Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän nyxän ja exän lapsilla eri elintaso kuin teidän lapsilla?
04.11.2020 |
Miten selitätte lapsille? Olen itse vähävarainen, eikä lapseen voi laittaa paljon rahaa. Miehen exä on tottunut ostamaan lapsilleen mm. arvokkaita vaatteita ja harrasteita. Tuntuu vain välillä aika ikävältä, kun mies elättää enemmän entistä perhettään kuin meitä (olivat eronneet jo kauan ennen minua).
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-
Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.
Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?
Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.
No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.
Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.
Joka naiselle omat.
Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.
Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?
Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.
Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!
Puolisisaruksia.
Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.
Eri
Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?
Eivät he ole sisaruksia. Sisarus on ihminen jolla on sama isä ja sama äiti.
Eli adoptoitu ei myöskään ole kasvattiperheen lasten sisarus?
Adoptoidulla on kuule ihan sama isä ja äiti.
Sijoitetut lapset ei ole sitten minkäänlaisia sisaruksia.
Erikoista jos täysin eri geenein varustettu ihminen on enemmän sisarus kuin sellainen jolla on yhteinen biologinen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ihan oikeasti hei. Onko vähän eroa jollain vauvalla ja teinillä rahanmenossa? :D :D
Ap:kaan ei ole omien sanojensa m,ukaa rahanperään, mutta miettii jo pienen lapsen kohdalla, joka ei edes ymmärrä vielä mitään, sitä että lapsi kokee itsensä arvottomaksi jos isä ei maksa rakkauttaan rahalla. Voi hyvää päivää ja trololoo
Osa miehen lapsista on päiväkoti-ikäisiä, mutta toki meidän lasta vanhempia. Kyse ei ollut teinien menoista vaan ihan tavallisista vaatehankinnoista ym. joihin käytetään huomattavan paljon rahaa. (Ap)
Kutakin lasta elättää lapsen vanhemmat yhdessä. Sinulle ei kuulu pätkääkään, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Vaikka vanhemmat olisikin eronneet.
Ei ap:lle kuulukaan se, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Ap:lle kuitenkin kuuluu miehen rahankäyttö tasapuolisen kohtelun osalta.
Ap:lle ei kuulu miehen ja miehen eksän vanhemmuus tai rahankäyttö eikä miehen eksän tekemiset tai tulot tai varallisuus.
Eikä ne myöskään coi olla yllätys.
Ap:n kuuluu ihan itse pungertaa itsensä sieltä vähäosaisuudestaan ylös.
Totta kai ap:lle kuuluu se, miten heidän perheen sisäiset raha-asiat toimivat. Eli se, miten mies hoitaa osuutensa.
Ap voisi keskittyä hoitamaan oman osuutensa. Mieshän maksaa nyt enemmän kuin hän itse.
Av-logiikkaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-
Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.
Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?
Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.
No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.
Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.
Joka naiselle omat.
Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.
Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?
Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.
Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!
Puolisisaruksia.
Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.
Eri
Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?
Eivät he ole sisaruksia. Sisarus on ihminen jolla on sama isä ja sama äiti.
Eli adoptoitu ei myöskään ole kasvattiperheen lasten sisarus?
Adoptoidulla on kuule ihan sama isä ja äiti.
Sijoitetut lapset ei ole sitten minkäänlaisia sisaruksia.
Erikoista jos täysin eri geenein varustettu ihminen on enemmän sisarus kuin sellainen jolla on yhteinen biologinen vanhempi.
Adoptoitu on juridisesti täyssisarus.
Puolisisarus on sekä biologisesti että juridisesti vain puolisisarus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ihan oikeasti hei. Onko vähän eroa jollain vauvalla ja teinillä rahanmenossa? :D :D
Ap:kaan ei ole omien sanojensa m,ukaa rahanperään, mutta miettii jo pienen lapsen kohdalla, joka ei edes ymmärrä vielä mitään, sitä että lapsi kokee itsensä arvottomaksi jos isä ei maksa rakkauttaan rahalla. Voi hyvää päivää ja trololoo
Osa miehen lapsista on päiväkoti-ikäisiä, mutta toki meidän lasta vanhempia. Kyse ei ollut teinien menoista vaan ihan tavallisista vaatehankinnoista ym. joihin käytetään huomattavan paljon rahaa. (Ap)
Kutakin lasta elättää lapsen vanhemmat yhdessä. Sinulle ei kuulu pätkääkään, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Vaikka vanhemmat olisikin eronneet.
Ei ap:lle kuulukaan se, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Ap:lle kuitenkin kuuluu miehen rahankäyttö tasapuolisen kohtelun osalta.
Mä olen tästä samaa mieltä. Mulla on kaksi lasta ja molemmilla eri isät. Ei olisi tullut mieleenikään, että olisin käyttänyt kuopukseeni vähemmän rahaa kuin mitä käytin vastaavassa iässä olleeseen esikoiseeni. Joten jos ap:n mies ei aio käyttää heidän yhteiseen lapseensa yhtä paljon rahaa kuin mitä nämä isommat lapset ovat kukin saaneet, kohtelee mies omia lapsiaan eriarvoisesti. Ja silloin on ihan aiheellista kysyä mieheltä, miksi näin. Tietenkään pieni lapsi ei tarvitse vielä samoja asioita, mutta muutaman vuoden päästä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-
Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.
Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?
Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.
No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.
Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.
Joka naiselle omat.
Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.
Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?
Lapset ovat sisaruksia vain puoliksi, eikä ole heidän ongelmansa jos toisten toinen vanhempi on köyhä. Lapset eivät ole vastuussa toisten elintasista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-
Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.
Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?
Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.
No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.
Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.
Joka naiselle omat.
Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.
Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?
Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.
Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!
Puolisisaruksia.
Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.
Eri
Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?
Miksi ihmeessä minä puhuisin isän uudesta perheestä lapsen kanssa?
Sepä vasta outoa on, jos tapaamisten jälkeen ei jutella siitä, vaan vaietaan kuin koko toista perhettä ei olisikaan!
Minä juttelin tyyliin, mitä teitte ja missä kävitte, tai mitä tykkäsit sen tekemisestä. En nähnyt syytä, miksi olisin heidän perheestään alkanut puhumaan. Lapsi kertoi mitä kertoi. Hän se puhui uudesta perheestä, en minä.
Olen tuo, jonka lapsi ei kokenut sisaruksekseen.
Eikö tämä ole perheestä puhumista? Vai kuka niitä asioita lapsen kanssa suorittaa jollei perhe?
Viittasit (tai joku viittasi) siihen, että lapseni ei tunnista uutta lasta veljekseen, johtuu siitä, mitä minä puhun hänestä. Ei, minä en ole se aktiivinen puhuja, vaan pikemminkin haastattelija. Miten olisin voinut nimitellä tai kyseenalaistaa kenenkään asemaa, jos en kerran puhu.
En puhu, koska psykologiystäväni ja perheterapeutti on näin neuvonut: ota neutraali kanta, ihan kuin juttelisit kenestä tahansa ihmisestä.
Silti lapseni ei maininnut lasta sisaruksenaan koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi ei elatusmaksua sitten voisi pienentää silloin, jos henkilön elämäntilanne tai tulostaso muuttuu? Miksi se on niin kamala asia. Ihan yhtä laillahan hän silloin osallistuisi lasten kuluihin maksukykynsä mukaan.
Lapset ovat myös taloudellinen sitoomus, joita ei pidä hankkia mikäli tulee mieleen ettei huvitakkaan osallistua elatukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.
En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.
Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.
No eikö näistäkin asioista voi jutella lapsen kanssa niin, että hänelle ei jää tunnetta epäreiluudesta? Sama koskee kyllä ydinperheitäkin - ei niissäkään aina lapsi automaattisesti ymmärrä asioita, vaan voi hyvinkin kokea, että sisarusta suositaan tai siskon syntymän vuoksi hän "menetti" oman huoneen, joka nyt pitää jakaa, tms. Olennaista onkin, miten näitä asioita käsitellään lasten kanssa. Joskus myös, miten vanhempi esittää asian. Varmasti tuntuu pahalta, jos lähivanhempi sanoo, että "isäs ei nyt maksa enää yhtä paljon elatusapua kun hankki pennun sen kamalan naisen kanssa, joten tämän vuoksi en nyt sitten voi viedä sua tähä vuonna ulkomaanmatkalle - joudutaan ihan vaan tyhmässä kotimaassa matkustamaan ja naapuritkin nauraa".
MIKSI pitää väkisin tehdä lapsia joihin ei ole varaa? Miksi?
Edelleen kysyisin - mitä tarkoittaa, ettei ole varaa tehdä vaikkapa nyt kolmatta lasta? Ymmärrän, jos vastaus on, että kahden olemassaolevankin ruokkimisen kanssa tekee tiukkaa. Mutta jos vastaus on, että koska kaksi olemassa olevaa lasta ovat tottuneet ostamaan kalliita merkkivaatteita ja matkustelemaan Karibialla, niin tällaista "vaikeaa taloudellista tilannetta" en pidä hyvänä syynä estää lasten etävanhempaa hankkimasta lasta. Jos uuden lapsenkin jälkeen lapsilla on ihan hyvin asiat, niin se riittää. Mutta tietynlainen kuluttaminen ei voi olla ensisijainen asia. Esim. en pidä suurena ihmisoikeusrikkomuksena, jos lapsi ei enää saakaan satasia maksavia merkkivaatteita ja tonnin merkkilaukkua - ainakaan etävanhemman piikkiin. Lähi toki ostakoon, jos kokee sen tärkeäksi. Ei ydinperheessähään voi yksipuolisesti päättää, että nyt toisen palkka laitetaan merkkivaatteisiin.
Eli rautalangasta: kerskakulutuksen mahdollistaminen ei saa olla syy isoihin elatusmaksuihin ja etävanhemman perheellistymisen kontrollointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ihan oikeasti hei. Onko vähän eroa jollain vauvalla ja teinillä rahanmenossa? :D :D
Ap:kaan ei ole omien sanojensa m,ukaa rahanperään, mutta miettii jo pienen lapsen kohdalla, joka ei edes ymmärrä vielä mitään, sitä että lapsi kokee itsensä arvottomaksi jos isä ei maksa rakkauttaan rahalla. Voi hyvää päivää ja trololoo
Osa miehen lapsista on päiväkoti-ikäisiä, mutta toki meidän lasta vanhempia. Kyse ei ollut teinien menoista vaan ihan tavallisista vaatehankinnoista ym. joihin käytetään huomattavan paljon rahaa. (Ap)
Kutakin lasta elättää lapsen vanhemmat yhdessä. Sinulle ei kuulu pätkääkään, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Vaikka vanhemmat olisikin eronneet.
Ei ap:lle kuulukaan se, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Ap:lle kuitenkin kuuluu miehen rahankäyttö tasapuolisen kohtelun osalta.
Mä olen tästä samaa mieltä. Mulla on kaksi lasta ja molemmilla eri isät. Ei olisi tullut mieleenikään, että olisin käyttänyt kuopukseeni vähemmän rahaa kuin mitä käytin vastaavassa iässä olleeseen esikoiseeni. Joten jos ap:n mies ei aio käyttää heidän yhteiseen lapseensa yhtä paljon rahaa kuin mitä nämä isommat lapset ovat kukin saaneet, kohtelee mies omia lapsiaan eriarvoisesti. Ja silloin on ihan aiheellista kysyä mieheltä, miksi näin. Tietenkään pieni lapsi ei tarvitse vielä samoja asioita, mutta muutaman vuoden päästä tarvitsee.
Ap kysyy siis, onko nykyisen miehen ja entisen miehen lapsilla eri elintaso kuin hänen ja nykyisen miehen lapsilla.
Eli on siis:
1)naisen entiset lapset
2)uusperheen lapsi
3)miehen entisen liiton lapsi
Numero 3 ei kuulu ap.lle millään tavalla. Pysy ap erossa!!
1 lapset on pirun köyhiä ap.n lapsia, joten mies ei voi numero 2 lasta lelliä kovin paljon. Silloihan numero 1 lapset tuntisivat alempiarvoisuutta.
Ap, hanki rahaa omille lapsillesi. Miehen ei tarvitse toisen miehen lapsia elättää. Toisaalta, mies ei halua korkeampaa elintasoa omalle uudelle lapselleen köyhän uuden vaimon lapsien vuoksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi ei elatusmaksua sitten voisi pienentää silloin, jos henkilön elämäntilanne tai tulostaso muuttuu? Miksi se on niin kamala asia. Ihan yhtä laillahan hän silloin osallistuisi lasten kuluihin maksukykynsä mukaan.
Lapset ovat myös taloudellinen sitoomus, joita ei pidä hankkia mikäli tulee mieleen ettei huvitakkaan osallistua elatukseen.
Pystytkö ymmärtämään eron siinä, että ei huvita osallistua elatukseen, ja siinä, että osallistuu elatukseen muuttuneen tilanteensa puitteissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ihan oikeasti hei. Onko vähän eroa jollain vauvalla ja teinillä rahanmenossa? :D :D
Ap:kaan ei ole omien sanojensa m,ukaa rahanperään, mutta miettii jo pienen lapsen kohdalla, joka ei edes ymmärrä vielä mitään, sitä että lapsi kokee itsensä arvottomaksi jos isä ei maksa rakkauttaan rahalla. Voi hyvää päivää ja trololoo
Osa miehen lapsista on päiväkoti-ikäisiä, mutta toki meidän lasta vanhempia. Kyse ei ollut teinien menoista vaan ihan tavallisista vaatehankinnoista ym. joihin käytetään huomattavan paljon rahaa. (Ap)
Kutakin lasta elättää lapsen vanhemmat yhdessä. Sinulle ei kuulu pätkääkään, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Vaikka vanhemmat olisikin eronneet.
Ei ap:lle kuulukaan se, millaisia vaatteita toisen perheen lapsille ostetaan. Ap:lle kuitenkin kuuluu miehen rahankäyttö tasapuolisen kohtelun osalta.
Mä olen tästä samaa mieltä. Mulla on kaksi lasta ja molemmilla eri isät. Ei olisi tullut mieleenikään, että olisin käyttänyt kuopukseeni vähemmän rahaa kuin mitä käytin vastaavassa iässä olleeseen esikoiseeni. Joten jos ap:n mies ei aio käyttää heidän yhteiseen lapseensa yhtä paljon rahaa kuin mitä nämä isommat lapset ovat kukin saaneet, kohtelee mies omia lapsiaan eriarvoisesti. Ja silloin on ihan aiheellista kysyä mieheltä, miksi näin. Tietenkään pieni lapsi ei tarvitse vielä samoja asioita, mutta muutaman vuoden päästä tarvitsee.
Ap kysyy siis, onko nykyisen miehen ja entisen miehen lapsilla eri elintaso kuin hänen ja nykyisen miehen lapsilla.
Eli on siis:
1)naisen entiset lapset
2)uusperheen lapsi
3)miehen entisen liiton lapsiNumero 3 ei kuulu ap.lle millään tavalla. Pysy ap erossa!!
1 lapset on pirun köyhiä ap.n lapsia, joten mies ei voi numero 2 lasta lelliä kovin paljon. Silloihan numero 1 lapset tuntisivat alempiarvoisuutta.
Ap, hanki rahaa omille lapsillesi. Miehen ei tarvitse toisen miehen lapsia elättää. Toisaalta, mies ei halua korkeampaa elintasoa omalle uudelle lapselleen köyhän uuden vaimon lapsien vuoksi...
Ei ap:lla ole entisiä lapsia, vain nykyinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne elarit pienene vaikka tulee lisää lapsia, niistä on sopimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.
En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.
Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.
No eikö näistäkin asioista voi jutella lapsen kanssa niin, että hänelle ei jää tunnetta epäreiluudesta? Sama koskee kyllä ydinperheitäkin - ei niissäkään aina lapsi automaattisesti ymmärrä asioita, vaan voi hyvinkin kokea, että sisarusta suositaan tai siskon syntymän vuoksi hän "menetti" oman huoneen, joka nyt pitää jakaa, tms. Olennaista onkin, miten näitä asioita käsitellään lasten kanssa. Joskus myös, miten vanhempi esittää asian. Varmasti tuntuu pahalta, jos lähivanhempi sanoo, että "isäs ei nyt maksa enää yhtä paljon elatusapua kun hankki pennun sen kamalan naisen kanssa, joten tämän vuoksi en nyt sitten voi viedä sua tähä vuonna ulkomaanmatkalle - joudutaan ihan vaan tyhmässä kotimaassa matkustamaan ja naapuritkin nauraa".
MIKSI pitää väkisin tehdä lapsia joihin ei ole varaa? Miksi?
Edelleen kysyisin - mitä tarkoittaa, ettei ole varaa tehdä vaikkapa nyt kolmatta lasta? Ymmärrän, jos vastaus on, että kahden olemassaolevankin ruokkimisen kanssa tekee tiukkaa. Mutta jos vastaus on, että koska kaksi olemassa olevaa lasta ovat tottuneet ostamaan kalliita merkkivaatteita ja matkustelemaan Karibialla, niin tällaista "vaikeaa taloudellista tilannetta" en pidä hyvänä syynä estää lasten etävanhempaa hankkimasta lasta. Jos uuden lapsenkin jälkeen lapsilla on ihan hyvin asiat, niin se riittää. Mutta tietynlainen kuluttaminen ei voi olla ensisijainen asia. Esim. en pidä suurena ihmisoikeusrikkomuksena, jos lapsi ei enää saakaan satasia maksavia merkkivaatteita ja tonnin merkkilaukkua - ainakaan etävanhemman piikkiin. Lähi toki ostakoon, jos kokee sen tärkeäksi. Ei ydinperheessähään voi yksipuolisesti päättää, että nyt toisen palkka laitetaan merkkivaatteisiin.
Eli rautalangasta: kerskakulutuksen mahdollistaminen ei saa olla syy isoihin elatusmaksuihin ja etävanhemman perheellistymisen kontrollointiin.
Eihän se eksä mitään kontrolloi.
Vaan nyksä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
On kyllä todella ihmeellinen näkemys ammattilaisystävälläsi. Pitääkö kaikista puhua täysin neutraalisti? Ei voi hehkuttaa, että olipa mukavaa että pääsit mummon kanssa hoploppiin? Tottakai pitää puhua positiivisesti toisesta perheestä, koska lapsi voi kokea voimakasta lojaaliutta vanhempaa kohtaan ja aistia, että pitää olla puhumatta positiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
Kyllähän lasten lukumäärä vaikuttaa rahan jakautumiseen ydinperheessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-
Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.
Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?
Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.
No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.
Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.
Joka naiselle omat.
Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.
Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?
Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.
Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!
Puolisisaruksia.
Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.
Eri
Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?
Miksi ihmeessä minä puhuisin isän uudesta perheestä lapsen kanssa?
Sepä vasta outoa on, jos tapaamisten jälkeen ei jutella siitä, vaan vaietaan kuin koko toista perhettä ei olisikaan!
Minä juttelin tyyliin, mitä teitte ja missä kävitte, tai mitä tykkäsit sen tekemisestä. En nähnyt syytä, miksi olisin heidän perheestään alkanut puhumaan. Lapsi kertoi mitä kertoi. Hän se puhui uudesta perheestä, en minä.
Olen tuo, jonka lapsi ei kokenut sisaruksekseen.
Eikö tämä ole perheestä puhumista? Vai kuka niitä asioita lapsen kanssa suorittaa jollei perhe?
Viittasit (tai joku viittasi) siihen, että lapseni ei tunnista uutta lasta veljekseen, johtuu siitä, mitä minä puhun hänestä. Ei, minä en ole se aktiivinen puhuja, vaan pikemminkin haastattelija. Miten olisin voinut nimitellä tai kyseenalaistaa kenenkään asemaa, jos en kerran puhu.
En puhu, koska psykologiystäväni ja perheterapeutti on näin neuvonut: ota neutraali kanta, ihan kuin juttelisit kenestä tahansa ihmisestä.
Silti lapseni ei maininnut lasta sisaruksenaan koulussa.
Lainaus jäi edellisestä:
On kyllä todella ihmeellinen näkemys ammattilaisystävälläsi. Pitääkö kaikista puhua täysin neutraalisti? Ei voi hehkuttaa, että olipa mukavaa että pääsit mummon kanssa hoploppiin? Tottakai pitää puhua positiivisesti toisesta perheestä, koska lapsi voi kokea voimakasta lojaaliutta vanhempaa kohtaan ja aistia, että pitää olla puhumatta positiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.
En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.
Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.
No eikö näistäkin asioista voi jutella lapsen kanssa niin, että hänelle ei jää tunnetta epäreiluudesta? Sama koskee kyllä ydinperheitäkin - ei niissäkään aina lapsi automaattisesti ymmärrä asioita, vaan voi hyvinkin kokea, että sisarusta suositaan tai siskon syntymän vuoksi hän "menetti" oman huoneen, joka nyt pitää jakaa, tms. Olennaista onkin, miten näitä asioita käsitellään lasten kanssa. Joskus myös, miten vanhempi esittää asian. Varmasti tuntuu pahalta, jos lähivanhempi sanoo, että "isäs ei nyt maksa enää yhtä paljon elatusapua kun hankki pennun sen kamalan naisen kanssa, joten tämän vuoksi en nyt sitten voi viedä sua tähä vuonna ulkomaanmatkalle - joudutaan ihan vaan tyhmässä kotimaassa matkustamaan ja naapuritkin nauraa".
MIKSI pitää väkisin tehdä lapsia joihin ei ole varaa? Miksi?
Edelleen kysyisin - mitä tarkoittaa, ettei ole varaa tehdä vaikkapa nyt kolmatta lasta? Ymmärrän, jos vastaus on, että kahden olemassaolevankin ruokkimisen kanssa tekee tiukkaa. Mutta jos vastaus on, että koska kaksi olemassa olevaa lasta ovat tottuneet ostamaan kalliita merkkivaatteita ja matkustelemaan Karibialla, niin tällaista "vaikeaa taloudellista tilannetta" en pidä hyvänä syynä estää lasten etävanhempaa hankkimasta lasta. Jos uuden lapsenkin jälkeen lapsilla on ihan hyvin asiat, niin se riittää. Mutta tietynlainen kuluttaminen ei voi olla ensisijainen asia. Esim. en pidä suurena ihmisoikeusrikkomuksena, jos lapsi ei enää saakaan satasia maksavia merkkivaatteita ja tonnin merkkilaukkua - ainakaan etävanhemman piikkiin. Lähi toki ostakoon, jos kokee sen tärkeäksi. Ei ydinperheessähään voi yksipuolisesti päättää, että nyt toisen palkka laitetaan merkkivaatteisiin.
Eli rautalangasta: kerskakulutuksen mahdollistaminen ei saa olla syy isoihin elatusmaksuihin ja etävanhemman perheellistymisen kontrollointiin.
Lasten asema ei saa vaarantua sen takia että iskä pukkaa jonkin yhn paksuksi kun ei kalu pysy housuissa. On ihan sen iskän ongelma , että saa elatettua jälkikasvunsa. Jos oli varaa ennen uutta kakaraa Karibian lomiin niin on oltava siihen nytkin. Senkun säästää niistä muista menoistaan tai on lisääntymättä jos ei varat riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
Kyllähän lasten lukumäärä vaikuttaa rahan jakautumiseen ydinperheessäkin.
Kas kun tuo ei ole ydinperhe.
Eikö tässä ketjussa ole kysymys ap:n ja muehen yhteisestä lapsesta?