Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Toiset kehittyy myöhemmin kuin ikäryhmänsä keskiarvo.
Tehostettu opetus voi olla siksi, että lapsi on vilkas ja ei ole vielä kehittynyt keskittyminen.
Voi olla useiden vuosien eroa kehityksessä eri lapsillla.
25- vuoteen on suunilleen ’aikuisen aivot. Itse ainakin
Anna aikaa.
Meillä on ollut tehostettu tuki.
Nyt 15-vuotiaana alkaa pikku hiljaa nousta omalle tasolleen. Kehitystä pitää tukea. Ei kaikki tee Samoja tai kehity samoissa asioissa samaan aikaan.
Ollaan yksilöitä.
En heittäisi kirvestä kaivoon kehitysvaiheessa.
Moni opiskelee kolmekymppisenä ja moni myöhemmin. Ei se ole kiinni jostakin ikäluokasta.
Ja ap, anna lapsesi unelmoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Toiset kehittyy myöhemmin kuin ikäryhmänsä keskiarvo.
Tehostettu opetus voi olla siksi, että lapsi on vilkas ja ei ole vielä kehittynyt keskittyminen.
Voi olla useiden vuosien eroa kehityksessä eri lapsillla.
25- vuoteen on suunilleen ’aikuisen aivot. Itse ainakin
Anna aikaa.
Meillä on ollut tehostettu tuki.
Nyt 15-vuotiaana alkaa pikku hiljaa nousta omalle tasolleen. Kehitystä pitää tukea. Ei kaikki tee Samoja tai kehity samoissa asioissa samaan aikaan.
Ollaan yksilöitä.En heittäisi kirvestä kaivoon kehitysvaiheessa.
Moni opiskelee kolmekymppisenä ja moni myöhemmin. Ei se ole kiinni jostakin ikäluokasta.Ja ap, anna lapsesi unelmoida.
Olen itse lukenut saman tutkimuksen, että nuoren aivot kehittyvät vielä 20-25-vuotiaana. Tähän juuri itse vetoan aina, kun joku puhuu 16-vuotiaden äänioikeudesta tai vaikkapa sukupuolenkorjaukseen menemisestä. Jos itselleni olisi annettu noinkin isoja asioita käsiini ollessani yläkoululainen, niin luulisin nyt olevani katumapäällä. Yläkoulu on sitä aikaa, jolloin nuori vielä etsii itseään ja käy eri vaiheita pukeutumisen, musiikin yms. kautta.
Kun mietin itseäni 17-vuotiaana, jolloin muutin omilleni, niin olin ihan nollassa siellä. Siivoaminen tahtoi jäädä vähiin kuten vanhemman luona asuessakin, koska heti koulusta kotiin piti päästä tietokoneelle ja kokeisiin luin silloin, jos aine oli kiinnostava. Olin huonoimmillaan kutosen oppilas ja parhaimmillaan seiskan tai välillä kasin tasoinen. Ysi oli harvinaisuus, ja jos sen sain, se tuli äidinkielestä. Laiskottelin ja oppimisongelmaisena ajattelin, että turha edes yrittää.
Olisin hyötynyt kovemmasta kurista, mutta ymmärrän kyllä äitiäni, joka on yksinhuoltajana joutunut kasvattamaan minun lisäksi kolme sisarpuolta, joilla on eri isä eikä yhteishuoltajuus ole aina pelannut hyvin, sekä autistisen isoveljeni, joka on koko loppuelämän vahdittava kaiken aikaa. Tuollainen kävi jo työstäkin työttömälle ja osittain työkyvyttömälle äidille. Alkoholilla aivosolujaan tuhoava isäni ei olisi ollut mikään mallikasvattaja, vaikkei nyt sentään antanut lasten hyppiä silmille. Hän on vähän sellainen reppanan oloinen ja hitaalla käyvä, mutta ymmärtää vielä joten kuten syvällisiä asioita.
On minussa edelleen laiskan ihmisen puolet 25-vuotiaana, ja tähänkin on syynä se, että olen heikkona riippuvuuksille lukuun ottamatta päihteitä. Älypuhelin on kaikista eniten koukuttanut minua, ja huomaan kuinka se tekee minusta keskittymiskyvyttömän. Tajusin tuossa yksi päivä, että miten ihan eri ihminen olin, kun ensin olin hierottavana, sen jälkeen menin tietokoneelle tekemään koulutehtäviä, joissa meni noin viisi tuntia. Jossain välissä tein ruokaa ja tiskasin. Älypuhelinta en tainnut tuon etäkoulupäivän aikana selata paljoa. Tällaisia päiviä pitäisi nyt saada enemmänkin itselleni, kun on huomattu hyödyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tehostetussa tuessa on yllättävän moni lapsi - et uskoisikaan. Syy voi olla niinkin pieni kuin oman toiminnan ohjaus. Jos on ikäisekseen vähän lapsellinen ja utelias, niin tarvii apua tehtävässä kiinni pysymiseen. Tämä helpottaa monesti, kun ikää tulee. T. Yläkoulun ope
Minä halusin 8-vuotiaana olla supersankari. Mitä äitini teki? Minulle viitan! Siitä oli paljon iloa, vaikken vieläkään ole supersankari - ainakaan julkisesti. :)
Täällä taas kansalaiset toistensa "kimpussa"... No, tietyt tahot saavat pyörittää tätä systeemiä aivan rauhassa, kun eihän systeemissä mitään vikaa ole eikä aiheuta kansalaisille mitään ongelmia eikä pahaa/terveysongelmia/haasteita (koulussa). Joku aika sitten epäkohdistakin puhuttiin ja mikä vaikutus ympäristölläkin on ihmisiin ja heidän hyvinvointiin, mut nytpä taas sitten ääni on muuttunut kellossa, ja yksilössä ja perheissä kaikki vika. Hyvin pyöritetään systeemiä; mahtaako kansalaiset huomatakaan, kuinka heitä pyöritellään aina ajattelemaan tietyllä tavalla. Toivoisin kyllä, että ihmiset jo heräisivät tähän menoon täällä yhteiskunnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tehostetussa tuessa on yllättävän moni lapsi - et uskoisikaan. Syy voi olla niinkin pieni kuin oman toiminnan ohjaus. Jos on ikäisekseen vähän lapsellinen ja utelias, niin tarvii apua tehtävässä kiinni pysymiseen. Tämä helpottaa monesti, kun ikää tulee. T. Yläkoulun ope
"Tehostettu tuki"... Niin, mistähän se todella johtuu, että tällainen kaikki on lisääntynyt? Yhä useampi venyttää lukionkin neljään vuoteen ym. Eihän systeemissä/raaistuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa ole, tietenkään? Yksilössä/perheissä vaan kaikki vika, vaikka myöhemmin tilanne "korjaantuisikin" (ja on sitten sellainen kuin muut haluaa)/ottaa itse vähän rauhallisempaan tahtiin opinnot. Ja ympäristöhän ei tietenkään mitään pahaa tee kenellekään koskaan...
Herätkää nyt jo, kansalaiset! Ja lisäyksenä off topic, keiden selkänahasta tämä korona- tai muutkin tilanteet otetaan taloudellisestikin tulevaisuudessa? Hinnat vaan nousee, ja se on kaikille ok. Kilpailu senkuin lisääntyy, kun ihmiset yrittävät yhä enemmän haalia itselleen omaisuutta kustantaakseen nouseet hinnat tai sitten vaihtoehtoisesti vähennetään jostain kulutuksesta. Mutta pudokkaita tulee vaan lisää, mutta ikäpolvien pieneneminen varmasti tasoittaa tilannetta (heihin, joihinkin panostetaan enemmän), vaikka eipä sitä tiedä, millainen vauvabuumi vielä tulee joskus myöhemmin, ja maapallo kiittää... Mutta millaiset ihmiset jäävät jäljelle? Oikeudenmukaiset/rehelliset/avoimet? Tuskin. Liian moni on vääryyttä kärsineenä menettänyt mahdollisuutensa täällä. Miltä vain ummistetaan silmät. Surullista ja häpeällistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä sekoittaa sitä, mikä on vanhemmalle epärealistista ja mikä lapselle. Lapsesta voi aivan hyvin tulla vaikka Nasan astronautti, vanhemmasta ehkä ei.
Mun mielestä nämä asiat ei ole niin yksinkertaisia, kuin täällä annetaan ymmärtää.
on ihan selvää, että on monia asioita, jotka kerta kaikkiaan estää joidenkin asioiden toteutumisen. Omalla kohdalla esim. pelkkä pituus on sellainen asia, että ei musta olisi voinut tulla poliisia tai lentoemäntää.
Olisiko mun vanhempien sitten pitänyt vaan tukea tuollaisia unelmia, jotka kerta kaikkiaan ei voi toteutua? Kiittääkö lapsi, varsinkin heikkolahjaisempi lapsi vanhempiaan myöhemmin, että kiitos kun kannustitte hakemaan ja tekemään ja tavoittelemaan sellaista, mikä ei kerta kaikkiaan tule toteutumaan?
ONko realismi lyttäämistä? Eikö lapselle todella voi kertoa millaisia asioita minkäkinlainen ammatti tai siinä menestyminen vaatii?
Kun mun mielestä lapsen kanssa voi purkaa asiaa jo vaikka siten, että lähtee perkaamaan asiaa alkutekijöihinsä ja sitä kautta kartoittamaan mitä lapsi ihan oikeasti haluaa. Jos haluaa eläinlääkäriksi, ja syy on se, että haluaa työskennellä eläinten kanssa ja auttaa niitä, niin on monia muitakin ammatteja, joissa nuo ehdot täyttyy, jos siis on selvää, ettei lapsesta eläinlääkäriä tule.
Poliisikoulutuksen pituusrajat on poistettu. Poistettiin jo vuosia sitten.
Miksi kuvittelet, että lapsi haluaa vielä vuosien päästä niitä asioita, joita halusi lapsena?
Tuhannet pikkutytöt haluavat prinsessoiksi. Pienet pojat haluaa poliisiksi tai supersankariksi. Ne on sen hetken haaveita ja jää pois, kun ikää tulee. Kyseessä on kehitykselle tärkeä vaihe, jota vanhempien ei kuulu pilata. Se on aivan sama kuin pilaisi kaikki lasten leikit selittämällä, ettei noita asioita oikeasti tapahdu.
Mitä sitten? Silloin kun se olisi ollut mulle ajankohtaista, ne rajat oli.
ja musta on ihan eri asia jos alle kouluikäinen tai vielä alakouluikäinenkin haaveilee mistä vaan. Ja siis jokainen tottakai haaveilkoon koko elämänsä mistä vaan.
Mutta silloin kun kysymyksessä alkaa olla nuori ihminen, joka haaveilee tulevasta ammatista, niin kyllä mun mielestä vastuuntuntoinen vanhempi silloin keskustelee lapsen kanssa nimenomaan kyseisen haaveen realiteeteista, ja auttaa lasta näkemään millaisia asioita kyseisen haaveen toteutuminen edellyttää, ja jos lapsi päättää alkaa niitä tavoitella, niin sitten tukea niissä.
Mutta sellainen ihan minkä tahansa haaveen tukeminen ylimalkaisesti on kyseenalaista. Varsinkin jos lapsi alkaa siihen panostamaan, tai ei käy kouluja kunnolla, koska hänestä tulee tubetähti tms.
Ja todella ymmärrän ja tunnen myötätuntoa näitä vanhempia kohtaan, joiden lapsilla on oikeasti just vaikka lievä keva, eikä ymmärrystä omista kyvyistä. Kyllä siinä on vielä ihan erilainen tilanne kysymyksessä kuin tavislasten kanssa. On meinaan äärimmäisen lannistavaa olla se tyyppi, joka ei vaan pärjää, ja mitään selitystä mistään ei tule. Tästä oli joku aika sitten yle tehnyt oikein hyvän jutunkin.
Kun ei se kannustus auta mitään, jos ihminen ei vaan pysty.
Tossa vielä se juttu:
Niin, eihän se pelkkä kannustus aina riitäkään. En lukenut ko. juttua, mutta kyllä kaikenlainen konkreettinen apu/tuki/turvallinen ja kaikinpuolin hyvä ympäristö auttaa paljonkin. Entä onko apu ja tuki oikeanlaista? Eikö ihminen tunne itse itseään, että pystyisi kertomaan, missä vika? (Lapsi/nuori ei välttämättä pystykään, mutta ymmärretäänkö hänet aina oikein/nähdäänkö oikeassa valossa, vai onko hän vain valheiden verkossa, kaikki tulee ylhäältäpäin? Annetaanko lapselle "tilaa"/mahdollisuuksia kertoa itsestään/tilanteestaan/tuntemuksistaan?)
Aikuistenkin maailmassa kun tykätään kuitenkin myös jyrätä ihmisiä välittämättä heistä/totuuksista... Miksei myös toiset kasvavat lapsetkin koe sellaista. Toivoisin, että silmät jo avautuisivat ihmisillä kaikkeen tällaiseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tehostetussa tuessa on yllättävän moni lapsi - et uskoisikaan. Syy voi olla niinkin pieni kuin oman toiminnan ohjaus. Jos on ikäisekseen vähän lapsellinen ja utelias, niin tarvii apua tehtävässä kiinni pysymiseen. Tämä helpottaa monesti, kun ikää tulee. T. Yläkoulun ope
"Tehostettu tuki"... Niin, mistähän se todella johtuu, että tällainen kaikki on lisääntynyt? Yhä useampi venyttää lukionkin neljään vuoteen ym. Eihän systeemissä/raaistuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa ole, tietenkään? Yksilössä/perheissä vaan kaikki vika, vaikka myöhemmin tilanne "korjaantuisikin" (ja on sitten sellainen kuin muut haluaa)/ottaa itse vähän rauhallisempaan tahtiin opinnot. Ja ympäristöhän ei tietenkään mitään pahaa tee kenellekään koskaan...
Herätkää nyt jo, kansalaiset! Ja lisäyksenä off topic, keiden selkänahasta tämä korona- tai muutkin tilanteet otetaan taloudellisestikin tulevaisuudessa? Hinnat vaan nousee, ja se on kaikille ok. Kilpailu senkuin lisääntyy, kun ihmiset yrittävät yhä enemmän haalia itselleen omaisuutta kustantaakseen nouseet hinnat tai sitten vaihtoehtoisesti vähennetään jostain kulutuksesta. Mutta pudokkaita tulee vaan lisää, mutta ikäpolvien pieneneminen varmasti tasoittaa tilannetta (heihin, joihinkin panostetaan enemmän), vaikka eipä sitä tiedä, millainen vauvabuumi vielä tulee joskus myöhemmin, ja maapallo kiittää... Mutta millaiset ihmiset jäävät jäljelle? Oikeudenmukaiset/rehelliset/avoimet? Tuskin. Liian moni on vääryyttä kärsineenä menettänyt mahdollisuutensa täällä. Miltä vain ummistetaan silmät. Surullista ja häpeällistä.
Itselläni koulukiusaaminen laski kiinnostusta elämään. Uskon tämän olevan toinen seikka oppimisongelmien lisäksi, mikä vähensi kiinnostusta koulunkäyntiin lukuun ottamatta itseäni kiinnostavia aineita. Hyvä, kun edes koulussa kävin näyttäytymässä. Oli vaan suuremmat murheet oikeasti. Omasta perheestäkään ei ollut mitään apua. Äitini helposti saattoi raivota, jos koitin purkaa pahaa oloani ja siihenkin vain äiti totesi, että onneksi käyn siellä psykologilla. Olen ollut oikeasti hankalakin, vaikken nyt sentään vandalisoinut tai hyökännyt kenenkään kimppuun.
Tuli sitä yläkoululaisena epäiltyä lievää masennusta, mutta se poissuljettiin tehdessäni masennustestin kuraattorilla. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa varmasti sairastin vielä ensimmäisen vuoden opiskelijana, muttei sitäkään edes ymmärretty vaikka koti- ja naapuripaikkakunnalla liikkuminen pelotti kiusaajien, jotka aukoi päätäänsä, takia. Olisiko pitänyt viiltää itseään tai pahimmassa tapauksessa tappaa joku, jotta pääsee hoitoon? Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, jos joku tämän älynväläyksen saa aikaan ja sitten taas ihmetellään, että miksi ihminen ei pääse ajoissa hoitoon. Itselläni taas ei ole koskaan ollut munaa edes uhkaillakaan toista.
Ihan näiden kokemusten takia olen jopa ollut hemmetin tarkka miesvalinnoistani, koska en halua samaa elämää lapsille. Miehelläni ei ole mitään oppimisongelmia ja on vartija, joka tavoittelee poliisin koulutusta. En nyt itsekään sentään ole syrjäytynyt, vaan motivoitunut itsensä ja mahdollisesti perheen elättämiseen. On se ihmeellistä, että näillä korteilla on päässyt tähän pisteeseen.
Anna haaveilla. Ihan normaalia tuossa iässä. Katsasta tilanne uudestaan kun lapsi on yläasteella ja hakeminen toisen asteen opintoihin tulee ajankohtaiseksi. Monella nuorella avartuu katse yläasteella ja tulevaisuuden suunnitelmat realistisoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tehostetussa tuessa on yllättävän moni lapsi - et uskoisikaan. Syy voi olla niinkin pieni kuin oman toiminnan ohjaus. Jos on ikäisekseen vähän lapsellinen ja utelias, niin tarvii apua tehtävässä kiinni pysymiseen. Tämä helpottaa monesti, kun ikää tulee. T. Yläkoulun ope
"Tehostettu tuki"... Niin, mistähän se todella johtuu, että tällainen kaikki on lisääntynyt? Yhä useampi venyttää lukionkin neljään vuoteen ym. Eihän systeemissä/raaistuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa ole, tietenkään? Yksilössä/perheissä vaan kaikki vika, vaikka myöhemmin tilanne "korjaantuisikin" (ja on sitten sellainen kuin muut haluaa)/ottaa itse vähän rauhallisempaan tahtiin opinnot. Ja ympäristöhän ei tietenkään mitään pahaa tee kenellekään koskaan...
Herätkää nyt jo, kansalaiset! Ja lisäyksenä off topic, keiden selkänahasta tämä korona- tai muutkin tilanteet otetaan taloudellisestikin tulevaisuudessa? Hinnat vaan nousee, ja se on kaikille ok. Kilpailu senkuin lisääntyy, kun ihmiset yrittävät yhä enemmän haalia itselleen omaisuutta kustantaakseen nouseet hinnat tai sitten vaihtoehtoisesti vähennetään jostain kulutuksesta. Mutta pudokkaita tulee vaan lisää, mutta ikäpolvien pieneneminen varmasti tasoittaa tilannetta (heihin, joihinkin panostetaan enemmän), vaikka eipä sitä tiedä, millainen vauvabuumi vielä tulee joskus myöhemmin, ja maapallo kiittää... Mutta millaiset ihmiset jäävät jäljelle? Oikeudenmukaiset/rehelliset/avoimet? Tuskin. Liian moni on vääryyttä kärsineenä menettänyt mahdollisuutensa täällä. Miltä vain ummistetaan silmät. Surullista ja häpeällistä.
Itselläni koulukiusaaminen laski kiinnostusta elämään. Uskon tämän olevan toinen seikka oppimisongelmien lisäksi, mikä vähensi kiinnostusta koulunkäyntiin lukuun ottamatta itseäni kiinnostavia aineita. Hyvä, kun edes koulussa kävin näyttäytymässä. Oli vaan suuremmat murheet oikeasti. Omasta perheestäkään ei ollut mitään apua. Äitini helposti saattoi raivota, jos koitin purkaa pahaa oloani ja siihenkin vain äiti totesi, että onneksi käyn siellä psykologilla. Olen ollut oikeasti hankalakin, vaikken nyt sentään vandalisoinut tai hyökännyt kenenkään kimppuun.
Tuli sitä yläkoululaisena epäiltyä lievää masennusta, mutta se poissuljettiin tehdessäni masennustestin kuraattorilla. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa varmasti sairastin vielä ensimmäisen vuoden opiskelijana, muttei sitäkään edes ymmärretty vaikka koti- ja naapuripaikkakunnalla liikkuminen pelotti kiusaajien, jotka aukoi päätäänsä, takia. Olisiko pitänyt viiltää itseään tai pahimmassa tapauksessa tappaa joku, jotta pääsee hoitoon? Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, jos joku tämän älynväläyksen saa aikaan ja sitten taas ihmetellään, että miksi ihminen ei pääse ajoissa hoitoon. Itselläni taas ei ole koskaan ollut munaa edes uhkaillakaan toista.
Ihan näiden kokemusten takia olen jopa ollut hemmetin tarkka miesvalinnoistani, koska en halua samaa elämää lapsille. Miehelläni ei ole mitään oppimisongelmia ja on vartija, joka tavoittelee poliisin koulutusta. En nyt itsekään sentään ole syrjäytynyt, vaan motivoitunut itsensä ja mahdollisesti perheen elättämiseen. On se ihmeellistä, että näillä korteilla on päässyt tähän pisteeseen.
En nähtävästi tullut täysin ymmärretyksi viestieni osalta... Itselläni ei ollut oppimisvaikeuksia, mutta ujous/arkuus ym. seikat tekivät minustakin yhden kiusatuista. Tämä on vakavasti vaikuttanut myöhempäänkin elämään ja terveyteen, kun ei ole osannut pitää puoliaan ja luottamus ihmisiin sekä hyvä itsetunto/rohkeus on puutteellista. Huonolla kohtelulla ylipäänsä kun on yhteyttä myös fyysiseenkin terveyteen ja terveydenhuollonkin kohtelu vaikuttaa kokonaisterveyteen.
No, eipä taida saada yhteiskunnallisiin asioihin/rakenteisiin muutosta millään, vaikka miten sitä yrittäisi naiiviuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen ja etenkin eläinlääkikseen pääseminen kyllä joka tapauksessa vaatii niitä perslihaksia ja aikaa, ihan ilman lukihäiriötäkin. Ei estä oppimista ei, mutta seurasin ystäväperheen tytärtä, jolla oli ihan hyvä koulumenestys, ei mitään oppimisvaikeuksia ja pyrki lääkikseen kolme kertaa. Eivät ovet auenneet, ahkerasta lukemisesta ja valmennuskursseista huolimatta. Noihin kahteen paikkaan on todella vaikea päästä, hyvi pieni prosentti otetaan sisään kaikista pyrkijiöstä.
Miksei koittanut kymmentä kertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikkeen pitää reagoida? Inhoan yli kaiken näitä ohjelmia jossa joku jollottaa autotunen kautta ja sitten "tuomarit" elehtivät, pitävät monttua auki, syöksyvät lavalle ylistämään....
Miten tämä liittyy aiheesee? Siten että kaikkeen nyt ei vaan tarvi reagoida, ei 12-vuotiaan jorinoihinkaan. Kyllä Siperia opettaa. Usko pois.
Itsekin yhdessä vaiheessa halusin teatterikorkeaan, mutta lytättiin. Nyt olen työtön. Eikö olekin hienoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin yhdessä vaiheessa halusin teatterikorkeaan, mutta lytättiin. Nyt olen työtön. Eikö olekin hienoa?
Olen pahoillani puolestasi. Sulla on varmaan kuitenkin edes kavereita ja terveys kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
No minä haaveilin 10-vuotiaana aikamatkailusta, joten en pitäisi 12-vuotiaan jääkiekkoiluhaaveita niin huolestuttavina :D
Mä oon 37 ja haaveilen vieläkin omasta lohikäärmeestä :D Tätä haavetta kukaan ei oo koskaan lytännyt, monia realistisempia kyllä.
Mun lapsi haaveili, että ois kiva, kun elämä ois 1/3 futista, 1/3 rocktähteyttä ja 1/3 haastatteluja.
Nyt ihan fiksu lukiolainen. Ammattihaaveet on vaihtuneet, mutta futis ja teatteri/esiintyminen edelleen rakkaita harrastuksia.
Ite teininä sanoisin et niin kauan ku koulus on hyvät numerot ni hyvä haaveilla mut jos paskoo koulun siinä toivossa, että nousee temppareitten kautta julkisuuteen nii öö ei onnistu. Ja tohon et nykynuoret ei kuuntele oikeeta musaa nii ite kuuntelen Metallica, Ozzy Osbourne, pantera, iron maiden, black Sabbath ja moniiia muita mut joo ei kukaan mikään rock tähti haluu olla... Ei nyt eletä mitää 80 lukua tai jotai
Kuinka suhtautua aikuisen epärealistisiin haaveisiin?
HaaveetKasvaaMukana kirjoitti:
Kuinka suhtautua aikuisen epärealistisiin haaveisiin?
Ehkä olisi itselläkin jo aika koettaa niitä lapsuusajan haaveita tavoitella...
T. Nelikymppinen
Itse tiedän enemmän keskitason ja jopa huonompia koulumenestyjiä, jotka ovat päässeet pidemmälle elämässään. Jotkut näistä lukioon hakijoista saivat toki kuulla, että turha edes yrittää, mutta vasta siellä se motivaatio alkoi.
Sitten taas tiedän kympin oppilaita, jotka ovat päätyneet ihan duunaritöihin tai pahimmassa tapauksessa rapajuopoiksi. Esimerkkinä yksi entinen luokkatoveri, joka oli kympin oppilaita ja aina oli kaikkitietävänä pätemässä tietävänsä kaikesta kaiken. No, tämä samainen kympin oppilas ilmestyi oveni taakse pizzakuskina.
Peruskoulussa opetellaan ihan eri asioita kuin työelämässä. Opetus perustuu enemmän ulkolukuun ja itse soveltaminen jää vähemmälle. Työelämä ei kysy arvosanoja, vaan käytännön osaamista ja mahdollisesti teoreettista puolta riippuen alasta.