Onko teillä lapsuuden maisemaa tai paikkaa, johon haluaisitte palata, mutta ette voi?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempieni talo on rakennettu 1940-luvun lopulla. He ostivat sen 1970-luvun lopulla. Kaksi kertaa on ovikello soinut ja talossa aiemmin asunut pyytänyt päästä hetkeksi sisään katsomaan taloa.

Äiti päästi molemmilla kertaa nostalgisoijat talossa pyörähtämään. 

Minäkin kävin kerran kotiseudulla entisessä kotitalossa. Olivat ostaneet sen talon niiltä, joille vanhempani sen möivät :)

Syntymäkotini, josta myin osuuteni pakosta. Monta omistajaa ei mahtunut saman katon alle.

Sinne lähelle haluan palata, vaikken kotiin pääsekään.

Mummola. Molemmat isovanhemmat ovat nyt kuolleet, talo myyty ja poltettu, tonttikin kasvanut täyteen puskia jne.

On. Perinteiset levähdyspaikat punasine pöytäryhmineen. Siihen maisemaan kuuluu olennaisena osana datsunit fiatit ja volkkarit joissa kattotelineellä teltat ja makuupussit. Perhe keittämässä spriikeittimellä perunoita ja lämmittämässä kotikokin lihapullakastiketta. 

Se on se kotimaanmatkailumaisema jota kaipaan lapsuudesta 70-luvulta.

Äidin lapsuudenkoti. Rakastin sitä taloa niin paljon. Se tuntui kuin omalta kodilta, vaikken ikinä asunut siellä. Haaveilen pääseväni käymään siellä vielä joku kaunis päivä... mutta todennäköisesti jää haaveeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kotasaari ja Pappilan niemi Lauritsalassa. Sekä Lasolan kansanhiihto lenkki ja Tupavuori myös Lauritsalassa.

Ajattelin tähän saakka, etten oikeastaan kaipaa minnekään entiseen, mutta sun sanat värähdytti kyllä. Menee kylmät pitkin selkärankaa. Nuo ovat myös mun lapsuuteni maisemia. Pappilanniemessä opin uimaan, nyt siellä on kuulema punkkeja. Lossilla yli, Kotasaaren hiekkamutapohjaan kaveri pudotti mun Lauritsalan yläkoulun jonkun luokan luokkasormuksen. Mikonsaaressa oli myös kansanhiihtomerkintäpaikka, kuumaa mehua oli hieno särpiä, sitten takaisin kotiin. Raijanpuisto Parkkarilassa. Linja- auto Hakali - Rutola. Liikahti, kyllä. Kiitos kun muistutti.

Isovanhempien huvila. Kuin satumaa, kuin jostain romaanista. 

Se kaikki loppui ollessani noin 17 -18v.  Se oli suuri ja se oli aina täynnä ruokaa ja juomaa ja elämää. Kulissien takaa kaikki ei ollut täydellistä, mutta sitä me lapset emme tajunneet. Isoäiti piti hyvää huolta, saunoimme, uimme, ulkoilutimme koiria. Leivottiin pullaa, katsottiin telkkaria. Siellä kävi paljon sukulaisia.  Olimme usein siellä hoidossa ja kesäisin myös vanhempani viettivät siellä aikaa. Vietimme myös joitain jouluja siellä.  Se oli talvisin kylmä ja öljylämmittimen kanssa usein ongelmaa. Kylmät vetoiset lattiat. Takkoja. Taidelasia koristeena. Vanhanaikainen sisustus. Pallogrilli kesällä pihalla. Pihakeinu, mustikat, venevaja, leikkimökki. Naapurit. Isoisän liiteri. Huussia piti käyttää kun oli jotain putkiongelmaa. Sieltä lähdettiin kyläilemään tai kerholle, tai lähikauppaan. Siellä oli jotain silakkamyyjiä. Emalimukista limsaa saunan jälkeen.  Nurmikolla krokettia. Vanha jopo. Pikkulintuja seurattiin talvella ikkunasta.

Talo on edelleen olemassa ja sukulaisten omistuksessa. Jostain syystä en vaan ole tervetullut muutoin kuin ehkä kerran vuodessa syömään.  Mulle ei kerrottu kaikkea mutta mummia alkoi kiinnostaa 90-luvulla yksi toinen sukulaisperhe joilla silloin vauvoja. Vähän tuntui siltä että hän ryhtyi vaan heille mummiksi (koska oma mummo kuollut ajat sitten ja heidän toinen isoäitinsä asui ulkomailla), eikä kiinnostanut olemaan teinien mummo enää. Yhteys vaan väheni vähenemistään. Hän testamenttasi sitten talon tyttärelleen.  Joka siis ei ollut se jonka lasten varamummona hän oli.  Menin joskus oma-aloitteisesti visiitille kun mummo vielä eli siis, ja tunnelma oli usein hyvin vaivautunut. Sitten menin vain jos kutsuttiin, mikä oli tyyliin hänen synttärinsä. Ikään kun hän olisi vaan sulkenut minulta oven sanomatta mitään. Mulla oli sielä OMA huonekin. En muista edes jäikö kamoja sinne, varmaan jotain haettiin pois. Mutta se vaan oli niin, yhtäkkiä että tää huone on nyt vierashuone tms uudet tapetit ja kaikki. Mitään ei kysytty tai sanottu. 

Köyhä kontulasta kirjoitti:

90-luvun länsi-herttoniemi, sitten tuli vegaanit, lesbot, vihervassarit, ja korkeakoulutetut yliboheemit lapsiperheet.

Asunnot revittiin käsistä, neliöhinnat nousi taivaisiin, tuli vegekahvilaa ja pyöräkorjaamoa.

Kävin moikkaamassa vanhoja orkkis asukkaita, huomasin miten ihmiset katsoivat hiukan kieroon ( tonnin pommilla ajava duunari ).

24 vuotta ja paljon hyviä muistoja, vaan ei enään...

Niin että hertsikassa ei ole tarpeeksi autokorjaamoita? Olen eri aikoina asioinut Ford-korjaamossa, Citroën-korjaamossa, VW-korjaamossa ja BMW- korjaamossa. Arvaa missä kaupunginosassa ne kaikki on 😀

Kotikyläni. Nyt muuttunut liikaa, uusien asukkaiden myötä tiet kulkevat eri paikoin, maisemointi taloineen muuttunut. Ei ole enää vehnä- ruispeltoja huikeine ruiskukkineen, tienvarsia, joissa kasvoi sini-ja valkovuokkoja, muine kedonkukkineen. Kieloja metsässä. Villivadelmia, metsämansikoita. Lehmät kesäisin söi onnellisina ruohoa ulkoaitauksissaan, naapurin hevonen seuranaan. Oli onnellinen hetki nähdä lehmät riemuissaan villiintyvän päästessään vihdoin ulos vapauteen. Oma lapsuuden, nuoruuden kotitaloni on uuden asukkaan myötä päästetty täysin rapistumaan. Kaikki lapsuuteni tutut ihmiset ovat joko kuolleet tai suurin osa muuttanut muualle.

Lapsuuskoti palaisin jos olisi mahdollista

Vierailija kirjoitti:

Mummolaan ei ole enää menemistä. Yksi perillisistä kavalsi talon ja tilukset kokonaan itselleen ja on kieltänyt muita pitämästä mitään yhteyttä.

Se tavallinen suomalainen tarina.

Lapsuuskoti 70-luvulla Vantaalla lähellä Kuusijärveä. Haluaisin myös palata nuoruuteen. Sen jälkeen elämä on mennyt liian nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

On. Kaksi pienmetsää lapsuudenkotini läheisyydessä Helsingissä. Toisessa oli meidän pulkkamäkemme, toisesta tunsin muuten vain jokaisen kiven ja kannon. Paikalla on nyt kerrostaloyhtiö parkkialueineen. Tiivistysrakentamista, jota pidän itsekin fiksuna toimintana.

Jokin vastaava on varmasti tuttua valtavalle joukolle pk-seudun ihmisiä. Ihmetyttää tämän vuoksi Vuotoksen allas. Se tuottaisi rakentamisen jälkeen lähes ilmaista ja puhdasta vesivoimaa. Mutta aluella asuu ehkä 15 ihmistä ja kolme poroa. Tietysti muitakin lajeja, mutta se kuuluu samaan valtavaan taigavyöhykkeeseen, joka alkaa syvältä Venäjältä. Eikö sitä pientä maaplänttiä voitaisi uhrata, ihan huoltovarmuudenkin vuoksi?

Helsinkiläinen on hyvä ja tutustuu edes hetken siihen mitä pohjoisessa on tehty energiatuotannon nimissä männä vuosikymmeninä ja miettii sitten uudelleen.

Lokka ja porttipahta, järjettömän kokoiset takoaltaat tehtiin ja ihmisten kodit hukutettiin alle, siitä allasevakot kantavat yhä traumaa. Kitinen ja kemijoki padottiin ja lohelle sanottiin lopullisesti hyvästi. Toimivia kalaportaita ei ole saatu edelleenkään rakennettua.

Jos auttaa suhteuttamaan asioita, pelkästään lokan altaan alle mahtuu koko Helsinki.

Ei enää vuotoksia, luonnon nimissä on sikailtu ja riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummola asuin mummon kanssa monta vuotta, parhaat vuodet nuoruudessani. Oma äitini on alkoholisti. Ei oo mummoa enää ja paikka on myyty. Joskus laitan silmät kiinni, näen selvästi talon, huoneet, mummon keittiössä ja se tuoksu, vanhan talon tuoksu, joka tarttui vaatteisiin.

 

No mitähän tässäkin oli alapeukuttamista?

Kateus.  Jollakin on ollut ihana mummola.

Ei olisi saanut olla.  Siksi alanuolet!

Lapsuuden kesämökki, joka myytiin kun olin nuori aikuinen. En ole käynyt siellä 30 vuoteen. Välillä mietin, jos menisin vähän kurkkimaan paikalle Jos sattuisi hyvä tuuri ja ketään ei olisi mökillä, voisin fiilistellä paikkoja.

Vaikka todennäköisesti se on myllätty koko mökki ja piha ihan erinäköiseksi.

Lapsuuskotiini voin palata, veljeni asuu siellä. Isäni lapsuuskoti jäi Karjalaan, rajan taa. Siellä kävin kerran, heti kun pääsi, lähisukulaisten janssa. Sinne en voi palata.

Evakon tytär

Mummolani maisemineen. Ikävä kyllä suvun 2 vanhinta ovat omineet paikan, eikä sinne huvita mennä niin pitkään kun ovat elossa. 

Lapsuudenkaupunkini kivijalkaliikkeet: lelukauppa, paperikauppa Elbe, Rytkösen kirjakauppa Sokoksen tavaratalo, vanha kirjasto Kotitalon (kerrostalo) piha, jossa oli ainakin kaksi tai kolme puuta ja paljon istutuksia, penkit, keinut, kiipeilyteline Nyt kaikki jyrätty ja pelkkää asvalttia ja aivan täynnä autoja lukuunottamatta paria pesubetonista rumaa kukkalaatikkoa talon vierillä, röökipaikka, iso jätehuone. Ennen autot mahtui pitkään autotalliin ja pihalla oli muutama lisäpaikka; enää ei mikään riitä. Lapsia oli talossa ennen paljon, nyt vain muutama. 

Samoin muistelen Helsingin Stockmannin leluosastoa ja Winterin lelukauppaa: niihin pääsi muutaman kerran vuodessa katselemaan ja saattoi toivoa jotain joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. 

Ei se lelujen tai tavaran saaminen sinällään ollut mikään tärkeä juttu, mutta jollain lailla ruokki mielikuvitusta.

Oma juttunsa olisi kesät maalla ja se ympäristö, mutta halusin vaihteeksi tuoda myös kaupunkilaislapsen, keskustassa asuneen näkökulman.