Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako tutkijan ura, kokemuksia?
25.10.2020 |
Opiskelen nyt yliopistossa terveysalaa, josta olisi mahdollisuus valmistua selkeään ammattiin (asiakastyötä). Olen hakeutunut alalle, koska substanssi kiinnostaa, mutta ihmisläheinen asiakastyö ja muiden auttaminen kuulostaa lähinnä uuvuttavalle ja ärsyttävälle. Nyt olenkin miettinyt, olisiko tutkijan ura minulle paremmin sopiva vaihtoehto. Tutkijan ja tuon asiakastyön lisäksi on vaikea keksiä, mihin muualle voisi työllistyä.
Onko täällä siis tutkijoita tai muuten asiasta tietäviä? Sopiiko ala introvertille? Kestän kyllä jonkin verran sosiaalista kanssakäymistä ja esiintyminenkin satunnaisesti menettelee, mutta mieluiten vähintään puolet ajasta työskentelisin itsenäisesti. Onko yliopistolla vaikea saada työsuhdetta tutkijana? Jos ei ole työsuhteessa, onko apurahojen saaminen vaikeaa? Pärjään kyllä pienillä tuloilla, mutta perus elämän kustannukset tulisi tietenkin pystyä kattamaan. Onko jotain muuta sanottavaa aiheesta? :)
Kommentit (185)
Tutkimustyö on erittäin kilpailullista ja monilla aloilla kilpailu on kansainvälistä. Vaikka kuinka raadat ja ylität itsesi, niin kiitosta ei tule mutta kritiikkiä saat aina, se kuuluu alan luonteeseen. En suosittele tällä hetkellä kenellekään koska työkulttuuri olisi saatava vähän terveemmäksi. Tulijoita silti riittää ja ymmärrän, että kynnys tulla kokeilemaan väikkärin tekemistä on melko matala, että olisi sitä kriittistä massaa, josta parhaat sitten valikoituvat. Eli monesti uran alku saattaa tuntua helpolta, jos on joku valmis projekti tai proffa/tutkimusryhmä, joka tukee ja auttaa, mutta siinä vaiheessa kun pitää tulla tuloksia eli julkaisuja ja rahoitusta, moni putoaa pois. Ja burnout-taipumusta jos on niin ei kannata lähteä koko hommaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin tärkeää tutkijan uralla on verkostojen luominen, koska sitä kautta voi päästä mukaan työryhmäprojekteihin eli ei tarvitse itse kirjoittaa jokaista rahoitushakemusta - ainakaan yksinään. Verkostojen avulla myös julkaiseminen voi helpottua ja samoin se, että toiset viittaavat omissa tutkimuksissaan sinun julkaisuihisi - sekin on nykyisin tärkeää, siis tutkimuksen vaikuttavuus. Näkyvyyttä pitäisi tavoitella myös somessa ja medioissa. Aikamoista hommaa, joskus palkitsevaakin - ei toki aina.
Nuorena yliopistolla luulin samoin ettei ikinä asiakastyöhön. Olin pari vuotta yhdessä tutkimusryhmässä ja se oli aivan sairas paikka, ryhmän kolme jatko-opiskelijaa istuivat kesälauantaisinkin iltaseitsemään toimistolla tekemässä artikkeleitaan julkaisukuntoon, ja sunnuntaisin, sitä määrää palkattomia ylitöitä, sairain työpaikka missä olen ollut. Yllättäen nyt asiakastyössä jo parikymmentä vuotta.
Sanoin kuvaamatonta huonoa johtamista ja työnorganisointia. Työpaikkakiusaamista tapahtuu hyvin usein, eikä kukaan uskalla älähtää. Tulijoita riittää ja lisää saadaan rahdattua ulkomailta, mitkä ovat valmiita sietämään orjamaiset olot.
Välivaiheena sen kestää jotenkuten, mutta pysyväksi ratkaisuksi en suosittele. Tutkimusapurahavaroja on leikattu rankalla kädellä viimeisen kahdenvuosikymmenen aikana, eikä rahaa riitä enää edes huipputekijöille vaan ainoastaan niille, joilla on suhteet valmiina luotuina isoisästä lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä että teet työsi hyvin. Pitää myös menestyä apurahojen saamisessa. Jos niitä ei ala jossain vaiheessa tulemaan, niin tipahdat pelistä pois jossain vaiheessa.
Tosiaankaan ei riitä pelkkä oman työn tekeminen hyvin. Pitää menestyä tutkimusrahoituksen saamisessa ja yhteistyössä eri tutkijoiden kanssa ja pahimmillaan kestettävä 2500 e / kk palkkaa pitkään. Pari artikkelia vuoteen pitää saada julkaistua.
Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.
”Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.”
Tämä.
Törmäsin lyhyellä tutkijanurallani useampaankin aloittavaan tutkijaan, jotka kertoivat samaa tarinaa. Heidän tekemiään väikkäriin tarkoittamia tutkimuksen osia oli härskisti siirtynyt proffien artikkeleihin jne.
Ongelmaa on toki muuallakin korkeakoululaitoksessa, erityisesti opinnäytetöissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raikeita-plagiointeja-yamk-opinnayt…
Eiköös ne ole vähän pimeiitä. Kokoaika pitäää etsiä itselleen jotaiin tutkittavaa. Liittyä johonkin skepsis ry hyn ja epäilllä kaikkkea maailmasssa. Salaliittoteoriat pyöriii jatkuvasti mielessä? Muttta eihän siinä, voihan se elämä olla jännempäääkin ja mielenkiiiintoisampaaakin sillain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköös ne ole vähän pimeiitä. Kokoaika pitäää etsiä itselleen jotaiin tutkittavaa. Liittyä johonkin skepsis ry hyn ja epäilllä kaikkkea maailmasssa. Salaliittoteoriat pyöriii jatkuvasti mielessä? Muttta eihän siinä, voihan se elämä olla jännempäääkin ja mielenkiiiintoisampaaakin sillain.
Alkaaa kyselllä jatkuvasti kaikilta vastaaantulijoilta kuinka usein peset kätesi. Löytäää ittensä lopulta jostaain valkoisten rahallisten seinien huoneeesta pakkopaitaan sidottttuna täysin rauhallisena niiin pitkään kunnes lääkitys on kunnossa ja oikealla jykevyysasteeella mitoitettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköös ne ole vähän pimeiitä. Kokoaika pitäää etsiä itselleen jotaiin tutkittavaa. Liittyä johonkin skepsis ry hyn ja epäilllä kaikkkea maailmasssa. Salaliittoteoriat pyöriii jatkuvasti mielessä? Muttta eihän siinä, voihan se elämä olla jännempäääkin ja mielenkiiiintoisampaaakin sillain.
Alkaaa kyselllä jatkuvasti kaikilta vastaaantulijoilta kuinka usein peset kätesi. Löytäää ittensä lopulta jostaain valkoisten rahallisten seinien huoneeesta pakkopaitaan sidottttuna täysin rauhallisena niiin pitkään kunnes lääkitys on kunnossa ja oikealla jykevyysasteeella mitoitettua.
-oootsä pessyt sun kätes?
-olen
-miten sä voiit todistaaa sen?
-no olen varmasti.
- et ole niiin pitkäään kunnes toisin todistetaaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellisiä. Jos tutkimuksen tekemiseen ei ole intohimoa, ei varmaankaan kannata edes ajatella asiaa. Toisaalta sille tutkimuksen tekemisellekin jää aina vain vähemmän ja vähemmän aikaa. Rahoitushaut, opetustehtävät ja muu ruljanssi veisivät jo kokopäivätyön verran aikaa. Moni tutkii oikeasti illat ja viikonloput, koska silloin voi edes hetken keskittyä.
25 vuoden kokemuksella: paska duuni raadollisessa ilmapiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein itse väitöskirjan iltaisin ja viikonloppuisin oman päivätyön ohessa. Viisi vuotta siihen meni mutta rahahuolia ei ollut ja muutenkin se oli elämäni parasta aikaa. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Tein itse väitöskirjan iltaisin ja viikonloppuisin oman päivätyön ohessa. Viisi vuotta siihen meni mutta rahahuolia ei ollut ja muutenkin se oli elämäni parasta aikaa. Suosittelen.
Ne todelliset vaikeudet voivatkin alkaa väittelyn jälkeen, kun pitäisi löytää keino jatkaa sitä uraa ja rahoituksen saamista eläkeikään asti. Kaikille ei riitä vakipaikkoja. Viimeistään väittelyn jälkeen törmää myös proffien suosikki- ja syrjintäjärjestelmiin, mutta monille ne tulevat tutuiksi jo väitöskirjaa tehdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein itse väitöskirjan iltaisin ja viikonloppuisin oman päivätyön ohessa. Viisi vuotta siihen meni mutta rahahuolia ei ollut ja muutenkin se oli elämäni parasta aikaa. Suosittelen.
Ne todelliset vaikeudet voivatkin alkaa väittelyn jälkeen, kun pitäisi löytää keino jatkaa sitä uraa ja rahoituksen saamista eläkeikään asti. Kaikille ei riitä vakipaikkoja. Viimeistään väittelyn jälkeen törmää myös proffien suosikki- ja syrjintäjärjestelmiin, mutta monille ne tulevat tutuiksi jo väitöskirjaa tehdessä.
Silläkin on merkitystä, tuletko akateemisesta ja/tai varakkaasta perheestä ja onko jompi kumpi tai peräti kumpikin vanhemmista professori. Sellaisella taustalla saa vapaasti kiitää ohituskaistaa pitkin kohti kultaista tulevaisuutta samalla kun duunariperheistä peräisin olevia kilpailutetaan esteradalla.
Tutkijan ura kannattaa jos se oikeasti kiinnostaa niin paljon, että olet valmis elämään sen ehdoilla ihan asuinmaan vaihtelusta lähtien JA olet riittävän hyvä. Tutkimuksessa 'riittävän hyvä' tarkoittaa nykyään poikkeuksellisen lahjakasta. Lisäksi on syytä olla hyvät kyvyt verkostoitumiseen, yhteistyöhön, esiintymiseen, projektinjohtoon, kirjoittamiseen...
Myös muualla kuin yliopistoissa on tutkijoita eivätkä kaikki joudu hakemaan itse rahoitusta. Lisäksi tutkijoiden ansiotaso vaihtelee hyvin paljon; myös kuusinumeroinen vuosipalkka on mahdollinen jo reippaasti alle nelikymppisenä (varma tieto), mutta se vaatii uskomatonta synnynnäistä lahjakkuutta, "oikeaa" tutkimusalaa eli alaa johon halutaan panostaa isossa mittakaavassa, todella kovaa työtä (ts. muuta elämää on aika vähän ja täysin uran ehdoilla) sekä tietenkin lähes epärealistisen hyvää tuuria yhä uudelleen ja uudelleen.
Tutkijana menestyviä, onnellisia ihmisiäkin on. Mutta aika harva yllä kuvattua elämää edes haluaisi. Ja vielä harvempi saa siihen edes mahdollisuutta.
Ei. Se, että saisit proffan paikan tai vakituisen viran yliopistosta on lottovoiton arvoinen juttu. Jos et ole lääkäri, niin alasi tuskin on niin kuuminta hottia että se keräisi rahoitusta ja sitä saisi helposti. Käytöntö pätkätyötä, apurahoja, keskiansiot noissa heikot verrattuna keskipalkkaiseen suomalaiseen saati korkeakoulutettuihin jotka lähteneet pois. Varmaan muutamia tyytyväisiä löytyy, mutta suurin osa joutunut hakeutumaan muualle vuosienkin jälkeen. Yliopistojen taloud.tilanne on huono. Niin on itseni lisäksi moni joutunut pakon edessä uuden eteen. Riippuu alasta, mihin voi mennä. Aika moni päätynyt esim.aineenopettajaksi ja kiva sitten keski-ikäisenä tohtorina raapia kasaan kaikkia johdantokursseja yms höpölöpöä että saa vaaditut opinnot kasaan. Osa on hakeutunut esin hoitajakoukutukseen, putkimieslinjalle jne kun on halunnut varman työn epävarman paskan jälkeen. Tutkimustyö ei edes ole välttämättä introvertille sopivaa. Piiri pieni leikkii toimii ja se joka osaa verkostoitua ja työntää nokkansa joka paikkaan saa nimensö artikkeliin. Joku toinen tekee puoli vuotta työtä saman homman eteen ja hänkin saa nimen siihen. Määrä artikkeleissa yms ratkaisee eikä paljon muu
Vierailija kirjoitti:
Julkinen salaisuus on se, että aika monet hakeutuvat tohtorikoulutukseen, koska eivät löytäneet oman alan töitä.
Eipä niitä löydy kyllä väittelemisen jälkeenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä että teet työsi hyvin. Pitää myös menestyä apurahojen saamisessa. Jos niitä ei ala jossain vaiheessa tulemaan, niin tipahdat pelistä pois jossain vaiheessa.
Tosiaankaan ei riitä pelkkä oman työn tekeminen hyvin. Pitää menestyä tutkimusrahoituksen saamisessa ja yhteistyössä eri tutkijoiden kanssa ja pahimmillaan kestettävä 2500 e / kk palkkaa pitkään. Pari artikkelia vuoteen pitää saada julkaistua.
Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.
”Ja omien kokemusten mukaan voi käydä niinkin, että uusia ideoita ei kannata liian julkisesti esitellä. Tai ne saattavat vaihtaa omistajaa.”
Tämä.
Törmäsin lyhyellä tutkijanurallani useampaankin aloittavaan tutkijaan, jotka kertoivat samaa tarinaa. Heidän tekemiään väikkäriin tarkoittamia tutkimuksen osia oli härskisti siirtynyt proffien artikkeleihin jne.Ongelmaa on toki muuallakin korkeakoululaitoksessa, erityisesti opinnäytetöissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raikeita-plagiointeja-yamk-opinnayt…
Opiskelijoille on perustettu joku ajatushautomo tms. just sen takia, että ideoiden omiminen on niin suuri ongelma; tai se, ettei opiskelijalla riitä taidot hyödyntää ideaansa.
Isäni opiskeli aikoinaan Amerikassa ja teki havainnon anaerobisista mikrobeista. Sai kurssista täyden arvosanan, mutta oivallus meni proffan nimiin. Näitä tapauksia on varmaan lukemattomasti.
Itse keskeytin väitöskirjan teon parin vuoden jälkeen. Ei oikein napannut kun tuli selväksi miten raskasta tutkimuksen tekeminen on.