Voi järkytys! Äsken Ylen TV-uutisissa sanottiin, kuinka ainakin 10% työttömistä työnteko on taloudellisesti (lähes) kannattamatonta!
Siinä oli esimerkkejä, kuinka joillakin työttömillä työnteosta saatu lisä kuukausituloihin saattaa olla vain 100-200 euroa. Lisäksi työtä tehdessään saattaa menettää esim. lääkekorvaukset, jolloin ero voi olla olematon.
Yksi asiassa haastateltu sanoi, että työnteon pitää olla taloudellisesti kannattavaa myös matalasti palkatuissa töissä. Olen aivan samaa mieltä asiasta! Sen vuoksi pitäisikin ottaa liian ruhtinaalliset tuet pois tai ainakin selvästi pienemmiksi tai vastikkeellisimmiksi!
Liian suuri sosiaaliturva tekee työnteosta taloudellisesti kannattamatonta!
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tuki mikä pitäisi lakkauttaa on asumistuki. Pelkkää tulonsiirtoa veronmaksajilta rikkaimmalle kymmenykselle.
Mielenkiintoista. Omat vuosituloni ovat alle 15000 euroa. Voisitko hakea jotain keskusteluapua ja lääkehoitoa jatkuvaan asumistukispämmäykseesi ja vuokranantajavihaasi?
Mun kannattaa mennä jossain vaiheessa mihin tahansa duuniin puoleksi vuodeksi että saan nollatuksi ansiopäivärahan päivälaskurin. Saan melko hyvää ansiosidonnaista tällä hetkellä. Ei haittaa vaikka puolen vuoden duuni olisi pienipalkkainen, koska ansiopäivärahaa koskee 80% sääntö eli uudelleen laskettava päiväraha ei voi olla alle 80% edellisestä päivärahasta. Joten on kannustavaa mennä periaatteessa vaikka assan vessaan töihin puoleksi vuodeksi.
Demareiden huoltovaltio rakennettiin aikanaan, jotta ihmisten ei tarvitsisi kerjätä kadulla. Koska toimeentuloraja on häilyvä ja ihmisillä on erilaisia asenteita suhteessa työhön ja fattaan, ei näiltä rajatapauksilta voida välttyä. Jos työllä tienatut 100-200 euroa ei jonkun mielestä ole rahaa, on kyseessä asennevamma. Toisessa ääripäässä on löydös, että Suomessa on 70000 ruokakuntaa, jotka eivät nosta tukia, joihin niillä olisi oikeus.

Muista, että työssäoloehdon tulee täyttyä ennen kuin nykyiset päivät on käytetty loppuun. Myös osa-aikatyö kelpaa, koska kaikki vähintään 18h viikot kerryttävät työssäoloehtoa.
Itse täytin osa-aikatyöllä työssäoloehdon vuoden sisällä ansiosidonnaisen alkamisesta niin sitä ei laskettu uudelleen. Sain siis päivät nollattua ja täyden ansiosidonnaisen säilytettyä.
Rikkaat rikastuu entisestään ja köyhät köyhtyy entisestään ja keskiluokka katoaa ja heistä tulee osa köyhää väestöä, tämä on se suunta ja poliitikot vaan kiihdyttää tätä kehitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tuki mikä pitäisi lakkauttaa on asumistuki. Pelkkää tulonsiirtoa veronmaksajilta rikkaimmalle kymmenykselle.
Mielenkiintoista. Omat vuosituloni ovat alle 15000 euroa. Voisitko hakea jotain keskusteluapua ja lääkehoitoa jatkuvaan asumistukispämmäykseesi ja vuokranantajavihaasi?
ÖÖÖÖÖööööö...... Taitaa nyt olla joku muu terapian tarpeessa, kyseessähän oli itseltä ensimmäinen asiaa käsittelevä viesti tälle palstalle.
Vastikkeetonta rahaa ei kuitenkaan pidä jakaa varsinkaan niille joilla on jo valmiiksi rahaa yli tarpeen. Valtio, eli veronmaksajat, maksaa nykyään yli 30% suomalaisten vuokrista. Kai tajuat kuinka suurista rahoista puhutaan? Lisäksi suurin osa asuntosijoittajista ei ole sinunlaisia köyhimyksiä, eli ei voida väittää että vietäisiin leipä köyhän pöydästä.
kynikus kirjoitti:
Demareiden huoltovaltio rakennettiin aikanaan, jotta ihmisten ei tarvitsisi kerjätä kadulla. Koska toimeentuloraja on häilyvä ja ihmisillä on erilaisia asenteita suhteessa työhön ja fattaan, ei näiltä rajatapauksilta voida välttyä. Jos työllä tienatut 100-200 euroa ei jonkun mielestä ole rahaa, on kyseessä asennevamma. Toisessa ääripäässä on löydös, että Suomessa on 70000 ruokakuntaa, jotka eivät nosta tukia, joihin niillä olisi oikeus.
No jos siitä työllä tienatusta ruhtinaallisesta 200 eurosta tulee 300 euron vahinko ja muita ongelmia byrokratian kanssa kuukausiksi, niin siitä kieltäytyminen ei ole asennevamma vaan tervettä järkeä.
Sinä tietenkin tekisit töitä vaikka ilmaiseksi, mutta suurin osa suomalaisista ei ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tuki mikä pitäisi lakkauttaa on asumistuki. Pelkkää tulonsiirtoa veronmaksajilta rikkaimmalle kymmenykselle.
Mielenkiintoista. Omat vuosituloni ovat alle 15000 euroa. Voisitko hakea jotain keskusteluapua ja lääkehoitoa jatkuvaan asumistukispämmäykseesi ja vuokranantajavihaasi?
ÖÖÖÖÖööööö...... Taitaa nyt olla joku muu terapian tarpeessa, kyseessähän oli itseltä ensimmäinen asiaa käsittelevä viesti tälle palstalle.
Vastikkeetonta rahaa ei kuitenkaan pidä jakaa varsinkaan niille joilla on jo valmiiksi rahaa yli tarpeen. Valtio, eli veronmaksajat, maksaa nykyään yli 30% suomalaisten vuokrista. Kai tajuat kuinka suurista rahoista puhutaan? Lisäksi suurin osa asuntosijoittajista ei ole sinunlaisia köyhimyksiä, eli ei voida väittää että vietäisiin leipä köyhän pöydästä.
Mutta kerro kuka sen asumistuen poiston kompensoi ihmiselle, joka saa työmarkkinatukea????
Villejä arvauksia:
A. Pelle Hermanni
B. Taikaseinä
C. Vuokranantaja joka puolittaisi vuokrat, koskee myös säätiöitä? Tämän jälkeen tekee ns. persnettoa. Miten tämä vaikuttaisi kansantalouteen? Tämä ei tule tapahtumaan vaan vuokrakämpät menisivät jatkossa vain työssäkäyville mikä voi jossain Eirassa toki olla ihan perusteltuakin. Tapahtuisi epäterveitä muutoksia asuntomarkkinoilla
D. Valtio, joka joutuu nostamaan pienimpiä tukia jotta pieituloiset voivat asua jossain. Laske tuolle hinta.
Itse veikkaan hei kohtaa D.
Asuntosijoittajissa on erittäin paljon yhden sijoitusasunnon omistajia, jotka maksavat lähes kolmanneksen veroa voitostaan joka siis itselläni lähellä nollaa isojen taloyhtiöremonttien takia. Eiköhän tässä maassa ole isompiakin rikollisia. Perehdytkö asiasta tehtyihin selvityksiin ja vaihtoehtoisiin malleihin.
Vierailija kirjoitti:
Järkytys? Ihan perustietoa ollut jo useamman vuoden
Tuskin tuo oli kaikille uutta ja yllättävää tietoa. Ei minullekaan ja uskon että todellinen prosenttiluku joille työnteko on taloudellisesti kannattamatonta on paljon suurempi.
Mutta, toivottavasti asian julkistus herättää päättäjämme. Sosiaaliturvamme on aivan liian antelias. Työnteon tulee aina taata tuntuvasti parempi toimeentulo kuin tuilla elävillä.
Voimme tietysti vitsailla sillä että nostetaan palkkoja niin ongelma poistuu. Valtiovalta ei kuitenkaan päätä palkoista kuin mahdollisen minimipalkan muodossa eikä pääsyy ole useinkaan alimitoitetussa palkassa.
Vierailija kirjoitti:
"Ruhtinaalliset tuet"? Ai nekö joita Euroopan neuvosto on haukkunut ja pitänyt ihmisarvon vastaisina pienuuden takia? Niistäkö puhut?
LOL
Tiedät tasan tarkkaan että tuo ei ole totta vaan Suomen tuista on laskettu vain yksi osa, vaikka tukia on lukuisia päällekkäisiä ja rinnakkaisia, esimerkiksi työttömyysturva + asumistuki + tt-tuki. Suomen sosiaaliturva lienee Euroopan antelian. Jos olet eri mieltä niin nimeä maa jossa tuet ovat korkeammat.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kenenkään ei pitäisi tehdä kokoaikatyötä alle 2000e bruttopalkalla. Palkat on liian matalat.
Palkka on suhteessa työn tuottavuuteen ja työvoiman tarjontaan.
Kiva olisi kaikille maksaa vaikka kuinka paljon mutta kun ei se tulorahoitus sitä kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruhtinaalliset tuet"? Ai nekö joita Euroopan neuvosto on haukkunut ja pitänyt ihmisarvon vastaisina pienuuden takia? Niistäkö puhut?
LOL
https://blogi.thl.fi/miksi-suomen-perusturvan-taso-on-jatkuvasti-euroop…
Kannattaa sinunkin tutustua! Kyllä ne tuet kokonaisuudessaan ovat Suomessa hyvät. Tosin ensisijaiset tuet (esim työmarkkinatuki) ovat täällä uskomattoman surkealla tasolla.
No niistä työttömyyskorvauksistahan tässä juuri keskustellaan! Etkös sitä ole vielä tajunnut?
Siis Suomessa sekä ansiosidonnainen että työmarkkinatuki/peruspäiväraha ovat todella huonot vaikkapa verrattuna Tanskaan.
Eikä puhuttu, vaan siitä että tukien yhteissumma on niin hyvä että työ ei välttämättä kannata rahallisesti. Tässä ketjussa puhuttiin kokonaistuista, esim työmarkkinatuki plus asumistuki plus tt-tuki jotka yhdessä muodostavat juurikin tuon ap:n mainitseman tilanteen eli töihin ei välttämättä kannata mennä koska näiden tukien yhteissumma on niin hyvä. Jos jokainen työtön saisi vain työmarkkinatuen niin eihän se silloin missään nimessä kannustinloukku olisikaan, tällöinhän kannattaisi ottaa se pienipalkkainen työ vastaan kun siitä oikeasti rahallisesti hyötyisi merkittävästi. Siitähän tuossa uutisessa oli kyse, eli tukipotti on aivan eri luokkaa kuin se työmarkkinatuki pelkillään. Itse jos työttömäksi jäisin niin saisin sen enkä mitään muuta. Tietysti kannattaisi tällöin ottaa se matalapalkkainenkin työ vastaan kun on tuplasti parempi kuin se pelkkä työmarkkinatuki.
Vierailija kirjoitti:
Sainpas taas tänään oikein "ruhtinaalliset" työttömyyskorvaukset. Elämiseen jää 444e/kk. On se ruhtinaallista.
Tee päälle 500 suojaosan verran keikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tuki mikä pitäisi lakkauttaa on asumistuki. Pelkkää tulonsiirtoa veronmaksajilta rikkaimmalle kymmenykselle.
Mielenkiintoista. Omat vuosituloni ovat alle 15000 euroa. Voisitko hakea jotain keskusteluapua ja lääkehoitoa jatkuvaan asumistukispämmäykseesi ja vuokranantajavihaasi?
Voi tuntua spämmäykseltä, jos 5-10 eri ihmistä koittaa viesteillään takoa ko. faktaa kalloosi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kenenkään ei pitäisi tehdä kokoaikatyötä alle 2000e bruttopalkalla. Palkat on liian matalat.
Palkka on suhteessa työn tuottavuuteen ja työvoiman tarjontaan.
Kiva olisi kaikille maksaa vaikka kuinka paljon mutta kun ei se tulorahoitus sitä kestä.
Totta tuokin. Ei kulmskapakan tarjoilijalle ole varaa maksaa 3000€/kk, tuopin hinta nousisi sietämättömäksi.
S-ryhmä halpuuttaa perunat, näinköhän perunan lajittelijoiden ja nostajien tuntipalkka on lähempänä kymppiä vai kahta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa tuki mikä pitäisi lakkauttaa on asumistuki. Pelkkää tulonsiirtoa veronmaksajilta rikkaimmalle kymmenykselle.
Mielenkiintoista. Omat vuosituloni ovat alle 15000 euroa. Voisitko hakea jotain keskusteluapua ja lääkehoitoa jatkuvaan asumistukispämmäykseesi ja vuokranantajavihaasi?
ÖÖÖÖÖööööö...... Taitaa nyt olla joku muu terapian tarpeessa, kyseessähän oli itseltä ensimmäinen asiaa käsittelevä viesti tälle palstalle.
Vastikkeetonta rahaa ei kuitenkaan pidä jakaa varsinkaan niille joilla on jo valmiiksi rahaa yli tarpeen. Valtio, eli veronmaksajat, maksaa nykyään yli 30% suomalaisten vuokrista. Kai tajuat kuinka suurista rahoista puhutaan? Lisäksi suurin osa asuntosijoittajista ei ole sinunlaisia köyhimyksiä, eli ei voida väittää että vietäisiin leipä köyhän pöydästä.
Mutta kerro kuka sen asumistuen poiston kompensoi ihmiselle, joka saa työmarkkinatukea????
Villejä arvauksia:
A. Pelle Hermanni
B. Taikaseinä
C. Vuokranantaja joka puolittaisi vuokrat, koskee myös säätiöitä? Tämän jälkeen tekee ns. persnettoa. Miten tämä vaikuttaisi kansantalouteen? Tämä ei tule tapahtumaan vaan vuokrakämpät menisivät jatkossa vain työssäkäyville mikä voi jossain Eirassa toki olla ihan perusteltuakin. Tapahtuisi epäterveitä muutoksia asuntomarkkinoilla
D. Valtio, joka joutuu nostamaan pienimpiä tukia jotta pieituloiset voivat asua jossain. Laske tuolle hinta.Itse veikkaan hei kohtaa D.
Asuntosijoittajissa on erittäin paljon yhden sijoitusasunnon omistajia, jotka maksavat lähes kolmanneksen veroa voitostaan joka siis itselläni lähellä nollaa isojen taloyhtiöremonttien takia. Eiköhän tässä maassa ole isompiakin rikollisia. Perehdytkö asiasta tehtyihin selvityksiin ja vaihtoehtoisiin malleihin.
C.
Ja ei tekisi persnettoa, jos kaikkien vapaiden markkinoiden vuokrahinnat putoaa.
Palkan pitäisi olla jotain 3000e että siitä kannattaisi yli tonnin vuokraa maksaa ja sit sais sen muutaman satasen extraa joka uppoaisi lääkkeisiin. Harmi ku töihin ei pääse edes ilmaiseksi.
90%:lle kannattavaa. Melkein kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruhtinaalliset tuet"? Ai nekö joita Euroopan neuvosto on haukkunut ja pitänyt ihmisarvon vastaisina pienuuden takia? Niistäkö puhut?
LOL
https://blogi.thl.fi/miksi-suomen-perusturvan-taso-on-jatkuvasti-euroop…
Kannattaa sinunkin tutustua! Kyllä ne tuet kokonaisuudessaan ovat Suomessa hyvät. Tosin ensisijaiset tuet (esim työmarkkinatuki) ovat täällä uskomattoman surkealla tasolla.
No niistä työttömyyskorvauksistahan tässä juuri keskustellaan! Etkös sitä ole vielä tajunnut?
Siis Suomessa sekä ansiosidonnainen että työmarkkinatuki/peruspäiväraha ovat todella huonot vaikkapa verrattuna Tanskaan.
Eikä puhuttu, vaan siitä että tukien yhteissumma on niin hyvä että työ ei välttämättä kannata rahallisesti. Tässä ketjussa puhuttiin kokonaistuista, esim työmarkkinatuki plus asumistuki plus tt-tuki jotka yhdessä muodostavat juurikin tuon ap:n mainitseman tilanteen eli töihin ei välttämättä kannata mennä koska näiden tukien yhteissumma on niin hyvä. Jos jokainen työtön saisi vain työmarkkinatuen niin eihän se silloin missään nimessä kannustinloukku olisikaan, tällöinhän kannattaisi ottaa se pienipalkkainen työ vastaan kun siitä oikeasti rahallisesti hyötyisi merkittävästi. Siitähän tuossa uutisessa oli kyse, eli tukipotti on aivan eri luokkaa kuin se työmarkkinatuki pelkillään. Itse jos työttömäksi jäisin niin saisin sen enkä mitään muuta. Tietysti kannattaisi tällöin ottaa se matalapalkkainenkin työ vastaan kun on tuplasti parempi kuin se pelkkä työmarkkinatuki.
Entä kun ei saisi työtä, minkäänlaista ja sillä pelkällä työmarkkinatuella ei makseta edes vuokraa? Muuttaisitko ojaan? Etpä tietenkään niin. Mietipä miksi asumistukea maksetaan.
Rikkaita on kohta vain Sanna ja kaverit.
Muilla on perse auki.