The Crown sarjan Diana kausi 4
Kuka ehtinyt katsoa neljännen kauden?
Vastaako sarjan Diana todellisuutta? Olen syntynyt v. 91, eli ei muistikuvia Dianan elinajalta, mutta olen kuvitellut hänet ”nöyremmäksi” ja maanläheisemmäksi, ja myös youtubesta katsomistani videoista saa aika erilaisen kuvan hänestä. The crownin antama vaikytelma oli hänestä todella lapsellinen ja feikkikin (tosin näyttelijäkin erikoisen nuori esittämään 30-vuotiasta Dianaa).
Mutta aikalaiset ja sarjan nähneet, vastaako sarjan kuva todellisuutta? Tai jos sarjaa ei ole nähnyt, niin oliko Diana ”pyhimys” vai feikki?
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka 1991 syntyneellä ei ole muistikuvia Dianasta? Etkö muista edes Dianan kuolemaa? Itse seurasin tuossa iässä jo uutisia.
Seurasit 5 ja 6- vuotiaana uutisua ja muistat tapahtumia.
Juu. Toki.
Suurin ongelma oli, että Charlesin ja Dianan ikäero ei tule esille. Oikea Charles oli yli 10 vuotta Dianaa vanhempi ja näyttikin ikäistään vanhemmalta. Parin epäsuhtaisuus ei tule esille.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että silloin ei ollut vielä nettiä, kaikki uutisointi tapahtui iltapäivä- ja aikakauslehtien välityksellä. Dianan kuva kannessa kaksinkertaisti lehtimyynnin välittömästi. Varmasti alussa Diana viehättyi julkisuudesta, ja kermapehva Charlesia otti päähän vaimon palvonta.
Ihmettelen miksei Camilla pannut suhdetta poikki, olisi osoittanut sen verran selkärankaa, kun kyseessä kuitenkin oli tuleva kuningas ja kuningatar. Jotenkin vaan tunnen myötähäpeää Charlesin ja Camillan nykyisestä avioliitosta, en voi mitään.
Sama ja toivon että Charlesista ei tule koskaan kunkkua.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee Dianan suvun asemaan, kuningatar Elisabet on hänen veljensä kummitäti.
Huvittavaa että faktoille alapeukutetaan. Tosiasiassa Diana oli sukutaustan puolesta hyvä valinta ja edusti englantilaista aatelistoa, mitä pidettiin hyvänä. Windsorin suvun imago-ongelmana oli ollut liika saksalaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka näyttelijä onnistuikin näyttämään Dianalta joistain kuvakulmista, se häiritsi ettei tämä millään mittarilla ollut karismaattinen kuten Diana. Sen takia tuntui sarjalta hassulta yleisömassojen osoittama palvonta häntä kohtaan. Oikea Diana oli näky joka kerta autosta noustessaan.
Juu sama ja sit tällä näyttelijällä on liikaa sitä pään kallistelumaneeria. Mutta jos muuten pitää paikkaansa tuo, niin oletin oikean DIn olevan ujompi esim. vaikka Ellun seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diana halusi rikkaan miehenneikä käydä koulua
Diana sai oman yhteiskuntaluokkansa tytölle sopivan koulutuksen. Diana kuului vanhaan aristokraattisukuun, jossa tyttären rooli on päästä hyviin naimisiin, eikä siihen tarvita akateemisia opintoja. Dianalla oli omaa perittyä omaisuutta ja suku takana, joten eihän hän olisi jäänyt puille paljaille tai köyhäksi, vaikka olis sattunut naimaan jonkun köyhemmän miehen.
Dianan suku Spencer on paljon vanhempi ja aristokraattisempi kuin hallitsijasuku Windsor, joka alunperin oli saksalainen.
Spencerin suvun historia vie 1400-luvulle. Suku oli alun perin karjakauppiaita, jotka ostivat aatelisarvon rahalla. Sen jälkeen he solmivat monia hyviä avioliittoja, joiden johdosta he pääsivät Windsorien palvelijoiksi.
Elizabeth Windsor taas polveutuu 1000-luvulla eläneestä Vilhelm Valloittajasta ja käytännössä kaikista muistakin Britannian hallitsijoista.
Diana on vanhempaa kuninkaallista sukua kuin Windsorit. Hän on myös sukua Vilhelm Valloittajalle.
Diana ei itse asiassa ole minkäänlaista kuninkaallista sukua, vaan brittiläinen maalaisaatelinen.
Höpsis. Diana on Vilhelm Valloittajan jälkeläinen ja esi-isistä löytyy mm. Kaarle II, jonka jälkeläisiä Windsorit eivät ole.
Hallitsijalinja päättyi Kaarle II:en, koska hän ei saanut yhtään laillista jälkeläistä. Aviottomia lapsia hänellä olikin toista kymmentä, eikä häntä muisteta mitenkään hyvällä.
Kertoo paljon Dianan ”kuninkaallisuudesta”, että siitä nostetaan esimerkiksi 1400-luvulla hallinneen monarkin avioton lapsi, jota ei Elisabetin sukupuusta (kas kummaa) löydy. Elisabetilta löytyykin sitten pikkuisen muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka näyttelijä onnistuikin näyttämään Dianalta joistain kuvakulmista, se häiritsi ettei tämä millään mittarilla ollut karismaattinen kuten Diana. Sen takia tuntui sarjalta hassulta yleisömassojen osoittama palvonta häntä kohtaan. Oikea Diana oli näky joka kerta autosta noustessaan.
Minusta taas näyttelijä on todella hyvä. Tekijät ovat sanoneet, että hakevat näihin hyvää näyttelijää eikä kaksoisolentoa, mutta tässä näyttelijässä yhdistyi molemmat.
Oikeaa maailman seuratuinta henkilöä on vaikea näytellä täydellisesti, koska ei kellään ole samaa karismaa ja ulkonäköä kuin Dianalla tai Marilyn Monroella jne.
Tosi tylsiä ne jaksoit joissa D ja C olivat pääroolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diana halusi rikkaan miehenneikä käydä koulua
Diana sai oman yhteiskuntaluokkansa tytölle sopivan koulutuksen. Diana kuului vanhaan aristokraattisukuun, jossa tyttären rooli on päästä hyviin naimisiin, eikä siihen tarvita akateemisia opintoja. Dianalla oli omaa perittyä omaisuutta ja suku takana, joten eihän hän olisi jäänyt puille paljaille tai köyhäksi, vaikka olis sattunut naimaan jonkun köyhemmän miehen.
Dianan suku Spencer on paljon vanhempi ja aristokraattisempi kuin hallitsijasuku Windsor, joka alunperin oli saksalainen.
Spencerin suvun historia vie 1400-luvulle. Suku oli alun perin karjakauppiaita, jotka ostivat aatelisarvon rahalla. Sen jälkeen he solmivat monia hyviä avioliittoja, joiden johdosta he pääsivät Windsorien palvelijoiksi.
Elizabeth Windsor taas polveutuu 1000-luvulla eläneestä Vilhelm Valloittajasta ja käytännössä kaikista muistakin Britannian hallitsijoista.
Diana on vanhempaa kuninkaallista sukua kuin Windsorit. Hän on myös sukua Vilhelm Valloittajalle.
Diana ei itse asiassa ole minkäänlaista kuninkaallista sukua, vaan brittiläinen maalaisaatelinen.
Höpsis. Diana on Vilhelm Valloittajan jälkeläinen ja esi-isistä löytyy mm. Kaarle II, jonka jälkeläisiä Windsorit eivät ole.
Kaarle II:n ja rakastajattarensa Louise de Keraouallen pojasta Charlesista polveutuvat muuten sekä Diana että Camilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee Dianan suvun asemaan, kuningatar Elisabet on hänen veljensä kummitäti.
Huvittavaa että faktoille alapeukutetaan. Tosiasiassa Diana oli sukutaustan puolesta hyvä valinta ja edusti englantilaista aatelistoa, mitä pidettiin hyvänä. Windsorin suvun imago-ongelmana oli ollut liika saksalaisuus.
Vanhastaan Euroopan kuningashuoneet ovat tavanneet avioitua keskenään. Vanha kuningassuku on siis väistämättä ollut kansainvälinen suku.
Kuningataräiti Elisabet oli maalaisaatelistoa ja sellaisena poikkeus, ja eihän hänestä alun perin kuningatar pitänytkään tulla.
Charlesin kohdalla ei sitten löytynyt sopivaa puolisoa mistään Euroopan kuningashuoneesta, ja siksi alettiin maalaisaatelista Dianaa markkinoida oikeana englantilaisena prinsessana. Kuten huomaamme, se meni ehkä pikkuisen yli. Voimme vain kuvitella, miten kuningatar Victoria olisi kiehahtanut jos olisi tiennyt että sata vuotta myöhemmin Kaarle II:n aviottoman jälkeläisen jälkeläistä kutsuttaisiin kuninkaallisemmaksi kuin itse hallitsijasuku. Victorian mielestähän Kaarle pilasi äpäröillään suvun kastemaljankin.

Eli Camillakin on kuninkaallisempi kuin Windsorit, eikö vain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diana halusi rikkaan miehenneikä käydä koulua
Diana sai oman yhteiskuntaluokkansa tytölle sopivan koulutuksen. Diana kuului vanhaan aristokraattisukuun, jossa tyttären rooli on päästä hyviin naimisiin, eikä siihen tarvita akateemisia opintoja. Dianalla oli omaa perittyä omaisuutta ja suku takana, joten eihän hän olisi jäänyt puille paljaille tai köyhäksi, vaikka olis sattunut naimaan jonkun köyhemmän miehen.
Dianan suku Spencer on paljon vanhempi ja aristokraattisempi kuin hallitsijasuku Windsor, joka alunperin oli saksalainen.
Spencerin suvun historia vie 1400-luvulle. Suku oli alun perin karjakauppiaita, jotka ostivat aatelisarvon rahalla. Sen jälkeen he solmivat monia hyviä avioliittoja, joiden johdosta he pääsivät Windsorien palvelijoiksi.
Elizabeth Windsor taas polveutuu 1000-luvulla eläneestä Vilhelm Valloittajasta ja käytännössä kaikista muistakin Britannian hallitsijoista.
Diana on vanhempaa kuninkaallista sukua kuin Windsorit. Hän on myös sukua Vilhelm Valloittajalle.
Diana ei itse asiassa ole minkäänlaista kuninkaallista sukua, vaan brittiläinen maalaisaatelinen.
Höpsis. Diana on Vilhelm Valloittajan jälkeläinen ja esi-isistä löytyy mm. Kaarle II, jonka jälkeläisiä Windsorit eivät ole.
Hallitsijalinja päättyi Kaarle II:en, koska hän ei saanut yhtään laillista jälkeläistä. Aviottomia lapsia hänellä olikin toista kymmentä, eikä häntä muisteta mitenkään hyvällä.
Kertoo paljon Dianan ”kuninkaallisuudesta”, että siitä nostetaan esimerkiksi 1400-luvulla hallinneen monarkin avioton lapsi, jota ei Elisabetin sukupuusta (kas kummaa) löydy. Elisabetilta löytyykin sitten pikkuisen muuta.
Itse nostelet jotain Vilhelm Valloittajaa esille Elisabetin sukupuusta, vaikka kyseisellä henkilöllä on tänä päivänä miljoonia jälkeläisiä aina katuojasta ja kodittomien yömajoista palatseihin saakka. Ei se ole mikään erityinen ansio kenellekään.
Tietystikin Elisabet on kuninkaallisempaa syntyperää, eihän muu olisi mahdollista kun hän on hallitsija. Ei se silti tarkoita, että Dianalla tai kenellä tahansa olisi sen huonompi tai että aviottomat jälkeläislinjat omaisivat sen vähemmän jotakin sinistä verta (joka on muutenkin kuvitteellinen ominaisuus).
Jos Diana vanhan aatelissuvun edustajana ei ole kelvollinen prinssille, miten vaikkapa syntyperältään aateliton Catherine kelpaa Williamille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka 1991 syntyneellä ei ole muistikuvia Dianasta? Etkö muista edes Dianan kuolemaa? Itse seurasin tuossa iässä jo uutisia.
Seurasit 5 ja 6- vuotiaana uutisua ja muistat tapahtumia.
Juu. Toki.
Eikös tuo ole ihan normaali ikä seurata prinsessauutisia. Minä muistan Charlesin ja Dianan häät, vaikken ollut edes kuusivuotias. Muistan miettineeni, että Diana ei voi olla oikea prinsessa, kun sillä on niin ruma lyhyt tukka.
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta jaksossa kaksi ja pidän Dianan hahmosta. Sehän oli tosi nuori silloin, itse olin vielä naivimpi ja itsekeskeisempi tuossa iässä.
Ps. Charlesin näyttelijä on liian hyvännäköinen Charlesiksi, vähän häiritsee :D
Samaa mieltä tuosta Charlesin näyttelijästä. Brittikuninkaalliset on oikeasti aika kolhon näköisiä, ei todellakaan kauniita/komeita. Musta Dianan näyttelijä oli ihan hyvä, enemmän häiritsi Margaret Thatcheria näyttelevän Gillian Andersonin puhetyyli. Toki oli tavoitellut esikuvansa tyyliä mut mua alkoi ihan hengästyttää kuunnella sitä 😄Jotenkin se ääni tuli niin vaikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee Dianan suvun asemaan, kuningatar Elisabet on hänen veljensä kummitäti.
Huvittavaa että faktoille alapeukutetaan. Tosiasiassa Diana oli sukutaustan puolesta hyvä valinta ja edusti englantilaista aatelistoa, mitä pidettiin hyvänä. Windsorin suvun imago-ongelmana oli ollut liika saksalaisuus.
Vanhastaan Euroopan kuningashuoneet ovat tavanneet avioitua keskenään. Vanha kuningassuku on siis väistämättä ollut kansainvälinen suku.
Kuningataräiti Elisabet oli maalaisaatelistoa ja sellaisena poikkeus, ja eihän hänestä alun perin kuningatar pitänytkään tulla.
Charlesin kohdalla ei sitten löytynyt sopivaa puolisoa mistään Euroopan kuningashuoneesta, ja siksi alettiin maalaisaatelista Dianaa markkinoida oikeana englantilaisena prinsessana. Kuten huomaamme, se meni ehkä pikkuisen yli. Voimme vain kuvitella, miten kuningatar Victoria olisi kiehahtanut jos olisi tiennyt että sata vuotta myöhemmin Kaarle II:n aviottoman jälkeläisen jälkeläistä kutsuttaisiin kuninkaallisemmaksi kuin itse hallitsijasuku. Victorian mielestähän Kaarle pilasi äpäröillään suvun kastemaljankin.
Jos yhtään olet perillä asioista, Elisabetin toivottiin naivan joku englantilaisen aatelissuvun mies eikä maatonta prinssiä. Englantilaista aatelistoa edustaa myös kuningataräiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diana halusi rikkaan miehenneikä käydä koulua
Diana sai oman yhteiskuntaluokkansa tytölle sopivan koulutuksen. Diana kuului vanhaan aristokraattisukuun, jossa tyttären rooli on päästä hyviin naimisiin, eikä siihen tarvita akateemisia opintoja. Dianalla oli omaa perittyä omaisuutta ja suku takana, joten eihän hän olisi jäänyt puille paljaille tai köyhäksi, vaikka olis sattunut naimaan jonkun köyhemmän miehen.
Dianan suku Spencer on paljon vanhempi ja aristokraattisempi kuin hallitsijasuku Windsor, joka alunperin oli saksalainen.
Spencerin suvun historia vie 1400-luvulle. Suku oli alun perin karjakauppiaita, jotka ostivat aatelisarvon rahalla. Sen jälkeen he solmivat monia hyviä avioliittoja, joiden johdosta he pääsivät Windsorien palvelijoiksi.
Elizabeth Windsor taas polveutuu 1000-luvulla eläneestä Vilhelm Valloittajasta ja käytännössä kaikista muistakin Britannian hallitsijoista.
Diana on vanhempaa kuninkaallista sukua kuin Windsorit. Hän on myös sukua Vilhelm Valloittajalle.
Diana ei itse asiassa ole minkäänlaista kuninkaallista sukua, vaan brittiläinen maalaisaatelinen.
Höpsis. Diana on Vilhelm Valloittajan jälkeläinen ja esi-isistä löytyy mm. Kaarle II, jonka jälkeläisiä Windsorit eivät ole.
Hallitsijalinja päättyi Kaarle II:en, koska hän ei saanut yhtään laillista jälkeläistä. Aviottomia lapsia hänellä olikin toista kymmentä, eikä häntä muisteta mitenkään hyvällä.
Kertoo paljon Dianan ”kuninkaallisuudesta”, että siitä nostetaan esimerkiksi 1400-luvulla hallinneen monarkin avioton lapsi, jota ei Elisabetin sukupuusta (kas kummaa) löydy. Elisabetilta löytyykin sitten pikkuisen muuta.
Itse nostelet jotain Vilhelm Valloittajaa esille Elisabetin sukupuusta, vaikka kyseisellä henkilöllä on tänä päivänä miljoonia jälkeläisiä aina katuojasta ja kodittomien yömajoista palatseihin saakka. Ei se ole mikään erityinen ansio kenellekään.
Tietystikin Elisabet on kuninkaallisempaa syntyperää, eihän muu olisi mahdollista kun hän on hallitsija. Ei se silti tarkoita, että Dianalla tai kenellä tahansa olisi sen huonompi tai että aviottomat jälkeläislinjat omaisivat sen vähemmän jotakin sinistä verta (joka on muutenkin kuvitteellinen ominaisuus).
Jos Diana vanhan aatelissuvun edustajana ei ole kelvollinen prinssille, miten vaikkapa syntyperältään aateliton Catherine kelpaa Williamille?
Catherine varmasti kelpaa oikein hyvin prinssille ja Britannian kansalle, jos ei olemattomiin laihdu. Mutta jos alat inttää hänen olevan sukutaustaltaan kuninkaallisempi kuin William, niin varaudu siihen että oikaisen.

Mitä ilmeisimmin oli kuitenkin tarpeeksi hyvä sukupuu että kelpasi sukuun naitavaksi. Ellun hyväksymä, luulisi kelpaavan sinullekin.
Eri

Ei varmastikaan ole, mutta kerro vielä mitä se kuningatar Victoria ajattelisi Catherinestä?

Kelpasi Dianakin erinomaisesti kuningattarelle.