Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä totean kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä totean kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä totean kirjoitti:

No ei halua miehet parisuhteessa tiheään seksiä, varsinkaan alkuhuuman jälkeen. Alkuhuuman jälkeen se reikä on nähty, eikä siinä ole enää sen puoleen koettavaa. Välillä voi nusasta muodon vuoksi, mutta oma käsi ja haaveilu työpaikan Tiinasta on jo siinä vaiheessa kiihottavampaa.

Tiesithän, että sille "reiälle" voi tehdä muutakin kuin katsoa?

Mutta onneksi on oma käsi ja työpaikan Tiina.

Mutta kun ei vaan enää kiihota. Vaatii suurta itsensä keräämistä ja omia päänsisäisiä fantasioita, että saa edes seisomaan. Mieltään on vaikea pakottaa. Työpaikan Tiina taasen kun olisi alastomana edessä, niin pompsahtaisi pystyyn viidessä sekunnissa kuin rautakanki.

En tajua, miksi roikkua tuollaisessa suhteessa, jossa ei halua edes seksiä kumppanin kanssa. Ei mitään pointtia.

Koska kumppani on muutoin hyvä ja kultainen ihminen. Minulle kävisi sama homma naisen kuin naisen kanssa, eli kyllästyisin joka tapauksessa ajan saatossa. Minä en ole oikeastaan koskaan ajatellut seksiä minään tunneasiana, vaan lähinnä seksuaalisen vietin asiana. Seksi on kuin hyvä pizza. Sitä voi syödä siitä tykäten monta kertaa, mutta jos koko ajan pitää syödä vain sitä samaa, niin ei se enää lopulta maistu ja sitten alkaakin tekemään mieli eri pizzaa, josta saisi taas uutta sytykettä ja nautintoa.

Oikein miehenä näin toteat, että kun sulla ei seiso, vika onkin naisessa,  joka on kultainen ihminen, mutta yhtäkkiä hän onkin pelkkä reikä ja jo nähty. 

Ja näin kävisi jokaisen naisen kanssa.

Etkö tajua, että vika on sinun pääsi sisällä. Ei suinkaan sen naisen sukupuolielimessä? Ja kun sanoit, että mielummin tumputat, niin miksi edes pidät ketään naista ja pilaat ihan viattoman ihmisen elämän?

Kyllä ihminen voi olla itsekäs paska. Halveksii ja vihaa toista, vaikka tämä on hyvä ja kultainen ihminen. Käy haukkumassa vauvapalstalla tätä ja välillä käy tumputtamassa vessassa ja palaa kertomaan, että hyvä ihminen se reikä on, mutta oma käsi ja haavelu "tiinasta" in parempaa.

Ja kuitenkin itsekin tietää, että sitten kun "Tiinan" reikäkin on nähty, täytyy taas vaan tumputtaa, kun se on parempaa ja haaveilla työpaikan "riitasta".

Sairasta.

Noh, viilennähän nyt vähän niitä tunnemoottoreita. Biologialle ei voi mitään, saman kumppanin kanssa parittelusta nyt vain tuppaa menemään se uutuudenviehätys pois, jostain olen lukenut että naisilla se menee jopa aikaisemmin. Silti sitä ihmistä voi rakastaa. Emme ole yksinkertaisia olentoja, vaan hyvinkin ristiriitaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt liity sinänsä parisuhteeseen konseptina vaan vain minun mieheni luonteeseen, mutta ehkä sopii kuitenkin keskusteluun ja kenties herättää samaistumista jossain (tai vertaistukea minua kohtaan :D). Ennen mieheni tapaamista en tiennyt, että voi olla olemassa ihmisiä, jotka eivät pysty suunnittelemaan tulevaisuutta yhtään. Mieheni ei halua puhua mistään, mikä tapahtuu yli puolen vuoden päästä: hän elää vain tässä päivässä ja korkeintaan ihan välittömässä lähitulevaisuudessa. Suhteen alussa tietysti ajattelin, että hän ei suunnittele yhteisiä asioita, koska ei näe meillä tulevaisuutta. Mutta nyt tiedän, ettei siitä ole kyse vaan sama ongelma on joka asiassa: hänen töissään, harrastuksissaan, matkoissaan...

Tunteeko muut tällaisia ihmisiä tai oletteko jopa (olleet) parisuhteessa sellaisen kanssa? Onko asiassa tapahtunut jotain helpotusta?

Minäkin olen tuollainen. Oikein inhottaa ajatella elämää liian pitkälle ja lyödä lukkoon asioita, hitostako sitä tietää mitä haluaa tai mitä odottamatonta elämä eteen heittää vaikka kuukauden päästä? Minäkin kerran yritin seurustella naisen kanssa, joka koko ajan suunnitteli etukäteen, aina oli seuraava lomareissu varattuna ja sitten eli vain sitä varten ja sitä odottaen seuraavat puoli vuotta. Ei pystynyt olemaan, jos ei ole kalenterissa koko ajan jotain menoa. Hän kyllä myönsi itsekin, että on niin paljon eri syistä johtuvaa ahdistusta, että ainoa millä jaksaa arkea on elää aina tulevissa suunnitelmissa. Minusta jotenkin surullista.

Vierailija kirjoitti:

Suurin yllätysongelma oli, että haluaisin 40-vuotiaana elää ilman seksiä. Parikymppisenä s3ksi oli tärkeää.

Muuten kaikki on hyvin, perheen kanssa viihdytään yhdessä.

En tiedä, mitä teen. Seksi on pakkopullaa ja vastentahtoisena vie omanarvontunnon. Olen toivonut, että löytyisi vaikka joku parantumaton sairaus, jonka ansiosta pääsisin pois. En oikein näe muuta ulospääsyä. Mies käy sietämättömän ärtyisäksi, jos ei saa pariin viikkoon. Ei auta muu kuin suostua, jotta hän olisi taas oma leppoisa itsensä. Hän ei tee sitä tahallaan, mutta minä toivon vain, että olisi joku luukku, josta voisin astua ulos maailmasta ja tästä kierteestä.

Miten te muut kestätte?

Minun kokemukseni mukaan nelikymppiset naiset ovat hyvinkin himokkaita. Oikea osoite olisi sinulla katsoa peiliin, että mihin se oma halusi on kadonnut, eikä kirota miestäsi. Sinulla voi hyvinkin olla jotain fyysistä ongelmaa joka aiheuttaa tuon, tai sitten yhteinen aikanne on kerta kaikkiaan mennyt ohitse ja on aika erota. Ei sitä varten sentään tarvitse sairastua tai kadota taikaluukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Se yllätti, miten tärkeää on että kumppaneiden huumorintajut sopivat yhteen. Ennen tuota suhdetta en ollut osannut koskaan edes ajatella, että ihmisten käsitys siitä, mikä on hauskaa ja mikä ei, voisi poiketa niin paljon toisistaan ettei yhteiselosta tule mitään. Kolme vuotta yritin päästä samalle aaltopituudelle ihmisen kanssa, joka koki olevansa erittäin humoorintajuinen ja hauska tyyppi ja jonka kaikki huumori perustui ympärillä olevien ihmisten pilkkaamiseen. Koin hänen läpänheittonsa hauskana aluksi, mutta muutettuamme yhteen minusta tuli jatkuvan roastaamisen kohde eikä mikään ollut hänelle pyhää. Mitä arkaluontoisempi ja henkilökohtaisempi asia oli kyseessä, sitä suuremmalla innolla hän irvaili asiasta. Jos loukkaannuin tai pyysin häntä lopettamaan, sain kuulla olevani huumorintajuton tosikko. Hänen mielestä olin tylsä, kun nauroin ennemmin harmittomille jutuille. Suhde hajosi omaan mahdottomuuteensa ennen kuin neljä vuotta yhteiseloa ehti tulla täyteen.

Tositen pilkaaminen ei ole mitään huumoria. Ihan vinksahtanutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, minulle on tärkeää moni asia, enkä näe siinä mitään väärää. Minusta on parempaa vanhuus luotettavassa parisuhteessa kun muutama kiimainen perjantai-ilta jossain discossa eronneena suurella tunteella.

Juu, ihmisillä saa olla erilaiset ihmissuhdearvot, ja on ihan normaalia, että on. Minulle "kiimaiset illat" eli hauskanpito, romanttinen jännite ja seksi ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin turvallisuus. Oloni on täysin turvallinen ja luottavainen ihan sinkkunakin. Parisuhteesta haen hyvää seksiä, intohimoa ja toisesta nauttimista, jos näihin tarpeisiin ei vastata, olen mieluummin yksin.

t. eri

Ja se on ihan ok, mutta miksi ihmeessä näitä haluavat ihmiset menevät naimisiin ja parisuhteisiin ja hankkivat lapsia? Jos kerran se on tärkeintä, miksei pysytä sinkkuina? Vai eikä siinä ole samaa jännitystä?

Eikö se ole aika itsekästä perustaa perhe ja sitten viedä se niiltä kaikilta muilta siihen kuuluvilta pois, koska itsestä tärkeintä on romanttinen jännite ja hauskanpito ja tasaisin välein kaikki on rikottava sitä saadakseen? Kai jokainen ymmärtää ettei sitä perjantaikiimaa voi saada joka perjantai 40 vuotta kestävissä parisuhteissa? Mutta sen sijaan saa paljon muuta, jota kannattaa arvostaa ja vaalia, vai eikö sellaista enää ole perheissä ja parisuhteissa? Mikään ei ole minkään arvoista paitsi se oma tunne?

Mitä ihmettä täällä naiset puhuivat sivuilla 9 ja 10 ettei nainen nauti peniksestä vaginassa, vaan ainut nautinto tulee klitoriksesta? Siis mitä ihmettä 😅

Terkuin nainen joka rakastaa pelkkää aktia ja munaa piparissa

Se että mies laittoi työn ja rahan perheensä edelle. Antoi ennemmin perheensä hajota kuin olisi suostunut jäämään edes kuukaudeksi pois töistä hoitaakseen lapsia, kun minä en enää jaksanut ja jouduin sairaalaan. Lapset otettiin huostaan, kun ei ollut enää ketään joka pystyisi huolehtimaan heistä.

Siinä vaiheessa kun mies lopulta tajusi tilanteen vakavuuden, hän kysyi itkien, mitä voi tehdä korjatakseen asiat. Vastasin, että et mitään, on liian myöhäistä. Lapset oli siinä vaiheessa jo muualla.

Miten meille saattoi käydä näin. Se on kysymys jota kysyn itseltäni joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vessajono aamulla jo 36 v. Se että miehen suoli toimii samaan aikaan kuin minun ja että meillä on vain yksi pönttö. Tätä en olisi voinut ikinä uskoa parisuhteesta.

Me ollaan täysin vakavissamme muutamassa uuteen asuntoon, tästä samaisesta syystä. Uudessa asunnossa on kaksi pönttöä (siis mun ja miehen lisäksi). En enää kestä joka-aamuista ahdistuskohtausta siitä, kumpi pääsee ekana paskalle. Eikä ole kiva edes olla ekana, kun tietää, että toinen on kintut ristissä ajolähdössä heti oven takana.

Kotirauha? Pah, kakkarauha sen olla pitää!

Tuota kutsutaan ongelmanratkaisuksi. Sitä paitsi uuden asunnon valintakriteereissä on varmasti kuultu hullumpaakin, kuin kaksi pönttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.

Miehetkin ovat ihmisiä, heilläkin on henkisiä ongelmia. Mutta ei kuitenkaan kaikilla, jos itse onnistut poimimaan pelkästään sairaita niin on syytä pohtia myös omaa osuutta kuviossa.

Joo siis naisillahan on kyllä saman verran mt-ongelmia, ehkä poislukien toi aggressiivisuus, vaikka toki sitäkin esiintyy (etenkin omia lapsia kohtaan). Naiset on lisäksi avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia ynnä muuta shaissea. Jos mä olisin mies niin en takuulla ottaisi vaivoikseni akkaa.

33 vuotta sitten loksahdimme toisiimme seksuaalisesti kuin magneetit. Se ksiä oli pari kertaa päivässä.  Mies halusi kokeilla aina vain uutta ja uutta. Leluja kummankin sisällä, kaikenlaisia leluja, p.videoita, sitomista.  Toinen mies, useita eri miehiä kolmantena pyöränä. Vanhenimme ja minun haluni rauhoituivat, ainakin haluamaan aina vain uutta. Enkä totuuden nimessä enää olisi mihinkään vielä hurjempaan olisi suostunutkaan. Vaihdevuosieni myötä haluni katosivat lähes kokonaan. Mieheni halut eivät. Hänen oli kertakaikkiaan mahdotonta käsittää, että entinen ei jatkuisi, ei, hän haluaisi edelleen uusia kokemuksia. Minun pitäisi olla mukana halusin tai en. Tulee tunne, että mikään ei riitä. Mieheni on kaikenlisäksi minua melko paljon vanhempi. Toivon, että  hänen vanhuutensa pelastaa vielä tämän suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.

Miehetkin ovat ihmisiä, heilläkin on henkisiä ongelmia. Mutta ei kuitenkaan kaikilla, jos itse onnistut poimimaan pelkästään sairaita niin on syytä pohtia myös omaa osuutta kuviossa.

Joo siis naisillahan on kyllä saman verran mt-ongelmia, ehkä poislukien toi aggressiivisuus, vaikka toki sitäkin esiintyy (etenkin omia lapsia kohtaan). Naiset on lisäksi avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia ynnä muuta shaissea. Jos mä olisin mies niin en takuulla ottaisi vaivoikseni akkaa.

O, rly? Siksikö naiset eivät millään pärjää sinkkuina, miesten ollessa tyytyväisiä yksin? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.

Miehetkin ovat ihmisiä, heilläkin on henkisiä ongelmia. Mutta ei kuitenkaan kaikilla, jos itse onnistut poimimaan pelkästään sairaita niin on syytä pohtia myös omaa osuutta kuviossa.

Joo siis naisillahan on kyllä saman verran mt-ongelmia, ehkä poislukien toi aggressiivisuus, vaikka toki sitäkin esiintyy (etenkin omia lapsia kohtaan). Naiset on lisäksi avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia ynnä muuta shaissea. Jos mä olisin mies niin en takuulla ottaisi vaivoikseni akkaa.

O, rly? Siksikö naiset eivät millään pärjää sinkkuina, miesten ollessa tyytyväisiä yksin? :D

Miehethän kyllä keskimäärin pärjäävät sinkkuina todella paljon naisia huonommin. Katso jotain ylilautaa. On olemassa kokonainen kansanliike miehiä, jotka nimenomaan naisettomuus on suistanut täysin raiteiltaan. Sinkkunaiset ehkä murehtivat vähän juhlapyhinä ja lähtevät sitten joogaan ja kavereiden kanssa viinille.

Vierailija kirjoitti:

33 vuotta sitten loksahdimme toisiimme seksuaalisesti kuin magneetit. Se ksiä oli pari kertaa päivässä.  Mies halusi kokeilla aina vain uutta ja uutta. Leluja kummankin sisällä, kaikenlaisia leluja, p.videoita, sitomista.  Toinen mies, useita eri miehiä kolmantena pyöränä. Vanhenimme ja minun haluni rauhoituivat, ainakin haluamaan aina vain uutta. Enkä totuuden nimessä enää olisi mihinkään vielä hurjempaan olisi suostunutkaan. Vaihdevuosieni myötä haluni katosivat lähes kokonaan. Mieheni halut eivät. Hänen oli kertakaikkiaan mahdotonta käsittää, että entinen ei jatkuisi, ei, hän haluaisi edelleen uusia kokemuksia. Minun pitäisi olla mukana halusin tai en. Tulee tunne, että mikään ei riitä. Mieheni on kaikenlisäksi minua melko paljon vanhempi. Toivon, että  hänen vanhuutensa pelastaa vielä tämän suhteen.

Jos et pysty vastaamaan miehen perustarpeisiin, ei sinulla ole mitään asiaa suhteeseen hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.

Miehetkin ovat ihmisiä, heilläkin on henkisiä ongelmia. Mutta ei kuitenkaan kaikilla, jos itse onnistut poimimaan pelkästään sairaita niin on syytä pohtia myös omaa osuutta kuviossa.

Joo siis naisillahan on kyllä saman verran mt-ongelmia, ehkä poislukien toi aggressiivisuus, vaikka toki sitäkin esiintyy (etenkin omia lapsia kohtaan). Naiset on lisäksi avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia ynnä muuta shaissea. Jos mä olisin mies niin en takuulla ottaisi vaivoikseni akkaa.

O, rly? Siksikö naiset eivät millään pärjää sinkkuina, miesten ollessa tyytyväisiä yksin? :D

Miehethän kyllä keskimäärin pärjäävät sinkkuina todella paljon naisia huonommin. Katso jotain ylilautaa. On olemassa kokonainen kansanliike miehiä, jotka nimenomaan naisettomuus on suistanut täysin raiteiltaan. Sinkkunaiset ehkä murehtivat vähän juhlapyhinä ja lähtevät sitten joogaan ja kavereiden kanssa viinille.

Nimenomaan. Avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, minulle on tärkeää moni asia, enkä näe siinä mitään väärää. Minusta on parempaa vanhuus luotettavassa parisuhteessa kun muutama kiimainen perjantai-ilta jossain discossa eronneena suurella tunteella.

Juu, ihmisillä saa olla erilaiset ihmissuhdearvot, ja on ihan normaalia, että on. Minulle "kiimaiset illat" eli hauskanpito, romanttinen jännite ja seksi ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin turvallisuus. Oloni on täysin turvallinen ja luottavainen ihan sinkkunakin. Parisuhteesta haen hyvää seksiä, intohimoa ja toisesta nauttimista, jos näihin tarpeisiin ei vastata, olen mieluummin yksin.

t. eri

Ja se on ihan ok, mutta miksi ihmeessä näitä haluavat ihmiset menevät naimisiin ja parisuhteisiin ja hankkivat lapsia? Jos kerran se on tärkeintä, miksei pysytä sinkkuina? Vai eikä siinä ole samaa jännitystä?

Eikö se ole aika itsekästä perustaa perhe ja sitten viedä se niiltä kaikilta muilta siihen kuuluvilta pois, koska itsestä tärkeintä on romanttinen jännite ja hauskanpito ja tasaisin välein kaikki on rikottava sitä saadakseen? Kai jokainen ymmärtää ettei sitä perjantaikiimaa voi saada joka perjantai 40 vuotta kestävissä parisuhteissa? Mutta sen sijaan saa paljon muuta, jota kannattaa arvostaa ja vaalia, vai eikö sellaista enää ole perheissä ja parisuhteissa? Mikään ei ole minkään arvoista paitsi se oma tunne?

Taidat olla nainen, jos luulet että kaikki voivat saada tarpeeksi seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa sinkkuina? 😊

Kysymyksesi onkin melko älytön. Halusin parisuhteen JUURI SIKSI, että nämä asiat ovat minulle tärkeitä. Jos ne eivät olisi, olisin pysynyt sinkkuna.

LÄHDE JO

Se että laiskasta nautiskelijasta kuoriutui työnarkomaani, joka ei pysty lomailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

33 vuotta sitten loksahdimme toisiimme seksuaalisesti kuin magneetit. Se ksiä oli pari kertaa päivässä.  Mies halusi kokeilla aina vain uutta ja uutta. Leluja kummankin sisällä, kaikenlaisia leluja, p.videoita, sitomista.  Toinen mies, useita eri miehiä kolmantena pyöränä. Vanhenimme ja minun haluni rauhoituivat, ainakin haluamaan aina vain uutta. Enkä totuuden nimessä enää olisi mihinkään vielä hurjempaan olisi suostunutkaan. Vaihdevuosieni myötä haluni katosivat lähes kokonaan. Mieheni halut eivät. Hänen oli kertakaikkiaan mahdotonta käsittää, että entinen ei jatkuisi, ei, hän haluaisi edelleen uusia kokemuksia. Minun pitäisi olla mukana halusin tai en. Tulee tunne, että mikään ei riitä. Mieheni on kaikenlisäksi minua melko paljon vanhempi. Toivon, että  hänen vanhuutensa pelastaa vielä tämän suhteen.

Jos et pysty vastaamaan miehen perustarpeisiin, ei sinulla ole mitään asiaa suhteeseen hänen kanssaan.

Vastaamaan miehen perustarpeisiin? Oksensin vähän suuhuni.

Naiset hei. Oisko aika jättää ne ukkelit, olette vain perustarpeita varten.

Annetaan miesten hoidella perustarpeet ihan itsekseen tai keskenään.

Kuolisin mieluummin kuin asuisin miehen kanssa.

No suurin yllätys on ollut vaimon raskaus.

Ehkäisyn piti olla kunnossa... :-/

Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.