Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Sekin on hyvä saavutus!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voihan sentään:/ Itse olen myös haaveillut eläinlääkärin ammatista. Ysiluokan todistuksen keskiarvo 5.4, eli ei mitään saumaa lukioon, eikä se edes ollut tavoite. Koulu ei vaan koskaan ollut oma juttu. Joskus parikymppisenä se muuttui, kun aloin ymmärtämään oman tapani oppimaan. Nyt, 18-vuotta myöhemmin olen opiskellut itseni eläinlääkäriksi ja työpaikkakin on valmiina.
Töitä se unelman toteuttaminen vaatii- ja ihmisen, joka uskoo suhun.
Paras kyllä tehdä realiteetit selviksi lapselle jottei kuvittele turhia. Muuten tulee taas katkeruus siitä että annettiin haaveilla naurettavuuksia eikä kerrottu että mitään näistä unelmista et todellakaan pysty toteuttamaan. Tuhlaa vain monta vuotta moiseen.
eläinlääkäri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voihan sentään:/ Itse olen myös haaveillut eläinlääkärin ammatista. Ysiluokan todistuksen keskiarvo 5.4, eli ei mitään saumaa lukioon, eikä se edes ollut tavoite. Koulu ei vaan koskaan ollut oma juttu. Joskus parikymppisenä se muuttui, kun aloin ymmärtämään oman tapani oppimaan. Nyt, 18-vuotta myöhemmin olen opiskellut itseni eläinlääkäriksi ja työpaikkakin on valmiina.
Töitä se unelman toteuttaminen vaatii- ja ihmisen, joka uskoo suhun.
Helsinki vai Tarto? Ero on kuin yöllä ja päivällä. Toiseen pääsee rahalla ja keskinkertaisella osaamisella, toisessa kilpaillaan tosissaan omasta paikasta.
Vierailija kirjoitti:
Sisä-Suomen nurkkapubit on kansoitettu menneillä NHL-lupauksilla, joiden elämän kirkkaimmat tähtihetket olivat rinnakkaisluokan voittaminen yläasteen liikuntatunnilla.
Eikä ne vieläkään ymmärrä lajia oikein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos hoitaa koulunsa hyvin niin anna haaveilla ja puhua. Kun ammatinvalinta tulee myöhemmin eteen niin unelmat kariutuvat joka tapauksessa.
Kyllä ne epärealistisimmat kaatuvat jo sitä ennen.
Eiköhän sitä kohta päästä normaaliin elämään, jolloin ikä tuo viisautta ja muiden joukossa pyöriminen realismia ajatteluun.
12-vuotias on vielä lapsi, joten ei kannata torpata haaveita. Mutta vaadi/kato nyt kuitenkin, että koulu pitää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
eläinlääkäri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voihan sentään:/ Itse olen myös haaveillut eläinlääkärin ammatista. Ysiluokan todistuksen keskiarvo 5.4, eli ei mitään saumaa lukioon, eikä se edes ollut tavoite. Koulu ei vaan koskaan ollut oma juttu. Joskus parikymppisenä se muuttui, kun aloin ymmärtämään oman tapani oppimaan. Nyt, 18-vuotta myöhemmin olen opiskellut itseni eläinlääkäriksi ja työpaikkakin on valmiina.
Töitä se unelman toteuttaminen vaatii- ja ihmisen, joka uskoo suhun.Helsinki vai Tarto? Ero on kuin yöllä ja päivällä. Toiseen pääsee rahalla ja keskinkertaisella osaamisella, toisessa kilpaillaan tosissaan omasta paikasta.
Mitä helkkarin väliä? Jos pääsee toteuttamaan omaa unelmaansa, niin mitä väliä sillä on, onko käynyt koulunsa Helsingissä vai Tartossa? Statuksen ja ulkoisen arvostuksenko takia asioita vain tehdään, ja jos ei ole se kaikista paras ja arvostetuin, niin pitää häpeillä itseään ja ruoskia selkään että "tyhmä minä, en päässyt sinne parempaan kouluun"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paras kyllä tehdä realiteetit selviksi lapselle jottei kuvittele turhia. Muuten tulee taas katkeruus siitä että annettiin haaveilla naurettavuuksia eikä kerrottu että mitään näistä unelmista et todellakaan pysty toteuttamaan. Tuhlaa vain monta vuotta moiseen.
Sinä olet epäonnistunut ja haluat että muutkin epäonnistuvat.
Laittakaa tavoitteet korkealle ja ylittäkää ne.
Anna haaveilla, voitte käydä yhdessä läpi joidenkin NHL tähtien urakehityksen lapsesta aikuisuuteen ihan että tulee selväksi mitä se vaatii. You Tube tähteyteen ei välttämättä tarvitse kuin sen todella hyvän idean ja pitkäjänyeisyyttä.
Joku sinne huipulle aina pääsee, miksi ei siis sinun lapsesi?
Jos lapsella on ala-asteella huono koulumenestys, kannattaa syy selvittää, se on useimmiten jotakin muuta kuin alhainen älykkyysosamäärä. Lukihäiriö, adhd, huonot kotiolot, koulukiusaaminen, luokassa liikaa häiriötä tai opettajalla ei ole tarpeeksi aikaa, jne. Lapsuudessa rakennetaan pohjaa loppuelämää varten, älkää jättäkö niitä mukuloita yksin ongelmiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Välillä menee vähän yli tämä ”kaikki on mahdollista kunhan yrittää tarpeeksi”.
Pitää olla myös onnekas, ahkera, sitkeä, lahjakas, älykäs yms
Hämmästyttävää on myös se, miten ahkerat ja sinnikkäät tuntuvat olevan muita onnekkaampia ja älykkäämpiä, ehkä myös lahjakkaampia.
Tutun poika haaveli jääkiekkourasta ja niin vain kipusi Sm-tasolle ja nyt näkyy pelaavan ulkomailla. Tyttärensä taas haaveili taiteellisesta alasta ja hänkin näkyy päässeen unelma-ammattiinsa lehtijuttujen perusteella. Molemmat kiittävät kotoa saatua kannustusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi haaveili, että ois kiva, kun elämä ois 1/3 futista, 1/3 rocktähteyttä ja 1/3 haastatteluja.
Nyt ihan fiksu lukiolainen. Ammattihaaveet on vaihtuneet, mutta futis ja teatteri/esiintyminen edelleen rakkaita harrastuksia.
Jos noin hyvin on hallinnut lapsena murtoluvut, niin ei ihme jos on fiksu lukiolainen :) Tämä oli kyllä hellyttävä juttu. Ja ihan oikeasti, mitä matematiikan sovellusta elämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Välillä menee vähän yli tämä ”kaikki on mahdollista kunhan yrittää tarpeeksi”.
Pitää olla myös onnekas, ahkera, sitkeä, lahjakas, älykäs yms
Hämmästyttävää on myös se, miten ahkerat ja sinnikkäät tuntuvat olevan muita onnekkaampia ja älykkäämpiä, ehkä myös lahjakkaampia.
Eivät ahkerat todennäköisesti ole muita onnekkaampia. Se vain näyttää siltä. Nimittäin kun käyttää paljon aikaa johonkin asiaan, treenaa tosissaan ja pitää silmät auki kaikille mahdollisuuksille, niin todennäköisesti jossain kohtaa onni on myöten.
Ahkeruus siis lisää todennäköisyyttä sille, että saa onnenpotkun, koska ahkerana käyttää siihen omaan juttuunsa aikaa ja energiaa, kohtaa helpommin hienoja mahdollisuuksia. Jos taas lähinnä laiskasti haaveilee ja haihattelee jostain asiasta, mutta ei tee sen eteen varsinaisesti töitä, niin monet mahdollisuudet menevät sivu suun. Saati sitten, jos ei uskalla edes haaveilla, silloinhan ei ainakaan ole onni myöten, kun ei ole edes mieli tai silmät avoinna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset unelmia ei kannata turhaan tappaa, antaa lapsen unelmoida. Vanhempana anna kaikki tuki lapsen unelmille, koska ikinä et voi etukäteen tietää mitä lapsestasi tulee ja mihin häntä intohimo vie. Ei vie mihinkään, jos lannistat hänet alkuunsa eikä sitä vanhemman pidä tai tarvitse tehdä. Kyllä fiksu lapsi kokemuksen kautta ihan itse oppii missä oman lahjakkuuden rajat kulkevat. Jos vanhempi lannistaa lapsen ja tuhoaa hänen itsetuntonsa, ei lapsi usko itseensä enää missään asiassa - jos ei ole tarpeeksi lahjakas pelaamaan jääkiekkoa NHL:ssä, voi itseensä uskovasta lapsesta tulla lahjakas manageri tai fysiikkavalmentaja.
Ihaile, kannusta ja ihaile lisää. Me suomalaiset olemme tottuneet kasvattamaan lapsemme liiaksi periaatteella "paras ampua unelmat alas ajoissa, ettei pety / ylpisty". Ihailu ja kannustus on tärkeää siksi, että lapselle kasvaa vahva itsetunto, jonka varassa hän kestää sen, ettei olekaan seuraava balettitanssijasensaatio tai olympiamitalisti ja jotta lapsi jaksaa etsiä ja löytää oman intohimonsa ja lahjakkuutensa kohteen oli se sitten lääkäri, sähköasentaja tai vaikka urheilija.
Anna lapsen harrastaa vapaasti sitä mitä haluaa opintojen kouln ohella. Jos hänessä on potentiaalia nousta joksikin suureksi, se kyllä huomataan. Jos näin ei ole, hän huomaa varmasti ennen pitkää itsekin asian ja antaa urahaaveiden jäädä vain harrastukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi haaveili, että ois kiva, kun elämä ois 1/3 futista, 1/3 rocktähteyttä ja 1/3 haastatteluja.
Nyt ihan fiksu lukiolainen. Ammattihaaveet on vaihtuneet, mutta futis ja teatteri/esiintyminen edelleen rakkaita harrastuksia.
Jos noin hyvin on hallinnut lapsena murtoluvut, niin ei ihme jos on fiksu lukiolainen :) Tämä oli kyllä hellyttävä juttu. Ja ihan oikeasti, mitä matematiikan sovellusta elämään!
Murtoluvut opetetaan koulussa jossain kolmannen luokan tienoilla. Jos ei niitä siis lapsena hallitse, on heikkolahjainen. Ei normaalien asioiden oppiminen ole mikään hehkutuksen arvoinen asia.
Ymmärrän kipuilun, mutta toivoisin ettet tapa haaveita kovin jyrkästi. Mulla oli lapsena kaikenlaisia mm ammattihaaveita ja tavoitteita harrastuksissa, mutta ikinä ei oikein kannustettu mihinkään ja autettu esim sen suhteen mitä haave vaatisi. Olen siis 43-vuotias nyt ja mun nuoruudessa ei ollut samanlaista pääsyä tietoon kuin nykyään :D
Halusin pitkään poliisiksi - ja varsinkin moottoripyöräpoliisiksi - ja etenkin äitini oli tästä jotenkin ihan älyttömän nihkeänä. Toki esim. tieto poliisikoulun valintakokeista oli saatavilla itselläkin, ja olisin voinut vaan hakea, mutta valitettavasti se kotona kuultu dissaaminen poliisin työn paskuudesta, miten ei ole naisten hommaa (ja etenkään mp-poliisin, koska siellä naisia on vain ihan pari), huono palkka yms. vaikutti ja en sitten jostain syystä uskaltanut hakea. Tiedän, että epäonnistumisesta pääsykokeessa olisi myös seurannut ilkkumista ja vähättelyä.
Sen sijaan olis ollut kiva, jos vanhemmat olisi vaikka mun kanssa katsoneet vaatimuksia, ehdottaneet miten harjoitella, ja kannustaneet. On iso ero, että sanooko: "sustahan voi tulla suomen eka nainen moottoripyöräpoliisina, vau" vai "ei naisia oo moottoripyöräpoliiseina, ja ne pääsykokeet on tosi rankat, sitten päätyy jotain juoppoja kuljettamaa jos sinne pääseekin. Huh!".
Sama juttu oli muissakin ammattihaaveissa ja myös niiissä, mihin päädyin. Ja harrastuksissa. Masentavaa. Musta parasta on jos vaan kannustat pyytettömästi ja etsitte lapsen kanssa vaikka yhdessä tietoa, että minkälaista työtä tarvitaan, jotta haave voi totetuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eläinlääkäri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voihan sentään:/ Itse olen myös haaveillut eläinlääkärin ammatista. Ysiluokan todistuksen keskiarvo 5.4, eli ei mitään saumaa lukioon, eikä se edes ollut tavoite. Koulu ei vaan koskaan ollut oma juttu. Joskus parikymppisenä se muuttui, kun aloin ymmärtämään oman tapani oppimaan. Nyt, 18-vuotta myöhemmin olen opiskellut itseni eläinlääkäriksi ja työpaikkakin on valmiina.
Töitä se unelman toteuttaminen vaatii- ja ihmisen, joka uskoo suhun.Helsinki vai Tarto? Ero on kuin yöllä ja päivällä. Toiseen pääsee rahalla ja keskinkertaisella osaamisella, toisessa kilpaillaan tosissaan omasta paikasta.
Mitä helkkarin väliä? Jos pääsee toteuttamaan omaa unelmaansa, niin mitä väliä sillä on, onko käynyt koulunsa Helsingissä vai Tartossa? Statuksen ja ulkoisen arvostuksenko takia asioita vain tehdään, ja jos ei ole se kaikista paras ja arvostetuin, niin pitää häpeillä itseään ja ruoskia selkään että "tyhmä minä, en päässyt sinne parempaan kouluun"?
Tässä yhteydessä sillä tosiaankin on väliä. Ei kannata mainostaa että on päässyt surkealla oppimistaustalla paljon opiskelua ja lukupäätä vaativalle alalle jos on päässyt itse asiassa "takaovesta". Vähän kuin mainostaisit kovalla työllä päässeesi näyttelijäksi vaikka totuus on että vanhemmat pelaavat golfia samassa ryhmässä kuin valitsijat. Tarton lukukausimaksu on nykyään näköjään 9000e ja 6v koulu että 54 000e kun löytyy jostain taskusta niin sinne vaan. Tätä vaan ei koskaan kukaan "minäkin pääsin lopulta"-tarttolainen sano suoraan. Stereotyyppinen tartolainen eläinlääkäri on tamperelainen hevosharrastaja jonka pappa betalar, lukion ka 7-8. Toki mikä kenenkin arvomaailmaan istuu, uskoisin reaktion olevan kuitenkin erilainen jos Suomessa olisi pääsykokeeton lääkislinja jonka sisäänpääsyvaatimus on 200 000e ja lukutaito.
Mielestäni kannattaa pyytää katsomaan muiden suomalaisten kansainvälisten "tähtien" tilannetta.
Saara Aalto = ei yhtäkään hittisingleä, elää haavemaailmassa ja haravoi lähinnä pihaa ja rapsuttaa koiraa
Sara Forsberg = ei yhtäkään hittisingleä, elää haavemaailmassa ja osallistuu Big Brotheriin mistä palasi radiojuontajaksi - lehdessä kertoi edelleen haaveilevansa urasta "kunhan vaan se hitti tulisi" (samaan aikaan hän väittää olevansa suoranainen hittimaakari joka kirjoittelee hittejä aina Koreaa myöten
Irina Björklund ja Peter Franzén = toinen pääsi esittämään ruumista jota kärrättiin ruumishuoneella, toinen pääsi juoksemaan lumihangessa mihin hänet ammuttiin heti elokuvan alkuminuuteilla, nyt kummatkin viettävät "taiteilijaelämää" Ranskassa Björklundin suvun rahoilla
Samuli Edelmann = "breikkasi" Hollywoodissa kympillä Tom Cruisen leffassa, minkä jälkeen siirtyi lepäilemään Maltalle, mistä siirtyi kaikessa hiljaisuudessa hoilaamaan virsiä Kallion kirkkoon ja fanittamaan Vesa-Matti Loiria
Pia Pakarinen aka Pia Lamberg = "luo uraa Hollywoodissa", mistä urasta kerrotaan 1-2 kertaa vuodessa suomalaisissa iltapäivälehdissä, on kertonut myyvänsä villasukkia Los Angelesin suomiyhteisön keskuudessa, nyt esittää "jumppavideoita". Suurin saavutus kun pääsi "jakamaan Grammyn" eli ojentamaan Grammyn muiden bikinipimujen kanssa sille henkilölle joka sen Grammyn sitten oikeasti jakoi.
Ongelma näissä epärealistisissa haaveissa on suomalaisen median jatkuva hehkutus. Edellä mainituista ainoastaan Saara Aalto on se tyrkky joka ulvoo joka paikassa olevansa stara, kaikki muut vastaavat vain hönöjen toimittajien kysymyksiin ja tekevät itsestään kerta toisensa jälkeen narreja. Ja joo, täähän on nyt sitä "lyttäämistä" eiks niin?
Halusin koko lapsuuteni ajan rummut, mutta en niitä koskaan saanut. Pikkuveljeni jalkapalloharrastuksiin paloi kyllä rahaa ja aikaa.
Olen ollut aina musiikillisesti lahjakas ja olen edelleen katkera siitä, että minua ei kannustettu rumpuharrastukseen. Uskon ihan oikeasti, että jos olisin saanut lapsesta asti toteuttaa itseäni, olisin voinut päästä pitkälle.
Siispä kannusta lastasi!