Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin alalla työskentelevänä haluaisin muistuttaa parista asiasta. Se, että terapeutti unohtaa mistä on aiemmin puhuttu on tietenkin inhottavaa, mutta kun asiakasmäärä on suuri on aivan mahdotonta muistaa kaikkea. Tietenkin jos tämä toistuu ja unohtaa tärkeitä asioita se rikkoo yhteistyötä. Olen itse psykologi enkä siis terapeutti, mutta unohtamista tapahtuu ajoittain väkisinkin, kun asiakkaita on useita kymmeniä yhtä aikaa. Potilaskirjaukset eivät sisällä kaikkia tietoja ja omat muistiinpanot on tuhottava kun ne on järjestelmään kirjattu. Eikä kukaan muutenkaan voi jokaista asiaa kirjoittaa muistiin, koska se häiritsee vuorovaikutusta. Potilaita ja asioita on siis niin iso määrä, että sen tietomäärän pitäminen järjestyksessä omassa päässä ei ole helppoa.

Toinen asia liittyy terapiasuuntauksiin. Osa kirjoittaa, että terapeutti vain hymisi ja nyökytteli. Joissain terapiamuodoissa idea on, että terapeutin rooli on passiivisempi. Se ei missään tapauksessa sovi kaikille, mutta joillekin sopii. Se ei ole ammattimaisuuden puutetta, vaan työskentelytapa. Näiden suhteen tulisi ennen terapian alkamista saada ohjausta, että minkälainen terapia juuri sulle soveltuu. Oma työskentelyotteeni on aktiivisempi ja vuorovaikutteisempi. Mutta tietyissä tilanteissa lähestymistapaa tulee osata muuttaa.

Muutoin olen aika epäuskoisena lukenut tätä ketjua... En epäile kokemusten todenmukaisuutta, mutta lähinnä hämmästelen. Totta kuitenkin on, että ammatista riippumatta meitä on moneen junaan.

Minäkin haluaisin muistuttaa teille alan ammattilaisille, ettei esimerkiksi kognitiivisen psykoterapian peruste voi olla self-help -kirjojen niksien hokeminen. Oma entinen psykoterapeuttini käski usein minua esimerkiksi hymyilemään joka aamu peilille ja kertomaan itselleni positiivisia asioita. Oikeasti mitä he*vettiä? Tuosta sitten maksetaan älyttömiä summia. Mihin sitä koulutusta tarvitsee kun lukaisee vaan pari kirjaa joltain wellness-gurulta ja näitä sitten toistelee asiakkailleen. Joku ammattiylpeys pitäisi olla.

Tuo on itse asiassa hyvä vinkki ja elämän ohje. Hymyillä ei välttämättä tarvitse, mutta hoe mielessäsi positiivisia asioita. Positiivisiin asioihin keskittyminen auttaa pysymään myös positiivisena pidemmällä aikavälillä. Paska totuus on se, että harva suomalaisista kykenee siihen. Maailman onnellisemmaksi tituleerattu kansa on yksi maailman top 5 masentuneimmista kansoista.

Vuosia oltiin tutkimatta minun maanisdepressiota kun olen rankat testit läpäissyt työssäni.

olen yrittänyt keksiä syitä, miksi ihminen tarvitsee terapiaa. en ole keksinyt mitään järkevää. ymmärrän mieleltänsä sairastuneita, mutta ne, jotka eivät ole esim. sairaalassa kirjoilla, niin mikä on se syy hakeutua terapiaan? ainut mikä tulee mieleen, on joku somevillitys, jonka johdosta pitää olla terapiassa, että olisi normaali. ehkäpä se joskus selviää minullekin. tarkoitus ei ole ketään loukata, vaan kunhan kyselen ja ihmettelen.

Joku terapeutti väitti olevan mun terapeutti vuosikausia, mutta en ole ollut ikinä terapiassa. Mielestäni aika asiatonta. Oli satuillut kaikenlaista, että olisi diagnooseja ja lääkityksiä.

Siksi aina kannattaa kyllä kuunnella mitä asiakas itse toivoisi terapeunnilta, niin ei tule tehtyä turhaa työtä. Jos asiakas varaton, menee yhteiskunnan piikkiin pahasti ja tuhlattua toisten aikaa ja vaivaa. Ja noku salaa yfitetty terapeunti. Herran jestas. Huonot fiilikset tulee. Ja miksi pitäisi tehdä salaa.

Vierailija kirjoitti:

olen yrittänyt keksiä syitä, miksi ihminen tarvitsee terapiaa. en ole keksinyt mitään järkevää. ymmärrän mieleltänsä sairastuneita, mutta ne, jotka eivät ole esim. sairaalassa kirjoilla, niin mikä on se syy hakeutua terapiaan? ainut mikä tulee mieleen, on joku somevillitys, jonka johdosta pitää olla terapiassa, että olisi normaali. ehkäpä se joskus selviää minullekin. tarkoitus ei ole ketään loukata, vaan kunhan kyselen ja ihmettelen.

Sairaalassa kirjoilla olevat eivät yleisesti ottaen ole terapiakuntoisia. Psykoterapia vaatii asiakkaalta itsereflektointikykyä, motivaatiota muuttaa toimimattomia ajatus- ja käytösmalleja sekä riittävää henkistä kestävyyttä raskaiden asioiden käsittelyyn. Elämäntilanteen olisi hyvä olla riittävän vakaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa psykoterapia-asiakkaista joko on työelämässä tai joiden tavoitteena on päästä takaisin työelämään kuntoutumisen myötä. Todennäköisesti tunnet itsekin yhden tai useampia psykoterapiassa kävijöitä. Et vain tiedä sitä, koska heistä ei näe sitä mitenkään päällepäin.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli jo 30 vuotta sitten tiedossa, että mielisairaanhoitajiksi (nyk. mielenterveyshoitajiksi) opiskelemaan hakeutui nimenomaan niitä, joilla oli mielenterveysongelmia. Paranna itse itsesi!

Sama koski myös näitä terapeutteja, psykologeja ja psykiatreja. Ei tietenkään voi yleistää, että tämä koski/koskee kaikkia alalle hakeutuvia.

Itse erään "terapiakäynnin" jälkeen ahdistuin niin, että halusin pois.

Sairaalareissun jälkeen seuraava tapaaminen kului siihen, että jouduin vakuuttelemaan "terapeutille", ettei se johtunut hänestä. Kumpihan sitä terapiaa enempi olisi tarvinnut?

Pian senjälkeen vaihdoin paikkakuntaa ja puhun elukoille, se auttaa minua enemmän kuin "terapeutille"

avautuminen!

Tai sitten alalla on muita kieroutuneita ja manipulouvia. Itse haaveilin nuorena terapeutin ja psykiatrin ammatista, mutta vuosien varrella, kun tesunija on tullut lisää eikä niitä ole täysin käsitellyt, niin en ole voinut hakeutua alalle. En edes pidä sitä järkevänä.

Olen lopettamassa nykyisen terapiasuhteeni lyhyeen, sillä toistemme arvot eivät kohtaa ja terapeutti on alkanut tonkia vanhoja jo läpi käytyjä asioita. Viimeksi epäsuorasti painosti mua ottamaan yhteyttä monen vuoden jälkeen narsistiäitiini kysymällä, että olenko jossain vaiheessa ajatellut ottaa häneen yhteyttä. Terapeutti tietää, että en missään nimessä halua olla tekemisissä äitini kanssa. Hän on muutenkin toistellut joitakin jo aiemmin mun kertomia asioita uudelleen kysymällä saman kysymyksen helposti yhä uudelleen. Olen huomatellut asiasta ja hän on keksinyt omia tekosyitä. 3 kuukauden aikana olen usein ollut ahdistunut ennen terapiasessiota, sillä hänen energiansa ei ole olit itselleni mieluisa. Ikää tällä on muutenkin 70 ja hän aikoo eläköityä syksyllä.

Lähetellyt kirjeitä sen jälkeen, kun olin ilmoittanut lopettavani terapian ja se oli virallisia reittejä pitkin katkaistu. "Kaipaili" kovasti vastaanotolleen ja "piti aikoja varattuina".

Vierailija kirjoitti:

Lähetellyt kirjeitä sen jälkeen, kun olin ilmoittanut lopettavani terapian ja se oli virallisia reittejä pitkin katkaistu. "Kaipaili" kovasti vastaanotolleen ja "piti aikoja varattuina".

Ja tämä siis kognitiivisen terapian harjoittaja. Toki sain myös lääkäriltä haukut, kun en suostunut hänen suosittelemaansa hoitoon.

Ravitsemusterapeutti luona oli joskus kiva käydä. Toimintaterapeutti kun oli mukava vaikka yhteen ryhmäkertaan jäi.

Eräs "ystävä" jolla oli terapiayritys, tuli lähelle kun minulla oli vaikeaa, lupasi auttaa.  Kävin 2sti luonaan, jonka jälkeen hän lähes kädestä pitäen neuvoi miten hakea Kelalta avustusta koska tarvitsen pitkän terapian?  Kela ei avustusta myöntänyt, en ollut koskaan todettu sairaaksi jne.  Kun terapeutti tajusi ettei voikkaan rahastaa minua, sanoi : emme me sitten voikkaan enää tavata.  Eli se siitä.  Jäi kyllä paha maku suuhun.

Toinen tapaus terapeuttikoulutuksessa, minua ei otettu tosissaan kun pyysin toiseen ryhmään pääsyä, koska eräs ryhmän jäsen tahallaan kiusasi ja vähätteli minua jne.

En saanut siirtoa, pitää vaan kestää. Lopetin kurssin, silti sieltäkään en saanut rahoistani penniäkään takaisin. Että silleen.  Minun puolestani saavat olla.

Vierailija kirjoitti:

Puhui koko ajan omista asioistaan eikä kuunnellut minua :D Lopetin sen luona käymisen nopeesti

Minulla oli myös tämmöinen terapeutti. Selkäleikkauksensa oli pääasiallinen puheenaihe. Kävin muutaman kerran ja lopetin.

Vierailija kirjoitti:

Ikävää luettavaa, mutta suuri osa terapeuteista noudattaa ammattieettisiä periaatteita ja pyrkivät kaikin tavoin edistämään asiakkaittensa hyvinvointia. Olen itse käynyt kolmen vuoden terapian, joka käynnisti ison muutoksen elämässäni hyvään suuntaan.

eikö siinä ole eettinen ristiriita, jos terapeutti saa tulonsa suoraan siitä miten sairaaksi ja terapian tarpeessa olevaksi määrittelee asiakkaansa?

Esim. mitä enemmän onglemia asiakkaalla on, sitä pitempään suhteeseen hänet voidaan sitouttaa?

Asiakas voidaan saada uskomaan että hänellä on se ja se vaikea ongelma, ja niiden käsittelyyn menee kauan kauan aikaa, eli näin kenties vähemmän töitä saava terapeutti saa sitoutettua itseensä hyvin maksavan ikuis-asiakkaan.

Terapiasta ei haluta koskaan päästää asiakasta vapaaksi. Terapia jatkuu ja jatkuu hamaan loppuelämään asti,koska terapeutti tarvitsee maksavia asiakkaita.

Pitäähän sen asuntolainan nyt jonkun maksaa. Se olet sinä, arvon asiakas.

Oma terapeutti ei missään tapauksessa, mutta ihmettelen niitä joiden omat perhesuhteet on kaoottiset. Lisäksi kummaksun yksilöitä, jotka ovat seksi- tai parisuhteessa potilastyyppisten ihmisten kanssa.

Näissä tilanteissa mietin, kenellä on rajattomuutta käytöksessään? Tietyissä hoitomuodoissa rajojen asettaminen on merkitsevää.

kukaan ei valvo, kuinka sairas henkilö voi avata terapiaa tarjoavan yhtiön. Esim. skitsofreenikko voi ryhtyä terapeutiksi. Mikään taho ei estä, eikä varoita asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

akateeminen tyttö kirjoitti:

Sain opiskeluaikaan masennuksen ja ahdistuksen takia Kelan korvaaman pitkän psykoterapian. Koulukunta oli kognitiivinen psykoterapia, ja se kesti kolmisen vuotta. Terapeuttini oli vanhempi mies, hyvin viileä, korrekti, semmoinen kuivan oloinen. Hän ei puhunut juuri mitään, ja minulla oli usein vaivautunut olo kun piti keksimällä keksiä, mistä päästä sitä omaa päätään yrittäisi selvittää. Valitsin (hölmö) hänet sillä perusteella, että hän muistutti isääni, johon minulla on viileät ja etäiset välit. Ajattelin kai, että hyvä terapiasuhde korjaisi jotenkin tuota isäkokemusta. No ei korjannut.

Mies saattoi olla pitkiä aikoja hiljaa, mutta töksäyttää sitten jotain omituista ja takertua sivuseikkaan. Usein tuntui, ettei keskustelu johtanut mihinkään. Yritin puhua tästä sekä psykiatrilleni (YTHS), jolta olin saanut lausunnon Kelalle, että äidilleni, joka on psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Molemmat sanoivat, että tuollainen vastustus on ihan normaalia terapiasuhteen alussa, jatkat vain sillä samalla terapeutilla.

Joskus vuoden jälkeen uskalsin kertoa hänelle eräästä seksikokemuksestani, joka oli sattunut muutama vuosi aiemmin. Olin viettänyt iltaa opiskelukaverini kanssa ja päädyimme sänkyyn. Hän oli kovaotteinen ja satutti minua, mikä oli minulle täysi yllätys, sillä pidin häntä ystävänäni. Hän myös kiihottui siitä, että minuun sattui ja vastustelin.  Olin tosi järkyttynyt. Sen jälkeen katkaisin ystävyytemme, tietenkin. En kertonut kenellekään, sillä luulin, että olin itse aiheuttanut tai ansainnut kohtelun. 

Kun sitten kerroin tämän terapeutilleni, hän sanoi ensin maltillisesti, että väkivaltafantasiat ovat hyvin yleisiä naisilla - kaikki naiset haaveilevat raiskatuksi tulemisesta, mutta sitä ei pidä sekoittaa todellisuuteen. Aloin itkeä ja sanoin, että tuo mies oli aivan oikeasti nauttinut siitä, että minä pelkäsin ja minuun sattui. Terapeutti suuttui ja sanoi: "Sinä loukkaat minua miehenä, kun väität että tuollaisia miehiä on olemassa". Olin ihan haavi auki, että miten tuollaista voi edes ajatella saati sanoa toiselle ihmiselle, joka on hädissään ja luottamuksella kertoo kipeän asian. En pystynyt sanomaan mitään. Mies antoi minulle nenäliinan ja istuin hiljaa loppuun asti.

Sen jälkeen kerroin sekä äidille että psykiatrille, että olen menettänyt luottamukseni terapeuttiini. Jälleen molemmat sanoivat: "Se on vaan merkki siitä että terapia etenee, kun on vaikeaa. Jatkat vain samalla terapeutilla, ei nyt kannata vaihtaa kun olet jo näin pitkällä." En kuitenkaan uskaltanut kertoa tuota tapahtunutta kummallekaan. Jatkoin terapiaa vielä reilun vuoden, kunnes Kelan tuki loppui. Olin siitä suunnattoman huojentunut. Loppuraporttiin ukko kirjoitti vielä, että hänen mielestään terapiani jäi kesken.

Minä teidän myös terapeutin/lääkärin joka kysellyt raiskatulta: jospa tämä olikin sun oma toive? Ei noitten kanssa kannata enää jatkaa ihan jo itsekunnioituksen takiakin. Terapiatarve olisi siellä oma, ja kova.

Hyi helvetti.. Oliko tämä "terapeutti" mies vai nainen?

see

Kuulostaa tutulta

Espoossa eräs terapeutti tuhosi vasta nuoren elämäni

En tiedä oliko juuri tämä keskustelu vai joku toinen, mutta siinä joku kertoi miten joku terapeutti oli netissä ihmetellyt mistä kaikesta potilaat avautuvatkaan. Tosi epäammattimaista ja asiatonta.