Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

On

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaritteli itsestään ja harrastuksistaan, ei muistanut mistä on puhuttu, perui ajan viime hetkellä, kun peruin itse ajan kun olin kipeänä, yritti maksattaa väliin jääneen käynnin ja syyllisyi peruutuksesta, väitti, ettei mulla voi olla niin kova migreeni, että käynti piti perua. Lisäksi painostusta jatkaa terapiaa, kun halusin lopettaa ja meili, jossa muistutti että oon terapian tarpeessa yhä. Ai niin jakoi tiedot opintopsykologille ilman mun lupaa.

Kahden eri terapeutin touhuja tuossa listassa, toinen sai psykologiliitolta huomautuksen, toisella käyn yhä, koska saan häneltä apuakin.

Asiakas-terapeutti -tilanteessa potilas on AINA väärässä, jos ei ole paperilla näyttää todisteita. Muuten on sana sanaa vastaan, ja meihin "hulluihinhan" ei ole luottamista.

Teitkö ilmoituksen psykologiliitolle vai miten?

Tein. Kamala prosessi oli. Jouduin kirjoittaa selvityksiä asiasta ja niihin terapeutti vastasi omilla selvityksillään. Lopulta osa asioista, ne jotka voitiin todentaa, todettiin huomautuksen syyksi. Terapeutti teki kyllä kaikkensa, että olisin vaikuttanut mahdollisimman hullulta. Kärsin silloin traumasta, en ole ollut missään vaiheessa muuten erityisen "hullu", mutta mulla on ollut reaktiivinen masennus ja trauma.

Terapeuttien touhut pitäisi selvittää juurta jaksaen. Ja en ole terapiavastainen, olen saanut toiselta terapeutilta apua. Hänkin tosin lärpättää muista asiakkaista muka anonyymisti, mutta en halua kuulla ja olen se myös sanonut. Kertoi mm. että hänellä käy pariskunta terapiassa, joista toinen on italialainen, siinä vaiheessa kysyin, miksi hän minulle kertoo heidän asioitaan. Mutta olenkin aika sekopää ja hankala tapaus :D

Vierailija kirjoitti:

Yhdysvalloissa aihetta on tutkittu ja netistä löytyy aiheesta mielenkiintoisia artikkeleita. Terapauteilla on vaarana joutua jonkilaiseen terapeuttinarsismiin, jolloin perskpektiivi katoaa ja syntyy käsitys omasta ylivertaisuudesta. Näistähän ei Suomessa tietenkään puhuta ja saattaa valvontakin olla retuperällä. Maan tapa taas.

Terapeutiksi hakeutuvilla on todennäköisesti jo muutenkin taipumusta narsismiin, ja nyt vielä enemmän kun siitä on tullut laillinen, riskitön ja täysin valvomaton rahastuskeino. Jokaisella Kelatuetulla asiakkaalla pitäisi olla mahdollisuus puolivuosittain käydä keskustelemassa kokeneella ja ulkopuolisella asiantuntijalla siitä miten hoito etenee ja millaisia keinoja terapeutti käyttää. Ja keskusteluiden pohjalta voisi vaihtaa terapeuttia. 

Tapaamiset voi ja kannattaa muuten nauhoittaa! Silloin voi jälkikäteen omassa rauhassa kuunnella miten oma ajattelu kehittyy ja paremmin arvioida mikä on terapeutin suhtautuminen ja rooli paranemisprosessissa. Varsinkin narsistisen terapeutin kohdalla terapiapotilas jää helposti miettimään oliko asiaton kysymys kuitenkin vain hänen omaa tulkintaansa. Ja kun juuri ne asiattomuudet aiheuttavat yleensä ahdistusoireita mitkä entisestään heikentävät kykyä arvioida tilannetta objektiivisesti. Kokeilkaa!

Näki käärmeitä piirustuksessa .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muitetaan kuitenkin että on täysin päteviäkin ja eettisesti oikein toimivia terapeutteja ja että kannattaa valita huolella sellainen , Mikä minua huolestuttaa on kuitenkin se että jos kyseessä on Vastaamon tapainen keskus niin mikä estää sitä johtoa vaikka tekemästä bisnestä hiukan tiedoillakin? En väitä että noin olisi ollut mutta nähtyäni sitä porukkaa joka pyöri oman terapeuttini kanssa niin kaikki on mahdollista. Ei ollut edes Vastaamo.

Kyllähän niitä voi olla olemassa, ei kukaan sitä kiellä. Huolestuttavaa on se, etteivät nämä yksinäiset sudet toimi kenenkään alaisuudessa tai valvonnassa. Esimerkiksi narsistinen terapeutti osaa varmasti hoitaa asiansa niin ettei tee mitään rangaistavaa, mutta kyllä hänestä silti on asiakkailleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja kun terapiasuhde alkaa niin, että asiakas kertoo ensin kaikki ne asiat joilla häneen on helppo vaikuttaa, siinä vaiheessa kun terapeutin todellinen luonto alkaa paljastua, on vaihtaminen jo erittäin vaikeaa. 

Miten tällainen ammattiryhmä voi edes olla olemassa? Miksi julkisen puolen toimijat eivät ota psykoterapiaa hoitaakseen? Olisi ainakin valvottua ja edes jonkunlaiset minimilaatuvaatimukset täyttävää hoitoa...

No itse en kyllä todellakaan kävisi julkisen puolen psykoterapissa, jossa kaikki kirjataan kaikkien somaattisten alojen nähtäville. Potilas ei voi estää tätä näkymistä.

No jaa. Yksityiseltä puolelta ne saattaa pamahtaa suoraan verkkoon...

Eli luotettavaa tahoa ei ole.

Nämä molemmat tahot voi myös mennä sekaisin,

Entinen terapeuttini halusi koirani hoitoon heti ensimmäisellä käyntikerralla, kun kerroin, että olen väsynyt koiran hoitamiseen.

Kimpaantui milloin mistäkin, mm kun epäilin ääneen, että mua tuskin on seks. hyväksikäyteytty, toisin kuin hän uskoo.

Erään kerran alussa kaiveli täysin antaumuksella korvaansa, ei edes meinannut lopettaa, vaan vielä oikein tutki löydöksiään.

Alkoi hiljalleen kyseenalaistaa kokemuksiani, esimerkiksi äidin meihin kohdistamaa laiminlyöntiä. Myhäili monesti kun itkin.

Viimeisellä kerralla toin asiallisesti toiveitani esiin terapian suhteen, seurasi aivan täydellinen pask*myrsky. Syytteli mua ja kertoi, että tämän kummempaa terapiaa ei ole olemassakaan. Vihjaili, ettei halua jatkaa kanssani.

Laitoin sähköpostia, että minä en halua enää jatkaa. Koitti minua saada jatkamaan, koska "joskus vaikeita asioita käsitellessä voi tulla halu paeta" - minä lopetin terapian hänen käytöksensä takia! Oli vielä Kelalle kirjoittanut, että en pysty käsittelemään traumojani :D

Nykyään käyn täysipäisellä, henkisesti aikuisella terapeutilla.

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapeutti sanoi, että ”meidänhän pitää lopettaa tämä sitten”, kun mietin haasteita terapiassa ja sanoin ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa terapeutiksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan hänelle, että se ettei ole muita terapeutteja saatavana, niin ei se tarkoita, että tämä olisi huono. Sanoinkin, että taisi osua pahasti hänen ammatilliseen identiteettiinsä ja hän oli pitkään hiljaa ja näytti ärsyyntyneeltä. Tuon kohtauksen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen enää juuri ollenkaan, kun tuntui, että jos valitsen väärät sanat, niin hän keskeyttää terapian välittömästi. Jatkoin muutaman kuukauden ja sen jälkeen huomasin miten paljon paremmin voin ilman hänen istuntojaan. Siellä käyminen yleensä stressasi ja ahdisti, kun koin hänet niin arvaamattomaksi ja turvattomaksi.

Pystyn samaistumaan tuohon epäluottamuksen tunteeseen, vaikka oma tilanteen terapeuttini kanssa oli hieman erilainen. Pointtina kuitenkin oli, että olisin halunnut pohtia terapian jatkoa syiden vuoksi, joihin terapeutti ei itse voinut mielestäni vaikuttaa, ja terapeutti provosoitui tästä pohdinnastani niin että alkoi syytellä minua uhkailusta. Sain siis kuulla kautta rantaina, että eräs itselleni vaikea ihminen voisi olla tulossa hänen vastaanotolleen, ja minulle se oli niin suuri kriisi että mietin terapeutin vaihtamista, kerroin miettineeni asiaa ja ettei syy tietenkään ole terapeutin. Hän sanoi kokevansa, että minä uhkailen häntä (terapian lopettamisella). Yritin selittää, että haluan puhua tästä asiasta koska missä muuallakaan voisin siitä puhua. En ymmärtänyt miksi hän koki niin. Jotenkin tuli tunne, että hän koki olevansa vastuussa tilanteesta eikä tiennyt mitä tehdä (sanoin kyllä, että tilanne on hänelle varmasti vaikea, koska tämä toinenkin ihminen hakee apua ja on oikeutettu siihen, ja että tämä ongelmahan on minun päässäni ja jos päätän lopettaa terapian hänellä niin se on vain ja ainoastaan minun vastuullani). Mutta ei, jotenkin emme vain tavoittaneet toisiamme siinä. Sulkeuduin tästä syystä, ja koko lopputerapian ajan vähintäänkin takaraivossa oli se tunne, että häneen liittyviä vaikeita asioita ei saa ottaa esille.

Kelaterapeuttia etsiessäni yksi tapaus diagnosoi minulle ensimmäisellä käynnillä dissosiaatiohäiriön, kertoi että minulla on erilaisia persoonia ja terapian tavoitteena olisi näiden persoonien integraatio. Olin todella masentunut mutta hoitomyönteinen, joten myöntelin että saattaisihan minulla jotain tämäntyyppistä olla, vaikka asia oli minulle aivan uusi ja koskaan aikaisemmin mistään tällaisesta ei ollut epäilyjä. En ollut mielestäni myöskään kertonut mitään sellaista, mikä olisi viitannut tällaiseen häiriöön.

Toisella käyntikerralla terapeutti antoi lähtiessäni monisivuisen kotitehtävän, johon minun oli masentuneena vaikea vastata. Yksi tehtävistä oli listata elämäni suurimmat epäonnistumiset ja pelkästään tämä osottautui mahdottomaksi koska jo pelkän kysymyksen lukeminen sai aikaan holtittoman itku- ja ahdistuskohtauksen. Kysymyksiä oli varmasti kymmeniä, enkä ollut siinä vaiheessa valmis käymään läpi elämääni ja sen vaikeuksia kokonaisuutena.

Kolmannella käynnillä terapeutti pahastui siitä etten ollut tehnyt kotitehtävää, vaikka kerroin miksi kysymyksiin vastaaminen oli ollut vaikeaa. Sen jälkeen yritin kertoa hänelle, että minun on välillä vaikea olla terapiassa kun terapeutilla saattaa olla mielessään ajatus, johon koittaa minua kysymyksillään johdatella ja olen sen tyyppinen ihminen että haluaisin tietää suoraan millaisista vääristä uskomuksista tms. hän ajattelee minun kärsivän. Terapeutti ei ymmärtänyt ollenkaan mitä koitin ehkä hieman epäselvästi selittää ja alkoi hokea "nyt en puhu aikuisen kanssa, nyt en puhu aikuisen kanssa". Vaikka aikaa oli runsaasti jäljellä, terapeutti ilmoitti tämän jälkeen että käynti on nyt ohi ja olisin tervetullut takaisin kun hän pääsee puhumaan aikuisen kanssa.

En mennyt koskaan takaisin, mutta muutaman kuukauden päästä terapeutti lisäsi minut kaveriksi somessa. En hyväksynyt kaveripyyntöä :D Masennuksen hoidin kuntoon ammattitaitoisen terapeutin kanssa, eikä vuosien aikana tullut vastaan mitään viitteitä dissosiaatiosta saatika jakautuneesta persoonasta.

Olisi pitänyt valittaa mutta masentuneena voimavaroja ei tietenkään ollut mihinkään ylimääräiseen.

Itselläni oli jo 30 vuotta sitten tiedossa, että mielisairaanhoitajiksi (nyk. mielenterveyshoitajiksi) opiskelemaan hakeutui nimenomaan niitä, joilla oli mielenterveysongelmia. Paranna itse itsesi!

Sama koski myös näitä terapeutteja, psykologeja ja psykiatreja. Ei tietenkään voi yleistää, että tämä koski/koskee kaikkia alalle hakeutuvia.

Itse erään "terapiakäynnin" jälkeen ahdistuin niin, että halusin pois.

Sairaalareissun jälkeen seuraava tapaaminen kului siihen, että jouduin vakuuttelemaan "terapeutille", ettei se johtunut hänestä. Kumpihan sitä terapiaa enempi olisi tarvinnut?

Pian senjälkeen vaihdoin paikkakuntaa ja puhun elukoille, se auttaa minua enemmän kuin "terapeutille"

avautuminen!

Tutustumiskäynnillä joka ei johtanut terapian aloittamiseen terapeutti ei suostunut katsomaan silmiin ja kun olin kirjoittanut itselleni muistiin kysymyksiä, hän ohitti ne tylysti. Kun hän kysyi olenko koskaan seurustellut ja vastasin 21-vuotiaana että en, hän tuhahti. Hän myös vaati että olisin maksanut terapian suoraan hänelle ja hakenut summasta (n. 500 euroa / kk) jälkikäteen Kela-korvaukset. Tililläni oli tuossa elämäntilanteessa tyypillisesti kymppejä, ei satasia.

Mielenkiintoista on että vuosia tämän jälkeen hän kirjoitti sanomalehteen mielipidekirjoituksen jossa hän toi esiin miten tarpeellista on kohdella etenkin Kelan tukemaan terapiaan tulevia hellävaraisesti. Oliko hän oppinut jotain tai kasvanut?

Yleistasolla pidän tätä aloitusta muuten äärimmäisen huonosti ajoitettuna, ja mahdollisesti tarkoituksellisena yrityksenä murentaa luottamusta. Psykoterapiakeskuksen tietomurrossa terapeutit eivät itse ole tehneet väärin, ja ja juuri tällä hetkellä moni käsittelee tätä tilannetta juuri terapeuttinsa kanssa. Terapeuttini kanssa työskentelyn jälkeen olen yllättynyt siitä miten Vastaamo on työntekijöitään kohdellut, se ei nimittäin ole näkynyt toimivassa terapiasuhteessani mitenkään.

Meille tuli uusi työntekijä joka kuvitteli heti että muut työntekijät ovat häntä vastaan. En viitsi tunnistettavuuden takia kertoa enempää mitä teki mutta tiimiläiset olivat helisemässä tämän kanssa kun ihan sama mitä sanoi ja teki, niin käänsi sen niin että hänelle vittuillaan ja hänestä halutaan eroon. Yhteistyö oli tosi hankalaa kun pelkkä neuvominen otettiin vittuiluna ja tottakai uutta työntekijää piti perehdyttää. Pomo ratkaisi asian sitten niin että mennään kaikki työilmapiirikeskusteluun! Keskustelussa ihmettelin kun terapeutti oli tosi negatiivinen ja syyttävä. Jälkikäteen sitten puitiin asiaa tämän hankalan kollegan kanssa ja kertoi mistä oli siellä jutellut niin selvisi että oli liioitellut ja ymmärtänyt väärin tosi monia ihan meidän normaaleja keskusteluja ja saanut meistä monista ihan väärän kuvan terapeutille ja tämä terapeutti jostain syystä uskoi tätä! Meni sen jälkeen luottamus terapeutteihin.

Kuulin terapeutista, joka ei ollut törkeä, vaan ei muistanut juuri mitään. Yhtä hyödyllistä kuin kultakalalle puhuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulin terapeutista, joka ei ollut törkeä, vaan ei muistanut juuri mitään. Yhtä hyödyllistä kuin kultakalalle puhuminen.

Tämä on ihan ammatillinen virhe, ja törkeää käytöstä. Mitä ihmettä kukaan tekee terapeutilla, joka seuraavalla kerralla ei muista käsiteltyjä asioita.

Tästä kokemuksesta on jo viitisen vuotta aikaa, mutta yhä edelleen tämä painaa mieltä. Parikin eri psykiatria, yksi psykoterapeutti ja yksi lääkäri ovat tämän tapauksen jälkeen todenneet hyvin painokkaasti, että terapeuttini kohteli mua epäammattimaisesti ja väärin. Mulle on suositeltu, että voisin tehdä hänestä kantelun, mutta jotenkin ahdistaa ajatus, että joutuisin olemaan kyseisen henkilön kanssa tekemisissä. En myöskään halua hänelle tai hänen perheelleen pahaa.

Oli vuosi 2014. Olin hyvin vahingollisessa parisuhteessa, ja kun se päättyi, olin niin rikki, etten voinut muuta kuin hakea apua. Heti ensimmäisellä tapaamisellamme tämä miespuolinen psykoterapeutti mainitsi, että hänellä on itselläänkin vaikea avioero meneillään mutta että hän uskoo kuitenkin voivansa auttaa mua. Ehkä varoituskellojen olisi pitänyt soida.

Mun vointi koheni nopeasti, Koin, että hän oli hyvä tsemppaaja, mutta pikkuhiljaa hän alkoi puhua enemmän ja enemmän omasta erostaan. Hän alkoi kertoilla todella yksityisiä asioita ex-vaimostaan (mm. mitkä kaksi persoonallisuushäiriötä tällä on, naisen hammasongelmista, luonteesta jne). Tilanne oli todella outo, sillä kyseinen nainen työskentelee samalla alalla kuin minä. Tilanne meni vielä oudommaksi, kun omassa työssäni jouduin tekemisiin tuon naisen tyttären kanssa, ja tämä terapeutti vielä otti asian puheeksi. Hoksasin heti, kuka tuo ex-vaimo on, sillä kotikaupunkini ei ole mitenkään kovin iso.

Sattui pari outoa tilannetta myös vapaa-ajalla. Olin yökerhossa ja juttelin miehen kanssa, josta olin tälle terapeutillekin kertonut. Yhtäkkiä tuo terapeutti seisoi kyseisen miehen takana ja katsoi mua. Se oli ehkä ihan vahinko, mutta aivan saamarin outoa. Terapeutti tuli vieläpä halaamaan ja olisi tarjonnut juomankin. Jälkikäteen hän mainitsi, ettei halua, että kerron mun ystäville hänen ammattiaan, jos törmäämme yöelämässä. Hän myös kysyi, onko minusta outoa tai säälittävää, jos mies käy yksin baarissa.

Toinen kerta sattui mun työpaikalla, jossa mies oli omalla vapaa-ajallaan asiakkaana, ei kuitenkaan suoraan mun asiakkaana. Olin keskittynyt työhöni ja olin istunut työporukassani mutta kuitenkin yksin omiin papereihini keskittyneenä. Seuraavassa istunnossamme terapeutti sanoi seuranneensa mua ja mun käytöstä työpaikallani. Hän oli tehnyt johtopäätöksen, että olin tosi yksinäinen ja yksin. Muistan, että aloin itkeä, koska siihen aikaan juuri työyhteisöni oli asia, joka piti mua järjissäni.

Näiden lisäksi sattui muitakin pieniä outouksia. Hän mm. sotki tapaamisaikani ja toimitila olikin varattuna toiselle terapeutille. Hän sitten lähetti mulle tekstarin ja ehdotti, että josko tapaisimmekin kahvilassa ja juttelisimme siellä. Vastasin, että ei kiitos, sillä olin tuohon aikaan vielä täysin rikki ja itkin läpi tapaamistemme.

Kun terapiaa oli takana puoli vuotta (90min joka viikko) aloin saada tarpeekseni. Eroni oli käsitelty, mutta muita ongelmiani emme juuri edes sivunneet. Kun olisin halunnut käsitellä syömishäiriötäni, jota olin sairastanut lähes 20 vuotta, hän totesi, että mun ei kannata muuttaa syömisiäni, koska olen terve ja normaalipainoinen. Tosiasiassa en tuolloin syönyt juuri muuta kuin muroja...

Viimeinen tippa oli sitten hypnoosi, jota hän halusi käyttää. Makasin sohvalla, kyyneleet valuivat koko ajan ja puhuimme hyvin kipeistä traumoista ja muistoista, mutta hän teki sen jotenkin hosuen. Kävi välillä käytävässä pyytämässä, että muut ihmiset olivat hiljempaa ja herätti minut tosi yhtäkkiä purkamatta kokemusta mitenkään. Lähdin kotiin aivan ahdistuneena ja itku kurkussa.

Sen jälkeen ilmoitin, että lopetan terapian. Pistäkäähän paremmaksi.

Ps. Yritin välttää yksityiskohtia, joista terapeutin läheiset voisivat tunnistaa itsensä. Oli jotenkin puhdistavaa kirjoittaa tämä. 

En edes tiedä kummat näissä on pahempia, nuo totaaliset ylilyönnit vai sitten juuri tällaiset selittämätöntä pahaa oloa aiheuttavat jotka tuntuvat loukkaantuvan jos heitä kohtaan suhtautuu kriittisesti. Ja keskenään sitten kun kahvihuoneessa puhuvat keskeyttäneistä potilaista niin varmasti on syy aina potilaassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaritteli itsestään ja harrastuksistaan, ei muistanut mistä on puhuttu, perui ajan viime hetkellä, kun peruin itse ajan kun olin kipeänä, yritti maksattaa väliin jääneen käynnin ja syyllisyi peruutuksesta, väitti, ettei mulla voi olla niin kova migreeni, että käynti piti perua. Lisäksi painostusta jatkaa terapiaa, kun halusin lopettaa ja meili, jossa muistutti että oon terapian tarpeessa yhä. Ai niin jakoi tiedot opintopsykologille ilman mun lupaa.

Kahden eri terapeutin touhuja tuossa listassa, toinen sai psykologiliitolta huomautuksen, toisella käyn yhä, koska saan häneltä apuakin.

Asiakas-terapeutti -tilanteessa potilas on AINA väärässä, jos ei ole paperilla näyttää todisteita. Muuten on sana sanaa vastaan, ja meihin "hulluihinhan" ei ole luottamista.

Teitkö ilmoituksen psykologiliitolle vai miten?

Tein. Kamala prosessi oli. Jouduin kirjoittaa selvityksiä asiasta ja niihin terapeutti vastasi omilla selvityksillään. Lopulta osa asioista, ne jotka voitiin todentaa, todettiin huomautuksen syyksi. Terapeutti teki kyllä kaikkensa, että olisin vaikuttanut mahdollisimman hullulta. Kärsin silloin traumasta, en ole ollut missään vaiheessa muuten erityisen "hullu", mutta mulla on ollut reaktiivinen masennus ja trauma.

Terapeuttien touhut pitäisi selvittää juurta jaksaen. Ja en ole terapiavastainen, olen saanut toiselta terapeutilta apua. Hänkin tosin lärpättää muista asiakkaista muka anonyymisti, mutta en halua kuulla ja olen se myös sanonut. Kertoi mm. että hänellä käy pariskunta terapiassa, joista toinen on italialainen, siinä vaiheessa kysyin, miksi hän minulle kertoo heidän asioitaan. Mutta olenkin aika sekopää ja hankala tapaus :D

Hyvä että jaksoit käydä valitusprosessin läpi. Tuollaisesta voisi myös ilmoittaa lisäksi Valviralle tai aluehallintovirastolle.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. Koskettanut kyllä, mutta se ei ole asiatonta.

Terapeutti ei saa koskettaa fyysisesti potilaitaan.

Luin koko ketjun läpi ja ei nämä kaikki voi kyllä mitenkään olla totta, osa selvästi hyvin harhaisten ihmisten kirjoittamia keksittyjä juttuja. Omat kokemukset terapiasta on hyviä, joten muistakaa ihmiset jotka näitä juttuja luette että kyllä suurin osa terapeuteista on osaavia ammattilaisia eikä näissä jutuissa kuvatun kaltaisia sekopäitä. Tottakai mätiä omenia mahtuu joukkoon joten muistakaa te joilla hankala terapeutti että aina voi vaihtaa ja tehdä valituksen jos energiaa vain yhtään riittää... Turha istua vuosikausia itku kurkussa surkeassa terapiasuhteessa ja sitten valittaa täällä että hukkaan meni. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli jo 30 vuotta sitten tiedossa, että mielisairaanhoitajiksi (nyk. mielenterveyshoitajiksi) opiskelemaan hakeutui nimenomaan niitä, joilla oli mielenterveysongelmia. Paranna itse itsesi!

Sama koski myös näitä terapeutteja, psykologeja ja psykiatreja. Ei tietenkään voi yleistää, että tämä koski/koskee kaikkia alalle hakeutuvia.

Itse erään "terapiakäynnin" jälkeen ahdistuin niin, että halusin pois.

Sairaalareissun jälkeen seuraava tapaaminen kului siihen, että jouduin vakuuttelemaan "terapeutille", ettei se johtunut hänestä. Kumpihan sitä terapiaa enempi olisi tarvinnut?

Pian senjälkeen vaihdoin paikkakuntaa ja puhun elukoille, se auttaa minua enemmän kuin "terapeutille"

avautuminen!

Yksi väkivallan jatkumo on hoidot ja niihin vaikeimpiin ajaminen.  Sehän on yksi kieroimpien väkivallan muotojen tavoite. Samalla pääsee itse kuin koira veräjästä. Hoidot tekee sen mitä itsellä jää kesken.     30v. Sitten se oli ajan henki mielestäni.   Tämä kertoo myös paljon siitä mihin hoidot ja psykiatria pohjaa.

Nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun läpi ja ei nämä kaikki voi kyllä mitenkään olla totta, osa selvästi hyvin harhaisten ihmisten kirjoittamia keksittyjä juttuja. Omat kokemukset terapiasta on hyviä, joten muistakaa ihmiset jotka näitä juttuja luette että kyllä suurin osa terapeuteista on osaavia ammattilaisia eikä näissä jutuissa kuvatun kaltaisia sekopäitä. Tottakai mätiä omenia mahtuu joukkoon joten muistakaa te joilla hankala terapeutti että aina voi vaihtaa ja tehdä valituksen jos energiaa vain yhtään riittää... Turha istua vuosikausia itku kurkussa surkeassa terapiasuhteessa ja sitten valittaa täällä että hukkaan meni. 

tässä sen just näkee, kuinka alisteisessa asemassa mielenterveysongelmaiset ovat! Heitä ei uskota vaan asiat laitetaan sairauden piikkiin. Häpeäisit!