Onko teillä lapsuuden maisemaa tai paikkaa, johon haluaisitte palata, mutta ette voi?

Lapsuudenkoti :( Muutimme toiselle paikkakunnalle uuteen kotiin, johon itse en oikein koskaan kotiutunut

Isovanhempien vanha puutalo, joka on jyrätty jo alta pois. 

Olen tainnut tämän aikaisemminkin tänne kirjoittaa:

En voi enää nauttia kotiseutuni maisemista, enkä retkeillä sen metsissä ja kallioilla, koska alueen valtasivat jättimäiset tuulivoimalat. Metsät hakattiin laajalta alueelta, avokalliot räjäytettiin voimaloiden pohjiin, alueen kautta kulkevan tien päällä pyörivät jättimäiset tuulivoimaloiden lavat, joista voi putoilla jäätä talvella. Ikävä tuulivoimaloiden moottoreiden hurina ja lapojen jumputus täyttää seudun. Hiljaisuus on mennyttä. Näin Sievissä.

Asuin varhaislapsuudessani varuskunta-alueella josta nyttemmin on varuskunta jo aikaa sitten lakkautettu, mutta kantahenkilökunnan talot toki edelleen asuinkäytössä. Siellä haluaisin käydä lapsuudenkodissani sekä päiväkodissa jossa lapsena olin. Päikkyä ei enää ole, se on muuttanut toiseen rakennukseen.

Mun syntymäkotini- ja mummolani tuossa 500 metrin päässä. Myytiin ollessani 35 v. niin hätäisesti ja kertomatta ulkopuolisille, että en ehtinyt edes ostotarjousta tekemään, kauppakirjat oli jo allekirjoitettu ja myynnin moottorina oli enoni. Olin aina haaveillut, että ostan sen kun tulee mummille ja ukille se aika ja puhunutkin asiasta pariin otteeseen. En saanut edes tilaisuutta. 

Nyt siellä asuu muut ihmiset. Iso vaahtera, jossa oli keinu, on kaadettu autotallin tieltä ja omenapuut samoin. Mummon äitienpäiväruusuista tehty ruusuympyrä, jonka keskellä kasvoi paksu kartiovalkokuusi,  on jäänyt asfaltin alle. 

Isovanhemmat on jo kuolleet. Vähän suututtaa, kun äiti ja eno käy talon pihalla aina silloin tällöin siellä vanhoja naapureita ja uusia omistajia moikkaamassa. Että jos olisitte tarjonneet minulle edes tilaisuuden ostaa, niin pääsisitte sisälle eikä tarvitsisi käydä pihalla vanhoja muistelemassa. 

Olin lapsena useat kesät Hangossa. Sinne haluaisin palata, koska on meri, hiekkarantaa ja paljon luontoa. Ja myös vähän rakentamista. Hangossa on eläinlajeja, jota ei muualla näe ja myös luontoa. Itselle uusi asia, kun kävelin vanhempana merenrantaa pitkin, niin merikaali, mikäli nyt oikein muistan. Mutta minusta maailman kaunein paikka Suomessa, missä olen käynyt. 

Laivaston varuskunta-alue, jossa aloitin koulun.

Vanhempieni talo on rakennettu 1940-luvun lopulla. He ostivat sen 1970-luvun lopulla. Kaksi kertaa on ovikello soinut ja talossa aiemmin asunut pyytänyt päästä hetkeksi sisään katsomaan taloa.

Äiti päästi molemmilla kertaa nostalgisoijat talossa pyörähtämään. 

Isäni synnyinseutu on täysin tunnistamaton nykyään. Ennen oli peltoja silmänkantamattomiin, laajaa aukeaa maisemaa. Nyt kaikialla on nuorten koivujen puupelto. maisema täysin tukossa. Tiet sellaisia kapeita railoja siellä keskellä. Minulla on yksi vanha ilmakuva alueesta 80-luvulta. Pelkkää avaruutta.

Se on hurjaa kun kymmenen neliökilometriä aukeaa peltoa ja niittyä lyödään puupelloksi.

Isovanhemmillani oli semmoinen pieni maatila järven rannalla, jossa olin heidän kanssaan paljon kesäisin. Rakastin sitä paikkaa.

Sen tilan peri sitten setä, ja voihan siellä käydä, mutta...

Okt on se paras koti.

Tässäkin ketjussa muistellaan kaiholla sitä rakasta omakotitaloa tai mökkiä.

Sen sijaan kerrostalo ei niin paljoa herätä rakkautta tai positiivisia tunteita.

70 % haluaa asua omakotitalossa.

Kerrostalo on vain kylmä, kolea koppi, ns kämppä. Ei lämpöä huokuva oma aito koti.

Okt on se rakas, ihana ja lämmin koti.

Iso ero noissa.

Itsekin toki kaipaan lapsuuden omakotitaloa, nyt asun omassa omakotitalossa. En muuta koskaan pois omakotitalosta.

Taas katosi pala muistoista. Lapsuuden koulu on purettu ja korvattu uudella. Pihalla on moderni tasoitettu leikkikenttä. Tunsin jokaisen muhkuran niistä vanhoista lahoista puista ja vaarallisista kallioista, jotka on jyrätty pois tieltä.

Enpä ehtinyt siellä käymään vaikka melkein 30 vuotta suunnittelin. Ei siihen paikkaan liity vain onnellisia muistoja, mutta ihan hirveästi ajankuvaa, jo poismenneitä ihmisiä ja vaihtoehtoisia elämänpolkuja. En oikein usko että muistit voivat palata missään muualla.

Suuri osa kaverisuhteista, ulkoleikeistä yms. oli kotini läheisellä rajavartioston varuskunta-alueella kantahenkilöstön lasten kanssa. Sinne eivät ulkopuoliset olisi saaneet mennä, mutta lasten kohdalla tätä sääntöä ei valvottu.

Nyt en ole enää lapsi enkä voi siksi mennä sinne, koska pidätettäisiin. Todella iso ja merkitsevä osa lapsuusmuistojen tapahtumapaikoista menetetty. 😢

Tädin talo joen rannassa. Myyty ja kai purettukin. Oli lapsille unelmapaikka leikkiä ja remuta iso talo. Ympärillä kauniita maastoja. Oma lapsuudenkoti ja mummolat. Myyty, purettu, rakennettu... Ja missään ei ole oikeastaan ketään, keitä käydä moikkaamassa

Vierailija kirjoitti:

Juu suomeen ja aikaan kun ei ollut yhtään ulkomaalaisia

Minä haluaisin palata vanhaan kadonneeseen aikaan, jolloin Lola Odusoga valittiin Miss Suomeksi ilman yhtä ainutta someöyhötystä. Ja Billy Carson oli Suomen suosituimpia näyttelijöitä. Ja Delta Rhythm Boys lauloi TV-mainoksessa "Halvan maukasta lakritsaa" ja se oli kaikista hauskaa, ja suomalaiset olivat ylpeitä siitä että kansainvälisesti tunnettu lauluyhtye oli ottanut Suomen toiseksi kotimaakseen.

Kotasaari ja Pappilan niemi Lauritsalassa. Sekä Lasolan kansanhiihto lenkki ja Tupavuori myös Lauritsalassa.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun Kamppi.

Rakkaudella muistaen sitä pyörivää kokismukia Kampintorin tienoilla.

Ehkä paluu sellaiseen mielenmaisemaan jota puuttui stressi ja vitutus ja kyynistyminen.

Lapsuuden kodin lähellä oli metsässä iso kivi, jonka taakse mentiin usein piiloon.

Vanhempana siellä käytiin pistämässä jortikkaa pesään!

Nykyään ei kiveä enää ole, kun on myllänneet lähimetsän lähiöksi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvun Kamppi.

Rakkaudella muistaen sitä pyörivää kokismukia Kampintorin tienoilla.

Trippinginssä käytiin hakemassa ekat tripit!