Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
LUONNOLLISESTI KIITOS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.
Ero on luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Kiittäkää toisianne yhteisistä vuosista ja lukuisista ihanista kokemuksista ja jatkakaa eri teille kiitollisina siitä, mitä teillä oli. Parikymmentä vuotta hyvää parisuhdetta on hieno onnistuminen.
Ai on?
Mites itse kiitit puolisoasi kun jätit hänet?
Kerro tarkemmin...
Esim: Kiitos Ritva kun pilasit kauniin vartalosi synnyttämällä lapsemme.
Kiitos Ritva kun siivosit yrjöni ja valehtelit työnantajalle kun mulla oli putki päällä.
Kiitos Ritva kun laitoit ruokaa ja pidit kodin siistinä ,omalla palkallasi.
Nyt tämä rakkaustarina on tullut luonnolliseen päätökseen...vaihdan sinut nuoreen.
Koska avioehto : olisin kiitollinen että muuttaisit viikon sisällä kämpästäni.
En nyt viitsi kauhean tarkasti avata näin yksityistä asiaa, mutta kiitin ihan yksilöiden tietyistä kokemuksista ja mainitsin tapoja, joilla olen kehittynyt ja vahvistunut suhteen aikana. Lopuksi toivotimme toisillemme kaikkea hyvää ja ilmaisimme halumme suhtautua toisiimme ystävällisesti jatkossakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut sen, että kun nainen sitoutuu, niin sitoutuminen on emotionaalisesti erittäin lujaa, mutta yhtälailla tunteiden heilahtaessa minkäänlaista periaatteellista sitoutumista ei ole, vaan tunteet ovat syy jättää liitto. Nainen siis käy todellisuudessakin tunteilla.
Omakin vaimoni lähti keski-iässä kauniin saatesanoin. Kertoi, että olen hyvä mies enkä ole tehnyt mitään väärin, mutta hän kokee tarvitsevansa elämäänsä jotain uutta.
Tuttavapiirissäni on ihan sama ilmiö. Keski-ikäiset naiset lähtevät ulkoisesti perustoimivista liitoista.
Minut on siis yllättänyt se, kuinka vähän moraalista ja käytännöllistä periaatteellisuutta naisilla on. He perustavat ratkaisunsa tunteisiin.
Olen nainen, mutta olen huomannut aivan saman asian. Olin jotenkin aina luullut, että se on miehet jotka pettävät ja sitten nainen jättää miehen sen takia. Mutta käytännössä se ei sitten kuitenkaan näytä olevan niin. Yhtäkkiä huomasin kun ystävättäret alkoivat haluta lähteä ulos viihteelle. Alkoivat etsimään somesta seuraa jne.
Lopulta mies sai kenkää. Milloin minkäkin syyn takia. Ihan ulkoisesti kelvolliset miehet. He joissa vielä vuosi sitten ei ollut suurempia vikoja.
Nyt kun kuulen, että joku on eronnut en enää pysty ajattelemaan, että se johtui siitä, että mies petti. Koska se ei vaan pidä enää tuttavapiirissäni paikkaansa. Yleisin syy on ollut, että naisesta tuntui joltain. Sen perusteella tehtiin asioita ja se tie vei vaan yhteen lopputulokseen. Eroon.
Itseäni ihmetyttää kuinka helposti ollaan valmiita luopumaan kaikesta. Talot, sukulaisuhteet, ehjä koti lapsille, rahoista, lemmikeistä ja monesta muusta. Ihan vaan koska perjantai-iltana hullaantui johonkin tyyppiin ja oma elämä alkoi tuntumaan "väärältä".Haluan vielä sanoa, että sitten on näytä joiden ehdottomasti olisi pitänyt erota jo vuosia sitten. Paras olisi etteivät olisi koskaan edes menneet yhteen, joten en missään nimessä vastusta eroja joissa ihmisen terveys on vaarassa, mutta monet näyttävät vaihtavan lähes samanlaiseen "vialliseen" tyyppiin, kun edellinen.
Ihmiset arvostavat eri asioita. Sinä arvostat rahaa, omaisuutta ja kulisseja. Nuo naiset kaipasivat elämäänsä jotain muuta.
En usko ettei ihmiset halua rahaa tai kotia tai omaisuutta vanhuuden turvaksi.
Kyllä he haluavat, mutta he haluavat siihen päälle myös jonkun määrätyn tunteen. Ja kun heiltä kysytään, kumpi on tärkeämpää? Teinilapsille ehjä koti, heidän ei tarvitse muuttaa vai oma rakastumisen tunne. He valikoivat oman rakastumisen tunteen.
Kumpi on tärkeämpää? Uusi muutaman kuukauden ajan tunnettu mies vai kymmeniä vuosia tunnetut miehen sukulaiset? He sanovat jonkun puolivieraan miehen nimen. Koska nämä sukulaiset eivät vaan tuota yhtä vahvaa huuman tunnetta.
Jos monelle naiselle annettaisiin se huumaava rakkauden tunne sitä omaa miestä kohtaan takaisin, monet eivät eroaisi. Koska loppuvaiheessa monelle merkitsee vain sisäinen tunne.
Sinä ehkä laitat sen tunteen arvojärjestyksessä ykköseksi? Millään muulla ei ehkä ole merkitystä. Mutta minusta omien tunteiden, jotka monesti ovat ihan hormoneihin sidottuja juttuja perässä juokseminen on typerää ja aiheuttaa paljon vahinkoa. Itselle ja monelle muulle. Varsinkin muille läheisille. Mutta niin se vain on, jos tärkein arvo on se oma tunne.
Kyllä, oma tunne on se tärkein arvo parisuhteessa. Ei se talo, ei raha, ei huonekalut, ei sukulaisten mielipiteet. Se tunne. Mikään määrä materiaa ei täytä sitä tyhjyyttä, minkä aiheuttaa tunteiden puuttuminen. Tai ei minulla. Sinulla tärkeintä on sukulaisten mielipide ja vanhuuden turva. Minä en pidä tuota edes elämänä. "Hormoneiden perässä juoksemista joka aiheuttaa vain vahinkoa." Voiko joku oikeasti olla tuollainen turha, tyhjä kuori?
Omassa tuttavapiirissä on yllättänyt parisuhteissa se, että ne jotka eroavat ovat just niitä kunnollisia, keskiluokkaisia, nuorena naimisiin menneitä, joilla on ollut hyvä ura, hyvät palkat, näennäisesti päällepäin ainakin hyvä parisuhde ja ulkoiset puitteet.
Siis juuri ihmisiä, joilla ajattelee että kaikki on hyvin, ja noi nyt ei ainakaan eroa. Työkavereista ja tuttavapiiristä on 40 vuoden korvilla eronnut jo aika monta paria. Luulin että kyse eroissa on enemmän jostain alkoholismista, perheväkivallasta jne kamalista asioista, mutta pääasiallisesti syynä on tainnut olla vain se että nämä ihmiset ovat vieraantuneet syystä tai toisesta toisistaan.
Ja heillä on massia erota, ja rahoittaa elämä kahdessa osoitteessa. Ne joilla ei ole, eivät tietenkään eroa paitsi jos sossu tms taho maksaa elämisen, niin sittenhän on ihan sama asutaanko yhdessä vai erikseen.
Huhhahhei kirjoitti:
Nuortenkin miesten jäätävät erektio-ongelmat, jotka kyllä on enimmäkseen henkistä alkuperää. Seksi on kauhean vaivan takana, niin luonnollinen asia.
Tuntuu että miessukukunta on niin jäätävän traumatisoitunutta. Viimeistään homma räjähtää kun tulee 40 Ikävuotta lasiin. Ja mitään ei tietenkään haluta selvittää. Terapian ehdottamisestakin tulee riita.
Voi miehet.
Älä jää kuukausiksi ja vuosiksi selvittelemään toisen ihmisen emotionaalisia solmuja. Jos joku ei pysty vastaamaan seksuaalisiin ja emotionaalisiin tarpeisiisi, hänen ei kuulu olla suhteessa kanssasi, piste.
Vierailija kirjoitti:
LUONNOLLISESTI KIITOS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.
Ero on luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Kiittäkää toisianne yhteisistä vuosista ja lukuisista ihanista kokemuksista ja jatkakaa eri teille kiitollisina siitä, mitä teillä oli. Parikymmentä vuotta hyvää parisuhdetta on hieno onnistuminen.
Ai on?
Mites itse kiitit puolisoasi kun jätit hänet?
Kerro tarkemmin...
Esim: Kiitos Ritva kun pilasit kauniin vartalosi synnyttämällä lapsemme.
Kiitos Ritva kun siivosit yrjöni ja valehtelit työnantajalle kun mulla oli putki päällä.
Kiitos Ritva kun laitoit ruokaa ja pidit kodin siistinä ,omalla palkallasi.
Nyt tämä rakkaustarina on tullut luonnolliseen päätökseen...vaihdan sinut nuoreen.
Koska avioehto : olisin kiitollinen että muuttaisit viikon sisällä kämpästäni.
En nyt viitsi kauhean tarkasti avata näin yksityistä asiaa, mutta kiitin ihan yksilöiden tietyistä kokemuksista ja mainitsin tapoja, joilla olen kehittynyt ja vahvistunut suhteen aikana. Lopuksi toivotimme toisillemme kaikkea hyvää ja ilmaisimme halumme suhtautua toisiimme ystävällisesti jatkossakin.
Kuka palstalaisista uskoo tämän ?
Suhteessa on aina jätäjä ja jätetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissä on yllättänyt parisuhteissa se, että ne jotka eroavat ovat just niitä kunnollisia, keskiluokkaisia, nuorena naimisiin menneitä, joilla on ollut hyvä ura, hyvät palkat, näennäisesti päällepäin ainakin hyvä parisuhde ja ulkoiset puitteet.
Siis juuri ihmisiä, joilla ajattelee että kaikki on hyvin, ja noi nyt ei ainakaan eroa. Työkavereista ja tuttavapiiristä on 40 vuoden korvilla eronnut jo aika monta paria. Luulin että kyse eroissa on enemmän jostain alkoholismista, perheväkivallasta jne kamalista asioista, mutta pääasiallisesti syynä on tainnut olla vain se että nämä ihmiset ovat vieraantuneet syystä tai toisesta toisistaan.
Ja heillä on massia erota, ja rahoittaa elämä kahdessa osoitteessa. Ne joilla ei ole, eivät tietenkään eroa paitsi jos sossu tms taho maksaa elämisen, niin sittenhän on ihan sama asutaanko yhdessä vai erikseen.
Tämä eroajat varmaan haluavat suhteeltaan enemmän samalla lailla kuin työltään, vapaa-ajaltaan ja kodiltaankin. Harvalle "menestyjälle" riittää, että "kaikki on hyvin".
ERO PORVOOLAISITTAIN? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LUONNOLLISESTI KIITOS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.
Ero on luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Kiittäkää toisianne yhteisistä vuosista ja lukuisista ihanista kokemuksista ja jatkakaa eri teille kiitollisina siitä, mitä teillä oli. Parikymmentä vuotta hyvää parisuhdetta on hieno onnistuminen.
Ai on?
Mites itse kiitit puolisoasi kun jätit hänet?
Kerro tarkemmin...
Esim: Kiitos Ritva kun pilasit kauniin vartalosi synnyttämällä lapsemme.
Kiitos Ritva kun siivosit yrjöni ja valehtelit työnantajalle kun mulla oli putki päällä.
Kiitos Ritva kun laitoit ruokaa ja pidit kodin siistinä ,omalla palkallasi.
Nyt tämä rakkaustarina on tullut luonnolliseen päätökseen...vaihdan sinut nuoreen.
Koska avioehto : olisin kiitollinen että muuttaisit viikon sisällä kämpästäni.
En nyt viitsi kauhean tarkasti avata näin yksityistä asiaa, mutta kiitin ihan yksilöiden tietyistä kokemuksista ja mainitsin tapoja, joilla olen kehittynyt ja vahvistunut suhteen aikana. Lopuksi toivotimme toisillemme kaikkea hyvää ja ilmaisimme halumme suhtautua toisiimme ystävällisesti jatkossakin.
Kuka palstalaisista uskoo tämän ?
Suhteessa on aina jätäjä ja jätetty.
Ikävää, jos tämä on kokemuksesi. Meillä ero johtui erilaisista lapsitoiveista ja se tapahtui ihan yhteisymmärryksessä.
Minulla on mielestäni ihan hyvät ihmissuhdetaidot, ja niiden avulla on selvitty pahemmistakin karikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää:
Kun mieheni on väsynyt/stressaantunut tms hän alkaa käyttäytyä kuin lapsi. :DDD
Ei jaksa puhua, vastaa vain eläinten äänillä tai piirroshahmoilla. Tää on oikeesti ongelma. Naurattaa kirjoittaa se tähän, ja kyllähän se usein naurattaakin, mutta usein myös vituttaa kun jonkun asian hoitamisesta ei tule mitään :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut sen, että kun nainen sitoutuu, niin sitoutuminen on emotionaalisesti erittäin lujaa, mutta yhtälailla tunteiden heilahtaessa minkäänlaista periaatteellista sitoutumista ei ole, vaan tunteet ovat syy jättää liitto. Nainen siis käy todellisuudessakin tunteilla.
Omakin vaimoni lähti keski-iässä kauniin saatesanoin. Kertoi, että olen hyvä mies enkä ole tehnyt mitään väärin, mutta hän kokee tarvitsevansa elämäänsä jotain uutta.
Tuttavapiirissäni on ihan sama ilmiö. Keski-ikäiset naiset lähtevät ulkoisesti perustoimivista liitoista.
Minut on siis yllättänyt se, kuinka vähän moraalista ja käytännöllistä periaatteellisuutta naisilla on. He perustavat ratkaisunsa tunteisiin.
Olen nainen, mutta olen huomannut aivan saman asian. Olin jotenkin aina luullut, että se on miehet jotka pettävät ja sitten nainen jättää miehen sen takia. Mutta käytännössä se ei sitten kuitenkaan näytä olevan niin. Yhtäkkiä huomasin kun ystävättäret alkoivat haluta lähteä ulos viihteelle. Alkoivat etsimään somesta seuraa jne.
Lopulta mies sai kenkää. Milloin minkäkin syyn takia. Ihan ulkoisesti kelvolliset miehet. He joissa vielä vuosi sitten ei ollut suurempia vikoja.
Nyt kun kuulen, että joku on eronnut en enää pysty ajattelemaan, että se johtui siitä, että mies petti. Koska se ei vaan pidä enää tuttavapiirissäni paikkaansa. Yleisin syy on ollut, että naisesta tuntui joltain. Sen perusteella tehtiin asioita ja se tie vei vaan yhteen lopputulokseen. Eroon.
Itseäni ihmetyttää kuinka helposti ollaan valmiita luopumaan kaikesta. Talot, sukulaisuhteet, ehjä koti lapsille, rahoista, lemmikeistä ja monesta muusta. Ihan vaan koska perjantai-iltana hullaantui johonkin tyyppiin ja oma elämä alkoi tuntumaan "väärältä".Haluan vielä sanoa, että sitten on näytä joiden ehdottomasti olisi pitänyt erota jo vuosia sitten. Paras olisi etteivät olisi koskaan edes menneet yhteen, joten en missään nimessä vastusta eroja joissa ihmisen terveys on vaarassa, mutta monet näyttävät vaihtavan lähes samanlaiseen "vialliseen" tyyppiin, kun edellinen.
Ihmiset arvostavat eri asioita. Sinä arvostat rahaa, omaisuutta ja kulisseja. Nuo naiset kaipasivat elämäänsä jotain muuta.
En usko ettei ihmiset halua rahaa tai kotia tai omaisuutta vanhuuden turvaksi.
Kyllä he haluavat, mutta he haluavat siihen päälle myös jonkun määrätyn tunteen. Ja kun heiltä kysytään, kumpi on tärkeämpää? Teinilapsille ehjä koti, heidän ei tarvitse muuttaa vai oma rakastumisen tunne. He valikoivat oman rakastumisen tunteen.
Kumpi on tärkeämpää? Uusi muutaman kuukauden ajan tunnettu mies vai kymmeniä vuosia tunnetut miehen sukulaiset? He sanovat jonkun puolivieraan miehen nimen. Koska nämä sukulaiset eivät vaan tuota yhtä vahvaa huuman tunnetta.
Jos monelle naiselle annettaisiin se huumaava rakkauden tunne sitä omaa miestä kohtaan takaisin, monet eivät eroaisi. Koska loppuvaiheessa monelle merkitsee vain sisäinen tunne.
Sinä ehkä laitat sen tunteen arvojärjestyksessä ykköseksi? Millään muulla ei ehkä ole merkitystä. Mutta minusta omien tunteiden, jotka monesti ovat ihan hormoneihin sidottuja juttuja perässä juokseminen on typerää ja aiheuttaa paljon vahinkoa. Itselle ja monelle muulle. Varsinkin muille läheisille. Mutta niin se vain on, jos tärkein arvo on se oma tunne.Kyllä, oma tunne on se tärkein arvo parisuhteessa. Ei se talo, ei raha, ei huonekalut, ei sukulaisten mielipiteet. Se tunne. Mikään määrä materiaa ei täytä sitä tyhjyyttä, minkä aiheuttaa tunteiden puuttuminen. Tai ei minulla. Sinulla tärkeintä on sukulaisten mielipide ja vanhuuden turva. Minä en pidä tuota edes elämänä. "Hormoneiden perässä juoksemista joka aiheuttaa vain vahinkoa." Voiko joku oikeasti olla tuollainen turha, tyhjä kuori?
En koe olevani tyhjä kuori. Enkä todellakaan turha. Minulle tuo paljon onnea esimerkiksi nähdä muut onnellisena. En voisi koskaan kokea suurta onnen tunnetaa, jos omien tekojeni takia lapseni kärsisivät suuresti. Ja sitä monet erolapset tekevät, kärsivät. Mutta ennenkaikkea yritän olla kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on ja se jo itsessään antaa minulle suurta hyvää tunnetta.
Todistat omalta osaltasi tuon alkuperäisen väitteen todeksi, että moni nainen käy vain tunteella. Se, että on luvannut, sitoutunut, velvollisuuksia ym. ei meinaa mitään, kun vastapuolelle laitetaan tunne. Koska kaikki on muka tyhjää ja turhaa ellei se tunnu määrätyltä. Koska eihän kyse ole vaan jostain tunteesta, vaan juuri siitä oikeasta tunteesta. Siitä ihanasta ja siitä oikeasta joka oikeutta kaiken muun.
Minulle esimerkiksi kaakao aiheuttaa todella pahaa ahdistusta. Teidän sen, koska olen kokeillut monta kertaa. Mutta tiedätkö sinä varmuudella, että jokaisen naisen ahdistus avioliitossa on miehestä johtuvaa? Mitä jos se johtuukin jostain muusta, mutta sitä vain kuvittelee, että se on puoliso joka sen aiheuttaa? Mutta sen tunteen mukaan tehdään suuria ratkaisuja.
Totta, minulle on tärkeää moni asia, enkä näe siinä mitään väärää. Minusta on parempaa vanhuus luotettavassa parisuhteessa kun muutama kiimainen perjantai-ilta jossain discossa eronneena suurella tunteella. Mitä elämää sekään lopulta on? Yli kuusikymppisten elämä on aika pitkälti samanlaista oli eronnut tai ei. Vai onkohan? No, mutta ainakin jonkun tuli se muutama kuukausi elettyä sitä suurta tunnetta.
Mutta haluan vielä kerran siis sanoa, että jos ihmisen terveys tai muut tärkeä asia on vaarassa ihmisen pitää erota. Eikä missään nimessä jäädä mistään syystä sellaiseen avioliittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteenmuuttamisen jälkeen mies muuttui ehdottomaksi ja itsekkääksi. Toista huomioivasta ja rennosta jätkästä muuttui hirveä pirttihirmu, kaikki oli tehtävä hänen tavallaan, jos et tehnyt, lähti hirveä huuto ja sen jälkeinen parin päivän mykkäkoulu. Elin varmaan ensimmäiset puoli vuotta yhteenmuutosta ahdistuen siitä mikä virhe tämä yhteenmuutto oli. Meillä oli siis vuoden määräaikainen soppari ja ajattelin, että sen kestän ja sitten muutan yksin. Noh, siinä puolen vuoden päästä tosiaan alkoi itsekin skitsoilemaan tavoista tehdä asioista, koska en vaan kestänyt miestä ja sitä koko aikaista kyttäämistä asioiden tekemisestä. Pari kuukautta jatkoin samoista asioista skitsoamista kuin mitä mies teki ja vasta sitten saatiin sovittua yhteinen pelilinja miten asioita hoidetaan. Näköjään miehen piti kohdata itsensä ennen kuin onnistui tajuamaan, millaista oma käytöksensä oli. Tästä on onneksi jo 6 vuotta aikaa ja tomu on jo aikoja sitten tasaantunut.
Se, että mies ei ole I-KI-NÄ vaan hiljaa! Kauhea selostus jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Sepä se, ei ne miehet niin välitä. Näin jossakin hyvän pilakuvan siitä, kuinka kosimaan polvistunut mies kysyi normikysymyksen sijaan:
"Haluaisitko, että sinun vastuusi ja velvollisuutesi moninkertaistuisivat, samalla kun minun elämäni pysyisi jotakuinkin muuttumattomana?"
Paljon rehellisempi kysymys mielestäni. Ylipäätään suhteissa aiheuttavat kitkaa miesten totaalinen kyvyttömyys ja haluttomuus itsereflektointiin ja sitä myöten käytöksen muuttumiseen. Samaten monet miehet ovat nykyään paljolti pornon turruttamia. Ja sitten kehdataan alkaa kantaa vaimolle kaunaa siitä, kun se ei olekaan mikään ajatustenlukukone-seksikissa. Niin nähty, niin nähty.
Minkä vuoksi vastuut ja velvollisuudet moninkertaistuisivat naisella parisuhteessa? Eihän parisuhde itsessään lisää noita yhtään vaan päinvastoin tekee elämästä helpompaa.
Sekoitettiinko tässä taas keskenään ja vanhemmuus?
Siis - oletkohan nyt edes lukenut tätä ketjua? No, avaan sinulle vähän näitä vastuita ja velvollisuuksia. Viimeistään avioitumisen/yhteenmuuton jälkeen naiselta aletaan miestä herkemmin olettaa, että tämä:
- muistaisi - omiensa lisäksi! - myös puolisonsa suvun merkkipäivät, kuin myös jouluna ja muina puolison suvun tärkeiksi katsomina juhlapäivinä (lahjat yms.);
- jostakin sanattomasta sopimuksesta kantaisi päävastuun kodin siisteydestä ja viihtyisyydestä;
- "antaisi" (yök) seksiä riittävän säännöllisesti;
- suunnittelisi lomia ja muuta yhteistä ajankäyttöä muttei mitenkään vahingossakaan rajoittaisi miestä olettamalla tältä jotakin;
- ja muutenkin vääntäytyisi niin witun monelle mutkalle sen takia, mitä edellisissä viesteissä on lueteltu.Ei kiitos.
Ja perustakaa sille seksijankkaukselle viimeistään nyt oma ketju älkääkä pilatko tätä sillä. Ihan tulee vanhat huonot ajat mieleen.
Ei minun parisuhteeseeni kuulu ainakaan mitään noista asioista. Miksi ihmeessä pitäisi muistaa jonkun vieraan sukulaisen merkkipäiviä? Eikö sinulla ole omaa tahtoa ollenkaan, vai teetkö useinkin asioita, joita joku muu sinulta odottaa? Eivät nuo ole mitään velvollisuuksia.
Ja yhdessä asuminen ja yhdessä asuminen on aivan eri asia kuin parisuhde. Parisuhteesta voi nauttia ilman kumpaakaan noista.
Naisten pitää päästä marttyyriksi aina jollakin konstilla, jos ei muuten niin ottamalla niskoilleen velvollisuuksia joita kukaan ei ole heiltä odottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.
Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?
Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?
Eikö helpointa olisi vain katsoa ne kuvat, vaikka ei niin kiinnostaisikaan. Sinänsä on kyllä kummallista, jos miestä eivät kiinnosta tyttöystävän/vaimon nuoruuskuvat.
Mitä kummallista tuossa on? Itse en ole koskaan halunnut katsella seurustelukumppaneideni lapsuudenkuvia, enkä ole katsellut. En oikeastaan halua edes tietää, miltä kumppanini on näyttänyt lapsena.
Jos rakastaisin jotain ihmistä, niin toki haluaisin tietää hänestä melkein kaiken. Mikä ei tarkoita, että utelisin sellaisia asioita, joita hän ei halua kertoa. Mutta jos hän haluaisi kertoa ja näyttää asioita, niin ottaisin kyllä tiedot vastaan.
Ehkä siinä alkuhuumassa joo, kun haluaa imeä kaiken mahdollisen tiedon toisesta. Sen jälkeen ei ehkä niin innoissaan enää pompi katsomaan jotain vanhoja kuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.
Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?
Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?
Entä mitä sinusta pitäisi sanoa tilanteessa, jossa sinusta ei ole kiva katsella toisen rippikuvia? Onko ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä lähestymistapa sinusta valehtelu?
Omassa suhteessani ei tarvitse tehdä asioita, jotka eivät kiinnosta. Ja saa myös suoraan sanoa, jos ei kiinnosta. Meiltä varmaan puuttuvat nämä "peruskäytöstavat". :)
Tätä juttua olen ihmetellyt ystävyyssuhteissani. Ystävät eivät voi katsoa kanssani edes Kauniita ja rohkeita, koska ei kiinnosta. Sähköpostejanikaan ei aina lueta, jos aihe ei ole sellainen joka kiinnostaa. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia lähteä esim. pesäpallo-ottelua katsomaan kavereiden kanssa, vaikka pesäpallo ei voisi vähempää kiinnostaa, ja vaikka en ikinä menisi yksin katsomaan sitä.
Taidat olla niitä tylsiä ihmisiä, joita kukaan ei huomaisi jos he eivät itse tunkisi sinne missä muut ovat. Sitten he odottavat vastavuoroisuutta, jota ei ole tulossa. En yritä olla ilkeä, mutta joskus se menee niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.
Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?
Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?
Entä mitä sinusta pitäisi sanoa tilanteessa, jossa sinusta ei ole kiva katsella toisen rippikuvia? Onko ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä lähestymistapa sinusta valehtelu?
Omassa suhteessani ei tarvitse tehdä asioita, jotka eivät kiinnosta. Ja saa myös suoraan sanoa, jos ei kiinnosta. Meiltä varmaan puuttuvat nämä "peruskäytöstavat". :)
Tätä juttua olen ihmetellyt ystävyyssuhteissani. Ystävät eivät voi katsoa kanssani edes Kauniita ja rohkeita, koska ei kiinnosta. Sähköpostejanikaan ei aina lueta, jos aihe ei ole sellainen joka kiinnostaa. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia lähteä esim. pesäpallo-ottelua katsomaan kavereiden kanssa, vaikka pesäpallo ei voisi vähempää kiinnostaa, ja vaikka en ikinä menisi yksin katsomaan sitä.
Minä en taas oikein ymmärrä, miksi yhdessä ei mieluummin tehtäisi jotakin, mikä kiinnostaa molempia. Jos ollaan ystäviä (tai jopa seurustelukumppaneita), oletettavasti on todella paljon sellaisia aktiviteetteja, joista kumpikin nauttii ja on kiinnostunut.
Viihdyn omassa seurasssani erittäin hyvin, joten sen rajallisen sosiaalisen energian käyttäisi mieluummin mielekkääseen kuin ei-mielekkääseen puuhaan.
Mutta jos jokin asia on sinulle todella tärkeä ja keskeinen osa elämääsi eikä toinen ole siitä lainkaan kiinnostunut, niin kyllähän se rajoittaa ihmissuhdetta. Kun on asioita, jotka vaikuttavat vahvasti omaan elämään, mutta joista ei voi puhua, koska ne eivät kiinnosta toista. On vaikea selittää esimerkiksi, miksi on ollut monta viikkoa surullinen, jos syy liittyy asioihin joista toinen ei halua kuulla mitään ja joihin hän ei ole lainkaan perehtynyt.
Surun aiheuttajat elämässä ovat yleismaailmallisia, niihin ei tarvitse erikseen perehtyä. Paitsi tietysti jos suret jotain Kaunareiden juonikuvioita.
Hopeakettu kirjoitti:
Yhdessä suhteessa liian vähäinen riitely aikoinaan yllätti eniten.
Siis tarkemmin määritellen naisen mielestä riitelimme liian vähän. Asia selvesi ihan keskustelemalla. Minä kun kerran riitelyyn tympäätyneenä, kun edes en ymmärtänyt riitelyn syytä kysyin että miksi pitää aina joka asiasta riidellä, nainen sanoi: Minä tykkään riitelystä ja ei me riideltäisi jos minä en aloittaisi riitelyä.
Monet naiset tarvitsevat riitelyä, se on outo ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikea naiselle voi olla kertoa tunteistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Tai toiveista, edes silloin kun toinen niitä kysyy. Ja se, että sitten vielä voi syyttää toista kun ei osannut huomioida niitä salattuja toiveita.
Aamen, veli.
Vierailija kirjoitti:
SE että mies ajattelee ettei parisuhteen eteen tarvitse tehdä juuri mitään. Jos en valita, on se merkki siitä että kaikki n hyvin. No, en ole nalkuttaja mutta mikään ei ole hyvin, miehelle taitaa tulla yllätyksenä että tämä itsestäänselvyys haluaa eron.
Argh, tämä taisi osua minuun. Aina kuvittelen että kun rakastetaan toisiamme ja ei ole mitään dramaattisia ongelmia niin kaikki on kunnossa, mikäs tässä. Mutta en sitten kai osaa jotenkin näyttää sitä teoissa että miten paljon rakastan ja arvostan. Luulen, että hellyys ja läheisyys riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#1 eniten yllätti se, miten lapsen saaminen muutti kaiken.
Miten ihmeessä tämä voi vuonna 2020 yllättää enää ketään? Lastenhankinnan odotettavat seuraukset on erittäin hyvin dokumentoitu, ja parisuhteen laadun romahtaminen on eräs kaikkein todennäköisimpiä seurauksia.
Ei sitä pysty mitenkään oikeasti ymmärtämään, ennen kuin se lapsi siinä on.
Kyllähän ihmisen pitäisi ymmärtää sekin, miten paljon esim koiran ottaminen/kasvattaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta silti niitä otetaan ja sitten ollaan antamassa pois, kun ei vaan jakseta. Ei tajuta, että koira täytyy oikeasti viedä ulos ennen töihin/opiskeluun lähtemistä ja se sotkee ja särkee paikkoja jne.
Yllätyksenä tulee ja varmaan lapsesta johtuva sitoutuminen vielä enemmän.
Eipä niitä näköjään suurin osa ymmärrä, eikä oikein voi ymmärtääkään, vaikka kuinka luulee, että kyllä minä .....
Kyllä minä ainakin ymmärrän aivan loistavasti, vaikka olenkin lapseton. Siksi minulla ei lapsia olekaan, kun tuollainen jatkuva sitoutuminen, huonompi parisuhde ja spontaaniuden katoaminen eivät kiinnosta.
Onko nyt niin, että ihmiset, joilla on huono itsetuntemus ja puutteelliset tiedonhankintataidot, tai jotka antavat sosiaalisten paineiden sokaista nämä ominaisuudet, ovat juuri niitä, jotka lapsia hankkivat?
No voi haloo, laajennapas hieman ajatteluasi.
Minulla ei ole huono itsetuntemus tai puutteelliset tiedonhankintataidot. Ei ollut myöskään mitään sosiaalisia paineita. Usealla vanhemmalla on tämä peruspakki ihan kunnossa.
Halusin lapsia koska halusin perheen. LAPSI ei muuttanut yksin mitään. Tiesin, että spontaanit kaljoittelut on ohi ja että esim. perheen kulurakenne muuttuu. Halusin sitä, sillä perhe on minulle tavoiteltava arvo.
LAPSI tai toinenkaan ei yllättänyt, mutta MIES yllätti. Siihen asti täysin 100% vastuuntuntoinen mieheni muuttui taka-alan hahmoksi, jonka vastuu lapsesta oli hänen mielestään sekundääristä. Se yllätti. En olisi uskonut, että pohjimmiltaan hän koki olevansa vastuussa vain silloin, kun sattui omilta primääritarpeiltaan ehtimään tai kun huvitti. Myös metatyöstä alettiin puhumaan vasta joitain vuosia sitten. Oli ihana saada termi sille kaikelle surinalle, jota minun päässä vilisi, mutta ei miehen. Sekin yllätti. Siis että mies on metatyölle jotenkin immuuni, se ei häneen tartu.
Jaha, metatyötyyppi on täällä taas. Raivostuttava käsite, käytä mieluummin käytännön kieltä niin paljastuu ettei kyse ole työstä. Ai niin, mutta sitten marttyyrinviittasi putoaisi.
Alue: Aihe vapaa
Mitä raamattu sanoo avoerosta?