Hallituksen ehdotus: eroperheissä lapsilisä ja elatusmaksut jaettaisiin puoliksi
Lisäksi lapsi ja eropuoliso otettaisiin huomioon molempien asumistuessa:
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Sille, joka ihmetteli lasten lääkäri- ym.kuluja: Ei nykylapsissa sen enempää vikaa ole, yhteiskunta on vaan muuttunut aika paljon tässä välissä.
Kun minä olin lapsi, kuljin koulussa collegeasuissa, uusia vaatteita sai jouluna ja syntymäpäivänä. Kenellekään ei tullut mieleenkään kiusata tai jättää pois leikeistä lapsellisten vaatteiden takia, saati soittaa lasua, vaikka lapsella oli tahroja paidassa ja housunpolvet kuluneet. Lisäksi vaatteet valmistettiin materiaaleista, jotka kestävät kulutusta vuosikausia. Koulun yhteydessä oli hammaslääkäri ja oppilaat haettiin tarkastukseen vuosittain, ja siellä putsattiin, fluorattiin ja hoidettiin kaikki. Oikomiset ym. kuuluivat itsestäänselvästi hoitoon jos vaan tarve oli. Lääkäriin pääsi samana päivänä ja lääkärillä oli aikaa tutkia potilas, ei käsketty "laita siihen bepanthenia!". Lapsista ei peritty maksua lääkärissä ja omasta terveyskeskuksesta sai hyvin pitkälti kaiken hoidon mitä tarvitsi, jopa täällä pikkukylässä. Koulun jälkeen lapset olivat kavereilla ja pitkin kyliä, vanhemmille kerrottiin 2 kertaa vuodessa, miten koulu sujuu.
Nykyään hammaslääkäri katsoo kerran 1,5 vuodessa hampaat minuutissa läpi, oikominen on vain ääritapauksissa kunnallisella, ja silloinkin sitä pyritään venyttämään mahdollisimman pitkälle. Aikoja saa vuoden-parin päähän, jos ei ole akuuttia särkyä. Jos on, niin laitetaan nopeasti väliaikainen paikka. Vain yksityisellä saa hoitoa, jos on varaa. Sama juttu lääkärissä. Kaikki toiminta paitsi päivystys on lopetettu paikallisesta, pitää matkustaa keskussairaalaan pitkälle saadakseen mitään hoitoa. Päivystyksen hoitaa suomea puhumaton lääkäri, joka ei tunnu tietävän mistään mitään. Paitsi että lähetettä hän ei mielellään kirjoita keskussairaalaan, vaan otetaan särkylääkettä ja levätään kotona. Päivystysaikoja ei saa, aamulla pitää soittaa tasan klo 8, jotta saa jätettyä soittopyynnön. Vastaanottovirkailija soittaa sitten muutaman tunnin päästä, ja kertoo, että aikoja ei ole ja jos tilanne pahenee, niin illalla voi yrittää mennä keskussairaalan päivystykseen juoppojen sekaan.
Koulussa herää huoli välittömästi, mikäli lapsi ei ole pukeutunut muodikkaisiin vaatteisiin, tai muuten sovi yleiseen kuvaan. Sopiakseen joukkoon lapsella on oltava paitsi tietynlaisia vaatteita, myös älypuhelin, pelejä, harrastuksia jne. Muuten kiusataan ja jää ilman kavereita.
Koulun jälkeen pitää olla paitsi harrastuksia (ohjattuja, ei mitään omaa puuhailua) ja lapsen pitää olla valvottuna koko ajan. Iltis (ja joissakin tapauksissa myös aamis) ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vanhempien pitää myös osallistua lapsen koulunkäyntiin kasvatuskumppanuuden mukaisesti, eli tarkistaa päivittäin tehtävät, osallistua toimintaan, pitää vanhempainvartteja, keskusteluja (luonnollisestikin työaikana, palkattomalla vapaalla), osallistua, lukea ja kuitata wilmaa ja täytellä sen satamiljoonaa lappua ja raporttia.
Long story short: lapset eivät ole muuttuneet mihinkään, mutta yhteiskunta on monilta osin mennyt ihan hulluksi, ja valitettavasti se kaatuu lasten ja vanhempien niskaan.[/quote
Ei tässä tekstissä ole juurikaan lääkärikuluja..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kalliiksi tulee erot yhteiskunnalle, kahdet asumistuet, koulukyydit kahteen kotiin ( tämä on kalliimpaa, kysykää taksifirmoilta!) Jne. Ei yhteiskunnan pidä automaattisesti lähteä tukemaan eroja, vaan niinkuin joku kirjoitti, tuetaan perheitä ennen eroja ja yritetään estää niitä.
Siinä onkin haastetta. Miten perheitä pitää tukea niin, ettei tule eroja? Avioeroja on ollut vuosittain n 13- 14 000 ja avoeroja ei voi millään tilastoida. Suomessa erotaan eniten Euroopassa. Miten ehkäistä?
Ainakin taloudellinen tuki lapsiperheille ja kotipalvelu, terapiat tulevat ensimmäisenä mieleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kyllä ole otettu huomioon lasta joka kärsii tästä. Lapsi ei muutu nimittäin yhtään sen edullisemmaksi kasvattaa vaikka molemmat vanhemmat maksavat toisilleen elareita ja saavat puolikasta lapsilisää.
No mikä on lapselle parasta: vähän pienempi paikka molempien vanhempien luona vai ei ollenkaan tilaa toisen vanhemman luona?
Tuo johtaa vain tilanteeseen jossa lapsella EI OLE tilaa kummankaan vanhemman luona. Onko se sinusta parempi vaihtoehto kuin se että lepsella olisi paikka ja koti edes vähintäänkin sen yhden vanhemman luona?
Mikäli lapsi viettä tasan 50/50 vanhemmilaan, niin onko mielestäsi oikein, että lapsi kuluttaa saman verran vanhempiensa luona asuessaan, mutta vain toinen vanhempi saa tähän rahallista apua?
Jos esim. lapsesi asuisi 50/50 sinun ja exäsi luona niin tämän lisäksi esim. sinä erikseen vielä laittaisit exäsi tilille rahaa! Mikä järki tässä olisi?
Ei varmasti mikään, mikäli etä ostaa omaan kotiinsa lapselle omat koulutarvikkeet, polkupyörät, luistimet, vaatteet, puhelimet ja liittymät ja muut vastaavat ja lisäksi maksaa puolet vakuutusmaksuista, hoitomaksuista, harrastusten vuosimaksuista, iltiksestä, lapsen lemmikin kuluista ja kaikesta muusta. Lapsen elatus kun on aika paljon muutakin kuin asunto ja ruoka.
Tässä on jo moneen kertaan todettu, että juu...kyllä, lapsen elatus on muutakin kuin asunto ja ruoka ja juuri sen takia jatkossa molemmat maksaa kaikesta muustakin PUOLET ja myös sen vuoksi molemmat saavat tukea YHTÄ PALJON tähän KAIKIEN MENOJEN puoliksi maksamiseen!
Ja kuten tässä on jo monta kertaa todettu, tuhannet suomalaislapset voivat vain haaveilla tuollaisesta toive-elämästä, jossa molemmat vanhemmat ovat täysjärkisiä, hyväntahtoisia ja yhteistyökykyisiä.
Todellisuudessa me erilaisia perheriita-asioita työksemme selvittelevät tiedämme, että totuus ei voisi olla kauempana. Osa vanhemmista ryyppää, käyttää huumeita, juoksee h**rissa, on vastuuttomia, mielenterveysongelmaisia, sosiopaatteja, väkivaltaisia, narsistisia, you name it.
Nykyisessäkin tilanteessa vanhemmat voivat (ollessaan järkeviä, yhteistyökykyisiä ja lapsen parasta ajattelevia) sopia asiat joustavasti niin, että molemmat maksavat oman osuutensa suoraan ja lapsilisät tasataan. MIKÄÄN EI ESTÄ TÄTÄ! Sen sijaan riitelevät ongelmatapaukset eivät siihen pysty, eivätkä he siihen tule pystymään myöskään lakimuutoksen myötä, vaan silloin lasta käytetään taas surutta lyömäaseena ja yhä uudet lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa k*sipäisyydestä ja yhteiskunnan m*nattomuudesta ja kyvyttömyydestä tunnistaa todellista lapsen etua. Tyytyväinen vanhempi kun ei todellakaan tarkoita tyytyväistä lasta, toisin kuin jotkut idealistit jaksavat väittää.
Ainut parannus on siinä, että koulukyyti olisi todellakin aiheellista saada molempien vanhempien luota, ja mikäli verot antavat myöden, niin myös asumistuki molemmille. Mutta tuo kaikki muu... Ei missään nimessä! Lapsen etua se ei ole nähnytkään!
Vaikuttaa siltä, että projisoit työssäsi vastaantulevia asioita meihin muihin. Harmillista silloin, että sosiaalialan ihmisestä tulee osa ongelmaa, eikäratkaisua.

Tämä yhteiskunta nyt ei vaan valitettavasti toimi niin, että kaikki tehdään aina sen kyvykkäimmän ja parhaan ihmisen mukaan. Sitä yritetään aina joskus, ja lopputuloksena on aina poikkeuksetta kaaos. Heikommat, kyvyttömimmät, näköalattomimmat ja muuten vajavaiset nyt vaan on pakko ottaa huomioon päätöksenteossa, tai muuten lopputuloksena on katastrofi.
Ei pankkeja lukita ja valvontakameroita asenneta siksi, että poliisit projisoivat työssään vastaantulevia asioita meihin muihin, vaan koska pyritään ehkäisemään rikollisuutta ja turvaamaan yhteiskunnan toiminta. Täysin sama asia myös kaikilla muilla aloilla. Yhteiskunta ei toimi, jos kaikki osat eivät toimi. On vain luonnollista, että epäkohtien kanssa työskentelevät tuovat oman näkemyksensä ilmi päätöksiä tehtäessä, jotta kenties joku kerta niistä otettaisiin opiksi, eikä jouduttaisi jälkikäteen ihmettelemään ja korjailemaan, kun - huppista - kaikki menikin pieleen ja idealismi ei kantanutkaan kynnystä pidemmälle.

Olen silti sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi näissä tapauksissa kohdella yksilöinä, eikä heihin pitäisi kohdistaa toimia heikompien mukaan, sillä tämä yksilö joutuu ihan joka päivä elämään niiden toimenpiteiden kanssa. Sosiaalin ei tarvitse, vaan saavat jopa palkaa toimenpiteistään.
Ihan mahdottomuus. Kukaan ei valvo, että toinen vanhempi lasta luonaan pitää, huolehtii ja ostaa tarvittavat asiat. Mitään sanktiotakaan ei tule, kun hommasta laistaa. Silti vanhempi saa tuet ja lisät.

Miten sitä toista sitten valvotaan? Jos tälle tielle lähdetään, niin parasta olisi viedä lapset heti laitokselta jo valtion koulutusleirille ja siellä heistä tulisi oikeinajattelevia ja -toimivia kansalaisia.

No lähivanhempi tarjoaa kodin. Sitä nyt seuraa neuvola, päiväkoti ja koulu, että lapsella on kaikki hyvin.

Myös etävanhempi tarjoaa vähintän saman verran kotia, mutta häntä ei kohdella samanarvoisesti

Myös mummola, kummit, kavereiden vanhemmat ja vaikka ketkä saattavat tarjota lapselle saman, mutta se ei olekaan tässä nyt pointti. Pointti on se, että lähivanhemmalla on VELVOLLISUUS tarjota lapselle nuo kaikki, ja lapsen hyvinvointia tarkkailtaessa (neuvola, kouluterveydenhoitaja, hammaslääkäri, lastentarhanopettajat, opettajat jne.) selvitetään nimenomaan miten lähivanhempi on hommansa hoitanut. Etä voi tarjota kaikkea tarpeellista, mutta hän voi myös aivan yhtä hyvin olla tarjoamatta, sillä Suomen laki ei VELVOITA etävanhempaa mihinkään. Ja juuri siksi etävanhemmalla ei voi olla yhtälaisia oikeuksia, koska hän ei ole valmis kantamaan velvollisuuksiakaan.
Jos laki muutetaan tuomaan lisää oikeuksia, myös velvollisuuksien on lisäännyttävä samassa suhteessa. Odotan innolla, koska poliisien pakkohaku (joka nyt siis koskee vain lasta ja lähivanhempaa) laajennetaan koskemaan myös etävanhempaa! ;D
Voihan v....u! Kuule pitäisikö tässä minun ihan oikeasti alkaa koko 150 e suuri elatussumma ruveta isälleen vielä tilittää?? Etten nyt vaan olisi puolia ainakin kapakkaan tuhlannut? Anna tässä kaikki kestää, huh huh!