Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt teini-ikäisestä asti aika vaikeasta ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Menin psykoterapiaan toivoen saavani apua ongelmaani. Yllättävästi terapeutti suuttui minulle joka kerta, kun yritin puhua sosiaalisissa tilanteissa kokemastani ahdistuksesta. Hänen mielestään terapia sujui huonosti aina silloin, kun otin asian esille. Asia jäi sitten käsittelemättä, ja kärsin yhä vuosien päästä samasta ongelmasta.

Kertoisitko nimen tai nimikirjaimet?

Ihmisten ei pitäisi liikaa pelätä jakaa kokemuksia terapeuteista ihan nimellä, ihan samalla tavalla kuin mistä tahansa pienyrityksestä, jossa on asioinut. Nykyään se on aivan riskipeliä ja saa olla todella törkeää toimintaa, että mitenkään puututtaisiin. Ja sekin tehdään hissukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt asiaton, mutta työpaikalla on psykologi/terapeutti joka on hyvin vaivaannuttava tapaus. Selvä syömishäiriö (luuranko), pukeutuu omituisiin rääsyihin, haisee todella pahalta, myös henki haisee puhuessa, ja erittäin huono puhumaan ja muutenkin ihmisten kanssa. Tilannetaju 0. Hänestä kuulee töissä aina toisinaan negatiivista palautetta, sekä kollegoilta et asiakkailta.

Apua, nyt kyllä tuli vahva tunne että ollaan samassa työpaikassa :D Onko kyseessä oppilaitos? Nuorehko nainen?

On. Ja kyllä nuorehko nainen, koulutuksen perusteella laskien kai joku 30v. Etelä-Suomi.

Uusimpana kuulin että joku todistanut tän dyykkaavan töistä päiväyksen ylittäneitä munkkeja. Tälle tapaukselle löytyisi varmaan joku sopivampikin ketju, mutta aina jaksaa järkyttää yhtä paljon kun mietin että tää antaa terapiaa jollekin.

Terapeuteilla on joskus pahojakin henk.koht.ongelmia mutta jotenkin onnistuvat hoitamaan työnsä siinä sivussa. Asia erikseen sitten, kuinka asianmukaista ja tepsivää tällaisen henkilön antama terapia on. Täällä oli kerran jokin toinen terapeuttiketju, jossa eräs kirjoittaja kertoi alkaneensa epäillä, että terapeuttinsa on alkoholisti. Oli olemukseltaan pöhöttynyt, tuuletti työhuonettaan jatkuvasti, imeskeli kurkkupastilleja koko ajan ja oli muutenkin aika pihalla kaikesta. Terapeutti sitten meni ja myönsi suoraan ilman kyselyitä tälle kirjoittajalle olevansa alkoholiriippuvainen.

Mitä sitten tapahtui? Psykoterapeutithan ovat myös roolimalleja, tavallaan kuin vanhempia. Ei tuollaista pitäisi laittaa potilaan/asiakkaan taakaksi. Hänenhän pitäisi hakeutua hoitoon ja kertoa se siellä. Eikä tehdä potilaasta itselleen terapeuttia.

Tämä ei ole varsinaisesti asiaton, eikä oma kokemukseni, mutta olen kummastellut puolisoni terapeutin toimintaa. Sen perusteella, mitä puolisoni on terapiastaan kertonut, juttelevat käynnin ajan niitä näitä säästä ja maailman tapahtumista sen sijaan, että käsittelisivät aiheita, joiden takia puolisoni alun perin terapiaan meni ja jotka vaikuttavat koko ajan hänen elämäänsä.

Hän on käynyt terapeutillaan säännöllisesti nyt jonkin aikaa. Monesti terapeutti on antanut hänelle kotiin lukemiseksi papereita ja kehottanut pohtimaan niiden asioita. Puolisoni on useamman kerran terapian jälkeen sanonut sivulauseessa, että ei me terapiassa käsitelty näitä papereiden asioita, vaan puhuttiin esim. terapeutin koirista tai Usan presidentinvaaleista. Luonteeltaan puolisoni on sellainen, että tällaisten asioiden puheeksiottaminen on hänelle vaikeaa, mahdotonta jopa.

En ole koskaan kritisoinut terapeuttia puolisolleni, koska hän on herkässä tilassa ja vaati paljon, että ylipäätään aloitti terapian. Omassa mielessäni olen kuitenkin pyöritellyt, kuinka haiskahtaa epäammattimaiselta. Hyvän tilin kuulostaa terapeutti tekevän pelkällä small talkilla. Tuntuu todella pahalta, että puolisoni ongelmat vaan jatkavat taustalla kasvuaan, kun yksi höpöttää koiristaan.

Asiatonta tai ei, mua loukkasi kamalasti nuorena, kun halusin jutella omasta ulkopuolisuuden tunteesta ja toistuvasta ilman kaveria saati ystävää jäämisestä. Terapeutti sanoi,että "jos aina opiskeluissa, työpaikoissa ja vapaa-ajalla jää yksin niin kannattaa katsoa peiliin!" mitäpä luulet mihin olen katsonut koko elämäni ja syytä etsi yt??

Neuvoi turhanpäiväisiä, ja oli hiljaa kun olisin tarvinnut ammattilaista. Kommentointi oli yy, yy, yy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Aivan. Olen käynyt omalla terapeutillani pari vuotta ja tietenkin välillä toinen vähän ärsyttää tai olen saattanut tulkita jonkun kommentin väärin ja pahoittanut mieleni, mutta tällaisia tilanteita tulee eteen kaikissa ihmissuhteissa. Ja vaikka toinen on siinä töissä niin loppujen lopuksi siinä huoneessa on silti kaksi ihmistä, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan ja rakentaa tietynlaista suhdetta toisiinsa.

Terapeuttini on alusta asti sanonut tätä ja rohkaissut tuomaan esille kaikki mahdolliset häneen tai hoitosuhteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni, negatiiviset ja positiiviset, ja se on yksi parhaista osista tätä koko juttua. Että kun joku harmittaa tai on loukannut (ja tietenkin myös jos joku on vaikuttanut positiivisesti), siitä voi sanoa ja se voidaan käsitellä yhdessä kun tietää, että toinen ottaa kaiken hyvin vastaan (enkä ole ikinä ollut oikeasti suuttunut, mutta tiedän, että terapeuttini olisi jopa innoissaan edistyksestäni, jos sellaista toisin esiin).

Todellakin harmi, että kaikki terapeutit eivät osaa suhtautua näihin asioihin samalla tavalla vaan heti saattaa alkaa vaikka millainen passiivisaggressiivinen käyttäytyminen ja muutenkaan ei ikinä kannusteta potilasta puhumaan hoitosuhteesta vaikka hyvä ja avoin suhde on hoidon onnistumisen kannalta se kaikkein tärkein juttu.

Tuot tärkeitä asioita esiin. Omassa terapiassani tuli (minulle) ongelmaksi juurikin selvittämättömät asiat välillämme. Kommunikointi oli ajoittain muka-avointa, se sisälsi paljon perusteettomia nätti-klisheitä, eikä välejämme selkeästi hiertäviä asioita koskaan selvitetty - niitä ei edes otettu esiin. Oletuksena oli niiden taakse jättäminen, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan nyt jälkikäteen ajatellen pilasi koko terapian luottamuksen.

Sain elämäni pahimman ja lähes ainoan paniikkikohtauksen terapiatuolissa, kun yritin (yksin) käsitellä terapiasuhdetta.

Ei kohdannut minua yksilöllisesti.

On varmasti huonoja terapeutteja kuten kaikilla aloilla löytyy huonoja.

Itse olen käyny kahdella terapeutilla ja olivat ammattitaitoisia.

Tästä ketjusta kyllä huomaa että osa teistä on tulkinnut terapeuttia varsinaisen mielensäpahottajan näkökulmasta. Vääntämällä väännetty jotain negaa tavallisesta toiminnasta. Sitäpaitsi kelaterapia kestää usein 3 vuotta, ajatteletteko todella että terapeutin kaikki sanat tuona aikana tulee olla teille mieluisia ja täydellisesti tilanteeseen sopivia! Järkyttävä vaatimus keneltä tahansa ihmiseltä.

Btw muista asiakkaista kertominen on ihan järkevää jos sillä voi rohkaista tms koska anonyymina ja tunnistamattomana voi ihan eettisesti näistä kertoa yleisluontoisesti.

Suuri osa tän ketjun vastauksista on turhaa valitusta mutta korostan että osa teistä toki on kohdannut tosi asiatonta käytöstä ja siitä on silloin syytä tehdä valitus muualle kuin vauvapalstalle. Ei todellakaan mene niin että asiakas olis aina väärässä. Kun samasta valitetaan useamman kerran (aiheesta) on pakko korjata käytöstään töissä.

448, mitä tarkoitat tuolla "vääntämällä väännetty jotain negaa tavallisesta toiminnasta"? Voisitko antaa esimerkkejä tästä "tavallisesta toiminnasta"? Entä mistä asioista tässä ketjussa kertominen on ollut "turhaa valitusta"? On todella hyvä asia, että molemmat kohtaamasi terapeutit ovat olleet ammattitaitoisia. Silti sinun ei tarvitsisi hyökätä tähän ketjuun kirjoittaneita ihmisiä kohtaan. Etenkään, kun sinulla ei ole antaa esimerkkejä väitteidesi tueksi.

Kävin kuukauden tällä terapeutilla. Sinä aikana hän ehti:

1) syyllistämään siitä, että kyselin kirjallisen sopimuksen perään

2) pölli tarvikkeitani (taideterapia)

3) kun vihdoin sain sopimuksen, siellä oli ylimääräisiä maksuja joista ei kertaakaan puhuttu (poisti ne kun ihmettelin)

4) ei suostunut vastaamaan asiallisiin ja normaaleihin kysymyksiini käytännön asioista, kun ihmettelin tätä, leimasi minut kontrolloivaksi (jäi viimeiseksi kerrakseni)

5) jouduin hoitamaan Kelan kanssa asiat, jotka aiemmin olivat hoituneet terapeutin toimesta

6) edellisen asiakkaan kamat jääneet levälleen, käytti minun terapia-aikaani siivoamiseen jne.

Eläkeikää lähestyvä tai eläkeikäinen tunnettu miesterapeutti oli kyllä uskomaton pönttö. Parisuhteessa oli ongelmia mm. kotitöiden jakamisessa ja taloudellista vedätystä ym. Terapeutti kysyi, että miksi minua häiritsee imuroida kun joutuisin kuitenkin imuroimaan vaikken asuisi yhdessä. no, kaksi sotkee enemmän kuin yksi varsinkin jos se toinen ei tee mitään ja toinen tekee kaiken. Kahden ihmisen kesken tekemistä on tietysti vähemmän, mutta olisihan se kiva tulla perjantaina valmiiseen kotiin jossa on käyty kaupassa ja suurimmat siivoamsiet tehty. Mutta ei, miehellä kun oli niin vaativa työ ja vapaa-aika piti saada tehdä mitä haluaa ja rentoutua. Jälkikäteen muuten löysin hänen luottokorttilaskunsa aivan sattumalta ja hän ei todellakaan ollut ollut missä väitti vaan käynyt joka ikinen viikonloppu ravintoloissa syömässä ja ajellut taksilla edes takaisin! Ja mun olisi nöyränä pitänyt kiillottaa kämppää yksinäni.

Kyseisen "terapian" loppuhuipennus koitti kun olin muutamana kertana maininnut että olemme ko. nysväkkeen kanssa harkinneet eroa (oli puoli vuotta mietitty asiaa vähintään) ja lopulta sitten päätimme erota. Kerroin tästä tietysti terapeutille. Seuraavalla käynnillä mainitsin asunnon etsimisestä ym. mihin tämä ihmetteli että tietääkö nysväke, että etsin asuntoa ym ym. Hän ei siis edes muistanut, että olimme eronneet!!!!!! Kiitti ja moi, se oli sitten siinä.

Muutaman terapeutin hylkäsin heti jo ensikäynnin jälkeen, moni on sellainen nainen joka luulee että riittävä terapia on kun hymyillen kuuntelee ja toistelee ai, niin, niin, ai. Tunnin. Aika yliarvostettu ammatti. Jos joukossa on joku hyvä niin en ole ikinä tavannut. Olen kokeillut ehkä 5-10 terapeuttia, osaa sen kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vesihevonen kirjoitti:

Arvosteli opiskeluvalintaani. Kerroin ylpeänä lähteväni yliopistoon lukemaan erästä humanistista alaa vai olinko jo peräti päässyt sisään. "Eihän siinä nyt ole mitään järkeä!" Olin jo pitkään etsinyt suuntaa elämälleni. Hänestä alalta ei työllisty tarpeeksi hyvin. Lisäksi häiritsi välillä hänen sanavalintansa. "Oletko sortunut taas tekemään pakkotoimintojasi?" Ihan lievästi syyllistävä sävy tuossa sortumisessa..

Samankaltaisia kokemuksia täälläkin. Pääsin yliopistoon ja menin YTHS:n psykiatrille. Tämän psykiatrin mielestä minun olisi pitänyt lopettaa yliopisto-opinnot psykiatrisen diagnoosin vuoksi. Arveli että valmistuisin liian vaativalle alalle, ja käski minun miettiä ammattikoulutasoinen koulutus, johon minun pitäisi hakea.

Mäkin aikoinaan kävin YTHS:n psykiatrilla hakemassa lausuntoa masennukseen ja ahdistukseen. Oltiin nähty muutama kerta. Kerroin haaveistani vaihtaa alaa (toinen korkeakoulututkinto). Yksi masennukseni piirteistä oli nimenomaan tunne siitä, että olen jumissa, enkä "ansaitse" opiskella sitä, mitä oikeasti haluan vaan pitäisi vain tyytyä johonkin, mikä on ihan jees, mutta mikä ei oikeasti minulle sovi. Tämä psykiatri ilmaisi vahvasti, ettei minun kannattaisi vaihtaa alaa, että kannattaa pysytellä tutussa turvallisessa ja olla ottamatta riskejä. Jotenkin tuli sellainen kuva, että hänen mielestään olisin mt-ongelmieni vuoksi liian heikko noin vaativalle alalle, olihan hän nähnyt minut vain ja ainoastaan siinä masennustilassani nyyhkimässä hänen edessään, eikä ymmärtänyt, että vastaanoton ulkopuolella opinnot ovat aina sujuneet hyvin ja olen pärjännyt työelämässäkin. Noh, tein vastoin hänen neuvojaan ja nyt olen nyt unelma-alallani asiantuntijaroolissa. Onhan tämä toisinaan tosi haastavaa ja rankkaa, mutta olen silti iloinen, etten kuunnellut ihmistä, joka ei mua lainkaan tunne. Meni kyllä hieman luottamus psykiatreihin tuon seurauksena. Lääkärillä/terapeutilla on kuitenkin tietynlainen auktoriteettiasema hauraassa tilassa olevaan ihmiseen, joten tuollaisia koko loppuelämään vaikuttavia neuvoja ei pitäisi jakaa kuin jotain halpoja mainoslehtisiä, vaan pikemminkin tukea asiakasta omassa päätöksenteossaan, miettiä objektiivisesti plussia ja miinuksia, jne.

Kiitos tästä ketjusta. Olen hävennnyt itseäni kun psykologi kohteli minua siten kuin kohteli. Siis olen ajatellut, että minusta näkyy kauas etten pysty puolustamaan itseäni ja siksi hän uskalsi olla niin aggressiivinen ja epäammattimainen kuin oli. Nyt tajuan että kaikkea ei voi tai tarvitse selittää omalla viallisuudella. Aika noloa näin sanoa, mutta tuntuu lohdulliselta.

Kaksi psykoterapeuttia molemmat toisistaan tietämättä puhuivat siitä kuinka tärkeää on, että minä otan terapiassa ikään kuin lapsen roolin ja puhuivat siitä kuinka terapeutista tulee väistämättä eräänlainen auktoriteetti potilaalle. Oli siinä omassa reaktiossa hieman pitelemistä, kun kumpikaan ei herättänyt mitään sen suurempaa kunnioitusta olemuksellaan tai ammattitaidollaan. Varmaan heillä alkanut vuosien varrella vähän hämärtyä oma merkityksellisyys, kun katselevat itkeviä ja tuskailevia potilaita. Ihan kun se vaatisi suurta ammattitaitoa saada masentunut ihminen itkemään. Oman kokemuksen mukaan se vaatii lähinnä sitä, että joku hetken kuuntelee ja kysyy miten menee. Arvostan sitä, että meillä on Suomessa vielä varaa palkata ammattikuuntelijoita, mutta kyllä se auktoriteettiasema pitää silti ansaita ihan omalla toiminnalla ja persoonalla. 

Sain sitten nettiterapialähetteen ja siellä on ollut aika hyviä harjoitteita. Suosittelen!

Tämä on ilmeisen tärkeä aihe ja olen välillä pohtinut että pitäisikö koko terapiakulttuurista ja kaiken psykologisoinnista päästä eroon kerralla.  Tilalle voisi luoda palveluja joissa erillaisia koulutustaustoja omaavat asiantuntijat auttaisivat ja tukisivat avun hakijaa sen hetkisissä ongelmissa.

Itse uskoin vuosikaudet olevani maailman huonoin potilas jolta puuttuu jotain oleellista kun terapiani ei edennyt mihinkään.  Jos puhuin niin se oli hänen mukaansa sairauteni joka puhuu enkä tehnyt tarpeeksi työtä puhuakseni oikeista asioista, jos yritin keskustella hoidon jumiutumisesta siihen syynä oli vähäinen arvostuksestani häntä kohtaa. Jossain vaiheessa terapeutti kyseenalaisti älyni ja olisi halunut että menen älykkyystestiin. Hänen mukaansa olin kokenut lapsuudessani insestiä (jollainen tuntui oudolta taustaani ajatellen) ja minun olisi laitettava välit poikki lähisukulaisiini. Lisäksi olisi pitänyt jotenkin organisoida ennakkoperintöä tms. jotta voisin maksaa pitkällisen terapian jonka hän näki ainoaksi mahdollisuudeksi tulevaisuuteni kannalta.  Lopulta keskeytin koko touhun enkä ole katunut sitä.

Silloiseen tilanteeseeni löytyivät  ratkaisut lopulta ihan arkisista asioista. Ei ihmisen elämä ole menneisyydessä ja mielikuvissa vaan tässä todellisuudessa jossa eletään nyt.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä ketjusta. Olen hävennnyt itseäni kun psykologi kohteli minua siten kuin kohteli. Siis olen ajatellut, että minusta näkyy kauas etten pysty puolustamaan itseäni ja siksi hän uskalsi olla niin aggressiivinen ja epäammattimainen kuin oli. Nyt tajuan että kaikkea ei voi tai tarvitse selittää omalla viallisuudella. Aika noloa näin sanoa, mutta tuntuu lohdulliselta.

Minulle kävi myös näin 😳 Olen ikäni ollut suorittaja, ja niellyt aika paljon ihmisiltä, myös huonoa käytöstä. Jotenkin se näkyy minusta, ja ihmisten on ilmeisesti helppo purkaa alitajuista sadismiaan minuun. Siinä kohtaa kuitenkin meni raja, kun terapeuttini lipsahti toimimaan näin, sain totaalisen raivokohtauksen. Vihaan häntä vieläkin ajoittain.

Täällä jollain kokemusta YTHS:n psykoterapiasta 2000-luvun alusta. Minulla samoin, onneksi oli lyhytkestoinen. Ensiksikin olin toivonut naisterapeuttia, mutta koska sellaiset olivat varattuja, suostuin miesterapeuttiin, joka suuntauksensa mukaan ei paljoa puhunut. Ei sopinut minulle sellainen. Kerran suuttui siitä, miten suhtaudun häneen ja kun seuraavan kerran mainitsin asiasta, ei "muistanut". Sanoin kyllä terapian loputtuakin, että olisin kuitenkin halunnut naisterapeutille. Sellaisilla olen sittemmin käynyt, tosin en enää psykoterapeuteilla, vaan muilla eri ammattinimikkeen omaavilla. Pääosin positiivisia kokemuksia, on ainakin auttanut elämässä eteenpäin. Joitain ongelmia on ollut, esim yksi terapeutti lupasi aina ilmoittaa seuraavan tapaamisen ajankohdasta (ei ollut sama aika aina), mutta unohti ja ja jouduin lähes joka kerta kyselemään itse.

mitä tarkoittaa jos terapeutin tiedoissa lukee " tällä hetkellä ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita." Mutta kuitenkin kalenterissa tyhjää täynnä ja voi varata aikaa....??

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta tai ei, mua loukkasi kamalasti nuorena, kun halusin jutella omasta ulkopuolisuuden tunteesta ja toistuvasta ilman kaveria saati ystävää jäämisestä. Terapeutti sanoi,että "jos aina opiskeluissa, työpaikoissa ja vapaa-ajalla jää yksin niin kannattaa katsoa peiliin!" mitäpä luulet mihin olen katsonut koko elämäni ja syytä etsi yt??

Voi ei mikä idiootti terapeuttina 🙈

Psykodynaamisen suuntauksen terapeuteista kauheita kokemuksia. Ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen suuntauksen terapeutit olleet fiksuimpia, ei mitään huonoa sanottavaa heistä.