Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vastaajat eivät ymmärrä terapiasta mitään.

Mutta terapian tarve paistaa kuitenkin läpi. Miten ois itseterapointi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat tosi hyvin, mutta... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia ihmetyttää. Miksi tähän on Vastaamon tapaus joissain viesteissä vedetty mukaan? Vastaamon katastrofissa eivät terapeutit ole olleet millään lailla syyllisiä.

Eikö se yksi omistaja ole terapeutti kanssa?

Mielestäni kyllä. Mutta eivät ne Vastaamossa työtään tehneet terapeutit ole olleet tässä syyllisiä, viha on joidenkin kohdalla kohdistettu heihin ja siinä mennään vikaan.

Kirjaukset joita kiristykseen käytetään on Vastaamon psykoterapeuttien tekemiä. Ne kirjaukset voidaan tehdä niin suppeasti ja ympäripyöreästi, ettei niillä olisi mitään arvoa kirjistäjälle. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole. Psykoterapeutit eivät ole kertoneet mitä kirjaavat kenestäkin, joten nyt kiristystilanteessa potilaat ovat joutuneet jännittämään epätietoisuudessa mitä tietoa kiristäjällä on ja mitä ei.

Tapaus on tuonut myös näkyväksi sen, että raha menee aina psykoterapeuteilla potilaan aidon hädän edelle. Tässäkään kriisissä yksikään terapeutti ei katsonut asiakseen auttaa potilaita ja samalla itketään kun potilaat eivät halunneetkaan enää tulla juttelemaan 120€ tuntiliksalla. Joku apupuhelin on perustettu, mutta se on tietenkin ollut koko ajan täysin riittämätöntä. Sen sijaan kriisissä jopa jotkut papit ja Pekka Sauri ovat tarjoutuneet auttamaan, ilman maksua. Vastaamon psykoterapeutteja tämä tilanne ei haittaisi lainkaan jos rahavirrat olisivat pysyneet ennallaan.

Kyllä, kirjaukset ovat heidän ja ne on lakisääteisesti pakko tehdä. Ei tietenkään pidä kirjoittaa liian yksityiskohtaisesti, se on totta. Mutta ihan samalla tavalla ne terapeutit ovat luottaneet tietoturvaan kuin potilaatkin eikä niiden tietojen vuotaminen ole heidän vastuullaan. Voin myös kuvitella, että tilanne on järkyttänyt melkoisen paljon myös näitä työntekijöitä.

Minusta täällä leimataan tarpeettoman aggressiivisesti nyt kaikki terapiatyötä tekevät. Tämän keskustelun esimerkkien terapeutit tietenkin ansaitsevat sen, mutta toivoisin hiukan suhteellisuudentajua myös siihen, ettei yleistetä vihamielisyyttä koko ammattikuntaan, koska siellä on iso osa päteviä ja potilasta kunnioittavia ammattilaisia jotka eivät sitä vihaa millään tavalla ansaitse.

Ja missähän se kunnioitus näkyy? Tässä tekstissäkö? Katsotaanpa tarkemmin...

Ikävästä kokemuksista kärsinyt maksava asiakas = tarpeettoman aggressiivinen, suhteellisuudentajuton, vihamielinen

Psykoterapeutti= pätevä ja potilasta kunnioittava ammattilainen joka ei millään tavalla ansaitse vihaa

Kirjoituksessani viittasin yleiseen ilmapiiriin eli siihen, että teilataan kaikki terapiatyötä tekevät. Jos ilmaistaan, että "raha menee psykoterapeuteilla aina potilaan edelle", niin tuo on tarpeetonta yleistystä. Koska fakta on, että joukossa on paljon ammattilaisia joiden kohdalla tuo ei millään tavalla päde. Minä en sano, että psykoterapeutti on aina potilasta kunnioittava ammattilainen. Ei tietenkään olen näkyyhän se tässäkin ketjussa. Kuten kaikissa ihmisryhmissä ja ammateissa, joukkoon mahtuu taatusti laidasta laitaan. Sen takia koko ammattiryhmää ei voi niputtaa samojen kuvausten alle, ei positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä.

Olen samaa mieltä siitä, että välillä terapiaa kohtaan ollaan hirvittävän kriittisiä. En silti allekirjoita tuota, etteikö raha menisi potilaan edelle. Kyllähän terapeutti kuitenkin lopettaa hoidon välittömästi jos raha ei tule tilille ajallaan ja eurolleen. Siinä mielessä raha on se hoitosuhdetta olennaisimmin ylläpitävä tekijä.

Ilman muuta raha on varmasti olennainen asia jos kyse on ihmisen elinkeinosta ja leipä pitää saada pöytään. Ei se hyväntekeväisyyttä voi olla. Mutta väite siitä, että kaikilla terapeuteilla raha menee aina potilaiden kunnioituksen tai hädän edelle on yksiselitteisesti liian jyrkkä yleistys. Ammattitaitoinen terapeutti toimii potilasta arvostaen ja parhaalla taidollaan hänen parhaakseen, huomioiden kuitenkin myös samalla oma leivässä pysyminen. Tämä yliyleistävä vihapuhe mitä täällä on ei mitenkään ole oikein. Sanomattakin on selvää, että työn valvontaa olisi hyvä lisätä ja kokemukset mitä täällä on kerrottu tuntuvat pöyristyttäviltä. Mutta jos keskustelussa aletaan leimaamaan koko terapeuttikunta on siitä haittaa myös potilaille, koska ei enää ehkä uskalleta hakea apua. Asioista voi ja täytyy puhua, epäkohtiin on puututtava. Mutta raivon kohdistaminen niihinkin tahoihin joille se ei kuulu saa aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Eivät kaikki nuo edellä olleet omakohtaiset viestit voi olla kuviteltuja, tai keksittyjä.

Ongelma, mikä tässä nyt on, on se, että minkälaista se teidän alanne terapia, psykiatria ja hoidon laatu oikein on? 

Onko se potilasta todella kuuntelevaa, ymmärtäväistä, kunnioittava ja empaattista? Vai onko se jotakin aivan muuta?

Otit esille termin " yliyleistävä vihapuhe". Aika kärkevästi sanottu. Tosin en ole ihan kaikkia tekstejä lukenut, mutta suurin osa on kirjoitettu aivan tosissaan, huolestuneena ja suhteellisen sivistyneesti.

Ikävää, jos et pidä näistä epäkohdista, tai huonoista kokemuksista, joita tässäkin aiheessa on tullut esille. Tervetuloa maailmaan ja sen todellisuuteen! Koska näin nyt vain on joillekin elämän varrella käynyt, että ovat joutuneet epäammattimaisesti ja esim. välinpitämättömästi käyttäytyvien terapeuttien eteen.

Kehittäkää enemmän sitä hoitotiedettänne, sen hoitomuotoja ja tapoja hoitaa ihmisiä.

Ihan kaikki epäkohdat, tai epäpätevät ihmiset tuskin tulevat sittenkään alalta koskaan kokonaan poistumaan, mutta toivottavasti uudistatte sitä psykiatriaanne ja terapiakäytäntöjänne tälle vuosituhannelle. Ja aika nopeasti, jotta ihmiset saisivat todella sitä apua ja hoitoa, mitä tarvitsevat ja ansaitsevat saada.

Minä en ainakaan ole väittänyt yhdenkään tämän ketjun kokemusten olevan vääriä tai keksittyjä. Viestini eivät ole kohdistuneet näihin kokemuksiin ja niiden esille tuomiseen, koska mielestäni näitä asioita täytyy tuoda esiin. Sen sijaan tartuin siihen keskustelusävyyn joka osassa viesteistä tulee esiin. Silloin kun lähdetään yleistämään kaikki terapeutit tietynlaisiksi, mennään jo metsään asian ytimestä. Terapiatyötä tehdään hyvin paljon persoonalla joten näin ollen sinne mahtuu monenlaista tekijää laidasta laitaan. Kaikkia ei pidä tuomita siksi, että joukossa epäilemättä on täysin asiattomia ja epäammattimaisia tapauksia. Siellä joukossa kun on paljon myös niitä osaavia ja oikeasti potilasta arvostavia tekijöitä, jotka pystyvät potilaita todella auttamaan ja jotka tekevät työtä myös sydämellään. Sen takia koko ammattiryhmää ei pidä leimata, se on vahingollista myös potilaiden kannalta. Sen sijaan epäammattimaisia tapauksista soisin tehtävän valituksia ja nostettavan pöydälle kuten on tehtykin.

Lähdettäisiinkö nyt ihan siitä, että terapiassa on _asiakkaita_ - ei potilaita. Jep. Ihan tällaisista perusjutuista alkaa se yksilön kunnioittaminen joka täytty myös psykiatriaan päivittyä. Etenkin, jos toimitaan ylsityisellä sektorilla myyden kallista palvelua.

Juuri tuota asakas sanaa olen täällä käyttänyt ja voitaisiinko puhua sitten myös asiakaspalvelijasta , joka toimisi asiakkaan parhaaksi? Nyt ei ainakaan julkisuuteen näytä Vastaamossakaan siltä kun ulkopuoliset tarjoutuneet ilmaiseen apuun sen firman asiakkaille. Ja Helsinki kieltäytynyt käsittääkseni yhteistyöstäkin, eikä ohjaa asiakkaita enää sinne?

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat eivät ymmärrä terapiasta mitään.

Mutta terapian tarve paistaa kuitenkin läpi. Miten ois itseterapointi?

Kerrohan mistä positiosta käsin luettelet tuollaisia ylhäältäkäsin?

akateeminen tyttö kirjoitti:

Sain opiskeluaikaan masennuksen ja ahdistuksen takia Kelan korvaaman pitkän psykoterapian. Koulukunta oli kognitiivinen psykoterapia, ja se kesti kolmisen vuotta. Terapeuttini oli vanhempi mies, hyvin viileä, korrekti, semmoinen kuivan oloinen. Hän ei puhunut juuri mitään, ja minulla oli usein vaivautunut olo kun piti keksimällä keksiä, mistä päästä sitä omaa päätään yrittäisi selvittää. Valitsin (hölmö) hänet sillä perusteella, että hän muistutti isääni, johon minulla on viileät ja etäiset välit. Ajattelin kai, että hyvä terapiasuhde korjaisi jotenkin tuota isäkokemusta. No ei korjannut.

Mies saattoi olla pitkiä aikoja hiljaa, mutta töksäyttää sitten jotain omituista ja takertua sivuseikkaan. Usein tuntui, ettei keskustelu johtanut mihinkään. Yritin puhua tästä sekä psykiatrilleni (YTHS), jolta olin saanut lausunnon Kelalle, että äidilleni, joka on psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Molemmat sanoivat, että tuollainen vastustus on ihan normaalia terapiasuhteen alussa, jatkat vain sillä samalla terapeutilla.

Joskus vuoden jälkeen uskalsin kertoa hänelle eräästä seksikokemuksestani, joka oli sattunut muutama vuosi aiemmin. Olin viettänyt iltaa opiskelukaverini kanssa ja päädyimme sänkyyn. Hän oli kovaotteinen ja satutti minua, mikä oli minulle täysi yllätys, sillä pidin häntä ystävänäni. Hän myös kiihottui siitä, että minuun sattui ja vastustelin.  Olin tosi järkyttynyt. Sen jälkeen katkaisin ystävyytemme, tietenkin. En kertonut kenellekään, sillä luulin, että olin itse aiheuttanut tai ansainnut kohtelun. 

Kun sitten kerroin tämän terapeutilleni, hän sanoi ensin maltillisesti, että väkivaltafantasiat ovat hyvin yleisiä naisilla - kaikki naiset haaveilevat raiskatuksi tulemisesta, mutta sitä ei pidä sekoittaa todellisuuteen. Aloin itkeä ja sanoin, että tuo mies oli aivan oikeasti nauttinut siitä, että minä pelkäsin ja minuun sattui. Terapeutti suuttui ja sanoi: "Sinä loukkaat minua miehenä, kun väität että tuollaisia miehiä on olemassa". Olin ihan haavi auki, että miten tuollaista voi edes ajatella saati sanoa toiselle ihmiselle, joka on hädissään ja luottamuksella kertoo kipeän asian. En pystynyt sanomaan mitään. Mies antoi minulle nenäliinan ja istuin hiljaa loppuun asti.

Sen jälkeen kerroin sekä äidille että psykiatrille, että olen menettänyt luottamukseni terapeuttiini. Jälleen molemmat sanoivat: "Se on vaan merkki siitä että terapia etenee, kun on vaikeaa. Jatkat vain samalla terapeutilla, ei nyt kannata vaihtaa kun olet jo näin pitkällä." En kuitenkaan uskaltanut kertoa tuota tapahtunutta kummallekaan. Jatkoin terapiaa vielä reilun vuoden, kunnes Kelan tuki loppui. Olin siitä suunnattoman huojentunut. Loppuraporttiin ukko kirjoitti vielä, että hänen mielestään terapiani jäi kesken.

Minä teidän myös terapeutin/lääkärin joka kysellyt raiskatulta: jospa tämä olikin sun oma toive? Ei noitten kanssa kannata enää jatkaa ihan jo itsekunnioituksen takiakin. Terapiatarve olisi siellä oma, ja kova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Sanonut heti alkuun että häntä jännittää, kun ei ole koskaan ollut itseään vanhempaa asiakasta. Eipä tehnyt sitten mieli kuormittaa poloista enempää omilla huolilla 😅

Ehdotti mulle maksullisia naisia poikuuteni mennettämiseen ja kyseessä oli naispuolinen terapeutti. Omiin arvoihini ja rohkeuteeni ei moinen sovi, jossei parisuhteen kautta tulisi saamaan kosketusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Olet täysin oikeassa, mutta tähän ketjuun on turha vastata edes neutraalilla suhtautumisella terapeutteja kohtaan.

Olen itse ollut "järjestelmässä" 13 vuotta ja on ollut paljon niitä huonompiakin kokemuksia eikä kuvani etenkään julkisen puolen mielenterveyspalveluista ja niiden työntekijöistä ole erityisen ruusuinen, mutta löysin vihdoin pari vuotta sitten maailman parhaan terapeutin ja surettaa kyllä nämä "terapia on feikkiä, mädäntykää vaan kotonanne ja lakatkaa etsimästä sitä oikeaa terapeuttia ennen kuin paha terapeuttimafia iskee" kommentit. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kuuntele noita tyyppejä. Vaikka sen hyvän terapeutin löytämiseen meni itseltäni yli 10 vuotta niin se on jotain niin erityistä ja elämän mullistavaa, että ainakin omalla kohdalla se oli jopa kaiken sen hukkaan heitetyn ajan ja huonompien hoitohenkilöiden kanssa sähläämisen arvoista. En ikinä käskisi ketään luovuttamaan sen täydellisen hoidon löytämisen suhteen.

Olen yksi näistä kauhuterapeutin kohdanneista ja allekirjoitan tämän. Kun vihdoin löysin terapeutin, joka suhtautui minuun empaattisesti ja johon koin voivani luottaa, parantuminen lähti etenemään vauhdilla. Ajan myötä tästäkin terapeutista paljastui ärsyttäviä puolia ja välillä hän ei ymmärtänyt kantaani tai rohkeni olla eri mieltä kanssani, mutta ymmärsin jo silloin näiden asioiden kuuluvan normaaliin terapiasuhteeseen. Ilman tätä terapeuttia en olisi se terve ja hyvinvoiva ihminen, joka nyt olen.

Tulisi varmaan halvemmaksi jutella vaikka kukkaruukulle, jos ei saa olla eri mieltä mistään.

Myönnän, en tiedä terapiasta mitään, mutta jos hän on vain kuuntelija, niin eikö silloin pitkä koulutus mene hukkaan?

Tottakai saa. En tarkoittanut että niin ei saisi olla, vaan että tämä oli yksi asioista, joka kyseisessä terapeutissa jossain vaiheessa ärsytti. Ärsytys terapiasuhteessa on kuitenkin normaalia ja olisi ihme jos kolmen vuoden aikana terapeutti ei alkaisi yhtään ärsyttämään. Olen edelleen sitä mieltä että terapeutti yritti turhaan kääntää päätäni tietyissä asioissa, koska tiedän itse elämäntilanteeni paremmin, mutta epäasiallisesti käyttäytyvään terapeuttiin verrattuna tämä jolla kolme vuotta kävin, oli itse täydellisyys.

Psykiatri suositteli psykodynaamista terpiaa, mutta se ei yhtään sopinut mulle. En voinut sietää sitä hiljaisessa huoneessa istumista, ei mulla ole sellaisia puhujan lahjoja että voisin vain pölöttää itsekseni ilman että on mitään vuorovaikutusta tai että kysytään mitään. Oikeasti se tuli itsellekin yllätyksenä miten paljon muhun vaikuttaa sen toisen osapuolen passiivisuus.

Terpeutti oli myöskin mies, ja sen lisäksi että hän istui nurkassa puhumatta mitään hän joskus puhui ihan täysiä asiattomuuksia. Esim kehoitti minua iskemään miehen josta en ollut kiinnostunut jotta voisin hyötyä hänestä taloudellisesti. En tiedä oliko hän tosissaan, mutta olin aivan kauhuissani tästä ehdotuksesta. Ja oli paljon muutakin.

Kun otin puheeksi nämä asiat terapiassa, terapeutti kielsi että hän olisi mitään sanonut ja sain sellaisen kuvan kuin kaikki olisi minun kuvitelmaa. Yritin lopettaa mutta terpeutti sai mut uskomaan että lopettamishalu johtuu siitä että tarvitsen terapiaa ja minun pitää käydä hänen luonaan vielä vuosia. Meinasin jo mennä psykoosiin kun olin niin kuormittunut, mutta onneksi sitten pääsin ihan eri hoitoon ja sain parhaan psykiatrin ikinä. Hän oli kognitiivinen terapeutti ja aivan kultaa. Ja nykyään minä olen suhteellisen terve, työssäkäyvä ihminen.

Olisin itse huonolla terapeutilla käydessäni kyllä hyötynyt tällaisesta keskustelusta koska, kuten tosi monien kertomuksissa on toistunut, munkin oli vaikea hahmottaa mikä kuuluu terapiaan ja mikä ei. Toisaalta terapeutin auktoriteettiasema, toisaalta sen asian myöntäminen että itse on hakenut ja tarvitsee apua voivat hämärtää omaa käistyskykyä asiasta. Terpian ei kuulu heikentää vointia, vaan parantaa sitä. Jos terapia on hirveää ja tuntuu pahalta, kannattaa oikeasti vaihtaa. Joskus vika ei ole edes terapeutissa, mulla on ollut hyviäkin, mutta sellaisia, joiden kanssa ei vaan synkkaa (niin olen siis lapsesta asti käynyt terapiassa). Terapeutin ja potilaan välinen suhde on tutkimustenkin mukaan tärkein tekijä sille, kuinka paljon potilas terapiasta hyötyy.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt asiaton, mutta työpaikalla on psykologi/terapeutti joka on hyvin vaivaannuttava tapaus. Selvä syömishäiriö (luuranko), pukeutuu omituisiin rääsyihin, haisee todella pahalta, myös henki haisee puhuessa, ja erittäin huono puhumaan ja muutenkin ihmisten kanssa. Tilannetaju 0. Hänestä kuulee töissä aina toisinaan negatiivista palautetta, sekä kollegoilta et asiakkailta.

Apua, nyt kyllä tuli vahva tunne että ollaan samassa työpaikassa :D Onko kyseessä oppilaitos? Nuorehko nainen?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän ketjun lopettaa? Ei tämä johda mihinkään järkevään. Trollattu pilalle,

Tämä ilmiselvästi puhdasta trollausta sisältävä ketju on valittu poiminnaksi. Onko vauvapalstan ylläpitäjällä tarkoitus leikkiä näinkin vakavalla asialla. Tulkitsen sen siten. Jokainen näkee, että täällä on täysin kuvitteellisia tarinoita.

Tietääkö joku, ketä taloudellisesti vastaa palstasta? Tuskin rahoittajan tarkoitus agitoida ammattikunnan asiatonta ajojahtia.

vastaamohan kysyi koko suomen n.6mil kansalta. mikä karin päätä vaivaa pään särystä pääset maksamalla 500e. kyllä pitäs apu juilimiseen löytyä

Terapian onnistuminen -> toivottujen tulosten saavuttaminen vaatii töitä, siis myös hoidettavalta. Musta tuntuu, että paljon on näitä 'kävin terapiassa, ei mitään hyötyä'. Vähän sama kuin 'ostin salijäsenyyden, eikä pyllyni kiinteytynyt yhtään!! (en tosin käynyt siellä, tai tehnyt mitään)'

Lisäksi tulee muistaa, että terapiaan hakeutuvalla on probleema, täällä kun kysellään terapeuteista, niin vastaajat eivät välttämättä anna kovin objektiivista näkemystä ja osa saattaa jopa keksiä näitä juttuja.

Jos oikeasti tapahtuu asiattomuuksia, yhteyttä viranomaisiin, valviraan AVIin tai muihin, ja asiaa eteenpäin.

Kannattaa valita terapiasuuntaus, johon terapeutilta vaaditaan oma terapia. Sekä kannattaa katsoa, mikä on terapeutin pohjakoulutus. Joihinkin koulutuksiin pääsee vailla minkäänlaista psykiatrista koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapeutti sanoi, että ”meidänhän pitää lopettaa tämä sitten”, kun mietin haasteita terapiassa ja sanoin ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa terapeutiksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan hänelle, että se ettei ole muita terapeutteja saatavana, niin ei se tarkoita, että tämä olisi huono. Sanoinkin, että taisi osua pahasti hänen ammatilliseen identiteettiinsä ja hän oli pitkään hiljaa ja näytti ärsyyntyneeltä. Tuon kohtauksen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen enää juuri ollenkaan, kun tuntui, että jos valitsen väärät sanat, niin hän keskeyttää terapian välittömästi. Jatkoin muutaman kuukauden ja sen jälkeen huomasin miten paljon paremmin voin ilman hänen istuntojaan. Siellä käyminen yleensä stressasi ja ahdisti, kun koin hänet niin arvaamattomaksi ja turvattomaksi.

Mikä kaupunki, tai kerro edes maakunta? Mies, nainen? Mietin, että oonkohan minä käynyt samalla (nainen, Pirkanmaa).

Ei ole sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia ihmetyttää. Miksi tähän on Vastaamon tapaus joissain viesteissä vedetty mukaan? Vastaamon katastrofissa eivät terapeutit ole olleet millään lailla syyllisiä.

Eikö se yksi omistaja ole terapeutti kanssa?

Mielestäni kyllä. Mutta eivät ne Vastaamossa työtään tehneet terapeutit ole olleet tässä syyllisiä, viha on joidenkin kohdalla kohdistettu heihin ja siinä mennään vikaan.

Kirjaukset joita kiristykseen käytetään on Vastaamon psykoterapeuttien tekemiä. Ne kirjaukset voidaan tehdä niin suppeasti ja ympäripyöreästi, ettei niillä olisi mitään arvoa kirjistäjälle. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole. Psykoterapeutit eivät ole kertoneet mitä kirjaavat kenestäkin, joten nyt kiristystilanteessa potilaat ovat joutuneet jännittämään epätietoisuudessa mitä tietoa kiristäjällä on ja mitä ei.

Tapaus on tuonut myös näkyväksi sen, että raha menee aina psykoterapeuteilla potilaan aidon hädän edelle. Tässäkään kriisissä yksikään terapeutti ei katsonut asiakseen auttaa potilaita ja samalla itketään kun potilaat eivät halunneetkaan enää tulla juttelemaan 120€ tuntiliksalla. Joku apupuhelin on perustettu, mutta se on tietenkin ollut koko ajan täysin riittämätöntä. Sen sijaan kriisissä jopa jotkut papit ja Pekka Sauri ovat tarjoutuneet auttamaan, ilman maksua. Vastaamon psykoterapeutteja tämä tilanne ei haittaisi lainkaan jos rahavirrat olisivat pysyneet ennallaan.

Kyllä, kirjaukset ovat heidän ja ne on lakisääteisesti pakko tehdä. Ei tietenkään pidä kirjoittaa liian yksityiskohtaisesti, se on totta. Mutta ihan samalla tavalla ne terapeutit ovat luottaneet tietoturvaan kuin potilaatkin eikä niiden tietojen vuotaminen ole heidän vastuullaan. Voin myös kuvitella, että tilanne on järkyttänyt melkoisen paljon myös näitä työntekijöitä.

Minusta täällä leimataan tarpeettoman aggressiivisesti nyt kaikki terapiatyötä tekevät. Tämän keskustelun esimerkkien terapeutit tietenkin ansaitsevat sen, mutta toivoisin hiukan suhteellisuudentajua myös siihen, ettei yleistetä vihamielisyyttä koko ammattikuntaan, koska siellä on iso osa päteviä ja potilasta kunnioittavia ammattilaisia jotka eivät sitä vihaa millään tavalla ansaitse.

Ja missähän se kunnioitus näkyy? Tässä tekstissäkö? Katsotaanpa tarkemmin...

Ikävästä kokemuksista kärsinyt maksava asiakas = tarpeettoman aggressiivinen, suhteellisuudentajuton, vihamielinen

Psykoterapeutti= pätevä ja potilasta kunnioittava ammattilainen joka ei millään tavalla ansaitse vihaa

Kirjoituksessani viittasin yleiseen ilmapiiriin eli siihen, että teilataan kaikki terapiatyötä tekevät. Jos ilmaistaan, että "raha menee psykoterapeuteilla aina potilaan edelle", niin tuo on tarpeetonta yleistystä. Koska fakta on, että joukossa on paljon ammattilaisia joiden kohdalla tuo ei millään tavalla päde. Minä en sano, että psykoterapeutti on aina potilasta kunnioittava ammattilainen. Ei tietenkään olen näkyyhän se tässäkin ketjussa. Kuten kaikissa ihmisryhmissä ja ammateissa, joukkoon mahtuu taatusti laidasta laitaan. Sen takia koko ammattiryhmää ei voi niputtaa samojen kuvausten alle, ei positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä.

Olen samaa mieltä siitä, että välillä terapiaa kohtaan ollaan hirvittävän kriittisiä. En silti allekirjoita tuota, etteikö raha menisi potilaan edelle. Kyllähän terapeutti kuitenkin lopettaa hoidon välittömästi jos raha ei tule tilille ajallaan ja eurolleen. Siinä mielessä raha on se hoitosuhdetta olennaisimmin ylläpitävä tekijä.

Tämä. Valitettavasti tämä ”läheinen ihmissuhde” on verrannollinen prostituutioon tässä kohtaa. Ymmärrystä ja ”apua” irtoaa kunhan raha.

Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin, etenkin kun on ollut joitakin huonoja kokemuksia terapeuttien kanssa ja on tullut turvaton olo. Se on lähtökohtaisesti hyvin ristiriitainen ja paradoksaalinenkin asetelma, että potilaan ja terapeutin välille muodostuu (tai siihen ainakin pyritään) parhaimmillaan niin luottamuksellinen suhde, että siinä on mahdollisuus korjaaville kokemuksille. Kuitenkin samaan aikaan potilas on maksava asiakas ja yhteistyö kestää tasan niin kauan kunnes potilaalla on rahaa.

Minun on ollut hyvin vaikea jotenkin käsitellä ja hyväksyä tätä ristiriitaa. Sen tosiasian sivuuttaminen tuntuu siltä kuin teeskentelisi ja valehtelisi itselleen. Toisaalta olen huomannut, että hyvän terapeutin kanssa työskennellessä nuo pohdinnat eivät tule niin aktiivisesti pintaan, koska olo on luottavaisempi, turvallisempi ja parhaimmillaan on tunne, että terapeutti aidostikin välittää..ainakin vähän. Mitä ajatuksia teille muille tulee tästä?

Minua hämmäentää syvästi etenkin nämä, joissa terapeutti yrittää tunkeutua hoidettavansa henkilökohtaiseen elämään, joko somessa tai jopa ihan konkreettisesti. Voiko epäammattimaisempaa olla? Minä kävin muutaman kerran psykologin juttusilla ja hän sanoi minulle heti, että jos sattuu näkemään minut joskus tämän huoneen ulkopuolella hän ei edes tervehdi minua, koska jo siitä ulkopuoliset voisivat päätellä, että olisin hänen potilaansa ja sehän taas ei kuulu kenellekään muulle. Onneksi hän oli asiallinen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin, etenkin kun on ollut joitakin huonoja kokemuksia terapeuttien kanssa ja on tullut turvaton olo. Se on lähtökohtaisesti hyvin ristiriitainen ja paradoksaalinenkin asetelma, että potilaan ja terapeutin välille muodostuu (tai siihen ainakin pyritään) parhaimmillaan niin luottamuksellinen suhde, että siinä on mahdollisuus korjaaville kokemuksille. Kuitenkin samaan aikaan potilas on maksava asiakas ja yhteistyö kestää tasan niin kauan kunnes potilaalla on rahaa.

Minun on ollut hyvin vaikea jotenkin käsitellä ja hyväksyä tätä ristiriitaa. Sen tosiasian sivuuttaminen tuntuu siltä kuin teeskentelisi ja valehtelisi itselleen. Toisaalta olen huomannut, että hyvän terapeutin kanssa työskennellessä nuo pohdinnat eivät tule niin aktiivisesti pintaan, koska olo on luottavaisempi, turvallisempi ja parhaimmillaan on tunne, että terapeutti aidostikin välittää..ainakin vähän. Mitä ajatuksia teille muille tulee tästä?

Mielestäni oikein hyvää pohdintaa. Aina kun ihmisten henkilökohtaisia asioita etenkin heikkouksia laitetaan yksityisen rahan alle on mielestäni normaalia tuntea tällaisia tunteita ja kyseenalaistaakin sellaisia. Muistan itse, kun hain ahdistukseeni apua lopulta puhuneeni itseni ulos sieltä muutaman käynnin jälkeen. Muistan ajatelleeni, että hölmökö minä olen, kun luulen että minuun pitäisi tuhlata tällaisia resursseja, kun on olemassa ihmisiä joilla on pahempiakin ongelmia. Mielestäni se tunne liittyi vahvasti juuri tuohon ajatukseen, että olen ostamassa jonkun kallista aikaa ja hän voisi sijoittaa sen varmasti paremminkin, kuin minuun.

Minulla on nykyään oikein hyvä terapeutti ja terapiasta on paljon apua. Hänellä on välillä koira mukana vastaanotolla (on erikseen kysynyt, sopiiko se minulle ja se on mielestäni kiva lisä terapiaan). Koira istuu usein sylissäni, kun juttelemme. Kerran huomasin, että sen korvan takana oli iso, karvoista muodostunut patukka. Sellainen rastan tyyppinen "takku", jota ei siis saa mitenkään pois koska on niin huovuttunut yhteen. Sellaisen syntyminen vaatii, että ei hoida koiran turkkia pitkään aikaan. Siitä tuli kamala olo, koska tuntui että jos terapeutti ei välitä edes omasta koirastaan, miten hän voi välittää asiakkaistaankaan. En uskaltanut huomauttaa asiasta tai ottaa sitä puheeksi. Yritän ajatella, että olemme kaikki ihmisiä ja terapeuteilla on omat ongelmansa. Kukaan ei ole täydellinen.