Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten vauva/pieni lapsi muuttaisi viikonloppuani?
21.10.2020 |
Tämä on lähes kopio toisesta keskustelusta, mutta en siellä saanut vastauksia, joten aloitan tälle uuden keskustelun. Eli miten tyypillinen viikonloppuni muuttuisi lapsen myötä. Selostan nyt minkälainen se yleensä on.
Perjantaina lähden töistä viideltä ja menen suoraan kauppaan. Ostan viikonlopun ruuat ja herkut. Menen kotiin jonne mies on saattanut ehtiä ennen minua. Hän on keittänyt kahvit ja juodaan ne ja syödään perjantain perinteiset herkkupullat ja samalla jutellaan päivän kuulumiset. Sitten alan laittaa ruokaa, teen esim lihapullat ja keitän perunat. Sillä välin kun ruoka valmistuu, käytän koiraa ulkona ja sitten syödään. Sitten joko siivoan, jos on tarvetta tai ihan vain makoilen sohvalla tai lähden lenkille. Sen jälkeen laitetaan sauna lämpiämään ja minä käyn ulkona hoitamassa muut kotieläimet. Sitten saunaan rentoutumaan. Mies yleensä ottaa pari olutta ja minä siiderin. Saunan jälkeen katsotaan telkkaria, syödään jotain esim karkkia, sipsejä tms ja sitten nukkumaan.
Lauantai aamuna herään yleensä viimeistään kahdeksalta ja juon puoli tuntia - tunnin kahvia sohvalla vilttiin kääriytyneenä. Katson kännykästä samalla mielenkiintoisia juttuja, vaikka esim Yle arkistosta. Aamupalan jälkeen hoidan eläimet ja vähän vuoden ajasta riippuen suuntaan joko metsään tai puutarhaan. Mies puuhailee omia juttujaan, esim nikkaroi jotain verstaassaan. Joskus lähdemme yhdessä metsään. Jos olemme kotona, keitämme kahvit puolilta päivin ja syömme vähän leipää ja jotain muuta, jonka jälkeen suunnataan takaisin ulkosalle. Iltapäivän kääntyessä iltaan siirryn sisälle ruuan laittoon ja sitten syödään. Ruuan jälkeen oleillaan, katsotaan telkkaria ja sitten taas lämmitetään sauna. Lauantaisin juon ehkä useamman kuin yhden siiderin jos siltä tuntuu. Hoidan eläimet ennen saunaa. Sitten ollaan vaan ilta kaikessa rauhassa ja saatetaan valvoa puolille öin. Kesällä monesti vielä istutaan ulkona ja voidaan grillailla.
Sunnuntai aamuisin nukutaan niin myöhään kuin huvittaa. Monesti keitän riisipuuron ja syödään ja sitten omiin hommiin. Tai sitten käymään jonkun sukulaisen tai tutun luona. Jossain välissä laitellaan taas ruokaa tai haetaan valmisruokaa. Illalla saatan lähteä käymään vaikka mustikassa ja ottaa koiran mukaan. Kävelen samalla reissulla lenkin metsässä niissä paikoissa joissa viihdyn ja pysähtelen järven rantaan istumaan ja kuuntelemaan luonnon rauhaa. Kotiudun kahdeksan - yhdeksän aikaan ja hoidan eläimet ellei mies ole tehnyt sitä. Sitten nukkumaan rentouttavan viikonlopun jälkeen ja odottamaan alkavaa työviikkoa.
Miten lapsi muuttaisi kuviota vai muuttuisiko mitään? Joku muistaakseni mainitsi että lapsi solahtaisi hyvin minun luonnonlapsi -elämäntapaan, eikä muuttaisi juuri mitään, koska äitiydestä voi tehdä omanlaistaan. Kiitos jos joku viitsii vastata.
Kommentit (290)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttiiko teistä vauvojen ja taaperoiden äideistä joku oikeasti tuosta touhusta mitä näissä viesteissä on kuvailtu?
Se on elämänvaihe. Joka hetkestä ei nauti, mutta monista hetkistä kyllä. Lapset myös kasvaa. En elä tätä elämää sillä tavalla hedonistisesti että joka hetki pitäisi olla täydellistä. Kokonaisuus ratkaisee..
Juuri näin. Mutta ne vaiheet jatkuu sitten sun loppuelämän. Vauvavaihe on vasta alkua. Esim. koulunaloitusvaihe oli meillä tuskallisen raskas, en ollut ollenkaan osannut varautua sellaiseen. Teiniajat, itsenäistymiskriisit... eikä se huoli monella lopu siihenkään kun lapsi muuttaa omilleen.
Ja se että jos lapsella on elämässä tuskaa tai vaikeuksia, niin äitinä ne kokee ehkä kymmenkertaisesti myös omassa sydämessään. Koska se lapsi muuttaa kaiken, ja on sun elämässä loppupeleissä ihan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaisi kaiken.
Tämä. Mutta lapsen iästä riippuu, että millä tavalla. Lapsethan kasvavat nopeasti, ja ennen kuin huomaat niin ne muuttavat jo kotoa. Lisäksi jos mies tai isovanhemmat hoitavat lasta, niin saatat päästä jo pikkulapsiaikana yksin johonkin. Esim. saunaan. Lapset ovat myös keskenään hyvin erilaisia. Mutta jonkun pitää olla lapsen kanssa koko ajan monen vuoden ajan.
Minun viikonloppupäiväni: lapsi herää samaan aikaan kuin viikolla. Näin tekevät kokemuksen mukaan isotkin alakoululaiset. Usein hän herää nälkäisenä, ja pissallakin pitää käydä. Nyt hän onneksi jo jaksaa hetken odottaa aamupalaa, ainakin jos laittaa hänet katsomaan Pikkukakkosta. Vauvana aamu tietysti käynnistyi nälkähuudolla. Aamut ovat aluksi aika leppoisia, mutta jos ei ajoissa lähdetä ulos juoksemaan, niin alkaa tolkuton riehuminen. Ulos siis mennään säästä riippumatta ja jonnekin missä saa juosta. Ulkona on itsestäni aika kivaa, vaikka hiekkakakkujen leipominen ja lasten riitojen selvittely alkaa jo pahasti tympiä. Voin kuitenkin viedä lapsen sellaisiin paikkoihin joissa itse viihdyn kuten metsään. Vauva-aikana metsään meno oli hankalaa kun piti raahata painavaa lasta repussa, pelkäsin kaatumista, ja se vauva pyrki syömään puista lehtiä. Kesällä jos mennään rannalle tai talvella uimahalliin, niin en voi itse uida jos ei ole joku toinen mukana lasta vahtimassa. En ole kovin monesti uinut lapsen synnyttyä. Lenkille yksin en kaipaa mutta uimista vähän varsinkin kesällä. Lounaan jälkeen on vuorossa päiväunet. Pienenä lapsi nukkui missä vain mutta nykyään pitää olla rauhallinen paikka. Se rajoittaa menemistä aika paljon. Sitten ruokaa, ulkoilua, ruokaa, kakkaamista, leikkiä, ruokaa, iltapesu, satu, nukkumaan. Lapsi leikkii jonkin verran itsekseen mutta hänellä on minuutin välein jotain kysyttävää. Jos uppoudun johonkin puuhaan, niin satavarmasti lapsi tekee jotain luvatonta tai sotkuista. Telkkariohjelmia hän tuijottaa mukana että mitään kovin pelottavaa ei voi katsoa ja tietysti kakka tulee kesken ohjelman. Lapsen nukuttua voisi katsoa telkkaa, mutta on tuhat hommaa odottamassa ja usein kyllä itsekin haluaa jo nukkumaan. Lapseni on hyväuninen eikä enää syö öisin. Elämä ei ole kamalaa, mutta minä olenkin jo ennen lasta harrastanut, matkaillut yksin ja lukenut kirjoja ihan riittävästi.
Tuli vaan ohiksena mieleen kun ystäväni lapsi oli jenkeissä vaihtarina niin siellä oli joku lastenhoidon/kasvatuksen/lapsipsykologian kurssi tai joku.
No jokatapauksessa jokainen oppilas joutui ottamaan sellaisen tekovauvan 1vrk kotia. Sitä piti hoitaa kuten oikeaa vauvaa. Ilmeisesti piti jotain nappuloita painella (en tiedä) ja sen vauvan tietokone keräsi kaiken datan minkä opettaja sitten arvosteli.
Sitä piti syöttää, hyssyttää, vaihtaa vaippaa ja vaikka mitä ja muutaman tunnin välein tehdä sen kanssa jotain koko sen vrk:n ajan. Oli kuulemma kamalaa 16v mielestä. 😁
Miksei saada tämmöisiä harkkarivauvoja tännekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttiiko teistä vauvojen ja taaperoiden äideistä joku oikeasti tuosta touhusta mitä näissä viesteissä on kuvailtu?
Se on elämänvaihe. Joka hetkestä ei nauti, mutta monista hetkistä kyllä. Lapset myös kasvaa. En elä tätä elämää sillä tavalla hedonistisesti että joka hetki pitäisi olla täydellistä. Kokonaisuus ratkaisee..
Juuri näin. Mutta ne vaiheet jatkuu sitten sun loppuelämän. Vauvavaihe on vasta alkua. Esim. koulunaloitusvaihe oli meillä tuskallisen raskas, en ollut ollenkaan osannut varautua sellaiseen. Teiniajat, itsenäistymiskriisit... eikä se huoli monella lopu siihenkään kun lapsi muuttaa omilleen.
Ja se että jos lapsella on elämässä tuskaa tai vaikeuksia, niin äitinä ne kokee ehkä kymmenkertaisesti myös omassa sydämessään. Koska se lapsi muuttaa kaiken, ja on sun elämässä loppupeleissä ihan kaikki.
Musta tuntuu, että nyt lähes aikuisten lasten äitinä se teini-ikä on ollut kaikista kauhein ja haastavin. Vaikka se lapsi jo ihan omatoiminen ja itsenäinen (liiankin) niin se kamala pelko kun ei ole kotona, missä luuhaa, juoko viinaa, sammuuko hankeen (siis vaikka ei joisikaan niin silti), ajeleeko mopolla rekan alle, vai istuuko jonkun auton kyydissä ja tulee kolari, raiskataanko, hakataanko, käyttääkö huumeita jne. Siis tuhat asiaa mitkä pelottaa, vaikka se nuori olisikin "kunnollinen." Vauvana ja taaperona se lapsi oli kuitenkin iholla ja lähellä, mutta teininä kun se voi olla niin kaukana.
Riippuu paljon siitä, millainen lapsi on. Minusta vauva- ja pikkulapsiaika tuntuivat raskaalta, k8ska en ollut yhtään osannut varautua siihen. Esim. kun aiemmin perjantaina ajattelin "ihanaa, viikonloppu, saa levätä", niin pienen lapsen kanssa viimeistään kotiin tullessa muistin, että ai niin, tätähän tämä on, säätöä, kuka on lapsen kanssa ja miten yö menee ja lauantaiaamuna varmaan pitää herätä puoli seitsemältä, kun ei voi nukkua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Imetin lastamme ensimmäiset viikot 6-12 tuntia päivässä.
Oli se aika shokki!
Plus lapsi n. kerran viikossa itki läpi koko yön.
Siinä ei tosiaan ollut siideri, sienestys eikä sauna mielessä.
Voin kertoa ettei elämäni ole ennen lastakaan ollut pelkkää hedonistista nautintoa, mutta kyllä tuo silti kuulostaa aikamoiselta helvtiltä tuo vauvan ja pienen lapsen kanssa eläminen. Ja viikonloppunakaan jos ei voisi levätä ja nukkua koskaan, voi apua :( Tarvin paljon omaa rauhaa ja lepoa että jaksan olla sosiaalinen töissä. Sieltä sitten kotiin omaan rauhaan puuhastelee omia juttuja. Moni on sanonut kyllä että lapsi sujahtaa siihen introverttikuplaan, että sen seura ei väsytä niin kuin vieraan ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu radikaalisesti. Viikonloput ei ole enää LEPOA, mitä ne oli lapsettomana.
Itse kaipaan älyttömästi sitä, että ennen viikonloppuisin sai levätä, palautua, katsella rauhassa telkkaria yms.
Nyt saunotaan miehen kanssa erikseen, leikitään ja touhutaan lapsen kanssa. Esim. lauantaina olisi IHANAA kun voisi illallisen jälkeen mennä köllöttelemään illaksi sohvalle, katsella leffoja herkkujen kera yms Noh. Tällaista ei ole ollut 4 vuoteen. (Meillä 4v ja 1v lapset) Illat joutuu leikkimään lasten kanssa ja palvelemaan jatkuvasti. Kyllä tämä on täyttä työtä.
Kyllä minä varmaan joudun lapsihaaveet hylkäämään ja jäädä odottamaan yksinäistä vanhuutta. Ei minusta taida olla tuollaiseen rääkkiin. Tai sitten hyppään tuohon loputtomaan oravanpyörään ja sairastun masennukseen tai psykoosiin kun en jaksanutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä muuttuu radikaalisesti. Viikonloput ei ole enää LEPOA, mitä ne oli lapsettomana.
Itse kaipaan älyttömästi sitä, että ennen viikonloppuisin sai levätä, palautua, katsella rauhassa telkkaria yms.
Nyt saunotaan miehen kanssa erikseen, leikitään ja touhutaan lapsen kanssa. Esim. lauantaina olisi IHANAA kun voisi illallisen jälkeen mennä köllöttelemään illaksi sohvalle, katsella leffoja herkkujen kera yms Noh. Tällaista ei ole ollut 4 vuoteen. (Meillä 4v ja 1v lapset) Illat joutuu leikkimään lasten kanssa ja palvelemaan jatkuvasti. Kyllä tämä on täyttä työtä.
Muutama vuosi vielä niin voit tehdä sen. YLEENSÄ ikävuodet 5-12 on aika helppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vauva arki on oikeasti tuollaista minuuttipeliä niin miten ihmeessä siitä selviää hengissä? Minä en kyllä ala noin elämään, saa lapsi tottua pienestä pitäen ettei joka inhduksella saavuta jotain. Vessassa aion kyllä käydä aivan rauhassa, oli vauva tai ei :D Osasta vastauksista huokuu sellainen tunne, ettei vauvan äidillä ole mitään arvoa / väliä. Miten sitä vauvaa voi jaksaa hoitaa jos ei edes vessassa saa käydä niinkuin normaalisti ihmiset käy. Kodistahan tulee noin toimimalla pelkkä kidutuskammio. Täytyy ehkä vielä pohtia onko minusta sittenkään äidiksi, kun tuntuu että siltä viedään ihmisarvo ja oikeudet täysin.
No tätä se valitettavasti on. Vauvan tarpeet menevät sinun tarpeidesi edelle. Minäkin kanniskelin kirkuvaa vauvaani 6 tuntia illassa monta viikkoa putkeen. Hän kirkui naama punaisena, eikä mikään auttanut. Se oli järkyttävää aikaa. Ei tuollaista kirkuvaa vauvaa voinut yksinkään jättää.
Meillä toinen vauva valvoi yöt ja nukkui päivät aluksi. Tiedän että kymmenen kertaa meidän keittiö-olohuone-eteinen -kierrokseen menee 3 minuuttia. Sitten kannattaa vaihtaa suuntaa ettei mene pää (enempää) sekaisin. Ja mies tietää myös, koska vaihdoimme vuoroa klo 5, että sain nukkua 2 h ennen kuin esikoinen heräsi. Onneksi sitä kesti vain kuukauden ja rytmi kääntyi. Kolmas vauva valvotti vuoden ennen kuin alkoi nukkua enemmän kuin 2 h putkeen.
Ap kyselee miten sitä kestää? No ei ole vaihtoehtoa, sitä vauvaa on hoidettava kiinnosti tai ei. Tai niin aikuinen ihminen kokee jos ei ole jotenkin vajaa. Ja yhden vauvan kanssahan on sama mitä tekee, sitten vasta käy hankalaksi kun on isompia lapsia joiden pitäisi saada yöllä nukkua ja päivällä säännöllisesti ruokaa, ulkoilua ja seuraa.
Ja sellainen asia jota tässä on ehkä turha mainostaa, mutta ne omat lapset on äärettömän rakkaita eikä niiden halua huutavan ja kärsivän. Vaikka se vauva olisi valvottanut koko yön mutta aamulla hymyilee ja kuolaa päällesi niin elämä on ihanaa taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun lapsi tulee niin äiti saa heittää hyvästit kaikelle omaa hyvinvointia vaalivalle? Pitää olla kyllä todella ihmeellinen paketti se oma lapsi että tuon kaiken kestää... Keskustelun alussa vastaukset oli sellaisia että ehdin jo innostua, mutta kyllä vastausten lisääntyessä alkoi tunne latistua. Harmi että asian täytyy olla noin, että pikkulapsen äiti ei voi ajatella muuta kuin lasta ja mennä kaiken aikaa lapsi edellä... En usko kuitenkaan että tämä on kaikkien äitien tyyli.
Ei ole kaikkien tyyli, se on totta. Osa on sellaisia, että jättää sen huutavan vauvan kotiin, ja lähtee viettämään vaikka pitkää viikonloppua miehen kanssa jonnekin. Mutta vauvalle se on todella traumaattinen kokemus.
Älä viitsi syyllistää. Jos vaikka rakastava isoäiti hoitaa, kaikki on ok. Pahinta on, jos vanhempien suhde menee vtuiksi ja kotona on huono ilmapiiri.
Yksi asia on juuri tuo parisuhde joka myös mietityttää. Kun nyt kaikki aika on potentiaalista parisuhdeaikaa, niin lapsen tulon jälkeen olisi ehkä kerran pari vuodessa parisuhdeaikaa. Mitään töitä joita nyt tehdään kotona yhdessä, emme pystyisi enää tekemään vaan aina pitäisi olla lapselle hoitaja. Parisuhdetta on vaalittu saunan lauteilla pitkillä keskusteluilla kummankin mielenkiinnon kohteista. Nyt sitten ei saunaankaan enää pääsisi yhdessä. Mitään ulkona syömisiä en kaipaa, ei harrasteta niitä juurikaan nytkään. Vaan kaikkea puuhastelua mitä nyt tällaisessa pienessä maatalossa on metsä ja peltotilkkuineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sivusta kysyn kun meillä ei vielä ole lapsia, mutta mieheni käy lähes joka päivä iltavuorossa klo 15-01 ja kesäisin ehkä 14-04 riippuen kuinka kiireistä ravintolassa on. Minä teen pätkätöitä milloin missäkin tehtaalla yms ja useasti kolmessa vuorossa tai kahdessa vuorossa. Nyt olen kyllä opiskellut uutta alaa kotona iltatunneilla ja yhteinen arkirytmimme on herätä klo 12-13 ja mennä nukkumaan klo 05.
Jos tämmöiseen tilanteeseen tulisi lapsi tai vauva, olisiko sitä mahdollista nukuttaa näihin aikoihin vai onko se ihmisvauvaan sisäänrakennettu kellonaika nukahtaa joskus ilta kahdeksalta ja herätä tuolloin aamu viideltä?
Työaikamme on kyllä melko surkeat, mutta miehen olisi pakko vaihtaa ammattia jos haluaa normaalit työajat. Minulla on vain vaikeuksia työllistyä mihinkään vakituiseen paikkaan pätkittäisen cv:ni takia.
Onneksi olemme vielä sen verran nuoria, että aikaa on vielä viitisen vuotta ennen kuin kannattaa aloittaa lasten haaveilu, ja ehkä siinä ajassa olisi mahdollista löytää uudet tasaisemmat ammatit. Tulevaisuuden työllisyys tässä maassa tuntuu vain entistä epävarmemmalta ja jos lapsia haluaa niin en tiedä tuntuisiko se hyvältä jättää niitä tekemättä vain sen takia, että elämän rytmimme ei sovi normaaleille lapsille.
N25
Ap kuulostaa aika lailla kaveriapariskunnalta joka ei millään tavalla miettinyt tai pystynyt kuvittelemaan mitä vauva tarkoittaisi. Muuta kuin kivoja neuvolareissuja etukäteen ja onnittelujen keräämistä tuttavapiiriltä.
Muuttuuko parisuhde lapsen myötä pelkäksi vanhemmuudeksi niin ettei saa edes kaivata sitä menetettyä kahden keskistä aikaa, joka ei enää koskaan palaa?
Unohda lapset ja tyydy kohtaloosi vanhana piikana.
täytyykö mun ottaa pari taskaa ja läpiä naamaan että pääsen tein tiineenä ohjelmaan ja paljoko siitä tienaa vaikuttaako se tukiin
Vierailija kirjoitti:
Nauttiiko teistä vauvojen ja taaperoiden äideistä joku oikeasti tuosta touhusta mitä näissä viesteissä on kuvailtu?
Mä en anauttinut vauvavuodessa oikeastaan mistään. Pidin sitä välttämättömänä pahana, joka on lusittava, jotta pääsee nauttimaan kaikesta ihanasta. Päivääkään en silti katunut, kyllä sen kesti, kun tiesi rajalliseksi ajaksi.
Noin 1,5 vuodesta ylöspäin olen sitten taas nauttinut melkein kaikesta, ja 3v ylöspäin alkaa jo suht helpot ajat. :)
Alue: Aihe vapaa
Ei ole kaikkien tyyli, se on totta. Osa on sellaisia, että jättää sen huutavan vauvan kotiin, ja lähtee viettämään vaikka pitkää viikonloppua miehen kanssa jonnekin. Mutta vauvalle se on todella traumaattinen kokemus.