Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Vaikka koulumenestys olisi surkea, niin silti voi menestyä jossain. Monet adhd ja autismin kirjoisetkin tyypit saattavat olla ihan huippuja jossain tietyssä jutussa. Se täytyy vain löytää. Toki realismia on se, että monet taide ja musiikkialat sekä urheilu ei välttämättä takaa elinkeinoa. Että joku toinen homma olis syytä olla varalla kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).
Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.
If your dreams don’t scare you they aren’t big enough.
Epärealistinen ei saa olla mutta ainakin itse haaveilen miljoonabisneksen pyörittämisestä vaikka vanhempani kertoivat että työläisperheen lapsen pitäisi keskittyä siihen että velaksi ei eletä.
Miksi lapsilla olisi sitten eri asia kuin meillä aikuisilla? Jos ainoa unelmani olisi se, etten elä velaksi niin mieleni olisi paljon tyhjempi ja tylsempi ja rajoittuneempi kuin nyt.
Minun teini haluaa poliisiksi ja se tekee minut surulliseksi, koska tajuan, ettei hänestä koskaan voi tulla poliisia. Fyysiset ja ennen kaikkea psyykkiset ominaisuudet eivät yksinkertaisesti riitä. En tietenkään suoraan tätä sano lapselle, mutta toivon, että hän keksisi uuden haaveammatin, ennen kuin todellisuus lyö silmille poliisikoulun pääsykokeissa.
Kanadalainen kiliinisen psykologian professori Jordan Peterson opettaa, että jokaisen pitää tavoitella taivasta, koska kukaan ei tiedä edes itsestään, mihin voi elämässään yltää. Elämän tarkoitus syntyy juuri siitä. Kannattaa siis kannustaa lastaan viimeiseen asti, koska kukaan ei teidä, mikä hänestä isona tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kanadalainen kiliinisen psykologian professori Jordan Peterson opettaa, että jokaisen pitää tavoitella taivasta, koska kukaan ei tiedä edes itsestään, mihin voi elämässään yltää. Elämän tarkoitus syntyy juuri siitä. Kannattaa siis kannustaa lastaan viimeiseen asti, koska kukaan ei teidä, mikä hänestä isona tulee.
Just näin! ❤️
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää, miksi nämä lapsiaan lannistavat vanhemmat ovat edes hankkineet lapsia.
En minä ole lapseni haaveita torpannut. En ole kertaakaan kertonut, että lääkikseen/eläinlääkikseen pääsy ei ole realistista. Katsoin tuon yhden linkkaaman jutun lukihäiriöisestä tytöstä, joka sitten pääsi yliopistoon. No hänellähän luki siinä, että teki matikasta kuitenkin 2v ylemmän luokkatason tehtäviä. Mun tyttö oli viime keväänä testattuna matikkataidoiltaan 3 luokkatasoa omaansa alempana. Ei aivan sama tilanne siis. Kai täältä saa kysyä neuvoja miten kannattaisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai miten suhtautua ystävän, jolla on ADD ja muita kroonisia sairauksia, joka elää köyhyysrajalla ja on 45-vuotias tukityöllistetty. Ja joka puhuu siitä, kuinka saa lapsia ja omistaa talon Helsingissä, vaikka aikookin "isona" olla opettajana Etelä-Amerikassa.
Minä suhtaudun niin, että nyökyttelen, enkä siis mitenkään tuo esiin, että suunnitelma on epärealistinen. Olen vuosien saatossa kuullut tältä ystävältä muitakin suunnitelmia, jotka vain unohtuvat matkan varrelle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää, miksi nämä lapsiaan lannistavat vanhemmat ovat edes hankkineet lapsia.
Tosi monissa tunnepitoisissa tilanteissa ihmiset toistavat edelliseltä sukupolvelta saatua mallia, ehtimättä ajatella mitä ovat tekemässä. Jos on itse joutunut lytätyksi, niin voi ekana refleksinä olla lytätä omaakin lastaan vaikkei sitä mitenkään etukäteen suunnittelisi. Näiden asioiden kanssa pitäisi tehdä itse töitä jotta ei viedä samoja mokia sukupolvesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka haluaa lääkäriksi henkilön, joka voi esim lääkemääräyksessä sekoittaa milli- ja mikrogramman, tai numerot 6 ja 9? Tai sotkee oikean ja vasemman.
Johan lukihäiriöinen on hengenvaarallinen ammatissa, jossa täytyy olla todella tarkka merkintöjen kanssa!
Olen arkkitehti ja sekoitan oikean ja vasemman, ja mm. numerot 4 & 7 sekä 6 & 9. Ja eksyn aina ihan minne menenkin. Ei näillä ole yhtään mitään merkitystä ammatinharjoittamisen kanssa, pitää vain ottaa pieni hetki ja tsekata tuottamansa materiaalit. Älä lyttää ihmisiä ihan triviaalien seikkojen takia.
Ei ole triviaalia esim annosteleeko lääkettä 100 mikro- vai milligrammaa. On parempi pahoittaa yhden epärealistin mieli kuin tappaa viattomia potilaita. Lääkärillä ei ole useimmiten aikaa tuplatarkistaa määräyksiä ja Saneluitaan, vaan ne pitäisi mennä kerralla oikein.
En ymmärrä tätä nykyisin mentaliteettia, että jos Yksilö haluaa jotakin niin Yksilön pitää se saada, viis siitä kuinka paljon se vahingoittaa mahdollisesti yhteisöä.
Se, että lapsi haaveilee jostain ei vielä tarkoita, että hän pääsisi sinne. Pääsykokeet ja opinnot ovat sitä varten, että siellä opitaan. Jos ei ole kykyjä toimia alalla, esimerkiksi siksi ettei erota mikro- ja milligrammaa, niin se tulee varmasti esiin ennen työelämää. Lääkäreitäkin on erilaisia, kaikki eivät esimerkiksi ole lääkityksen kanssa tekemisissä.
Elämän realiteetit tulevat yleensä jossakin vaiheessa vastaan. Itsekin haaveilin lapsena lääkärin ja eläinlääkärin ammateista mutta tajusin sitten lukiossa, että ei ole kyllä mahdollisuuksia. Eläinlääkärin ura lässähti kyllä jo aiemmin, kun tajusin, että eläinlääkärin kuuluu myös lopettaa eläimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).
Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.
Useissa AMK kursseissa tehtävät, jotka määrittävät kurssinumeron tehdään ryhmätöinä. Ryhmätoiden sujuvuudesta vastuutetaan oppilaat ja näillä eväillä ns. Vähempi lahjaiset tai lusmut pääsevät eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Tuttavallani on lukihäiriö, toimii nykyisin johtavana ylilääkärinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minusta tämä on vähän vaikea asia. Noin nuoren kohdalla unelmat saakin mun mielestä olla vähän naiiveja ja epärealistisiä. Se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Omat vanhempani kuitenkin jatkoivat tätä kaikki käy-metodia, kun oli yhteishaun aika ja jouduin kyllä aika pohjamutien kautta sitten oppimaan, että kaikki opiskelualat eivät ole järkeviä ja työllistyminen/palkkaus ym edut on myös elämässä tärkeitä. Toki aina löytyy se poikkeuskin, joka vaikka taidealoilla menestyy. Kyllä vanhempien siis pitää myös vähitellen tuoda sitä realismia mukaan ja muistuttaa niistä hankaluuksista, mitä unelmiin liittyy. Toki mielellään niin, ettei kuitenkaan lyttää nuoren itsetuntoa.
12-vuotias on vielä kuitenkin aika pieni. Antaisin haaveilla ja harrastaa, mutta kävisin samalla edelkyttäisin ja keskusteluja siitä, että kouluun pitää samalla panostaa "varasuunnitelmana", koska aina kaikki haaveet ei syystä tai toisesta toteudu ja sitten ei tipu tyhjän päälle. Tidennäköisesti nuo haaveet tasoittuvat teini-iän aikana, kun ymmärrys lisääntyy ja elämän realiteet iskee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.
Mikä tuossa haaveessa oli epärealistista? Luuletko, ettei muotisuunnittelijoita ole olemassa? Kyllä vain on, eikä sellaiseksi päädy ilman haaveilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Keskity nykyhetkeen ja painota lapselle koulussa menestymisen tärkeyttä. Voit viitata lääkishaaveisiin, jospa motivoisi ahkeroimaan koulutöissä.
Vierailija kirjoitti:
Eräs poika haki lääkikseen peruskoulupohjalta, luki vuoden päivät 8h päivässä. Pääsi.
Työkaverin veli pääsi lääkikseen 50 vuotiaana.Jokainen rock-tähti on haaveillut olevansa alallaan. Se on vähän niin kuin edellytys.
Mun vanhemmat torppas unelmat. Nyt olen sitten kaupan kassalla. Koulutustausta on sellainen, johon oli vanhempien mukaan mentävä, muttei se minua kiinnostanut.
Nyt yritän sinne lääkikseen kolmekymppisenä ja vanhemmat vastustaa sitäkin. Surullista, koska yksityisopettajani, joka on lääkäri, on sitä mieltä, että voin päästä.
Mulla sama.
Haaveet yliopistosta torpattiin kun en ollut mikään kympin tyttö vaan keskitason oppilas. Lukio ja yliopisto oli vain erityisen lahjakkaille joilla on sitä "lukupäätä"'. Uskoin sitten olevani tyhmä enkä edes yrittänyt ja menin amikseen.
Vasta kolmekymppisenä kaikenlaisissa paskatöissä pyörineenä tajusin että potentiaalia olisi muuhunkin mutta en ole osannut sitä käyttää kun olen uskonut koko ikäni olevani vain tyhmä alisuoriutuja.
Ei tästä yksinään vanhempia voi syyttää, mutta toisenlainen kannustus nuorena olisi saattanut saada ainakin uskomaan itseensä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
No siinä hakuvaiheessahan se unelma sitten kariutuu, jos ei lukioinkaan pääse. Sitten voit kannustaa lasta pettymyksen yli ja tukea häntä hakemaan eläimiin tai hoitoalaan liittuvään koulutukseen, johon pääsee huonommillakim arvosanoilla.
Nyt voit toki jo sanoa, että lääkikseen pääse vain lukion kautta eli jos sinne haluaa niin täytyy jo nyt tehdä töitä asian eteen.
Jopas on mustavalkoinen asenne sulla. Aina voi haaveilla, kukapa ei joskus haaveilisi lottovoitosta? Silti, sen varaan ei voi oikein elämää suunnitella, että lottovoitto napsahtaa tilille. Ehkäpä näitä kannattaa käydä läpi siten, että ottaa esille vaadittavat arvosanat ja tekee selväksi että niihin pitää yltää. Jos todella haluat lääkäriksi, niin kokeilehan tänä lukuvuonna saada kymppi ainakin matikasta... Ei halveksien, ei mitätöiden vaan antamalla selvän tavoitteen. Ja jos tavoitteeseen ei pääse, niin yhdessä voi miettiä vaihtoehtoja. Miksi pitäisi olla lääkäri, voisiko sittenkin olla vaikka ensihoitaja?