Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Aivan. Olen käynyt omalla terapeutillani pari vuotta ja tietenkin välillä toinen vähän ärsyttää tai olen saattanut tulkita jonkun kommentin väärin ja pahoittanut mieleni, mutta tällaisia tilanteita tulee eteen kaikissa ihmissuhteissa. Ja vaikka toinen on siinä töissä niin loppujen lopuksi siinä huoneessa on silti kaksi ihmistä, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan ja rakentaa tietynlaista suhdetta toisiinsa.

Terapeuttini on alusta asti sanonut tätä ja rohkaissut tuomaan esille kaikki mahdolliset häneen tai hoitosuhteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni, negatiiviset ja positiiviset, ja se on yksi parhaista osista tätä koko juttua. Että kun joku harmittaa tai on loukannut (ja tietenkin myös jos joku on vaikuttanut positiivisesti), siitä voi sanoa ja se voidaan käsitellä yhdessä kun tietää, että toinen ottaa kaiken hyvin vastaan (enkä ole ikinä ollut oikeasti suuttunut, mutta tiedän, että terapeuttini olisi jopa innoissaan edistyksestäni, jos sellaista toisin esiin).

Todellakin harmi, että kaikki terapeutit eivät osaa suhtautua näihin asioihin samalla tavalla vaan heti saattaa alkaa vaikka millainen passiivisaggressiivinen käyttäytyminen ja muutenkaan ei ikinä kannusteta potilasta puhumaan hoitosuhteesta vaikka hyvä ja avoin suhde on hoidon onnistumisen kannalta se kaikkein tärkein juttu.

Tuot tärkeitä asioita esiin. Omassa terapiassani tuli (minulle) ongelmaksi juurikin selvittämättömät asiat välillämme. Kommunikointi oli ajoittain muka-avointa, se sisälsi paljon perusteettomia nätti-klisheitä, eikä välejämme selkeästi hiertäviä asioita koskaan selvitetty - niitä ei edes otettu esiin. Oletuksena oli niiden taakse jättäminen, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan nyt jälkikäteen ajatellen pilasi koko terapian luottamuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Aivan. Olen käynyt omalla terapeutillani pari vuotta ja tietenkin välillä toinen vähän ärsyttää tai olen saattanut tulkita jonkun kommentin väärin ja pahoittanut mieleni, mutta tällaisia tilanteita tulee eteen kaikissa ihmissuhteissa. Ja vaikka toinen on siinä töissä niin loppujen lopuksi siinä huoneessa on silti kaksi ihmistä, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan ja rakentaa tietynlaista suhdetta toisiinsa.

Terapeuttini on alusta asti sanonut tätä ja rohkaissut tuomaan esille kaikki mahdolliset häneen tai hoitosuhteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni, negatiiviset ja positiiviset, ja se on yksi parhaista osista tätä koko juttua. Että kun joku harmittaa tai on loukannut (ja tietenkin myös jos joku on vaikuttanut positiivisesti), siitä voi sanoa ja se voidaan käsitellä yhdessä kun tietää, että toinen ottaa kaiken hyvin vastaan (enkä ole ikinä ollut oikeasti suuttunut, mutta tiedän, että terapeuttini olisi jopa innoissaan edistyksestäni, jos sellaista toisin esiin).

Todellakin harmi, että kaikki terapeutit eivät osaa suhtautua näihin asioihin samalla tavalla vaan heti saattaa alkaa vaikka millainen passiivisaggressiivinen käyttäytyminen ja muutenkaan ei ikinä kannusteta potilasta puhumaan hoitosuhteesta vaikka hyvä ja avoin suhde on hoidon onnistumisen kannalta se kaikkein tärkein juttu.

Tuot tärkeitä asioita esiin. Omassa terapiassani tuli (minulle) ongelmaksi juurikin selvittämättömät asiat välillämme. Kommunikointi oli ajoittain muka-avointa, se sisälsi paljon perusteettomia nätti-klisheitä, eikä välejämme selkeästi hiertäviä asioita koskaan selvitetty - niitä ei edes otettu esiin. Oletuksena oli niiden taakse jättäminen, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan nyt jälkikäteen ajatellen pilasi koko terapian luottamuksen.

En kyllä ymmärrä yhtään tuota, että terapiassa ei kannusteta puhumaan välejä hiertävistä asioista ja oletetaan niiden vaan katoavan. Silloinhan terapiasuhteesta tulee ihan niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet, joissa asioita ei selvitetä vaan ne jätetään patoutumaan ja pilaamaan välejä. Siinä ei oikein voi haaveillakaan sen olevan korjaava suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Aivan. Olen käynyt omalla terapeutillani pari vuotta ja tietenkin välillä toinen vähän ärsyttää tai olen saattanut tulkita jonkun kommentin väärin ja pahoittanut mieleni, mutta tällaisia tilanteita tulee eteen kaikissa ihmissuhteissa. Ja vaikka toinen on siinä töissä niin loppujen lopuksi siinä huoneessa on silti kaksi ihmistä, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan ja rakentaa tietynlaista suhdetta toisiinsa.

Terapeuttini on alusta asti sanonut tätä ja rohkaissut tuomaan esille kaikki mahdolliset häneen tai hoitosuhteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni, negatiiviset ja positiiviset, ja se on yksi parhaista osista tätä koko juttua. Että kun joku harmittaa tai on loukannut (ja tietenkin myös jos joku on vaikuttanut positiivisesti), siitä voi sanoa ja se voidaan käsitellä yhdessä kun tietää, että toinen ottaa kaiken hyvin vastaan (enkä ole ikinä ollut oikeasti suuttunut, mutta tiedän, että terapeuttini olisi jopa innoissaan edistyksestäni, jos sellaista toisin esiin).

Todellakin harmi, että kaikki terapeutit eivät osaa suhtautua näihin asioihin samalla tavalla vaan heti saattaa alkaa vaikka millainen passiivisaggressiivinen käyttäytyminen ja muutenkaan ei ikinä kannusteta potilasta puhumaan hoitosuhteesta vaikka hyvä ja avoin suhde on hoidon onnistumisen kannalta se kaikkein tärkein juttu.

Tuot tärkeitä asioita esiin. Omassa terapiassani tuli (minulle) ongelmaksi juurikin selvittämättömät asiat välillämme. Kommunikointi oli ajoittain muka-avointa, se sisälsi paljon perusteettomia nätti-klisheitä, eikä välejämme selkeästi hiertäviä asioita koskaan selvitetty - niitä ei edes otettu esiin. Oletuksena oli niiden taakse jättäminen, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan nyt jälkikäteen ajatellen pilasi koko terapian luottamuksen.

En kyllä ymmärrä yhtään tuota, että terapiassa ei kannusteta puhumaan välejä hiertävistä asioista ja oletetaan niiden vaan katoavan. Silloinhan terapiasuhteesta tulee ihan niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet, joissa asioita ei selvitetä vaan ne jätetään patoutumaan ja pilaamaan välejä. Siinä ei oikein voi haaveillakaan sen olevan korjaava suhde.

Tämä! Pahimmillaan toistetaan myös esimerkiksi hyväksymättömyyden ja hylätyksitulemisen pelon traumaa, ja vahvistetaan välttelevää ja asioista puhumatonta käytöstä (ja tämän myötä ahdistusta ja masennusta). Villi veikkaus: aika monelle käy terapiasuhteessa joko näin, tai vaihtoehtoisesti koko ”suhde” jää etäiseksi. Tällaisista terapioista ei ole korjaaviksi (kiintymyssuhteessa tai muussakaan) millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat eivät ymmärrä terapiasta mitään.

Mutta terapian tarve paistaa kuitenkin läpi. Miten ois itseterapointi?

Kerrohan mistä positiosta käsin luettelet tuollaisia ylhäältäkäsin?

Narsistin tunnistaa juuri siitä että ottaa auktoriteettia eri kanavilla ja jakelee neuvoja, vaikka ei olisi minkäänlaista pohjaa toimia niin.

Mammojen mielestä kaikki hiukankin ärsyttävät ihmiset ovat narsisteja. Narsisteja kaikkialla.

Ei ole kaikkialla mutta siellä on missä naamaa tungetaan vaikkei olisi asiaakaan. Kuten esiintymään suhdeneuvojen jakelijana vaikka ei alan osaamista

Se terapeutti pääsee vähemmällä jos asiakkaan ympärillä on mahdollisimman vähän muuttujia ja suhteita, hyvin usein terapeutti suoraan sanoo että voisitko ajatella etäisyyden pitämistä siskoon /veljeen/ isään/ äitiin...mikä johtaa välien katkaisemiseen käytännössä.

Vesihevonen kirjoitti:

Arvosteli opiskeluvalintaani. Kerroin ylpeänä lähteväni yliopistoon lukemaan erästä humanistista alaa vai olinko jo peräti päässyt sisään. "Eihän siinä nyt ole mitään järkeä!" Olin jo pitkään etsinyt suuntaa elämälleni. Hänestä alalta ei työllisty tarpeeksi hyvin. Lisäksi häiritsi välillä hänen sanavalintansa. "Oletko sortunut taas tekemään pakkotoimintojasi?" Ihan lievästi syyllistävä sävy tuossa sortumisessa..

Samankaltaisia kokemuksia täälläkin. Pääsin yliopistoon ja menin YTHS:n psykiatrille. Tämän psykiatrin mielestä minun olisi pitänyt lopettaa yliopisto-opinnot psykiatrisen diagnoosin vuoksi. Arveli että valmistuisin liian vaativalle alalle, ja käski minun miettiä ammattikoulutasoinen koulutus, johon minun pitäisi hakea.

Vierailija kirjoitti:

Se terapeutti pääsee vähemmällä jos asiakkaan ympärillä on mahdollisimman vähän muuttujia ja suhteita, hyvin usein terapeutti suoraan sanoo että voisitko ajatella etäisyyden pitämistä siskoon /veljeen/ isään/ äitiin...mikä johtaa välien katkaisemiseen käytännössä.

Ei todellakaan ole eettistä touhua tai mitenkään normaalia, jos terapeutti käskee katkaista välit johonkuhun, ei oikeastaan pitäisi käskeä tekemään mitään. Kuinka moni tuollaista on sanonut kun päädyit päättelemään, että sitä tehdään 'hyvin usein'?

Olen kärsinyt teini-ikäisestä asti aika vaikeasta ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Menin psykoterapiaan toivoen saavani apua ongelmaani. Yllättävästi terapeutti suuttui minulle joka kerta, kun yritin puhua sosiaalisissa tilanteissa kokemastani ahdistuksesta. Hänen mielestään terapia sujui huonosti aina silloin, kun otin asian esille. Asia jäi sitten käsittelemättä, ja kärsin yhä vuosien päästä samasta ongelmasta.

Kerroin terapeutille haaveammateistani, ajatellen ja toivoen, että saisin kannustusta toteuttamaan haaveitani. Sen sijaan terapeutti toisteli vihaisen ja halveksivan oloisena lausetta "Olisiko sinusta todella siihen?". Mielestäni minun haaveeni eivät olleet täysin epärealistisia, koska olin pärjännyt kyseisillä alueilla hyvin opiskeluissa ja työharjoittelussa. Mutta sitähän ei terapeutti tiennyt, eikä edes vaivautunut kysymään, onko minulla kokemusta kyseisiltä aloilta. Ilmeisesti piti vain päästä lyttäämään potilaan haaveet.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin terapeutille haaveammateistani, ajatellen ja toivoen, että saisin kannustusta toteuttamaan haaveitani. Sen sijaan terapeutti toisteli vihaisen ja halveksivan oloisena lausetta "Olisiko sinusta todella siihen?". Mielestäni minun haaveeni eivät olleet täysin epärealistisia, koska olin pärjännyt kyseisillä alueilla hyvin opiskeluissa ja työharjoittelussa. Mutta sitähän ei terapeutti tiennyt, eikä edes vaivautunut kysymään, onko minulla kokemusta kyseisiltä aloilta. Ilmeisesti piti vain päästä lyttäämään potilaan haaveet.

Ehkä se näki lahjakkuutesi. :))

Terapeutti oli vihainen, kun en ollut puhunut yhtään seksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Aivan. Olen käynyt omalla terapeutillani pari vuotta ja tietenkin välillä toinen vähän ärsyttää tai olen saattanut tulkita jonkun kommentin väärin ja pahoittanut mieleni, mutta tällaisia tilanteita tulee eteen kaikissa ihmissuhteissa. Ja vaikka toinen on siinä töissä niin loppujen lopuksi siinä huoneessa on silti kaksi ihmistä, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan ja rakentaa tietynlaista suhdetta toisiinsa.

Terapeuttini on alusta asti sanonut tätä ja rohkaissut tuomaan esille kaikki mahdolliset häneen tai hoitosuhteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni, negatiiviset ja positiiviset, ja se on yksi parhaista osista tätä koko juttua. Että kun joku harmittaa tai on loukannut (ja tietenkin myös jos joku on vaikuttanut positiivisesti), siitä voi sanoa ja se voidaan käsitellä yhdessä kun tietää, että toinen ottaa kaiken hyvin vastaan (enkä ole ikinä ollut oikeasti suuttunut, mutta tiedän, että terapeuttini olisi jopa innoissaan edistyksestäni, jos sellaista toisin esiin).

Todellakin harmi, että kaikki terapeutit eivät osaa suhtautua näihin asioihin samalla tavalla vaan heti saattaa alkaa vaikka millainen passiivisaggressiivinen käyttäytyminen ja muutenkaan ei ikinä kannusteta potilasta puhumaan hoitosuhteesta vaikka hyvä ja avoin suhde on hoidon onnistumisen kannalta se kaikkein tärkein juttu.

Tuot tärkeitä asioita esiin. Omassa terapiassani tuli (minulle) ongelmaksi juurikin selvittämättömät asiat välillämme. Kommunikointi oli ajoittain muka-avointa, se sisälsi paljon perusteettomia nätti-klisheitä, eikä välejämme selkeästi hiertäviä asioita koskaan selvitetty - niitä ei edes otettu esiin. Oletuksena oli niiden taakse jättäminen, mikä ei tietenkään onnistunut, vaan nyt jälkikäteen ajatellen pilasi koko terapian luottamuksen.

En kyllä ymmärrä yhtään tuota, että terapiassa ei kannusteta puhumaan välejä hiertävistä asioista ja oletetaan niiden vaan katoavan. Silloinhan terapiasuhteesta tulee ihan niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet, joissa asioita ei selvitetä vaan ne jätetään patoutumaan ja pilaamaan välejä. Siinä ei oikein voi haaveillakaan sen olevan korjaava suhde.

Tämä! Pahimmillaan toistetaan myös esimerkiksi hyväksymättömyyden ja hylätyksitulemisen pelon traumaa, ja vahvistetaan välttelevää ja asioista puhumatonta käytöstä (ja tämän myötä ahdistusta ja masennusta). Villi veikkaus: aika monelle käy terapiasuhteessa joko näin, tai vaihtoehtoisesti koko ”suhde” jää etäiseksi. Tällaisista terapioista ei ole korjaaviksi (kiintymyssuhteessa tai muussakaan) millään tasolla.

Joissakin terapiasuuntauksissa ohjeistetaan terapeutteja olemaan passiivisia ja etäisiä. Samalla kuitenkin pitäisi yrittää luoda luottamuksellinen ja hyvä suhde terapeutin kanssa. Eikö nämä asiat ole vähän ristiriidassa keskenään? Eli miten potilas voi luoda hyvän yhteistyösuhteen terapeuttiin, joka on lähes puhumaton?

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti oli vihainen, kun en ollut puhunut yhtään seksistä.

No tietenkin! Niillähän ne sitten herkuttelis kaveriporukassa!

Minulle terapeutti on ilmoittanut olevansa Armon Välikappale. Tuon jalkoi halusin vain kuolla entistä enemmän - olen siis jotakin niin sietämättömän kauheaa, ettei minua ihan vain inhimillisin ja maallisin voimin voi hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Minulle terapeutti on ilmoittanut olevansa Armon Välikappale. Tuon jalkoi halusin vain kuolla entistä enemmän - olen siis jotakin niin sietämättömän kauheaa, ettei minua ihan vain inhimillisin ja maallisin voimin voi hyväksyä.

*jälkeen, ei jalkoi

Terapeuttini sanoi 1.käynnillä ikävään tyyliin ettei tiedä osaako auttaa minua.Menin uudelleen ja kerroin miten ahdistava olo lauseesta jäi.Minulla ei ollut mahdollisuutta käydä usealla etsiäkseni täydellistä henkilöä,hän vaikutti asialliselta muutoin.Hän ärsyyntyi kun kysyin hänen koulutuksestaan.Ei kertonut muuta kuin että on puheterapeutti.Tokaisi ettei tästä tule mitään jos kyselen joka kerta hänen koulutustaan...Hmm.Hän myös kosketteli minua,kysyi kyllä luvan mutten kokenut sitä asiaankuuluvana itseni ja hoitoni kannalta.Hän itki kolmesti,oli hämmentävä asetelma.Inhimillistä muttei kuulu asiaan.Hän oli epävarma,jakeli lappuja ja runoja,käytti motivaatiokortteja ym.Ei kuulu erityistas

on terapeutin ainoaksi hoitometodiksi.Hän toisteli ja luetteli samoja itsestään selvyyksiä toistuvasti.Sai oloni turhautuneeksi ja kopa ahdistuneeksi ajoittain lausahduksillaan.Kun esim.sanoin kaipaavani jeesiä työelämän ja uran kartotukseen hän tokaisi ettei työpaikkoja jaeta täällä...👍Sanoisin että 20000€ hänen koulutuksessaan mennyt hukkaan.Onneksi se on omakustanteista.Yritin etsiä uutta terapeuttia,mikä on hyvin vaikeaa,kellään ei ole antaa uusia kuntoutusaikoja.Jatkoin vajaan vuoden kunnes tuli tietovuoto uutinen mikä helpotti päättämispäätöstä.Hän vähätteli tietomurtoa,puolusteli yritystä ja kertoi että olen AINOA hänen asiakkaistaan joka on lopettanut siitä syystä käynnit...Ehkä meitä on muitakin...Hän suuttui kun kyselin ahdistuneena kirjauksistani.Hän myös sanoi että nyt kaikki voimat käytetään tietomurrosta kärsiviin,hänellä näitä 1.Sanoin että kyllä voimavaroja pitää riittää meille muillekin...En halunnut puhua hänelle suunnitelmista lopettaa,koska pelkäsin että se vaikuttaa terapiaan loppuajalta.Juuri niin kävi,hän sanoi juuri kun olin lähdössä ettei tiedä riittääkö HÄNELLÄ motivaatiota enää jatkaa...Hmm.Alkoi jo huvittaa siinä vaiheessa ja sanoin ettet voi noin sanoa terapeuttina.Luottamusta häneen ei siis ollut sen verrtaa että olisin avoimesti voinut keskustella terapiani päättämisestä hänellä ja suuntaavani toisaalle.Loppukeskustelu ja hoitoni jatko jäi siis käytännössä pitämättä.Kun kysyin mitä suuntausta minulle jatkossa hän suosittelee,vastaus oli että terapeuttisuhde on henkilökemioista kiinni eikä osaa suositella mitään...Aika uskomatonta!En ole aiemmin törmännyt vastaavaan.Kaikki toivottavasti kulminoituu ja selittyy ammattitaidon puutteeseen ja siitä aiheutuvaan epävarmuuteen.Mikäli ei,on tällaiset "terapeutit"saatava pois valviran listoilta.Apua varmasti näistäkin on joillekin,menee enemmän sinne sielunhoito/keskusteluapu osastoon.Itselleni erikoistason sh on ollut enemmän apua ja jolle olen joutunut avaamaan myös näitä "terapeuttini" lausahduksia..Eli aikaa on kulunut toipuakseni myös terapeutin toiminnasta..Ei pitäisi olla näin.En ole mennyt enään,uusi haussa ja valitus menossa eteenpäin.Luottakaa ensitapaamisen huomioihinne ja fiilikseen mikä jää etsiessänne sopivaa ja vaihtakaa ajoissa.Olin järkyttynyt näistä useista huono terapeutti kokemuksista.Osalla terapeuteista näyttää olevan oma terapiaprosessi kesken.Näin ikävä kyllä.

Psykologi sanoi heti ensimmäisellä tapaamisella, että onkohan minun työni minulle oikea. Se tuntui loukkaavalta, koska en ollut puhunut itsestäni, saatikka työstäni juuri mitään hänelle. Asiani ei liittynyt mitenkään siihen, että minulla olisi jokin ongelma työssäni. Työssäni olen ansioitunut ja suoriutunut siitä hyvin. Ei ollut kysymys siitä ollenkaan. Olen arvostetussa asemassa ja jonkun parinkymmenen minuutin ensivaikutelman perusteella hän teki muka jonkin arvion, että työ ei sovi minulle. Johtuiko sitten jo siitä, että ylipäätään olin psykologin vastaanotolla. Että ei siinä asemassa voi olla psykiatrian asiakas. Kauhean kaavamainen ajattelu ja harkitsematon käytös. Sellainen olo minulle tuli. Varsinainen asiani, joka liittyi sukulaisiini, kuitattiin neuvolla, joka on täysin vastoin arvojani. Kolme kertaa kävin. Sitten ajattelin, että, jos ei ole enempää antaa, niin olkoon.

Hercule Poirot Samoushenkan psykiatrista: -Paheksutte ja vähättelette kaikkea, mitä neiti Samoushenka tekee, koska muuten teillä ei ole tarkoitusta (function).

Pariterapeutti ensimmäisellä käynnillä otti tosi vahvasti ja negatiiviseen sävyyn kantaa siihen miten mieheni pitäisi toimia. Oltiin siis yhdessä käynnillä. Toki terapeutti saa konfrontoida ja tietyt teot täytyy todeta vääriksi, mutta tuo tapahtui liian nopeasti ja voimakkaasti. Terapeutin tärkein taito on kuunnella ja yrittää ymmärtää.

Yksilöterapeutti ainoaksi jääneellä käynnillä alkoi itse itkeä kun kuuli vaikean tilanteeni ja kertoi omista lapsistaan. Minulle tällainen terapeutin avautuminen omasta elämästään on lähes poikkeuksetta ongelma, koska se sotkee roolit.

Terapeutti väitti kivenkovaa etten saa kelalta mitään korvauksia. Suuttui niin että kovaan ääneen toitotti etten saa. No kun kysyin kelalta asiasta niin olinkin ihan oikeutettu siihen. Kun sanoin tämän terapeutille niin alkoi mykkäkoulu. En sitten ollut sen jälkeen missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa, epäammattimaista toimintaa :(