Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä
https://yle.fi/uutiset/3-11668087
Oletko sinä joutunut tinkimään urahaaveistasi tai jopa urastasi perheesi takia? Onko se tasa-arvo oikeasti levinnyt perheiden sisälle, niin että mies jäisi hoitamaan lapsia, jotta vaimon ura etenisi?
Kommentit (1316)
Suurin osa naisista haluaakin jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Mitäs päättävät noin? Ei siinä miehen mielipde paina sen raivoamisen keskellä. Näin meillä ainakin.
Kyllä minä luulen, että siinä on taustalla ihan biologiaakin. Naiset on keskimäärin empaattisempia ja hoivaviettisempiä, siksi asetetaan lapsen etu oman uran edelle. Ei ole sydäntä laittaa vauvaa päiväkotiin ja lähteä töihin, miehille se ei ole mikään ongelma. Jokainen vanhempi joutuu tasapainoilemaan uran ja vanhemmuuden välillä, mutta miehille on tyypillisempää valita se ura, kun taas naiset sitten tinkii urasta perheen eduksi. Poikkeuksia tietenkin on, mutta useammin se menee näin päin. Mutta kyllä yhteiskunnan normeissa ja asenneympäristössäkin on parantamisen varaa ja paljon. Se äiti, joka laittaa vauvansa hoitoon saa takuulla kuulla olevansa huono äiti joka hylkää lapsensa, kun taas kotiin jäävää isää pidetään munattomana tossukkamiehenä. Perhevapaiden tiukempi jako ja jyvittäminen isälle olisi sikäli hyvä juttu, että moni (itseasiassa kaikki tuntemani) mies pitää kyllä ne korvamerkitys isyysvapaat ja ovat niistä ylpeitä, mutta hoitovapaalle jäämisessä on joku iso henkinen kynnys. Joillain kyse on tietysti rahastakin, mutta jostain syystä enemmän tienaavat äidit tai yrittäjä-äidit voi jäädä kotiin, isät ei.
Vierailija kirjoitti:
Taas uhriudutaan. Mitä tämän jälkeen kun mies on pilannut naisten urat?
Ettekö te juma lauta osaa itse ajatella mitään ilman lakeja ja sääntöjä?
Tehkää niin kuin haluatte ja sanokaa se ääneen ENNEN papin aamenta.
Juuri näin. Mikään ei ole hyvin. Ja aina on miesten syy.
Ei ole hyvä olla kotona, ei ole hyvä olla töissä kun saa niiiiin vähän palkkaa.
Ei ole hyvä opiskella kun ei ole sitä rahaa.
Ei ole hyvä olla yksin lapsen kanssa kun ei ole lomaa.
Jne jne jne
AIna jonkun toisen syy. Miettikää sitä !!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.
Mielestäni tämä on hyvä, kunhan imetysoikeus taataan niille, jotka haluavat imettää suositusten mukaisesti. Jos esim. 6kk vauvan äiti menee töihin, niin kyllä se imetys lähes kaikilla loppuu sitten siihen. Eli ainakin 9kk ja mielellään vuosi, pitäisi olla mahdollista naisille olla kotona tuollainen järjestelmällä.
Ja toisekseen täytyy myös huomioida se, että ei kavenneta sitten tosiasiassa kotihoidon mahdollisuutta. Eli rahaa se vaatii. Jos äiti on lähihoitaja ja isä insinööri, niin on selvää ettei perhe elä sillä lähihoitajan palkalla kun isä on kotona. Vaikka kuinka hienoja puheita pitäisimme kuinka koko systeemi muuttuu, niin käytännössä ilman rahallista tukea tämä tarkoittaisi että ennen näkemätön määrä lapsia aloittaisi päivä- tai perhepäivähoidon alle vuoden ikäisinä.
Kun tällaisista asioista keskustellaan niin pitää myös miettiä millaisia seurauksia asialla tulee olemaan ihan oikeassa elämässä eikä pelkästään haaveissa.
On myös huomattava, että että iso osa naisten vaikeuksista kehittää uraa johtuu myös siitä, että nainen samalla kokemuksella, työpanoksella ja työkokemuksella tienaa edelleen vähemmän kuin mies. Kyse on asenteista. Ja toki miesten perhevapaa edesauttaa näiden asioiden arvostamisessa, mitkä perinteisesti liittyvät naiseuteen.
Uskon kyllä että korvamerkitty perhevapaa onnistuu, mutta se täytyy miettiä tarkasti jotta lapsiperheiden asema ei huononnu. Jokaisella naisella pitää olla oikeus päättää imetyksestä ja jokaisella perheellä pitää olla mahdollista tienata paras mahdollinen summa. Yrittäjien tilanteet pitää huomioida myös jne.
Ainoa järkevä kommentti!
Imetys on kuitenkin todella tärkeää, eikä isä voi sitä hoitaa. Vai oliko ideana, että äiti on ensin kotona vuoden, sitten isä myös vuoden? Koska vähintään sen vuoden jokaisella on oltava oikeus imettää, eli tarjota lapselleen parasta mahdollista ravintoa!
Kyllä, olen mies. Minulle ei ole ollut ongelma jäädä kotiin hoitovapaalle, mutta näin olen tehnyt vasta silloin, kun imetys on loppunut lapsen ollessa noin 1,5 vuotias. Jokaisen lapsen kanssa olin vähintään 6kk kotona.
M42
Eivät kaikki naiset halua imettää kokonaista vuotta. Meillä ei rintaruokinta oikein onnistunut esikoisen kohdalla. Jouduin pumppaamaan maidon. Lapsen ollessa puoli vuotta lopetin sen, koska lapsi puuhaili kotona sillä vauhdilla, ettei pumppaamiseen voinut enää keskittyä. Toista lasta ei taas millään meinannut saada pois tissiltä. Lapset ovat yksilöitä.
Niin, kaikki naiset eivät halua imettää, käsitän, mutta auempien kirjoittajien pointti olikin, ettei naisia saa pakottaa töihin ja isiä kotiin lapsen ollessa alle vuoden ikäinen - koska jokaisella on oltava oikeus imettää. Tai olla imettämättä. Mutta millään lakipykälällä sitä ei saa sabotoida.
Saahan nykyisinkin vanhempainvapaan jakaa tasan puoliksi, mut harvapa näin tekee, koska silloin imetys loppuis lapsen ollessa 3-4kk ikäinen (!?)
Tietty jos on täysin korvikkeella ruokittu, onnistuu.
Mistä ihmeestä tulee se käsitys, että imetystä ei voi jatkaa töihinpaluun jälkeen?
Täysimetystä on aika vaikea jatkaa jos on 8-9 tuntia päivässä pois vauvan luota.
Täysimetys loppuu joka tapauksessa viimeistään silloin, kun vauva on puolivuotias ja rupeaa syömään muutakin ruokaa. Siinä vaiheessa on täysin mahdollusta jatkaa imetystä niin, että harventaa imetyskertoja.
Ehkäpä, mutta toisaalta on mukava että imetyksen aiheuttamat vaihdevuosioireet loppuvat. Ei tarvitse koko ajan enää rasvailla pillun kuivia limakalvoja, kun vauva ei roiku tissillä.
Tuokin on täysin yksilöllistä tuo oireilu imettäessä ja vaihdevuosissa. Ehkä selvisikin syy miksei sinua huvittanut imettää sen pidempään. Toisilla bartholin rauhaset toimii ihan imettäessäkin, ei min ainakaan tarvinnut rasvailla. Tosin on vaihdevuosiinkin varmasti pidempi aika.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en äitinä usko tähän pätkääkään. Olen niin tottunut kuulemaan marttyyri-itkuja naisilta, jotka itse tasan tekevät täysissä sielun- ja järjenvoimissa valintansa, mut myöhemmin uhriudutaan niin maan perkuleesti.... Kaikki on ollut vaan uhrautumista.
Hyvä esimerkki julkisuudesta ovat nämä kiekkovaimot, jotka lähtevät eläteiksi hulppean elintason perässä ja tulevat uhrauksia itkien takaisin, kun seurapiirikekkerielämä ja miehen ura on ohi.
Katsokaa ympärillenne perheitä. Onko naiset kilttejä alistujia? HAH. Aivan todella harvassa perheessä miehellä on edes tasapuolisesti sananvaltaa. Kyllä tässä maassa jyrää akkavalta ihan täysiä
Ei kyse ole alistumisesta eikä kiltteydestä vaan vastuun kannosta. Kun sitä lasta ei vaan voi jättää hoidotta eikö huonolle hoidolle siksi aikaa, että isä pakotetaan kantamaan oma osansa vastuusta, niin äiti joutuu käytännössä kantamaan koko vastuun.
Samaa ilmiötä muuten tapahtuu työelämässäkin. Meillä on töissä yksi proffa (mies) joka jättää hommansa hoitmatta. Noin kaksi kertaa. Uodessa meillä käydään vakava keskustelu siitä, etttä ”seuraavalla kerralla sitä ei sitten kukaan pelasta, eikä kukaan tee sen puolesta”. Mutta aina me tehdään lopulta kuitenkin, koska varsinaiseksi kärsijäksi joutuisi aina kolmas osapuoli, avuton opiskelija, jonka suorituksia tämä ei saa rekisteröityä, gradua arvioitua, väitöskirjakäsistä kommentoitua, esitarkastajia määrättyä taip lehtettyä näille edes sitä kirjetta, jossa kerrotaan yliopiston arviointikriteerit. Niinpä joku kolleega aina käy pelastamassa sen opiskelijan - ja samalla se proffa saa jatkaa pulkkailaan.
Tämä. Ei äiti voi osoittaa mieltään jättämällä vauvan hoitamatta. Se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Jos mies luistaa hommasta eikä ruoki, vaateta tai muutenkaan hoida vauvaa pyynnöistä huolimatta, se on naisen tehtävä. Kyseessä ei ole mikään pöydälle jäänyt maitopurkki jota ei viitsi nostaa miehen jälijltä jääkaappiin että oppisi läksynsä. Sama juttu opiskelijan kannalta, jos proffa ei tee hommiaan ei opiskelijaa voi jättää kärsimään seuraamuksista.
Monelle naiselle tulee täytenä yllätyksenä se miten mies voi muuttua täysin lapsen tultua. Vaikka lapsi olisikin täysin toivottu niin vastuunkanto jää täysin, mies alkaa viihtyä ylitöissä aiempaa enemmän ja vauvan hoito ei vain kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ne naiset jotka hinkuvat nopeasti takaisin työelämään eivätkä halua olla kotona lasten kanssa ovat tyypillisesti töissä jossain ylipalkatussa käsienheilutteluhommassa jossa voi piirrellä kaikessa rauhassa kivoja kaavioita ja kirjoitella someen juttuja firmasta ja muuttuvasta maailmasta.
Ajatella, että joillakin on mielekäs työ, josta maksetaan kohtuullista palkkaa. Harva haluaa pian takaisin vaikkapa huonosti palkattuun, raskaaseen vuorotyöhön sote-alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se vaikuttaa. Työntekoon ylipäätään vaikka ei uraa loisi. Lapset vaikuttaa uraan jo ennen kuin olet niitä tehnyt ja piiiiiitkään sen jälkeen.
Hoidat yksin vanhempainvapaat, mies kerää työvuosia, tulee se ero, sit muut jaksaa vielä ruikuttaa siitä että saat asumistukea (kun et sillä paskaksi jääneellä palkkakehityksellä pysty edes lapsiasi elättämään vaikka töissä käyt). Kuinka monta vuotta ja oman itsesi uhraat sille että kasvatat lapsistasi yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Nuoret naiset olette oikeassa, äidin osa on koiran osa tässä maassa. Mutta mitäpä sitä ei lastensa eteen kestäisi...
T. Nainen 32v, kahden äiti
Tässä just hyvä esimerkki ulisijasta.
Mikään ei estä sua tekemästä eri valintoja elämässä.Äidin osa on tässä maassa parhaita maailmassa. Kerro ihmeessä missä asiat on paremmin?
Minun lähipiirissä mies tekee perheessä aivan kaiken. Nainen on kotona, mutta lapset hoitaa päivähoitojärjestelmä tai mies. Mies käy myös töissä ja kaupassa, hoitaa kotityöt. Kaikki. Silti tämä nainen jaksaa jotain säälittävää äitimyyttiä vääntää someen. Tiedän vaan faktana, että ei vietä kuin minimaalisen osan ajasta lasten kanssa. Ja ulkopuolinen hoitaja pyydetään hoitamaan AINA jos lapset jostain syystä ovat vaarassa jäädä vain äitinsä hoidettavaksi.
Niin ja Suomessa naiselle vaarallisin paikka on oma koti ja kantasuomalaiset miehet on olleet vuosikymmeniä toiseksi eniten Euroopassa naisiaan hakkaavia ja tappavia.. Aika hyvä siis äidin eli naisen osa.
Jos otettaisiin pieni reality check ja todettaisiin, että Suomi on aivan kv. tutkimusten mukaan maailman parhaita maita olla nainen. Eli vaikka joka maassa valitettavasti sattuu ja tapahtuu, niin naisena asiasi olisivat lähes varmasti huonommin, jos asuisit muualla kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä luulen, että siinä on taustalla ihan biologiaakin. Naiset on keskimäärin empaattisempia ja hoivaviettisempiä, siksi asetetaan lapsen etu oman uran edelle. Ei ole sydäntä laittaa vauvaa päiväkotiin ja lähteä töihin, miehille se ei ole mikään ongelma. Jokainen vanhempi joutuu tasapainoilemaan uran ja vanhemmuuden välillä, mutta miehille on tyypillisempää valita se ura, kun taas naiset sitten tinkii urasta perheen eduksi. Poikkeuksia tietenkin on, mutta useammin se menee näin päin. Mutta kyllä yhteiskunnan normeissa ja asenneympäristössäkin on parantamisen varaa ja paljon. Se äiti, joka laittaa vauvansa hoitoon saa takuulla kuulla olevansa huono äiti joka hylkää lapsensa, kun taas kotiin jäävää isää pidetään munattomana tossukkamiehenä. Perhevapaiden tiukempi jako ja jyvittäminen isälle olisi sikäli hyvä juttu, että moni (itseasiassa kaikki tuntemani) mies pitää kyllä ne korvamerkitys isyysvapaat ja ovat niistä ylpeitä, mutta hoitovapaalle jäämisessä on joku iso henkinen kynnys. Joillain kyse on tietysti rahastakin, mutta jostain syystä enemmän tienaavat äidit tai yrittäjä-äidit voi jäädä kotiin, isät ei.
Kyse on kyllä ihan sosiaalisista rooleista eikä mistään biologiasta, minkäänlaisia tieteellisiä todisteita tälle väitteelle ei ole löydetty ja Cambridgen tutkimus aiheesta vuodelta 2018 jopa totesi että syynä on vain naisten kasvatus ja sosiaalistaminen. Biologiaa on äidin synnytyksen jälkeiset hormonit jotka saavat äidin omistushaluiseksi ja jopa mustasukkaiseksi vauvastaan aiheuttaen hoivatarpeen, ei se että naiset yleisesti olisivat jotenkin luonnostaan hoivaavampia ja empaattisia. Empaattisuus on kytköksissä geeneihin, mutta ei sukupuoleen. https://www.cam.ac.uk/research/news/study-finds-that-genes-play-a-role-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se vaikuttaa. Työntekoon ylipäätään vaikka ei uraa loisi. Lapset vaikuttaa uraan jo ennen kuin olet niitä tehnyt ja piiiiiitkään sen jälkeen.
Hoidat yksin vanhempainvapaat, mies kerää työvuosia, tulee se ero, sit muut jaksaa vielä ruikuttaa siitä että saat asumistukea (kun et sillä paskaksi jääneellä palkkakehityksellä pysty edes lapsiasi elättämään vaikka töissä käyt). Kuinka monta vuotta ja oman itsesi uhraat sille että kasvatat lapsistasi yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Nuoret naiset olette oikeassa, äidin osa on koiran osa tässä maassa. Mutta mitäpä sitä ei lastensa eteen kestäisi...
T. Nainen 32v, kahden äiti
Tässä just hyvä esimerkki ulisijasta.
Mikään ei estä sua tekemästä eri valintoja elämässä.Äidin osa on tässä maassa parhaita maailmassa. Kerro ihmeessä missä asiat on paremmin?
Minun lähipiirissä mies tekee perheessä aivan kaiken. Nainen on kotona, mutta lapset hoitaa päivähoitojärjestelmä tai mies. Mies käy myös töissä ja kaupassa, hoitaa kotityöt. Kaikki. Silti tämä nainen jaksaa jotain säälittävää äitimyyttiä vääntää someen. Tiedän vaan faktana, että ei vietä kuin minimaalisen osan ajasta lasten kanssa. Ja ulkopuolinen hoitaja pyydetään hoitamaan AINA jos lapset jostain syystä ovat vaarassa jäädä vain äitinsä hoidettavaksi.
Niin ja Suomessa naiselle vaarallisin paikka on oma koti ja kantasuomalaiset miehet on olleet vuosikymmeniä toiseksi eniten Euroopassa naisiaan hakkaavia ja tappavia.. Aika hyvä siis äidin eli naisen osa.
Jos otettaisiin pieni reality check ja todettaisiin, että Suomi on aivan kv. tutkimusten mukaan maailman parhaita maita olla nainen. Eli vaikka joka maassa valitettavasti sattuu ja tapahtuu, niin naisena asiasi olisivat lähes varmasti huonommin, jos asuisit muualla kuin Suomessa.
Ok, eli siis ei saa valittaa, koska jollain muulla menee vielä huonommin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lakannut uskomasta siihen, että naisten onnellisuus lisääntyisi siitä, että miehet jäisivät enemmän kotiin. Useimmat äidit itse haluavat mieluummin jäädä kotiin ja hoitaa pienet lapset itse miehen sijaan. Tietysti on tärkeää, että mies muuten osallistuu silloin kun voi. Perusta tähän on, niin epämuodikasta kuin sitä onkin sanoa, biologiassa. Olen kyllä joskus nuorena kuvitellut, että tasa-arvon edellytys olisi jotenkin, että kaikki tällaiset jaetaan tasan puoliksi. Toinen tapa ajatella tasa-arvoa olisi, että sitä perinteisesti kotona äitien tekemää työtä aidosti arvostettaisiin. Siis myös miehet arvostaisivat. Sitä ei usein tapahdu.
Luulen, että avainasia tässä on juurikin tuo arvostuksen puute. Moni nainen olisi varmaan ihan tyytyväinen kotona hoitamassa lapsia, mutta jos se johtaa käytännössä siihen että naisella ei ole omaa rahaa, myöhemmin eläkettä ja saa kuunella mieheltä vittuilua kotona loisimisesta, niin ihmekkös tuo jos ei nappaa. Joskus aikoinaan ei ollut edes tavatonta, että mies otti rinnalleen ihan avoimesti rakastajattaren ja kotiäiti ei voinut muuta tehdä kuin katsella vierestä, kun poiskaan ei voinut lähteä. Minulle on aivan selvää, että en halua tehdä "työtä", jonka arvo miehen ja yhteiskunnan silmissä on täysi nolla, ja sitähän se käytännössä on muualla kuin juhlapuheissa.
Mikä summa äidinpalkkaa nostaisi arvostusta? Esim. 5000€/kk?
Riittääkö?Kyse ei ole mistään tietystä summasta, vaan siitä että perheen sisällä ihan oikeasti ajateltaisiin, että naisen työpanos on yhtä tärkeä kuin miehen. Ettei naisen jäätyä kotiäidiksi tule yhtäkkiä sellaista valtadynamiikkaa jossa naiselle sanotaan, että koska et tuo tähän talouteen rahaa niin et myöskään päätä yhtään mistään. Jos historiaa katsotaan, niin hyvin paljon on käytetty naisen kotiäidin asemaa naisia vastaan ja se on ongelma - ainakin jos halutaan, että naiset alkaisivat haluta takaisin kotiäideiksi. Jokainen meistä haluaa saada kunnioitusta ja tulla kuulluksi, ja jos kotiäidiksi jääminen tarkoittaa sitä, että näitä asioita ei saa, niin sitten naiset ovat mielummin töissä.
Äitejä ylistetään jo tarpeeksi siitä, että pullauttavat lapsia ulos. Mitä vielä?
No eikä ylistetä. Vingutaan että ei synny veronmaksajia ja ei anneta naisille vakityöpaikkoja kun jäävät heti äitiyslomille. Eli naisen pitää tehdä veronmaksajia mutta itse tyytyä ruppuelämään.
Ja heti kun nainen on raskaana alkaa laulu loisimisesta, yhteiskunnan varoilla elämisestä ja miehellä itsensä elättämisestä. Miestä vain kehutaan ja onnitellaan isåksi tulosta kun mahtava homma. Naisen on paras myös katsoo että ei raskauden vuoksi vaan jotain erityiskohtelua odota itselleen saa.......na.
Sitten kun jää äitiyslomalle niin vattuullaan selän takana ja annetaan työt muille kokonaan että elättäjööt ite oma mukulansa se ei meille kuulu yhteiskunnan elätti. Ja on se vattu kun ei synny tarpeeksi veronmaksajia!
Sitten synnytyksessä tehdään kaikki mahdollinen paha mitä voidaan ja ehditään. Älä luule että sinä olet tärkeä. Verovarojen kuluttaja. Ja ei niitä veronmaksajia synny niin pitää näitä osastoja sulkea. Miksi naiset ei tee veronmaksajia?
Ja synnytyksen vauriot? Yritätkö kuluttaa verivaroja? Tunge vaan peruna sinne, sillä ne elimet on ennenkin sisällä pysynyt.
Ja katoki että menet heti töihin kun äitiysloma loppuu loinen, miehen rahoilla itsensä ja lapsen elätyttävä. Mutta kun se on miehenkin lapsi... Mies tienaa miehen rahat, ei kai nyt sentään mies toppapukuja osta.
Ai olet 6kk hoitovapaalla yhteiskunnan elätti. Yhteiskunnalla ja miehellä itsensä maksattava kotona makaaja. Kun saa..... na on syntyvyys taas laskenut, mistä veronmaksajat?
Ai menet heti töihin? Eihän sitä noin pientä voi hoitoon viedä, kyllä se lapsen paikka on kotona hyvä tavaton itsekäs äiti, mitä niitä lapsia tekee jos niitä ei itse aio hoitaa, tiedätkö sinä mitkä on päivähoidon todelliset kustannukset? Käytät verovaroja.
Ja kun ei synny tarpeeksi veronmaksajia! Ja aina sillä on lapsi sairaana on se kun naiset ei pysy kotona lasten kanssa pitää töihin änkää. Mistä ne veronmaksajat? Ja kuulitteko se om taas raskaana, menee taas loisimaan kotiin...Laitat mukulan päivähoitoon ja menet uraputkeen. Kukaan ei tule puhumaan loisimisesta.
Tuleepas. Kehdataan paheksua miten äiti ei hoida lasta kotona. Ihan kamalaa on, kun päivähoito-oikeus tulee yhteiskunnalle niin kalliiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.
Mielestäni tämä on hyvä, kunhan imetysoikeus taataan niille, jotka haluavat imettää suositusten mukaisesti. Jos esim. 6kk vauvan äiti menee töihin, niin kyllä se imetys lähes kaikilla loppuu sitten siihen. Eli ainakin 9kk ja mielellään vuosi, pitäisi olla mahdollista naisille olla kotona tuollainen järjestelmällä.
Ja toisekseen täytyy myös huomioida se, että ei kavenneta sitten tosiasiassa kotihoidon mahdollisuutta. Eli rahaa se vaatii. Jos äiti on lähihoitaja ja isä insinööri, niin on selvää ettei perhe elä sillä lähihoitajan palkalla kun isä on kotona. Vaikka kuinka hienoja puheita pitäisimme kuinka koko systeemi muuttuu, niin käytännössä ilman rahallista tukea tämä tarkoittaisi että ennen näkemätön määrä lapsia aloittaisi päivä- tai perhepäivähoidon alle vuoden ikäisinä.
Kun tällaisista asioista keskustellaan niin pitää myös miettiä millaisia seurauksia asialla tulee olemaan ihan oikeassa elämässä eikä pelkästään haaveissa.
On myös huomattava, että että iso osa naisten vaikeuksista kehittää uraa johtuu myös siitä, että nainen samalla kokemuksella, työpanoksella ja työkokemuksella tienaa edelleen vähemmän kuin mies. Kyse on asenteista. Ja toki miesten perhevapaa edesauttaa näiden asioiden arvostamisessa, mitkä perinteisesti liittyvät naiseuteen.
Uskon kyllä että korvamerkitty perhevapaa onnistuu, mutta se täytyy miettiä tarkasti jotta lapsiperheiden asema ei huononnu. Jokaisella naisella pitää olla oikeus päättää imetyksestä ja jokaisella perheellä pitää olla mahdollista tienata paras mahdollinen summa. Yrittäjien tilanteet pitää huomioida myös jne.
Ainoa järkevä kommentti!
Imetys on kuitenkin todella tärkeää, eikä isä voi sitä hoitaa. Vai oliko ideana, että äiti on ensin kotona vuoden, sitten isä myös vuoden? Koska vähintään sen vuoden jokaisella on oltava oikeus imettää, eli tarjota lapselleen parasta mahdollista ravintoa!
Kyllä, olen mies. Minulle ei ole ollut ongelma jäädä kotiin hoitovapaalle, mutta näin olen tehnyt vasta silloin, kun imetys on loppunut lapsen ollessa noin 1,5 vuotias. Jokaisen lapsen kanssa olin vähintään 6kk kotona.
M42
Eivät kaikki naiset halua imettää kokonaista vuotta. Meillä ei rintaruokinta oikein onnistunut esikoisen kohdalla. Jouduin pumppaamaan maidon. Lapsen ollessa puoli vuotta lopetin sen, koska lapsi puuhaili kotona sillä vauhdilla, ettei pumppaamiseen voinut enää keskittyä. Toista lasta ei taas millään meinannut saada pois tissiltä. Lapset ovat yksilöitä.
Niin, kaikki naiset eivät halua imettää, käsitän, mutta auempien kirjoittajien pointti olikin, ettei naisia saa pakottaa töihin ja isiä kotiin lapsen ollessa alle vuoden ikäinen - koska jokaisella on oltava oikeus imettää. Tai olla imettämättä. Mutta millään lakipykälällä sitä ei saa sabotoida.
Saahan nykyisinkin vanhempainvapaan jakaa tasan puoliksi, mut harvapa näin tekee, koska silloin imetys loppuis lapsen ollessa 3-4kk ikäinen (!?)
Tietty jos on täysin korvikkeella ruokittu, onnistuu.
Mistä ihmeestä tulee se käsitys, että imetystä ei voi jatkaa töihinpaluun jälkeen?
Täysimetystä on aika vaikea jatkaa jos on 8-9 tuntia päivässä pois vauvan luota.
Täysimetys loppuu joka tapauksessa viimeistään silloin, kun vauva on puolivuotias ja rupeaa syömään muutakin ruokaa. Siinä vaiheessa on täysin mahdollusta jatkaa imetystä niin, että harventaa imetyskertoja.
Ehkäpä, mutta toisaalta on mukava että imetyksen aiheuttamat vaihdevuosioireet loppuvat. Ei tarvitse koko ajan enää rasvailla pillun kuivia limakalvoja, kun vauva ei roiku tissillä.
Tuokin on täysin yksilöllistä tuo oireilu imettäessä ja vaihdevuosissa. Ehkä selvisikin syy miksei sinua huvittanut imettää sen pidempään. Toisilla bartholin rauhaset toimii ihan imettäessäkin, ei min ainakaan tarvinnut rasvailla.
Tosin on vaihdevuosiinkin varmasti pidempi aika.
Eri
Teini-äiti kirjoittaa?
Suomalaisten imetyskäsitystä pidetään kotimaassani (ihan länsimainen sivistysvaltio) vanhanaikaisena ja taas-arvoa heikentävänä asiana.
1.) Imetys ja äidinmaito olisi syytä erottaa toisistaan. Täällä työpaikoilta löytyy maidonpumppaushuoneet. Äidinmaito ei ole syy jäädä kotiin.
2.) Vuosikausien imetyssuositus on kohdennetty kehitysmaihin ehkäisynäkökulmasta (ja koska puhdasta vettä ei ole välttämättä saatavilla). Juttuvinkki Hesarille - imetystä voi lähestyä myös tieteen näkökulmasta.. Äidinmaidon todellisista eduista löytyy kiinnostavaa tietoa mm. keskostutkimuksen piiristä rapakon takaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
paikkakunnalla jossa asun päiväkoteihin on alettu tuomaan lapsia yhä nuorempina, eli yhä harvempi jää kotiin hoitmaan lasta?
Ja siitäkin nimenomaan äitejä paheksutaan. Kukaan ei paheksu isää, jonka lapsi on päiväkodissa.
Ensimmäisen kerran törmäsin tuohon ollessani raskaana. Ei silloin valitettavasti hämmentyneenä riittänyt rohkeus sanoa kyseiselle ihmiselle, että lapsemme tulee aloittamaan päiväkodissa vuoden ikäisenä.
Mä en tajua miksi tuollaiset vanhemmat hankkii lapsia. En millään. Ihan kamalaa laittaa noin pieni hoitoon, jossa sen yksilöllisiin tarpeisiin ei millään pystytä vastaamaan. Ja missä sitä voi vaikka isompi purra ja lyödä ennen ku joku huomaa. Hyi hemmetti. Toinen ei voi mitään tehdä.
Meinaatko ettei kotona tapahdu kurmootusta sisarusten kesken? Ja yleensä se nuorempi ja heikompi käyttää hampaita.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten imetyskäsitystä pidetään kotimaassani (ihan länsimainen sivistysvaltio) vanhanaikaisena ja taas-arvoa heikentävänä asiana.
1.) Imetys ja äidinmaito olisi syytä erottaa toisistaan. Täällä työpaikoilta löytyy maidonpumppaushuoneet. Äidinmaito ei ole syy jäädä kotiin.
2.) Vuosikausien imetyssuositus on kohdennetty kehitysmaihin ehkäisynäkökulmasta (ja koska puhdasta vettä ei ole välttämättä saatavilla). Juttuvinkki Hesarille - imetystä voi lähestyä myös tieteen näkökulmasta.. Äidinmaidon todellisista eduista löytyy kiinnostavaa tietoa mm. keskostutkimuksen piiristä rapakon takaa..
Sori, Jenkkilässä meininki ei ylipäätään lähtökohtaisesti vaikuta miltään sivistysvaltion touhulta, mikäli siihen kommentissasi viittaat tuolla termillä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten imetyskäsitystä pidetään kotimaassani (ihan länsimainen sivistysvaltio) vanhanaikaisena ja taas-arvoa heikentävänä asiana.
1.) Imetys ja äidinmaito olisi syytä erottaa toisistaan. Täällä työpaikoilta löytyy maidonpumppaushuoneet. Äidinmaito ei ole syy jäädä kotiin.
2.) Vuosikausien imetyssuositus on kohdennetty kehitysmaihin ehkäisynäkökulmasta (ja koska puhdasta vettä ei ole välttämättä saatavilla). Juttuvinkki Hesarille - imetystä voi lähestyä myös tieteen näkökulmasta.. Äidinmaidon todellisista eduista löytyy kiinnostavaa tietoa mm. keskostutkimuksen piiristä rapakon takaa..
Nyt ei puhuttu vuosikausien imetyksestä vaan nykyisten, Suomessa voimassa olevien imetyssuositusten mukaisesta imetyksestä.
Kyllä äiti voi täysimettää 4-6 kuukautta rauhassa ilman että täytyy vaarantaa imetys. Se puolivuotiaskin on pääosin äidinmaidolla. Ei sitä vauvaa tartte vuosia pitää tississä kiinni, mutta älytöntä kiskoa täysimetettävää pikkuvauvaa pois tissiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.
Mielestäni tämä on hyvä, kunhan imetysoikeus taataan niille, jotka haluavat imettää suositusten mukaisesti. Jos esim. 6kk vauvan äiti menee töihin, niin kyllä se imetys lähes kaikilla loppuu sitten siihen. Eli ainakin 9kk ja mielellään vuosi, pitäisi olla mahdollista naisille olla kotona tuollainen järjestelmällä.
Ja toisekseen täytyy myös huomioida se, että ei kavenneta sitten tosiasiassa kotihoidon mahdollisuutta. Eli rahaa se vaatii. Jos äiti on lähihoitaja ja isä insinööri, niin on selvää ettei perhe elä sillä lähihoitajan palkalla kun isä on kotona. Vaikka kuinka hienoja puheita pitäisimme kuinka koko systeemi muuttuu, niin käytännössä ilman rahallista tukea tämä tarkoittaisi että ennen näkemätön määrä lapsia aloittaisi päivä- tai perhepäivähoidon alle vuoden ikäisinä.
Kun tällaisista asioista keskustellaan niin pitää myös miettiä millaisia seurauksia asialla tulee olemaan ihan oikeassa elämässä eikä pelkästään haaveissa.
On myös huomattava, että että iso osa naisten vaikeuksista kehittää uraa johtuu myös siitä, että nainen samalla kokemuksella, työpanoksella ja työkokemuksella tienaa edelleen vähemmän kuin mies. Kyse on asenteista. Ja toki miesten perhevapaa edesauttaa näiden asioiden arvostamisessa, mitkä perinteisesti liittyvät naiseuteen.
Uskon kyllä että korvamerkitty perhevapaa onnistuu, mutta se täytyy miettiä tarkasti jotta lapsiperheiden asema ei huononnu. Jokaisella naisella pitää olla oikeus päättää imetyksestä ja jokaisella perheellä pitää olla mahdollista tienata paras mahdollinen summa. Yrittäjien tilanteet pitää huomioida myös jne.
Menin töihin kun lapsi oli 4kk, imetin silti vuoden. Ei se oikeasti ole mikään ongelma, jos ei siitä tee ongelmaa.
Ja tämä "naiset tienaa vähemmän"- hölinä on just sitä -hölinää.
Kun se on moneen kertaan jo tutkittu, että ei sillä ole väliä mitä se mies tienaa, nainen jää silti kotiin. Miten ihmeessä voidaan pärjätä sitten, jos paremmin tienaava nainen jää kotiin? Niinpä.
Ja kun nuo vanhempainvapaakäytännöt on tiedossa jo etukäteen, niin kyllä niihin voi perheessä varautua. Jos mies on sen 6kk kotona, ja perheen tulot on silloin vähäisemmät, niin sitten säästetään etukäteen tai laitetaan asuntolaina lyhennysvapaalle tms.
Näin monet joutuu ihan joka tapauksessa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Hesarikin näköjään tykkää näistä perinteisistä rooleista. Yritin laittaa kommenttia siivousaiheiseen juttuun. Kritisoin sitä, miksi kotiin/lapsiin/siivoukseen liittyvissä jutuissa toimittajat, asiantuntijat ja haastatellut ovat naisia kun taas taloussivuilla miehet kirjoittavat miehistä. Jostain syystä kommenttiani ei julkaistu. Taisi osua herkkään kohtaan. Näillä toimillaan hesari vahvistaa typeriä stereotypioita.
Narsissipoeticus, kommenttisi on näkyvissä. Hesarilla joskus kestää julkaisemisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten imetyskäsitystä pidetään kotimaassani (ihan länsimainen sivistysvaltio) vanhanaikaisena ja taas-arvoa heikentävänä asiana.
1.) Imetys ja äidinmaito olisi syytä erottaa toisistaan. Täällä työpaikoilta löytyy maidonpumppaushuoneet. Äidinmaito ei ole syy jäädä kotiin.
2.) Vuosikausien imetyssuositus on kohdennetty kehitysmaihin ehkäisynäkökulmasta (ja koska puhdasta vettä ei ole välttämättä saatavilla). Juttuvinkki Hesarille - imetystä voi lähestyä myös tieteen näkökulmasta.. Äidinmaidon todellisista eduista löytyy kiinnostavaa tietoa mm. keskostutkimuksen piiristä rapakon takaa..
Imetystä ja äidinmaitoa ei todellakaan pidä liiaksi lähteä erottamaan toisistaan. Kuulostaa melko mekaaniselta tavalta lähestyä asiaa tuo sinun maidonpumppaushuone-juttusi. Imetyshän on vauvalle paljon muutakin kuin vain äidinmaitoa. Siinä on turva, hoito, läheisyys, kosketus.. jotain mitä vain äiti kuitenkin voi tarjota.
Toki on kiva että imettävälle äidille tarjotaan mahdollisuus omaan rauhaan jos hän itse haluaa vauvalleen maitoa pumpata. Mutta missään nimessä siitä ei saa eikä pidä tehdä mitään normia, että tehokkuuden nimissä erotetaan kaikki vauvat äideistään koska rintapumppu ja tuttipullo on keksitty.
T. Nainen32 ja kahden äiti
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on insinööri ja siivooja niin ne menot kannattaa laskea aina sen PIENEMMÄN palkan mukaan. Jos osuu paska tuulettimeen niin pärjää.
Siinä varmana insinööri lähtee litomaan aika nopeasti parisuhteesta, jos pitää köyhäillä koko elämä.