Kaksi lapsetonta ystävääni teki näin, alkoi olla viimeinen pisara
Minulla on kaksi ystävää, joille ei kummallekaan ole lapsia kuulunut. Toinen on yrittänyt pitkään miehensä kanssa ja hänellä on ollut keskenmenoja muttei koskaan onnistunutta raskautta. Toinen on taas lapsettomuushoidoissa miehensä kanssa.
Olemme viettäneet aikaa kolmistaan ja aina vaan se puhe kääntyy noihin asioihin. En vaan jaksa kuunnella kun on omia murheitakin. Vaikka rautalangasta yrittäisin vääntää, että puhuttaisko jostain muusta niin aina vaan kääntyy samaan aiheeseen.
Viimeisin "tyttöjen ilta" oli liikaa, sanoa paukautin sitten että kun kaikkien niitä lapsia ei vaan pidä saada. Siihen voi olla ihan hyvä syy ja että varmasti he joskus ymmärtävät sen kyllä. No sain tietysti pahoja katseita.
Kuten arvasinkin, niin eipä ole tullut enää kutsuja yhteisten ystäviemme juhliin (olemme noin 6 hengen porukka ja muut vielä toistaiseksi nielee nuo jutut) eikä nämä kaksi enää ole vastanneet viesteihin ja sähköposteihin.
No tänä aamuna alkoi olla viimeinen pisara. Olin lähdössä autolla töihin, niin autoni päällä oli sitä itseään. (ilmeisesti koiran). Koska meillä on samassa pihapiirissä yrityksemme, niin tallentava videovalvonta on ja video on katsottu, syylliset tiedossa. Poliisille tehty rikosilmoitus asiasta. Nämä kaksihan siellä oli vauhdissa. Siis tällaisten ihmistenkö pitäisi niitä lapsia saada?
Luulisi että melkein 30-kymppiset naiset on sen verran jo kasvaneet ettei tuollaisiin lapsellisiin kostotoimiin tarvitse alkaa! Nyt on seuraamukset tulossa.
Kommentit (110)
Avaa suusi ja nuole se paska... sen olet ansainnut
30-kymppisten? Eli 300-vuotiaita kyseessä? :O
Jaa että autolla töihin vaikka yritys on omassa pihapiirissä?
En usko minäkään. Kukaan ei voi olla noin helvetin idiootti, että laukoo tuollaisia lapsettomuudesta kärsivälle. Mutta jos on totta, toivottavasti sinut syrjitään kokonaan pois porukoista. Voit sitten tuntea ihan omakohtaisesti miltä tuntuu kun jää paitsi jostain mistä muut saa iloita. Ja hei, voithan lohduttautua ajatuksella, että kaikkien vain ei ole tarkoitus pysyä ystävinä ja kuulua tiettyihin ystäväporukoihin. Vai mites se menikään "Siihen voi olla ihan hyvä syy ja että varmasti joskus ymmärrät sen kyllä."
Enää sinun ei tarvitse olla tuossa kaveripiirissä ja kuunnella valitusta. Etkö saanut mitä haitkin?
Kyllä olet "todellinen" ystävä. Nyt saat kärsiä. Etkö ihmisparka ole ymmärtänyt, että nämä kaksi naista ovat luottaneet teihin muihin niin paljon, että ovat voineet puhua elämänsä kipeimmistäkin asioista, kuten vaikeudesta saada lapsia. Vai luuletko, että se on sellainen asia, josta huudellaan turuilla ja toreilla. Sinä petit näiden kahden naisen luottamuksen möläyttämällä asiattomia. Häpeä, jos osaat.
Ehkä teillä koko ystäväporukka on sellainen, että yhteiskunta kiittää kun jätätte lisääntymisen muille.
No ei vais, ihmiset muuttuu ja kasvaa.. Joskus sinäkin tajuat, kuinka ilkeästi sanoit (ja lapsellisesti). Joskus ystäväsi nauravat tekoaan, kuinka pöljiä ovat olleetkaan. Sellaista elämä on, vikamme kullakin, ja jokaisella taatusti paljon opittavaa.
Tottahan se on mitä sanoit, että kaikkien ei kuulu saada lapsia. Mutta ei se niin ole, että juuri ne jäävät lapsia joiden ei niitä kuuluisi saada. Usein jopa toisten päin: Ne joilla ei ole mitään elämänhallintaa (lue: eivät osaa pitää ehkäisystään huolta vaikka elämäntilanne ei lasta salli) saavat eniten niitä lapsia. Niin ironista mutta ymmärrettävä seuraus! Erityisen törkeän kommentistasi tekeekin se, että juuri noin sanotaan ihmisille joilla on esim vakava päihdeongelma, olematon taloudenpito, ja silti haaveilevat lapsista. Näin tuskin on näiden ystävien kohdalla, tai oletan että sen olisit jo kirjoittanut. Mieti siis uudemman kerran tuota kommenttiaisi, millaisiin ihmisiin rinnastat heidät noin sanoessasi.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 19:48"]Minulla on kaksi ystävää, joille ei kummallekaan ole lapsia kuulunut. Toinen on yrittänyt pitkään miehensä kanssa ja hänellä on ollut keskenmenoja muttei koskaan onnistunutta raskautta. Toinen on taas lapsettomuushoidoissa miehensä kanssa.
Olemme viettäneet aikaa kolmistaan ja aina vaan se puhe kääntyy noihin asioihin. En vaan jaksa kuunnella kun on omia murheitakin. Vaikka rautalangasta yrittäisin vääntää, että puhuttaisko jostain muusta niin aina vaan kääntyy samaan aiheeseen.
Viimeisin "tyttöjen ilta" oli liikaa, sanoa paukautin sitten että kun kaikkien niitä lapsia ei vaan pidä saada. Siihen voi olla ihan hyvä syy ja että varmasti he joskus ymmärtävät sen kyllä. No sain tietysti pahoja katseita.
Kuten arvasinkin, niin eipä ole tullut enää kutsuja yhteisten ystäviemme juhliin (olemme noin 6 hengen porukka ja muut vielä toistaiseksi nielee nuo jutut) eikä nämä kaksi enää ole vastanneet viesteihin ja sähköposteihin.
No tänä aamuna alkoi olla viimeinen pisara. Olin lähdössä autolla töihin, niin autoni päällä oli sitä itseään. (ilmeisesti koiran). Koska meillä on samassa pihapiirissä yrityksemme, niin tallentava videovalvonta on ja video on katsottu, syylliset tiedossa. Poliisille tehty rikosilmoitus asiasta. Nämä kaksihan siellä oli vauhdissa. Siis tällaisten ihmistenkö pitäisi niitä lapsia saada?
Luulisi että melkein 30-kymppiset naiset on sen verran jo kasvaneet ettei tuollaisiin lapsellisiin kostotoimiin tarvitse alkaa! Nyt on seuraamukset tulossa.
[/quote]
Sanoit ystävillesi todella rumasti. Täältä kaikki sympatiat heille.
Hooh, moneskohan aloitus tältä samalta satuilijalta. Kirjoitustyyli ei petä koskaan.
Huhhuh mikä idiootti olet ap. Itse olen lapseni helpolla saanut ja ei tulisi mieleenkään sanoi noin ilkeesti lapsettomuudesta kärsivälle !!
Ei oo totta tää juttu, keksi parempi!
Palstajunnuna ihmisten reaktio järkyttää. Mulla ei lapsia tietenkään vielä ole, mutta toivottavasti niiden saaminen tai saamatta jättäminen ei ikinä tee minusta noin pahasti 'toista puolta' tuomitsevaa. Siis sanoihan ap tökerösti, mutta toisaalta niinhän se fysiologisesti on että kaikki eivät vain ikinä kykene saamaan lapsia ja jos mistään muusta ei kykene enää puhumaan kun siitä lapsien saannista, niin ehkä jonkun on hyvä herättää siihen todellisuuteen että ehkä lapsia ei koskaan tule, ja että henkilölle itselleenkin voisi tehdä ihan hyvää miettiä välillä muitakin asioita? :)
Ja koiranpaskaa autoon nyt on ihan käsittämättömän lapsellista. Ehkä poliisijuttu on vähän liioiteltua, mutta toisaalta ei tuo kyllä mitenkään päin ole hyväksyttävää. Oli ap sanonut sitten mitä tahansa.
Mutta mitäpä mä tiedän hei, tällä palstalla vain niillä on oikeita ja vakavasti otettavia mielipiteitä, joilla niitä lapsia on...
Miksi tänne pitää keksiä näin typeriä satuja? Ei mitään järkeä.
Lapsettomien ei kuulukaan saada lapsia. Niinhän se on. Ihan sama mitä inisette, eikä paskakostot ym tempaukset sitä tosiasiaa muuksi muuta.
olenko ainoa joka on ap kanssa samaa mieltä? olen varmaan, mutta parasta on aina sanoa suoraan. jollei vastapuoli ymmärrä, vaan kostaa paskalla, niin kyllä sielä päässä viiraa ja pahasti. myös ap:lla on oikeus tuntea ja myös ilmaista tunteensa.
No jaa, jos niillä oli halu sanoa kautta rantain eikä nokatusten että "älä ämmä puhu paskaa"..
Uskoisin tietäväni tapauksen, siis ap:n ja mainitsemansa porukan. Sori ap, ikävä tuottaa pettymys, mutta sua pidetään kyllä ihan yleisenä vitsinä. Minä en ole läheisissä tekemisissä, mutta tämä juttu on kiirinyt minullekin asti. Miettisit vähän miten moukan kuvat annat itsestäsi. Tällä menolla karkoitat kyllä kaikki luotasi. Tosin ei susta muutenkaan erityisemmin olla pidetty, mutta tämä nyt viimeistään sinetöi asian. Vähän velvollisuudesta sua on muutenkin mukaan pyydetty.
Ap se täällä riehuu näemmä oikein useammassa ketjussa. Kuulehan naikkonen, kyllä tässä nyt on käynyt ihan selväksi kuka se sekopää siinä teidän selkkauksessa on.
Kauheeta... ajattelikohan joku minustakin noin eli ettei minun kuulu saada lapsia, silloin kun aikoinaan 7 vuotta kävimme lapsettomuushoidoissa. Lopulta minun sitten kuitenkin näköjään kuului saada lapsi.
Juu mun puolesta olisivat saaneet syöttää sulle sen paskan. Hyvä että oli viimeinen pisara, noin kusipäätä ei jaksa kukaan