Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut yllättävää, kuinka paljon mies haluaa viettää aikaa kanssani vieläkin lähes vuosikymmenen jälkeen. Jos lähden jonnekin pariksi tunniksi, niin heti miestä harmittaa ja sanoo, että ikävöi minua. Auta armias, jos lähden jonnekin useaksi päiväksi. Aina valitusta, että nyt hän varmasti sairastuu eikä pärjää yksin eikä ole mitään tekemistä. Minä itse olen hyvin itsenäinen ja viihdyn erittäin hyvin yksin.
Tämä! Minä haaveilen, että saisi edes kerran elämässä olla viikonlopun yksin. Ei taida tulla tapahtumaan.
Olen pahoillani puolestasi, mutta tiedäthän että kyseessä on ongelma nimeltä läheisriippuvuus? Siitä voi päästä yli keskustelulla. Sun täytyy pystyä sanomaan selkeästi kumppanillesi, että haluat viettää viikonlopun yksin. Se on ihan NORMAALI TARVE.
Olin itse ennen läheisriippuvainen, joten tiedän, mistä puhun. Useampi vuosi siinä meni, mutta nykyään olen itsenäinen ja annan mielelläni puolisolleni omaa aikaa, koska sillon hän on itsekin parempi puoliso.
Kyllä. Epäilemättä tähän liittyy läheisriippuvuus, ja myös pitkälle menevä mustasukkaisuus ja kontrollin tarve. Jos ehdottaisin viikonlopun yksinoloa, nousisi asiasta ihan hirveä meteli, ja koko arki menisi sekaisin pitkäksi aikaa. Paljon pienemmästäkin on meillä käyty läpi hirveitä vääntöjä, puoliso ei ymmärrä näkemyksissään olevan mitään kummallista. Hän mieltää, että yksinolon tarve tarkoittaa, että minulla on toinen mies.
En usko, että tässä tapauksessa auttaa mikään keskustelu tai ammattiapu. Kestän ja sinnittelen, kunnes lapset niin isoja, että voi helpommin lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.
Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?
Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos puhut naisista, joilla on lapsia, niin olet väärässä. Tosimiehen halut sen kun paranee, kun nainen saa lapsia.
Outoja fetisistejä kyllä löytyy joka lähtöön. Jotkut nuolevat jopa puolisonsa anusta, tai yhtyvät eläimiin. Ei ole sen kummallisempi juttu kiihottua tiineenä olleesta (tai parhaillaan kantavasta) naisesta.
En puhunut raskaana olevista naisista, vaan naisista, joilla ON lapsia.
Sinulla on yllättävän paljon sanat seksisin, mitä biologian sanoihin tulee. Ihminen ei myöskään ole "tiineenä". Koira on tiineenä, kun odottaa pentuja, mutta koirakaan ei porsi, vaan synnyttää pennut.
Pitäisihöhän sinun yrittää sivistää itseäsi, edes näissä perusasioissa, ennen kuin tulet kirjoittelemaan tänne aikuisten ihmisten palstalle.
Voisit vaikka kerrata aluksi biologiaa. Ja miettiä kuka porsii, kuka synnyttää ja kuka synnyttää pentuja ja vaikka sitäkin, kuka tekee munia ja niistä syntyy poikasia. Kurja kun jollakin on noin kaikki käsitteet sekaisin ja ihminen kirjoittelee mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen haluttomuus. On yllättävän yleistä. Tiedän useita suhteita, joissa mies muuttunut pikkulapsiarjessa haluttomaksi. Yhteistä kaikissa se, ettei mies suostu hakemaan apua esim. lääkäriltä tai terapiasta. Miehen haluttomuus on myös aika ehdotonta, vain puolison vuoksi seksiin ei ryhdytä eikä asiaa yritetäkään muuttaa. Tilanne muuttuu vasta kun mies ottaa eron ja siirtyy uuteen (nuorempaan, lapsettomaan) naiseen.
On kieltämättä erittäin vaikea pitää lisääntynyttä naista seksualisesti mielenkiintoisena. Hullu ajatus, että pitäisi käydä lääkärissä, jos ei huvita seksi jonkun porsijan kanssa.
Kommenttisi on muuten ihan ok ja mielipide muiden joukossa, mutta tuo toiseksi viimeinen sana paljastaa, ettei kyseessä olekaan ihmisen mielipide. Kommentoijana onkin kai karju?
Nyt ei hyvä kommentoija puhuta porsaista vaan ihmisistä, joten voit käydä jättämässä mielipiteesi porsaista ja heidän porsimisestaan johonkin maatalousketjuun, jos siellä on puhetta kyseisestä tapahtumasta. Söpöjähän ne vastasyntyneet pikku possut ovat , ei siinä mitään, mutta tässä ketjussa ei siistä nyt ole kyse.
Jos kommentin taas on kirjoittanut joku ihminen(?) niin mitä ihmettä? Aina kun aletaan halveksimaan ihmisiä mitä omituisimilla nimillä, niin kommentilta kyllä lähtee kaikki uskottavuus ja arvo.
Eipä voi ihmistä joka luulee, että ihminen porsii, pitää kovinkaan järjenjättiläisenä. Onko hän itse siis isopossu? Kun hänetkin kai on porsittu?
Mutta jos puhut naisista, joilla on lapsia, niin olet väärässä. Tosimiehen halut sen kun paranee, kun nainen saa lapsia. Näin ainakin meillä on käynyt. Ja monella muulla myös, koska muutenhan ei sille esikoiselle sisaruksia syntyisi.
Mitä ihmettä sössötät?
Kyllä varmaan miehen haluttomuus. Vuosia 22.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätyin siitä, miten paljon nautinnollisempaa ja myös ihan käytännön tasolla helpompaa elämä on parisuhteessa kuin sinkkuna. Olin tyytyväinen yksin, mutta suhde antaa ikään kuin ilmaiseksi paljon lisäarvoa. Suhteessa on hyvin hauskaa ja kepeää olla, kun toista haluaa mutta ei varsinaisesti tarvitse.
Saakohan tästä kukaan kiinni?
Millä tavalla helpompaa?
No esimerkiksi ennen meni kuukausitasolla lukemattomia iltoja siihen, että sai edes osan seksuaalisista ja läheisyyteen liittyvistä tarpeistaan tyydytettyä, ja tulos jäi silti laihaksi. Nykyisin halauksia, kosketuksia ja seksiä saa helposti ihan niin paljon kuin haluaa ja varmasti tarpeeksi.
Lisäksi on tosi kätevää, kun on elämässä sellainen luottohenkilö/ystävä, jolta voi pyytää esimerkiksi kaupassakäyntiapua sairastaessa tai emotionaalista tukea ilman, että pitää erikseen miettiä, onko suhde varmasti tasapuolinen. Voi vain luottaa siihen, että molemmat saavat tällaista hyvää sen verran, mitä tarvitsee.
Tämä kuulostaa ihan siltä, mitä meidänkin suhde oli alussa joitakin vuosia. Nyt ei kyllä niitä halauksia ja läheisyyttä ole kuin silloin, kun mies haluaa minun housuihin :( Eikä aina silloinkaan vaan sinne housuihin pyritään kylmiltään. Ja aina pitäisi jaksaa olla valmis.
Sellaisen suhteen saa, jollaiseen tyytyy.
Eka suhde järkytti miten mies saneli kaiken ja sek si oli pakkomielle miehelle, joten tuli ero.
Toinen suhde järkytti miten ilkeä ja suorasanainen mies oli. Vain miehen sanalla oli väliä ja minä tein kaiken väärin. Nopeasti tuli ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.
Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?
Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D
Jos nainen haluaa järjestää lapsille jotain kivaa ja nimenomaan yhdessä koko perheen kanssa, mies märisee eikä lähde mukaan, kun se ei kiinnosta. Kai tyhmempikin mies tajuaa, että tuolla tavalla käyttäytymällä hän hilaa itseään pois perheestä. Kun nainen huomaa, että perhe on hän ja lapset, mies on irrallinen osa, niin se irrallinen osa on hyvin helppo jättää syrjään kokonaan. Siinä mies ihmettelee, miksi nainen halusi erota, kun kaikki on hyvin ja miksi nainen sai lasten huoltajuudesn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos puhut naisista, joilla on lapsia, niin olet väärässä. Tosimiehen halut sen kun paranee, kun nainen saa lapsia.
Outoja fetisistejä kyllä löytyy joka lähtöön. Jotkut nuolevat jopa puolisonsa anusta, tai yhtyvät eläimiin. Ei ole sen kummallisempi juttu kiihottua tiineenä olleesta (tai parhaillaan kantavasta) naisesta.
En puhunut raskaana olevista naisista, vaan naisista, joilla ON lapsia.
Sinulla on yllättävän paljon sanat seksisin, mitä biologian sanoihin tulee. Ihminen ei myöskään ole "tiineenä". Koira on tiineenä, kun odottaa pentuja, mutta koirakaan ei porsi, vaan synnyttää pennut.
Pitäisihöhän sinun yrittää sivistää itseäsi, edes näissä perusasioissa, ennen kuin tulet kirjoittelemaan tänne aikuisten ihmisten palstalle.
Voisit vaikka kerrata aluksi biologiaa. Ja miettiä kuka porsii, kuka synnyttää ja kuka synnyttää pentuja ja vaikka sitäkin, kuka tekee munia ja niistä syntyy poikasia. Kurja kun jollakin on noin kaikki käsitteet sekaisin ja ihminen kirjoittelee mitä tahansa.
Lisääntynyt nainen on yhtä kiinnostava seksuaalisesti kuin emakko tai koiran*rttu. Paitsi tietysti teille fetisisteille. Siksi nimitykset ovat oikein osuvia.
Pidä huoli ehkäisystä omalta osaltasi, niin et vahingossakaan tule isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä.
Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että kummankin osapuolen omat ongelmat tulevat väistämättä osaksi parisuhdetta. Luulin, että parisuhde olisi erillinen romanttinen kuplansa, jossa kaikki on hyvin. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos kumppanillani on vaikka ärsyttävä työkaveri, tämä voi välillisesti olla minunkin ongelmani.
Haen tällä siis sitä, että parisuhde on yllättävän herkkä kaikenmaailman tilanteille. Ongelmia tulee ja parisuhde muuttuu johonkin suuntaan niiden myötä.
Nimenomaan se, että osaa pitää henkilökohtaiset ja esimerkiksi työhön liittyvät ongelmat omassa karsinassaan eikä tee niistä parisuhdeongelmia, on eräs hyvän parisuhteen avaimista. Ainakin minulle parisuhteen tulee olla voimavara, keidas keskellä elämän erämaata. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi luottaa siihen, että ainakin kumppanin kanssa voi jakaa hellän hetken ja tuntea olonsa paremmaksi.
Ei ole mitenkään väistämätöntä, että omista ongelmista seuraa parisuhdeongelmia.
Ärsyttävä työkaveri oli ehkä huono esimerkki. Otetaan sitten vaikka uusi esimies, joka paljastuu hulluksi narsistiksi. Tai syöpä, sukulaisen kuolema, työttömyys, kilpirauhasen liikatoiminta, unettomuus, masennus... you name it.
Mullekin parisuhde on tuki, turva ja voimanlähde, mutta hassua kuvitella, etteikö se suhde olisi osiensa summa. Eli kun toiselle tulee joku kriisi, ei se voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen. Kenties omassa suhteessasi tällaista ei ole tullut vastaan?
Meidän suhteessa on ollut tilanteita, joissa ulkoinen kriisi on vain vahvistanut suhdettamme. Sitten on yllämainittuja asioita, joita ei niin vain ratkaista ja joita joutuu todella työstämään. On ongelmia, jotka ovat tiedostamattomia ja nousevat esiin yllättävillä tavoilla arkisissa tilanteissa.
Mielestäni on luonnollista, että henkilökohtaiset kriisit muokkaavat ihmistä ja sitä kautta myös suhdetta, jossa ihminen elää. On myös luonnollista kehittyä ihmisenä. Tuntuu lapselliselta ajatella, että parisuhde olisi muusta elämästä erillinen saareke.
On koettu työttömyydet, vanhemman sairastumiset ja kuolemat, masennukset ja ahdistukset.
Pitkälti tämä on kiinni siitä, mitä parisuhteelta haluaa ja mitkä ovat omat parisuhdetaidot. Parisuhteen roolia nuo asiat eivät ole muuttaneet. Kyllä parisuhteesta saa tietenkin halutessaan tehtyä myös jonkinlaisen omien traumojensa työstämisaparaatin. Se ei kuitenkaan ole syy, miksi itse olen parisuhteista kiinnostunut.
Minusta se, että ei osaa pitää henkilökohtaisia ongelmiaan ja parisuhteen ongelmia mielessään erillisinä asioina, kertoo psykologisten taitojen puutteesta. En jaksaisi suhdetta, jossa jokainen kumppani paska pomo tietäisi vaikeuksia myös suhteelle.
Luulenpa, että puhutaan nyt eri asioista. Paska pomo ei tietenkään tarkoita automaattisesti parisuhdeongelmia. Mutta jos puolisollani on paha mieli, se vaikuttaa minuun.
Tässä vaikuttaa myös persoonallisuuserot. Minä ja puolisoni olemme kummatkin vahvasti tuntevia ihmisiä, eikä ne tunteet mene automaattisesti johonkin toiseen lokeroon, kun olemme yhdessä, vaan ne on silti läsnä. Meille tämä on normaalia ja siksi meidän on hyvä olla yhdessä näin. Minulle huono suhde olisi sellainen, jossa oletuksena paha oloni kytkeytyisi pois päältä, kun nään puolisoni. Enkä nää että tällä on tekemistä parisuhdetaitojen kanssa. Eikö jokainen parisuhde ole kuitenkin omanlaisensa? Erilaisilla ihmisillä on erilaiset tarpeet.
Itselleni psykologisten taitojen puutteesta kertoo nimenomaan se, ettei tiedosta ihmisten persoonallisuuseroja ja piilotajunnan merkitystä. Et koskaan voi tuntea itseäsi, kumppaniasi tai parisuhdettasi täysin, vaikka olisitte kuinka taitavia ja onnellisia. Etkä varsinkaan voi tietää, miten hyvät ”parisuhdetaidot” muilla ihmisillä suhteissaan on. Mikään ei ole itsestäänselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllätyin siitä, miten paljon nautinnollisempaa ja myös ihan käytännön tasolla helpompaa elämä on parisuhteessa kuin sinkkuna. Olin tyytyväinen yksin, mutta suhde antaa ikään kuin ilmaiseksi paljon lisäarvoa. Suhteessa on hyvin hauskaa ja kepeää olla, kun toista haluaa mutta ei varsinaisesti tarvitse.
Saakohan tästä kukaan kiinni?
Saan kyllä, mutta ei oikein liity keskusteluun, jossa on kyse parisuhteen ONGELMISTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että kummankin osapuolen omat ongelmat tulevat väistämättä osaksi parisuhdetta. Luulin, että parisuhde olisi erillinen romanttinen kuplansa, jossa kaikki on hyvin. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos kumppanillani on vaikka ärsyttävä työkaveri, tämä voi välillisesti olla minunkin ongelmani.
Haen tällä siis sitä, että parisuhde on yllättävän herkkä kaikenmaailman tilanteille. Ongelmia tulee ja parisuhde muuttuu johonkin suuntaan niiden myötä.
Nimenomaan se, että osaa pitää henkilökohtaiset ja esimerkiksi työhön liittyvät ongelmat omassa karsinassaan eikä tee niistä parisuhdeongelmia, on eräs hyvän parisuhteen avaimista. Ainakin minulle parisuhteen tulee olla voimavara, keidas keskellä elämän erämaata. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi luottaa siihen, että ainakin kumppanin kanssa voi jakaa hellän hetken ja tuntea olonsa paremmaksi.
Ei ole mitenkään väistämätöntä, että omista ongelmista seuraa parisuhdeongelmia.
Ärsyttävä työkaveri oli ehkä huono esimerkki. Otetaan sitten vaikka uusi esimies, joka paljastuu hulluksi narsistiksi. Tai syöpä, sukulaisen kuolema, työttömyys, kilpirauhasen liikatoiminta, unettomuus, masennus... you name it.
Mullekin parisuhde on tuki, turva ja voimanlähde, mutta hassua kuvitella, etteikö se suhde olisi osiensa summa. Eli kun toiselle tulee joku kriisi, ei se voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen. Kenties omassa suhteessasi tällaista ei ole tullut vastaan?
Meidän suhteessa on ollut tilanteita, joissa ulkoinen kriisi on vain vahvistanut suhdettamme. Sitten on yllämainittuja asioita, joita ei niin vain ratkaista ja joita joutuu todella työstämään. On ongelmia, jotka ovat tiedostamattomia ja nousevat esiin yllättävillä tavoilla arkisissa tilanteissa.
Mielestäni on luonnollista, että henkilökohtaiset kriisit muokkaavat ihmistä ja sitä kautta myös suhdetta, jossa ihminen elää. On myös luonnollista kehittyä ihmisenä. Tuntuu lapselliselta ajatella, että parisuhde olisi muusta elämästä erillinen saareke.
On koettu työttömyydet, vanhemman sairastumiset ja kuolemat, masennukset ja ahdistukset.
Pitkälti tämä on kiinni siitä, mitä parisuhteelta haluaa ja mitkä ovat omat parisuhdetaidot. Parisuhteen roolia nuo asiat eivät ole muuttaneet. Kyllä parisuhteesta saa tietenkin halutessaan tehtyä myös jonkinlaisen omien traumojensa työstämisaparaatin. Se ei kuitenkaan ole syy, miksi itse olen parisuhteista kiinnostunut.
Minusta se, että ei osaa pitää henkilökohtaisia ongelmiaan ja parisuhteen ongelmia mielessään erillisinä asioina, kertoo psykologisten taitojen puutteesta. En jaksaisi suhdetta, jossa jokainen kumppani paska pomo tietäisi vaikeuksia myös suhteelle.
Luulenpa, että puhutaan nyt eri asioista. Paska pomo ei tietenkään tarkoita automaattisesti parisuhdeongelmia. Mutta jos puolisollani on paha mieli, se vaikuttaa minuun.
Tässä vaikuttaa myös persoonallisuuserot. Minä ja puolisoni olemme kummatkin vahvasti tuntevia ihmisiä, eikä ne tunteet mene automaattisesti johonkin toiseen lokeroon, kun olemme yhdessä, vaan ne on silti läsnä. Meille tämä on normaalia ja siksi meidän on hyvä olla yhdessä näin. Minulle huono suhde olisi sellainen, jossa oletuksena paha oloni kytkeytyisi pois päältä, kun nään puolisoni. Enkä nää että tällä on tekemistä parisuhdetaitojen kanssa. Eikö jokainen parisuhde ole kuitenkin omanlaisensa? Erilaisilla ihmisillä on erilaiset tarpeet.
Itselleni psykologisten taitojen puutteesta kertoo nimenomaan se, ettei tiedosta ihmisten persoonallisuuseroja ja piilotajunnan merkitystä. Et koskaan voi tuntea itseäsi, kumppaniasi tai parisuhdettasi täysin, vaikka olisitte kuinka taitavia ja onnellisia. Etkä varsinkaan voi tietää, miten hyvät ”parisuhdetaidot” muilla ihmisillä suhteissaan on. Mikään ei ole itsestäänselvää.
Kytken tämän asian psykologisiin taitoihin, koska niihin kuuluu muun muuassa tietoisuus omista tunteista, kyky ottaa niihin etäisyyttä, kyky kohdella niitä mielen tuotteina, kyky rauhoittaa itse itseään (self-soothing), kyky osoittaa myötätuntoa itseä kohtaan (self-compassion) ja erilaiset kyvyt vastata itse omiin emotionaalisiin tarpeisiinsa.
Jos sinulla on tällaisia taitoja, voit valita, miten vastaat erilaisten stressitekijöiden aiheuttamiin epämiellytäviin tunteisiin ja mentaalisiin kuohuihin. Jos sinulta puuttuu nämä taidot, et voi tehdä muuta kuin antaa niiden vyöryä ulos ja vaikuttaa parisuhteisiisi. Mieleltään taitavalla ihmisellä on mahdollisuus valita, taitamattomalla ei ole.
On tietysti totta, että myös ihmisten parisuhdetarpeet ovat erilaisia. Jotkut haluavat parisuhteen olevan keskeinen väline omien traumojen, ongelmien ja tunne-elämän ilmiöiden käsitteluun. Joillekin on tärkeä, että parisuhteessa voi "olla oma itsensä" ja päästää valloilleen sellaista, mitä ei muuten voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä.
Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua.
Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.
Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.
Oman ajan tarpeen ja läheisyyden tarpeen yhteensovittaminen on ollut yllättävän hankalaa. Olen yllättynyt siitä, miten hyvältä toisen kyljessä oleminen tuntuu, ja siitä, että kuitenkin tarvitsen säännöllistä ja runsasta yksinoloa, vaikka toisen kanssa olisi kuinka mukavaa. On ollut hankala myöntää, että ihmisellä voi olla tarpeita, jotka ovat aidosti ristiriidassa keskenään.
Kumppanin päihdeongelma yllätti eniten. En olisi koskaan osannut kuvitella, että toinen ei kykene toimimaan sosiaalisissa tilanteissa selvin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä.
Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua.
Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.
Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.
Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes.
Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Että kun ehdotan suunnilleen 150 asiaa seksissä, joita mies ei halua edes kokeilla, versus hänen yksi ehdotuksensa, jota kokeillaan ja josta en tykkää...
...ja että minä olen meistä se estoinen. Ilmeisesti.
Monille se yksi seksuaalinen asia, jota lopulta rohkaistuu ehdottomaan, on se kaikkein tärkein, ja muilla ei ole niin väliä. Harva innostuu asioiden kokeilusta vain kokeilemisen ilosta. Aika moni kolmikymppinen ja sitä vanhempi tietää jo, jos hänellä on jokin tietty juttu. Totta kai sen torjuminen tuntuu pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaankin tuo, miten haluton mies on. Minäkin olin stereotyyppisessä käsityksessä, että kaikki miehet haluaa kokoajan seksiä.
Mutta mun mies ei. Se ei muista koko seksin olemassaoloa kuukausiin, tai puoleen vuoteen. Jollen tee aloitteita (jotka se kyllä järkiään torjuu), ei seksiä ole. Pisin tauko kesti 3 vuotta. Mies oli ihan tyytyväinen. Minä en. Mutta vieraisiin en ole mennyt, olen yrittänyt ymmärtää. Itse olen aktiivisempi ja voisin haluta päivittäin. Joudun sit katsoo pornoa, kun se on lähin mitä seksiksi voin kutsua.
Jos seuraat esimerkiksi Redditin Dead Bedrooms -foorumia, huomaat sukupuolijakauman olevan hyvin lähellä 50/50. Sekä naiset että miehet ovat parisuhteissa niitä, jotka voivat kärsiä kumppanin haluttomuudesta.
Minusta on uskomatonta, että sinulla on ollut parisuhteessa kolmen vuoden seksitön jakso. Itse olisin jo kolmen kuukauden jälkeen ulkona suhteesta.
Ollaan oltu nyt kohta 24 vuotta yhdessä. Tuon tauon aikana oli jo neljä lasta ja oltu yhdessä jo 17 vuotta, ei siitä lähteminen ollut minulle mikään vaihtoehto edes.
Tosin silloin sanoin miehelle, että haluan joko avoimen suhteen, tai mennä vapaasti, tai sitten erota, jos tilanne ei muutu, etten voi elää niin, ettei minuun kosketa, muttei kukaan muukaan saa koskea. Se palautti läheisyyden ja seksin, vaikkei sitä paljoa ole.
Juu, ja minulle taas kuukausien tai vuosien ajan seksitön suhde ei ole mikään vaihtoehto. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.
Tämä kuulostaa ihan siltä, mitä meidänkin suhde oli alussa joitakin vuosia. Nyt ei kyllä niitä halauksia ja läheisyyttä ole kuin silloin, kun mies haluaa minun housuihin :( Eikä aina silloinkaan vaan sinne housuihin pyritään kylmiltään. Ja aina pitäisi jaksaa olla valmis.