Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
No itse ainakin vaan kannustan poikaani vaikka haaveet olisivat epärealistisia. Itseltäni on aina lytätty haaveet vaikkei ne suuria ole koskaan ollut. Este ratsastaja, autokorjaamon omistaja, ulkomaille matkustaminen.
Mitä vaan haaveillut niin aina on perheeltä tullut vaan naureskelua ja "no et sinä voisi sellaista tehdä, et sinä pysty, et sinä osaa"
Pienikin virhe elämässä niin saa haukut kun en ole kuunnellut kun minulle on sanottu etten osaisi.
Mitä minusta tuli? 26v työtön. En ole ikinä ollut töissä. Enhän minä voi kun en osaa. Kaksi ammattia sentään olisi mutta missään en tukea ja kannustusta saanut enkä saa.
Siis esimerkkinä. Hain oman ammattini töihin. En saanut työpaikkaa niin perhe naureskeli että olen varmasti piipittänyt siellä hiljaa ja vastaillut entiedä... Näin ei ollut kuitenkaan mutta ujo olen ja se johtuu siitä kun en luota itseeni kun ei kukaam muukaan luota. Haluaisin tehdä jotain suurta että kaikki huomaisi että minäkin pystyn. Kaikki pitää minua vaan pellenä.
Älkää jumalauta lytätkö kenenkään unelmia! Se tuntuu niin pahalta ja pilaa pahimmillaan koko elämän. Minun poika 4v on suunnitellut isona omistavansa Porschen ja ison talon. Minä sanoin että hyvältä kuulostaa. Äiti voi tulla mukaan porchea ostamaan ja auttamaan muutossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lasta kannattaa kannustaa löytämään sellainen työ minkä työnkuva hänelle sopii. Vanhempana varmasti osaat sitä vähän arvioida, vaikka toki ei tuossa iässä mitenkään valmiita olla.
Ottaisin siis selvää mitä lastani kiinnostavilla aloilla siihen työhön kuuluu ja mitä työn aloittamista edeltävästi pitää tehdä.
Parin vuoden päästä pitäisi kuitenkin olla jo päättämässä jatko-opinnoista. Vaikeimmistakin yliopiston opinnoista ja pääsykokeistakin yleensä selviää kyllä kun niitä edeltävästi nostaa keskiarvon lähelle kymppiä ja lukee 40-60 tuntia viikossa ennen koetta eli kun motivaatio on kohdallaan. Ja muuallekin sama.. osa sitten yrittää suosituimmille aloille 5 vuotta, ja joskus se tyrmäys tulee sitten sitä kautta. Pari kertaa yrittäminen on yleensä ihan ok. Tai soittaa bändissä 50 vuotta odottaen maailmanvalloitusta, se on ihan ok, bändissä soittaminen ja musiikin tekeminen, vaikka koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Meidän lapsella oli ensin tehostettu tuki, sitten erityinen tuki.
Käytännössä tuki tarkoittaa hänen kohdallaan ylöspäin eriyttämistä.
Ylöspäin eriyttäminen tukee hänen"Tehostettu opetus" ei aina tarkoita sitä että annetaan helpotuksia. Joskus se tarkoittaa sitä, että vaaditaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Tai miten suhtautua ystävän, jolla on ADD ja muita kroonisia sairauksia, joka elää köyhyysrajalla ja on 45-vuotias tukityöllistetty. Ja joka puhuu siitä, kuinka saa lapsia ja omistaa talon Helsingissä, vaikka aikookin "isona" olla opettajana Etelä-Amerikassa.
Minä suhtaudun niin, että nyökyttelen, enkä siis mitenkään tuo esiin, että suunnitelma on epärealistinen. Olen vuosien saatossa kuullut tältä ystävältä muitakin suunnitelmia, jotka vain unohtuvat matkan varrelle.
Niinpä. Antaa ihmisen haaveilla. Tuohan voi olla myös ikäkriisiä ja ehkä tietää itsekin vain haaveiksi. Musta tuo on aika eri asia kuin lapsen haaveet... tuossa tuntuisi oudolta haaveiden elättelyltä lähteä ystävälle selvittelemään mistä saisi spermaa tai muuta vastaavaa..
Jos nuo haaveilut jotenkin provosoi, ei tosiaan ehkä kannata osallistua keskusteluun koska tulee helposti lytänneeksi.
Niin kauan kun ei pyydä tekemään lapsia kanssaan, ostamaan hänelle sitä omakotiataloa tai muuttamaan ulkomaille pystyy aika hyvin pitämään etäisyyttä aiheeseen. Tai ystävä laita tuhansia euroja nigerialaiselle opettajalle tai perikunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 12 v höntsääjät heittää juttua kuinka ne pelaa änärissä isona. Saattaa olla että jossain vaiheessa höntsä muuttuu tavoitteelliseksi ja jos kykyjä on niin pääsy ylöspäin ei ole mahdotonta. Molemmat poikani pelasivat kiekkoa, kyllä se valkeni ihan itsestään ettei heistä mitään gretskyjä tule. Toisen joukkueesta yksi pelaa nyt liigassa ja se paras pelaa nyt änärissä! Kyllä hienolta tuntuu katsoa tvstä kun tuttu poika siellä pelaa. Että unelmat voi käydä toteen!
Sanoisin, että ne joilla potentiaalia, on vakavasti lätkän ottaviata perheistä, jossa myös rahaa ja vähintään toisella vanhemmalla aikaa ja halua kestää sitä junttiskeneä homofobioineen ja sovinismeineen ja heräillä viikonloppuna viideltä viemään lapsia pelaamaan. Tossa iässä pitää olla jo tosi hyvä, tosi hyvä siinä ihan fyysisesti ja se kai yleensä tulee sillä, että kasvuiässä jo aika pienenä luistelee koko ajan. Ainakin mun tutut lätkäperheet sellaisia, että pojat (joo aina vaan pojat ainakin heillä) oppii luisteleen samaan aikaan ku kävelee, oikeesti ja mailan kanssa pari vikkkoo sen jälkeen. Koululaisina ne on jo selkeesti ikäisiäön parempia. Silti kaikki se voi kaauanyhteen loukkaantumiseen tai jos esim polvet tms ei kestä, kovia leikkauksia teineillä.
Eli voi olla tosi lahjakas, tosi panostava ja kannustava ja rakastava perhe ja silti se tyssää. Sitten on kasvatettu lapsi, joka ei tiedä mistään muusta mitään, sillä lätkä vie kaiken ajan, ei siinä paljon muuta maailmanmenoo koulun lisäksi ehdi harrastaa.
Lätkässä on kyllä toi, että se vie kaiken ajan ja osittain se kulttuuri on aika kielteinen, ainakin joissain joukkueissa/seuduilla.
Esimerkki: lapsuudenystäväni poika. Hyvin pienenä innokkaan lätkäperheen (siis lajin faneja ja höntsäpelaajia, ei ammattilaisia) vesana jäälle, kolmivuotiaana ei pelkästään pelannut sujuvasti lätkää vaan oli harvinaisen hyvä siinä jo. Perheen yhteinen harrastus, siihen käytettiin mielellään aikaa ja rahaa, Se oli hyvää yhdessäoloa ja läheisiä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Silloin kun ei pelattu tai treenattu, katsottiin otteluita joko paikan päällä tai telkasta.
Poika oli kuitenkin lahjakas myös sen lisäksi muilla tavoilla. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa alle kouluikäisenä ja alakoululaisena. Erittäin lahjakas ja innokas kuvataiteellisesti, piirtäminen ja maalaus, ja myös spatiaalinen hahmotuskyky. Kaikki lapset tietty rakentelevat, mutta pojan tapa kehittää ja rakentaa palikoista ja legoista ja kärsivällisesti testata ratkaisuja, esimerkiksi erilaisia kattorakenteita. Nautti tästä ja kuinka ollakaan, juuri minun kanssa halusi rakennella, koska minä osasin puhua muustakin kuin lätkästä Ja lähdin tähän leikkiin mukaan, ostin synttäriksi rakennussarjaa yms. Oli myös hyvin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, tieteellinen ote, halusi kovasi tietää luonnon kiertokulusta, puiden elämästä, eläinten kaikista jutuista. Myös kielellinen lahjakkuus, sujuva tarinan kuuntelunja tuottaminen ja oppi minun toista äidinkieltäni ihan kun vain kuuli mun puhuvan äitini kanssa!
Yritin puhua, että otetaan joku muukin kerho harrastukseksi. Selvästi nautti taidejutuista ja noista muista. Että joku yks kuviskerho myös. Ei. Lätkää, lätkää ja lätkää. Hyvä harrastus sekin, mutta kävi kuten kai aika monelle käy, että polvi piti leikata 13-vuotiaana eikä koskaan oikein parantunut sellaiseksi, että huipulla pelataan. Kävelee ja luistelee ihan, mutta verottaa nopeudessa ja liikkeissä ja kipuilee toisinaan rasituksen jälkeen. Eli se NHL-ura on taputeltu. Hyvä peruskiekkoilija, mutta ei tähti. Perhe tosissaan oli suunnitellut jotain, kuinka asuntolaina maksetaan sitten kunnolla, kun poika menee NHL:ään.
No, heidän joukkuessaan oli sellainen mentaliteetti, että koulu on pa..kaa. Koulu on tytöille jne. Nynnyjen hommaa. Tän lahjakkaan lapsen keskiarvo huitelee jossain kutosen ja seiskan välillä, ruotsikin on ho..ojen kieli, kukaan ei lue ruotsia yms. Nyt vanhemmat hieman hädissään ja kääntyvät taa smun puoleen, koska olen kasvatusalan ammattilainen, että miten kouluinti nousuun. Poika on nuuskaa vetävä hieman persuiluun kallellaan oleva hahmo. Meidän yhteinen aika hävisi, kun kaikki päivät meni lätkätreeneissä ja viikonloput peleissä ja lomat leireillä Ja muutenkaan teinit ei ykköspaljon vietä äitien ystävien kanssa aikaa. On kivaa Aina kun nähdään, mutta vaikea pojan nyt ysillä alkaa etsiä sitä kouluintoa, kun kaikki on hänelle vaikeeta, kun ei ole thenyt läksyjö ja on ihan pihalla koko yläkoulun oppimääristä, lukioon ei pääse ellei kovaa työtä tapahdu ja se työ ei motivoi. Myöskään amis ei kiinnosta, koska NHL. Minkään opiskeleminen ei kiinnosta. Ei varmaan, kun tulee epöonnistumisen tunne, kun ei ole oppinut opettelemaan mitään muuta kuin lätkää. Eikä ole kontaktia kuuhun kulttuuriin, ei seuraa mitään muuta.
Pojassa menetettiin esimerkiksi arkkitehdin alku tai mikä vain, vaikka eläinlääkäri. Olen ollut paljon lapsten kanssa, omiakin on, joten kun arvioin hänet lahjakkaaksi, tiedän mihin vertaan. Olen etsinyt nyt keskusteluyhteyttä, että läksyjä vaan, ei muukaan auta. Ja muita harrastuksia. Toki toi on kova isku toi polvil mutta siitä on jo pari vuotta.
Ongelma se, että pahimmillaan se kulttuuri sulkee kaiken muun elämästä. Ei kaikilla, mutta monilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun teini haluaa poliisiksi ja se tekee minut surulliseksi, koska tajuan, ettei hänestä koskaan voi tulla poliisia. Fyysiset ja ennen kaikkea psyykkiset ominaisuudet eivät yksinkertaisesti riitä. En tietenkään suoraan tätä sano lapselle, mutta toivon, että hän keksisi uuden haaveammatin, ennen kuin todellisuus lyö silmille poliisikoulun pääsykokeissa.
Poliisin työnkuva on laaja, joten eiköhän pojallesikin voisi löytyä sopiva tehtävä. Fyysisiä ominaisuuksia taas saa kovaa harjoittelemalla, voit kannustaa lastasi treenaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eläinlääkäri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voihan sentään:/ Itse olen myös haaveillut eläinlääkärin ammatista. Ysiluokan todistuksen keskiarvo 5.4, eli ei mitään saumaa lukioon, eikä se edes ollut tavoite. Koulu ei vaan koskaan ollut oma juttu. Joskus parikymppisenä se muuttui, kun aloin ymmärtämään oman tapani oppimaan. Nyt, 18-vuotta myöhemmin olen opiskellut itseni eläinlääkäriksi ja työpaikkakin on valmiina.
Töitä se unelman toteuttaminen vaatii- ja ihmisen, joka uskoo suhun.Helsinki vai Tarto? Ero on kuin yöllä ja päivällä. Toiseen pääsee rahalla ja keskinkertaisella osaamisella, toisessa kilpaillaan tosissaan omasta paikasta.
Mitä helkkarin väliä? Jos pääsee toteuttamaan omaa unelmaansa, niin mitä väliä sillä on, onko käynyt koulunsa Helsingissä vai Tartossa? Statuksen ja ulkoisen arvostuksenko takia asioita vain tehdään, ja jos ei ole se kaikista paras ja arvostetuin, niin pitää häpeillä itseään ja ruoskia selkään että "tyhmä minä, en päässyt sinne parempaan kouluun"?
Tässä yhteydessä sillä tosiaankin on väliä. Ei kannata mainostaa että on päässyt surkealla oppimistaustalla paljon opiskelua ja lukupäätä vaativalle alalle jos on päässyt itse asiassa "takaovesta". Vähän kuin mainostaisit kovalla työllä päässeesi näyttelijäksi vaikka totuus on että vanhemmat pelaavat golfia samassa ryhmässä kuin valitsijat. Tarton lukukausimaksu on nykyään näköjään 9000e ja 6v koulu että 54 000e kun löytyy jostain taskusta niin sinne vaan. Tätä vaan ei koskaan kukaan "minäkin pääsin lopulta"-tarttolainen sano suoraan. Stereotyyppinen tartolainen eläinlääkäri on tamperelainen hevosharrastaja jonka pappa betalar, lukion ka 7-8. Toki mikä kenenkin arvomaailmaan istuu, uskoisin reaktion olevan kuitenkin erilainen jos Suomessa olisi pääsykokeeton lääkislinja jonka sisäänpääsyvaatimus on 200 000e ja lukutaito.
Todistat kirjotuksellasi ettet tiedä asiasta oikeastaan mitään. Tartossa potkitaan epäkelpo lusmuilija ulos melko äkkiä jolleivät opinnot etene vaaditulla nopeudella, ja osaamisella. Suomessa joutuu jonottamaan eläinlääkikseen pääsyä liian monta vuotta. Sinne hakevilla voi olla 100 tyypillä yhtä hyvät paperit, ja pisteitäkin ihan yhtä paljon keskenään, mutta kun paikkoja ei ole, niin niitä ei silloin ole.
Varmasti maksava ihminen potkitaan ulos äkkiä, juupa juu. Mutta tervetuloa vaan Suomen paattiin täyttämään sitä yli laidan. Kiitos panoksestasi askeleessa kohti ylitarjontaa, palkkojen laskua ja työttömyyttä. Sille on ehkä syynsä miksei opiskelijoita oteta satamäärin sisälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 12 v höntsääjät heittää juttua kuinka ne pelaa änärissä isona. Saattaa olla että jossain vaiheessa höntsä muuttuu tavoitteelliseksi ja jos kykyjä on niin pääsy ylöspäin ei ole mahdotonta. Molemmat poikani pelasivat kiekkoa, kyllä se valkeni ihan itsestään ettei heistä mitään gretskyjä tule. Toisen joukkueesta yksi pelaa nyt liigassa ja se paras pelaa nyt änärissä! Kyllä hienolta tuntuu katsoa tvstä kun tuttu poika siellä pelaa. Että unelmat voi käydä toteen!
Sanoisin, että ne joilla potentiaalia, on vakavasti lätkän ottaviata perheistä, jossa myös rahaa ja vähintään toisella vanhemmalla aikaa ja halua kestää sitä junttiskeneä homofobioineen ja sovinismeineen ja heräillä viikonloppuna viideltä viemään lapsia pelaamaan. Tossa iässä pitää olla jo tosi hyvä, tosi hyvä siinä ihan fyysisesti ja se kai yleensä tulee sillä, että kasvuiässä jo aika pienenä luistelee koko ajan. Ainakin mun tutut lätkäperheet sellaisia, että pojat (joo aina vaan pojat ainakin heillä) oppii luisteleen samaan aikaan ku kävelee, oikeesti ja mailan kanssa pari vikkkoo sen jälkeen. Koululaisina ne on jo selkeesti ikäisiäön parempia. Silti kaikki se voi kaauanyhteen loukkaantumiseen tai jos esim polvet tms ei kestä, kovia leikkauksia teineillä.
Eli voi olla tosi lahjakas, tosi panostava ja kannustava ja rakastava perhe ja silti se tyssää. Sitten on kasvatettu lapsi, joka ei tiedä mistään muusta mitään, sillä lätkä vie kaiken ajan, ei siinä paljon muuta maailmanmenoo koulun lisäksi ehdi harrastaa.
Lätkässä on kyllä toi, että se vie kaiken ajan ja osittain se kulttuuri on aika kielteinen, ainakin joissain joukkueissa/seuduilla.
Esimerkki: lapsuudenystäväni poika. Hyvin pienenä innokkaan lätkäperheen (siis lajin faneja ja höntsäpelaajia, ei ammattilaisia) vesana jäälle, kolmivuotiaana ei pelkästään pelannut sujuvasti lätkää vaan oli harvinaisen hyvä siinä jo. Perheen yhteinen harrastus, siihen käytettiin mielellään aikaa ja rahaa, Se oli hyvää yhdessäoloa ja läheisiä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Silloin kun ei pelattu tai treenattu, katsottiin otteluita joko paikan päällä tai telkasta.
Poika oli kuitenkin lahjakas myös sen lisäksi muilla tavoilla. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa alle kouluikäisenä ja alakoululaisena. Erittäin lahjakas ja innokas kuvataiteellisesti, piirtäminen ja maalaus, ja myös spatiaalinen hahmotuskyky. Kaikki lapset tietty rakentelevat, mutta pojan tapa kehittää ja rakentaa palikoista ja legoista ja kärsivällisesti testata ratkaisuja, esimerkiksi erilaisia kattorakenteita. Nautti tästä ja kuinka ollakaan, juuri minun kanssa halusi rakennella, koska minä osasin puhua muustakin kuin lätkästä Ja lähdin tähän leikkiin mukaan, ostin synttäriksi rakennussarjaa yms. Oli myös hyvin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, tieteellinen ote, halusi kovasi tietää luonnon kiertokulusta, puiden elämästä, eläinten kaikista jutuista. Myös kielellinen lahjakkuus, sujuva tarinan kuuntelunja tuottaminen ja oppi minun toista äidinkieltäni ihan kun vain kuuli mun puhuvan äitini kanssa!
Yritin puhua, että otetaan joku muukin kerho harrastukseksi. Selvästi nautti taidejutuista ja noista muista. Että joku yks kuviskerho myös. Ei. Lätkää, lätkää ja lätkää. Hyvä harrastus sekin, mutta kävi kuten kai aika monelle käy, että polvi piti leikata 13-vuotiaana eikä koskaan oikein parantunut sellaiseksi, että huipulla pelataan. Kävelee ja luistelee ihan, mutta verottaa nopeudessa ja liikkeissä ja kipuilee toisinaan rasituksen jälkeen. Eli se NHL-ura on taputeltu. Hyvä peruskiekkoilija, mutta ei tähti. Perhe tosissaan oli suunnitellut jotain, kuinka asuntolaina maksetaan sitten kunnolla, kun poika menee NHL:ään.
No, heidän joukkuessaan oli sellainen mentaliteetti, että koulu on pa..kaa. Koulu on tytöille jne. Nynnyjen hommaa. Tän lahjakkaan lapsen keskiarvo huitelee jossain kutosen ja seiskan välillä, ruotsikin on ho..ojen kieli, kukaan ei lue ruotsia yms. Nyt vanhemmat hieman hädissään ja kääntyvät taa smun puoleen, koska olen kasvatusalan ammattilainen, että miten kouluinti nousuun. Poika on nuuskaa vetävä hieman persuiluun kallellaan oleva hahmo. Meidän yhteinen aika hävisi, kun kaikki päivät meni lätkätreeneissä ja viikonloput peleissä ja lomat leireillä Ja muutenkaan teinit ei ykköspaljon vietä äitien ystävien kanssa aikaa. On kivaa Aina kun nähdään, mutta vaikea pojan nyt ysillä alkaa etsiä sitä kouluintoa, kun kaikki on hänelle vaikeeta, kun ei ole thenyt läksyjö ja on ihan pihalla koko yläkoulun oppimääristä, lukioon ei pääse ellei kovaa työtä tapahdu ja se työ ei motivoi. Myöskään amis ei kiinnosta, koska NHL. Minkään opiskeleminen ei kiinnosta. Ei varmaan, kun tulee epöonnistumisen tunne, kun ei ole oppinut opettelemaan mitään muuta kuin lätkää. Eikä ole kontaktia kuuhun kulttuuriin, ei seuraa mitään muuta.
Pojassa menetettiin esimerkiksi arkkitehdin alku tai mikä vain, vaikka eläinlääkäri. Olen ollut paljon lapsten kanssa, omiakin on, joten kun arvioin hänet lahjakkaaksi, tiedän mihin vertaan. Olen etsinyt nyt keskusteluyhteyttä, että läksyjä vaan, ei muukaan auta. Ja muita harrastuksia. Toki toi on kova isku toi polvil mutta siitä on jo pari vuotta.
Ongelma se, että pahimmillaan se kulttuuri sulkee kaiken muun elämästä. Ei kaikilla, mutta monilla.
Just se on ongelma, että jos kaikki yhden kortin varassa. Ja jos perheen koko henki on jääkiekko, niin joku kuviskerho tai luontokerho tai samoiluharrastus tai lukeminenkin ihan voi vaan tuntua ihan vieraalta kulttuuriltaja paljon iloa ja potentiaalisia ammatteja /harrastuksia jää sivuun.
Tähtien elämähän on ollut tätä, että vain lätkää. Mutta jotain yhtä Selännettä kohden on varman satoja, tuhansia lahjakkaita, joilla joku takaisku, esim vakava sairaus tms estää uran toteutumisen siinä laajuudessa. Sitten kaikki munat on yhdessä korissa. Ja jos mietin Selännettä, niin vaikuttaa aika taukilta, en haluais lapsestani miestä, joka kommentoi vaimonsa jotain kirjaa että "se kirja on tärkeä vain hänelle".
15 v kuvittelee että pääsee johonkin pelialan töihin vain sillä että pelailee tietokonepelejä, koulua ei ole kiinnostusta hoitaa kunnialla :O en tiedä millä tuon saisi realiteetteihin ja tekemään töitäkin unelmansa suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta muistan kun kävin avoimien ovien päivänä poikani luokassa, niin kaikilla jotka pelasivat joko lätkää tai futista niin luki kohdassa Mikä minusta tulee isona? että ammattilainen siinä lajissa. Mielestäni olisi aivan hullua ruveta siinä kohtaa toitottamaan, että ei tule tapahtumaan! Lasta pitää tukea ja kannustaa, kyllä sitä suhteellisuudentajua lapsellekin tulee iän myötä, että osaa miettiä mihin ne omat rahkeet riittää. Pienenä saa unelmoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 12 v höntsääjät heittää juttua kuinka ne pelaa änärissä isona. Saattaa olla että jossain vaiheessa höntsä muuttuu tavoitteelliseksi ja jos kykyjä on niin pääsy ylöspäin ei ole mahdotonta. Molemmat poikani pelasivat kiekkoa, kyllä se valkeni ihan itsestään ettei heistä mitään gretskyjä tule. Toisen joukkueesta yksi pelaa nyt liigassa ja se paras pelaa nyt änärissä! Kyllä hienolta tuntuu katsoa tvstä kun tuttu poika siellä pelaa. Että unelmat voi käydä toteen!
Sanoisin, että ne joilla potentiaalia, on vakavasti lätkän ottaviata perheistä, jossa myös rahaa ja vähintään toisella vanhemmalla aikaa ja halua kestää sitä junttiskeneä homofobioineen ja sovinismeineen ja heräillä viikonloppuna viideltä viemään lapsia pelaamaan. Tossa iässä pitää olla jo tosi hyvä, tosi hyvä siinä ihan fyysisesti ja se kai yleensä tulee sillä, että kasvuiässä jo aika pienenä luistelee koko ajan. Ainakin mun tutut lätkäperheet sellaisia, että pojat (joo aina vaan pojat ainakin heillä) oppii luisteleen samaan aikaan ku kävelee, oikeesti ja mailan kanssa pari vikkkoo sen jälkeen. Koululaisina ne on jo selkeesti ikäisiäön parempia. Silti kaikki se voi kaauanyhteen loukkaantumiseen tai jos esim polvet tms ei kestä, kovia leikkauksia teineillä.
Eli voi olla tosi lahjakas, tosi panostava ja kannustava ja rakastava perhe ja silti se tyssää. Sitten on kasvatettu lapsi, joka ei tiedä mistään muusta mitään, sillä lätkä vie kaiken ajan, ei siinä paljon muuta maailmanmenoo koulun lisäksi ehdi harrastaa.
Lätkässä on kyllä toi, että se vie kaiken ajan ja osittain se kulttuuri on aika kielteinen, ainakin joissain joukkueissa/seuduilla.
Esimerkki: lapsuudenystäväni poika. Hyvin pienenä innokkaan lätkäperheen (siis lajin faneja ja höntsäpelaajia, ei ammattilaisia) vesana jäälle, kolmivuotiaana ei pelkästään pelannut sujuvasti lätkää vaan oli harvinaisen hyvä siinä jo. Perheen yhteinen harrastus, siihen käytettiin mielellään aikaa ja rahaa, Se oli hyvää yhdessäoloa ja läheisiä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Silloin kun ei pelattu tai treenattu, katsottiin otteluita joko paikan päällä tai telkasta.
Poika oli kuitenkin lahjakas myös sen lisäksi muilla tavoilla. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa alle kouluikäisenä ja alakoululaisena. Erittäin lahjakas ja innokas kuvataiteellisesti, piirtäminen ja maalaus, ja myös spatiaalinen hahmotuskyky. Kaikki lapset tietty rakentelevat, mutta pojan tapa kehittää ja rakentaa palikoista ja legoista ja kärsivällisesti testata ratkaisuja, esimerkiksi erilaisia kattorakenteita. Nautti tästä ja kuinka ollakaan, juuri minun kanssa halusi rakennella, koska minä osasin puhua muustakin kuin lätkästä Ja lähdin tähän leikkiin mukaan, ostin synttäriksi rakennussarjaa yms. Oli myös hyvin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, tieteellinen ote, halusi kovasi tietää luonnon kiertokulusta, puiden elämästä, eläinten kaikista jutuista. Myös kielellinen lahjakkuus, sujuva tarinan kuuntelunja tuottaminen ja oppi minun toista äidinkieltäni ihan kun vain kuuli mun puhuvan äitini kanssa!
Yritin puhua, että otetaan joku muukin kerho harrastukseksi. Selvästi nautti taidejutuista ja noista muista. Että joku yks kuviskerho myös. Ei. Lätkää, lätkää ja lätkää. Hyvä harrastus sekin, mutta kävi kuten kai aika monelle käy, että polvi piti leikata 13-vuotiaana eikä koskaan oikein parantunut sellaiseksi, että huipulla pelataan. Kävelee ja luistelee ihan, mutta verottaa nopeudessa ja liikkeissä ja kipuilee toisinaan rasituksen jälkeen. Eli se NHL-ura on taputeltu. Hyvä peruskiekkoilija, mutta ei tähti. Perhe tosissaan oli suunnitellut jotain, kuinka asuntolaina maksetaan sitten kunnolla, kun poika menee NHL:ään.
No, heidän joukkuessaan oli sellainen mentaliteetti, että koulu on pa..kaa. Koulu on tytöille jne. Nynnyjen hommaa. Tän lahjakkaan lapsen keskiarvo huitelee jossain kutosen ja seiskan välillä, ruotsikin on ho..ojen kieli, kukaan ei lue ruotsia yms. Nyt vanhemmat hieman hädissään ja kääntyvät taa smun puoleen, koska olen kasvatusalan ammattilainen, että miten kouluinti nousuun. Poika on nuuskaa vetävä hieman persuiluun kallellaan oleva hahmo. Meidän yhteinen aika hävisi, kun kaikki päivät meni lätkätreeneissä ja viikonloput peleissä ja lomat leireillä Ja muutenkaan teinit ei ykköspaljon vietä äitien ystävien kanssa aikaa. On kivaa Aina kun nähdään, mutta vaikea pojan nyt ysillä alkaa etsiä sitä kouluintoa, kun kaikki on hänelle vaikeeta, kun ei ole thenyt läksyjö ja on ihan pihalla koko yläkoulun oppimääristä, lukioon ei pääse ellei kovaa työtä tapahdu ja se työ ei motivoi. Myöskään amis ei kiinnosta, koska NHL. Minkään opiskeleminen ei kiinnosta. Ei varmaan, kun tulee epöonnistumisen tunne, kun ei ole oppinut opettelemaan mitään muuta kuin lätkää. Eikä ole kontaktia kuuhun kulttuuriin, ei seuraa mitään muuta.
Pojassa menetettiin esimerkiksi arkkitehdin alku tai mikä vain, vaikka eläinlääkäri. Olen ollut paljon lapsten kanssa, omiakin on, joten kun arvioin hänet lahjakkaaksi, tiedän mihin vertaan. Olen etsinyt nyt keskusteluyhteyttä, että läksyjä vaan, ei muukaan auta. Ja muita harrastuksia. Toki toi on kova isku toi polvil mutta siitä on jo pari vuotta.
Ongelma se, että pahimmillaan se kulttuuri sulkee kaiken muun elämästä. Ei kaikilla, mutta monilla.
Nyt jotain rajaa näihin satuilujuttuihin. Jollakin on nyt tarinointi oikein kunnolla päällä ja joku vielä uskoo tämän. Hohhoijaa sentään miten väsynyttä jääkiekon mollaamista taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 12 v höntsääjät heittää juttua kuinka ne pelaa änärissä isona. Saattaa olla että jossain vaiheessa höntsä muuttuu tavoitteelliseksi ja jos kykyjä on niin pääsy ylöspäin ei ole mahdotonta. Molemmat poikani pelasivat kiekkoa, kyllä se valkeni ihan itsestään ettei heistä mitään gretskyjä tule. Toisen joukkueesta yksi pelaa nyt liigassa ja se paras pelaa nyt änärissä! Kyllä hienolta tuntuu katsoa tvstä kun tuttu poika siellä pelaa. Että unelmat voi käydä toteen!
Sanoisin, että ne joilla potentiaalia, on vakavasti lätkän ottaviata perheistä, jossa myös rahaa ja vähintään toisella vanhemmalla aikaa ja halua kestää sitä junttiskeneä homofobioineen ja sovinismeineen ja heräillä viikonloppuna viideltä viemään lapsia pelaamaan. Tossa iässä pitää olla jo tosi hyvä, tosi hyvä siinä ihan fyysisesti ja se kai yleensä tulee sillä, että kasvuiässä jo aika pienenä luistelee koko ajan. Ainakin mun tutut lätkäperheet sellaisia, että pojat (joo aina vaan pojat ainakin heillä) oppii luisteleen samaan aikaan ku kävelee, oikeesti ja mailan kanssa pari vikkkoo sen jälkeen. Koululaisina ne on jo selkeesti ikäisiäön parempia. Silti kaikki se voi kaauanyhteen loukkaantumiseen tai jos esim polvet tms ei kestä, kovia leikkauksia teineillä.
Eli voi olla tosi lahjakas, tosi panostava ja kannustava ja rakastava perhe ja silti se tyssää. Sitten on kasvatettu lapsi, joka ei tiedä mistään muusta mitään, sillä lätkä vie kaiken ajan, ei siinä paljon muuta maailmanmenoo koulun lisäksi ehdi harrastaa.
Lätkässä on kyllä toi, että se vie kaiken ajan ja osittain se kulttuuri on aika kielteinen, ainakin joissain joukkueissa/seuduilla.
Esimerkki: lapsuudenystäväni poika. Hyvin pienenä innokkaan lätkäperheen (siis lajin faneja ja höntsäpelaajia, ei ammattilaisia) vesana jäälle, kolmivuotiaana ei pelkästään pelannut sujuvasti lätkää vaan oli harvinaisen hyvä siinä jo. Perheen yhteinen harrastus, siihen käytettiin mielellään aikaa ja rahaa, Se oli hyvää yhdessäoloa ja läheisiä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Silloin kun ei pelattu tai treenattu, katsottiin otteluita joko paikan päällä tai telkasta.
Poika oli kuitenkin lahjakas myös sen lisäksi muilla tavoilla. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa alle kouluikäisenä ja alakoululaisena. Erittäin lahjakas ja innokas kuvataiteellisesti, piirtäminen ja maalaus, ja myös spatiaalinen hahmotuskyky. Kaikki lapset tietty rakentelevat, mutta pojan tapa kehittää ja rakentaa palikoista ja legoista ja kärsivällisesti testata ratkaisuja, esimerkiksi erilaisia kattorakenteita. Nautti tästä ja kuinka ollakaan, juuri minun kanssa halusi rakennella, koska minä osasin puhua muustakin kuin lätkästä Ja lähdin tähän leikkiin mukaan, ostin synttäriksi rakennussarjaa yms. Oli myös hyvin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, tieteellinen ote, halusi kovasi tietää luonnon kiertokulusta, puiden elämästä, eläinten kaikista jutuista. Myös kielellinen lahjakkuus, sujuva tarinan kuuntelunja tuottaminen ja oppi minun toista äidinkieltäni ihan kun vain kuuli mun puhuvan äitini kanssa!
Yritin puhua, että otetaan joku muukin kerho harrastukseksi. Selvästi nautti taidejutuista ja noista muista. Että joku yks kuviskerho myös. Ei. Lätkää, lätkää ja lätkää. Hyvä harrastus sekin, mutta kävi kuten kai aika monelle käy, että polvi piti leikata 13-vuotiaana eikä koskaan oikein parantunut sellaiseksi, että huipulla pelataan. Kävelee ja luistelee ihan, mutta verottaa nopeudessa ja liikkeissä ja kipuilee toisinaan rasituksen jälkeen. Eli se NHL-ura on taputeltu. Hyvä peruskiekkoilija, mutta ei tähti. Perhe tosissaan oli suunnitellut jotain, kuinka asuntolaina maksetaan sitten kunnolla, kun poika menee NHL:ään.
No, heidän joukkuessaan oli sellainen mentaliteetti, että koulu on pa..kaa. Koulu on tytöille jne. Nynnyjen hommaa. Tän lahjakkaan lapsen keskiarvo huitelee jossain kutosen ja seiskan välillä, ruotsikin on ho..ojen kieli, kukaan ei lue ruotsia yms. Nyt vanhemmat hieman hädissään ja kääntyvät taa smun puoleen, koska olen kasvatusalan ammattilainen, että miten kouluinti nousuun. Poika on nuuskaa vetävä hieman persuiluun kallellaan oleva hahmo. Meidän yhteinen aika hävisi, kun kaikki päivät meni lätkätreeneissä ja viikonloput peleissä ja lomat leireillä Ja muutenkaan teinit ei ykköspaljon vietä äitien ystävien kanssa aikaa. On kivaa Aina kun nähdään, mutta vaikea pojan nyt ysillä alkaa etsiä sitä kouluintoa, kun kaikki on hänelle vaikeeta, kun ei ole thenyt läksyjö ja on ihan pihalla koko yläkoulun oppimääristä, lukioon ei pääse ellei kovaa työtä tapahdu ja se työ ei motivoi. Myöskään amis ei kiinnosta, koska NHL. Minkään opiskeleminen ei kiinnosta. Ei varmaan, kun tulee epöonnistumisen tunne, kun ei ole oppinut opettelemaan mitään muuta kuin lätkää. Eikä ole kontaktia kuuhun kulttuuriin, ei seuraa mitään muuta.
Pojassa menetettiin esimerkiksi arkkitehdin alku tai mikä vain, vaikka eläinlääkäri. Olen ollut paljon lapsten kanssa, omiakin on, joten kun arvioin hänet lahjakkaaksi, tiedän mihin vertaan. Olen etsinyt nyt keskusteluyhteyttä, että läksyjä vaan, ei muukaan auta. Ja muita harrastuksia. Toki toi on kova isku toi polvil mutta siitä on jo pari vuotta.
Ongelma se, että pahimmillaan se kulttuuri sulkee kaiken muun elämästä. Ei kaikilla, mutta monilla.
Nyt jotain rajaa näihin satuilujuttuihin. Jollakin on nyt tarinointi oikein kunnolla päällä ja joku vielä uskoo tämän. Hohhoijaa sentään miten väsynyttä jääkiekon mollaamista taas.
Aina on näitä ihmisiä, joille pitkä teksti on ongelma. Herne vedetään nenään, koska ei pysty käsittelemään informaatiota kuin kahden rivin verran.
Kirjoittaja ei kyllä mollannut lätkää. Vaan kirjoitti kauniisti, miten hyvä harrastus perheelle se oli.
Mutta jos itse lätkää harrastat, tiedät, että se vie valtaosan teinin ajasta, varsinkin jos asuu vähänkin kauempana halleilta, niin matkat.
En jaksa ihmisiä, joille keskustelu on kaksi lausetta per henkilö. Minusta oli kiva lukea tuo juttu juuri siksi, että hän perusteli niin hyvin. Tarina on täysin uskottava. Vastaavaa mulla suvun kahdessa pojassa, miinus toi polvijuttu, toisella kyllä tullut pelissä hammasvamma, jota oli kurja korjata.
Oon samaa mieltä kuin kirjoittaja, että lätkän ongelma harrastuksena on se aikaavievyys, myös perheeltä. Ei kaikkien työt ja oma terveystilanne mahdollista sitä. Juuri tuota että viikonloput aina kiinni lapsen harrastuksessa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta muistan kun kävin avoimien ovien päivänä poikani luokassa, niin kaikilla jotka pelasivat joko lätkää tai futista niin luki kohdassa Mikä minusta tulee isona? että ammattilainen siinä lajissa. Mielestäni olisi aivan hullua ruveta siinä kohtaa toitottamaan, että ei tule tapahtumaan! Lasta pitää tukea ja kannustaa, kyllä sitä suhteellisuudentajua lapsellekin tulee iän myötä, että osaa miettiä mihin ne omat rahkeet riittää. Pienenä saa unelmoida.
Niin jos on alakoulussa tuo haaveena, mutta yläkoulussa toi haave ei vaan ole kaikille pelaajille realistinen ja se pitäisi tiedostaa. Joillakin keho puoltaa uraa ja toisilla ei, ihan siis sekin seikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12-vuotias voi haaveilla vielä ihan mistä vain ja hyvä niin, että on jostakin kiinnostunut. Mielenkiinnon kohteet ehtivät muuttua vielä moneen kertaan. Harva keksii jo lapsena haluavansa esim. lääkäriksi ja on vielä aikuisenakin ehdottomasti samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Paras kyllä tehdä realiteetit selviksi lapselle jottei kuvittele turhia. Muuten tulee taas katkeruus siitä että annettiin haaveilla naurettavuuksia eikä kerrottu että mitään näistä unelmista et todellakaan pysty toteuttamaan. Tuhlaa vain monta vuotta moiseen.
Ollaanko Suomessa oikeasti näin karuja.
Haaveilla saa vain realistisia haaveita. Mitä haaveita ne sellaiset muka ovat. Nehän ovat suunnitelmia eivätkä mitään haaveita.
Itsekin sain sellaisen kasvatuksen, että turhia ei pidä haaveilla. Opin siitä vain sen, että en kerro haaveitani, suunnitelmiani enkä ajatuksiani vanhemmilleni. Nykyään ihmettelevät että miksi en puhu heille asioistani. Eivät yhtään ymmärrä että en kaipaa sitä että pessimismillä lyödään naamaan heti jos omia asioita menee kertomaan.
Miksi epäonnistumista pelätään niin paljon, että lapsetkin ohjataan asettamaan rima niin matalalle, että sen varmasti ylittää. Haaveetkin kielletään. Surullista tässä on se, että vaikka riman asettaisi kuinka alas hyvänsä, ei sitä välttämättä onnistu ylittämään. Voi tulla vaikka mitä yllättäviä esteitä. Kaupan kassan ura voi kaatua siihen, että kaikkialla aletaan käyttämään automaattikassoja.
Eikö kannattaisi opettaa, että epäonnistuminen on osa elämää eikä mikään maailmanloppu. Kaikessa ei aina tarvitse onnistua ja silti voi olla hyvä ihminen. Sitä voi muuttaa suunnitelmia jos ei onnistu siinä ykköstoiveessa. Tai sitten voi yrittää uudestaan ja välttää ne virheet jotka tuli edellisellä kerralla tehtyä.
Mitä ihmiselle jää jos haaveetkin kielletään?
Minäpä kerron mitä tapahtui omalla vuosikurssillani lääkiksessä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana kaksi laittoi hanskat tiskiin, koska oli liian vaikeaa. Olivat päässeet sisään keskivertoa paremmilla arvosanoilla, mutta kyvyt eivät riittäneet itse opiskeluun.
Sitten kun meni töihin niin alan vaatimukset vasta oikeasti selvisivät. Pitää tehdä järkyttävän nopeasti järkyttävän suuria päätöksiä liukuhihnalta. Siinä ei hyvään lopputulokseen pääse, jos ei pysty 12-vuotiaana lukemaan normaalia tahtia suomen kieltä.
Lisäksi jo heti ensimmäisen puolen vuoden aikana tenttikirjat olivat täysin englanninkielisiä eli C2 taitotason kirjoja, joissa minäkin englannistä huippuarvosanat kirjoittanut jouduin käyttämään sanakirjaa.
Näitä kommentoijia, jotka sanovat, että kuka tahansa voi lääkäriksi valmistua, on aina riittänyt. Ja riittää. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Ja hyvähän se on, että karsintaa tapahtuu. Ensin lukiossa, sitten sisäänpääsyssä ja sitten itse opiskelussa. Ja loppukarsinta tapahtuu sitten kun työelämässä pitäisi pärjätä. Karsinta on potilaiden etu.
Kaikista ei voi tulla kaikkea. Ja monasti se haave ei todellisuudessa ole edes sen arvoista. Lääkärin ammatti ainakaan ei usein ole sen kaiken haaveilun arvoista.
Vierailija kirjoitti:
15 v kuvittelee että pääsee johonkin pelialan töihin vain sillä että pelailee tietokonepelejä, koulua ei ole kiinnostusta hoitaa kunnialla :O en tiedä millä tuon saisi realiteetteihin ja tekemään töitäkin unelmansa suhteen.
Kaiva esiin minkälainen olisi pelialan koulutuspolku ja juttele siitä lapsesi kanssa: eli joku voi päästä pitkälle tuurilla ja luonnonlahjakkuudella MUTTA yliopistossa on tämä "xyz"-koulutus mistä kerrotaan näin "mmmm..." - siinähän sulle tavoitetta. Sitten vaan pitäisi nyt päästä lukioon ja ottaa siellä matematiikkaa ja xyz. Ja onhan noita IT -linjojakin lukioissa, kannattaa varmaan tutustua ja hakeutua ehkä sellaiseen..." jne.
Mene siis tavallaan mentoriksi (mikä ON vanhempien tehtävä) ja kannusta. Jos hänen mielenkiintonsa muuttuu, onhan ainakin jollain polulla kohti 'järkevää aikuisuutta'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 12 v höntsääjät heittää juttua kuinka ne pelaa änärissä isona. Saattaa olla että jossain vaiheessa höntsä muuttuu tavoitteelliseksi ja jos kykyjä on niin pääsy ylöspäin ei ole mahdotonta. Molemmat poikani pelasivat kiekkoa, kyllä se valkeni ihan itsestään ettei heistä mitään gretskyjä tule. Toisen joukkueesta yksi pelaa nyt liigassa ja se paras pelaa nyt änärissä! Kyllä hienolta tuntuu katsoa tvstä kun tuttu poika siellä pelaa. Että unelmat voi käydä toteen!
Sanoisin, että ne joilla potentiaalia, on vakavasti lätkän ottaviata perheistä, jossa myös rahaa ja vähintään toisella vanhemmalla aikaa ja halua kestää sitä junttiskeneä homofobioineen ja sovinismeineen ja heräillä viikonloppuna viideltä viemään lapsia pelaamaan. Tossa iässä pitää olla jo tosi hyvä, tosi hyvä siinä ihan fyysisesti ja se kai yleensä tulee sillä, että kasvuiässä jo aika pienenä luistelee koko ajan. Ainakin mun tutut lätkäperheet sellaisia, että pojat (joo aina vaan pojat ainakin heillä) oppii luisteleen samaan aikaan ku kävelee, oikeesti ja mailan kanssa pari vikkkoo sen jälkeen. Koululaisina ne on jo selkeesti ikäisiäön parempia. Silti kaikki se voi kaauanyhteen loukkaantumiseen tai jos esim polvet tms ei kestä, kovia leikkauksia teineillä.
Eli voi olla tosi lahjakas, tosi panostava ja kannustava ja rakastava perhe ja silti se tyssää. Sitten on kasvatettu lapsi, joka ei tiedä mistään muusta mitään, sillä lätkä vie kaiken ajan, ei siinä paljon muuta maailmanmenoo koulun lisäksi ehdi harrastaa.
Lätkässä on kyllä toi, että se vie kaiken ajan ja osittain se kulttuuri on aika kielteinen, ainakin joissain joukkueissa/seuduilla.
Esimerkki: lapsuudenystäväni poika. Hyvin pienenä innokkaan lätkäperheen (siis lajin faneja ja höntsäpelaajia, ei ammattilaisia) vesana jäälle, kolmivuotiaana ei pelkästään pelannut sujuvasti lätkää vaan oli harvinaisen hyvä siinä jo. Perheen yhteinen harrastus, siihen käytettiin mielellään aikaa ja rahaa, Se oli hyvää yhdessäoloa ja läheisiä ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Silloin kun ei pelattu tai treenattu, katsottiin otteluita joko paikan päällä tai telkasta.
Poika oli kuitenkin lahjakas myös sen lisäksi muilla tavoilla. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa alle kouluikäisenä ja alakoululaisena. Erittäin lahjakas ja innokas kuvataiteellisesti, piirtäminen ja maalaus, ja myös spatiaalinen hahmotuskyky. Kaikki lapset tietty rakentelevat, mutta pojan tapa kehittää ja rakentaa palikoista ja legoista ja kärsivällisesti testata ratkaisuja, esimerkiksi erilaisia kattorakenteita. Nautti tästä ja kuinka ollakaan, juuri minun kanssa halusi rakennella, koska minä osasin puhua muustakin kuin lätkästä Ja lähdin tähän leikkiin mukaan, ostin synttäriksi rakennussarjaa yms. Oli myös hyvin kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, tieteellinen ote, halusi kovasi tietää luonnon kiertokulusta, puiden elämästä, eläinten kaikista jutuista. Myös kielellinen lahjakkuus, sujuva tarinan kuuntelunja tuottaminen ja oppi minun toista äidinkieltäni ihan kun vain kuuli mun puhuvan äitini kanssa!
Yritin puhua, että otetaan joku muukin kerho harrastukseksi. Selvästi nautti taidejutuista ja noista muista. Että joku yks kuviskerho myös. Ei. Lätkää, lätkää ja lätkää. Hyvä harrastus sekin, mutta kävi kuten kai aika monelle käy, että polvi piti leikata 13-vuotiaana eikä koskaan oikein parantunut sellaiseksi, että huipulla pelataan. Kävelee ja luistelee ihan, mutta verottaa nopeudessa ja liikkeissä ja kipuilee toisinaan rasituksen jälkeen. Eli se NHL-ura on taputeltu. Hyvä peruskiekkoilija, mutta ei tähti. Perhe tosissaan oli suunnitellut jotain, kuinka asuntolaina maksetaan sitten kunnolla, kun poika menee NHL:ään.
No, heidän joukkuessaan oli sellainen mentaliteetti, että koulu on pa..kaa. Koulu on tytöille jne. Nynnyjen hommaa. Tän lahjakkaan lapsen keskiarvo huitelee jossain kutosen ja seiskan välillä, ruotsikin on ho..ojen kieli, kukaan ei lue ruotsia yms. Nyt vanhemmat hieman hädissään ja kääntyvät taa smun puoleen, koska olen kasvatusalan ammattilainen, että miten kouluinti nousuun. Poika on nuuskaa vetävä hieman persuiluun kallellaan oleva hahmo. Meidän yhteinen aika hävisi, kun kaikki päivät meni lätkätreeneissä ja viikonloput peleissä ja lomat leireillä Ja muutenkaan teinit ei ykköspaljon vietä äitien ystävien kanssa aikaa. On kivaa Aina kun nähdään, mutta vaikea pojan nyt ysillä alkaa etsiä sitä kouluintoa, kun kaikki on hänelle vaikeeta, kun ei ole thenyt läksyjö ja on ihan pihalla koko yläkoulun oppimääristä, lukioon ei pääse ellei kovaa työtä tapahdu ja se työ ei motivoi. Myöskään amis ei kiinnosta, koska NHL. Minkään opiskeleminen ei kiinnosta. Ei varmaan, kun tulee epöonnistumisen tunne, kun ei ole oppinut opettelemaan mitään muuta kuin lätkää. Eikä ole kontaktia kuuhun kulttuuriin, ei seuraa mitään muuta.
Pojassa menetettiin esimerkiksi arkkitehdin alku tai mikä vain, vaikka eläinlääkäri. Olen ollut paljon lapsten kanssa, omiakin on, joten kun arvioin hänet lahjakkaaksi, tiedän mihin vertaan. Olen etsinyt nyt keskusteluyhteyttä, että läksyjä vaan, ei muukaan auta. Ja muita harrastuksia. Toki toi on kova isku toi polvil mutta siitä on jo pari vuotta.
Ongelma se, että pahimmillaan se kulttuuri sulkee kaiken muun elämästä. Ei kaikilla, mutta monilla.
Nyt jotain rajaa näihin satuilujuttuihin. Jollakin on nyt tarinointi oikein kunnolla päällä ja joku vielä uskoo tämän. Hohhoijaa sentään miten väsynyttä jääkiekon mollaamista taas.
Aina on näitä ihmisiä, joille pitkä teksti on ongelma. Herne vedetään nenään, koska ei pysty käsittelemään informaatiota kuin kahden rivin verran.
Kirjoittaja ei kyllä mollannut lätkää. Vaan kirjoitti kauniisti, miten hyvä harrastus perheelle se oli.
Mutta jos itse lätkää harrastat, tiedät, että se vie valtaosan teinin ajasta, varsinkin jos asuu vähänkin kauempana halleilta, niin matkat.En jaksa ihmisiä, joille keskustelu on kaksi lausetta per henkilö. Minusta oli kiva lukea tuo juttu juuri siksi, että hän perusteli niin hyvin. Tarina on täysin uskottava. Vastaavaa mulla suvun kahdessa pojassa, miinus toi polvijuttu, toisella kyllä tullut pelissä hammasvamma, jota oli kurja korjata.
Oon samaa mieltä kuin kirjoittaja, että lätkän ongelma harrastuksena on se aikaavievyys, myös perheeltä. Ei kaikkien työt ja oma terveystilanne mahdollista sitä. Juuri tuota että viikonloput aina kiinni lapsen harrastuksessa.
Olen eri, mutta olihan tuossa kirjoituksessa monta kohtaa mistä sen huomaa trollikirjoitukseksi missä halutaan vaan pilkata jääkiekonpelaajia. Lueppa kirjoitus uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta muistan kun kävin avoimien ovien päivänä poikani luokassa, niin kaikilla jotka pelasivat joko lätkää tai futista niin luki kohdassa Mikä minusta tulee isona? että ammattilainen siinä lajissa. Mielestäni olisi aivan hullua ruveta siinä kohtaa toitottamaan, että ei tule tapahtumaan! Lasta pitää tukea ja kannustaa, kyllä sitä suhteellisuudentajua lapsellekin tulee iän myötä, että osaa miettiä mihin ne omat rahkeet riittää. Pienenä saa unelmoida.
Niin jos on alakoulussa tuo haaveena, mutta yläkoulussa toi haave ei vaan ole kaikille pelaajille realistinen ja se pitäisi tiedostaa. Joillakin keho puoltaa uraa ja toisilla ei, ihan siis sekin seikka.
Oman pojan kaverit aikanaan olivat myös kaikki matkalla NHLlään tai Bundesliigaan.
Lahjakkaita hermoja myös koulussa.
Jokainen heistä otti alakoulussa ylimääräisen kielen. Jääkiekkoilijat Ranskan (Kanadan toinen kieli) , futarit saksan.
Toki me vanhemmatkin tässä vähän heitä motivoimme :) Kaikille vanhemmille oli myös selvää, että läksyt on tehtävä ja varmaan jokainen kävi niitä keskusteluja lapsen kanssa, että "jos tulee joku vamma, haluatko oikeasti sitten olla loppuelämäsi joku jääkoneen kuski".
No eipä tullut heistä ammattiurheilijoita, siirtyivät harrastepuolelle viimeistään lukioon mentäessä, mutta ovat nyt kaikki tahoillaan yliopistossa. Tavoittelemassa mm urheilulääkärin, liikunnanopettajan, juristin ja laskentatoimen ekonomin uraa.
Alue: Aihe vapaa
Minä haaveilen vieläkin naurettavuuksia vaikka olen viisikymppinen perheenäiti.
Naurettavuuksien haaveilu on yksi on yksi asia jolla olen päässyt yli vaikeista ajoista. Se helpottaa kun pystyy hetkeksi irtautumaan arjen ongelmista.
Ymmärrän toki, että keinoni on lapsellinen. Oikeat aikuiset turvautuvat viinaan silloin kun on vaikeaa. - En kuitenkaan ole koskaan vahingoittanut ketään sillä että välillä pakenen naurettaviin haaveisiin.