Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten vauva/pieni lapsi muuttaisi viikonloppuani?
21.10.2020 |
Tämä on lähes kopio toisesta keskustelusta, mutta en siellä saanut vastauksia, joten aloitan tälle uuden keskustelun. Eli miten tyypillinen viikonloppuni muuttuisi lapsen myötä. Selostan nyt minkälainen se yleensä on.
Perjantaina lähden töistä viideltä ja menen suoraan kauppaan. Ostan viikonlopun ruuat ja herkut. Menen kotiin jonne mies on saattanut ehtiä ennen minua. Hän on keittänyt kahvit ja juodaan ne ja syödään perjantain perinteiset herkkupullat ja samalla jutellaan päivän kuulumiset. Sitten alan laittaa ruokaa, teen esim lihapullat ja keitän perunat. Sillä välin kun ruoka valmistuu, käytän koiraa ulkona ja sitten syödään. Sitten joko siivoan, jos on tarvetta tai ihan vain makoilen sohvalla tai lähden lenkille. Sen jälkeen laitetaan sauna lämpiämään ja minä käyn ulkona hoitamassa muut kotieläimet. Sitten saunaan rentoutumaan. Mies yleensä ottaa pari olutta ja minä siiderin. Saunan jälkeen katsotaan telkkaria, syödään jotain esim karkkia, sipsejä tms ja sitten nukkumaan.
Lauantai aamuna herään yleensä viimeistään kahdeksalta ja juon puoli tuntia - tunnin kahvia sohvalla vilttiin kääriytyneenä. Katson kännykästä samalla mielenkiintoisia juttuja, vaikka esim Yle arkistosta. Aamupalan jälkeen hoidan eläimet ja vähän vuoden ajasta riippuen suuntaan joko metsään tai puutarhaan. Mies puuhailee omia juttujaan, esim nikkaroi jotain verstaassaan. Joskus lähdemme yhdessä metsään. Jos olemme kotona, keitämme kahvit puolilta päivin ja syömme vähän leipää ja jotain muuta, jonka jälkeen suunnataan takaisin ulkosalle. Iltapäivän kääntyessä iltaan siirryn sisälle ruuan laittoon ja sitten syödään. Ruuan jälkeen oleillaan, katsotaan telkkaria ja sitten taas lämmitetään sauna. Lauantaisin juon ehkä useamman kuin yhden siiderin jos siltä tuntuu. Hoidan eläimet ennen saunaa. Sitten ollaan vaan ilta kaikessa rauhassa ja saatetaan valvoa puolille öin. Kesällä monesti vielä istutaan ulkona ja voidaan grillailla.
Sunnuntai aamuisin nukutaan niin myöhään kuin huvittaa. Monesti keitän riisipuuron ja syödään ja sitten omiin hommiin. Tai sitten käymään jonkun sukulaisen tai tutun luona. Jossain välissä laitellaan taas ruokaa tai haetaan valmisruokaa. Illalla saatan lähteä käymään vaikka mustikassa ja ottaa koiran mukaan. Kävelen samalla reissulla lenkin metsässä niissä paikoissa joissa viihdyn ja pysähtelen järven rantaan istumaan ja kuuntelemaan luonnon rauhaa. Kotiudun kahdeksan - yhdeksän aikaan ja hoidan eläimet ellei mies ole tehnyt sitä. Sitten nukkumaan rentouttavan viikonlopun jälkeen ja odottamaan alkavaa työviikkoa.
Miten lapsi muuttaisi kuviota vai muuttuisiko mitään? Joku muistaakseni mainitsi että lapsi solahtaisi hyvin minun luonnonlapsi -elämäntapaan, eikä muuttaisi juuri mitään, koska äitiydestä voi tehdä omanlaistaan. Kiitos jos joku viitsii vastata.
Kommentit (290)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan sivusta kysyn kun meillä ei vielä ole lapsia, mutta mieheni käy lähes joka päivä iltavuorossa klo 15-01 ja kesäisin ehkä 14-04 riippuen kuinka kiireistä ravintolassa on. Minä teen pätkätöitä milloin missäkin tehtaalla yms ja useasti kolmessa vuorossa tai kahdessa vuorossa. Nyt olen kyllä opiskellut uutta alaa kotona iltatunneilla ja yhteinen arkirytmimme on herätä klo 12-13 ja mennä nukkumaan klo 05.
Jos tämmöiseen tilanteeseen tulisi lapsi tai vauva, olisiko sitä mahdollista nukuttaa näihin aikoihin vai onko se ihmisvauvaan sisäänrakennettu kellonaika nukahtaa joskus ilta kahdeksalta ja herätä tuolloin aamu viideltä?
Työaikamme on kyllä melko surkeat, mutta miehen olisi pakko vaihtaa ammattia jos haluaa normaalit työajat. Minulla on vain vaikeuksia työllistyä mihinkään vakituiseen paikkaan pätkittäisen cv:ni takia.
Onneksi olemme vielä sen verran nuoria, että aikaa on vielä viitisen vuotta ennen kuin kannattaa aloittaa lasten haaveilu, ja ehkä siinä ajassa olisi mahdollista löytää uudet tasaisemmat ammatit. Tulevaisuuden työllisyys tässä maassa tuntuu vain entistä epävarmemmalta ja jos lapsia haluaa niin en tiedä tuntuisiko se hyvältä jättää niitä tekemättä vain sen takia, että elämän rytmimme ei sovi normaaleille lapsille.
N25
Osan vauvoista ehkä voi. Se riippuu kai lapsesta, miten vahva niillä on vauvana päivän ja yön eron biologinen ohjelmointi.
Mulla oli vauva, joka päivällä ei nukkunut kuin surkeita pätkiä, mutta klo 18 koittaessa sammui kuin saunalyhty ja nukkui vauvaksi tosi pitkiä yöunia. Ja tätä hänen yönsä alkamista kyllä TODELLAKIN yritettiin siirtää myöhemmäksi, koska monesta paikasta piti aikaisen nukkumaanmenoajan jälkeen lähteä kesken pois, mutta kun hän vaan nukahti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa ettei elämäni ole ennen lastakaan ollut pelkkää hedonistista nautintoa, mutta kyllä tuo silti kuulostaa aikamoiselta helvtiltä tuo vauvan ja pienen lapsen kanssa eläminen. Ja viikonloppunakaan jos ei voisi levätä ja nukkua koskaan, voi apua :( Tarvin paljon omaa rauhaa ja lepoa että jaksan olla sosiaalinen töissä. Sieltä sitten kotiin omaan rauhaan puuhastelee omia juttuja. Moni on sanonut kyllä että lapsi sujahtaa siihen introverttikuplaan, että sen seura ei väsytä niin kuin vieraan ihmisen.
Näin itsekin ajattelin ennen lasta. Just toi ettei saa ikinä nukkua ja olla rauhassa kuulosti ihan kauhealle. Noh, nyt täytyy todeta, että oman lapsen seura ei tosiaan rasita lähellekään yhtä paljon kuin vieraan lapsen seura, tai vieraan ihmisen ylipäätään. Nukkumisen suhteen oma rytmikin on vähän muuttunut siten, että nukkumaan tulee mentyä aikaisemmin ja kun saan usein nukkua puol kasiin, niin se riittää. Oikeastaan pidän ihan hyvänä sitä, että rytmi pysyy viikot ja viikonloput about samana. Omaa rauhaa ja vaikka sängyssä lauantaiaamuna makoilua saa miehen kanssa vuorottelemalla.
En silti sano, että jaksaisin jatkuvasti lapsenkaan kanssa seurustella aktiivisesti - en jaksa. Ja enemmänkin omaa rauhaa kyllä kelpaisi. Mut meidän vesseli on vasta 1,5 ja viihtyy jo jonkun aikaa itsekseenkin lelujen parissa äidin katsoessa touhuja sivusta sohvalta - vaikka sen kahvikupin kanssa. Ja tosiaan saa piirrettyjäkin jonkun verran katsoa, että akuutin tarpeen iskiessä joutenoloa tai puuhailurauhaa saa. Se tosi sidottu vaihe on nopeasti ohi.
1,5v on varmaan se kaikkein harmoonisin vaihe lapsen elämässä. 😂
Se, mikä muuttuu on sellainen kokonaan uusi kokoaikainen huoli ja vastuu. Sellaisen olemassaoloa ei ole tiennytkään ja se ei häviä hetkeksikään, vaikka olet saunassa siideri suussa tai pääset marjametsään tai mihin ikinä - vastuu ja huoli on ja pysyy. Se on siis loppuelämän seuralainen ja sama tunne palaa välittömästi, kun 30v esikoinen soittaa ja kertoo puhelimessa, että on eronnut.
Huolen määrä vaihtelee ikäkaudesta toiseen, mutta on joka tapauksessa syvä ja loppumaton.
Elämä siis muuttuu kokonaan, oli vauva helppo tai vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Se, mikä muuttuu on sellainen kokonaan uusi kokoaikainen huoli ja vastuu. Sellaisen olemassaoloa ei ole tiennytkään ja se ei häviä hetkeksikään, vaikka olet saunassa siideri suussa tai pääset marjametsään tai mihin ikinä - vastuu ja huoli on ja pysyy. Se on siis loppuelämän seuralainen ja sama tunne palaa välittömästi, kun 30v esikoinen soittaa ja kertoo puhelimessa, että on eronnut.
Huolen määrä vaihtelee ikäkaudesta toiseen, mutta on joka tapauksessa syvä ja loppumaton.
Elämä siis muuttuu kokonaan, oli vauva helppo tai vaikea.
Kokoaikainen, ei häviä hetkeksikään?
En tunnista, vaikka itsellä on kaksi teiniä. En heistä koe huolta edes viikottain, enkä sitä vastuutakaan ajattele lähes koskaan, vaikka heidän eteensä paljon teenkin ja tiedän olevani vastuussa. Onnea ja iloa sen sijaan koen päivittäin. Myös kun ajattelen heitä kesken työpäivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa ettei elämäni ole ennen lastakaan ollut pelkkää hedonistista nautintoa, mutta kyllä tuo silti kuulostaa aikamoiselta helvtiltä tuo vauvan ja pienen lapsen kanssa eläminen. Ja viikonloppunakaan jos ei voisi levätä ja nukkua koskaan, voi apua :( Tarvin paljon omaa rauhaa ja lepoa että jaksan olla sosiaalinen töissä. Sieltä sitten kotiin omaan rauhaan puuhastelee omia juttuja. Moni on sanonut kyllä että lapsi sujahtaa siihen introverttikuplaan, että sen seura ei väsytä niin kuin vieraan ihmisen.
Näin itsekin ajattelin ennen lasta. Just toi ettei saa ikinä nukkua ja olla rauhassa kuulosti ihan kauhealle. Noh, nyt täytyy todeta, että oman lapsen seura ei tosiaan rasita lähellekään yhtä paljon kuin vieraan lapsen seura, tai vieraan ihmisen ylipäätään. Nukkumisen suhteen oma rytmikin on vähän muuttunut siten, että nukkumaan tulee mentyä aikaisemmin ja kun saan usein nukkua puol kasiin, niin se riittää. Oikeastaan pidän ihan hyvänä sitä, että rytmi pysyy viikot ja viikonloput about samana. Omaa rauhaa ja vaikka sängyssä lauantaiaamuna makoilua saa miehen kanssa vuorottelemalla.
En silti sano, että jaksaisin jatkuvasti lapsenkaan kanssa seurustella aktiivisesti - en jaksa. Ja enemmänkin omaa rauhaa kyllä kelpaisi. Mut meidän vesseli on vasta 1,5 ja viihtyy jo jonkun aikaa itsekseenkin lelujen parissa äidin katsoessa touhuja sivusta sohvalta - vaikka sen kahvikupin kanssa. Ja tosiaan saa piirrettyjäkin jonkun verran katsoa, että akuutin tarpeen iskiessä joutenoloa tai puuhailurauhaa saa. Se tosi sidottu vaihe on nopeasti ohi.
1,5v on varmaan se kaikkein harmoonisin vaihe lapsen elämässä. 😂
Omasta mielestäni elämä on helpottunut koko ajan, eli ainakin tähän asti harmoonisin vaihe on nyt. Vaikka uhmailuakin on ilmassa. Minulle ehdottomasti raskainta lapsen tultua on olleet yöheräämiset ja ne on jääneet pois muutama kuukausi sitten. Enkä nyt muutenkaan tiedä miksi pitää tulla naureskelemaan tuolla tavalla toisen kokemukselle 😂😂😂
Toisen kokemukselle pitää naureskella siksi koska jos sanot nyt olevan ok vaihe, niin odotapa vaan, kohta kaikki on kahta kauheampaa, lällällää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun lapsi tulee niin äiti saa heittää hyvästit kaikelle omaa hyvinvointia vaalivalle? Pitää olla kyllä todella ihmeellinen paketti se oma lapsi että tuon kaiken kestää... Keskustelun alussa vastaukset oli sellaisia että ehdin jo innostua, mutta kyllä vastausten lisääntyessä alkoi tunne latistua. Harmi että asian täytyy olla noin, että pikkulapsen äiti ei voi ajatella muuta kuin lasta ja mennä kaiken aikaa lapsi edellä... En usko kuitenkaan että tämä on kaikkien äitien tyyli.
Ei ole kaikkien tyyli, se on totta. Osa on sellaisia, että jättää sen huutavan vauvan kotiin, ja lähtee viettämään vaikka pitkää viikonloppua miehen kanssa jonnekin. Mutta vauvalle se on todella traumaattinen kokemus.
Älä viitsi syyllistää. Jos vaikka rakastava isoäiti hoitaa, kaikki on ok. Pahinta on, jos vanhempien suhde menee vtuiksi ja kotona on huono ilmapiiri.
Kyllä tästä asiasta vain voi syyllistää. Vauva ei pysty luomaan kiintymyssuhteita moniin ihmisiin. Ei se auta, vaikka se isoäiti olisi kuinka rakas jos ei ole vauvan päivittäisessä elämässä mukana. Kun vauva on noin pitkään poissa pääasiallisesta hoitajastaan, niin se on vauvalle kokemuksena sama kuin sen lähimmän hoitajan (= vanhemman)kuolema. Ihan pieni lapsi ei pysty pitämään yllä mielikuvaa hoitajastaan kovin pitkään. Tähän perustuvat suositukset siitä, että kuinka kauan vauvastaan voi olla erossa. 3 kk:n ikäisen kohdalla tämä aika on 3 tuntia, 6 kk:n ikäisen kohdalla 6 tuntia. Vuoden ikäinen kestää ehkä juuri sen yhden yön. Tämäkin riippuu lapsesta niin, että osaa ei voi jättää mihinkään hoitoon edes tuoksi aikaa. Niinhän se on joo, että on siinä parisuhdekin koetuksella. Mutta ei sitä nyt aivan ranttaliksi voi pistää. Tuollaisella vauvaiän turvattomuudella on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen myöhempään elämään.
Yksi kertoo kestävänsä vauvavuoden, koska sen lusiminen on pakollinen paha, että kaikki kiva alkaa ja toinen kertoo, että edelleen lapsen ollessa jo 8 vuotias, on siinä vieläkin kiinni ja elämä ei ole helpottunut. Milloin se kiva osuus alkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitte saunoa silloin kun lapsi nukkuu, ei ole pakko saunoa eri aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun lapsi tulee niin äiti saa heittää hyvästit kaikelle omaa hyvinvointia vaalivalle? Pitää olla kyllä todella ihmeellinen paketti se oma lapsi että tuon kaiken kestää... Keskustelun alussa vastaukset oli sellaisia että ehdin jo innostua, mutta kyllä vastausten lisääntyessä alkoi tunne latistua. Harmi että asian täytyy olla noin, että pikkulapsen äiti ei voi ajatella muuta kuin lasta ja mennä kaiken aikaa lapsi edellä... En usko kuitenkaan että tämä on kaikkien äitien tyyli.
Ei ole kaikkien tyyli, se on totta. Osa on sellaisia, että jättää sen huutavan vauvan kotiin, ja lähtee viettämään vaikka pitkää viikonloppua miehen kanssa jonnekin. Mutta vauvalle se on todella traumaattinen kokemus.
Älä viitsi syyllistää. Jos vaikka rakastava isoäiti hoitaa, kaikki on ok. Pahinta on, jos vanhempien suhde menee vtuiksi ja kotona on huono ilmapiiri.
Kyllä tästä asiasta vain voi syyllistää. Vauva ei pysty luomaan kiintymyssuhteita moniin ihmisiin. Ei se auta, vaikka se isoäiti olisi kuinka rakas jos ei ole vauvan päivittäisessä elämässä mukana. Kun vauva on noin pitkään poissa pääasiallisesta hoitajastaan, niin se on vauvalle kokemuksena sama kuin sen lähimmän hoitajan (= vanhemman)kuolema. Ihan pieni lapsi ei pysty pitämään yllä mielikuvaa hoitajastaan kovin pitkään. Tähän perustuvat suositukset siitä, että kuinka kauan vauvastaan voi olla erossa. 3 kk:n ikäisen kohdalla tämä aika on 3 tuntia, 6 kk:n ikäisen kohdalla 6 tuntia. Vuoden ikäinen kestää ehkä juuri sen yhden yön. Tämäkin riippuu lapsesta niin, että osaa ei voi jättää mihinkään hoitoon edes tuoksi aikaa. Niinhän se on joo, että on siinä parisuhdekin koetuksella. Mutta ei sitä nyt aivan ranttaliksi voi pistää. Tuollaisella vauvaiän turvattomuudella on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen myöhempään elämään.
Meillä ainakin isoäiti on vauvalle ihan hyvä hoitaja, monesti vauva ollut paljon levollisempi hänen hoidossaan mitä minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa olemasta itsekäs, sen on oltava niin jos haluat äidiksi. Ja jos imetät et juo siidereitä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kertoo kestävänsä vauvavuoden, koska sen lusiminen on pakollinen paha, että kaikki kiva alkaa ja toinen kertoo, että edelleen lapsen ollessa jo 8 vuotias, on siinä vieläkin kiinni ja elämä ei ole helpottunut. Milloin se kiva osuus alkaa?
Se riippuu ihan vanhemmasta ja lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten muuttuu se, että lapsi on mukana tuossa kaikessa. Tulette yhdessä kotiin, syötte yhdessä, käytte saunassa yhdessä, ehkä myös nukutte yhdessä. Ja lisäksi tulee lapsen pyykit, ruuat ja jälkien siivoaminen. Vauva-aikana et ehkä saa nukuttua pitkään tai et ehkä jaksa tehdä niin paljon muita asioita kuin ennen. Mutta kun lapsi kasvaa pääsette aika pian takaisin tuohon samanlaiseen elämään, jos enää haluat ja jos lapsi on samanlainen kuin sinä, että tykkää myös tuon tahtisesta elämästä. Isommat lapset yleensä myös nukkuvat aamulla pitkään ja tykkäävät hitaista aamuista kotona.
Imettää en aio. En aio olla niin kiinteässä suhteessa edes omaan lapseen. Ruokimme pullolla niin pystyn äitinä syömään ja juomaan mitä haluan, kuten isä ihminenkin pystyy. Minä olen kuitenkin jo siinä vaiheessa kun lapsi syntyy, tehnyt niin ison työn ja uhrauksen ettei isä yllä siihen useamman vuodenkaan aikana. Ei hänen tarvitse ikinä rajoittaa syömisiä ja juomisia eikä kestää raskauden aiheuttamia, ehkä loppuelämän kestäviä terveyshaittoja.
Ja pystyn mennä ja tulla kuinka haluan, en voisi kuvitella elämää jossa pystyisin monen kuukauden ajan poistua kotoa vain pariksi tunniksi.
Lapsi muuttaisi aivan kaiken. Saat heittää hyvästit kaikelle tuolle. Olet jatkossa olemassa ainoastaan sitä pientä nyyttiä varten ja huomaat että se on se mitä olet aina halunnut ja se on kaikki mitä tarvitset.
Teidän elämä kuulostaa ihanalta, älkää hankkiko lapsia!
Verkkaiseen elämärytmiin lapsi "mahtuu" joo, mutta sen jälkeen se elämä ei kyllä enää ole verkkaista. Meillä oli ennen lasta hyvin samanlainen elämä kuin teillä ja nyt kun lapsi on 6v niin tän elämän alkaa jo etäisesti taas tunnistaa omakseen.
Lapsen kanssa kaikki on kamalaa säätämistä, ihan koko ajan. Rauhallisetkaan hetket ei täysin aidosti ole rauhallisia, koska on se valmiustila koko ajan. Ennen lasta ajattelin että ihan hyvin vaikkapa koiranlenkitys sujuu lapsen kanssa, ihan samalla tavalla kuin ilmankin. Tai että kiva sitten mennä vaikka metsään kävelylle lapsen kanssa.. Niin kyllä ei ole. Koiralenkki lapsen kanssa ja ilman lasta on ihan eri maailmasta. Jo se, että ei ikinä saa olla yksin, on rasittavaa. Sitten rattaat juuttuu lumeen ja mutaan, lapsi itkee tai kiukuttelee, hanska hukkuu matkalle jne. Ja ennenkuin edes pääsee matkaan, se lapsi on saatava puettua, lähtöön menee helposti puoli tuntia. Metsäretkessä sama juttu.
Sanoisin että teidän elämä muuttuisi niin, että se voisi edelleen ulospäin näyttää verkkaiselta, mutta se ei tuntuisi siltä.
Ne itkut ja kiukuttelut kyllä kestää koska oma lapsi on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua. Eikä ne kestä kuin muutaman vuoden. Sitten saa taas nauttia rauhallisesta kivasta elämästä :) Saat nukkua ja levätä. Jos puoliso on aktiivisesti mukana, ei elämäsi muutu juuri mitenkään.
Alue: Aihe vapaa
Näin itsekin ajattelin ennen lasta. Just toi ettei saa ikinä nukkua ja olla rauhassa kuulosti ihan kauhealle. Noh, nyt täytyy todeta, että oman lapsen seura ei tosiaan rasita lähellekään yhtä paljon kuin vieraan lapsen seura, tai vieraan ihmisen ylipäätään. Nukkumisen suhteen oma rytmikin on vähän muuttunut siten, että nukkumaan tulee mentyä aikaisemmin ja kun saan usein nukkua puol kasiin, niin se riittää. Oikeastaan pidän ihan hyvänä sitä, että rytmi pysyy viikot ja viikonloput about samana. Omaa rauhaa ja vaikka sängyssä lauantaiaamuna makoilua saa miehen kanssa vuorottelemalla.
En silti sano, että jaksaisin jatkuvasti lapsenkaan kanssa seurustella aktiivisesti - en jaksa. Ja enemmänkin omaa rauhaa kyllä kelpaisi. Mut meidän vesseli on vasta 1,5 ja viihtyy jo jonkun aikaa itsekseenkin lelujen parissa äidin katsoessa touhuja sivusta sohvalta - vaikka sen kahvikupin kanssa. Ja tosiaan saa piirrettyjäkin jonkun verran katsoa, että akuutin tarpeen iskiessä joutenoloa tai puuhailurauhaa saa. Se tosi sidottu vaihe on nopeasti ohi.