Jos saisit antaa vain yhden neuvon synnyttämiseen liittyen, mikä se olisi?

Jos vauvan sykkeet kestää niin ponnista pystyasennossa.

Useamman kokemuksella on paljon helpompaa kuin siinä sängyllä.

Oma vakava neuvoni olis olla lukematta tätä palstaa, mutta taitaa olla myöhäistä.

Anna männä.

Vahinko ettei nykyisin ole yhtä tehokasta synnytysvalmennusta kuin 1970-luvulla, jolloin sain esikoiseni. Rentoutuminen ja voimien kerääminen supistusten välissä erittäin tärkeää. Kannattaa myös liikkua ja olla jalkeilla, se nopeuttaa avautumisvaihetta ja lievittää kipua. Kivun lievitykseen tarjottiin ilokaasua, eipä tainnut epiduraali synnytyksissä olla käytössä. Esikoisen synnytyksessä en käyttänyt mitään kivunlievitystä - odotin että pyydän sitten kun oikein tiukka paikka tulee. Eniten kipua tunsin välilihan tikkauksessa, ei oikein puutunut ennen ompelua.

Supistusten tultua tuntuvimmiksi, olen ajatellut supistuksen hellittäessä, että ihanaa - taas yksi supistus vähemmän ja se mahtava hetki lähempänä, kun näen vauvani ja saan hänet syliini.

1980-luvulla  syntyi toinen lapseni, jolloin oli jo ultrakin käytössä. Synnytyksessä oltiin kiinni monitoreissa, joista näki vauvan sydämen toiminnan, äidin verenpaineen ja supistuksen keston  ja voimakkuuden. Olihan se kiinnostavaa seurata niitä, mutta oikein kunnolla kun rutisti niin muistan ajatelleeni että riittäisi kun tunnen supistuksen, onko se myös nähtävä. Tosin pakkohan ei ollut monitoria katsoa...

1990-luvulla sain 4 vauvaa. Ilokaasulla mentiin, tikkejä ei tarvittu ja synnytykset olivat nopeita 1,5h - 3h.

Kuopus syntyi 1998 ja synnytys erosi aiemmista siten, että laitettiin tipalla tehostusta supistuksiin. Tuntui että lähti laukoille koko homma joten vähennettiin annostusta. Vauvat ovat olleet 3100g - 4100g.

Itselleni on aina tarjottu peräruisketta (vapaaehtoista tietysti ottaa se). Ruiskeen voi ottaa kotonakin ennen sairaalaan lähtöä. Kuulemma nopeuttaa synnytystä ja helpottaa äidin oloa. WC:ssä olen käynyt aina viimeiseen asti. Katedria ei ole koskaan edes tarjottu, käytetäänkö sitä normaalissa synnytyksessä?

Moni tuntuu panikoivan jo etukäteen, että jos tulee pissa tai kakka. So what, tulee jos tulee, jokapäiväinen tilanne kätilöille ja lääkäreille.

Synnytys on täysin normaali ja luonnonmukainen tapahtuma, johon osana kuuluu myös kipu.

HUOM! En halua antaa kuvaa että olen mikään supersynnyttäjä. Ymmärrän täysin sen ettei synnytys aina suju kuin suoraan oppikirjoissa. Syitä on monia ja onneksi on keinoja hoitaa hankalat ja vaarallisetkin tilanteet, jotka monesti tulevat täysin yllättäen. Saattaa olla jonkun verran perinnöllistäkin äideiltä tyttärille nämäkin synnytystyylit. Iloisia ja onnistuneita synnytyksiä kaikille - saa siitä vaivasta ainakin ihanan palkinnon :)

Vierailija kirjoitti:

Älä usko/ lue kaikkia synnytyskauhukertomuksia, vaan luota itseesi. Synnytys voi oikeasti olla jopa melko kivuton ihan ilman kivunlievitystäkin. 

Tämä tuli itselleni yllätyksenä esikoisen kohdalla, kun luulin, että synnytyksen pitäisi sattua aivan kamalasti. (Ja kyllä repesin sekä episiotomiakin leikattiin.)

Tämä - itse sain tosin epiduraalin mutta synnytys oli helppo ja kivuton vaikkakin kesti pitkään ja 2 asteen repeämät. Myös toipuminen oli nopeaa ja kivutonta. Mitään vaivoja ei jäänyt. Luota itseesi äläkä stressaa!

Tosi kiva ketju ja paljon todella hyvia vinkkeja!

Omani tulee tassa: valmistaudu synnytykseen hyvin. Valmistautuminen ei tarkoita tarkan kasikirjoituksen tekemista, vaan ihan sita, etta olet selvilla synnytyksen eri vaiheista, laakkeellisista kivunlievityskeinoista ja miten ne vaikuttaa, ja miten kipua voi hoitaa laakkeettomasti. Kannattaa myös miettia, millaista tukea toivot katilolta, seka tukihenkilolta synnytyksen aikana. 

Ehka tarkein neuvo on harjoitella hengitystekniikkaa ja rentoutumista etukateen! Nailla saa hallittua kipua joskus jopa todella tehokkaasti, ja synnytys etenee paremmin kun synnyttaja on rento ja rauhallinen. Lantionpohjan rentoutusta kannattaa myos harjoitella, tahan loytyy netista hyvin ohjeita. 

On ihan tutkittua tietoa, etta synnytykseen valmistautuminen vahentaa komplikaatioiden riskia ja johtaa varmemmin hyvaan synnytyskokemukseen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, etta etukateen harjoittelu yhdessa kumppanin kanssa vahvisti parisuhdetta ja loi meille molemmille turvallisuudentunnetta. 

Ja oikoakseni ketjussa esitettya vaaraa vaittamaa: Suomessa ketaan ei pakoteta synnyttamaan alakautta. Sektion saa aina, synnytyspelko riittaa sille syyksi. Tama vaatii toki kaynnin pelkopolilla ja keskustelut katilon ja laakarin kanssa, mutta sen saa kylla jos haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vahinko ettei nykyisin ole yhtä tehokasta synnytysvalmennusta kuin 1970-luvulla, jolloin sain esikoiseni. Rentoutuminen ja voimien kerääminen supistusten välissä erittäin tärkeää. Kannattaa myös liikkua ja olla jalkeilla, se nopeuttaa avautumisvaihetta ja lievittää kipua. Kivun lievitykseen tarjottiin ilokaasua, eipä tainnut epiduraali synnytyksissä olla käytössä. Esikoisen synnytyksessä en käyttänyt mitään kivunlievitystä - odotin että pyydän sitten kun oikein tiukka paikka tulee. Eniten kipua tunsin välilihan tikkauksessa, ei oikein puutunut ennen ompelua.

Supistusten tultua tuntuvimmiksi, olen ajatellut supistuksen hellittäessä, että ihanaa - taas yksi supistus vähemmän ja se mahtava hetki lähempänä, kun näen vauvani ja saan hänet syliini.

1980-luvulla  syntyi toinen lapseni, jolloin oli jo ultrakin käytössä. Synnytyksessä oltiin kiinni monitoreissa, joista näki vauvan sydämen toiminnan, äidin verenpaineen ja supistuksen keston  ja voimakkuuden. Olihan se kiinnostavaa seurata niitä, mutta oikein kunnolla kun rutisti niin muistan ajatelleeni että riittäisi kun tunnen supistuksen, onko se myös nähtävä. Tosin pakkohan ei ollut monitoria katsoa...

1990-luvulla sain 4 vauvaa. Ilokaasulla mentiin, tikkejä ei tarvittu ja synnytykset olivat nopeita 1,5h - 3h.

Kuopus syntyi 1998 ja synnytys erosi aiemmista siten, että laitettiin tipalla tehostusta supistuksiin. Tuntui että lähti laukoille koko homma joten vähennettiin annostusta. Vauvat ovat olleet 3100g - 4100g.

Itselleni on aina tarjottu peräruisketta (vapaaehtoista tietysti ottaa se). Ruiskeen voi ottaa kotonakin ennen sairaalaan lähtöä. Kuulemma nopeuttaa synnytystä ja helpottaa äidin oloa. WC:ssä olen käynyt aina viimeiseen asti. Katedria ei ole koskaan edes tarjottu, käytetäänkö sitä normaalissa synnytyksessä?

Moni tuntuu panikoivan jo etukäteen, että jos tulee pissa tai kakka. So what, tulee jos tulee, jokapäiväinen tilanne kätilöille ja lääkäreille.

Synnytys on täysin normaali ja luonnonmukainen tapahtuma, johon osana kuuluu myös kipu.

HUOM! En halua antaa kuvaa että olen mikään supersynnyttäjä. Ymmärrän täysin sen ettei synnytys aina suju kuin suoraan oppikirjoissa. Syitä on monia ja onneksi on keinoja hoitaa hankalat ja vaarallisetkin tilanteet, jotka monesti tulevat täysin yllättäen. Saattaa olla jonkun verran perinnöllistäkin äideiltä tyttärille nämäkin synnytystyylit. Iloisia ja onnistuneita synnytyksiä kaikille - saa siitä vaivasta ainakin ihanan palkinnon :)

Helppohan se on elvistellä, jos on tusinan verran poikinut... suurin osa saa 1 tai 2 lasta nykyään. Mutta joo, rentoutuminen ja keskittyminen on tärkeää.

Otat vaan kaikki kivunlievitykset mitä tarjotaan ja anna mennä. Sen neuvon itse sain ja sillä mentiin.

Peräruiskesuositus. Oli kivempi ponnistaa kun kakka ei tullut samalla. Ainakin jos vatsa ei ole hyvin toiminut ennen synnytystä.

Vaadi sektio! Oma synnytys meni ok mutta tietyt traumat jäivät.

Käyttäkää alunperinkin ehkäisyä, niin ei tarvitse synnyttää ja kärsiä jälkikasvusta lopun ikäänsä.

Leuka rentona!

Itse tuijotin supistusten aikana kellon sekuntiviisaria...tiesin, että ihan kohta tämäkin ”aalto” on ohi.

Tee synnytyksen aikana mielikuvaharjoituksia siitä, kuinka vauva laskeutuu hiljalleen koko ajan kanavassa ja näet onnistuvasi synnytyksessä.

Myös yksi hassu vinkki kätilöltä oli kuvitella vene keikkumaan oman kielen päälle supistuksen aikaan. Oli siis jonkisortin vyöhyketerapiaan erikoistunut ja sain vyöhyketerapiaa synnytyksen aikaan. Laitettiin pieniä kuulia akupisteisiin, mm korviin. Sitäkin kannattaa kokeilla😊

Ensimmäisen kohdalla supistuskivut oli kovat, vaikka koitin rentoutua. Sain aika myöhään epiduraalin (7,5h supistusten alusta) ja vasta sen jälkeen aloin avautumaan 4cm eteenpäin. Varaudu odottamaan anestesialääkäriä, jos haluat puudutteen.. En tiedä voiko kipu hidastaa synnytyksen edistymistä, minun kohdalla ehkä.

Tsemppiä odottaville 🤗

Älä ainakaan pelkää ja jännitä liikaa. 

Älä mieti liikaa synnytystä.

Tämä on tärkeintä. Jonkin verranhan sitä kait joka tapauksessa jännittää, ja jopa on hieman pelkojakin mukana. 

Et kertonut, että millä tavalla aiot synnyttää. Alateitse, vai sektiolla.

Sektio on ehkä turvallisempi ja ainakin nopeampi vaihtoehto. 

Itselleni synnytys tehtiin sektiolla.

Valmistaudu siihen että jos olet suunnitellut jotain, se voi muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kipu unohtuu heti kun vauva on sylissä. T. Kaksi isoa lasta ilman kipulääkkeitä synnyttänyt

Paitsi jos olet repeillyt ja saanut pahoja vaurioita. Silloin kipu vasta alkaa tästä.

Tämä. Ei se synnytys mitään mutta seuraavat kuukaudet..

Jestas sentään! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä pelkää imukuppia vaan katso vaikka etukäteen netistä, millaisesta vempeleestä on kyse. Mä yritin eka ponnistaa muutamia kertoja, mutta en päässyt hommasta ollenkaan jyvälle. Sitten otettiinkin jo imukuppi esille, koska sikiötä uhkasi hapenpuute (tästä onneksi kuulin vasta synnytyksen jälkeen). Lapsi syntyi imukupilla kolmen vedon jälkeen ja vaikka ne tekivät tosi kipeää (epparista huolimatta repesin vielä lisää), niin kivulias osuus oli ainakin nopeasti ohi ja lapsi turvallisesti maailmassa.

Jostain syystä imukuppi herättää monessa kauhua, mutta oman kokemukseni perusteella siihen ei ole mitään syytä. Ajattele vaikka niin, että imukupin jälkeen synnytys on nopeasti ohi!

Oletko katsonut netistä myös mitä imukuppi aiheuttaa lapselle? Häntä vedetään tiukasta paikasta päähän alipaineella kiinnitetyllä vempeleellä. Suomessa on myös tapettu vauva aiheuttamalla hänelle aivoverenvuoto tuolla vempeleellä. En ikipäivänä suostuisi sellaiseen.

Kirjoitin jo aiemmin tuolla omasta imukuppikokemuksesta, joka oli hyvä. Tosin mä en lopulta tiedä, paljonko lasta sillä kupilla vedettiin, vaan ohjattiinko pelkästään kun jäi jotenkin oudosti vähän jumiin symfyysin kohdalle eikä meinannut siitä päästä eteenpäin. Tarjontavirheestä puhui siinä lääkäri ja kätilö, mutta se jäi vähän epäselväksi, oliko sitä kuitenkaan. Hyvin vähäisestä vedosta todennäköisesti oli kuitenkin kyse, koska lapselle ei jäänyt imukupistä minkäänlaista jälkeä. Olen kyllä kiitollinen synnytyksessä mukana olleille siitä, että vaikka he huomasivat vauvan olevan ahdingossa ja reagoivat siihen heti, minulle tilannetta ei ehkä esitetty ihan niin vakavana. Totesivat vaan, että autetaan vähän kupilla, nyt saa ponnistaa. Ilmeisesti olen sitten saanut syntymälahjana hyvän ponnistuskyvyn, kun vauva tosiaan syntyi niin nopsaan, että olin itsekin ihan hämilläni. Mille vaan korkeammalle voimalle kiitos spinaalista siinä vaiheessa...

Ennen seuraavaa synnytystä jouduin käynnistykseen sinänsä raskauteen/lapseen liittymättömän syyn takia, ja siinä yhteydessä tapasin edellisessä synnytyksessä mukana olleen lääkärin. Hän katsoi siinä aiempia tietojani (olin toisen raskauden aikana toki ehtinyt miettimään muutamaankin otteeseen, mitä esikoiselle olisi voinut pahimmillaan käydä) ja totesi, että oikeat ratkaisut oli tehty. Itse en ollut aiemmin imukuppisynnytykseen sen kummemmin perehtynyt, ja olin alkuun vähän ihmeissäni, kun esim. neuvolassa kovasti kyseltiin, että jäikö minulle traumoja imukupin käytöstä. No ei siinä kolmen minuutin aikana oikein ehtinyt traumatisoitua, mutta todella ymmärrän niitä, jotka on pitkän ja vaikean ponnistusvaiheen jälkeen joutuneet imukupilla autettavaksi. Varmasti kamalaa, jos lapsi ei meinaa kanavassa liikkua ja itse on jo voimiensa rajoilla.

Hanki kottikärryjen sisäkumi kotiin odottamaan. Istuminen sen päällä on helpompaa, jos alapää on jouduttu ompelemaan repeytymien vuoksi.

Älä kuvittele olevasi maailman napa: sinua ennen on miljardit naiset synnyttäneet.

Ponnista jossain muussa asennossa kuin puoli-istuvassa. Muutoin riskeeraat välilihan repeämät ja hapenpuutteen vauvalle, kun kohtu painaa vatsan aorttaa. Anna painovoiman auttaa prosessia esim. kyykyssä tai seisaaltaan.