Miten vauva/pieni lapsi muuttaisi viikonloppuani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta kyllä huomaa että nykyaikana ei voi olla riittävä äiti tai vanhempi jos ei ole supersuorittaja, jonka mielestä kiire, uhrautuminen ja kärsimys tekevät mielekkään elämän. Niitä, jotka ylpeilevät burnouteilla, koska kertoohan se heidän ahkeruudestaan. Lapsi menee pilalle jos sen tarpeet ei ole edellä 24/7.

Joku sanoi että parasta on se kun lapsi nukkuu. Jos elämä on noin helvettiä niin miksi ihmeessä kukaan tekee lapsia. Ei kun juu, siksi että se kuuluu hyvään supersuorittajaelämään jossa status on tärkeää.

Perustelisitko tarkemmin, vaikkapa esimerkeillä? Ei täällä kukaan ole ylpeillyt uhrautumisellaan. Jos nykyäidit kokevat haluavansa antaa lapselleen huomiota silloin kun tämä sitä tarvitsee (lapsesta riippuen yleensä joko paljon tai erittäin paljon), niin eikö se ole vaan lapsen kannalta hyvä? 

En jaksa kahlata enää ketjua läpi, mutta ehkä nuo valtavat alapeukkujen määrät mitä ap on saanut kun yrittää kysellä että eikö ole mahdollisuutta ettei hän saa edes yrittää pitää enää mitään kiireetöntä elämässään.

Jotenkin paistaa sellainen sävy läpi myös kommenteista että ei ole sovelias äidiksi, jos haluaa yhtään omaa aikaa tai omaa rauhaa ja haluaisi yrittää järjestää elämänsä niin, koska sehän on itsekästä ja tarkoittaa, ettei osaa asettaa lapsen tarpeita kokoajan ja jatkuvasti edelle. Jos jatkat mitään omia juttuja oot paska äiti, koska kehtaat hetkenkin ajatella omia tarpeitasi. Tuomitaan suunnilleen jos haluaa mennä vessaan yksin silläkin uhalla että lapsi itkisi yksin toisessa huoneessa pari minuuttia. Niinhän ei saa käydä, lapsen pitää olla äidin rinnalla ainakin koko ensimmäisen vuoden, tarpeisiin on vastattava heti ja suunnilleen tuijotettava nukkuvaa lasta,koska lapsi edellä. Lapsi ei saa olla muiden hoidossa tuntia kauempaa tai sen persoona hajoaa tai vähintään joku paheksuu.

Käytännössä täällä maalataan lapsiperhe elämästä sitä kuvaa että se on omasta elämästä kiitollisena luopumista, pelkkää toista varten olemista ja kotiorjana olemista. Monihan on jo tuominnut ap:n alkoholin käytönkin, siis sen pari siideriä viikossa, kun talossa on lapsia. Vain lasta varten kaikki koko ajan vähintään 18 vuotta, eikä se lopu siihen.

Sitten saa ihmetellä ja kriiseillä sen jälkeen että mites sitä omaa elämää elettiinkään. Moni Keski-ikäisistä tutuista ottanut koiran kun lapset kasvaneet tarpeeksi isoiksi tai lähtevät pesästä. Kun ei enää muista millainen ihminen on eikä osaa olla ilman että on toisen hoivaaja ja tarpeiden täyttäjä. Ystäviä tuskin enää on kun on panostettu vain sen lapsen palvelemiseen. Vähän pelottavaakin. Mutta kai ne jotkut nauttii tällaisesta elämästä. Onhan ainakin itse saanut kokea sen ylimaallisen rakkauden vauvaa kohtaan. Rakkaushan ei välttämättä ole molemminpuolista, mutta itsehän siinä halutaan rakastaa ja olla tärkeitä jollekin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2-vuotias ja vkl moLsujuu näin:

- Herätä pitää ainakin jomman kumman vanhemman viimeistään klo 7 myös la-su

- Mitään kotona harrastettavaa et voi tehdä jos lapsi on hereillä. Et saa lukea kirjaa, katsoa jotain omasta mielestäsi mukavaa (pelkästään Pipsa Possua tai Pikkukakkosta), tehdä käsitöitä tms. koska lapsi vaatii jokaisen sekunnin ajan huomiotasi. Hyvällä tuurilla saat tehdä jotain 1-2 tunnin ajan päiväunien aikana, mutta kun se lapsi ei välttämättä nuku sekuntiakaan.

- Ulos voi mennä ja pitääkin mennä lapsen kanssa, mutta vain tiettyinä kellonaikoina (yleensä n. 2h aamupäivällä ja toiset 2h iltapäivällä), koska muina aikoina lapsi on nälkäinen ja/tai väsynyt ja/tai muuten kärttyinen.

- Kodin ulkopuolelle voi mennä harrastamaan jos saat jonkun vahtimaan lasta. Meillä ei ole ulkopuolista apua korona-aikana ollut saatavilla, eli emme harrasta yhdessä mitään tai käy missään kahdestaan. Toinen vahtii lasta jos toinen haluaa vaikka lenkille.

Yksinhuoltajana ihmetyttää aina, että miten pariskunnilla on yhden lapsen kanssa liian vähän vapaa-aikaa tehdä mitään, vaikka sitä on vapaapäivinä tuplasti verrattuna mitä minulla. Ilmeisesti se parisuhde syö sitten sen vapaa-ajan jollain tavalla. Täytyy järkätä jotain tuntikausien seksileikkejä ja ostaa hääpäivälahjoja?? Olen kyllä.onnellinen, ettei minun tarvitse hyysätä ketään aikuista enää lapsen lisäksi.

Kiitän erittäin paljon näistä pidemmistä vastauksista, joista näkee että on yritetty avata asiaa laajemmasta näkökulmasta eikä vain keksiä kuinka parhaiten pääsisi moittimaan ja haukkumaan minua. Ihan siksi näitä kyselen koska tiedän ettei pääni kestä sitä rumbaa ellen saa säännöllisesti omaa rauhaa ja tehdä omia juttuja ja myös levätä. Ajattelin että täällä on äitejä laidasta laitaan, joilla voisi olla omakohtaista kokemusta kuinka homma toimii herkemmin väsyvällä ja omaa rauhaa kaipaavalla äidillä. Koska minusta ei koskaan voisi tulla sellaista äitiä joka elää ja hengittää vain lapsen kautta, eikä osaa ajatella muuta tai puhua muusta. Haluan säilyttää omankin elämän. Ja jos täällä selkeästi kaikki on sitä mieltä, että se ei äitinä onnistu, on parempi sitten etten edes harkitse enää koko asiaa ja jätän lapsen tekemättä, kun se ei pakollista ole. Sitten vaan jään yksinäiseksi vanhaksi piiaksi.

On se jollain vaikeaa

Toivottavasti ap olet jo hakeutunut jonnekin keskustelemaan ja saat apua. Aiemmassa ketjussa olit ilmeisesti niin huonossa jamassa, että puhuit aika epätoivoisista asioista, jos sinut pakotetaan äidiksi ja miten se pilaa elämäsi. Kannattaa oikeasti sanoa ne asiat ääneen, kerro miehellesi miltä susta tuntuu. Ei niin pahaa ahdistusta ja jopa vihaa voi vaan pullottaa sisäänsä.

En jaksanut lukea koko ketjua mutta toisilla oman ajan järjestäminen onnistuu hyvin, toisilla ei ollenkaan. Riippuu lapsesta ja vanhemmistakin. Jos on kaksi tasavertaista aikuista hoitamassa lasta, ei pitäisi olla mitenkään ylitsepääsemätöntä saada joka päivä hetki rauhaa. Se ei välttämättä ole silloin kun itse haluat mutta jossain vaiheessa kuitenkin.

Jotkut lapset myös viihtyvät yksin, aika harva kuitenkin. Ja voi olla että sitä on itse niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään ylimääräistä.

Minulle se vauvavuosi oli helppo. Vaikka meillä ollut mikään supernukkuja vaan heräili kyllä tiheästi öisinkin, silti unimäärä vuorokaudessa oli aika iso. Vauva myös pysyy suunnilleen siinä mihin hänet jättää tai ei ainakaan pääse kiipeämään kirjahyllyyn kun käyt pissalla. Sen sijaan tuollaisen 1-2-vuotiaan kanssa on aika rasittavaa. Toki jälleen lapsesta riippuen mutta hyvin monella on jo vauhtia aika paljon, järkeä sen sijaan aika vähän. Silmät saa olla selässäkin ja silti lapsi tekee jatkuvasti jotain kiellettyä tai vaarallista. Jos vauvan kanssa onkin voinut ottaa rennosti ja rauhallisesti, taaperon kanssa se on kyllä aika haastavaa.

Olen kirjoittanut tähän keskusteluun useampia vastauksia, osa pitkiäkin. Nyt vasta luin sen toisen ketjun, mihin täällä viitattiin. Älä vaan tee lasta, ap.

Hae apua.

Mahdollisimman pian.

Vierailija kirjoitti:

Olen kirjoittanut tähän keskusteluun useampia vastauksia, osa pitkiäkin. Nyt vasta luin sen toisen ketjun, mihin täällä viitattiin. Älä vaan tee lasta, ap.

Hae apua.

Mahdollisimman pian.

Mikä ketju?

Pelkään että minua ei voi enää kukaan auttaa. Heille tiedoksi, jotka ovat lukeneet sen toisenkin ketjun. Haluaisin vain että saisin elää rauhallista elämää.

Sellaista se on kun idiootti lisääntyy.

Pääset helpommalla kun et tee lapsia. Kauhee vastuu ja huoli seuraavat 18v. Ja toki senkin jälkeen. Uhmaikää, murrosikää. Vinkumista,parkumista, pyytämistä, hoitamista.

Olet kokki,siivoja,kuskaaja, kasvattaja . Plus nykyään saat myös niskaan kyttäävät,jotka on soittamassa sossuun jos sun lapsen hoito ei miellytä niitä.

Tiedän että pääsen helpommalla, mutta pelkään jääväni yksinäiseksi vanhaksi piiaksi, jonka elämällä ei ole mitään tarkoitusta.

Lapset on tosi erilaisia. Mun esikoinen nukkui tunnin pätkisssä puoli vuotta, heräili siis joka ikinen yö tunnin välein, ja minä myös. Mies oli reissutyössä. Onneksi vauva nukahti helposti uudestaan imettämällä, muuta toimivaa keinoa en keksinyt, vaikka kaikkeni yritin. Meillä oli oma rytmi, mentiin aikaisin nukkumaan ja nukuttiin pitkään, tunnin pätkissä, jotta sain nukkua tarpeeksi. Päiväunet oli myös korkeintaan tunnin, vauva ei nukahtanut vaunuihin, vaan syliin ja sitten nukkui vaunussa vähän aikaa. Kotiin piti usein palata huutava vauva kainalossa. Kantoliinaa yritin, mutta ei sekään toiminut, ja halusin edes päiväunien ajaksi kädet vapaaksi, koska vauva ei hereillä ollessaan viihtynyt missään muualla kuin sylissä. Tämä oli tällainen kauhuesimerkki.

Toinen lapseni oli aivan erilainen. Hän heräili vain pari kertaa yössä. Nukkui vaunussa monta tuntia, ja hereillä ollessaan pötkötteli sitterissä ja hymyili. Esikoisen perään sai silloinkin katsoa enemmän. Tästä pari vuotta myöhemmin huomasin, että osat ovat muuttuneet. Esikoinen oli tosi helppo lapsi, ja kuopuksella alkoi uhmaikä, joka kesti vuosia, ja nyt pukkaa ilmeisesti murrosikää, mutta ei siitä sen enempää.

Tuo perhe-elämä nyt vana riippuu niin monesta asiasta.

1. Pariskunnan väleistä eli miten hyvin vanhempien parisuhde voi.

2. Miten kotityöt ym vastuut jaetaan. Eli kummallakin voi olla hyvin selvät ajatukset että tehdään esim puoliksi kotityöt ja vauvan hoito. Mutta sitten käytännössä nähdäänkin asia hyvin erilailla. Toinen voi kokea että aina kun vauva inahtanut pitää hoitaa ja toinen hoitaisi vasta kun lapsi on itkenyt hetken. Toisen mielestä vauvalle pitää vaihtaa heti vaippa kun eka pieni pissa ja toinen vaihtaisi vain neljän tunnin välein tai kun tulee kakka. Pitääkö vaatteet vaihtaa heti jos tahra vai illlalla vasta kun käydään pesulla. Jne jne

3. Vauvasta millainen luonne ja terveys hänellä on. Voi olla että jos vauva itkee todella paljon niin toinen vanhemmista ei kestä sitä vaan pakenee töihin tai harrastuksiinsa juuri silloin kun tilanne rankin. Tai jos lapsi onkin vammainen tai hänellä on sairauksia jotka tekevät parista ekasta vuodesta rosi rankkoja (esim laajat allergiat, astma, refluksi jne). Tai vauva voi ollakin helppo ja nukkuu hyvin, syö hyvin ja viihtyy rauhallisissa touhuissa /leikeissä.

Itsellä kokemusta todella helposta vauvasta (tosin hänenkin kanssa jouduttiin sairaalaantiputukseen pissatulehduksen takia kun pieni ym stressaavia pätkiä). Mutta meillä myös kaksi todella raskasta hoidettavaa vauvaa joilla paljon allergioita ym eli jatkuvaa yöheräilyä 4 vuotta, lääkäreissä ramppaamista, sairaalajaksoja, lääkitsemistä kolme kertaa päivässä jne.

Tietty jos mies lupaa hoitaa pääosan (ja mies on sellainen että hänen sanaansa voi luottaa asiassa) ja on hyvät turvaverkot esim mummoja tai mahdollisuus ostaa usein lapsenhoitaja tarvittaessa niin varmasti voi löytyä jatkossakin rauhallisia hetkiä paljon.

vaikka olisi helppo vauva niin silti saattaa yllättää se että ei voi ajatella että nyt otan kahvin ja juon tätä rauhassa seuraavan tunnin ja katson telkusta lempiohjelmaani rauhassa. Voi olla että vauva herääkin poikkeuksellisesti juuri silloin kesken päikkäreiden ja joutuu nukuttamaan uudelleen tai vauva alkaakin oksentelemaaan/kuume nousee ym. Eli jos on vastuussa vauvasta niin täytyy kyetä kestämään se että on aina "varalla" jos vauva tarviikin jotain. Mutta jos tällaiset keskeytykset ei haittaa niin sitten todennäköisesti löytyy sitä omaa rauhallista aikaakin ihan vauvan kanssa kahden ollessaankin.

Kiitos vastauksista edelliselle. Missä iässä olette hankkineet ulkopuolista apua vauvan hoitoon? Jotain muuta siis kuin mummoja tai pappoja.

234 kommentoi. meillä mummot auttoivat mutta molemmat olivat jo vanhoja eivätkä kyenneet hoitamaan kaikkia kolmea lasta yhtäaikaa. Muuten ei ollut apua eikä sitä ostettu. Mutta koska meillä oli todella laajoja allergioita ym lapsilla niin mummotkin enimmäkseen leikittivät tai syöttivät meidän tekemää ruokaa jne. Muistan että oli aivan mieletöntä kun kerran lapset oli kunnossa ja miehen veli lupasi olla heidän kanssaan pihalla kun käytiin miehen kanssa kaksistaan jätskillä. Uskomattoman rentouttavaa ja muista vieläkin kuinka onnellisia oltiin tuosta 30 min tauosta perhe-elämään ensimmäisen kerran vuosiin. Mutta toki tilanne olisi ollut aivan eri jos lapsia vain yksi.

Toki me vanhemmat pystyimme ottamaan yksin hetken rauhallista omaa aikaa välillä kun toinen vanhempi hoiti lapsia. Mutta silloin toinen joutui todella koville joten pahimpina aikoina omaa aikaa oli jos pääsi käymään kaupassa yksin (usein kauppaan otettiin yksi lapsista mukaan että lapsetkin saisi joskus kahdenkeskistä aikaa aikuisen kanssa) tai vaikka hammaslääkärissä. Ku; lapset kasvoivat ja allergiat helpottivat päästiin siihen että kummallakin oli iltaisin 30-60 min omaa rauhallista aikaa kun toinen hoiti perheen sen aikaa.

Me ei osattu ostaa ulkopuolista apua. Me ei tykätty päästää vieraita ihmisiä meidän kotiin ja lapsia oli hankala viedä muualle hoitoon (eläinallergioita, tuoksut aiheutti ongelmia jne). Osin oltiin liian väsyneitä etsimään sopivaa apua ja toisaalta pelotti että löydetäänkö ketään riittävän luotettavaa. Siis normaali lastenhoito olisi ollut ok mutta meidän lapset vaati todella tarkkaa hoitoa ympäristön, ihon hoidon, ruokavalion ja lääkkeiden kanssa.

Kiitos taas.

Mistäs sen tietää, millaiseksi viikonloput tai elämä muuttuu vauvan myötä. Tämä on sellainen laji, ettei sitä voi suunnitella tai aikatauluttaa etukäteen. On otettava vastaan se, mitä annetaan, ja sopeuduttava siihen. Avainsana on sopeutuminen - ja se olet sinä, joka sopeudut vauvan tuomiin muutoksiin. Kysymys on ehkä ennemmin siitä, oletko valmis uhraamaan aamukahvi- ja saunarentoutushetkesi? Jos olet, niin sitten ei haittaa, vaikka vauva sekoittaisi viikonloput muutamaksi vuodeksi.

"on parempi sitten etten edes harkitse enää koko asiaa ja jätän lapsen tekemättä, kun se ei pakollista ole. Sitten vaan jään yksinäiseksi vanhaksi piiaksi."

Velamiehiä on olemassa, ei ole pakko olla sinkku vaikka ei halua lapsia. Aplle saattaisi kelvata myös jo lisääntynyt mies jolla isommat lapset, jolloin miesvalikoima kasvaa huomattavasti.

Ei ole varma olenko valmis uhraamaan aamukahvit ja saunarentoutukset. En täysin, mutta ehkä joksikin aikaa. Eniten ehkä ahdistaa se kuitenkin että koti ei olisi enää rentoutumispaikka vaan siellä pitäisi koko ajan jaksaa tehdä jotain. Olen niin tottunut siihen että koti on turvapaikka jossa saa levätä ja nauttia elämästä. Ehkä se pelottaa eniten kun ei tiedä miltä tuntuu kun et voi enää koskaan tehdä sitä mitä haluat vaan joudut tekemään sitä mitä pitää. Vaikka kuinka väsyttäisi ja stressaisi niin luovuttaa ei voi ja oma lepääminen on aina jatkossa riippuvainen muista ihmisistä. Eli jos lapsi antaa levätä tai isä ottaa vetovastuun ja antaa levätä tai jos saat mummin hoitamaan että voit levätä. Itse et enää periaatteessa niin kauan kuin lapsi on saman katon alla, pysty päättää milloin lepäät.