Kuvaile elämääsi rehellisesti

Olen 33-vuotias. Minulla on oma yritys, jolla menee ihan hyvin. Ihana ja rakastava aviomies. Kaksi ihanaa ja tervettä lasta. Taloudellinen tilanne hyvä.

Meillä on ihana asunto (lainaa on toki vielä), laaja tukiverkko ja paljon ystäviä. Matkustelemme paljon. Urheilemme ja olemme mieheni kanssa hyvässä kunnossa.

Terveys minulla välillä reistaa, mutta ei mitään vakavaa.

Kaikki on näin lueteltuna paremmin kuin hyvin. Silti kärsin pahasta menettämisen pelosta, enkä osaa nauttia täysillä tästä ihanasta elämästä.

Sinkku. Neitsyt. Lihava. En ole päässyt korkeakouluun monista yrityksistä huolimatta. Nyt on taas haku alkamassa johon pyrin. Jotain oppimisvaikeuksia siis ehkä, tai sitten en vaan osaa lukea pääsykokeisiin. Avoimessa kun olin niin hyvin pärjäsin. Olen kohta liian vanha lapsille jos vielä jossain vaiheessa haluan miehenkin löytää etc., nyt paria vuotta alle 30v.

Onneksi sentään olen töissä, viihdyn siellä erittäin hyvin ja niitä hommia rakastan. Kiva ja omasta mielestäni nätiksi laitettu asunto. Velaton auto, sijoituksia vähän, rahaa tilillä.

Yritän nyt tehdä jotain näille läskeille, hommannut ravintoneuvontaa ja liikuntaneuvojan.

Olen 37-vuotias, naimisissa, 3 lasta. Kaikki lapset jo kouluiässä. Parisuhde ollut vaihtelevaa, vaikeita aikoja ollut paljon. Olemme selvinneet vaikeista ajoista puhumalla, puhumalla ja puhumalla. Nyt tuntuu siltä, että parisuhteemme voi paremmin kuin ikinä. Naimisissa olemme olleet 15 vuotta. Kuitenkin nyt, minä olen aikeissa pettää miestäni. Juuri nyt, kun asiat ovat vihdoinkin hyvin. Molemmilla hyvät ja mieluisat työt. Ystäviä ja tuttavia ihan mukavasti. Elämä periaatteessa hymyilee, mutta minä olen sitä jostain syystä sekoittamassa.

Olen opiskelija ja asun mieheni kanssa lähiössä opiskelijakämpässä. Meillä on kaksi maailman ihaninta (ja villeintä) kissanpentua, joiden kanssa aika ei käy koskaan pitkäksi. Opiskelen unelma-alaani, saan hyviä arvosanoja ja vapaa-aikanani harrastan kuntosalia, lukemista ja AV-palstailua :) Minulla on ihana perhe ja paljon rakkautta elämässäni. Olen kaiken kaikkiaan hyvin onnellinen, enkä oikeastaan haluaisi muuttaa elämässäni mitään. Tulevaisuuskaan ei sinänsä huoleta, koska voin tarpeen vaatiessa vaihtaa duunarialalle. Olen duunaritöitä tehnytkin ja viihdyin niissä hyvin :) Olemme mieheni kanssa myös tottuneet köyhäilyyn, joten pieni palkka ei haittaisi.

Ainoastaan yläkerran naapureiden satunnainen öinen kolistelu ja mieheni nalkutus hänen ollessa huonolla tuulella ärsyttävät, mistä tiedän, että asiani ovat kaiken kaikkiaan todella hyvin.

Hyvät puolet: Päälle kolmekymppisenä minulla on maailman paras perhe; 2-vuotias lapsi ja aviomies, joka on erittäin hyvä ja osallistuva isä. Hyvä ja antoisa seksielämä. Välit vanhempiini ovat lapsenlapsen myötä parantuneet, ja ovat nykyään erittäin läheiset.

Tiivis ystäväpiiri, tuemme toisiamme eri elämäntilanteissa paljon. Tämä on erittäin tärkeä henkireikä.

Monien muuttojen jälkeen olemme asettuneet kaupunkiin, jonka vihdoin tunnen kodiksi. Lapsemme päiväkoti on aivan huippu. Lisäksi olen ylpeä että olen pärjännyt työelämässä näinkin hyvin, huolimatta aiemmasta loppuunpalamisesta, vaikeista masennuskausista ja syömishäiriöistä.

Huonommat puolet: en ole koulutustani vastaavassa työssä, ja koen usein epäonnistuneeni unelmieni toteuttamisessa, elämä ei ihan mennytkään niin kuin nuorena suunnitteli. Miehelläni on maksettavana vanhoja velkoja, joka rajoittaa vielä mahdollisuuksiamme esim. asunnon oston suhteen, mutta taloudellisesti pärjäämme silti ok.

Oman pääni kanssa en ole vielä menneisyydestä johtuen täysin sinut, tulevaisuudessa joudun luultavasti turvautumaan terapiaan.

Näin kirjoitettuna ei nuo huonot puolet olekaan niin pahoja.

Nelikymppinen nainen. En ole kaunis enkä hoikka. Olen koko elämäni joutunut kärsimään rumuudestani ja lihavuudestani. Olin pitkään ikisinkku. En ollut koskaan vielä seurustellut miehen kanssa 28 vuotiaanakaan. Menin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, joka rakastui minuun ( ja johon itsekin onneksi rakastuin). Onneksi kiitos kaikkien taivaan jumalien, tämä mies oli oikeasti ihana, ja olemme toistemme sielunkumppaneita! Kun tapasimme, olimme heti samalla aaltopituudella, samat arvot ja kiinnostuken kohteet. Mieheni on ihana aviomies, ja isä! Hän on tasa-arvoinen, arvostava, keskusteleva, ja rakastava. Meillä on siis harvinaisen onnellinen avioliitto molemmin puolin. Mies on uskollinen ja luotettava. Sain perheen ja rakkautta, mistä niin monta vuotta olin vaille. Olin jo toivoton ja katkera.  Siitä olen kiitollinen ja onnellinen.

Taloudellisesti rassaa. Tulemme toimeen ja rahaa jää mm. matkusteluun pari kertaa vuodessa, mutta olemme  jo pudonneet omistusasumismahdollisuudesta. Asumme Espoossa missä asunnot ovat huikean kalliita tavallisen "duunarin" ulottumattomissa, varsinkin kun tarvitsisimme omistusneliön. Itse en pysty elättämään itseäni samalla työllä kuin täälä pk seudulla, joten olemme jämähtäneet tänne. Enkä usko, että enää työllistyisin uudella alalla, kun valmistuttuani olisin jo n. 43-45 vuotias! Se harmittaa kovasti.

Olen 30v. Takana epävakaa turvaton lapsuus väkivaltaisessa perheessä. lapsuuden perhe ero, mutta molempiin vanhempiin hyvät välit. Tällä hetkellä 3 ihanaa lasta, joista jokainen jo koulussa. Naimisissa 12v. tunnekylmän joustamatattoman, pikkutarkan miehen kanssa, joka nipottaa, eikä ymmärrä kokonaisuuksia, itsekeskeinen ja kylmä. Mies hyvätuloinen, heikko itseluottamus, luotettava ja osallistuu lasten harrastuksiin ja kouluun täysin. Asutaan hienosti ja eletään tasokkaasti. 

Kärsin yksinäisyydestä ja pelkään pettäväni miestäni, jonka johdosta välttelen sosiaalisia tilanteita, koen kauhtuneen villapaidan kerä ylipainon turvakseni ulkopuolisilta houkutuksiLta. Olen kaunis ja helpostiläjestyttävä nainen. Myös läheisriippuvainen, jonka johdosta käyn pitkää terapiaa, joka tuo toivoa tulevaisuudesta.

Työskentelen matalapalkkaisilla alalla, mutta pidän paljon työstäni. Koulutus ammattikoulu.

Tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin olen, johtuu varmaan masennuksesta. Olen ristiriidassa oman hyvinvointini ja unelmieni kanssa. En haluaisi erota, mutta en myöskään jäädä tähän yksinäiseen ja tunnekylmään olotilaan, jossa joulun tukahduttamaan omaa naiseuttani. 

Olen 30v. Takana epävakaa turvaton lapsuus väkivaltaisessa perheessä. lapsuuden perhe ero, mutta molempiin vanhempiin hyvät välit. Tällä hetkellä 3 ihanaa lasta, joista jokainen jo koulussa. Naimisissa 12v. tunnekylmän joustamatattoman, pikkutarkan miehen kanssa, joka nipottaa, eikä ymmärrä kokonaisuuksia, itsekeskeinen ja kylmä. Mies hyvätuloinen, heikko itseluottamus, luotettava ja osallistuu lasten harrastuksiin ja kouluun täysin. Asutaan hienosti ja eletään tasokkaasti. 

Kärsin yksinäisyydestä ja pelkään pettäväni miestäni, jonka johdosta välttelen sosiaalisia tilanteita, koen kauhtuneen villapaidan kerä ylipainon turvakseni ulkopuolisilta houkutuksiLta. Olen kaunis ja helpostiläjestyttävä nainen. Myös läheisriippuvainen, jonka johdosta käyn pitkää terapiaa, joka tuo toivoa tulevaisuudesta.

Työskentelen matalapalkkaisilla alalla, mutta pidän paljon työstäni. Koulutus ammattikoulu.

Tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin olen, johtuu varmaan masennuksesta. Olen ristiriidassa oman hyvinvointini ja unelmieni kanssa. En haluaisi erota, mutta en myöskään jäädä tähän yksinäiseen ja tunnekylmään olotilaan, jossa joulun tukahduttamaan omaa naiseuttani. 

Jotenkin surullisia tarinoita monet näistä! Mutta harvalla se elämä kuitenkaan niin täydellistä on, ja monista ihmisistä ei ulkoapäin arvaisi yhtään minkälaisten asioiden kanssa kamppailee..

Olen 20-vuotias nuori nainen, menin naimisiin viime kesänä elämäni rakkauden kanssa (hän on 23v) ja muutin eri kaupunkiin kahden tunnin ajomatkan päähän perheestäni. Miehellä oma yritys ja rahatilanteemme on ok, hän valmistuu tänä vuonna ammattikorkeakoulusta, minulla toinen vuosi meneillään ammattikorkeakoulussa mutta keskeytin opinnot toistaiseksi koska olen kolmannella kuulla raskaana ja kärsin uskomattoman kovasta raskauspahoinvoinnista. Meillä menee hyvin, appiperhe ihana ja asuvat naapurissa. Miinuksena mainittakoon, että kämppä ehkä vähän liian pieni ja erittäin vanha, asumme kaksiossa vuokralla ja haaveena kummallakin omistusasunto, mies haluaa kerrostaloon, minä omakotitaloon. Tällä hetkellä eniten ärsyttää oma tilanne, koska en väsymyksen ja pahoinvoinnin takia voi tehdä samoja juttuja kuin avioliittomme alussa. Mutta kyllä se tästä, asetin tavoitteet ja yritän edetä niitä kohti :)

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 07:49"]

Kuvaile elämääsi rehellisesti: Yhtä helvettiä.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 13:40"]

Olen 37-vuotias, naimisissa, 3 lasta. Kaikki lapset jo kouluiässä. Parisuhde ollut vaihtelevaa, vaikeita aikoja ollut paljon. Olemme selvinneet vaikeista ajoista puhumalla, puhumalla ja puhumalla. Nyt tuntuu siltä, että parisuhteemme voi paremmin kuin ikinä. Naimisissa olemme olleet 15 vuotta. Kuitenkin nyt, minä olen aikeissa pettää miestäni. Juuri nyt, kun asiat ovat vihdoinkin hyvin. Molemmilla hyvät ja mieluisat työt. Ystäviä ja tuttavia ihan mukavasti. Elämä periaatteessa hymyilee, mutta minä olen sitä jostain syystä sekoittamassa.

[/quote]

Et oikeasti enää rakasta miestäsi. Siinä syy.

Olen päälle parikymppinen parisuhteessa elävä nuori nainen. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa, olemme seurustelleet kuusi vuotta. Rakastamme toisiamme ja meillä on mukavaa yhdessä, vaikka emme mitään erikoista tekisikään. Asumme kaunissa asunnossa josta maksamme aika korkeaa vuokraa. Harrastan aika paljon asioita joista nautin ja joista saan voimaa. Tapaan vain ystäviäni jotka antavat minulle energiaa. Keväällä saamme pitkään odotetun lemmikin, joka tuo varmasti iloa arkeen.

Huonoja puolia: Taloudellinen tilanteemme on huono. En ole saanut töitä ja se stressaa ja valvottaa öisin. Puolisoni opiskelee ja työskentelee satunnaisesti. Huonon työllisyystilanteen vuoksi hakeudun jatko-opiskelemaan. Haluaisin jo perustaa perheen, mutta epävarmuus tulevaisuudesta ahdistaa. Tuleeko koskaan sopivaa hetkeä lapsille? Myös terveyteni reistailee. Olen aikaisemmin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, mutta nyt olen jotenkin havahtunut. Olen myös huolissani läheisistäni. Pikkusiskollani todettiin molemmissa rinnoissaan kasvaimet, jotka leikataan. Ne olivat hyvä laatuisia, mutta silti minua pelottaa.

Pääsääntöisesti olen hyvin onnellinen vaikka tulevaisuuden epävarmuus ahdistaa aina välillä

Elän helppoa elämää. Tämä tarkoittaa sitä etten käy töissä. Teen kotona kaikki kotityöt ja hoidan lasten (3 kouluikäistä) tarvittavat asioidenhoidot. Mies tienaa hyvin ja on haastavassa työssä eli tekee paljon töitä. Saa tosin vapaasti päättää omasta työajastaan ja lomistaan. Minä saan tuloja sijoituksistani. Meillä on lähes velaton asunto kaupungissa missä viihdyn todella hyvin. Lisäksi löytyy velaton uusi auto, vene ja mökki. Olemme kaikki terveitä, minä tosin ylipainoinen, mutta harrastan liikuntaa ja koen olevani hyvässä kunnossa.

Matkustamme paljon aina kun vain koululaisilla on lomaa. Olemme paljon muutenkin perheen kanssa yhdessä ja teemme kaikenlaista mukavaa. Luen paljon ja seuraan ajankohtaisasioita ja uutisia. Olen todella hyvin perillä talousasioista ja politiikasta. Minulla ei ole käytännössä lainkaan ystäviä, tuttavia kylläkin. En koskaan käy kavereiden kanssa missään (leffassa, kahvilla tms.) Moni sukulaiseni on kuollut tai vakavasti sairas ja surua on ollut paljon meidän elämässä tätä kautta. Parisuhde voi varmaan aika normaalisti, hyviä ja huonoja aikoja. Haaveilen yksinolosta (eli erosta), kun lapset ovat aikuisia. En oikein osaa selittää miksi, koska liitossa kuitenkin kaikki hyvin pääsääntöisesti.

Olen tyytyväinen elämääni, noista mietteistäni huolimatta. Sekavaa, eikö?

Semmonen tavis elämä. Vähän erilainen kuin useimmilla ikätovereillani mutta ei mitenkään ihmeellinen. Tuskin kukaan kadehtisi. Tai mistä senkään tietää.

Olen pitkälti samanlainen kuin vastaaja 2. En ole ikinä ollut kunnianhimoinen uraihminen, tämä sopii minulle. 

Tukiverkkoja minulla ei ole. Olen hoitanut lapset käytännössä täysin yksin. Minulla on ollut kaksi sydänystävää, jotka molemmat ovat kuolleet. Tuntuu epätodennäköiseltä, että enää yli nelikymppisenä voisin niin hyviä ystävyyssuhteita enää edes luoda. 

Miehen kanssa meillä on ollut ylä-ja alamäkemme, mutta viime vuoden aikana saimme puhuttua asioista ja mietittyä miten jatkamme. Nyt menee ihan hyvin, eläkepäiviksi ostamme talon jostain lämpimämmästä maasta.

Olen opiskelija, tykkään elämästäni ja koen että paras on vasta edessäpäin. Nautin sinkkuudesta ja deittailusta, mutta välillä saan aika pahasti näpeilleni ja riudun sydänsuruissa. Asun halvassa opiskelijakämpässä lähellä asuinkaupunkini keskustaa. Käyn satunnaisesti töissä niin että pärjään vaikka en mitenkään leveästi tietenkään voi elää. Arkiaamuisin voin yleensä nukkua pitkään ja muutenkin viettää päiväni melko vapaasti siten kuin tahdon. Lomat on pitkät. Toisaalta koskaan en ole täysin lomalla, sillä yleensä on kesätyöt ja muutenkin mulla on usein mielessä joku tentti johon pitäisi lukea tai essee mikä pitäisi saada valmiiksi. Mulla on paljon kavereita ja ystäviä, ja vilkas sosiaalinen elämä. Välillä tulevaisuus huolettaa, se että löydänkö töitä tai tapaanko kivaa elämänkumppania, mutta yritän luottaa että asiat järjestyy kyllä. Parasta tässä elämässä on ehkä se että jokainen päivä on melko kiva, ei ole sellaista viikonloppua varten elämistä kuten monella työssäkäyvällä kaverilla tuntuu olevan.

Olen onnellinen.

Hyviä puolia: Meillä on yksi ihana terve 3-vuotias poika, joka on ehdottomasti parasta mitä olemme saaneet aikaan. Yhteisiä vuosia on takana hieman yli seitsemän, mutta parisuhde tuntuu hyvältä ja oikealta, mies on ehdottoman oikea ja saa nauramaan joka päivä. Saan olla kotona lapsen kanssa, miehellä on tarpeeksi hyväpalkkainen työ elättämään koko perhe. Koti on ihana, meille juuri passeli seuraavaksi 15 vuodeksi. Kiva kun yhteys omaan nuoruuteen säilyy lapsettomien ystävien kanssa (olen alle 25v). Toisaalta taas nautin perhe-elämästä suunnattomasti. Viihdyn kotona, enkä ole kovin kunnianhimoinen tulevan uran suhteen, tärkeintä on antaa perheelle aikaa.

Huonoja puolia: Tutkinto roikkuu, omasta valinnasta. Olisin saanut sen jo valmiiksi, jos raaskisin aloittaa "oravanpyörän". En raaski. Toinen lapsi olisi ollut ajatustasolla ihana lisä perheeseen, mutta luulen ettei se tule koskaan toteutumaan, sillä koemme ettemme jaksa antaa perhe-elämälle tämän enempää. Pienperheenä hyvä.

Pääasiassa kaikki on hyvin. Arvostan sitä mitä meillä on, enkä keskity puutteisiin :)

Olen onnellinen, naimisissa oleva monen lapsen äiti. Harrastan lukemista. Pidän työstäni. Tulemme hyvin toimeen taloudellisesti, mutta säästöön ei jää mitään. Lasten liikuntaharrastukset ovat iso osa elämääni. Itsekin liikun aika paljon. Koko perhe on terve. Olen kiitollinen.