Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummankin osapuolen omat ongelmat tulevat väistämättä osaksi parisuhdetta. Luulin, että parisuhde olisi erillinen romanttinen kuplansa, jossa kaikki on hyvin. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos kumppanillani on vaikka ärsyttävä työkaveri, tämä voi välillisesti olla minunkin ongelmani.

Haen tällä siis sitä, että parisuhde on yllättävän herkkä kaikenmaailman tilanteille. Ongelmia tulee ja parisuhde muuttuu johonkin suuntaan niiden myötä.

Nimenomaan se, että osaa pitää henkilökohtaiset ja esimerkiksi työhön liittyvät ongelmat omassa karsinassaan eikä tee niistä parisuhdeongelmia, on eräs hyvän parisuhteen avaimista. Ainakin minulle parisuhteen tulee olla voimavara,  keidas keskellä elämän erämaata. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi luottaa siihen, että ainakin kumppanin kanssa voi jakaa hellän hetken ja tuntea olonsa paremmaksi.

Ei ole mitenkään väistämätöntä, että omista ongelmista seuraa parisuhdeongelmia.

Ärsyttävä työkaveri oli ehkä huono esimerkki. Otetaan sitten vaikka uusi esimies, joka paljastuu hulluksi narsistiksi. Tai syöpä, sukulaisen kuolema, työttömyys, kilpirauhasen liikatoiminta, unettomuus, masennus... you name it.

Mullekin parisuhde on tuki, turva ja voimanlähde, mutta hassua kuvitella, etteikö se suhde olisi osiensa summa. Eli kun toiselle tulee joku kriisi, ei se voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen. Kenties omassa suhteessasi tällaista ei ole tullut vastaan?

Meidän suhteessa on ollut tilanteita, joissa ulkoinen kriisi on vain vahvistanut suhdettamme. Sitten on yllämainittuja asioita, joita ei niin vain ratkaista ja joita joutuu todella työstämään. On ongelmia, jotka ovat tiedostamattomia ja nousevat esiin yllättävillä tavoilla arkisissa tilanteissa.

Mielestäni on luonnollista, että henkilökohtaiset kriisit muokkaavat ihmistä ja sitä kautta myös suhdetta, jossa ihminen elää. On myös luonnollista kehittyä ihmisenä. Tuntuu lapselliselta ajatella, että parisuhde olisi muusta elämästä erillinen saareke.

On koettu työttömyydet, vanhemman sairastumiset ja kuolemat, masennukset ja ahdistukset.

Pitkälti tämä on kiinni siitä, mitä parisuhteelta haluaa ja mitkä ovat omat parisuhdetaidot. Parisuhteen roolia nuo asiat eivät ole muuttaneet. Kyllä parisuhteesta saa tietenkin halutessaan tehtyä myös jonkinlaisen omien traumojensa työstämisaparaatin. Se ei kuitenkaan ole syy, miksi itse olen parisuhteista kiinnostunut.

Minusta se, että ei osaa pitää henkilökohtaisia ongelmiaan ja parisuhteen ongelmia mielessään erillisinä asioina, kertoo psykologisten taitojen puutteesta. En jaksaisi suhdetta, jossa jokainen kumppani paska pomo tietäisi vaikeuksia myös suhteelle.

Luulenpa, että puhutaan nyt eri asioista. Paska pomo ei tietenkään tarkoita automaattisesti parisuhdeongelmia. Mutta jos puolisollani on paha mieli, se vaikuttaa minuun.

Tässä vaikuttaa myös persoonallisuuserot. Minä ja puolisoni olemme kummatkin vahvasti tuntevia ihmisiä, eikä ne tunteet mene automaattisesti johonkin toiseen lokeroon, kun olemme yhdessä, vaan ne on silti läsnä. Meille tämä on normaalia ja siksi meidän on hyvä olla yhdessä näin. Minulle huono suhde olisi sellainen, jossa oletuksena paha oloni kytkeytyisi pois päältä, kun nään puolisoni. Enkä nää että tällä on tekemistä parisuhdetaitojen kanssa. Eikö jokainen parisuhde ole kuitenkin omanlaisensa? Erilaisilla ihmisillä on erilaiset tarpeet.

Itselleni psykologisten taitojen puutteesta kertoo nimenomaan se, ettei tiedosta ihmisten persoonallisuuseroja ja piilotajunnan merkitystä. Et koskaan voi tuntea itseäsi, kumppaniasi tai parisuhdettasi täysin, vaikka olisitte kuinka taitavia ja onnellisia. Etkä varsinkaan voi tietää, miten hyvät ”parisuhdetaidot” muilla ihmisillä suhteissaan on. Mikään ei ole itsestäänselvää.

Kytken tämän asian psykologisiin taitoihin, koska niihin kuuluu muun muuassa tietoisuus omista tunteista, kyky ottaa niihin etäisyyttä, kyky kohdella niitä mielen tuotteina, kyky rauhoittaa itse itseään (self-soothing), kyky osoittaa myötätuntoa itseä kohtaan (self-compassion) ja erilaiset kyvyt vastata itse omiin emotionaalisiin tarpeisiinsa.

Jos sinulla on tällaisia taitoja, voit valita, miten vastaat erilaisten stressitekijöiden aiheuttamiin epämiellytäviin tunteisiin ja mentaalisiin kuohuihin. Jos sinulta puuttuu nämä taidot, et voi tehdä muuta kuin antaa niiden vyöryä ulos ja vaikuttaa parisuhteisiisi. Mieleltään taitavalla ihmisellä on mahdollisuus valita, taitamattomalla ei ole.

On tietysti totta, että myös ihmisten parisuhdetarpeet ovat erilaisia. Jotkut haluavat parisuhteen olevan keskeinen väline omien traumojen, ongelmien ja tunne-elämän ilmiöiden käsitteluun. Joillekin on tärkeä, että parisuhteessa voi "olla oma itsensä" ja päästää valloilleen sellaista, mitä ei muuten voi.

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Ajan takaa sitä, että vaikka olisi minkälaiset taidot, ihminen ei ole kone ja uskon, että joskus primitiivistä reaktiota ei voi estää, vaikka kuinka yrittäisi (ääriesimerkkinä vaaratilanteet).

Tuo viimeinen osui naulankantaan. Meille parisuhde on nimeomaan ”safe space”, missä voi päästää itsensä täysin valloilleen. Kaikki tunteet, paskat pomot ja kriisit voi tuoda siihen ja ne oikeastaan pitääkin tuoda. Olemme kumpikin tulisieluja mutta sosiaalisesti taitavia, eikä kukaan muu varmaan meidän kanssa jaksaisikaan olla suhteessa :D Itse taas en jaksaisi olla niiden muiden kanssa, vaan joutuisin hillitsemään itseäni väkisin. Taitoja voi aina kehittää, mutta itseään ei voi ihan loputtomasti taivuttaa epäsopivaan muottiin.

No onhan se täysin yllättävää, että jälleen kaikki viat löytyvät miehistä. Miten jos katsois itseään peiliin rehellisesti?  Oletteko tosiaan virheettömiä kaikessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Kotityöt kannattaa jakaa vain siinä tapauksessa, että toinen ei pysty tarjoamaan mitään sen tilalle (esim. elättämään). Tietysti jos toinen on täysin piittaamaton jälkiensä korjaamisessa, voi kertoa hänelle, että se on pahaksi liiton laadulle. (Ei itse liitolle, ei saa olla kiristyskeino, mikä liitto se muuten on?)

No jos kumpikin mieluummin elättää kuin siivoaa toisen jäljet? Jälkien siivoaminen olisi ainakin mulle se passkin duuni, jota en tahdo.

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

Öö, ei? Jos haluaisin olla viikon selibaatissa, miksi ihmeessä hakeutuisin parisuhteeseen? Yhdessäkään parisuhteessani ei ole ollut noin pitkiä taukoja seksissä muuten kuin reissun tai pahan yrjötaudin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä. 

Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua. 

Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.

Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.

Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes. 

Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole. 

Mutta miksi aloit puolustaa omia tarpeitasi vasta kolmen vuoden jälkeen? Tilanteenne voisi olla nyt aivan toinen, jos olisit sanonut tuon kolmen viikon seksittömyyden jälkeen.

Eniten on yllättänyt se, että nainen on edelleen viiden vuoden suhteen jälkeen yhtä innostunut seksistä kuin suhteen alussa. Meillä on seksiä 2-5 kertaa viikossa. Yllättävän asiasta tekee se, että olemme molemmat jo 60 täyttäneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Kotityöt kannattaa jakaa vain siinä tapauksessa, että toinen ei pysty tarjoamaan mitään sen tilalle (esim. elättämään). Tietysti jos toinen on täysin piittaamaton jälkiensä korjaamisessa, voi kertoa hänelle, että se on pahaksi liiton laadulle. (Ei itse liitolle, ei saa olla kiristyskeino, mikä liitto se muuten on?)

No jos kumpikin mieluummin elättää kuin siivoaa toisen jäljet? Jälkien siivoaminen olisi ainakin mulle se passkin duuni, jota en tahdo.

Kahdella lapsettomalla aikuisella ei synny niin paljoa sotkua, että tästä saisi riitaa aikaiseksi. Todellakin tekisin 30 minuuttia kotitöitä päivässä, jos sillä saisin täyden ylöspidon, käyttörahaa ja säästöjä omalle tililleni. En ole kyllä koskaan kuullut naisesta, joka tähän olisi valmis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Kotityöt kannattaa jakaa vain siinä tapauksessa, että toinen ei pysty tarjoamaan mitään sen tilalle (esim. elättämään). Tietysti jos toinen on täysin piittaamaton jälkiensä korjaamisessa, voi kertoa hänelle, että se on pahaksi liiton laadulle. (Ei itse liitolle, ei saa olla kiristyskeino, mikä liitto se muuten on?)

No jos kumpikin mieluummin elättää kuin siivoaa toisen jäljet? Jälkien siivoaminen olisi ainakin mulle se passkin duuni, jota en tahdo.

Ei rahalla voi korvata kotitöiden tekoa. Se on ihan liian helppo tie. Molemmat haluaa valita sen vaihtoehdon, jossa niitä kotitöitä ei tarvisi tehdä. Kuka ne sitten tekee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Kotityöt kannattaa jakaa vain siinä tapauksessa, että toinen ei pysty tarjoamaan mitään sen tilalle (esim. elättämään). Tietysti jos toinen on täysin piittaamaton jälkiensä korjaamisessa, voi kertoa hänelle, että se on pahaksi liiton laadulle. (Ei itse liitolle, ei saa olla kiristyskeino, mikä liitto se muuten on?)

No jos kumpikin mieluummin elättää kuin siivoaa toisen jäljet? Jälkien siivoaminen olisi ainakin mulle se passkin duuni, jota en tahdo.

Ei rahalla voi korvata kotitöiden tekoa. Se on ihan liian helppo tie. Molemmat haluaa valita sen vaihtoehdon, jossa niitä kotitöitä ei tarvisi tehdä. Kuka ne sitten tekee?

Palkattu apu, esimerkiksi siivooja?

Kaksi keskiluokkaisissa töissä käyvää ammattilaista voivat ihan hyvin järjestää arkensa niin, ettei kotitöitä tarvitse tehdä juuri ollenkaan. Totta kai siitä joutuu maksamaan, mutta miksi siellä töissä käydään, jos ei elintason parantamiseksi.

Miehen suvussa eräs toinen sukuun nainut heittäytyi yhtäkkiä todella ilkeäksi ja yritti myrkyttää meitä vastaan kaikki pahaa-aavistamattomat, joihin sai yhteyden. Oli edessäpäin mitä mairein, mutta puukko viuhui selkien takana. Ajan myötä alkusäikähdyksen jälkeen sukulaiset kaiketi näkivät ilmiön taakse ja ovat uudestaan lähentyneet. Mutta melkoisen helvetin läpi kuljimme silloin aikoinaan. Mies itse on mitä ihanin ja meillä on muuten mennyt hyvin, rakkautta on riittänyt.

Eniten on yllättänyt, että 39 vuoden jälkeenkin meillä on hauskaa, seksiä ja halutaan jatkaa yhdessä. Vitsaillaan toistemme omituisuuksille.

Vierailija kirjoitti:

Miehen suvussa eräs toinen sukuun nainut heittäytyi yhtäkkiä todella ilkeäksi ja yritti myrkyttää meitä vastaan kaikki pahaa-aavistamattomat, joihin sai yhteyden. Oli edessäpäin mitä mairein, mutta puukko viuhui selkien takana. Ajan myötä alkusäikähdyksen jälkeen sukulaiset kaiketi näkivät ilmiön taakse ja ovat uudestaan lähentyneet. Mutta melkoisen helvetin läpi kuljimme silloin aikoinaan. Mies itse on mitä ihanin ja meillä on muuten mennyt hyvin, rakkautta on riittänyt.

Varmaan johtuu siitä, etten itse ole ollenkaan sukurakas ja näen vanhempianikin vain pari kertaa vuodessa, mutta minun on kauhean vaikea edes kuvitella, miltä tällainen juonittelu ja selkäänpuukotus käytännössä näyttää. Kuulostaa lähinnä Valtaistuinpeliltä. :D

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon työtä se vaatii.

Olet väärän ihmisen kanssa. Yhteensopiva kumppani tekee parisuhteista erittäin helppoja, epäyhteensopiva taas loputtoman työläitä ja vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä. 

Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua. 

Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.

Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.

Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes. 

Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole. 

Juu, ja minulle taas kuukausien tai vuosien ajan seksitön suhde ei ole mikään vaihtoehto. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Mieheni sanoi, että jos seksi loppuu niin rakkauskin on kuollut ennen sitä. Ja perään sanoi, että ei ymmärrä miten edes voi tuosta vain lakata rakastamasta kumppaniaan. Onko rakkautta koskaan ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen haluttomuus. On yllättävän yleistä. Tiedän useita suhteita, joissa mies muuttunut pikkulapsiarjessa haluttomaksi. Yhteistä kaikissa se, ettei mies suostu hakemaan apua esim. lääkäriltä tai terapiasta. Miehen haluttomuus on myös aika ehdotonta, vain puolison vuoksi seksiin ei ryhdytä eikä asiaa yritetäkään muuttaa. Tilanne muuttuu vasta kun mies ottaa eron ja siirtyy uuteen (nuorempaan, lapsettomaan) naiseen.

On kieltämättä erittäin vaikea pitää lisääntynyttä naista seksualisesti mielenkiintoisena. Hullu ajatus, että pitäisi käydä lääkärissä, jos ei huvita seksi jonkun porsijan kanssa.

Aika outo ajatusmaailma. Mieskin siinä porsii. Sitten hänkin on seksuaalisesti epäkiinnostava koska on tehnyt lapsia.

Heterona pidän jo valmiiksi kaikkia miehiä seksuaalisesti epäkiinnostavina. Mutta varmasti naistenkin mielestä George Clooneysta tuli vähemmän viehättävä, kun hän hankki lapsia.

Mulle siitä tuli vähemmän viehättävä jo silloin kun meni naimisiin.

Ukkomies on UKKOmies. Ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että kun ehdotan suunnilleen 150 asiaa seksissä, joita mies ei halua edes kokeilla, versus hänen yksi ehdotuksensa, jota kokeillaan ja josta en tykkää...

...ja että minä olen meistä se estoinen. Ilmeisesti.

Monille se yksi seksuaalinen asia, jota lopulta rohkaistuu ehdottomaan, on se kaikkein tärkein, ja muilla ei ole niin väliä. Harva innostuu asioiden kokeilusta vain kokeilemisen ilosta. Aika moni kolmikymppinen ja sitä vanhempi tietää jo, jos hänellä on jokin tietty juttu. Totta kai sen torjuminen tuntuu pahalta.

Ja ratkaisu siihen on toisen haukkuminen estoiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä. 

Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua. 

Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.

Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.

Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes. 

Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole. 

Mutta miksi aloit puolustaa omia tarpeitasi vasta kolmen vuoden jälkeen? Tilanteenne voisi olla nyt aivan toinen, jos olisit sanonut tuon kolmen viikon seksittömyyden jälkeen.

Kolmen viikon seksittömyyttä oli jo ihan suhteen alussakin ja se aika on jopa tosi lyhyt aika, olisikin niin usein. Mutta kyllä olin sanonut aiheesta jo paljon aiemmin, useamman kerran,  pyytänyt testosteronitesteihin, lääkärille, parisuhdeterapiaan, tekemään asialle jotain. Ei sillä vaan ollut aiemmin mitään vaikutusta. Kolme vuotta meni siihen, että sain viestin perille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen suvussa eräs toinen sukuun nainut heittäytyi yhtäkkiä todella ilkeäksi ja yritti myrkyttää meitä vastaan kaikki pahaa-aavistamattomat, joihin sai yhteyden. Oli edessäpäin mitä mairein, mutta puukko viuhui selkien takana. Ajan myötä alkusäikähdyksen jälkeen sukulaiset kaiketi näkivät ilmiön taakse ja ovat uudestaan lähentyneet. Mutta melkoisen helvetin läpi kuljimme silloin aikoinaan. Mies itse on mitä ihanin ja meillä on muuten mennyt hyvin, rakkautta on riittänyt.

Varmaan johtuu siitä, etten itse ole ollenkaan sukurakas ja näen vanhempianikin vain pari kertaa vuodessa, mutta minun on kauhean vaikea edes kuvitella, miltä tällainen juonittelu ja selkäänpuukotus käytännössä näyttää. Kuulostaa lähinnä Valtaistuinpeliltä. :D

Joo, jostain sellaisesta se saattoi johtua. Tuli kyllä puskista, ihan kuin olisimme eläneet rinnakkaistodellisuudessa sen ajan. Jutut oli joko keksittyjä tai liioiteltuja, niitä ei edes kannattanut lähteä korjaamaan, vaan luottaa ihmisten omaan harkintakykyyn. Ilmeisesti se oli ihan oikea tie. Se ja etäisyyden ottaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että kun ehdotan suunnilleen 150 asiaa seksissä, joita mies ei halua edes kokeilla, versus hänen yksi ehdotuksensa, jota kokeillaan ja josta en tykkää...

...ja että minä olen meistä se estoinen. Ilmeisesti.

Monille se yksi seksuaalinen asia, jota lopulta rohkaistuu ehdottomaan, on se kaikkein tärkein, ja muilla ei ole niin väliä. Harva innostuu asioiden kokeilusta vain kokeilemisen ilosta. Aika moni kolmikymppinen ja sitä vanhempi tietää jo, jos hänellä on jokin tietty juttu. Totta kai sen torjuminen tuntuu pahalta.

Ja ratkaisu siihen on toisen haukkuminen estoiseksi?

Ei ole ratkaisu. Ei tuohon ole oikein mitään muuta ratkaisua kuin eroaminen, suhteen (osittainen) avaaminen tai hyväksyntä.

Kommentoin vain tuota, että nuo 150 erilaista seksiehdotusta eivät merkitse mitään, jos et voi saada sitä yhtä asiaa, josta oikeasti nautit eniten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä. 

Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua. 

Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.

Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.

Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes. 

Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole. 

Mutta miksi aloit puolustaa omia tarpeitasi vasta kolmen vuoden jälkeen? Tilanteenne voisi olla nyt aivan toinen, jos olisit sanonut tuon kolmen viikon seksittömyyden jälkeen.

Kolmen viikon seksittömyyttä oli jo ihan suhteen alussakin ja se aika on jopa tosi lyhyt aika, olisikin niin usein. Mutta kyllä olin sanonut aiheesta jo paljon aiemmin, useamman kerran,  pyytänyt testosteronitesteihin, lääkärille, parisuhdeterapiaan, tekemään asialle jotain. Ei sillä vaan ollut aiemmin mitään vaikutusta. Kolme vuotta meni siihen, että sain viestin perille. 

Ei sillä tietenkään ole mitään vaikutusta. On täysin eri asia "sanoa asiasta" ja maanitella toista lääkäriin tai terapiaan kuin tehdä selväksi, että jos tämä asia ei korjaannu, suhde päättyy.

Jos olisit alusta asti ollut jämäkkä, olisit nopeasti saanut selville, ettette ole yhteensopivia, sen sijaan että erehdyit perustamaan perheen ja rakentamaan pitkän parisuhteen aivan vääränlaisen ihmisen kanssa.