Onko sulla elämässä "etappeja" joihin pyrit?

Mielialalääkkeistä vierottautuminen ja ammatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut töitä vuodesta 2009. Eipä ole. Vain 9e päivä töitä.

Kiva elämä. N35

11 vuodessa olisi ehtinyt opiskella vaikka useammankin uuden ammatin. Oma valinta jäädä odottelemaan.

Olen saanut 3 lasta ja opiskellut ammatin. Ei töitä. Mietin it se mur haa.

N35

Onnellisuuden sitominen saavutuksiin on aika varma keino tuhota onnensa. Saavutus jo terminä on hetkellinen tapahtuma, kuten siitä seuraava onnikin. Todellinen, pysyvä onni löytyy nykyisyyden arvostamisesta, ei "sitku" tilan tavoittelemisesta.

Tämänhetkinen etappi jonka haluaisin saavuttaa on valmistuminen koulusta. Tosin vasta ekaa vuotta viedään, niin vähän kaukaiselta tuntuu, vaikka tarkoitus onkin valmistua aikaisemmin. Motivaatio, tai pikemminkin jaksaminen, oppimiseen on vain hukassa.

Toisena olisi saada vakituinen työpaikka. Mikä tuntuu myöskin mahdottomalta ilman/ennen valmistumista.

Kolmantena, tärkeimpänä, muuttaa omakotitaloon. Mikä onnistuu myöskin todennäköisimmin vasta kahden edellämainitun jälkeen.

Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut töitä vuodesta 2009. Eipä ole. Vain 9e päivä töitä.

Kiva elämä. N35

11 vuodessa olisi ehtinyt opiskella vaikka useammankin uuden ammatin. Oma valinta jäädä odottelemaan.

Olen saanut 3 lasta ja opiskellut ammatin. Ei töitä. Mietin it se mur haa.

N35

Samalla logiikalla jokainen on "hakenut töitä" siitä päivästä kun täytti 18. Olethan tehnyt tuossa ajassa paljon muuta. Jos olet tehnyt 3 lasta eikä niistä silti saa mitään intoa elää, töiden sijaan sun pitää hakea apua masennukseen.

Painoa -10kg ja nettovarallisuutta +10k€ ensi vuonna. Se ois hyvä. 

Ei ole.

Tai on mutta ne ei ehkä ole sellaisia joita tässä haetaan. Kyllä mä suunnittelen arkisia asioita mutta en mitään suurempaa. Olen kyllästynyt siihen että aina kun suunnittelen elämä tapahtuu ja suunnitelmat saa unohtaa. Noin 10 vuoden välein on kohdannut jonkinlainen katastrofi viime vuosikymmeninä ja on mennyt vuosikausia nousta taas siitä suosta. Nyt on onneksi melkein kaikki mahdolliset ongelmat koettu jo kerran ja tuntuu että mitä vain tapahtuisi ei enää olisi samalaista tarpomista mutta silti ei halua suunnitella.

Seuraava etappi on "vierottaa" puoliso työelämästä ja siirtyä elämään talvet etelässä. Ehkä jotain pienimuotoista työhommaa tai vaikka vapaaehtoispuuhaa siellä sekä kesäisin Suomessakin osa-aikaisena.

Vierailija kirjoitti:

On. Viikonloppuvapaat ja lomat.

Hyvin sanottu.

Mulla on yksi FB-kaveri, joka päivittää joka arkipäivä tyyliin "jaksaa jaksaa, enää viisi päivää", "jaksaa jaksaa, enää neljä päivää" jne. Ja kun tulee perjantai: "viimeistä viedään!" Kyse ihan 50-vuotiaasta työssäkäyvästä naisesta. 

Itselleni arki on ihan mieluisaa. Viikonloppuvapaat ja lomat myös.

On, aina joku projekti meneillään. Jos ei ole projektia niin tylsistyn. Ensin oli ammatti, sitten lapsi, sitten toinen lapsi, sitten vakituinen työpaikka, sitten jatko-opiskelupaikka, ensimmäinen oma-asunto, valmistuminen, toinen vakituinen työpaikka eri työssä ja nyt on taas sitten jatko-opinnot edessä. Tässä seuraavaksi sitten kai valmistuminen tästä ja ok-taloon muuttaminen.

Tuntuu että jos ei ole mitään tavoitteita, niin miten sitten elää? Päivästä toiseen samaa oravanpyörää!? Itse ainakin haluan haastetta, mielenkiintoisia tapahtumia ja onnistumisia, joita saan esimerkiksi kouluttautumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei enää. Olen 4 vuotta yrittänyt laihduttaa, ei onnistu.

Nyt vain odotan, että nuorin lapsi täyttää 18v ja pääsen pois täältä.

N 36 98kiloa

Siis oikeesti, meinaat hylätä lapsesi tap*amalla itsesi vain koska olet läski?? Aika moni on täss maailmassa läski ja ton ikäsenä nyt ei siitä kannata niin ees ressata. Nauti elämästä muuten.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitit tässä asiassa iällä tarkoititko että ap on liian nuori vai vanha stressaamaan painosta? Miten painosta stressaaminen liittyy ikään? Mietippä vähän en ymmärrä kieroutunutta ajatusmaailmaasi.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuden sitominen saavutuksiin on aika varma keino tuhota onnensa. Saavutus jo terminä on hetkellinen tapahtuma, kuten siitä seuraava onnikin. Todellinen, pysyvä onni löytyy nykyisyyden arvostamisesta, ei "sitku" tilan tavoittelemisesta.

Sopii laiskalle ihmiselle tuo filosofia. Tai vanhalle.

Jos kaikki olisivat tyytyväisiä siihen mitä on, ei tulisi häitä, lapsia, työpaikkoja, harrastuksia, ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

On, aina joku projekti meneillään. Jos ei ole projektia niin tylsistyn. Ensin oli ammatti, sitten lapsi, sitten toinen lapsi, sitten vakituinen työpaikka, sitten jatko-opiskelupaikka, ensimmäinen oma-asunto, valmistuminen, toinen vakituinen työpaikka eri työssä ja nyt on taas sitten jatko-opinnot edessä. Tässä seuraavaksi sitten kai valmistuminen tästä ja ok-taloon muuttaminen.

Tuntuu että jos ei ole mitään tavoitteita, niin miten sitten elää? Päivästä toiseen samaa oravanpyörää!? Itse ainakin haluan haastetta, mielenkiintoisia tapahtumia ja onnistumisia, joita saan esimerkiksi kouluttautumisesta.

Mutta onhan sullakin päivästä toiseen samaa oravanpyörää kun juokset kokoajan jonkun uuden asian perässä etkä ikinä ole tyytyväinen? Ehkä se on vaan tosiasia että ollaan kaikki kuin hamstereita. jotkut juoksee kovempaa ku toiset mutta silti kukaan ei isossa kuvassa etene yhtään mihinkään, kaikkien saavutukset tai saavuttamatta jättämiset on loppupeleissä ihan yhtä tyhjän kanssa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuden sitominen saavutuksiin on aika varma keino tuhota onnensa. Saavutus jo terminä on hetkellinen tapahtuma, kuten siitä seuraava onnikin. Todellinen, pysyvä onni löytyy nykyisyyden arvostamisesta, ei "sitku" tilan tavoittelemisesta.

Sopii laiskalle ihmiselle tuo filosofia. Tai vanhalle.

Jos kaikki olisivat tyytyväisiä siihen mitä on, ei tulisi häitä, lapsia, työpaikkoja, harrastuksia, ei mitään.

Nuo luettelemasi ovat juuri niitä ulkoapäin annettuja suoritustavoitteita. Niitä joilla tyhjyyttä täytetään, että voisi tuntea itsensä hyväksytyksi kunnon ihmiseksi. Oikeastaan aika laiskaa, kun ei osata mitään omaa tehdä vaan suoritetaan ihanteita.

- Uusi työpaikka, nykyinen tökkii ja haluan jotakin vähemmän stressaavaa. Vaikka sitten tienaisinkin vähemmän.

- Leikkaus - olen pitkittänyt pelon takia jo ties kuinka kauan, mutta nyt päättänyt pyytää vielä mielipidettä toiselta lääkäriltä ja tehdä sitten viimein päätöksen. Pakkohan tässä on jotakin tehdä, kun nykyinen tilanne rajoittaa hirveästi kipujen yms. takia.

- Lapsi, se on kenties se suurin haave tällä hetkellä, eikä takuita tietenkään ole, että raskaaksi tulen. Lisäksi miestä jännittää. Mutta suunta on oikea...

Itselläni ei ole etappeja vaan tietty taso, jonka haluan pitää.

Eli haluan pitää elämässäni mielenkiintoisen työn, oppia työssä, pitää perheeni ja nykyisen asuinympäristön, ystävät, harrastukset.

Aiemmin haaveilemani jutut, joita en kyllä pitänyt etappeina ovat toteutuneet eli lapset, iso omakotitalo, oma auto, ulkomailla asuminen...

Pientä vaihtelua kaipaan säännöllisesti eli uusia harrastuksia on tullut, uusia tuttavuuksia myös vuosien varrella.

Haaveilen mökistä ja eläkkeellä voisin viettää osan vuodesta lapissa ja osan etelässä. Ja siitä, että lapset perheineen ovat iso osa elämäämme aikuisina myös.

johonkin korpierakoksi asustelemaan

😁

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta lähes kaikki teidän haaveet ja tavoitteet kuulostaa todella ulkoapäin annetuilta.

Siis sellaiselta, mitä muka kunnon ihmisellä niinku pitää olla, suorittaa menemään muiden mukana. Ja sitten pällistellään kun on niin tyhjä olo, kun ollaan suoritettu ulkoapäin annettuja tavoitteita.

Minä haluan ihan aidosti naimisiin, vakituisen työpaikan, oman asunnon ja kaiken muun, mitä luettelin. Pitkään elin tasan fiiliksen mukaan. Mua ei ole koskaan hetkauttanut yhteiskunnan tai vanhempien odotukset. Nyt nuo perinteiset elämänkulun maamerkit, joita sinä tunnut pitävän ulkoa annettuina, on todellakin sellaisia, jotka haluan saavuttaa.

Kunnon ihmistä musta ei sillä tule, mutta kunhan vaan haluan tuon kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itseasiassa yrittäny kysellä tästä samast asiast kavereilta ja perheeltä mutta he ei oikein ole tajunneet mun pointtia, niin ehkä täällä joku osaa vastata mun kysymykseen: Mihin te pyritte näillä etappien saavutuksella? Mikä on teidän elämän lopullinen tavoite? Kun siis on mullakin sellaisia perushaaveita ja tavoitteita mutta sitten kun ne on saavuttanu, tulee sellanen olo/ajatus että no jaa, mitäs nyt sitten? Siis se on tavallaan loputon kehä, aina kun jonkun asian tai haaveen on saavuttanut niin siitä tulee hetken ilo, mutta sitten taas kuitenkin tulee sellanen vähän tyhjä olo ja pitäis äkkiä keksiä joku uusi tavoite. Että miten voisi saavuttaa jotenki sellasen pysyvämmän tyytyväisyyden tunteen? Kun ainakaan sitä ei tunnu saavan tällä jatkuvalla haaveiden ja ideoiden perässä juoksemis tekniikalla..

Olet juuri keksinyt kysymyksen, jota vastaamaan esim buddhalaisuus on syntynyt.

Tiedän mutta kun en ymmärrä miksi esim mun sisarukset on ihan tyytyväisiä tähän ns etappi elämään, mutta minulle se ei tuo mitään pysyvää onnea. He eivät yhtään ymmärrä kun olen yrittänyt selittää sitä tyhjyyden tunnetta joka tulee lähes heti kun olen saavuttanut jonkun etapin. Olen todella kateellinen sellaisille joilla on joku haave ja he tulevat aidosti onnelliseksi sen saavuttamisesta. Minulle tämä tuntuu vain loputtomalta kehältä.. 

Ymmärrän täysin. Minullekin tuollaiset tavoitteet tuntuvat myös vähän tyhjiltä. Opettele japania? Ok, ihan kiva, mutta ei se oikeastaan ole niin mahtavaa päästä ostamaan japanilainen maitopurkki japaniksi (tai mitä tahansa). Omistusasunto? Ihan sama. Asunnoton toki olisi kurja olla. Timmit lihakset? So, sitten saan jonkun toisen timmin kehut ja joku kuolaa perään. Entä sitten? Enemmän rahaa? Miksi?

Siltikin teen ihan asioita ja nautin niistä, mutta enemmän se on ajautumista kuin mitään saavutusten tavoittelua. Eikä tämäkään tietenkään ratkaise tarkoituksettomuuden kysymystä. Ajopuitakin on hautausmaat täynnä, jos suorittajiakin.

Elän muuten ulospäin elämää, joka näyttää ehkä joltain muuta kuin edellinen teksti. Olen kouluttautunut pitkälle, on jonkinlainen ura, puoliso ja lapset. Ulkoiset puitteet tavalliset, mutta ei me niukkuudessa eletä.

Koulutus johtuu vanhempien vahvasta ohjauksesta siihen suuntaan. Ei siis ala tai ammatti, mutta koulutusta itsessään on arvostettu perheessäni paljon. Ja koulu on ollut aina minulle helppoa. Joten opiskelin DI:ksi, mutta ei valmistuminen ollut mikään etappi. Minä vain valmistuin, en edes odottanut mitään suurta onnea tai saavutuksen tunnetta. Ei tästä mitään haittaa minulle ole ollut, mutta olen vain ymmärtänyt että miten vahva kotikulttuurini on tässä suhteessa ollut.

Puoliso ja lapset - se on biologiaa minulle. Ei siis mikään etappi, vaan kummatkin itsessään, mutta tietenkin eri tavoilla, hyvä asia. Minulle pienen lapsen sylissä pitäminen on onnellinen asia.

Itselleni oleminen on jonkinlainen yhdistelmä "itsekeskeistä" nautintoa, eli itseäni kiinnostavien asioiden tekemistä, joiden ei tarvitse olla mitenkään hyödyllisiä, mitattavia tai arvostettuja, ja syyllisyyden sävyttämää velvollisuutta olla jonkinlainen yhteiskunnan vastuullinen osa. En tarkoita mitään erityistä roolia, mutta olla toivon mukaan vahingoittamatta muita, ja tehdä edes jotain hyvää joillekin.

arvatkaa tuleeko outo olo kun en ole ikinä haaveillut mistään noista asioista mitä täällä tyyliin 98% luettelee. En ole ikinä unelmoinut omakotitalosta, häistä tai lapsista. musta noi on vaan todella tyypillisiä ja, sori vaan, robottimaisia haaveita ja ajatuksia. kaikki menee vaan lauman mukana. mulla ei ole ikinä ollut sellaista materialistista toivetta kuten joku hemmetin talo. en muutenkaan tykkää ostella tavaroita, tuntuu vaan turhalta krääsältä. ja häät on myös vain turhaa seremoniallista hössötystä, ei ne tapahtumat oikeasti kiinnosta ketään muita kuin hääparia ja näiden vanhempia jos on hyvät välit. lapset on ainoa toive jonka ymmärrän vaikka niistä en itse olekaan ikinä unelmoinut. mun haaveet on enemmän sellasia abstrakteja "haluan tietää/tutkia/selvittää mikä on elämän tarkoitus", mutta kun kyynisenä realistina kuitenkin tiedän että en tuollaista voi selvittää niin jää aika tyhjä fiilis.