Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Jaaritteli itsestään ja harrastuksistaan, ei muistanut mistä on puhuttu, perui ajan viime hetkellä, kun peruin itse ajan kun olin kipeänä, yritti maksattaa väliin jääneen käynnin ja syyllisyi peruutuksesta, väitti, ettei mulla voi olla niin kova migreeni, että käynti piti perua. Lisäksi painostusta jatkaa terapiaa, kun halusin lopettaa ja meili, jossa muistutti että oon terapian tarpeessa yhä. Ai niin jakoi tiedot opintopsykologille ilman mun lupaa.

Kahden eri terapeutin touhuja tuossa listassa, toinen sai psykologiliitolta huomautuksen, toisella käyn yhä, koska saan häneltä apuakin.

Asiakas-terapeutti -tilanteessa potilas on AINA väärässä, jos ei ole paperilla näyttää todisteita. Muuten on sana sanaa vastaan, ja meihin "hulluihinhan" ei ole luottamista.

Teitkö ilmoituksen psykologiliitolle vai miten?

Traumaterapeutti sanoi, että ”meidänhän pitää lopettaa tämä sitten”, kun mietin haasteita terapiassa ja sanoin ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa terapeutiksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan hänelle, että se ettei ole muita terapeutteja saatavana, niin ei se tarkoita, että tämä olisi huono. Sanoinkin, että taisi osua pahasti hänen ammatilliseen identiteettiinsä ja hän oli pitkään hiljaa ja näytti ärsyyntyneeltä. Tuon kohtauksen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen enää juuri ollenkaan, kun tuntui, että jos valitsen väärät sanat, niin hän keskeyttää terapian välittömästi. Jatkoin muutaman kuukauden ja sen jälkeen huomasin miten paljon paremmin voin ilman hänen istuntojaan. Siellä käyminen yleensä stressasi ja ahdisti, kun koin hänet niin arvaamattomaksi ja turvattomaksi.

Kävim itse terapiasaa vuosian 2011-2014.

Ensimmäinen terpauettini oli sellainen, että kun kerroin koulukiusaamiseen liittyviä muistoja, terapeutti oli sitä mieltä, että olen itse jollain lailla provosoinut kiusaajiani.

Erityisen ärsyttäväksi oli se, että häntä ei selkeästi tuntunut kiinnostavan ollenkaan kuunnella, kun kerroin kiusaamiskokemuksistani tai jotsain muista lapsuuteeni liittyvistä traumoista, ja vaan lähinnä yritti kääntää aina keskustelua nykypäivään. Sanoi jopa yhdessä vaiheessa suoraan, ettei hän mukamas näe syytä, miksi käsitellä niitä asioita.

Toisinaan hänellä myös tuntui olevan vaikeaa myöntää, jos hän oli tehnyt jostain kertomastani (oli kyse sitten positiivisesta tai negatiivisesta) asiasta/muistosta osittain virheellisen tulkinnan, hän ei minun tarkennukseni jälkeenkään aina suostunut myöntämään ymmärtäneensä väärin, vaan alkoi lapsellisesti inttämään. että minä muka muistan kysiesen tapahtuman väärin. Mikä on hassua sinänsä koska terapeutti itse ei näitä juttuja ole edes ollut näkemässä, tosin kuin minä, joten on hassu ajatus että hänen tulkintansa tällaisesta asiasta olisi muka oikea.

Lopulta vaihdoin kokonaan terapeuttia, joka oli huomattavasti parempi.

Yksityinen terapeutti sanoi, että älä nyt pahastu, mutta mielestäni sinä et tarvitse enää terapiaa ja haluan lopettaa tämän terapiasuhteen. Siihen loppui minun terapiakäynnit. Ilmeisesti kyllästyi jaarituksiini. Tuli vähän hylätty olo kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapeutti sanoi, että ”meidänhän pitää lopettaa tämä sitten”, kun mietin haasteita terapiassa ja sanoin ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa terapeutiksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan hänelle, että se ettei ole muita terapeutteja saatavana, niin ei se tarkoita, että tämä olisi huono. Sanoinkin, että taisi osua pahasti hänen ammatilliseen identiteettiinsä ja hän oli pitkään hiljaa ja näytti ärsyyntyneeltä. Tuon kohtauksen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen enää juuri ollenkaan, kun tuntui, että jos valitsen väärät sanat, niin hän keskeyttää terapian välittömästi. Jatkoin muutaman kuukauden ja sen jälkeen huomasin miten paljon paremmin voin ilman hänen istuntojaan. Siellä käyminen yleensä stressasi ja ahdisti, kun koin hänet niin arvaamattomaksi ja turvattomaksi.

Minun kokemukseni on myös turvattomuuden tunne terapiassa juurikin terapeutin ailahtelevuuden vuoksi. Lopulta tuntui, että kävisin siellä traumoineni lähinnä esittämässä sen päiväistä teatteria joka tuuliviiriterapeutille sopi. Ahdistaa vieläkin muistella.

Täällä taitaa joillain mennä nyt sekaisin psykoterapeutit ja esim. psykologit. Jälkimmäiset eivät ole terapeutteja.

Vaikeana aikana lohdutin itseäni sanomalla ettei Jumala anna kuin sen mitä jaksaa kantaa, tähän terapeutti sanoi että kyllähän antaa, siitä itsemurhat syntyy. Jaiks.....

Vierailija kirjoitti:

Vaikeana aikana lohdutin itseäni sanomalla ettei Jumala anna kuin sen mitä jaksaa kantaa, tähän terapeutti sanoi että kyllähän antaa, siitä itsemurhat syntyy. Jaiks.....

Tuo on valitettavasti totta. Monelle annetaan huomattavasti enemmän kuin jaksaa kantaa.

Osa terapeuteiksi hakeutumista on selvästi väärällä alalla, ihan samalla tavalla kuin kaikissa muissakin ammateissa.

Koettua: kyseenalaisti sellaisia kertomiani asioita, joita ei voi mitenkään tietää minua paremmin - tämän jälkeen korosti että HÄN se tässä on asiantuntija. (Kyseessä esimerkiksi toisen henkilön seksuaalinen suuntautuminen.) Luennoi ja neuvoi ohi terapia-aiheiden. Tulkitsi unia tavalla josta jäi epämiellyttävä olo. Puhui ensin yhtä ja sitten toista, mistä seurasi turvattomuutta.

Omista syistään sitten lopetti ja sen jälkeen sain ihanan terapeutin, jonka kanssa sujui alusta asti tosi hyvin. Jotain hyvää tässä ekassakin toki oli ja hän myös osasi suositella tätä seuraavaa.

Jaaritteli omia 1960-luvun muistojaan, uteli työpaikkani sisäpiirijuoruja ja närkästyi, kun en halunnut niistä kertoa. Halveksi minua: "Voisinhan minä tämän tietenkin sinulle selittää, mutta- ". Sain voimaa lopettaa terapian, kun eräs mielenterveyden ammattilainen kertoi minulle, että saamani terapia ei ollut sitä, mitä oli luvattu eli kognitiivista terapiaa. Terapeutti oli psykologitaustainen, toinen kaupungin kahdesta Kela-kelpoisesta kognitiivisesta terapeutista. Hän jäi eläkkeelle pian sen jälkeen, kun lopetin käyntini.

Haisi pahalle

minun ns. terapeuttini kertoi että tietää kyllä mitä suhteet tekee ihmiselle. lähes huusi. oli todella tasapainoinen tapaus milloin milläkin lukuisella uudella sukunimellä käyntien aikana. 

Etsin teraputtia ja siinä vaiheessa kun huomasin listalla olevan tutun opettajan tai muun  työyhteisössä tapaamani ihmisen (ja tiesin myös hänen tapansa siellä toimia) meni kyllä usko terapiaan täysin.

Pyllisti nahkahousuissaan päin naamaani heti alkajaisiksi ja kysyi silmiin tapittaen, että kuinka voisi tehdä oloni paremmaksi.

Vaikean, väkivaltaisen suhteen jälkeen en ole valmis vielä uuteen suhteeseen. Terapeutin mielestä minussa on jotain pahasti vialla, kun en käy treffeillä ja hae uutta suhdetta. Menneet ovat menneitä, eikä ihminen voi olla onnellinen ilman parisuhdetta. Terapeuttini mielestä.

Terapeuttini mielestä minulla ei pitäisi olla liian kovia kriteerejä uudelle miehelle, vaan tulisi hyväksyä esim. tupakoiva ja alkoholia käyttävä mies. Terapeutillani on itsellään koko ajan vaihtuvia suhteita, ja hän hehkuttaa näitä rakkauksiaan fb:ssa. "Aina löytyy uusi rakkaus, jos vanha loppuu" hän neuvoo minullekin.

Kävin usein terapiaistunnoissa puhumatta sanaakaan. Jälkikäteen ajatellen ammatti-ihmisen olisi pitänyt vähän avittaa lukossa olevaa eikä vain tuijottaa.

Tarjosi kahvimukiaan ja kysyi haluatko hörpyt. Kai se yritti ryhmäytyä kanssani, luoda hyvää kontaktia. En muuta selitystä keksi.

😂😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Kävin usein terapiaistunnoissa puhumatta sanaakaan. Jälkikäteen ajatellen ammatti-ihmisen olisi pitänyt vähän avittaa lukossa olevaa eikä vain tuijottaa.

Minä olen myös maksanut 100€/45 min hiljaisuudesta.

”Meidän aikamme on nyt lopussa, mutta tässä lasku, ole hyvä!”

Olen ollut sekä psyykkisesti että fyysisesti täysin kaoottisessa kunnossa, ja joutunut perumaan aikani. Tämä kohta jotenkin herätti minut, terapeutti ei noteerannut vointiani _mitenkään_, vaan sönkötti vain aiktauluista huolissaan. Vaikka olisin kuollut, olisi tuon ihmisen ainoa murhe ollut _aikataulut_ ja raha.