Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän nyxän ja exän lapsilla eri elintaso kuin teidän lapsilla?
04.11.2020 |
Miten selitätte lapsille? Olen itse vähävarainen, eikä lapseen voi laittaa paljon rahaa. Miehen exä on tottunut ostamaan lapsilleen mm. arvokkaita vaatteita ja harrasteita. Tuntuu vain välillä aika ikävältä, kun mies elättää enemmän entistä perhettään kuin meitä (olivat eronneet jo kauan ennen minua).
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi ei elatusmaksua sitten voisi pienentää silloin, jos henkilön elämäntilanne tai tulostaso muuttuu? Miksi se on niin kamala asia. Ihan yhtä laillahan hän silloin osallistuisi lasten kuluihin maksukykynsä mukaan.
Lapset ovat myös taloudellinen sitoomus, joita ei pidä hankkia mikäli tulee mieleen ettei huvitakkaan osallistua elatukseen.
Pystytkö ymmärtämään eron siinä, että ei huvita osallistua elatukseen, ja siinä, että osallistuu elatukseen muuttuneen tilanteensa puitteissa?
Lapset eivät saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Heillä on oikeus siihen elintasoon kuin heillä oli ennen uusia kakaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.
En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.
Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.
No eikö näistäkin asioista voi jutella lapsen kanssa niin, että hänelle ei jää tunnetta epäreiluudesta? Sama koskee kyllä ydinperheitäkin - ei niissäkään aina lapsi automaattisesti ymmärrä asioita, vaan voi hyvinkin kokea, että sisarusta suositaan tai siskon syntymän vuoksi hän "menetti" oman huoneen, joka nyt pitää jakaa, tms. Olennaista onkin, miten näitä asioita käsitellään lasten kanssa. Joskus myös, miten vanhempi esittää asian. Varmasti tuntuu pahalta, jos lähivanhempi sanoo, että "isäs ei nyt maksa enää yhtä paljon elatusapua kun hankki pennun sen kamalan naisen kanssa, joten tämän vuoksi en nyt sitten voi viedä sua tähä vuonna ulkomaanmatkalle - joudutaan ihan vaan tyhmässä kotimaassa matkustamaan ja naapuritkin nauraa".
MIKSI pitää väkisin tehdä lapsia joihin ei ole varaa? Miksi?
Edelleen kysyisin - mitä tarkoittaa, ettei ole varaa tehdä vaikkapa nyt kolmatta lasta? Ymmärrän, jos vastaus on, että kahden olemassaolevankin ruokkimisen kanssa tekee tiukkaa. Mutta jos vastaus on, että koska kaksi olemassa olevaa lasta ovat tottuneet ostamaan kalliita merkkivaatteita ja matkustelemaan Karibialla, niin tällaista "vaikeaa taloudellista tilannetta" en pidä hyvänä syynä estää lasten etävanhempaa hankkimasta lasta. Jos uuden lapsenkin jälkeen lapsilla on ihan hyvin asiat, niin se riittää. Mutta tietynlainen kuluttaminen ei voi olla ensisijainen asia. Esim. en pidä suurena ihmisoikeusrikkomuksena, jos lapsi ei enää saakaan satasia maksavia merkkivaatteita ja tonnin merkkilaukkua - ainakaan etävanhemman piikkiin. Lähi toki ostakoon, jos kokee sen tärkeäksi. Ei ydinperheessähään voi yksipuolisesti päättää, että nyt toisen palkka laitetaan merkkivaatteisiin.
Eli rautalangasta: kerskakulutuksen mahdollistaminen ei saa olla syy isoihin elatusmaksuihin ja etävanhemman perheellistymisen kontrollointiin.
Lasten asema ei saa vaarantua sen takia että iskä pukkaa jonkin yhn paksuksi kun ei kalu pysy housuissa. On ihan sen iskän ongelma , että saa elatettua jälkikasvunsa. Jos oli varaa ennen uutta kakaraa Karibian lomiin niin on oltava siihen nytkin. Senkun säästää niistä muista menoistaan tai on lisääntymättä jos ei varat riitä.
Okei, tähän viestiin asti luulin että joku kirjoittelee tosissaan. Menin lankaan, myönnetään - mutta nyt tajusin provoksi. Ihan hyvä vedätys!
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella ihmeellinen näkemys ammattilaisystävälläsi. Pitääkö kaikista puhua täysin neutraalisti? Ei voi hehkuttaa, että olipa mukavaa että pääsit mummon kanssa hoploppiin? Tottakai pitää puhua positiivisesti toisesta perheestä, koska lapsi voi kokea voimakasta lojaaliutta vanhempaa kohtaan ja aistia, että pitää olla puhumatta positiivista.
Rehellisyys on paras politiikka. Kun toisessa perheessä ei ole mitään positiivista vaan se on turha riesa, ei kannata lapselle muuta teeskennellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi ei elatusmaksua sitten voisi pienentää silloin, jos henkilön elämäntilanne tai tulostaso muuttuu? Miksi se on niin kamala asia. Ihan yhtä laillahan hän silloin osallistuisi lasten kuluihin maksukykynsä mukaan.
Lapset ovat myös taloudellinen sitoomus, joita ei pidä hankkia mikäli tulee mieleen ettei huvitakkaan osallistua elatukseen.
Pystytkö ymmärtämään eron siinä, että ei huvita osallistua elatukseen, ja siinä, että osallistuu elatukseen muuttuneen tilanteensa puitteissa?
Lapset eivät saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Heillä on oikeus siihen elintasoon kuin heillä oli ennen uusia kakaroita.
Tämä kuulostaisi hyvältä. Minä olen työtön lähivanhempi-isä, ja lasten etävanhempi-äidin tulot ovat 10 000 /kk. Tämähän tarkoittaa sitä, että minä tulen saamaan elatusapua ainakin 5000 euroa - mikä kuulostaa siis todella hyvältä ja sopii minulle erittäin hyvin. Täten voin taata lapsille saman elintason kuin ennen eroamme. Lasten etu toki tärkein, sitä vain tässä ajattelen.
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
Kyllähän lasten lukumäärä vaikuttaa rahan jakautumiseen ydinperheessäkin.
On vanhempien asia huolehtia asiansa niin ettei tee lisää lapsia, mikäli lisääntyminen vähentää valmiiksi olemassaolevien elintasoa. Muu on täysin vastuutonta käytöstä vanhemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
Kyllähän lasten lukumäärä vaikuttaa rahan jakautumiseen ydinperheessäkin.
On vanhempien asia huolehtia asiansa niin ettei tee lisää lapsia, mikäli lisääntyminen vähentää valmiiksi olemassaolevien elintasoa. Muu on täysin vastuutonta käytöstä vanhemmilta.
Voisko joku kertoa, mikä kaikki katsotaan elintason laskuksi??????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Se on kuule ihan tutkittu tilastofakta.
Ja sen jälkeenkin on vielä elatusvelvollinen jos lapsi opiskelee.
Että revi siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Tarkennus: kirjoitin hassusti, piti kirjoittaa, että en ole kuluttanut lapsiin puolta tuosta summasta, vaikka sinun laskelmiesi mukaan nyt siis pitäisi olla n. 100 000 /lapsi käytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Ei se elintasolasku ole se murhe, vaan murheen aiheuttaa se, miten lapsi tulkitsee asian.
En usko, että kaikki kamalat uusperhemuistot ovat todellista kiusaamista, vaan lapsen tulkintaa. Kun saavutetut etuudet lähtivät, muistaa lapsi sen, jonka vuoksi ne etuudet lähtivät: uusperheen.
Jos ydinperheessä edut lähtevät, ymmärtää lapsi helpommin, ettei se ollut kenenkään syy.
No eikö näistäkin asioista voi jutella lapsen kanssa niin, että hänelle ei jää tunnetta epäreiluudesta? Sama koskee kyllä ydinperheitäkin - ei niissäkään aina lapsi automaattisesti ymmärrä asioita, vaan voi hyvinkin kokea, että sisarusta suositaan tai siskon syntymän vuoksi hän "menetti" oman huoneen, joka nyt pitää jakaa, tms. Olennaista onkin, miten näitä asioita käsitellään lasten kanssa. Joskus myös, miten vanhempi esittää asian. Varmasti tuntuu pahalta, jos lähivanhempi sanoo, että "isäs ei nyt maksa enää yhtä paljon elatusapua kun hankki pennun sen kamalan naisen kanssa, joten tämän vuoksi en nyt sitten voi viedä sua tähä vuonna ulkomaanmatkalle - joudutaan ihan vaan tyhmässä kotimaassa matkustamaan ja naapuritkin nauraa".
MIKSI pitää väkisin tehdä lapsia joihin ei ole varaa? Miksi?
Edelleen kysyisin - mitä tarkoittaa, ettei ole varaa tehdä vaikkapa nyt kolmatta lasta? Ymmärrän, jos vastaus on, että kahden olemassaolevankin ruokkimisen kanssa tekee tiukkaa. Mutta jos vastaus on, että koska kaksi olemassa olevaa lasta ovat tottuneet ostamaan kalliita merkkivaatteita ja matkustelemaan Karibialla, niin tällaista "vaikeaa taloudellista tilannetta" en pidä hyvänä syynä estää lasten etävanhempaa hankkimasta lasta. Jos uuden lapsenkin jälkeen lapsilla on ihan hyvin asiat, niin se riittää. Mutta tietynlainen kuluttaminen ei voi olla ensisijainen asia. Esim. en pidä suurena ihmisoikeusrikkomuksena, jos lapsi ei enää saakaan satasia maksavia merkkivaatteita ja tonnin merkkilaukkua - ainakaan etävanhemman piikkiin. Lähi toki ostakoon, jos kokee sen tärkeäksi. Ei ydinperheessähään voi yksipuolisesti päättää, että nyt toisen palkka laitetaan merkkivaatteisiin.
Eli rautalangasta: kerskakulutuksen mahdollistaminen ei saa olla syy isoihin elatusmaksuihin ja etävanhemman perheellistymisen kontrollointiin.
Mä ajattelen asian niin, että jos ensimmäiseen lapseen haluaa käyttää esim 100 € johonkin vaatteeseen, mutta seuraavalle lapselle kyseinen vaatekappale pitää saada 10€:lla, silloin lapsia kohdellaan eriarvoisesti. Huomio tietysti lasten iässä. Ja pidemmälle vietynä, jos toiselle maksaa autokoulun, mutta toinen joutuu menemään töihin ja maksamaan autokoulunsa itse.
Eroperheissä sitten sellainen juttu kuitenkin, että jos toinen vanhempi laittaa lapsen vaatteeseen 10 € ja toinen loput 90€, silloin on ihan ok, että nuorempaankin käyttää vain 10 €. Sama summa molemmille lapsille, mutta sillä ei ole enää väliä, jos "Minnan" äiti laittaa vaatteeseen 90€ ja "Jonnan" äiti 10 € eli "Minna" saa 100 € vaatteen ja "Jonna" 20€ vaatteen. Oleellista on vain, että lasten isä laittaa molemmille 10 €.
Tunnen kyllä miehiä, jotka käyttävät enemmän rahaa ensimmäisen liittonsa lapsiin. He perustelevat asiaa sillä, että eivät ole näiden lastensa kanssa tekemisissä läheskään yhtä paljon kuin toisen liittonsa lasten kanssa. Koittavat siis korvata lapsilleen edes rahalla sitä aikaa, mitä lapset jäävät vaille siksi, että isällä on uusi perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Samoin. Meillä tulot ja varallisuus riitti kolmeen lapseen, eikä esikoiseen käytetty aika ja raha pienentynyt kakkosen ja kolmosen syntymän myötä. Neljäs lapsi olisi laskenut kaikkien elintasoa, niin ajassa kuin rahassakin mitaten, joten miehen kanssa päätimme lapsiluvun olevan täysi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Se on kuule ihan tutkittu tilastofakta.
Ja sen jälkeenkin on vielä elatusvelvollinen jos lapsi opiskelee.
Että revi siitä.
No yritän tässä repiä, mutta kahden lapsen äitinä en oikeasti keksi, mitä kaikkea tuo summa pitää sisällään. Kuten kirjoitin, meillä ei tule menemään tuollaista summaa 18 ikävuoteen mennessä. Eli mitäköhän olennaista meiltä puuttuu? Lapsilla on omat huoneet, haluamansa (maksulliset) harrastukset 1-2 /lapsi kiinnostuksen mukaan, he saavat tarvitsemansa vaatteet, tavarat, monipuolista ruokaa, ulkomaanmatkoja, matkoja kotimaassa, käydään leffoissa ja teatterissa, lapsilla on älypuhelimet, harrastus- ja liikuntavälineet, käydään tapahtumissa, jne jne jne. Voisiko joku oikeasti kertoa, millä laskelmilla on päästy tuohon 200 000 euron summaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ne vanhemmat lapset saavat pitää elintasonsa, JOS tehdän lisää lapsia, ei saa olla pois niiden aiempien lasten elintasosta pois.
Vastuullinen aikuinen huolehtii sitoumuksensa. Jos on esim. erotessa sovittu että lapsen harrastus maksetaan puoliksi ja sen lisäksi X euroa kuussa elatusmaksua, niin tulee hoitaa.
Jos toinen/molemmat tekee lisää lapsia, niin ei se ole mikään syy alkaa karsimaan (tai alkaa vaatia lisää) maksuja, koska se oma elämä pitää suhteuttaa MIHIN on varaa.Totuushan on se, ettei nykypäivänä monella ole varaa niin moneen lapseen kun haluaisi (ydinperheissäkään) vaan pitää "tyytyä" siihen määrään mihin on varaa.
Jos haluaa lapsille omat huoneet/kunnolliset vaatteet/harrastukset/lomamatkan kerran vuoteen/jne. (mitä kukakin arvostaa) niin normaalille työssäkäyvälle (jolla ei ole perintöjä tmv.) 1-2 lasta on se "mihin on varaa", jos tekee puolet enemmän lapsia, niin sitten eletään "puolet köyhemmin".
Mutta korostaisin sitä, että SOVITUT asiat tulee hoitaa, eli huolehtia ns. ensin jo olemassa olevat lapset, ennen kun alkaa miettiä uusia ja laskea onko heihin rahaa, ja jos, niin samalla vai huonommalla elintasolla, ja sitten elää sen päätöksen kanssa.
Mitä ihmettä? Meneehän se ydinperheessäkin niin, että jos tulot muuttuvat, tulee lisää lapsia tai muita elämänmuutoksia, se voi heijastua myös lasten elintasoon. Miten ihmeessä eron jälkeen elintaso olisi jokin koskematon etuoikeus, josta pitää pitää vaikka muiden ihmisten kustannuksella kiinni? Eihän vanhemmuudessaan muutenkaan ole raha tai elintaso se olennaisin asia. Ydinperheessäkin lapsi saattaa joutua luopumaan jostain, jos vaikka vanhempi jää työttömäksi tai vaihtaa huonopalkkaisempaan työhön. Sellaista tämä elämä vaan on.
Väännetään rautalangasta:
Henkilön nettotulot ovat 2500e/kk, on sovittu että maksaa lapsista elatusmaksua 400e/kk ja lasten harratuksista puolet, esim. 100e/kk
--> käteen jää 2000e/kk, millä henkilö saa tehdä ihan mitä hän haluaa.Jos asumiseen ja muuhun pakolliseen (ruoka, liikkuminen, vakuutukset, sähköt sun muut) menee esim. 1000e/kk, jää rahaa 1000e jolla varmasti vielä ainakin yhden lapsen elättää.
Mutta jos henkilön nettotulot onkin vain 1500e/kk, niin siinä kohtaa ei kyllä lisää lapsia kannata alkaa väkertämään.
Huomauttaisin vielä, että jos elää rennommin, eli ei ole menoja vetänyt ihan tappiin, on mahdollista säästää, jolloin työttömyys (alkuun liiton rahaa) tai muu yllättävä asia ei heti vie pohjaa pois.
Vakava sairastuminen on toki eri asia, varsinkin jos kestää pitkään/romuttaa terveyden pysyvästi.
Miksi eron jälkeen pitää lyödä lukkoon koko elämän suunnitelmat, kun ydinperheessä kuitenkin voi tulla uusiakin lapsia, vaikka se vaikuttaisi jo olemassa olevien elintasoon? Ja mikäänhän ei estä kuitenkään lähivanhempaa vaihtamasta työpaikkaa, jäämästä työttömäksi, hankkimasta lisää lapsia, jne. Kuulostaa vähän oudolta, jos etävanhemman osuus ja rooli olisi enää olla maksaja ja muiden elintason ylläpitäjä. Jotenkin julmaa olisi sekin, että etävanhempi on jo menettänyt yhteisen arjen lastensa kanssa, mutta hänelle ei sallittaisi mahdollisuutta hankkia uusia lapsia, joiden kanssa sitä yhteistä arkea voisi ollakin. Paitsi toki, jos hän on riittävän varakas. Mutta aika julmaa sekin, että köyhän etävanhemman osuus olisi sitten vaan rahoittaa muiden elämää ilman mahdollisuutta elää itse.
Ja ei, en ole itse etävanhempi, vaan olen lähivanhempi.
Kannattaa aina muistaa se, että toinen vanhemmista voi myös sairastua/kuolla.
Jos pikku rahoilla nipisteleen elämää niin että perustaa uutta perhettä ja makselee minimaaliset elarit entisille lapsille, niin kanattaa muistaa se, aina on se mahdollisuus että etälapset muuttuvatkin lähilapsiksi.
Fiksu ihminen miettii aina myös mitä jos skenaariot läpi, tämä koskee niin ydinperheitä, kuin etä- ja lähivanhempiakin. En tarkoita että pitää liikaa pelätä, toki pitää muistaa myös elää.
Mutta aika moni haluaa mennä lapsiensa kanssa Linnamäelle tai jäätelölle ilman että pitää laskea onko siihen varaa.Tottakai - niin voi käydä ydinperheessäkin. Ja voi tulla sairauksia ja konkursseja tai ennakoimaton työttömyys. Oman logiikkani mukaan sitten elettäisiin koko pesueen kanssa vaan vähän niukemmin ja selvittäisiin kyllä yhdessä. En näe elintason laskua tuossa suurimpana murheena, vaikka se varmasti muun tragedian sivutuote olisikin.
Mutta uusieb lasten pullauttelu persaukisena ei kuulu näihin yllätyksiin tai kuulu mennä edellisiltä lapsilta.
Edellisiltä lapsilta? Eiväthän he mitään edellisiä lapsia ole, vaan yhtä lailla omia lapsia. No, oli kuinka vaan, mutta sellaista se elämä on - jos vanhemmat saavat lisää lapsia, heidän resurssinsa hajaantuvat useammalle lapselle. Niin se vaan menee. Ei ole kohtuuton tragedia, jos vanhempi lapsi ei saa 100 euron merkkihupparia siksi, että isällä tai äidillä on uusi vauva, johon myös menee rahaa, ja jos sen vuoksi joutuu tyytymään ihan tavalliseen 25 euron huppariin. Jonkun mielestä tämäkin on kohtuuton elintason lasku, mutta minä puhuisin kohtuttomasta vasta siinä vaiheessa, jos ei olisi varaa minkäänlaiseen vaatteeseen.
Tässä ketjussa annettiin esimerkki siitä, että 2000 euron tuloilla "saa" vielä hankkia lapsen uuden kumppanin kanssa, mutta 1500 euron tuloilla se olisi jo kohtuutonta, koska sitten ei olisi varaa maksaa niin isoja elatusmaksuja. Ei tämäkään ihan kohtuulliselta kuulosta, että aina ensisijainen asia olisi ne elatusmaksut, joiden summan pitää aina olla vakio. Luultavasti itse ajattelette noin, kun uskotte, ettette ikinä itse voisi joutua sinne maksajapuolelle, mutta voi olla, että mielipiteenne muuttuisi, jos olisitte vaikka lapsianne ikävöivä etä-äiti, jolle olisi jatkossa muiden lapsen hankkiminen mahdotonta, koska pitää maksaa eksälle elatusapua.
Oletettavasti myös iäkkäiden vanhempien tai sairastuneen puolison omaishoitajaksi ryhtyminen olisi etävanhemmalta kiellettyä? Vai?
Eihän ne uudet kakarat saa vaikuttaa siihen, mitä aikaisemmat lapset saavat. Ei lapset saa joutua kärsimään vanhempansa tyhmyydestä. Jos ei ole varaa pitää jo tehtyjen lasten elintasoa samana niin silloin ei pidä lisääntyä enää enempää.
Kyllähän lasten lukumäärä vaikuttaa rahan jakautumiseen ydinperheessäkin.
On vanhempien asia huolehtia asiansa niin ettei tee lisää lapsia, mikäli lisääntyminen vähentää valmiiksi olemassaolevien elintasoa. Muu on täysin vastuutonta käytöstä vanhemmilta.
Voisko joku kertoa, mikä kaikki katsotaan elintason laskuksi??????
Vaikkapa se, että lapsi menettää oman huoneen, joutuu luopumaan harrastuksesta, vaatteet ostetaan Stockan sijaan Halpahallista, ei päästä perheen kanssa matkustelemaan, joutuu iPhonen sijaan tyytymään xiaomiin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Se on kuule ihan tutkittu tilastofakta.
Ja sen jälkeenkin on vielä elatusvelvollinen jos lapsi opiskelee.
Että revi siitä.
No yritän tässä repiä, mutta kahden lapsen äitinä en oikeasti keksi, mitä kaikkea tuo summa pitää sisällään. Kuten kirjoitin, meillä ei tule menemään tuollaista summaa 18 ikävuoteen mennessä. Eli mitäköhän olennaista meiltä puuttuu? Lapsilla on omat huoneet, haluamansa (maksulliset) harrastukset 1-2 /lapsi kiinnostuksen mukaan, he saavat tarvitsemansa vaatteet, tavarat, monipuolista ruokaa, ulkomaanmatkoja, matkoja kotimaassa, käydään leffoissa ja teatterissa, lapsilla on älypuhelimet, harrastus- ja liikuntavälineet, käydään tapahtumissa, jne jne jne. Voisiko joku oikeasti kertoa, millä laskelmilla on päästy tuohon 200 000 euron summaan?
Paljonko teidän alueellanne maksaa 2h+k ja paljonko 4h+k? Eli paljonko lastenne huoneet maksavat verrattuna siihen, että teillä ei olisi lapsia ja asuisitte kaksiossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Se on kuule ihan tutkittu tilastofakta.
Ja sen jälkeenkin on vielä elatusvelvollinen jos lapsi opiskelee.
Että revi siitä.
No yritän tässä repiä, mutta kahden lapsen äitinä en oikeasti keksi, mitä kaikkea tuo summa pitää sisällään. Kuten kirjoitin, meillä ei tule menemään tuollaista summaa 18 ikävuoteen mennessä. Eli mitäköhän olennaista meiltä puuttuu? Lapsilla on omat huoneet, haluamansa (maksulliset) harrastukset 1-2 /lapsi kiinnostuksen mukaan, he saavat tarvitsemansa vaatteet, tavarat, monipuolista ruokaa, ulkomaanmatkoja, matkoja kotimaassa, käydään leffoissa ja teatterissa, lapsilla on älypuhelimet, harrastus- ja liikuntavälineet, käydään tapahtumissa, jne jne jne. Voisiko joku oikeasti kertoa, millä laskelmilla on päästy tuohon 200 000 euron summaan?
Olen myös kuullut tuon summan, nyt google löysi 130 t
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2013022316710824
Mulla on miesserkku, joka on todella varakas ja häntä odottaa aikanaan massiivinen perintö, ja hänellä on yksi alle kouluikäinen lapsi tyttöystävän kanssa ja tyttöystävällä on kaksi lähes teini-ikäistä lasta aiemmasta suhteesta ja nainen itse on pienituloinen. Siinä sitten on sisarukdilla ihan erilainen elintaso kun serkkuni ostaa omalle lapselleen kaikki uusimmat hienoimmat jutut ja isosiskot elävät tavallista elintasoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ydinperhe. Ei meidän esikoisen elintaso heikentynyt yhtään sisaruksen takia.
Sen sijaan kolmas jätettiin hankkimatta jotta varmasti on varaa maksaa opinnot jne näille kahdelle.
Yhden lapsen saaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 euroa. Se kannattaa muistaa.
Mitä tuo 200 000 pitää sisällään? Äkkiseltään laskettuna en ole kyllä varmasti kuluttanut lapsiin edes puolta tuosta summasta, vaikka suunnilleen puolivälissä kohti täysikää ollaan menossa. Ja ollaan kuitenkin matkusteltu ulkomaillakin, lapset harrastavat, jne. Joten kerro ihmeessä, mitä kaikkea lasket tuohon mukaan!
Kun esität asian noin, että tuo on väistämätön summa, niin oletan ettei listassa ole edes mainitsemiani ulkomaanmatkoja tai esim. uusimman IPhonen hintaa. Näitähän saa hankkia, mutta ne ovat sitten ekstraa, ei mikään väistämätön kulu perusmenoista.
Se on kuule ihan tutkittu tilastofakta.
Ja sen jälkeenkin on vielä elatusvelvollinen jos lapsi opiskelee.
Että revi siitä.
No yritän tässä repiä, mutta kahden lapsen äitinä en oikeasti keksi, mitä kaikkea tuo summa pitää sisällään. Kuten kirjoitin, meillä ei tule menemään tuollaista summaa 18 ikävuoteen mennessä. Eli mitäköhän olennaista meiltä puuttuu? Lapsilla on omat huoneet, haluamansa (maksulliset) harrastukset 1-2 /lapsi kiinnostuksen mukaan, he saavat tarvitsemansa vaatteet, tavarat, monipuolista ruokaa, ulkomaanmatkoja, matkoja kotimaassa, käydään leffoissa ja teatterissa, lapsilla on älypuhelimet, harrastus- ja liikuntavälineet, käydään tapahtumissa, jne jne jne. Voisiko joku oikeasti kertoa, millä laskelmilla on päästy tuohon 200 000 euron summaan?
Olen myös kuullut tuon summan, nyt google löysi 130 t
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2013022316710824
Tuo onkin vuodelta 2013
Tietty elintaso ei ole mikään saavutettu etu, joka ei voisi muuttua, tai ihmisoikeus. Joten kyllä ne uudet kakarat tai vanhempien tyhmyys vaikuttavat ihan samoin kuin vanhempien tulojen lasku tms.
Mutta määritelkää nyt jotenkin, mikä on kohtuutonta elintason laskua, ja millä lailla muutenkin määrittelette elintason? Jos elatusmaksu pienenee satasella, niin romahtaako lapsen elintaso aivan huomattavasti? Vähän ihmettelen tätä. Itselläni on sellainen työ, jossa tulot vaihtelevat, ja en huomaa mitään muutosta elintasossani niinä kausina, jolloin kuukausitulot ovat satasia pienemmät.
Antakaa jotain esimerkkejä kohtuuttomasta elintason laskusta lapselle/teinillä. Siis jotain sellaisia, joiden perusteella voidaan katsoa, ettei etävanhemmalla ole oikeutta enää lisääntyä, koska se aiheuttaisi nämä muutokset lapsen elintasoon. Eli mitkä ovat ehdottoman tärkeitä - oma huone? Ulkomaanmatkat? Merkkivaatteet? Kallis älypuhelin? Vai mitkä? Ja jos etävanhempi kuitenkin menee lisääntymään, niin kuinka suuri tragedia on, jos ei pääsekään ulkomaille tai joutuu tyytymään taviskaupan vaatteisiin tai ostamaan 2000 euron puhelimen sijaan 200 euron puhelimen?
Entä mikä on kantanne lähivanhemman lisääntymiseen tai esim. opiskeluun, joka myös vaikuttaa lasten elintasoon? Saako lähivanhempi tehdä tällaisia ratkaisuja? Vai onko niin, että lähi saa, kun hän voi sitten aina hakea elatustukeen korotusta?