Onko teillä lapsuuden maisemaa tai paikkaa, johon haluaisitte palata, mutta ette voi?

Lapsuudenkotiini haluaisin joskus vielä palata.

Aika harvoin sinne aktiivisesti kaipaan, mutta unissani se on ainut koti. Jos menen siis unissani kotiin, olen aina matkalla sinne. Juuri koskaan en pääse perille asti.

Olin 16-vuotias kun muutimme sieltä pois. Talo on edelleen pystyssä, sitä asutaan ja rakennusta on remontoitu jatkuvasti, mutta muistan sen tietysti yhä edelleen sellaisena, kuin se meidän siellä asuessamme oli.

Muuttaminen oli tavallaan traagista, vaikka en varsinaisesti surrutkaan sieltä lähtöä (muutimme uuteen OK-taloon), mutta jotenkin koko vanha kotimme tuntui surullisen hauraalta ja kutistuneelta, kun kaikki huonekalumme ja tavaramme oli viety sieltä pois.

Hassuinta kaipuussa tuonne lapsuudenkotiimme on se, että en välttämättä haluaisi edes mennä sisälle asti. Haluaisin vain astua ulkoverannan portaille ja avata ulko-oven (jos se alkuperäinen edes olisi tallella), mutta tuulikaappia kauemmas en haluaisi edes mennä. Jäisin siis todennäköisesti vain ulko-ovelle pyörimään.

Olen kuolinpesän osakas, oikein mukava pikku maalaismökki keskellä korpea, hyvät puitteet yritystoimintaan jos on näkemystä. Voisinpa vaikka muuttaa asumaan niin ei menisi mökki ihan heti homeeseen. Muut osakkaat vaihtoivat kiinteistön lukot niin saan ihastella tiluksiani pihalta käsin. Rivien välistä voinee lukea ettei minua haluta huudeille.

Mummola❤️

Lapsuuteni leikkipaikan päällä on nyt moottoritie.

Talo jossa asuin lapsena ja sen yhteydessä isälläni oli yritystoimintaa. Lama ja konkurssi vei kaiken. Isällä oli alkoholismia ja vanhemmille tuli siinä ero. Paljon on sekä hyviä että huonoja muistoja paikasta. Muutaman kerran kuussa näen unta, että olen kyseisessä paikassa.

Sen jälkeen kun mummo (isän puolelta) kuoli vuonna 1982, ei hänen kotiinsa maaseutukylän pikku mökissä oikein ollut enää asiaa, kun nuorin hänen lapsistaan, setäni ja hänen vaimonsa alkoivat pitää sitä kesäpaikkanaan. Kerran tai pari kävin veljeni kanssa piipahtamassa pyörälenkin yhteydessä, mutta kun he sattuivat olemaan paikalla, niin tuli sellainen olo, että mitä te täällä teette. Voihan olla, että se oli vain pelkkää kuvitelmaani, mutta sen jälkeen ei siellä sitten ole tullut käytyä, kun pariskunta on vieläkin elossa.

Monta lapsuuden ja nuoruuden kesää vietin Kangasalan Haapaniemen Uotilan tilalla, kun isovanhemmilla oli siellä mökki vuokralla. Ihana paikka, puita,pensaita, harvinaisia kasveja, vanha puutarha, upeat metsät, Roineen vesi kirkasta, maatila hyvin hoidettu.

Mummola. Vietin siellä paljon aikaa kesäisin. Mummi rakasti ja hemmotteli minua. Kaikkea sitä mitä en omilta vanhemmilta saanut. Itsevarmuuteni on perua siitä miten mummi osoitti minulle huomiota.

Mummi kuoli viiskymmentä vuotta sitten, mutta näen vieläkin hänestä unta.

Yritän olla samanlainen mummi omalle lapsenlapselleni.

Asuttiin vanhan aseman vieressä,koko aseman seutu oli juoksu-ja leikkipaikkaa. Oleskeltiin asemalla ja katseltiin ketä tuli junasta,kunnes meidät passitettiin kotiin. Asema on purettu aikoja sitten,samoin kotitalo vierestä. Sen tunnelman haluaisin kokea vielä kerran. Muistot ovat 50-luvulta.

Pappani rakentama idyllinen puutalo, jossa perheeni asui ennen syntymääni. Olen mielessäni kuvitellut kaikki huoneet ja tunnelman.

Olipa kerran Vantaan Hakunila, jossa lähes kaikki asukkaat olivat kantasuomalaisia.

Köyhä kontulasta kirjoitti:

90-luvun länsi-herttoniemi, sitten tuli vegaanit, lesbot, vihervassarit, ja korkeakoulutetut yliboheemit lapsiperheet.

Asunnot revittiin käsistä, neliöhinnat nousi taivaisiin, tuli vegekahvilaa ja pyöräkorjaamoa.

Kävin moikkaamassa vanhoja orkkis asukkaita, huomasin miten ihmiset katsoivat hiukan kieroon ( tonnin pommilla ajava duunari ).

24 vuotta ja paljon hyviä muistoja, vaan ei enään...

Tonnin pommi on ihan ok ja rikas ei tarvitse olla. Mutta jos Länsi-Herttoniemi on sinusta jotain eliittialuetta jossa köyhiä katsotaan nokan vartta pitkin niin oletko ihan varma ettei Kontulassakin katsota vähän vinoon? Milloin olet käynyt suihkussa, muistatko päivämäärän?

Noita tonnin pommeja on kyllä ihan lönsi-Helsingissäkin. Täällä Munkkiniemessäkin on.

Yks kesämökki, mummon ja vaarin. Meni tädin perheelle. Kaipaan lapsuuteni kesiä. Täytyy kyllä myöntää ertä serkut ovat tehneet mökillä hyvää jölkeä, se kukoistaa. Olis jäänyt meitä pitkämatkalaisilta tekemättä.

Lapsena oli kiva leikkiä mökin hiekkarannalla, nyt siinä kasvaa 20 metriset lepät.

Juu suomeen ja aikaan kun ei ollut yhtään ulkomaalaisia

Molemmat lapsuuden kotini, jotka purettu aikoja sitten sekä lapsuuden venepaikka, monien kesäseikkailuin lähtöruutu 70-luvulla.

irvikissa kirjoitti:

Olen kuolinpesän osakas, oikein mukava pikku maalaismökki keskellä korpea, hyvät puitteet yritystoimintaan jos on näkemystä. Voisinpa vaikka muuttaa asumaan niin ei menisi mökki ihan heti homeeseen. Muut osakkaat vaihtoivat kiinteistön lukot niin saan ihastella tiluksiani pihalta käsin. Rivien välistä voinee lukea ettei minua haluta huudeille.

Kyllä sulla on oikeus käydä siellä kun osakas olet, pesänhoitajalla ei oo puhtaita jauhoja pussissa.

Vierailija kirjoitti:

irvikissa kirjoitti:

Olen kuolinpesän osakas, oikein mukava pikku maalaismökki keskellä korpea, hyvät puitteet yritystoimintaan jos on näkemystä. Voisinpa vaikka muuttaa asumaan niin ei menisi mökki ihan heti homeeseen. Muut osakkaat vaihtoivat kiinteistön lukot niin saan ihastella tiluksiani pihalta käsin. Rivien välistä voinee lukea ettei minua haluta huudeille.

Kyllä sulla on oikeus käydä siellä kun osakas olet, pesänhoitajalla ei oo puhtaita jauhoja pussissa.

Ei kyllä siemenetkään kovin hyvälaatuisia ole..

Se talo eli lapsuuskoti on olemassa, mutta maisemaa kaipaan. Ei ole enää kukkaniittyjä, ei mummon lehmihakaa, ei minun leikkipaikkaani.

Lapsuudenkotini ympärillä olevat metsät. Kaikki kaadettu pois levittyvän kaupungin tieltä. Muistan yhä ihanat polut joita lapsena kuljin. Harmittaa kun en voi kulkea samoja polkuja omien lasteni kanssa, myös lapsuudenkoti on myyty pois. Ihan kuin olisi jokin juureton evakkofiilis.