Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kaksi lapsetonta ystävääni teki näin, alkoi olla viimeinen pisara

Vierailija
16.01.2014 |

Minulla on kaksi ystävää, joille ei kummallekaan ole lapsia kuulunut. Toinen on yrittänyt pitkään miehensä kanssa ja hänellä on ollut keskenmenoja muttei koskaan onnistunutta raskautta. Toinen on taas lapsettomuushoidoissa miehensä kanssa.

 

Olemme viettäneet aikaa kolmistaan ja aina vaan se puhe kääntyy noihin asioihin. En vaan jaksa kuunnella kun on omia murheitakin. Vaikka rautalangasta yrittäisin vääntää, että puhuttaisko jostain muusta niin aina vaan kääntyy samaan aiheeseen.

 

Viimeisin "tyttöjen ilta" oli liikaa, sanoa paukautin sitten että kun kaikkien niitä lapsia ei vaan pidä saada. Siihen voi olla ihan hyvä syy ja että varmasti he joskus ymmärtävät sen kyllä. No sain tietysti pahoja katseita.

 

Kuten arvasinkin, niin eipä ole tullut enää kutsuja yhteisten ystäviemme juhliin (olemme noin 6 hengen porukka ja muut vielä toistaiseksi nielee nuo jutut) eikä nämä kaksi enää ole vastanneet viesteihin ja sähköposteihin.

 

No tänä aamuna alkoi olla viimeinen pisara. Olin lähdössä autolla töihin, niin autoni päällä oli sitä itseään. (ilmeisesti koiran). Koska meillä on samassa pihapiirissä yrityksemme, niin tallentava videovalvonta on ja video on katsottu, syylliset tiedossa. Poliisille tehty rikosilmoitus asiasta. Nämä kaksihan siellä oli vauhdissa. Siis tällaisten ihmistenkö pitäisi niitä lapsia saada?

 

Luulisi että melkein 30-kymppiset naiset on sen verran jo kasvaneet ettei tuollaisiin lapsellisiin kostotoimiin tarvitse alkaa! Nyt on seuraamukset tulossa.

Kommentit (110)

Vierailija
41/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

olit ap tosi lapsellinen

Vierailija
42/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisitte ainakin te mahottelijat vähän miettiä. Vastahan täällä yritti itsemurhaa se 25-vuotias joka tuli kertomaan keskenmenostaan, kun ei ollut saanut mieheltään enää tukea.

 

Mahoksi ja luuseriksi yms. haukkujat iski ja sitten se yksi mies alkoi kirjoitella myös asiattomia ja teki pilaketjun. Oli juonut vähän kirjoittaessaan ja otti sitten lääkkeet päälle.

 

Se asia meni ainakin poliisin tutkintaan ja kirjoittelijat sai pysyvät bannit. Ei luulisi olla mukavaa että on vastuussa jonkun kuolemasta koko loppu elämänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei näitä empatiakyvyttömiä aloittajia varmasti paljoa kiinnosta, kuin vain oman navan ympärillä kaikki näyttää pyörivän.

Vierailija
44/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko sinun tarkoittaneen pahaa kommentillasi.

 

Hävettää näiden tyyppien puolesta jotka puolustelevat ilkivaltaa. Meillä oli naapureina tällaisia paskanheittäjiä, jotka häiriköivät koko taloa. Me teimme muidenkin puolesta valituksen joten he kostivat meille tuomalla paskaa postilaatikkoon. Saivat häädön pian tämän jälkeen. Joten tiedän miten inhottavaa tuollainen on.

 

Onhan tuo arka aihe, mutta pitää ihmisen sulattaa tässä mediayhteiskunnassa vaikka minkälaisia sanomisia provosoitumatta paskanheiton asteelle.

Vierailija
45/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 20:03"]

Kyllä olet "todellinen" ystävä. Nyt saat kärsiä. Etkö ihmisparka ole ymmärtänyt, että nämä kaksi naista ovat luottaneet teihin muihin niin paljon, että ovat voineet puhua elämänsä kipeimmistäkin asioista, kuten vaikeudesta saada lapsia. Vai luuletko, että se on sellainen asia, josta huudellaan turuilla ja toreilla. Sinä petit näiden kahden naisen luottamuksen möläyttämällä asiattomia. Häpeä, jos osaat.

[/quote]

 

Nillin nillin. Ap on saattanut joutua kuuntelemaan sitä valitusta vuosikausia tapaamisesta toiseen. Jos jollain on mikä t ahansa ongelma, niin ehkä sitä ei jaksa loputtomiin toimia joidenkin ihmisten ongelmia kantosaavina?

Muissa ketjuissa täällä ymmärretään hyvin, kun joku sanoo, ettei jaksa enää toimia pelkkänä valittajan murheiden kuuntelijana. Ap:lla tuli ehkä viimeinen pisara pitkän, pitkän sietämisen jälkeen.

On mullakin alkoholistimies. Pilaanko kaikkien illan aina joka paikassa ja kaikilla kekkereillä sillä, että valitan siitä? En.

Vierailija
46/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä? Todella lapsellista ja alhaista käytöstä! Tietenkin se varmasti on kova pala, jos itse ei kykene lasta saamaan, mutta eikös tämä taas ole niitä asioita mitä pitää vaan oppia hyväksymään? Kerta siis mikään ei auta. Keskittyy sitten elämässään johonkin muuhun asiaan tai vaikka adoptoi? Silti tietoisesti hakeuduit itse ap heidän seuraansa, vaikka tiesit heidän puheenaiheensa. Joten ihan turhaa minusta oli hermostua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 11:11"]

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 09:13"]

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 08:50"]

Lapsettomuus (haluttu ja tahaton) on luonnon stuntti siinä, että kyseistä linjaa ei kannata jatkaa. Jos ette ole huomanneet, niin joka vitun nurkka on täynnä idiootteja ja maapallo on ylikansoitettu. Tätä en kuitenkaan menisi sanomaan, vaikka olisi kuinka läheinen ystävä lapsettomuushoidoissa. Nämä ajatukset kuuluu pitää päänsä sisällä ja tuntea niistä morkkista. Toisen auton sotkeminen paskalla kertoo siitä, ettei kyseisten simpanssien tarvitsisi muutenkaan lähteä täyttämään maailmaa.

[/quote]

 

Hyväksytkö syöpähoidot? Insuliinipistokset? Hampaiden paikkaamisen? Eikö esim.syöpä ole luonnon keino kertoa että kyseistä elämää ei kannata jatkaa? Ja ennenkuin joku sanoo, että lapsettomuus ei ole sairaus, niin kerron että minun lapsettomuuteni johtui tasan tarkkaan sairaudesta, pirun kivuliaasta ja täysin ei-itse-aiheutetusta sairaudesta, jonka paras hoito on raskaus, ja jonka hoito noin muuten tulee yhteiskunnalla kalliiksi. Kyseessä ei ole mikään harvinainen lapsettomuuden syy. En tunne sekuntiakaan huonoa omatuntoa siitä, että olen saanut hoitoa.

 

Olen muuten täysin varma siitä, että jos sinulle laitettaisiin eteen liuta hedelmöityshoidoilla aikaan saatuja lapsia ja luomulapsia, niin et osaisi erottaa heitä toisistaan etkä millään tasolla arvioimaan, missä tapaukissa sukulinjaa "olisi kannattanut" tai "ei olisi kannattanut" jatkaa. Saattaapa jopa olla, että hedelmöityshoidoilla aikaan saatujen, kovasti toivottujen lasten elämä menee keskimäärin paremmin kuin muiden. (Pillastujat, huomioikaa sana "keskimäärin".)

 

Ylikansoittumisen suhteen olet toki oikeassa. Kahta enempää en olisi koskaan halunnutkaan, juuri tuosta syystä. Meidän lapsiamme ei myöskään kuljetella autoilla tai lennätellä Thaimaahan. Millä tavalla hedelmöityshoidoilla aikaan saadut lapset  sinusta kuormittavat maailmaa enemmän kuin luomulapset?

 

Aloitus on tietysti provo, mutta kyllähän osa ihmisistä oikeasti ajattelee näin. Ärsyttää löysä ja laiska ajattelu ja lapselliset perustelut, varsinkin kun ne kuorrutetaan ilkeyden lisäksi tuollaisella lukiotason muka-kantaaottavuudella.  

[/quote]

Jos et ole unohtanut, niin ihmisiä kuolee syöpähoidoista huolimatta syöpään ja osa syövistä on täysin pysäyttämättömiä ja "hoidoksi" voidaan tarjota vain kivuliasta elämän pitkitystä, että saadaan aikaa hoitaa itse omat hautajaiset kuntoon... Miten sinä kehtaat verrata syöpähoitoja ja lapsettomuutta keskenään, kun syöpä käy hoitamattomana tappavaksi (mitä endometrioosisi ei olisi tehnyt)? Olet sairas! Toivottavasti et tuputa tuota itsekkyyttä lapsellesi!

[/quote]

 

Missasit nyt pointtini. En väittänyt, että endometrioosi on yhtä vakava sairaus kuin syöpä (tietenkään!). En myöskään ole unohtanut, että kaikilla syöpähoidot eivät auta. Minulta on kyllä kuollut läheisiä syöpään, joten ei ole päässyt unohtumaan. On traagista, että syöpää ei aina voida parantaa, siitä olemme varmasti samaa mieltä. On mös totta, että vaikka endometrioosi ei tapa, se olisi kyllä todennäköisesti tehnyt minusta työkyvyttömän. Kivut olivat pahimmillaan synnytyksen avautumiskipuihin verrattavia (minulla ei ollut avautumisvaiheessa kivunlievitystä, siksi osaan verrata.) Pesäkkeet tukkivat pahasti myös suolistoani. Mistään ihan mitättömästä pikkukiusasta ei siis ollut kyse. Totta ihmeessä sen hoitoon kannattaa käyttää sitä keinoa, jonka tiedetään todennäköisimmin auttavan, ja josta vielä voi saada alkunsa kovasti toivottu lapsi. Vai oletko eri mieltä? Mitä endometrioosin hoitokeinoja sitten hyväksyt? Mitä sairauksia ja vaivoja sinusta saa hoitaa? Vain niitäkö, joihin voi kuolla?  

 

Kommenttini oli reaktio tuohon usein esitettyyn heittoon, että "jos ei lapsia saa, niin sitten niitä ei ole tarkoituskaan saada". Se on nimittäin kuulkaas oikeasti aika voimakas heitto, ja on ihan kohtuullista pyytää, että sitä vähän perusteltaisiin.  

 

Siis ei "ole tarkoitus"? Kuka tämä taho on joka tarkoittaa tai ei tarkoita? Olen ymmärtänyt, ett sillä viitataan yleensä joko jumalaan tai luontoon, evoluutioon (ihan kuin luonto jotenkin "tarkoittaisi" jotakin). Jos tässä yhteydessä ruvetaan puhumaan jumalasta, niin en osaa siihen sanoa mitään muuta kuin että sitten meillä on erilainen käsitys jumalasta. Mutta jos puhutaan luonnosta, niin ollaan kyllä heikoilla vesillä. Siinä on siis sellanen ajatus, että on väärin puuttua siihen miten ihmisestä riippumaton luonto on asiat järjestänyt. Mutta hyvänen aika, emmehän me nykyajan ihmiset muutenkaan elä millään tavoin "luonnonmukaisesti"! Mehän hyväksymme koko ajan, joka päivä, uskomattoman määrän asioita jotka menisivät ihan eri tavalla jos luonto saisi yksin päättää. Me lämmitämme talojamme fossiilisilla polttoaineilla, käytämme tekokuiduista valmistettuja vaatteita, syömme appelsiineja keskellä Suomen talvea, ajamme metroilla ja kirjoittelemme tietokoneilla keskustelupalstoille. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä hyväksyy sen, että on olemassa esimerkiksi lääketiedettä. Ei se ole mikään itsestäänselvyys, että hyväksyy kaiken tämän mutta hedelmöityshoitoja sitte ehdottomasti ei hyväksy. Se on ihan sattumanvarainen linjanveto, ei sitä voi kuitata pelkästään sillä että "ei ole tarkoitettu niin." Tai VOI tietenkin, mutta se on huono perustelu. Silloin, kun sanoo jotain joka loukkaa toisia, pitäisi minusta esittää paremmat perustelut.

 

Ja kyllä, se on loukkaavaa. On loukkaavaa tulla sanomaan jollekulle, että tässä on selvästikin joku niin paha vika, että hänen geeniensä leviäminen todennäköisesti tuottaa lajin heikentymistä. Sitähän nuo evoluutiopuheet tarkoittavat. Hei: omaa havaintokykyä saa käyttää! Kun katsoo vähän ympärilleen maailmassa, niin ei mikään tue sitä oletusta, että luomulapsia saavat ihmiset ovat jollain lailla "parempia" vanhempia. Tai että heidän luomulapsensa ovat "parempia" lapsia kuin hedelmöityshoidoilla saadut. Lupaan muuttaa ajatteluani tästä asiasta jos oikeasti saan pienenkin viitteen siitä, että näin olisi.

 

Liikakansoituspointti on jo järkevämpi. Jos joku, joka itse on ekologisista syistä lapseton, elää vegaanisesti, ei lennä ekä autoile ja lämmitä kotiaan fossiilisilla, niin myönnän että hänellä on jo kanttia sanoa. Mutta silloin pitää olla johdonmukainen: arvostella jokaista lisääntyvää tai ainakin monta lasta tekevää. Maapallon kuormittumisen kannalta on tasan yhdentekevää, kuormittaako sitä luomulapsi vai hedelmöityshoidoilla saatu. Biologisen lapsen saamisen halu on täsmälleen yhtä itsekästä luomuvanhemmalta kuin lapsettomuutta kokeneeltakin. Ja aivan yhtä hyvin luomusti lisääntymään kykenevä voi esimerkiksi adoptoida sen sijaan että kansoittaisi maailmaa turhaan lisää biologisilla jälkeläisillä. Maailmassahan on paljon lapsia ilman vanhempia, niin kuin meille lapsettomuudesta kärsiville usein muistutetaan. 

     

Summa summarum: mitään oikeasti hyvää, loogista perustelua näille "ei teidän ole tarkoituskaan saada lasta" -jutulle en vielä ole löytänyt. Jos lasketaan pois ne, jotka aidosti ja sokeasti uskovat jumalan olevan sitä mieltä, jäljelle jäänevät vain ne jotka yksinkertaisesti haluavat olla ilkeitä. Aika pikkusieluista minusta. 

 

Terveisin "Sairas ja itsekäs" 

Vierailija
48/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edellisen romaanini perään lisään varmuuden vuoksi: tuo lauseeni jossa kysyin "eikö syöpä ole luonnon keino kertoa, että tätä elämää ei kannata jatkaa" ei ollut oma mielipiteeni. Minusta syöpää tulee hoitaa niin hyvin kuin osataan. Tuo lauseeni oli kirjallinen tehokeino, jossa parodioin edellisen kirjoittajan horjuvaa logiikkaa.

 

Siis siltä varalta että joku ei ihan oikeasti ymmärtänyt. Minulle ei tullut mieleenkään että niin voisi käydä, ajattelin, että noin härskiä lausetta ei kukaan voi luulla oikeasti mielipiteekseni. Luulin selvästi väärin. Tarkoitukseni ei ollut loukata. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edellisen romaanini perään lisään varmuuden vuoksi: tuo lauseeni jossa kysyin "eikö syöpä ole luonnon keino kertoa, että tätä elämää ei kannata jatkaa" ei ollut oma mielipiteeni. Minusta syöpää tulee hoitaa niin hyvin kuin osataan. Tuo lauseeni oli kirjallinen tehokeino, jossa parodioin edellisen kirjoittajan horjuvaa logiikkaa.

 

Siis siltä varalta että joku ei ihan oikeasti ymmärtänyt. Minulle ei tullut mieleenkään että niin voisi käydä, ajattelin, että noin härskiä lausetta ei kukaan voi luulla oikeasti mielipiteekseni. Luulin selvästi väärin. Tarkoitukseni ei ollut loukata. 

 

Vierailija
50/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 13:36"]

Voisitte ainakin te mahottelijat vähän miettiä. Vastahan täällä yritti itsemurhaa se 25-vuotias joka tuli kertomaan keskenmenostaan, kun ei ollut saanut mieheltään enää tukea.

 

Mahoksi ja luuseriksi yms. haukkujat iski ja sitten se yksi mies alkoi kirjoitella myös asiattomia ja teki pilaketjun. Oli juonut vähän kirjoittaessaan ja otti sitten lääkkeet päälle.

 

Se asia meni ainakin poliisin tutkintaan ja kirjoittelijat sai pysyvät bannit. Ei luulisi olla mukavaa että on vastuussa jonkun kuolemasta koko loppu elämänsä.

[/quote]

 

Kyllä ne sen 25-vuotiaan keskenmenon saaneen haukkujat ja itsariin kehottajat tietääkseni ainakin sakot sai. Se nainen ei kuollut, joutui vaan sairaalaan. Yritti mennä ensin taksilla, mutta menetti tajuntansa ja kaatui. Kun heräsi niin soitti sitten ambulanssin viimeisillä voimilla. Onneksi kumminkin selvisi.

 

Luulenpa ettei enää tänne avaudu, kun täällä saa vaan sitä "maho" paskaa. Vaikka niillä silloisilla haukkujilla pitäisi olla ikuinen kielto tänne, niin eihän sitä pysyvää bannia täysin voida valvoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/110 |
17.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

109, siitä tapauksesta tuli vaan mieleen että kun se kirjoittaja korosti olevansa jotenkin niin itsevarma ja oli kokenut asioita elämässään, käynyt lapsettomuushoidot läpi alle 25-vuotiaana ja nyt sen luomuraskauden joka oli mennyt kesken niin jos kerran oli niin vahva ja itsevarma niin miten ei sitä pilkkaa täällä sitten kestänyt?

Vierailija
52/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hahhah, olisivat vaan hieroneet sitä sulle naamaan asti :D Mitäs menit avaamaan suusi väärässä paikassa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olihan se sulta melkoinen loukkaus. Mä en olisi sun kanssa enää missään tekemisissä tuollaisen jälkeen.

Toki kakaroita ovat nuo sunkin kaverit. Heillä on sentään henkinen kasvu vielä mahdollista kuinka sulla?

Vierailija
54/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella ikävää, mutta en mä silti ekana poliisijuttua tuosta olisi tehnyt :)

Hyvä, että ette ole enää tekemisissä, sussa ei ole heille kaveriksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sanoithan sinä ihan helvetin tyhmästi.

Vierailija
56/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuuleeko taas Porvoon suunnasta?

Jos tapaus on tosi, niin menit kyllä laukomaan typeriä "ystävillesi". Mikset voinut itse ottaa vaan vähän etäisyyttä noihin kahteen, tavata harvemmin jne., kun ei niiden jutut kiinnostaneet, vaan piti mennä loukkaamaan?

Typeriä ovat kyllä ja lapsellisia, jos "kostavat" ilkivallalla.

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

Vierailija
57/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paska autoon on aika pientä, sietäisit kuule saada muutakin....

Vierailija
58/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

en usko

Vierailija
59/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisipa minullakin ystäviä, joiden kanssa käydä vähän näyttämässä noille tahattomasti lapsettomien vihaajille! Tosin minä en olisi niin lapsellinen että paskaa menisin auton päälle laittamaan. Vaan saisit tuntea todellakin muuten sen mistä tuulee, vielä pitkään sanojesi jälkeen.

Vierailija
60/110 |
16.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

paska autoon versus loukkaus ystävältä, joka pahoittaa mielen loppuiäksi.

 

Kummankohan ei pitäisi saada niitä lapsia?

 

Ap.lta lapset pois.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kahdeksan