Onko teidän nyxän ja exän lapsilla eri elintaso kuin teidän lapsilla?

Vierailija kirjoitti:

Ohis,

kyllä monessa ydinperheessäkin vanhemmat elävät loppukuusta kaurapuuroa syöden ja kulkevat itse vahoissa rytkyissä että lapsilla on varaa esim. harrastaa.

Mutta heti jos se raha valuu "entisille lapsille" uhrausta ei olla valmiita tekemään, vaan aletan vaatia maksujen pienentämistä.

Jotkut eivät näe sitä elatusmaksua muuna kun turhana menona, vaikka useimmille se lapsen lähihuoltajuus tulisi paljon kalliimmmaksi. Moni maksaa minimit, ja lähivanhempi kaiken muun, jo kaverisynttärien lahjoihin menee paljon rahaa, vaikka halpaa ostaisikin, on plajon "piilokuluja" joita etävanhempi ei koskaan joudu maksamaan.

Onko lähivanhemmuus siis huonompi vaihtoehto, kun se maksaa enemmän? Itse kokisin nimenomaan etävanhemmuuden huonona - olisin menettänyt lapset, ja lisäksi joutuisin maksamaan siitä hyvästä, että menetin heidät.

Onneksi - taas kerran! - minulla on hyvät välit lasteni isään eikä riidellä rahasta(kaan). Tuntuu niin kolkolta nuo etä-lähi-kuviot elatusmaksuriitoineen. Itse arvostan sitä, että lapset viettävät aikaa isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ä...

Joskus asiat ja tilanteet muuttuvat, ja voi olla että siitä joudutaan puhumaan lapsillekin. Mutta jos nyt kyse on vain harrastuskuluista, niin voihan sitä aina yrittää uudessakin tilanteessa katsoa, saisiko harrastukset järjestymään - vaikka jostain muusta tinkimällä.

Hmmm... on huomioitava, että lapsi hyväksyy elintason laskun paremmin ydinperheessä kuin uusperheessä. Ydinperheessä se ottaa aivoon, mutta ei ole kohdetta, jota syyttää. Uusperheessä kohteeksi tulee isäpuoli/sisarpuolet/yms, joita syytetään siitä, että elämä on huonoa. 

Siksi uusperhettä perustettaessa on oltava hyvin huolellinen, ettei kenenkään elämä huonone: jos ennenkin on ollut oma huone, niin jatkossakin. Jos ennen päässyt lomille, niin jatkossakin. Jos ennen saanut joka ilta vanhemman kanssa yhteistä aikaa, niin jatkossakin. 

eri

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos ydinperheenä matkusteltiin varakkaamman vanhemman kustannuksella kaukomailla ja yövyttiin huippuhotelleissa, niin eron jälkeen, jos varakkammasta tulee etävanhempi, hänen tulee maksaa niin isoa elatusapua, että lähivanhempi voi viedä lapset huippulomille kaukomaille? 

Ja miten tuo oma huone voi olla noin ehdoton vaatimus - onhan se aika selvää, että jos kahden ihmisen palkalla sai hankittua neliön, voi olla että yhden henkilön palkalla saa vain kaksion. Onko siis vaatimus, että etävanhemman kustannuksella pitäisi voida hankkia lähivanhemmalle isompi asunto, jotta lapset saavat oman huoneen - hänen luonaan?

En oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa. Kertokaa ihmeessä! 

Jos etävanhempi on miljonääril pitäisikö elatusmaksujen olla satoja tuhansia euroja kuukaudessa? Tällöinhän säilyisi se totuttu elintaso, toisin kuin jos elatusmaksu on vaikka 650 euroa ja eletään kerrostalokoilmiossa lähivanhemman kanssa. Jos oli totuttu merenrantataloon, tulisiko lähivanhemman saada eron jälkeen sellainen?

Puhuin uusperheestä, en eroperheestä.

Kun minä erosin, niin mukautin elämäni rahojeni mukaan. Lapsillani oli omat huoneet ja viikko vuodessa haluamallaan rantalomalla. Etä ei niitä maksanut, vaan minä.

Kun perustin vuosien jälkeen uusperheen, pidin kiinni siitä, että lapsillani on edelleen omat huoneet ja viikko ulkomailla. Etä ei edelleenkään niitä maksanut, eikä edes uusi mies, vaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.

Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.

Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.

Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.

Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".

Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.

Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.

Väännetään rautalangasta:

Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk

--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.

Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.

Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.

Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.

Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.

Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi. 

Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.

Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.

Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.

Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.

Ei lapsi kärsinyt siitä että isällä uus perhe. Pojalla oli oma huone . Isänsä osti osan vaatteista ja kengistä. Minä maksoin osaltani.

Pojalla oli tarvittavat pelit sun muut hilavitkuttimet siellä että kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ä...

Joskus asiat ja tilanteet muuttuvat, ja voi olla että siitä joudutaan puhumaan lapsillekin. Mutta jos nyt kyse on vain harrastuskuluista, niin voihan sitä aina yrittää uudessakin tilanteessa katsoa, saisiko harrastukset järjestymään - vaikka jostain muusta tinkimällä.

Hmmm... on huomioitava, että lapsi hyväksyy elintason laskun paremmin ydinperheessä kuin uusperheessä. Ydinperheessä se ottaa aivoon, mutta ei ole kohdetta, jota syyttää. Uusperheessä kohteeksi tulee isäpuoli/sisarpuolet/yms, joita syytetään siitä, että elämä on huonoa. 

Siksi uusperhettä perustettaessa on oltava hyvin huolellinen, ettei kenenkään elämä huonone: jos ennenkin on ollut oma huone, niin jatkossakin. Jos ennen päässyt lomille, niin jatkossakin. Jos ennen saanut joka ilta vanhemman kanssa yhteistä aikaa, niin jatkossakin. 

eri

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos ydinperheenä matkusteltiin varakkaamman vanhemman kustannuksella kaukomailla ja yövyttiin huippuhotelleissa, niin eron jälkeen, jos varakkammasta tulee etävanhempi, hänen tulee maksaa niin isoa elatusapua, että lähivanhempi voi viedä lapset huippulomille kaukomaille? 

Ja miten tuo oma huone voi olla noin ehdoton vaatimus - onhan se aika selvää, että jos kahden ihmisen palkalla sai hankittua neliön, voi olla että yhden henkilön palkalla saa vain kaksion. Onko siis vaatimus, että etävanhemman kustannuksella pitäisi voida hankkia lähivanhemmalle isompi asunto, jotta lapset saavat oman huoneen - hänen luonaan?

En oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa. Kertokaa ihmeessä! 

Jos etävanhempi on miljonääril pitäisikö elatusmaksujen olla satoja tuhansia euroja kuukaudessa? Tällöinhän säilyisi se totuttu elintaso, toisin kuin jos elatusmaksu on vaikka 650 euroa ja eletään kerrostalokoilmiossa lähivanhemman kanssa. Jos oli totuttu merenrantataloon, tulisiko lähivanhemman saada eron jälkeen sellainen?

Eet ymmärrä pointtia. On ihan normaali että eron jälkeen elintasoon tulee muutoksia. Kyse on siitä, että eron jälkeen se varakkaampi osapuoli löytä uuden ja tekee uusia lapsia, jonka jälkeen vanhemmat lapset joutuvat luopumaan ns. saavutetuista eduista.

Lapset kyllä ymmärtävät sen jos asunto vaihtuu pienempään tmv. mutta eivät sitä jos vanhempi ei enää koskaan reissaan heidän kanssaan, vain uusien lasten kanssa. Tai sanoo etteivät he enää voi harrastaa rakasta lajiaan, koska isän/äidin rahat käytetään nyt uusiin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ä...

Joskus asiat ja tilanteet muuttuvat, ja voi olla että siitä joudutaan puhumaan lapsillekin. Mutta jos nyt kyse on vain harrastuskuluista, niin voihan sitä aina yrittää uudessakin tilanteessa katsoa, saisiko harrastukset järjestymään - vaikka jostain muusta tinkimällä.

Hmmm... on huomioitava, että lapsi hyväksyy elintason laskun paremmin ydinperheessä kuin uusperheessä. Ydinperheessä se ottaa aivoon, mutta ei ole kohdetta, jota syyttää. Uusperheessä kohteeksi tulee isäpuoli/sisarpuolet/yms, joita syytetään siitä, että elämä on huonoa. 

Siksi uusperhettä perustettaessa on oltava hyvin huolellinen, ettei kenenkään elämä huonone: jos ennenkin on ollut oma huone, niin jatkossakin. Jos ennen päässyt lomille, niin jatkossakin. Jos ennen saanut joka ilta vanhemman kanssa yhteistä aikaa, niin jatkossakin. 

eri

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos ydinperheenä matkusteltiin varakkaamman vanhemman kustannuksella kaukomailla ja yövyttiin huippuhotelleissa, niin eron jälkeen, jos varakkammasta tulee etävanhempi, hänen tulee maksaa niin isoa elatusapua, että lähivanhempi voi viedä lapset huippulomille kaukomaille? 

Ja miten tuo oma huone voi olla noin ehdoton vaatimus - onhan se aika selvää, että jos kahden ihmisen palkalla sai hankittua neliön, voi olla että yhden henkilön palkalla saa vain kaksion. Onko siis vaatimus, että etävanhemman kustannuksella pitäisi voida hankkia lähivanhemmalle isompi asunto, jotta lapset saavat oman huoneen - hänen luonaan?

En oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa. Kertokaa ihmeessä! 

Jos etävanhempi on miljonääril pitäisikö elatusmaksujen olla satoja tuhansia euroja kuukaudessa? Tällöinhän säilyisi se totuttu elintaso, toisin kuin jos elatusmaksu on vaikka 650 euroa ja eletään kerrostalokoilmiossa lähivanhemman kanssa. Jos oli totuttu merenrantataloon, tulisiko lähivanhemman saada eron jälkeen sellainen?

Nythän ei keskustella eron vaikutuksesta lapsen elintasoon vaan siitä, että se toinen vanhempi hankkii liikaa lapsia.

Kylmä tosiasia on se, että erittäin harvalla on Suomessa nykyään varaa edes kolmanteen lapseen.

Eli kyllä edelleen pitäisi käyttää samaa harkintaa kuin ydinperheessäkin: Onko todella varaa hankkia enempää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Puolisisaruksia.

Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Puolisisaruksia.

Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.

Eri

Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Puolisisaruksia.

Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.

Eri

Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?

Jos jotain juttelen, niin puhun heistä nimillä. Miksi minun pitäisi painottaa, että muistathan, että x on veljesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Puolisisaruksia.

Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.

Eri

Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?

Eivät he ole sisaruksia. Sisarus on ihminen jolla on sama isä ja sama äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.

Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.

Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.

Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.

Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".

Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.

Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.

Väännetään rautalangasta:

Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk

--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.

Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.

Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.

Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.

Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.

Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi. 

Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.

Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.

Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.

Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.

Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.

Raha on mittari, mutta on muutakin. Vuorovaikutustaidot, se miten olet läsnä, yhteinen tekeminen. Leivotteko yhdessä, liikutteko yhdessä? Se on sitä todellista pääomaa. Vakavaraisuus ja kuulluksituleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.

Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.

Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.

Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.

Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".

Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.

Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.

Väännetään rautalangasta:

Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk

--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.

Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.

Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.

Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.

Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.

Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi. 

Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.

Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.

Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.

Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.

Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.

Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ä...

Joskus asiat ja tilanteet muuttuvat, ja voi olla että siitä joudutaan puhumaan lapsillekin. Mutta jos nyt kyse on vain harrastuskuluista, niin voihan sitä aina yrittää uudessakin tilanteessa katsoa, saisiko harrastukset järjestymään - vaikka jostain muusta tinkimällä.

Hmmm... on huomioitava, että lapsi hyväksyy elintason laskun paremmin ydinperheessä kuin uusperheessä. Ydinperheessä se ottaa aivoon, mutta ei ole kohdetta, jota syyttää. Uusperheessä kohteeksi tulee isäpuoli/sisarpuolet/yms, joita syytetään siitä, että elämä on huonoa. 

Siksi uusperhettä perustettaessa on oltava hyvin huolellinen, ettei kenenkään elämä huonone: jos ennenkin on ollut oma huone, niin jatkossakin. Jos ennen päässyt lomille, niin jatkossakin. Jos ennen saanut joka ilta vanhemman kanssa yhteistä aikaa, niin jatkossakin. 

eri

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos ydinperheenä matkusteltiin varakkaamman vanhemman kustannuksella kaukomailla ja yövyttiin huippuhotelleissa, niin eron jälkeen, jos varakkammasta tulee etävanhempi, hänen tulee maksaa niin isoa elatusapua, että lähivanhempi voi viedä lapset huippulomille kaukomaille? 

Ja miten tuo oma huone voi olla noin ehdoton vaatimus - onhan se aika selvää, että jos kahden ihmisen palkalla sai hankittua neliön, voi olla että yhden henkilön palkalla saa vain kaksion. Onko siis vaatimus, että etävanhemman kustannuksella pitäisi voida hankkia lähivanhemmalle isompi asunto, jotta lapset saavat oman huoneen - hänen luonaan?

En oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa. Kertokaa ihmeessä! 

Jos etävanhempi on miljonääril pitäisikö elatusmaksujen olla satoja tuhansia euroja kuukaudessa? Tällöinhän säilyisi se totuttu elintaso, toisin kuin jos elatusmaksu on vaikka 650 euroa ja eletään kerrostalokoilmiossa lähivanhemman kanssa. Jos oli totuttu merenrantataloon, tulisiko lähivanhemman saada eron jälkeen sellainen?

Nythän ei keskustella eron vaikutuksesta lapsen elintasoon vaan siitä, että se toinen vanhempi hankkii liikaa lapsia.

Kylmä tosiasia on se, että erittäin harvalla on Suomessa nykyään varaa edes kolmanteen lapseen.

Eli kyllä edelleen pitäisi käyttää samaa harkintaa kuin ydinperheessäkin: Onko todella varaa hankkia enempää lapsia.

Minusta silloin on "liikaa lapsia", jos oikeasti tärkeistä ja välttämättömistä asioista on pulaa. Mutta se, että sisarukset joutuvat jakamaan huoneen, tai joutuu miettimään mitä kaikkea voi ostaa, ei ole vielä niin paha elintason lasku, että jompi kumpi vanhempi pitäisi velvoittaa luopumaan lapsitoiveestaan uuden kumppanin kanssa. Jos elämä on kuitenkin hyvää, niin katsoisin että silloin on vielä ihan ok hankkia lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.

Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.

Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.

Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.

Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".

Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.

Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.

Väännetään rautalangasta:

Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk

--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.

Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.

Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.

Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.

Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.

Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi. 

Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.

Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.

Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.

Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.

Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.

Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.

En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.

Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me illä on eri elintaso kuin miehen lapsilla. Tai sanotaanko näin että miehen lapsilla on meilläkin eri elintaso kuin äitinsä luona :D Meillä syödään halpaa ruokaa, ei reissata missään, eikä käydä mäkkärissä. Meiltä saa lahjaksi jotain pientä/itse tehtyä, ei koskaan i-padeja ja trek pyöriä kuten äidiltään. Selityksemme tähän on se että minä olen pitkällä sairaslomalla, ja mieheni tuloilla pitkälti hoidetaan talolaina ja eläminen. PLUS tietysti lapsiin menee elareita mieheltä 400e/kk. Joten miehen eksä ostelkoon tuolla 400 eurolla lapsille mitä haluaa. Mieheni sanoo lapsille vain että hän elättää teitä jo äidin luo, joten ei ole varaa enää tuon lisäksi ostella mukavia-

Tässä se katkeruuden aihe ja näköharha. Lapsia lienee siis ainakin 2, joista mies maksaa 400 euroa kuussa. Lasten takia tarvitaan kuitenkin isompi asunto eli tuo raha saattaa mennä jo yhden lisähuoneen vuokraan. Lisäksi lapset käyttävät vettä ja sähköä ja syövät ruokaa. Loppupeleissä 400 euroa ei mahdollista kalliita tavaroita, vaan ex-vaimon rahat. Uusien naisten katkeruus ja elintasovertailu aiheuttaa paljon pahaa mieltä lapsille. Oman exäni kanssa sovittiin, että maksetaan lasten kulut puoliksi. Kun mies alkoi maksaa lukiolaiselle 40 euroa kuussa (katsoi sen riittävän) oli pakko viedä asia lastenvalvojalle.

Eli arvotat yhteiset lapsenne arvokkaammiksi kuin uuden suhteen lapset? Eivätkö uuden suhteen lapset tarvitse ylimääräistä huonetta?

Ei vaan isän on huolehdittava tulojensa mukaan omista lapsistaan kuten ennenkin. Ei mies voi vain päättää, ettei maksa, kun on uusi perhe. Näköharha on siinä, että ydinperheessä ei koskaan lasketa, mitä lapsi oikeasti maksaa. Ja olen sitä mieltä, ettei pidä tehdä lapsia, jos niihin ei ole varaa.

No tämä. Koska uudet lapset tuovat menoja, ei vanhempiin voi enää käyttää samaa summaa.

Ongelma on se että tehdään liikaa lapsia.

Joka naiselle omat.

Mutta ei se ole niiden ensiimäisten vika vaan tyhmän vanhemman.

Ei ole ensimmäisten vika, mutta nuoremmat saavat vaikka kärsiä nälkää. Lapset ovat sisaruksia, näinkö opetetaan solidaarisuutta?

Eivät ole sisaruksia ja tuohan johtuu vanhemmista.

Mitä hittoa, isän vanhan liiton ja uuden liiton lapset eivät ole keskenään sisaruksia? Ok!!!

Puolisisaruksia.

Minun eksäni teki uuden lapsen uudessa liitossaan. Lapseni ei taida oikein pitää häntä sisaruksena. Olimme kerran koulussa ja opettaja kysyi onko sisaruksia, niin lapsi ei maninnut häntä. Vaikka isäkin oli paikalla.

Eri

Eli ovat sisaruksia. Ettei johtuisi tavasta, jolla sinä puhut isän uudesta perheestä?

Miksi ihmeessä minä puhuisin isän uudesta perheestä lapsen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ä...

Joskus asiat ja tilanteet muuttuvat, ja voi olla että siitä joudutaan puhumaan lapsillekin. Mutta jos nyt kyse on vain harrastuskuluista, niin voihan sitä aina yrittää uudessakin tilanteessa katsoa, saisiko harrastukset järjestymään - vaikka jostain muusta tinkimällä.

Hmmm... on huomioitava, että lapsi hyväksyy elintason laskun paremmin ydinperheessä kuin uusperheessä. Ydinperheessä se ottaa aivoon, mutta ei ole kohdetta, jota syyttää. Uusperheessä kohteeksi tulee isäpuoli/sisarpuolet/yms, joita syytetään siitä, että elämä on huonoa. 

Siksi uusperhettä perustettaessa on oltava hyvin huolellinen, ettei kenenkään elämä huonone: jos ennenkin on ollut oma huone, niin jatkossakin. Jos ennen päässyt lomille, niin jatkossakin. Jos ennen saanut joka ilta vanhemman kanssa yhteistä aikaa, niin jatkossakin. 

eri

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos ydinperheenä matkusteltiin varakkaamman vanhemman kustannuksella kaukomailla ja yövyttiin huippuhotelleissa, niin eron jälkeen, jos varakkammasta tulee etävanhempi, hänen tulee maksaa niin isoa elatusapua, että lähivanhempi voi viedä lapset huippulomille kaukomaille? 

Ja miten tuo oma huone voi olla noin ehdoton vaatimus - onhan se aika selvää, että jos kahden ihmisen palkalla sai hankittua neliön, voi olla että yhden henkilön palkalla saa vain kaksion. Onko siis vaatimus, että etävanhemman kustannuksella pitäisi voida hankkia lähivanhemmalle isompi asunto, jotta lapset saavat oman huoneen - hänen luonaan?

En oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa. Kertokaa ihmeessä! 

Jos etävanhempi on miljonääril pitäisikö elatusmaksujen olla satoja tuhansia euroja kuukaudessa? Tällöinhän säilyisi se totuttu elintaso, toisin kuin jos elatusmaksu on vaikka 650 euroa ja eletään kerrostalokoilmiossa lähivanhemman kanssa. Jos oli totuttu merenrantataloon, tulisiko lähivanhemman saada eron jälkeen sellainen?

Nythän ei keskustella eron vaikutuksesta lapsen elintasoon vaan siitä, että se toinen vanhempi hankkii liikaa lapsia.

Kylmä tosiasia on se, että erittäin harvalla on Suomessa nykyään varaa edes kolmanteen lapseen.

Eli kyllä edelleen pitäisi käyttää samaa harkintaa kuin ydinperheessäkin: Onko todella varaa hankkia enempää lapsia.

Minusta silloin on "liikaa lapsia", jos oikeasti tärkeistä ja välttämättömistä asioista on pulaa. Mutta se, että sisarukset joutuvat jakamaan huoneen, tai joutuu miettimään mitä kaikkea voi ostaa, ei ole vielä niin paha elintason lasku, että jompi kumpi vanhempi pitäisi velvoittaa luopumaan lapsitoiveestaan uuden kumppanin kanssa. Jos elämä on kuitenkin hyvää, niin katsoisin että silloin on vielä ihan ok hankkia lapsi.

Kolmas lapsi on suurimmalle osalle jo liikaa. Talous ei kestä. Mikä näkyy ap:llakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.

Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.

Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.

Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.

Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".

Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.

Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.

Väännetään rautalangasta:

Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk

--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.

Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.

Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.

Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.

Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.

Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi. 

Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.

Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.

Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.

Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.

Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.

Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.

Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.

Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.

Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?

Sitten täytyy vaan korostaa sitä mikä on yhteistä. Yhteisten kokemusten pankki. Että istutaan ruokapöydässä yhdessä ja jaetaan kuulumiset. Lapset voi ottaa kotitöihin mukaan. Ihmissuhteet vahvistuu juuri yhteisen tekemisen kautta. Raha-asioille ei saa antaa liikaa valtaa.

Apn tapauksessa miehen pitäisi ratkaista ongelma.