Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako tutkijan ura, kokemuksia?
25.10.2020 |
Opiskelen nyt yliopistossa terveysalaa, josta olisi mahdollisuus valmistua selkeään ammattiin (asiakastyötä). Olen hakeutunut alalle, koska substanssi kiinnostaa, mutta ihmisläheinen asiakastyö ja muiden auttaminen kuulostaa lähinnä uuvuttavalle ja ärsyttävälle. Nyt olenkin miettinyt, olisiko tutkijan ura minulle paremmin sopiva vaihtoehto. Tutkijan ja tuon asiakastyön lisäksi on vaikea keksiä, mihin muualle voisi työllistyä.
Onko täällä siis tutkijoita tai muuten asiasta tietäviä? Sopiiko ala introvertille? Kestän kyllä jonkin verran sosiaalista kanssakäymistä ja esiintyminenkin satunnaisesti menettelee, mutta mieluiten vähintään puolet ajasta työskentelisin itsenäisesti. Onko yliopistolla vaikea saada työsuhdetta tutkijana? Jos ei ole työsuhteessa, onko apurahojen saaminen vaikeaa? Pärjään kyllä pienillä tuloilla, mutta perus elämän kustannukset tulisi tietenkin pystyä kattamaan. Onko jotain muuta sanottavaa aiheesta? :)
Kommentit (185)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On paljon helpompiakin tapoja tienata elantonsa.
Vierailija kirjoitti:
Tutkijamaailmasa isoin ongelma ei ole pätkätyöt eikö kilpailu, ne ovat totta, mutta niiden kanssa voi elää ja niissä on hyvätkin puolensa.
Isoin ongelma on aapeen tavassa kuvailla iteensä introverttinä. Tutkimus EI ole introverttien puuhaa. Siinä pitää pystyä yhteistyöhön, yhteiskirjoittamiseen, sun omien identiteettiisi ja minuuteesi sidottujen Tutkimusajatusten jakamiseen ja yhteiseen moderointiin ja kompromisseihin. Siinä pitää pystyä Esiintymään ja tekemään ryhmätyötä. Se ei todellakaaan ole introverttien yksinäistne nerojen puuhaa.
Tuollaista yleistystä ei voi tehdä tutkijan työstä. Tämä on sidoksissa tieteenalaan. Joillakin aloilla tutkimusta tehdään tyypillisesti tutkimusryhmissä, toisilla aloilla sellainen on poikkeus, jos sitäkään. Yhteisartikkeleita tehdään jollain alalla tavanomaisesti, toisilla aloilla taas ei. Omalla alallani artikkelit ovat yleensä yhden henkilön tekemiä.
Tutkijan työ sopii erinomaisesti introvertille, ja hyvin monet tutkijat ovatkin introvertteja.
Onko kellään mitään positiivisia kokemuksia tutkijan hommista? Kaikki antavat täystyrmäyksen.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään mitään positiivisia kokemuksia tutkijan hommista? Kaikki antavat täystyrmäyksen.
Tutkijan ”hommista” ihan positiivisiakin kokemuksia. Sai tehdä omaan tahtiin, sai valita kiinnostavia aiheita ja syventyä niihin. Tapasi mielenkiintoisia ihmisiä. Mutta hinta tälle oli silti liian kova, ensisijaisesti jatkuva kilpailu ja epävarmuus toimeentulosta. Omaa elämää oli tosi vaikeaa suunnitella pidemmälle ja inhosin jatkuvaa kollegoiden kanssa kilpailemista. Apurahat on todella pieniä ja niistä kertyvä eläke Mela-maksujenkin jälkeen surkea.
Vaihdoin virkamieheksi enkä ole vakavissani katunut koskaan. Vakinainen virka ja asiantuntijatyö, jossa pystyn osin hyödyntämään tutkijankoulutusta. Palkka 4500 e/kk. Jos tekisin saman substanssin tutkimustyötä valtion virastossa, olisi palkka 2500-3500 e/kk. Järjetöntä mutta totta ainakin yhteiskuntatieteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika monen kommebtin kanssa samaa mieltä. Kannattaa hankkia "oikea" työ, josta maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä että teet työsi hyvin. Pitää myös menestyä apurahojen saamisessa. Jos niitä ei ala jossain vaiheessa tulemaan, niin tipahdat pelistä pois jossain vaiheessa.
Tosiaankaan ei riitä pelkkä oman työn tekeminen hyvin. Pitää menestyä tutkimusrahoituksen saamisessa ja yhteistyössä eri tutkijoiden kanssa ja pahimmillaan kestettävä 2500 e / kk palkkaa pitkään. Pari artikkelia vuoteen pitää saada julkaistua.
Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.
”Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.”
Tämä.
Törmäsin lyhyellä tutkijanurallani useampaankin aloittavaan tutkijaan, jotka kertoivat samaa tarinaa. Heidän tekemiään väikkäriin tarkoittamia tutkimuksen osia oli härskisti siirtynyt proffien artikkeleihin jne.Ongelmaa on toki muuallakin korkeakoululaitoksessa, erityisesti opinnäytetöissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raikeita-plagiointeja-yamk-opinnayt…
Käsittääkseni tämä nainen, joka raportoi korkea-asteen plagiointiongelmista, sai potkut.
Hyss! Hiljaa! Asiasta ei saa puhua, koska valmistuneet tuovat rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apurahojen ja virkojen saaminen on lähes kaikilla aloilla haastavaa. Mutta jos tietää olevansa erittäin hyvä, niin niiden perään vain. Ajan myötä erittäin hyvät saavuttavat vielä professuurin, jonka jälkeen on houkuttelevaa nostaa jalat pystyyn pientä silmänlumetyötä lukuun ottamatta.
Itse ainakin näin sen muutaman vuoden aikana kun suuntasin tutkijan uralle aivan valtavia työilmapiiriongelmia, selkään puukottamista, jotka johtuivat suureksi osaksi rahoituksen niukkuudesta. Nyt kun olen alani perustyössä kentällä, olen saanut paremman palkkatason kuin tutkijana varmaan 20-30 vuotta aiemmin. Ainoa miinus, etten voi mainostaa olevani tohtori. Voi itku!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei raha aina ole tärkein motiivi. Itse olen vääntänyt tutkimushommia vielä paljon pienemmällä palkalla, kuin mainittu 1700 kuussa. Vaihtoehtoisia hommia olisi toki ollut saatavilla ja paremmalla palkalla, mutta tutkimustyö sattuu minusta olemaan erittäin mielenkiintoista ja mielekästä.
Jos jonain päivänä alan valita työpaikkani pelkän rahan takia, niin meteoriitti minuun törmätköön :)
En kyllä itsekään uskalla avoimesti suositella yliopistotutkijan uraa, yliopisto kun tuntuu nykyään olevan yhteiskunnan sylkykuppi ja rahoitukset ovat jatkuvasti vaakalaudalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään mitään positiivisia kokemuksia tutkijan hommista? Kaikki antavat täystyrmäyksen.
Oma puoliso on viihtynyt tutkijan uralla jo 20 vuotta. On hyvin introvertti. Toki on tuossa ajassa kehittynyt ilmaisemaan itseään, kun on rutinoitunut seminaareihin ja perheen perustaminen auttoi siinä puolessa myös. Verkostot ovat kehittyneet puhtaasti työn myötä. Vapaa-ajalla ei osallistu mihinkään työpaikan ylimääräisiin menoihin. Niitä pakollisiakin on toki melko paljon. Palkka on kehittynyt ajan mittaan ihan kelvolliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei raha aina ole tärkein motiivi. Itse olen vääntänyt tutkimushommia vielä paljon pienemmällä palkalla, kuin mainittu 1700 kuussa. Vaihtoehtoisia hommia olisi toki ollut saatavilla ja paremmalla palkalla, mutta tutkimustyö sattuu minusta olemaan erittäin mielenkiintoista ja mielekästä.
Jos jonain päivänä alan valita työpaikkani pelkän rahan takia, niin meteoriitti minuun törmätköön :)En kyllä itsekään uskalla avoimesti suositella yliopistotutkijan uraa, yliopisto kun tuntuu nykyään olevan yhteiskunnan sylkykuppi ja rahoitukset ovat jatkuvasti vaakalaudalla.
Eihän se mikään sylkykuppi ole, kun sinne syydetään rahaa. Sitten on sylkykuppi, jos yhteiskunnalle ei riitä se, että yliopisto hankkii itse oman rahoituksensa.
Vierailija kirjoitti:
Ei raha aina ole tärkein motiivi. Itse olen vääntänyt tutkimushommia vielä paljon pienemmällä palkalla, kuin mainittu 1700 kuussa. Vaihtoehtoisia hommia olisi toki ollut saatavilla ja paremmalla palkalla, mutta tutkimustyö sattuu minusta olemaan erittäin mielenkiintoista ja mielekästä.
Jos jonain päivänä alan valita työpaikkani pelkän rahan takia, niin meteoriitti minuun törmätköön :)En kyllä itsekään uskalla avoimesti suositella yliopistotutkijan uraa, yliopisto kun tuntuu nykyään olevan yhteiskunnan sylkykuppi ja rahoitukset ovat jatkuvasti vaakalaudalla.
Ei se tietenkään ole ainut motiivi mutta kyllä voin sanoa rehellisesti että kun nuorena tein toisen valinnan ja pääsin nopeasti ok palkoille, elämä on sitä myötä niin paljon helpompaa kun esim. Kesälomamatkoja miettiessä ei tarvitse rajata hinnan mukaan, ei tarvitse muutenkaan kulutusvalintoja rajata sen mukaan ym. Saa palkan niistä työtunneista jotka tekee. Yliopistot ovat monella alalla riistosysteemi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijamaailmasa isoin ongelma ei ole pätkätyöt eikö kilpailu, ne ovat totta, mutta niiden kanssa voi elää ja niissä on hyvätkin puolensa.
Isoin ongelma on aapeen tavassa kuvailla iteensä introverttinä. Tutkimus EI ole introverttien puuhaa. Siinä pitää pystyä yhteistyöhön, yhteiskirjoittamiseen, sun omien identiteettiisi ja minuuteesi sidottujen Tutkimusajatusten jakamiseen ja yhteiseen moderointiin ja kompromisseihin. Siinä pitää pystyä Esiintymään ja tekemään ryhmätyötä. Se ei todellakaaan ole introverttien yksinäistne nerojen puuhaa.
Tuollaista yleistystä ei voi tehdä tutkijan työstä. Tämä on sidoksissa tieteenalaan. Joillakin aloilla tutkimusta tehdään tyypillisesti tutkimusryhmissä, toisilla aloilla sellainen on poikkeus, jos sitäkään. Yhteisartikkeleita tehdään jollain alalla tavanomaisesti, toisilla aloilla taas ei. Omalla alallani artikkelit ovat yleensä yhden henkilön tekemiä.
Tutkijan työ sopii erinomaisesti introvertille, ja hyvin monet tutkijat ovatkin introvertteja.
Mikä sun ala on? Ja miltä vuosikymmeneltä nämä sun tiedot on peräisin? Oma alani on perinteinen humanistisyhteiskuntatieteellinen, ja vielä 10 vuotta sitten se sopi introvertillekin. Mutta ei enää. Muutos on ollut nopea ja totaalinen. Jos haluat menestyä tutkijana, on ON pystyttävä yhteistyöhön ja yhteiskirjoittamiseen, vaikka toki osa työstä on yksinkirjoittamistakin. Jos haluat rivitutkijasta johtotehtäviin (proffaksi tai hankkeiden johtajaksi) yhteistyön merkitys korostuu entisestään. Vir toki olla introvertti - minäkin olen - mutta sen yli on päästävä, yhteistyöhön pystyttävä ja sitä on hyödynnettäviä, ja viimeiset yksinäiset nerot ovat jäämässä eläkkeelle.
No voi tsiisus. Introverttius ei todellakaan ole vamma tai sairaus. Se on persoonallisuuspiirre, jota ihmisillä on enemmän tai vähemmän.
Se kertoo lähinnä siitä, mistä saa energiaa. Introvertit saavat sitä sisäisestä mielen maailmasta, ekstrovertit ulkoisesta maailmasta. Se ei tarkoita, että olisi sosiaalisesti kyvytön tai että ei olisi avoin uusille kokemuksille.
Jos nyt joku persoonallisuuspiirre halutaan katsoa juuri tutkijoille sopivaksi, se on tunnollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä että teet työsi hyvin. Pitää myös menestyä apurahojen saamisessa. Jos niitä ei ala jossain vaiheessa tulemaan, niin tipahdat pelistä pois jossain vaiheessa.
Tosiaankaan ei riitä pelkkä oman työn tekeminen hyvin. Pitää menestyä tutkimusrahoituksen saamisessa ja yhteistyössä eri tutkijoiden kanssa ja pahimmillaan kestettävä 2500 e / kk palkkaa pitkään. Pari artikkelia vuoteen pitää saada julkaistua.
Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.
”Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.”
Tämä.
Törmäsin lyhyellä tutkijanurallani useampaankin aloittavaan tutkijaan, jotka kertoivat samaa tarinaa. Heidän tekemiään väikkäriin tarkoittamia tutkimuksen osia oli härskisti siirtynyt proffien artikkeleihin jne.Ongelmaa on toki muuallakin korkeakoululaitoksessa, erityisesti opinnäytetöissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raikeita-plagiointeja-yamk-opinnayt…
Käsittääkseni tämä nainen, joka raportoi korkea-asteen plagiointiongelmista, sai potkut.
Hyss! Hiljaa! Asiasta ei saa puhua, koska valmistuneet tuovat rahaa.
Minullakin englanniksi gradua tehdessä ohjaaja yhtäkkiä vinosti ehdotti siinä vaiheessa muutamakymmensivuisen tekstini kääntämistä suomeksi. Tuli mieleen, että olisiko tekstiäni ja ideoitani helpompi omia itselleen, kun omani ei löytyisi englanniksi. Samalla sujuva englannin taitoni ei paljastuisi.
Tuttkimista ja hutttkimista ja armelijaisuuutta ja joustavuuutta päästä rakentamaan aasinsiltoja, huuutamaan heurekaa ja olla hypetyksessä josssain avaruudessa jossa on tilantuntua äärettömiin ja asiat leijuu ilmassa ja ajataju häviää, löytäää uusia ulottuvuuksia täysin jostain missä ei ainakaan ole yhtään ystävää eikä tarviitse hävetä, ei tarvitse piiiloutua komeroon ja tuntea ahdistusta ja ahtaaanpaikan kammoa vaaan kulkea puku pääällä ja baareissa yrittää selittäää hyvässä kännissä mitä tänäään olen saanut aikaiseksi mutta ei tarvitse siihenkän vaivautua koska on niiin älykäs etttä ymmärtää jo etukäteen ettei ketään kiinnosta joten ei tarvitse tuhlata energiaa ja aikaansa siihenkäään. Voi bailata hyvän musiiikin tahdisssa luoden omaat koreografiaaat vaikka ei itse osallistuisikaan fyysisesti vaan ihan pysyy sen kaljatuopin kanssa ihan siellä penkllä istumassa ettei tarvitse sittten hävetä tai tuntea morkkkista muttta voi teleopaatttisesti olla läsnä tunnnelmassa.
Haasteena voi tietysti tutkijan työtä pitää, mutta pitemmän päälle ei se yleensä kannata läheskään niin hyvin, kuin tavallinen työ. Aiemmin oli toisin, kun oli kiinteä rahoitus ja ikälisät karttuivat. Silloin kannatti ainakin jossain määrin pysyä tutkijana pitkään ja töitä tehtiin aivan yhtä keskittyneesti kuin nykyisin ja lisäksi ilman nykyisenkaltaista stressiä toimeentulon epävarmuudesta johtuen. Kilpailu on tutkimuksessa kuten kaikessa muussakin laatutyössä pidemmän päälle vain haitaksi eli olisi järkevää siirtyä takaisin vanhaan malliin ikälisineen ja kiinteine määrärahoineen. Nykyisessä tilanteessa en voi suositella tutkijan uraa kenellekään. Nuorena voi tietysti vähän aikaa "haihatella", kunhan älyää siirtyä parempiin töihin viimeistään viiden vuoden kuluttua valmistumisesta. Kun ikää ja kokemusta kertyy runsaasti, on todella vaikeaa löytää uusia tehtäviä, ellei ole onnistunut siihen mennessä saamaan pysyvää virkaa.
Mutta miten hyödynnät ideasi, tai otat selvää onko se kehityskelpoinen, kun et tiedä kenelle siitä voi puhua..? Vain sen ajatushautomon kautta?