"Itse sain lahjaksi vain suklaalevyn, villasukat, avaimenperän ja kuulakärkikynän ja katselin kun pikkusisko avasi paketista kalliita merkkivaatteita ja taas uuden älypuhelimen"

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Niin se aina menee että perheen nuorinta suositaan ja vanhempien suosikki joka saa erityiskohtelua ja lellimistä. Esimerkiksi oma pikkuveli sai aina kaikki lelut ja tavarat jota vain toivoi. Meille muille sanottiin että ei ole varaa ja saatiin tyytyä pikkulahjoihin ja matkamuisto krääsään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Niin se aina menee että perheen nuorinta suositaan ja vanhempien suosikki joka saa erityiskohtelua ja lellimistä. Esimerkiksi oma pikkuveli sai aina kaikki lelut ja tavarat jota vain toivoi. Meille muille sanottiin että ei ole varaa ja saatiin tyytyä pikkulahjoihin ja matkamuisto krääsään.

Niin ja unohdin mainita että vanhemmat ovat itse niin vanhemman rakkauden sokaisema etteivät huomaa ja tajua tekevänsä näin. Valitettavasti se jää kaivertamaan hampaanväliin vuosiksi.

Siksi meillä ei juhlita joulua ja olen sanonut ettei synttäreille ei ole pakko tuoda lahjoja.

Ei kenelläkään mene elämässä nallekarkit tasan eikä se ole edes elämän tarkoitus. Koittakaa se hyvät ihmiset jo ymmärtää.

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

"Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu."

Eihän kukaan kuopus tällaista myönnä, tai sitä että vanhemmat auttavat vielä aikuisuudessakin, toisin kuin muita lapsia. Ihan on esikoisena sama kokemus, ilman mitään ajatusvinoumia. En ollut minkään muun arvoinen, kuin väkivallan. Sisarus ei kärsinyt siitäkään.

No meillä kävi näin vähän olosuhteiden vuoksi. Kun vanhin lapsi oli pieni, olimme aika köyhiä, hän sai lelut kierrätettynä, paketeissa oli pieniä juttuja lähinnä. Kahden nuoremman aikaan sitten oli taloustilanne paljon parempi ja saivat hienoja juttuja... Toki vanhimmallekin tuolloin ostimme sitten kalliita tavaroita toiveidensa mukaisesti, mutta hänelle on jäänyt katkeruus ja kateus sitä kohtaan, että pikkusisaruksilla oli enemmän ja parempia leluja. Nyt vanhin on siis jo aikuinen, nuoremmat teinejä.

Se on aika ikävää, että näin ajattelee, koska kaikkia olemme tasapuolisesti rakastaneet. Tilanteen suomin resurssein on sitten pitänyt hankintoja tehdä, mutta kyllä vanhintakin edelleen paljon tulee autettua, vaikka on jo asunut monta vuotta omillaan.

Tai ostaisivat yhteislahjan. Oppisivat jakamaan.

No en kyllä usko, että joku oikeasti niin toimisi. Naurettavaa.

No meillä on toisella lapsella aika avokätinen kummi, jolta saa joka joulu jotain varsin hienoa. Toisen kummit taas enemmän panostavat yhteiseen aikaan. Tässä mielessä eivät siis ole tasa-arvoisessa asemassa, mutta siihen pitää vaan lastenkin oppia.

Me vanhemmat kyllä iän mukaisesti lahjomme kumpaakin, jonain vuonna toinen saattaa saada parempia lahjoja koska esim sattuu juuri tarvitsemaan vaikkapa uuden puhelimen, mutta pääosin kyllä tasapuolisuuteen pyritään.

No mitä sitten? Hyödyllisempiähän nuo olivat kuin kalliit merkivaatteet ja älypuhelin.

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

Tää on kyllä totta. Esim. meillä nuorempi sai juuri synttärilahjaksi puhelimen. Vanhempi saattaisi sanoa, että sisko sai lahjaksi kalliin puhelimen, itse sain vain xxx. Totuus on kuitenkin se, ettei puhelimia ole yleensä edes ostettu lahjaksi. Ne on ostettu muuten vaan tarpeeseen ja lahjat olleet jotain muuta. Se, miksi puhelin oli nyt lahja, johtui siitä, että tyttö halusi vähän kalliimman puhelimen kuin me vanhemmat olimme valmiita ostaman. Joten lahjaa oli se yli mennyt osa.

Suklaalevyt ja villasukat ovat jo teinistä asti olleet mun lempilahjoja. Jos vielä kirja lisäksi, niin täydellistä. Jotkut kalliimmat merkkivaatteet äidin valitsemina saattoivat olla ok, mutta ei täysin omaan makuun. Villasukat ja suklaa ei mene koskaan pieleen <3

Lapsille voi opettaa, ettei materia ole tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Niin se aina menee että perheen nuorinta suositaan ja vanhempien suosikki joka saa erityiskohtelua ja lellimistä. Esimerkiksi oma pikkuveli sai aina kaikki lelut ja tavarat jota vain toivoi. Meille muille sanottiin että ei ole varaa ja saatiin tyytyä pikkulahjoihin ja matkamuisto krääsään.

Esikoisena en kyllä voi allekirjoittaa tätä. Koen olleeni nuoremman siskoni kanssa ihan tasaväkinen sen kymmenen vuoden ajan kun tämä oli perheen kuopus. Sitten syntyi katraamme iltatähti, joka suuren ikäeron vuoksi tietysti sai huomiota vähän eri tavalla kuin me vanhemmat sisarukset, joita oli kuitenkin ollut kaksi perään katsottavana yhtä aikaa, mutta ei sellaisella tavalla että olisin kokenut olevani vähemmän tärkeä.

On vaikea sanoa, saako tämä nykyään teini-ikäinen kuopus jouluna kalliimpia lahjoja kuin me vanhemmat lapset saimme samassa iässä, mutta jos saakin, se johtuu korkeintaan siitä, että vanhemmillamme on nykyään parempi rahatilanne kuin kymmenen vuotta sitten, kun elätettävänä oli kolme lasta. Mutta kyllä meidänkin joululahjatoiveet täytettiin aikanaan kiitettävästi, joten ei siinä ole katkeruuden aihetta. Eli ei joka perheessä ole selkeitä suosikkilapsia, vaikka toisissa onkin.

Mullaki on lähipiirissä lapsi jota odottaa taas tämmöne joulu. Miehen kanssa päätettii et ostetaa tälle suosikille jotku sukat yms. Mut tälle joka ei saa mtn mukavaa nii just semmone lelu mistä on monta kk puhunu kui ihana se ois. Me ei haluta sorsia mut iha tasapainon vuoksi tehdää näi. Lahjat tulevat samaan kasaan eikä kukaa tuo et mikä on kenenki ostama, lapsien mielestä pukki toi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

Tää on kyllä totta. Esim. meillä nuorempi sai juuri synttärilahjaksi puhelimen. Vanhempi saattaisi sanoa, että sisko sai lahjaksi kalliin puhelimen, itse sain vain xxx. Totuus on kuitenkin se, ettei puhelimia ole yleensä edes ostettu lahjaksi. Ne on ostettu muuten vaan tarpeeseen ja lahjat olleet jotain muuta. Se, miksi puhelin oli nyt lahja, johtui siitä, että tyttö halusi vähän kalliimman puhelimen kuin me vanhemmat olimme valmiita ostaman. Joten lahjaa oli se yli mennyt osa.

Voi kun se menisi aina noin. Sisko sai aina vuoden sisään kaksi uutta puhelinta. Toisen joululahjaksi ja toisen synttäreillä. Itse sain esikoisena tyytyä vanhempieni vanhaan puhelimeen silloin kun nämä itse ostivat omiensa tilalle uuden koska minun tuli "oppia käyttämään ja arvostamaan rahaa sekä opittava että aina ei saa kaikkea mitä haluaa". Sain sanallisen läksytyksem ja selkään aina jos kehtaisin pyytää edes lahjaksi uutta puhelinta.

Minä epäilen että näissä tapauksissa joissa yhtä lasta sorsitaan joka käänteessä, on eri isän lapsi kuin muut lapset. Ei siinä oikein muuta selitystä voi olla, äitinsä on varmasti jokaista lasta kantanut ja kivulla synnyttänyt ja vauvana hoivannut, ei sen jälkeen jotain lapsista vaan yhtäkkiä hylätä ja aleta kohtelemaan kuin tuhkimoa. Ainoa selitys on se, että sitä yhtä lasta äiti ei kykene rakastamaan samalla tavalla koska isä onkin joku kammottava ex tai syrjähyppy, ja jos taas myös oletettu isä tietää tämän ettei yksi lapsista ole oma, niin ei ei varmaan nappaa ostaa yhtä kalliita lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

"Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu."

Eihän kukaan kuopus tällaista myönnä, tai sitä että vanhemmat auttavat vielä aikuisuudessakin, toisin kuin muita lapsia. Ihan on esikoisena sama kokemus, ilman mitään ajatusvinoumia. En ollut minkään muun arvoinen, kuin väkivallan. Sisarus ei kärsinyt siitäkään.

Minä olin se uusperheen yhteinen lapsi ja perheessämme oli myös siskoni äitini ensimmäisestä liitosta. Olin se lellikki ja tiedän sen kyllä. Isälleni olin se oma lapsi ja äidilleni se helppo lapsi, tosin ei äitini tainnut minusta silti hirveästi välittää. Olin kuitenkin se isän tyttö.

Isäni vanhemmille olin myös lellikki, äitini vanhemmille se taas oli siskoni. Kumpikin olimme näiden isovanhempien ensimmäiset lapsenlapset ja vietimme lapsenlapsista eniten aikaa heillä.

Mutta lahjojen suhteen eroa ei ollut niin paljoa ja taloudellisesti minä elin nuoruuteni köyhemmässä perheessä vanhempieni avioeron myötä. Talous oli vanhemmillani aika tiukilla ja myös mielenterveys.