Miten vauva/pieni lapsi muuttaisi viikonloppuani?

Ok. Tulee kyllä niin laidasta laitaan juttua että en tiedä enää yhtään mitä uskoa. Pystyisipä nähdä tulevaisuuteen. Olen joskus lukenut sellaistakin tekstiä, että lapsi on pilannut ennen hyvän parisuhteen. Että lapsen tulon jälkeen siinä ei ole enää jäljellä mitään mitä oli ennen lasta. Se olisi myös painajaista, että nyt niin hieno suhteemme tuhoutuisi täysin ja olisimme vain väsyneitä ja vihaisia toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

Imettää en aio. En aio olla niin kiinteässä suhteessa edes omaan lapseen. Ruokimme pullolla niin pystyn äitinä syömään ja juomaan mitä haluan, kuten isä ihminenkin pystyy. Minä olen kuitenkin jo siinä vaiheessa kun lapsi syntyy, tehnyt niin ison työn ja uhrauksen ettei isä yllä siihen useamman vuodenkaan aikana. Ei hänen tarvitse ikinä rajoittaa syömisiä ja juomisia eikä kestää raskauden aiheuttamia, ehkä loppuelämän kestäviä terveyshaittoja.

Ei sillä suhteen kiinteydellä ole mitään tekemistä sen kanssa miten lasta ruokitaan. Eikä imettäessä tarvitse rajoittaa syömisiä tai juomisia paitsi jossain harvoissa tapauksissa kun lapsi on allerginen. Alkoholia on maidossa saman verran kuin sun veressä, että ei sillä yhdellä siiderillä tai monellakaan tule vauvalle haittoja. Outo maku voi tulla maitoon. Semmoista kyllä on ainakin Jenkeissä sattunut, että känninen äiti sammuu vauvan päälle imettäessä ja tukehduttaa tämän. :I

Minulta ei koskaan tullut tarpeeksi maitoa ja jouduin koko ajan antamaan vastiketta lisäksi. Voi luoja sitä tuttipullorumbaa! Aina piti raahata pulloja ja vastikepurkkia mukana ja miettiä missä sen maidon lämmittää. Talvella se ei saa jäätyä ja kesällä ei saa avattu purkki pilaantua. Kaupasta pitää kantaa vastiketta. Pullot ja tutit on pakko aina pestä ensin kylmällä, sitten lämpimällä ja lopuksi keittää. Sitä ei voi jättää yhtenäkään päivänä tekemättä. Yölläkin pitää nousta keittiöön hakemaan maitoa. Olisin kyllä todella paljon mieluummin vain lykännyt tissin vauvan suuhun ja jatkanut unia.

Osittaisimetin kuitenkin, siinä hyvänä puolena, että vauva lopetti huutamisen hetkeksi saatuaan tissiä, ja sain rauhassa lämmittää vastikkeen. Lisäksi imetyshormoneilla tuntui ihan pirteältä olo, vaikka syötti vauvaa öisin ja unenpuute oli sellainen, että nukahti heti kun istui alas. Nukuin myös todella sikeästi sen mitä nukuin, en ole koskaan nukkunut niin.hyvin. Olen ihmetellyt, miten ilman imetystä jaksaa yöherätykset. Toki tuossa tissi + pulloyhdistelmässä syöminen kestää paljon kauemmin kuin pelkässä pullossa. Lapsi rakasti äidinmaidon makua ja imemistä, ja kaipa se oli terveellistäkin.

Tarkoitin kiinteällä suhteella sitä että en halua olla fyysisesti niin kiinteässä suhteessa edes oman lapsen kanssa. En halua että rintani imetään ja järsitään verille. Ja vaikka imetys ei edes sattuisi niin en halua tehdä sitä. Ahdistaa ajatuksenakin.

Vierailija kirjoitti:

Siis ei voi olla totta, että sellainenkin elämän suola riistettäisiin pois kun saunominen rauhassa! Yhä enemmän ahdistun että kuinka tuollaista elämää voi kestää :( Ihan kaikki pienetkin ilot viedään. Käyn saunassa kolme kertaa viikossa ja sittenkö jatkossa voisi jossain mummolassa vaan saunoa... Voi hyvänen aika.

No kyllä voit rauhassa saunoa, koska isä hoitaa lasta. :) Mutta ette ehkä voi YHDESSÄ saunoa kovin pitkään ainakaan. Minä asun kahdestaan lapsen kanssa niin tilanne on eri. Kaksinhuoltajillahan on periaatteessa lapsivapaata aikaa vaikka miten, jos lapsenhoito laitetaan puoliksi. (Käytännössä usein näyttää, että isä jatkaa harrastuksia kuin ennenkin ja äiti ei käy edes vessassa yksin.)

Vierailija kirjoitti:

Ok. Tulee kyllä niin laidasta laitaan juttua että en tiedä enää yhtään mitä uskoa. Pystyisipä nähdä tulevaisuuteen. Olen joskus lukenut sellaistakin tekstiä, että lapsi on pilannut ennen hyvän parisuhteen. Että lapsen tulon jälkeen siinä ei ole enää jäljellä mitään mitä oli ennen lasta. Se olisi myös painajaista, että nyt niin hieno suhteemme tuhoutuisi täysin ja olisimme vain väsyneitä ja vihaisia toisillemme.

Vastauksia on laidasta laitaan siksi, että myös lapsia on laidasta laitaan. Toiset ovat sopeutuvaisia, hyväntuulisia ja paljon nukkuvia. Tällöin vanhemmilla on leppoisaa ja saa sitä "omaa aikaa" myös. Sitten toiset lapset ovat vaativia, kärttyisiä, vähän nukkuvia. Tällöin vanhemmat eivät saa nukkua tarpeeksi, ja kaikki valveillaoloaika menee yrityksiin pitää lapsi tyytyväisenä. Ja suurin osa lapsista on sitten jotain tältä väliltä.

Jos tuntuu, että tuo vaativamman pään skenaario on sinulle liikaa, niin älä hanki lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin kiinteällä suhteella sitä että en halua olla fyysisesti niin kiinteässä suhteessa edes oman lapsen kanssa. En halua että rintani imetään ja järsitään verille. Ja vaikka imetys ei edes sattuisi niin en halua tehdä sitä. Ahdistaa ajatuksenakin.

Läheisyys pikkulapsen kanssa ei ole pelkkää imetystä. Se on myös muunlaista kosketusta - välillä ihanaa, välillä hermoja raastavaa. Pikkulapsi halaa, suukottaa, nyplää käsivartta (ja tissiä, hiuksia, korvia kasvoja jne.), puree, potkii, raapii, lyö, kiskoo hiuksista, roikkuu jalassa, roikkuu kädessä, roikkuu kaulassa, kiipeilee sylissä, niskassa, vatsan päällä, selän päällä, syliin ja pois sylistä jne. jne. Joka päivä. Satuttaa tahallaan ja vahingossa. Kiljuu niin kovaa, että korvat hajoaa. Nukahtaa syliin ja herää onnellisena, kun näkee ensimmäisenä äidin tai isän kasvot. Sitä pitää kantaa ennen kuin se oppii liikkumaan itse - ja usein vielä sen jälkeenkin. 

Joskus illalla olo on fyysisesti niin "käytetty", että en haluaisi sietää lapsen kosketusta lainkaan, erityisesti sitä käsivarren nypläystä. Silloin yritän saada lapsen vaan pitämään esimerkiksi tiukasti kädestä kiinni. 

En tiedä onko minun sylissä pitoa jotenkin säännöatelty lapsena kun jotenkin alitajuisesti inhottaa ajatuskin että pitäisi koko ajan sietää tuollaista fyysistä koskemattomuutta jonkun, edes lapsen taholta .

Vierailija kirjoitti:

Kovin paljon en haluaisi omasta tinkiä eli yritän tässä selvittää, kuinka paljon on mahdollista säilyttää omaa elämäänsä. Nimittäin mitään lapsen kautta elävää salilla käyvää nosh, mll, ihku, askartelupaskartelu mammaa minusta ei saa väkiselläkään. Olen kiinnostunut aivan eri asioista enkä niistä luopuisi lapsen takia koska muuten joutuisin muuttumaan täysin eri ihmiseksi.

Suattaapi olla niinkiin, että lapsen myötä epätoivoisena kolkuttelisit MLL-perhekahvilan ovea, kun kaipaisit edes jonkinlaista aikuisseuraa ja lapselle jotain virikkeitä (joita et jaksaisi kotona juuri sillä hetkellä järjestää). Huomaisit että ei siellä kellään mitään NOSH-paskaa ole päällä (vaan jotkin suunnilleen ehjät ja puhtaat vaatteet) eikä siellä askarrellapaskarrella, vaan lapset konttailevat lattialla pölypalloja syöden ja leluja ja toisiaan tutkiskellen ja aikuiset juovat kahvia keskenään.

Tää on se sama ap, joka teki "pakotettu äidiksi" ketjun ja valitti siis siitä, että mies haluaa lapsen vaikka itse inhoaa huutavia räkänokkia. Sieltä kävi ihan selväksi, ettei henkilö ole kykenevä tasapainoiseksi äidiksi ja ettei lapsi ole tuohon elämäntilanteeseen oikea vaihtoehto, joten älkää nyt turhaan rohkaisko. 

Näytä nyt edes ensin se edellinen ketju miehellesi, ennenkuin tosissaan mietit, sopiiko lapsi elämäntyyliinne. Jos nyt edes olit tosissasi, etkä trollannut koko ketjua. 

VierailijaXsa kirjoitti:

En halua kovin ankarasti tuomita, koska kysymyksesi on enemmänkin sellaista pohdintaa, mutta lähestyt jotenkin minäkeskeisesti asiaa. Minun lepohetkeni, minun keskusteluhetkeni, minun siiderini ja kahvini, minun yövalvomiseni ja sopivat nukkumaanmenoaikani.

Jos saa tai hankkii lapsen, niin asetelma on ehkä luonnostaan vauvan, lapsen tai nuoren aikuisesta riippuvuudesta ja aikuisen huoltovelvollisuudesta johtuen enemmän jotenkin toisinpäin. 

Tottakai lastenhankintaa pohtiessa on järkevää tarkastella, mistä joutuu luopumaan ja mitä menettää, koska se on se ainoa konkreettinen asia minkä voi jotenkin käsittää. Toinen asia minkä lasten hankkimisesta voi käsittää on se, että se on järkyttävä työleiri jossa äidin tulee unohtaa oma persoona ja laittaa joku ihan vieras ihminen itsensä edelle suunnilleen ikuisesti. Tämä on se miten maalaisjärki se sanoo, eikä siinä ole järjen hiventäkään.

Tästä puuttuu ne omituiset henkimaailman jutut, että muka rakastuu yhtäkkiä vieraaseen ihmiseen vain siksi että se pullahtaa sun sisältä. Ja sitten hormonit tekee sen että haluaakin laittaa sen vieraan ihmisen edelleen ihan kaikessa ja palvella sitä jatkuvasti. Ainakin mulle tämä on ihan käsittämätön juttu kun ei ole sellaisesta totaalisesta "sekoamisesta" mitään kokemusta. Tiedän kyllä että se on useimpien äitien kokemus, mutta mulle ihan mysteeri.

Tiedän että itse ajattelen asiaa vähän liian monimutkaisesti, useimmat varmaan ei ajattele paljon mitään ennen lapsia muuta kuin että kyllä se luonto sitten hoitaa ihan kaiken kun se on niin luonnollinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos pesee shamppoot päästä pois ja antaa lapsen huutaa sen aikaa? Onko se aivan välttämätöntä hyppiä sen pillin mukaan aivan koko ajan? Minä luulen että tämmönen hyppiminen on nykyajan vanhemmuutta. Jos menneinä aikoina on peseydytty ulkosaunassa kerran viikossa niin ei äiti varmasti ole jättänyt pesuaan kesken ja jatkanut sitten viikon päästä uudestaan. Eikä varmasti ole lapsi rikki mennyt vaikka olisi 5 min joutunut itkemään.

Mitä rageet? Totta kai shampoot pitää huuhdella, vai oletko vähän kahjo, jos pidät ne viikon päässäsi? 😂 Kysyttiin, voiko saunoa vauvan nukkuessa. No suihkussa en ainakaan kerkeä käydä monestikaan.No niin,lepo, jatka sinä saunomistasi nyt siellä vauvasi huutaessa ja viime viikon shampoot tukassa ja anna fiksumpien keskustella. 😅

Tästäkin ketjusta kyllä huomaa että nykyaikana ei voi olla riittävä äiti tai vanhempi jos ei ole supersuorittaja, jonka mielestä kiire, uhrautuminen ja kärsimys tekevät mielekkään elämän. Niitä, jotka ylpeilevät burnouteilla, koska kertoohan se heidän ahkeruudestaan. Lapsi menee pilalle jos sen tarpeet ei ole edellä 24/7.

Joku sanoi että parasta on se kun lapsi nukkuu. Jos elämä on noin helvettiä niin miksi ihmeessä kukaan tekee lapsia. Ei kun juu, siksi että se kuuluu hyvään supersuorittajaelämään jossa status on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Tulee kyllä niin laidasta laitaan juttua että en tiedä enää yhtään mitä uskoa. Pystyisipä nähdä tulevaisuuteen. Olen joskus lukenut sellaistakin tekstiä, että lapsi on pilannut ennen hyvän parisuhteen. Että lapsen tulon jälkeen siinä ei ole enää jäljellä mitään mitä oli ennen lasta. Se olisi myös painajaista, että nyt niin hieno suhteemme tuhoutuisi täysin ja olisimme vain väsyneitä ja vihaisia toisillemme.

Niin, siihen voit varautua että parisuhde tulee muuttumaan. Se ei välttämättä tuhoudu, mutta se muuttuu väistämättä. Sitä voi kuvitella seuraavalla kuvitelmalla.

Serkukset Liisa ja Kaisa ovat toistensa parhaat ystävät. He viettävät yhdessä melkein kaiken vapaa-aikansa ja ovat tottuneet myös siihen, että voivat puuhailla omia juttujaan silloin kun haluavat. Sitten Liisa saa pikkusiskon, Annan. Toisin kuin tavallisessa tilanteessa, hoitovastuu onkin tässä kuvitelmassa Liisalla ja Kaisalla, ei Liisan vanhemmilla.

Liisa ja Kaisa viettävät edelleen paljon aikaa yhdessä, mutta nyt pikku-Anna on koko ajan mukana. Molemmat tietysti rakastavat Annaa hirveän paljon, mutta välillä - tai aika usein se on vaivalloinen. Se pulauttaa maitoa jatkuvasti puhtaille vaatteilleen, tekee ripulikakat juuri kun vaippa on otettu pois ja/tai huutaa iltaisin, jos sitä ei jatkuvasti kanna sylissä. Erityisesti Liisa on väsynyt, koska hänen pitää herätä yöllä hoitamaan vauvaa. Kaisan täytyy käydä koulua, joten omasta mielestään häntä ei voi pakottaa heräämään. Itse asiassa Kaisan mielestä on epäreilua, että Liisa saa isosiskona jäädä vauvan kanssa kotiin leikkimään, vähän niin kuin olisi kesälomalla koko ajan. Ja voihan Liisa nukkua päiväunet silloin kun Anna nukkuu. Tosin Kaisa ei muista, että Anna toki nukkuu päiväunia, mutta ei kovin säännöllisesti - kun hän nukahtaa, Liisa ei koskaan tiedä herääkö Anna kymmenen minuutin vai tunnin päästä.  

Kun Liisa vaatii, että Kaisakin hoitaa vauvaa yöllä, Kaisa toteaa, että Liisan pikkusiskohan Anna on ja vetoaa siihen, että Anna ei rauhoitu niin helposti hänen hoidossaan. Siihen Liisa muistuttaa, että Kaisakin on vauvalle sukua ja hän lupasi hoitaa vauvaa, kun asiasta ennen Annan syntymää sovittiin. Liisa itkee väsymyksestä, mutta Kaisa tietää, miten hirveä seuraava päivä on, jos ei saa nukkua lainkaan. Onneksi seuraava päivä sujuu hyvin ja Liisa saa nukuttua päiväunia kaksi tuntia Annan kanssa. Tosin keittiössä on tiskivuori, mutta jos Kaisa jaksaa leikkiä Annan kanssa kotiin tultuaan, Liisa hoitaa ne mielihyvin, kun voi samalla kuunnella kuulokkeista vaikka äänikirjaa. (JATKUU)

(JATKOA EDELLISEEN...)

No, ehkä pikku-Anna osoittautuukin lapseksi, joka nukkuu, syö ja kakkaa suhteellisen säännöllisesti. Liisa huomaa rakastavansa kodinhoitoa ja pikkuvauvan hoitamista. Kaisa on yhtä täysivaltainen hoitaja Annalle ja kantaa oman vastuunsa tyytyväisenä. Siitä huolimatta Liisan ja Kaisan suhde on erilainen kuin ennen. Aiemmin heillä oli vain kahdenlaista aikaa: omaa ja yhteistä. Nyt aikojakin on paljon erilaisia: oma aika, aika vauvan kanssa, yhteinen aika Liisan ja Kaisan välillä ja yhteinen aika kolmestaan. Se aika, jolloin Liisa on kotona vauvan kanssa Kaisan ollessa koulussa on eri aikaa kuin se, jolloin Liisa on vauvan kanssa Kaisan tehdessä omia juttujaan. Kuin huomaamatta ajasta on tullut hyödyke, jonka käyttöä tarkkaillaan: eihän toinen saa epäreilusti omaa aikaa toisen kustannuksella. Kypsinä ihmisinä Liisa ja Kaisa pystyvät joustamaan puolin ja toisin tarvittaessa, mutta jos tilanne muuttuu toisen kannalta kohtuuttoman epäreiluksi, asialle on pakko tehdä jotain.

Muutenkin suhde muuttuu. Ennen oli yksi suhde (Liisa-Kaisa), mutta nyt suhteita onkin kolme (Liisa-Kaisa, Liisa-Anna, Kaisa-Anna), jolloin erilaiset "liittoutumiset" ovat mahdollisia. Myös riitelyn aiheita tulee lisää, niin isoja kuin pieniäkin asioita. Miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuka siitä päättää? Milloin Liisa palaa kouluun? Jos tulot ovat kovin epätasaiset, kumman pitää maksaa mitäkin? Saako telkkari olla auki vauvan läsnäollessa vai ei? Annan kasvaessa kysymyksiä tulee vain lisää. Miten suhtautua tahtoikään? Millaiset muistot nousevat kummankin omasta lapsuudesta (tämä kysymys nousee yleensä jo lapsen vauva-aikana), miten esimerkiksi kummankin tunteisiin reagoitiin lapsuuden kodissa?

Tämä oli vain yksi esimerkki siitä, millaisia asioita vanhemmuudessa voi tulla alkuvuosina vastaan. Tarkoitus ei ole edelleenkään maalailla piruja seinille, vaan tuoda realistisesti esille, millaisia asioita vanhempien elämään kuuluu. Olisin itse ollut kiitollinen, jos olisin älynnyt pohdiskella näitä asioita ennen lapsen syntymää, niin pudotus todellisuuteen ei olisi ollut niin raju. Toki meillä on ollut keskimääräistä haastavampi vauva, mutta esimerkiksi parisuhteen kriisi olisi aivan varmasti tullut vastaan, vaikka vauvavuosi olisi ollut kuinka helppo. 

Mainitsit tuossa, että mies on yhtä epävarma kuin sinä. Mitä jos näyttäisit hänelle tämän ketjun vastauksia ja kysyisit, miltä kuulostaa.

Meillä on 2-vuotias ja vkl sujuu näin:

- Herätä pitää ainakin jomman kumman vanhemman viimeistään klo 7 myös la-su

- Mitään kotona harrastettavaa et voi tehdä jos lapsi on hereillä. Et saa lukea kirjaa, katsoa jotain omasta mielestäsi mukavaa (pelkästään Pipsa Possua tai Pikkukakkosta), tehdä käsitöitä tms. koska lapsi vaatii jokaisen sekunnin ajan huomiotasi. Hyvällä tuurilla saat tehdä jotain 1-2 tunnin ajan päiväunien aikana, mutta kun se lapsi ei välttämättä nuku sekuntiakaan.

- Ulos voi mennä ja pitääkin mennä lapsen kanssa, mutta vain tiettyinä kellonaikoina (yleensä n. 2h aamupäivällä ja toiset 2h iltapäivällä), koska muina aikoina lapsi on nälkäinen ja/tai väsynyt ja/tai muuten kärttyinen.

- Kodin ulkopuolelle voi mennä harrastamaan jos saat jonkun vahtimaan lasta. Meillä ei ole ulkopuolista apua korona-aikana ollut saatavilla, eli emme harrasta yhdessä mitään tai käy missään kahdestaan. Toinen vahtii lasta jos toinen haluaa vaikka lenkille.

Aloitukseen: no sä et alkuun lähtisi pe töistä, vaan olisit ollut siellä kotona jo koko viikon ja viikonloppuna se sama jatkuisi. 

Oman kokemukseni pohjalta voisin sanoa, että lapsi tosiaan muuttaa kaiken, mutta omalla kohdallani tämä on ollut ainoastaan hyvä asia. Tuntuu, että itse kasvaa ja oppii elämästä vähintään yhtä paljon mitä lapsikin koko ajan tekee. 

Muutaman vuoden "uhraus" pikkulapsiaikana on ehdottomasti sen arvoinen, millainen mahtava tyyppi lapsestani on kasvanut. Onhan ensimmäiset pari vuotta melko raskaita kun kaipaisi omaa rauhaa, mutta rakkaus vauvaa kohtaan auttaa jaksamaan. Kohta se jo lähteekin pesästä.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta kyllä huomaa että nykyaikana ei voi olla riittävä äiti tai vanhempi jos ei ole supersuorittaja, jonka mielestä kiire, uhrautuminen ja kärsimys tekevät mielekkään elämän. Niitä, jotka ylpeilevät burnouteilla, koska kertoohan se heidän ahkeruudestaan. Lapsi menee pilalle jos sen tarpeet ei ole edellä 24/7.

Joku sanoi että parasta on se kun lapsi nukkuu. Jos elämä on noin helvettiä niin miksi ihmeessä kukaan tekee lapsia. Ei kun juu, siksi että se kuuluu hyvään supersuorittajaelämään jossa status on tärkeää.

Perustelisitko tarkemmin, vaikkapa esimerkeillä? Ei täällä kukaan ole ylpeillyt uhrautumisellaan. Jos nykyäidit kokevat haluavansa antaa lapselleen huomiota silloin kun tämä sitä tarvitsee (lapsesta riippuen yleensä joko paljon tai erittäin paljon), niin eikö se ole vaan lapsen kannalta hyvä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauttiiko teistä vauvojen ja taaperoiden äideistä joku oikeasti tuosta touhusta mitä näissä viesteissä on kuvailtu?

No eihän se elämä pelkästään tuota ole. Täällä liiotellaan kovin paljon myös. Eli vaikka se elämänmuutos riippuu lapsesta, niin riippuu paljon äidistäkin. Jotkut tykkää tehdä itsestään marttyyrin, joka AINA.. ja EI KOSKAAN... ja nukkuu 2 h eikä syö mitään koskaan jne.

Ei kannata kaikkia paskapuheita uskoa.

Ei tietenkaan! Lapsi on ihana ja ihaninta mita on tapahtunut minulle ikina. En ikina vaihtaisi paivaakaan pois. Ei elama ole pelkkaa suorittamista, MUTTA se on toisen ihmisen hyvinvoinnista huolehtimista. Ei voi jatkaa unia aamulla, ura jaa vaistamatta hetkeksi tauolle,ellei ole Sanna Marin. Ei voi menna ja tehda vapaasti vaan pitaa suunnitella.

Et enaan keita ekana kahvia itsellesi vaan lammitat maidon lapsellesi. Mutta kuten joku jo sanoi se on pieni hetki. Sitten lapsi menee hoitoon ja kouluun ja itse ikavoi niita hetkia kun sai "tyopaivana" lahtea retkelle rannalle etsimaan simpukoita.

Ehka vastaukset on mita on, koska on raskaita paivia kun lapsi sairastaa, saa kiukkukohtauksen, puhumattakaan siita ettei kukaan ole Luvanut tervetta lasta. Voiki elama muuttua omaishoitajaksi olemiseksi loppuelamaksi.

Jos ei ole valmis luopumaan omasta ajasta ja rauhasta ja ottamaan mahdollisen riskin kannattaa unohtaa koko lapsihaave.