Onko meille tavismiehille tarjolla enää muuta kuin tyytymissuhteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset tykkää miehistä?

Miksi naiset haluaa parisuhteeseen juuri miesten kanssa?

Ei kaikki tykkääkään. Eikä kaikki halua.

Huonoon suhteeseen tuskin haluaa yksikään nainen. Mitä muuta?

Miksi naiset haluavat parisuhteeseen hyvän miehen kanssa? Miksi naiset haluavat hyvään parisuhteeseen juuri miehen kanssa?

Mitä ne ominaisuudet miehissä on mitä naisilla ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Täällä on yksi sosiaalityöntekijä. Olen akateemisesti koulutettu ja palkkani on suomalaisen mediaanipalkan yläpuolella. Harrastan aktiivisesti liikuntaa tunnin päivässä, joka päivä. En lähtisi kanssasi treffeille sillä asenteesi naisia kohtaan on ikävä. En lähtisi myöskään ensi treffeillä juoksemaan. Haluaisin mieluummin tutustua treffikumppanini ajatuksiin enkä hänen fysiikkansa kestävyyteen. 

Olisipa kiva tietää, että millä tavalla asenteeni naisia kohtaan on ikävä? Se että minulla saa olla olla jotain toiveita naista kohtaan? Ei saisi olla vai? Ymmärsinkö oikein? En minäkään ekoilla treffeillä ketään ole urheiluun houkutellut. Kuten jo sanoin, on ehdotettu pizzalle menoa ja alkoholin juomista jossain kapakassa. Näihin olen lähtenyt mukaan, on alettu tapailemaan ja olen yrittänyt. Mutta ei se yrittämällä ratkea, jos elämänarvot ovat täysin erilaiset.

Viimeisimmän suhteen tilanne oli seuraava: nainen oli pienituloinen ja hänellä oli 10-vuotias poika. Palkan tullessa hän tuhlasi sen. Ostettiin paljon tarpeetonta, joista vähimmäisenä ei ollut epäterveelliset ruoat mäkkärin hamppareista pizzoihin. Loppukuusta rahat oli loppu ja hän halusi multa "lainaa" sähkömaksuihin, nettilaskuun ja ties mihin. Harrastuksista hän ei pitänyt ja kaikkein vähiten liikunnasta. Ylipainoa oli ja sen myötä pientä terveyskremppaa. Se olikin hyvä tekosyy olla sitten tekemättä yhtään mitään liikunnallista. Vaivat tuntuivat paranevan parhaiten pizzalla. Alussa tyydyin keskusteluihin "kevyistä aiheista". Mutta kun halusin jutella tai mielipidettä johonkin mitä tässä tosielämässä ympärillämme tapahtuu, niin hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Aihe vaihdettiin. Suhdetta rasitti myös käytöshäiriöinen 10-vuotias poika, jonka ongelmat vaikuttivat (keittiöpsykologina) johtuvan välinpitämättömyydestä, laiskuudesta kasvattaa ja yltiöpäisestä sokerin kulutuksesta. Poika pelasi pleikkaria miltei puoleen yöhön ja siihen ei saanut puuttua, koska "hän saa raivarit jos menet siihen väliin".

Pitkillä juoksulenkeilläni viime kevään aurinkoisina aamuina sain jäsenneltyä omia ajatuksiani kasaan. En vain pysty elämään tuollaisessa suhteessa, vaikka kuinka kaipaankin kumppania vierelleni. Monta hyvää ja suloista piirrettä tässä naisessa toki oli, mutta kokonaisuus painui valitettavasti negatiiviseksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa, etenkään jos motivaatiota muutokselle ei ole olemassa. 

Sinä et selkeästikään kykene jäsentelemään naismarkkinoita muuta kuin elopainon perusteella. Mikä on koulutuksesi? Entä tulotasosi? Oletan, että suhteellisen heikko ja sen vuoksi saat samanlaisia naisia, pienituloisia, heikosti koulutettuja. Hyvin koulutetut paremmin toimeentulevat naiset eivät kiinnostu ja kyseessä ei ole liikunnallisuutesi tai elintapasi vaan se, että et vain ole samaa sosioekonomista laatua. 

Keskituloinen humanisti, mutta hyvä rahan käytössä. Tienaan n.45 000€/v ja elän säästeliäästi. En ole varakas, mutta ei mulla ikinä rahat ole kesken loppuneet, kun osaan niitä käyttää järkevästi. Ei paino ole ensisijainen kysymys, mutta se indikoi elintavoista hyvin voimakkaasti. Ei aktiiviliikkujalla ole selvää ylipainoa. Ylipaino on terveysongelma ja jos ei ole sitä vielä, se tulee olemaan. Toki siinä on ulkonäöllinen seikkakin, hölmöä se nyt olisi täysin kiistää. Mutta onhan niitä ulkonäkökriteerejä naisillakin. Ei se ole vain miesten juttu.

Sä et ressukka vaan elä tässä todellisessa maailmassa. Kyllä aktiiviliikkujissa on aivan minkäpainoisia ihmisiä vaan. Tämä on fakta.

Toiseksi, myös miehissä on ylipainoisia.

Lisäksi kaikkien ihmisten paino nousee yleensä iän myötä.

Ja tärkein: oikeassa parisuhteessa painolla ei yleensä ole keskeistä merkitystä. Ei edes seksissä.

No ei aktiiviliikkuja koskaan mikään erityisen ylipainoinen voi olla, sillä liikkuminen pitää kyllä sen ylimmääräisen hyllyvän läskin poissa. Aktiiviliikunta tarkoittaa sitten ihan oikeaa liikuntaa, eikä mitään kilometrin kävelylenkkejä. 

Mikä on oikeaa liikuntaa?

Kolme kertaa viikossa kuntosali, lähes joka päivä 7-10km lenkki ja lisäksi kaikki mahdollinen hyötyliikunta + viikonloppuisin lasten kanssa pyöräily, futis, uinti tai mitä ikinä ipanat keksivät.

Tämä on minun arkeni, silti n. 15 kg liikaa. Eikö olekin omituista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset tykkää miehistä?

Miksi naiset haluaa parisuhteeseen juuri miesten kanssa?

Ei kaikki tykkääkään. Eikä kaikki halua.

Huonoon suhteeseen tuskin haluaa yksikään nainen. Mitä muuta?

Miksi naiset haluavat parisuhteeseen hyvän miehen kanssa? Miksi naiset haluavat hyvään parisuhteeseen juuri miehen kanssa?

Mitä ne ominaisuudet miehissä on mitä naisilla ei ole?

Mikä sä olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Täällä on yksi sosiaalityöntekijä. Olen akateemisesti koulutettu ja palkkani on suomalaisen mediaanipalkan yläpuolella. Harrastan aktiivisesti liikuntaa tunnin päivässä, joka päivä. En lähtisi kanssasi treffeille sillä asenteesi naisia kohtaan on ikävä. En lähtisi myöskään ensi treffeillä juoksemaan. Haluaisin mieluummin tutustua treffikumppanini ajatuksiin enkä hänen fysiikkansa kestävyyteen. 

Olisipa kiva tietää, että millä tavalla asenteeni naisia kohtaan on ikävä? Se että minulla saa olla olla jotain toiveita naista kohtaan? Ei saisi olla vai? Ymmärsinkö oikein? En minäkään ekoilla treffeillä ketään ole urheiluun houkutellut. Kuten jo sanoin, on ehdotettu pizzalle menoa ja alkoholin juomista jossain kapakassa. Näihin olen lähtenyt mukaan, on alettu tapailemaan ja olen yrittänyt. Mutta ei se yrittämällä ratkea, jos elämänarvot ovat täysin erilaiset.

Viimeisimmän suhteen tilanne oli seuraava: nainen oli pienituloinen ja hänellä oli 10-vuotias poika. Palkan tullessa hän tuhlasi sen. Ostettiin paljon tarpeetonta, joista vähimmäisenä ei ollut epäterveelliset ruoat mäkkärin hamppareista pizzoihin. Loppukuusta rahat oli loppu ja hän halusi multa "lainaa" sähkömaksuihin, nettilaskuun ja ties mihin. Harrastuksista hän ei pitänyt ja kaikkein vähiten liikunnasta. Ylipainoa oli ja sen myötä pientä terveyskremppaa. Se olikin hyvä tekosyy olla sitten tekemättä yhtään mitään liikunnallista. Vaivat tuntuivat paranevan parhaiten pizzalla. Alussa tyydyin keskusteluihin "kevyistä aiheista". Mutta kun halusin jutella tai mielipidettä johonkin mitä tässä tosielämässä ympärillämme tapahtuu, niin hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Aihe vaihdettiin. Suhdetta rasitti myös käytöshäiriöinen 10-vuotias poika, jonka ongelmat vaikuttivat (keittiöpsykologina) johtuvan välinpitämättömyydestä, laiskuudesta kasvattaa ja yltiöpäisestä sokerin kulutuksesta. Poika pelasi pleikkaria miltei puoleen yöhön ja siihen ei saanut puuttua, koska "hän saa raivarit jos menet siihen väliin".

Pitkillä juoksulenkeilläni viime kevään aurinkoisina aamuina sain jäsenneltyä omia ajatuksiani kasaan. En vain pysty elämään tuollaisessa suhteessa, vaikka kuinka kaipaankin kumppania vierelleni. Monta hyvää ja suloista piirrettä tässä naisessa toki oli, mutta kokonaisuus painui valitettavasti negatiiviseksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa, etenkään jos motivaatiota muutokselle ei ole olemassa. 

Sinä et selkeästikään kykene jäsentelemään naismarkkinoita muuta kuin elopainon perusteella. Mikä on koulutuksesi? Entä tulotasosi? Oletan, että suhteellisen heikko ja sen vuoksi saat samanlaisia naisia, pienituloisia, heikosti koulutettuja. Hyvin koulutetut paremmin toimeentulevat naiset eivät kiinnostu ja kyseessä ei ole liikunnallisuutesi tai elintapasi vaan se, että et vain ole samaa sosioekonomista laatua. 

Keskituloinen humanisti, mutta hyvä rahan käytössä. Tienaan n.45 000€/v ja elän säästeliäästi. En ole varakas, mutta ei mulla ikinä rahat ole kesken loppuneet, kun osaan niitä käyttää järkevästi. Ei paino ole ensisijainen kysymys, mutta se indikoi elintavoista hyvin voimakkaasti. Ei aktiiviliikkujalla ole selvää ylipainoa. Ylipaino on terveysongelma ja jos ei ole sitä vielä, se tulee olemaan. Toki siinä on ulkonäöllinen seikkakin, hölmöä se nyt olisi täysin kiistää. Mutta onhan niitä ulkonäkökriteerejä naisillakin. Ei se ole vain miesten juttu.

Sä et ressukka vaan elä tässä todellisessa maailmassa. Kyllä aktiiviliikkujissa on aivan minkäpainoisia ihmisiä vaan. Tämä on fakta.

Toiseksi, myös miehissä on ylipainoisia.

Lisäksi kaikkien ihmisten paino nousee yleensä iän myötä.

Ja tärkein: oikeassa parisuhteessa painolla ei yleensä ole keskeistä merkitystä. Ei edes seksissä.

No ei aktiiviliikkuja koskaan mikään erityisen ylipainoinen voi olla, sillä liikkuminen pitää kyllä sen ylimmääräisen hyllyvän läskin poissa. Aktiiviliikunta tarkoittaa sitten ihan oikeaa liikuntaa, eikä mitään kilometrin kävelylenkkejä. 

Käykö kamppailulajit oikeasta liikunnasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Toisin sanoen et ole koskaan ollut rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat tyytymisellä? Eihän kukaan järkevä ihminen vain tyydy johonkin, vaan pyrkii suhteeseen ihmisen kanssa, jota rakastaa ja josta välittää. Vai onko tämä nyt taas näitä "Yhyy, Amber Heard ei vastannut kosintaani Instagramissa, pitääkövnyt tyytyä naapurin Pirkkoon?"

Jos te olette oikeita ihmisiä ettekä vain trolleja, niin tehkää maailmalle palvelus ja jättäkää se pariutuminen ja lisääntyminen muille. Myönnetään me muut vaikka joku ilmastoteko- mitali lohdutukseksi.

Edelleenkin, miksi mies saa tälläisen vastaanoton ja naiselle tulisi vain tsemppausta, että ei kannata tyytyä. Varsinkaan kun mistään instagram malleista ei ap ole maininnut mitään!

Ei missään nimessä kannata tyytyä. Harva nainenkaan haluaisi että häneen tyydytään. Ja mitä tulee näihin instababe-kommentteihin, niin nehän lienee valistuneita arvauksia. Edellisen kerran kun näin ketjun jossa tätä tavisnaista määriteltiin, se osoittautui Anna Nyströmin näköiseksi naapurintytöksi. Jos joku ei tiedä kuka kyseinen typy on niin google kertoo, mutta se kertonee jo jotain että hän tienaa miljoonia euroja vuodessa, arvasit oikein, ulkonäöllään.

Sivusta

Kukaan, koskaan, missään, ei ole määrittänyt Anna Nyströmiä tavikseksi. Ei ainakaan sen jälkeen kun ryhtyi fitness tähdiksi.

Toisaalta se Anna on vain 155 cm pitkä. Kadulla jäisi ehkä pidempien tavisamatsonien varjoon, eikä malliksi tai missiksikään riitä pituus. Mutta instaan sopii, kuvistaan saa käsityksen, että on 175 jumalatar.

Eli tarkoittaako tämä sitä, että Anna on siis oikeasti tavis? Mutta insta vääristää ja hän vaikuttaa vaan jotenkin erikoisemmalta?

Todellakin täällä eräs mies tai miehet väitteli sivukaupalla miten tavalliset piirteet Anna Nyströmillä on, sen jälkeen kun oli laittanut Annan esimerkiksi tavallisen näköisestä naisesta.

Ja tämän kyseisen keskustelun perusteella jossa joku tai jotku miehet olivat tätä mieltä on myös kaikki muut täällä kirjoittelevat miehet tuomittu olemaan tätä mieltä. Ja tätä faktaa ei sallita kyseenalaistettavan.

Samalla logiikalla kailki naiset täällä etsii vain rikasta miestä kun se yksi kyseli eilen vinkkejä toisessa ketjussa rikkaan miehen iskemiseen.

https://www.vauva.fi/keskustelu/2542169/voiko_100_suomalainen_nainen_ol…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3938771/ketju/miksi_suomalainen_nainen_…

Kyllähän täällä tavallinen suomalainen nainen saa aika kylmää kyytiä minesti.

Tässä on ketju siitä, millainen on tavisnainen:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3667376/milta-tavisnainen-nayttaa-laitt…

Niin mitä sitten? Jos jotku trollit on tuota mieltä niin se ei tarkoita, että kaikki muutkin on.

Noita trolleja tuntuu olevan täällä sen verran paljon ja ne mahdolliset muuta mieltä olevat miehet ovat asioista keskusteltaessa niin hiljaa, että välillä on vaikea uskoa, etteivätkö trollit edustaisi enemmistön mielipiteitä. Jos teitä muita kerran palstalla on, väittäkää nyt herran tähden vastaan trolleille silloin, kun olette eri mieltä. Emmehän me muuten voi tietää, että teitä on olemassa!

En minä ainakaan jaksa lähteä noihin instabeibe/laatikkoleukalentäjä ketjuihin inttämään. Tässäkin ketjussa jo näkee, että se ei hyödytä mitään.

M38

Aika monessa sellaisessa ketjussa kuitenkin jaksat kommentoida muuten (ellei teitä M38-nimimerkkiä käyttäviä sitten ole useita). Miksi voimat loppuvat juuri siinä kohtaa, kun pitäisi kertoa, etteivät kaikki miehet ole samaa mieltä trollipoikien kanssa? Vaikeneminen tulkitaan myöntymiseksi.

Itse olen ajatellut, että palstalle ovat kerääntyneet vain naisia vihaavat miehet. Tiedän, että muunkinlaisia on olemassa, koska tunnen heitä irl, mutta palstalla en ole uskonut heitä montaakaan olevan. Miten voisinkaan muuta ajatella, kun he eivät juuri koskaan kommentoi mitään?

Kyseessä on sitten joku muu M38 kuin minä. Otsikosta jo näkee kiinnostaako edes avata koko ketjua niin miksi sinne tulisin kommentoimaankaan. Niinkuin tul tasoteoria jankkaus ketju, katsoin pari ekaa sivua ja sitten riitti.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Sitäkö rakastuu Pirkkoon ja eikä sitten saanutkaan prinsessa Victoriaa tai sitä instababeä niin sitten sitä on tyytyynyt tavalliseen? Mitä ihmettä? Onko se tyytymistä?

Mistä se ap nyt oikein valittaakaan? Eikö tuo ole ihan tavisihmisen taviselämää? Tyytyä taviselämään?

No ei tartte jos ei haluu.

Ei me muututa suutelemalla kuten se sammakko sadussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Mutta eihän sellaiseen ihmiseen voi rakastua, johon samalla pitää tyytyä. Rakastuminen on se tunne, kun haluaa juuri sen yhden ja siitä tulee se unelma.

Voihan sitä ihminen rakastua monenlaisiin ihmisiin. Vai uskotko yhteen oikeaan? Minä en.

Sillä hetkellä kun on rakastunut, haluaa vain sen yhden ihmisen. Käsitys yhdestä oikeasta tulee tästä. Vaikka olisi aiemmin rakastunut ihan toisenlaisiin, ei sillä ole mitään merkitystä silloin kun on rakastunut johonkin tiettyyn ihmiseen - silloin haluaa vain hänet, aiemmat jutut ovat menneisyyttä, eikä silloin todellakaan tunnu siltä, että "todennäköisyyslaskelmien mukaan voisin ihan hyvin olla vaikka kuinka moneen muun kanssa". Ei sellaisilla asioilla ole väliä. Rakastunut ihminen haluaa sen, johon on rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Täällä on yksi sosiaalityöntekijä. Olen akateemisesti koulutettu ja palkkani on suomalaisen mediaanipalkan yläpuolella. Harrastan aktiivisesti liikuntaa tunnin päivässä, joka päivä. En lähtisi kanssasi treffeille sillä asenteesi naisia kohtaan on ikävä. En lähtisi myöskään ensi treffeillä juoksemaan. Haluaisin mieluummin tutustua treffikumppanini ajatuksiin enkä hänen fysiikkansa kestävyyteen. 

Olisipa kiva tietää, että millä tavalla asenteeni naisia kohtaan on ikävä? Se että minulla saa olla olla jotain toiveita naista kohtaan? Ei saisi olla vai? Ymmärsinkö oikein? En minäkään ekoilla treffeillä ketään ole urheiluun houkutellut. Kuten jo sanoin, on ehdotettu pizzalle menoa ja alkoholin juomista jossain kapakassa. Näihin olen lähtenyt mukaan, on alettu tapailemaan ja olen yrittänyt. Mutta ei se yrittämällä ratkea, jos elämänarvot ovat täysin erilaiset.

Viimeisimmän suhteen tilanne oli seuraava: nainen oli pienituloinen ja hänellä oli 10-vuotias poika. Palkan tullessa hän tuhlasi sen. Ostettiin paljon tarpeetonta, joista vähimmäisenä ei ollut epäterveelliset ruoat mäkkärin hamppareista pizzoihin. Loppukuusta rahat oli loppu ja hän halusi multa "lainaa" sähkömaksuihin, nettilaskuun ja ties mihin. Harrastuksista hän ei pitänyt ja kaikkein vähiten liikunnasta. Ylipainoa oli ja sen myötä pientä terveyskremppaa. Se olikin hyvä tekosyy olla sitten tekemättä yhtään mitään liikunnallista. Vaivat tuntuivat paranevan parhaiten pizzalla. Alussa tyydyin keskusteluihin "kevyistä aiheista". Mutta kun halusin jutella tai mielipidettä johonkin mitä tässä tosielämässä ympärillämme tapahtuu, niin hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Aihe vaihdettiin. Suhdetta rasitti myös käytöshäiriöinen 10-vuotias poika, jonka ongelmat vaikuttivat (keittiöpsykologina) johtuvan välinpitämättömyydestä, laiskuudesta kasvattaa ja yltiöpäisestä sokerin kulutuksesta. Poika pelasi pleikkaria miltei puoleen yöhön ja siihen ei saanut puuttua, koska "hän saa raivarit jos menet siihen väliin".

Pitkillä juoksulenkeilläni viime kevään aurinkoisina aamuina sain jäsenneltyä omia ajatuksiani kasaan. En vain pysty elämään tuollaisessa suhteessa, vaikka kuinka kaipaankin kumppania vierelleni. Monta hyvää ja suloista piirrettä tässä naisessa toki oli, mutta kokonaisuus painui valitettavasti negatiiviseksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa, etenkään jos motivaatiota muutokselle ei ole olemassa. 

Sinä et selkeästikään kykene jäsentelemään naismarkkinoita muuta kuin elopainon perusteella. Mikä on koulutuksesi? Entä tulotasosi? Oletan, että suhteellisen heikko ja sen vuoksi saat samanlaisia naisia, pienituloisia, heikosti koulutettuja. Hyvin koulutetut paremmin toimeentulevat naiset eivät kiinnostu ja kyseessä ei ole liikunnallisuutesi tai elintapasi vaan se, että et vain ole samaa sosioekonomista laatua. 

Keskituloinen humanisti, mutta hyvä rahan käytössä. Tienaan n.45 000€/v ja elän säästeliäästi. En ole varakas, mutta ei mulla ikinä rahat ole kesken loppuneet, kun osaan niitä käyttää järkevästi. Ei paino ole ensisijainen kysymys, mutta se indikoi elintavoista hyvin voimakkaasti. Ei aktiiviliikkujalla ole selvää ylipainoa. Ylipaino on terveysongelma ja jos ei ole sitä vielä, se tulee olemaan. Toki siinä on ulkonäöllinen seikkakin, hölmöä se nyt olisi täysin kiistää. Mutta onhan niitä ulkonäkökriteerejä naisillakin. Ei se ole vain miesten juttu.

Sä et ressukka vaan elä tässä todellisessa maailmassa. Kyllä aktiiviliikkujissa on aivan minkäpainoisia ihmisiä vaan. Tämä on fakta.

Toiseksi, myös miehissä on ylipainoisia.

Lisäksi kaikkien ihmisten paino nousee yleensä iän myötä.

Ja tärkein: oikeassa parisuhteessa painolla ei yleensä ole keskeistä merkitystä. Ei edes seksissä.

No ei aktiiviliikkuja koskaan mikään erityisen ylipainoinen voi olla, sillä liikkuminen pitää kyllä sen ylimmääräisen hyllyvän läskin poissa. Aktiiviliikunta tarkoittaa sitten ihan oikeaa liikuntaa, eikä mitään kilometrin kävelylenkkejä. 

Kyllä aktiiviliikkujallakin voi olla ylipainoa. Itse olen kohtuuliikkuja, en himoliikkuja ja muutama ylimääräinen kilo ja ns. "löysää" kyllä löytyy. Ei sitä saa pois ilman todellista paneutumista, johon minulla ei ole aikaa eikä oikeastaan haluakaan, sillä elämässä on mielenkiintoisempia asioita. Näytän siis ihan tavis-hyvältä mutten miltään timmiltä salikissalta.

Näitä kommentteja lukiessa on kyllä käynyt mielessä etten enää ikinä halua riisuutua kenenkään miehen nähden... tympeää :/ n

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Toisin sanoen et ole koskaan ollut rakastunut.

Ohiksena kannatan tätä.

Jos ihminen on 30+- eikä koskaan rakastunut niin se tuskin on muiden ihmisten vika tai syy miksi sitä rakkauden tunnetta ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Mitä tarkoitat suurilla rakkaustarinoilla? Tietenkään nykyelämässä Suomessa ei ole puitteina Veronan keskenään riiteleviä sukuja tai Titanicin haaksirikkoa. Mutta sellaisia kokemuksia kyllä on, että ihmisestä tuntuu erityiseltä ja melkein taianomaiselta, että on löytänyt juuri sen ihmisen, johon on rakastunut. Se ei ole mitään "tää on ihan kiva", vaan se tuntuu täydelliseltä ja juuri sellaiselta, jonka haluaa. Ja silloin esimerkiksi aika tavalliset asiat tuntuvat romanttisilta, ja ihminen voi kyllä saada saman tunteen, joita niissä romanttisissa elokuvissakin kuvataan.

Minulla on ollut erilaisia suhteita. On ollut noita, jotka tuntuivat suurilta rakkaustarinoilta, sitten on ollut lievempiä ihastuksia, ja lisäksi on ollut sellaisia kevytsuhteita, joissa ajatuksena on ehkä ollutkin sellainen "tää on ihan kiva tähän hetkeen". Ja kyllä vaan ne ovat olleet merkityksellisimpiä ja tärkeimpiä suhteita, jotka ovat tuntuneet suurilta rakkaustarinoilta. Niissä olen ollut oikeasti rakastunut. Noissa muissa joko vähän ihastunut tai sitten vaan kaivannut vähän säpinää elämään.

Ap olis laittanut kuvan mut kamerat hajoo kun se edes yritt :(

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Minulla ihan päinvastainen kokemus, kiinnostuneita on juuri tuollaiset hyvätuloiset talon,mökin,usean sijoitusasunnon, tontin, jne jne omistavia elämässä onnistujia. Ei kauheasti mun kanssa mitään yhteistä.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Minulla ihan päinvastainen kokemus, kiinnostuneita on juuri tuollaiset hyvätuloiset talon,mökin,usean sijoitusasunnon, tontin, jne jne omistavia elämässä onnistujia. Ei kauheasti mun kanssa mitään yhteistä.

M38

Heidän kanssaan et siis ole kokenut minkäänlaista kemiaa tai ihastumista?

Vierailija kirjoitti:

Siis miten niinkuin "enää"? Olisko siis aiemmin tarjolla jotain mutta enää ei ole? Mikä tän muutoksen aiheutti?

Mietippä ap ite. Kuka haluaisi ehdoin tahdoin olla sinun tyytymissuhteesi toinen osapuoli. Eiköhän jokainen halua tulla halutuksi.

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Toisin sanoen et ole koskaan ollut rakastunut.

On se mukava, että muut ihmiset voi minua tuntematta kertoa minulle mitä tunnen ja mitä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Mutta rakastuminen ja "tää on ihan kiva" voi mahtua.

Romattisten elokuvien suuret rakkaustarinat lienevät tosielämässä aika harvassa.

Mitä tarkoitat suurilla rakkaustarinoilla? Tietenkään nykyelämässä Suomessa ei ole puitteina Veronan keskenään riiteleviä sukuja tai Titanicin haaksirikkoa. Mutta sellaisia kokemuksia kyllä on, että ihmisestä tuntuu erityiseltä ja melkein taianomaiselta, että on löytänyt juuri sen ihmisen, johon on rakastunut. Se ei ole mitään "tää on ihan kiva", vaan se tuntuu täydelliseltä ja juuri sellaiselta, jonka haluaa. Ja silloin esimerkiksi aika tavalliset asiat tuntuvat romanttisilta, ja ihminen voi kyllä saada saman tunteen, joita niissä romanttisissa elokuvissakin kuvataan.

Minulla on ollut erilaisia suhteita. On ollut noita, jotka tuntuivat suurilta rakkaustarinoilta, sitten on ollut lievempiä ihastuksia, ja lisäksi on ollut sellaisia kevytsuhteita, joissa ajatuksena on ehkä ollutkin sellainen "tää on ihan kiva tähän hetkeen". Ja kyllä vaan ne ovat olleet merkityksellisimpiä ja tärkeimpiä suhteita, jotka ovat tuntuneet suurilta rakkaustarinoilta. Niissä olen ollut oikeasti rakastunut. Noissa muissa joko vähän ihastunut tai sitten vaan kaivannut vähän säpinää elämään.

No, mulle se on tollanen tunne. Ihminen tuntuu mukavalta, hyvältä ja siltä, että tää on kiva. En kaipaa muita siihen, mutta ei mulle koskaan ole tullut sellaista fiilistä, että tää on nyt täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Ystävieni ominaisuuksia, jotka tekevät heistä palstan tyytyjämiesten silmissä ei-taviksia, jännänaisia, elämänkoululaisia, tai muulla tavalla negatiivisia:

- tatuointeja

- seurustellut ulkomaalaisen kanssa

- yrittänyt nuorena its... (mielenterveysongelmat)

- sairastanut syömishäiriön (mielenterveysongelmat)

- hankkinut pitkän sinkkujakson aikana seurakseen koiran

- siniset hiukset

- ylipaino

- sydäntä lähellä kaverit, viini-illat, matkustelu & tosi-tv

Jokainen kohta kuvastaa yhtä henkilöä. Tarkoituksella sekä oikeasti vakavia että ei-niin-vakavia juttuja, jotta olisi paremmin vertailupohjaa miten herkästi joku päätyy näiden miesten mielessä sinne mappi ö:hön.

Ylläolevista ominaisuuksista ”huolimatta” kaikki kuvaillut ystäväni ovat kyllä ihan tavisnaisia. Löytyy työpaikat, harrastukset, ystävät, hyvät perhesuhteet – ja tavisparisuhteet ihan yhtä tavallisten miesten kanssa.

Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että koira on näistä minulle se pahin. En tykkää, eikä varmaan koko suvussani ole yhtään ihmistä joka koirista pitäisi. No en ole mikään antikoiranatsi, vaikka helposti sellaiseksi leimataankin. En vaan pidä ko. eläinlajin läsnäolosta. Suomessa naisilla on ihan helvetisti koiria, mikä rajaa valinnanvaraa aika paljon. Pitäis varmaan aloittaa jokainen keskustelu kysymällä mp koirista.