Lue keskustelun säännöt.
Miten vauva/pieni lapsi muuttaisi viikonloppuani?
21.10.2020 |
Tämä on lähes kopio toisesta keskustelusta, mutta en siellä saanut vastauksia, joten aloitan tälle uuden keskustelun. Eli miten tyypillinen viikonloppuni muuttuisi lapsen myötä. Selostan nyt minkälainen se yleensä on.
Perjantaina lähden töistä viideltä ja menen suoraan kauppaan. Ostan viikonlopun ruuat ja herkut. Menen kotiin jonne mies on saattanut ehtiä ennen minua. Hän on keittänyt kahvit ja juodaan ne ja syödään perjantain perinteiset herkkupullat ja samalla jutellaan päivän kuulumiset. Sitten alan laittaa ruokaa, teen esim lihapullat ja keitän perunat. Sillä välin kun ruoka valmistuu, käytän koiraa ulkona ja sitten syödään. Sitten joko siivoan, jos on tarvetta tai ihan vain makoilen sohvalla tai lähden lenkille. Sen jälkeen laitetaan sauna lämpiämään ja minä käyn ulkona hoitamassa muut kotieläimet. Sitten saunaan rentoutumaan. Mies yleensä ottaa pari olutta ja minä siiderin. Saunan jälkeen katsotaan telkkaria, syödään jotain esim karkkia, sipsejä tms ja sitten nukkumaan.
Lauantai aamuna herään yleensä viimeistään kahdeksalta ja juon puoli tuntia - tunnin kahvia sohvalla vilttiin kääriytyneenä. Katson kännykästä samalla mielenkiintoisia juttuja, vaikka esim Yle arkistosta. Aamupalan jälkeen hoidan eläimet ja vähän vuoden ajasta riippuen suuntaan joko metsään tai puutarhaan. Mies puuhailee omia juttujaan, esim nikkaroi jotain verstaassaan. Joskus lähdemme yhdessä metsään. Jos olemme kotona, keitämme kahvit puolilta päivin ja syömme vähän leipää ja jotain muuta, jonka jälkeen suunnataan takaisin ulkosalle. Iltapäivän kääntyessä iltaan siirryn sisälle ruuan laittoon ja sitten syödään. Ruuan jälkeen oleillaan, katsotaan telkkaria ja sitten taas lämmitetään sauna. Lauantaisin juon ehkä useamman kuin yhden siiderin jos siltä tuntuu. Hoidan eläimet ennen saunaa. Sitten ollaan vaan ilta kaikessa rauhassa ja saatetaan valvoa puolille öin. Kesällä monesti vielä istutaan ulkona ja voidaan grillailla.
Sunnuntai aamuisin nukutaan niin myöhään kuin huvittaa. Monesti keitän riisipuuron ja syödään ja sitten omiin hommiin. Tai sitten käymään jonkun sukulaisen tai tutun luona. Jossain välissä laitellaan taas ruokaa tai haetaan valmisruokaa. Illalla saatan lähteä käymään vaikka mustikassa ja ottaa koiran mukaan. Kävelen samalla reissulla lenkin metsässä niissä paikoissa joissa viihdyn ja pysähtelen järven rantaan istumaan ja kuuntelemaan luonnon rauhaa. Kotiudun kahdeksan - yhdeksän aikaan ja hoidan eläimet ellei mies ole tehnyt sitä. Sitten nukkumaan rentouttavan viikonlopun jälkeen ja odottamaan alkavaa työviikkoa.
Miten lapsi muuttaisi kuviota vai muuttuisiko mitään? Joku muistaakseni mainitsi että lapsi solahtaisi hyvin minun luonnonlapsi -elämäntapaan, eikä muuttaisi juuri mitään, koska äitiydestä voi tehdä omanlaistaan. Kiitos jos joku viitsii vastata.
Kommentit (290)
Vierailija kirjoitti:
Yksi uskalsi paljastaa totuuden. Eikä se työ lopu kolmeen vuoteen. Se muuttaa vain muotoaan.
Just joo, t. Sama unohtui... Ootsä kyllä aivan erityinen ainutlaatuinen ajattelija lumihiutale kun tiedostat, että lapsi ei hoida itse itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi pitää miettiä lasta mahdollisten omaa elämää rajoittavien asioiden kautta? Olethan jo ottanut itsellesi hoitoa vaativia koiria ja muita eläimiä. Saat niistä kuitenkin itsellesi iloa ym, vaikka niistä on myös vaivaa ja rajoittavat elämää, kun niistäkin on jatkuvasti huolehdittava.
Kolmen lapsen äitinä minulla on kokemus hyvin nukkuvasta vauvasta, hyvin huonosti nukkuvasta vauvasta, näiden välimuodosta ja tiedän miten arki sujuu hyvin helpon, hyvin haastavan ja allergisen lapsen kanssa. Kun luin arkeasi, voisin sanoa, että vauva ja lapsi kyllä solahtaa siihen mukaan, kun selkeästi siinä on joustoa ja aikaa.
Tosiaan jos imetät, niin alkoholin kanssa on uusi tilanne, mutta toki on sitä alkoholitontakin siideriä. Voisin kuvitella, että sinun arjessasi on hyvä testata kantoreppua, jossa vauva kulkee kätevästi mukana, jos sellaisessa viihtyy. Näin ollen vauva voi olla helposti mukana metsässä, ulkoillessa koiran kanssa ja muidenkin eläinten kanssa, lajista ja niiden temperamentista toki riippuen.
Jos miehesi on aktiivisesti mukana vauvan hoidossa, ehdit välillä yksin saunaan ja rentoutua viltin alla, tosin tarkkaa aikaa ei välttämättä ole. Osa vauvoista nukkuu päikkärit tarkalleen samaan aikaan joka päivä, osa taas ihan miten heitä sattuu huvittamaan. Unta saat vauvavuoden aikana vähemmän, myöhemmin paljon riippuu lapsestasi ja siitä, että jaatteko miehesi kanssa yövastuuta.
Kun lapsi kasvaa, pystyt ottamaan hänet mukaan moniin noista asioista, joita kuvailit. Näkisin niin, että saat elämääsi pidettyä paljon samana ja samalla siihen saapuu paljon uutta vauvan myötä.
Mikä minusta tekee alkoholistin? Pari kolme siideriä viikossa? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hengailet muutenkin jo paljon kotona ja sulla on kotieläimiä joiden takia ei pääse mihinkään. Eipä tuo paljoa muuttuisi. Vauva-aika on toki intensiivisempää, mutta jo kolme-neljä vuotiaan kanssa elo ihan toista.
Juuri tätä minäkin olin aikeissa sanoa. Vauva- ja taaperovaiheen jälkeen elämä olis varmaan aika samanlaista elämää kuin mitä kuvasit aloituksessa. Itse asiassa minun elämäni muuttui hyvin aloituksen kaltaiseksi juuri lapsen myötä. Tietenkin lapsi täyttäisi hiljaisempia hetkiä ja vaatisi huomiota, omista rauhallisista hetkistä pitäisi sopia puolison kanssa. Mutta ei tuossa ollut oikeastaan mitään sellaista, mikä ei jo leikki-ikäisen lapsen vanhempanakin olisi mahdollista tehdä.
En aiemmin todellakaan herännyt viikonloppuisin ajoissa, keittänyt riisipuuroa (paitsi jouluna), ulkoillut säällä kuin säällä, viettänyt jatkuvasti koti-iltoja tai työviikon päälle perjantaina kokannut kunnon kotiruokaa. Elin enemmänkin sellaista tosi hektistä kahden lapsettoman, kaupunkilaisen aikuisen kulttuuri- ja harrastuselämää, söin usein ulkona, kävin teatterissa, matkustelin ja saatoin tehdä aamuyön puolelle töitä. Vasta lapsen myötä aloin elää ap:n tavoin yksinkertaisempaa ja kotikeskeisempää elämää. 3-vuotias on kulkenut mukana niin museossa kuin metsässäkin. Kaikki kyllä muuttui, en todellakaan yritä väittää, ettei muuttuisi. Mutta ap:n elämä vaikuttaa jo nyt aika tavallisen perheenäidin ei kovin jännittävältä elämältä (missä ei siis mitään vikaa), siitä puuttuvat vain lapseen liittyvät asiat.
Jos lasta haluaa, se kyllä tuollaiseen elämään sopii. Jos taas ei halua tai ole valmis missään omassa tinkimään, ei se sovi minkäänlaiseen elämään.
Nyt on kyllä vähän liian ruusunpunaiset kuvitelmat vauvan hankinnasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin paljon en haluaisi omasta tinkiä eli yritän tässä selvittää, kuinka paljon on mahdollista säilyttää omaa elämäänsä. Nimittäin mitään lapsen kautta elävää salilla käyvää nosh, mll, ihku, askartelupaskartelu mammaa minusta ei saa väkiselläkään. Olen kiinnostunut aivan eri asioista enkä niistä luopuisi lapsen takia koska muuten joutuisin muuttumaan täysin eri ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitän rehellisistä vastauksista! Sillä tavalla surullista ettei kukaan ole kertonut mitä ihanaa lapsi toisi viikonloppuuni. Aikaisin heräämistä, pelkkää pskaa työtä, jatkuvaa vahtimista, asioiden keskeyttämistä, kiirettä, huutoa. Sitäkö se on? Missä on kaikki ne kivat jutut?
Lapsi vie energiaa isonakin. Koululaiset vaatii aikaa yllättävän paljon. Ruokaa niillekin on tehtävä ja syövät isoja määriä. Kaupassa tulee käytyä useammin. Vkl:sta osa saattaa mennä lapsen harrastukseen. Pyykkiä ja siivousta jää vkl:lle, koska arkena ei aina ehdi. Kavereita käy kylässä jatkuvasti ja heräät viimeistään 10:ltä heidän ovikellon soittoon.
Iltaisin ei voi enää syödä miten paljon vain herkkuja, koska pitää näyttää esimerkkiä eli sipsipussia ei voi vetää kerralla. Kun luet itse kirjaa, lapsi tulee kirjan kanssa viereen ja haluaa, että luet hänelle. Kun haluat lähteä metsäretkelle, lapsi saa raivarit, koska ei halua lähteä mukaan.
Jos lapsia on useampia, jollakin on koko ajan asiaa, ne kiistelee, äänet kohoavat ja jossain vaiheessa täytyy nousta ylös katsomaan, miksi yhtäkkiä onkin ihan hiljaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten muuttaisi? Siten, että kaikki fokus olisi siinä vauvassa, palvelet, passaat ja hoidat 24/7 sitä vauvaa, elät hänen rytminsä ja tarpeidensa mukaan. Se väsyttää ja silti on pakko jaksaa. Sehän muuttaa kaiken. Antaa paljon, ottaa paljon, mutta muuttaa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Kiitän rehellisistä vastauksista! Sillä tavalla surullista ettei kukaan ole kertonut mitä ihanaa lapsi toisi viikonloppuuni. Aikaisin heräämistä, pelkkää pskaa työtä, jatkuvaa vahtimista, asioiden keskeyttämistä, kiirettä, huutoa. Sitäkö se on? Missä on kaikki ne kivat jutut?
No sitähän se pitkälti on. Se ”kiva” on enemmänkin henkisellä tasolla. Suurimmat onnen tunteet tulee siitä, kun katsoo nukkuvaa lasta, se kertonee paljon - nukkuva lapsi ei velvoita juuri sillä hetkellä. Nukkuva lapsi on kauneinta mitä on.
Voisin vastata, että ihana touhuta perheenä, retkeillä, ulkoilla, harrastaa, mutta lasten kanssa se on vähän semmoista ettei koskaan tiedä onko se kivaa vai kiukun ja uhman sanelemaa toimintaa 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitän rehellisistä vastauksista! Sillä tavalla surullista ettei kukaan ole kertonut mitä ihanaa lapsi toisi viikonloppuuni. Aikaisin heräämistä, pelkkää pskaa työtä, jatkuvaa vahtimista, asioiden keskeyttämistä, kiirettä, huutoa. Sitäkö se on? Missä on kaikki ne kivat jutut?
Minusta ne hyvät hetket ovat nopeita, ohikiitäviä hetkeä. Enemmän elämä on arkea lasten kanssa. Kurasia ja hiekkaisia vaatteita, pöydälle jääneitä voipurkkeja, pahaa mieltä, yöllisiä heräämisiä, ruoan laittoa, mustelmia, vaipan vaihtoa, harrastuksia, pakollista ulkoilua, väsyneenä iltasadun lukemista, hukassa olevia tavaroita, kinastelua lasten kesken jne. Eli ei oikein hyvää eikä huonoa, vaan sellaista tasaista neutraalia arkea, joka ei oikein tunnu miltään, mutta joka on aika työntäyteistä.
Jos lapsia on useampia, jollakin niistä on aina joku huono vaihe elämässä menossa kuten uhmaa, murrosikää, esimurrosikää, kaveriongelmia, väsymystä, ahdistusta, hampaiden tuloa tai vain sairastelua.
Joskus sitten tulee se ihana hetki. Käyt mukavan keskustelun lapsen kanssa, tulet kotiin ja lapset ovat siivonneet ilman kehotusta, halaavat ja kehuvat maailman parhaaksi äidiksi, saa silitellä ja suukotella ja nauraa.
Kun lapsen saa, tärkeintä olisi ehkä pystyä heittämään omat toiveet ja odotukset tulevasta perhe-elämästä syrjään. Osa lapsista on todella haastavia. Voit toivoa aurinkoista lasta, mutta saatkin hyvin negatiivisen ja itkuisen ja helposti valittavan lapsen. Olet itse rauhallinen ja lapsesi onkin aivan supervilkas tapaus, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Haluaisit käydä lapsen kanssa yhdessä kalastamassa, olet haaveillut ja odottanut sitä, mutta kouluiässä eteenpäin lasta ei kiinnosta yhtään jne.
Voi ei :( Eli juuri sitä mitä en toivo elämääni. Kun lähden ulos puutarhaan tai metsään, se kiukku ja uhma on asia jota vähiten siellä toivon. Ja varsinkin jos joku alkaa raivoamaan minulle jos haluan sinne.. Olisi ihan painajaista tapella ensin että pääsee lähtemään. Harmi että ne positiiviset hetket on niin vähissä. Pitäisi ensin taistella vuosikausia, että ehkä saisi mukavan kaverin omiin juttuihin mukaan ja sitten lapsi ei ehkä haluaisikaan mitään samaa mitä sinä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitän rehellisistä vastauksista! Sillä tavalla surullista ettei kukaan ole kertonut mitä ihanaa lapsi toisi viikonloppuuni. Aikaisin heräämistä, pelkkää pskaa työtä, jatkuvaa vahtimista, asioiden keskeyttämistä, kiirettä, huutoa. Sitäkö se on? Missä on kaikki ne kivat jutut?
En jaksanut lukea koko ketjua, joten mulle ei ihan selvinnyt, että miksi kysyt nimenomaan sitä miten vauva muuttaisi viikonloppujasi? Ensinnäkin, vauva-aika kestää oikeasti ihan ohikiitävän hetken. Taaperoikä, leikki-ikä ja kouluikä, nuoruus, ne vasta elämääsi muuttavatkin. Ja miksi juuri viikonloput? Elämä on suurimmaksi osaksi arkea kuitenkin. En jaksa uskoa että kukaan perustaa lastenhankintaa tai hankkimatta jättämistä siihen, miten paljon viikonlopun vietto muuttuu.
Itse kysymykseen vastaisin, että suurimmat muutokset tapahtuu pääsi sisällä. Koko fokus on varsinkin alussa lapsessa. Tärkeysjärjestys, arvot ja koko pääsi sisältö muuttuu vauvan myötä. Se miten käytännön elämäsi muuttuu, riippuu ihan itsestäsi, teistä molemmista, vauvan tarpeista, unirytmistä yms.
Lapsiarki vaatii suunnitelmallisuutta, ennakointia, omien tarpeiden sivuun laittamista tarvittaessa, pitkää pinnaa, väsymyksen ja riittämättömyyden tunteiden sietämistä. Näennäisesti lapsi kyllä "solahtaa" elämään mutta kyllä se oikeasti muuttaa kaiken. Koko kodin dynamiikka muuttuu vauvan saapumisen myötä.
Saat ihania asioita vauvan mukana, tärkeimpänä rakkauden tunteen, jonkalaista et ikinä, koskaan tunne ketään muuta kohtaan.
Kysyin siksi juuri viikonloppua, koska ne on tähän saakka näytelleet elämän mukavimpia hetkiä. Viikot nyt on sitä samaa puurtamista töissä ja ajatuksena lapsi ei muuttaisi viikkoa ihan niin kovasti, kiirettä tietysti olisi enemmän ja vapaa aikaa vähemmän viikollakin, mutta sen kestäisi paremmin koska sitä ne viikot nyt vaan on, velvollisuuksien hoitamista. Mutta viikonloput on tähän astisessa aikuiselämässä olleet sitä "elämää", sitä aikaa josta pystyy nauttimaan ja voi paremmin toteuttaa itseään ja unelmiaan. En haluaisi että myös viikonloput olisi sitä samaa puurtamista, missä välissä voisin levätä ja hengähtää jos nekin olisi lapsen vuoksi pelkkää työtä ja uhmaa? Mistä äidit saa sitä omaa lepoa ja rauhaa vai ovatko he sellaisia yli ihmisiä, jotka selviävät ilmankin?
Kymmeneen en kyllä nuku nytkään ikinä, että siihen aikaan saisi jo lasten kaverit kovastikin soittaa ovikelloa :D No ehkä joskus kesäloman alussa rankan työvuoden päätteeksi on tullut nukuttua väsymystä pois sinne lähemmäs kymmentä. Mutta harvinaista se on nytkin ollut.
Sie et nyt tajua, että se lapsen saaminen ja kasvattaminen kasvattaa ja kehittää myös sinua. Sinäkin saat. Susta tulee vahvempi ja eheämpi. Opit tuntemaan itsesi paljon paremmin, myös ne omat varjopuolesi. Lapsi on niin rehellinen ja puhdas - se suodattamattomuus rakkauden, itkun ja kaiken kanssa avaa sellaisia ovia sun omaan käytökseen ja psyykeeseen, ettet osannut ennen lasta kuin ajatella pintapuolisesti "joop, kyllä mä verkkaisesti hoitelen tuonkin kun olen niin rento tyyppi..". Olet edelleen se rento tyyppi, mutta vahvempi ja moniulotteisempi. Level upattu. Itsehillintäsi kasvaa, opit arvostusta eri asioihin, löydät itseäsi (esim rennosta ja "perässävedettävästä" ihmisestä löytyykin puoli joka osaa sanoa "Ei!"), turha höttö ja mielihalut katoavat - Puhdistut.
Jos kämmäät vauvan kanssa jotain, menetät hermosi, et toimi oikein tms. syytät siitä itseäsi. Haluat nousseista tunteista eroon, siihen seesteiseen ja tasaiseen oloon, harvemmin sinne pääsemättä. Jos kissa pääsee raapaisemaan vauvaa (vauva ryömi kissan alueelle repimään sitä hännästä, eli vauvan vika) suutut kissalle ja vauvalle ja itsellesi samaan aikaan. Asiat vituttaa, ja niihin oppii sopeutumaan, mutta vituttaahan se vitutus silti.
Kokonainen kokemus kaikkine puolineen.
Mulle lapsi antoi lisää tarkoitusta ja määränpäätä elämään, turvallisuuden tunnetta.
Luin koko ketjun ja allekirjoitan lähes kaikki vastaukset. Paras lyhyt kuvaus oli varmaan toi kun lapsen kanssa on mennyt itkien ja hermoillessa koko ilta, ja sitten aamulla se herättää sut jokeltaen ja kuolaa sun päälle - elämä on taas ihanaa. Lapsen kanssa toisinaan aika pysähtyy, se on täydellistä.
Yksi uskalsi paljastaa totuuden. Eikä se työ lopu kolmeen vuoteen. Se muuttaa vain muotoaan.