Onko meille tavismiehille tarjolla enää muuta kuin tyytymissuhteita?

Tätä kannattaa lähestyä oman peilikuvan kautta ilman että ulkoistaa ongelmansa muiden syyksi.

Joku syu minussa on siigen, etten kykene parisuhteeseen. Ei se ketä tapaamme, ole muiden vika eikä se ole sattumaa. Ihminen saa sitä mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Uskon että sinulla on sama ongelma kuin usealla naisella netissä: normaalielämässä tapaa suhtkoht normaaleja ihmisiä joilla on jotain sosiaalisia taitoja ja ehkä jopa työpaikka; netissä taas tungeksii kaikki ne peräkammarinpojat ja -tytöt, pahasti mt-ongelmaiset, sosiaalisesti taitamattomat, elämäntapaongelmaiset ja muut jotka eivät oikein muualla pysty seuraa etsimään. Eli vaikka 50% nettiporukasta olisi jotakuinkin normaaleja ja kivoja, niin joutuu kahlaamaan läpi hirveän määrän kummallisia hiippareita ne löytääkseen.

Nettimiehistä todella suuri osa on alkoholisoituneita, työttömiä, pahasti perverssejä, autistisia tai jollain lailla vinksahtaneita. Pitää ymmärtää ettei tämä vastaa todellisuutta, vaan juuri nämä yksilöt valitettavasti tungeksivat joka palstalla ja spammaavat kaikki nettitreffipalstat täyteen kun eivät muualtakaan löydä seuraa. Fetisismi esimerkiksi ei ole kovinkaan tavallista, mutta huomattavan moni kirjoittavista miehistä pystyy kiihottumaan vain kumista; jaloista; eritteistä; jne.

Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sitä vaikeampaa seuranhaku on, koska niin monet ovat jo naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Mutta eihän sellaiseen ihmiseen voi rakastua, johon samalla pitää tyytyä. Rakastuminen on se tunne, kun haluaa juuri sen yhden ja siitä tulee se unelma.

Ystävieni ominaisuuksia, jotka tekevät heistä palstan tyytyjämiesten silmissä ei-taviksia, jännänaisia, elämänkoululaisia, tai muulla tavalla negatiivisia:

- tatuointeja

- seurustellut ulkomaalaisen kanssa

- yrittänyt nuorena its... (mielenterveysongelmat)

- sairastanut syömishäiriön (mielenterveysongelmat)

- hankkinut pitkän sinkkujakson aikana seurakseen koiran

- siniset hiukset

- ylipaino

- sydäntä lähellä kaverit, viini-illat, matkustelu & tosi-tv

Jokainen kohta kuvastaa yhtä henkilöä. Tarkoituksella sekä oikeasti vakavia että ei-niin-vakavia juttuja, jotta olisi paremmin vertailupohjaa miten herkästi joku päätyy näiden miesten mielessä sinne mappi ö:hön.

Ylläolevista ominaisuuksista ”huolimatta” kaikki kuvaillut ystäväni ovat kyllä ihan tavisnaisia. Löytyy työpaikat, harrastukset, ystävät, hyvät perhesuhteet – ja tavisparisuhteet ihan yhtä tavallisten miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen, mutta minun mielestäni tavisnättejä naisia ovat vaikkapa Elena Leeve, Suvi Teräsniska, Emmi Parviainen, nuori Marjo Matikainen, Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio, jne.

Onko tämä siis tavisnättien taso jota ap haikailee muttei saa? Vai puhummeko vielä nätimmästä?

Marjo Matikainen oli nätti vanhempanakin. Tässä kuvassa 42v ja todella upea. Elämäntavat näkyvät kasvoista, ei tarvita sentin pakkelikerrosta ja filtteriä.

https://www.hiihtoliitto.fi/site/assets/files/9521/kuva0_suuri-38925.76…

Todellakin kelpaisi, eikä tarvitsisi olla urheilija, kunhan olisi edes liikunnallinen. Olen itse noin kolmevitonen.

Harmi kyllä elämme vuotta 2020 eikä 1950. Minä voisin saada Marjon näköisen naisystävän jos tämä olisi sairaalloisen ylipainoinen ja vihaisi liikuntaa. Päin vastoin kuin minä.

Ok, sama nainen täällä jatkaa. Ap kuittasi myös että tämä tai hieman alempi taso kelpaisi hyvin, eli varmaankin jonkinverran keskitason yli (tavisnätti vs tavis).

Koska jokaisesta naisesta saa meikkaamalla, kampaamalla ja stailaamalla monta pykälää paremman näköisen, näitä keinoja käytetään paljon enemmän kuin ennen, ja siitä huolimatta koetaan että naisten taso on ns. laskenut, kyllä tässä naisen taso-ongelmassa taitaa olla pelkästään paino kyseessä. Ja onhan naisten keskipaino noussut tosi paljon viime vuosikymmenten aikana, eikä se nättiä ole.

Samaan aikaan miesten taso ei myöskään liene ainakaan noussut, jos yksi tekijä on myös paino, ainakaan jos tilastoja katsoo. Lisäksi syrjäytyneiden tai muuten huonommin pärjäävien miesten osuus on varmaan kasvanut, mikä osaltaan laskee miesten tasoa.

Jokaisen lienee tehtävä oman markkina-arvonsa eteen kaikki mitä pystyy, ja sen jälkeen katsoa mihin se riittää. Jollei se riitä siihen, että kelpaisi toivomansa näköiselle ihmiselle, vaikea siitä on ketään toista syyttää. Vaihtoehdot ovat oman tason parantaminen, tyytyminen, tavoitteidensa tarkistaminen tai yksin jäänti. Nämä tavoitellut tavisnätitkin naiset ovat yhtä lailla vaarassa jäädä yksin, jos kurottavat vain superkomeita miehiä (joille kelpaa vain superkaunis).

Niin.

Mainitsit tuossa kaksi tekijää.

Paino on todellakin noussut, ja se on iso asia. Olet varmaankin huomannut että asiasta keskustellaan varsin usein.

Se meikkaaminen. Se taso kun ei ole se mitä näytät meikattuna tai somekuvissa. Naiset meikkaavat siksikin enemmän koska elämäntavat näkyvät kasvoissa.

 

Meinaatko siis, että tasoon ei vaikuta ollenkaan se, minkä näköisenä kulkee ihmisten ilmoilla? Eli löysissä verkkareissa ja haljun meikittömänä kulkeva nainen on ihan yhtä tasokas kuin hyvin pukeutunut ja itseään ehostanut, näyttävämmän näköinen nainen?

Tuo ei ole ihan yksiselitteinen asia.

Mutta mieti sitä näin. Jos nainen on näyttävän näköinen ehostettuna ja kroppakin näyttää hyvältä huolella valittu asukokonaisuus päällä, mutta kun miehen asunnolla otetaan vaatteet pois päältä ja käydään suihkussa, naisella onkin täysin lässähtänyt kroppa ja kasvot näyttävät ihan erilaisilta...meinaatko ihan tosissasi että taso on se miltä nainen näyttää ehostettuna?

Eihän naisten ongelma yleensäkään ole siinä etteikö saisi miehiltä huomiota, vaan siinä tarkoittaako huomio parisuhdetta.

 

Ei, vaan olen itse biseksuaali nainen, ja kyllä minusta sellainen nainen on "tasokkaampi" joka osaa ja haluaa laittautua mahdollisimman hyvännäköiseksi, vaikka olisi ilman meikkiä ihan tavallisen näköinen, verrattuna sellaiseen, joka ei laittaudu ja kulkee kaikkialla sellaisena tylsän tavallisen näköisenä. Minusta ihmisen oma tyyli on ehdottomasti osa vetovoimaa.

Harvemmin kai kroppa voi täysin lässähtänyt olla, niin ettei siitä mitään viitteitä näkyisi vaatteet päällä... kai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Uskon että sinulla on sama ongelma kuin usealla naisella netissä: normaalielämässä tapaa suhtkoht normaaleja ihmisiä joilla on jotain sosiaalisia taitoja ja ehkä jopa työpaikka; netissä taas tungeksii kaikki ne peräkammarinpojat ja -tytöt, pahasti mt-ongelmaiset, sosiaalisesti taitamattomat, elämäntapaongelmaiset ja muut jotka eivät oikein muualla pysty seuraa etsimään. Eli vaikka 50% nettiporukasta olisi jotakuinkin normaaleja ja kivoja, niin joutuu kahlaamaan läpi hirveän määrän kummallisia hiippareita ne löytääkseen.

Nettimiehistä todella suuri osa on alkoholisoituneita, työttömiä, pahasti perverssejä, autistisia tai jollain lailla vinksahtaneita. Pitää ymmärtää ettei tämä vastaa todellisuutta, vaan juuri nämä yksilöt valitettavasti tungeksivat joka palstalla ja spammaavat kaikki nettitreffipalstat täyteen kun eivät muualtakaan löydä seuraa. Fetisismi esimerkiksi ei ole kovinkaan tavallista, mutta huomattavan moni kirjoittavista miehistä pystyy kiihottumaan vain kumista; jaloista; eritteistä; jne.

Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sitä vaikeampaa seuranhaku on, koska niin monet ovat jo naimisissa.

Annoin alapeukun, koska mainitsit työttömät.

T. Akateeminen työtön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti oikein vihaksi kun katselin kaupungilla nuoria, noin parikymppisiä, naisia. Melkoisia läskiperseitä suuri osa. Oikea keskisormen näyttö miehille naisilta tämä. Ei siinä muuten olisi mitään vikaa, mutta tuo vaikeuttaa keskitasoisen miehen tavoitteita saada hoikka tai edes normaalivartaloinen nainen. Koska hoikkia naisia on niin vähän, ne kaikki menevät joillekin insta-hunkseille. Tavallinen mies jää ilman.

M45+

Onneksi ongelma ei enää koske sinua, vaariseni. 😘

Kyllä se vaan kummasti minuakin koskee. Olen normaalivartaloinen ja ihan hyvän näköinen. Odoton samaa myös naisilta. Miten voit löytää vastaavan naisen jo ne ovat jo nyt parikymppisinä hirveitä läskiperseitä?

Aika samanlainen määrä läskiperseitä on niin naisissa kuin miehissä. Ei se pelkkä naisaines ole "huonontunut" vaan ihan kaikissa länsimaissa sama ongelma kummallakin sukupuolella. Sen sijaan on kummallista että jos sinä olet yksi näistä onnekkaista terveyttä puhkuvista nuorista ihmisistä, että mikset silti löydä seuraa? Ei hoikka nainen saa hunksimiestä, vaan se instabeibe saa sen hunksin. Hoikka nainen sen hoikan miehen. Syy ei siis ole siinä että naiset jotenkin hinkuisivat läskien huonokuntoisten miesten perään, vaan jossain muussa. Sanoisin että joko etsit naisia täysin väärästä paikasta, tai täysin väärin aikein.

En muista tai tiedä oliko sinun kirjoituksesi, mutta joku ihmetteli kun kohtaamansa naiset haluavat pizzatreffeille tai kaljalle kun tavataan. Ehdotan todellakin että pidät pääsi ja sen sijaan ehdotat naisille jotain aktiivitreffejä vaikka liikunnan merkeissä. Tällöin voit todellakin jopa löytää kaltaisesi henkilön, sillä niitäkin naisia on jotka eivät baareissa viihdy ja kaipaavat vaikka metsään juoksemaan. Tai sitten etsit seuraa muualta kuin netistä, kun kuitenkin niin monet kokevat sen nykyään vaikeana (kyllä, myös naiset).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Uskon että sinulla on sama ongelma kuin usealla naisella netissä: normaalielämässä tapaa suhtkoht normaaleja ihmisiä joilla on jotain sosiaalisia taitoja ja ehkä jopa työpaikka; netissä taas tungeksii kaikki ne peräkammarinpojat ja -tytöt, pahasti mt-ongelmaiset, sosiaalisesti taitamattomat, elämäntapaongelmaiset ja muut jotka eivät oikein muualla pysty seuraa etsimään. Eli vaikka 50% nettiporukasta olisi jotakuinkin normaaleja ja kivoja, niin joutuu kahlaamaan läpi hirveän määrän kummallisia hiippareita ne löytääkseen.

Nettimiehistä todella suuri osa on alkoholisoituneita, työttömiä, pahasti perverssejä, autistisia tai jollain lailla vinksahtaneita. Pitää ymmärtää ettei tämä vastaa todellisuutta, vaan juuri nämä yksilöt valitettavasti tungeksivat joka palstalla ja spammaavat kaikki nettitreffipalstat täyteen kun eivät muualtakaan löydä seuraa. Fetisismi esimerkiksi ei ole kovinkaan tavallista, mutta huomattavan moni kirjoittavista miehistä pystyy kiihottumaan vain kumista; jaloista; eritteistä; jne.

Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sitä vaikeampaa seuranhaku on, koska niin monet ovat jo naimisissa.

Annoin alapeukun, koska mainitsit työttömät.

T. Akateeminen työtön

Pyydän anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut soimata ihmisiä vastentahtoisesta työttömyydestä, joka valitettavan montaa kohtaa. Yritin lähinnä tuoda esille ilmiötä jossa ihminen - ilman mitään selkeää syytä - istuu kotona nostamassa (ja ryyppäämässä) tukia. Näitä on yllättävän paljon myös semmoisissa ammateissa jossa on valtava työvoimapula, ja ihmisellä hyvät taidot mutta viina maistuu mieluummin.

En missään nimessä halua halventaa ihmistä joka on joutunut yt-neuvotteluissa ulos, tai tekee vaikkapa vain pätkätöitä kun muuta ei löydy. Ihailen yritteliäisyyttä ja sitä että tekee edes jotain eikä möllötä kotona. Vastentahtoisesti työttömälle tämä voi olla vaikkapa yhdistystoimintaa tai vapaaehtoistyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Mutta eihän sellaiseen ihmiseen voi rakastua, johon samalla pitää tyytyä. Rakastuminen on se tunne, kun haluaa juuri sen yhden ja siitä tulee se unelma.

Voihan sitä ihminen rakastua monenlaisiin ihmisiin. Vai uskotko yhteen oikeaan? Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

⁹Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Rakastuminen ei ole tyytymistä.

Onkohan tää nyt vähän laajempi juttu sulla kuitenkin, eikä liity vain naisiin? Et ehkä ole hyvä käsittelemään pettymyksiä tai haavekuvien rikkoutumista? Se on elämässä aika oleellinen taito, periaatteessa kuljemme pettymyksestä pettymykseen ja ihmisillä on eri tapoja käsitellä sitä. Toiset on aina lasi puoliksi täynnä, toiset katkeroituu kun ei saaneet jotain "hänelle luvattua" haavekuvaa.

Vaikka sä tapaisit uskomattoman kauniin naisen, jolla on upea kroppa ja mieletön luonne, sä kokisit siinäkin suhteessa pettymyksiä. Olisi iltoja, kun et jaksa kuunnella sitä naista, tai kaipaat omaa elämää yksin, tai harkitset eroa, tai olet vaan vähän kyllästynyt ja levoton. Sillä ei lopulta oo juuri mitään merkitystä miltä se nainen näyttää, sillä syvemmät ihmissuhteet on aina sekä antoisia että raastavia. Ei se suhde helpoksi muutu sillä, että nainen oli tavatessa kaunis.

Mä ihmettelen miten edes se ei riitä, että on rakastunut? Että näkee sen toisen upeana ja haluttavana ja rakastaa tätä todella? Silti on pettynyt kun on pitänyt häneen tyytyä? Onko kenties suhde jatkunut jonkin aikaa ja arki on tullut vastaan, ja silloin tajuaa että ei jummijammi tää nainen ei ole lähelläkään täydellistä! Noh, se sama arki iskee vastaan myös instabeiben kanssa, joka on lisäksi neitsyt, hauska ja saanut nobelin-rauhanpalkinnon. Sellasia ne ihmissuhteet nyt vaan on.

Jos on taitoja ja haluja, niistä vaikeista hetkistä pääsee yli ja rakkaus lujittuu. Joskus suhteet kestää, joskus ei. Onko se sitte tyytymistä kun kaikki ei ole täydellistä aina ja aina ja aina ja aina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari päivää näitä keskusteluja seuranneena voisin todeta kaikille, joista tuntuu, että aina joutuu tyytymään, miettimään olisiko se vika omien korvien välissä ja kohtuuttomissa toiveissa. Tämä sukupuoleen katsomatta kaikille. (Ja kyllä, yksin oleminen on ihan hyvä vaihtoehto)

Lähes kaikki tyytyy, harva vaan on rehellinen asiasta. Ei se tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen suhde.

Luulen, että tyytymisellä tässä tarkoitetaan sitä, että otetaan joku sen vuoksi, että olis joku.

Siinä mielessä kaikki tietenkin tyytyy, koska täydellistä ihmistä harvoin sattuu kohdalle.

Ei toisen tarvitse olla täydellinen vaan itselle täydellinen. Luonnossa viihtyvä ja pitkiä vaellusretkiä tekevä ei koe täydelliseksi joka viikonloppu julkkisbileissä viihtyvää kumppania tai toisinpäin. On tärkeää haluta viettää toisen kanssa aikaa eikä se onnistu, jos kumpikin on vastentahtoisesti mukana tekemässä sitä, mistä toinen nauttii.

Totta kyllä, ettei juttu toimi, jos ei ole mitään yhteistä. Mutta mielestäni ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut kaikista samoista asioista ja olla kaikesta samaa mieltä.

Minä tarkoitan tyytymisellä sitä, että rakastuu ihmiseen, joka ei vastaa täysin unelmaa. Jotkut taas taitavat tarkoittaa, ettei ole mitään tunteita, kemiaa tai yhteistä. Ehkä tuo oma määritelmäni on sitten "tyytymistä"

Eihän rakastuminen ole mitään tyytymistä, voi hyvänen aika. Rakastunut ja rakastava ei vaihda puolisoaan toiseen heti paremman tapauksen tullessa vastaan kuten toiseen tyytynyt tekee tai ainakin haluaa tehdä.

En myöskään kirjoittanut, että pitää olla kiinnostunut kaikista samoista asioista tai olla kaikesta samaa mieltä.

Voi kai sitä rakastua ihmiseen, joka ei täysin vastaa unelmaa. Sitä tuo edellinen kirjoittaja piti tyytymisenä. Eikä silloin välttämättä halua vaihtaa.

Teillä on eri määritelmät sille, mitä tyytyminen on.

Mutta jos sä RAKASTUT ihmiseen joka ei vastaa sun haavetta, miten se on tyytymistä? Etkö sä olis vaan onnellinen ja huojentuntunut, että tapasit just tän rakkaan ja ihanan, etkä onneksi sitä haavekuvaa. Jos sä olisit tavannut jonkun muun, sen haaveen vaikka, et saisi olla tämän rakastamasi ihmisen kanssa. Kuka enää jälkikäteen tossa tilanteessa sanoo että on tyytynyt? Kuka ei tyyliin itke onnesta kun on rakastunut, sehän on ihan huikee tunne.

Koska ihmisillä voi olla monenlaisia tunnetiloja samanaikaisesti?

Voi olla, mutta rakastuminen ja "voi vee, nyt mä oon tän kanssa jumissa" ei oikein mahdu samaan hetkeen.

Miksi naiset tykkää miehistä?

Miksi naiset haluaa parisuhteeseen juuri miesten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset tykkää miehistä?

Miksi naiset haluaa parisuhteeseen juuri miesten kanssa?

Ei kaikki tykkääkään. Eikä kaikki halua.

Huonoon suhteeseen tuskin haluaa yksikään nainen. Mitä muuta?

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan saanut naista johon olen ihastunut...ensimmäisen kerran näin tapahtui 19 vuotta sitten kun olin 15-vuotias. Nyt olen siis 34.

Ihastumisia mahtuu tähän matkan varrelle pitkälle toista kymmentä

Epäonnistumisesi johtuu siitä, että et hahmota tasoteoriaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei periaatteessa ole. Jos siis haet ns. urheilullista ja vähintään keskituloista kumppania. En tiedä miksi, mutta tuolla vapaana pyörii enimmäkseen pienituloisia arjen kanssa kamppailevia. On lähihoitajaa, sosiaalityöntekijää, kampaajaa, talousassistenttia ja tarjoilijaa. Näin muutamia kohdalleni sattuneita mainitakseni. Jostain syystä ainuttakaan markkinointijohtajaa tai kehityspäällikköä ei ole tullut vastaan. Ulkonäöllisesti harva yli kolmekymppinen on ns. kunnossa. Ja tiedän kyllä että se vaatii jaksamista ja viitsimistä, mutta ei se ylivoimaista pitäisi olla. Olenhan itsekin aktiivitreenaaja, joten tiedän kyllä mitä se on. Mutta suurin osa näistä vapaana pyörivistä on keskimäärin sen noin 165cm pitkiä ja painavat jotain 80-90kg välillä. Eli epäterveelliset elintavat ovat aivan arkipäivää. Treffeillä ehdotetaan pizzalle menemistä tai parilla käymistä, eli alkoholia. Ketään en ole saanut houkutelluksi, että lähdetäänkö vaikka yhdessä lenkille juoksemaan.

Tämä totuus varmasti herättää tunteita ja suuttumusta. Mutta miksi minun pitäisi tyytyä sohvalla sohvaperunoita katsovaan naiseen, joka mussuttaa arnoldsin donitseja mun käydessä juoksemassa? Ei se vain valitettavasti kiinnosta. Enkä etsi astrofyysikkoa, mutta edes jotain astetta älyllisempää olisi kiva jutella, ettei ne puheenaiheet olisi pelkästään temppareiden tapahtumia tai sitä mitä Anna sanoi tänään töissä Maaretille ja sitten kävi sitä tai tätä.

Myös ruoka on näiden naisten kanssa valitettavan haastavaa. Kotona laitetaan rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa ja kun minä tarjoilen jotain terveellistä, niin se on aina pahaa. Myös ennakkoluulot on hyvin tätä päivää. En nyt tietenkään ole tarjoilemassa mitään ostereita, mutta jos parsa tai simpukat ovat "erikoisuus" mitä ei haluta edes maistaa, niin jotenkin aika eri aaltopituuksilla ollaan.

Missä on ne 35+ yh-äidit, jotka käyvät normaalipalkkaisessa työssä? Jotka pyörittävät arkea ilman pikavippejä ja sitä että loppukuusta syödään pelkkiä nuudeleita. Sellaiset yh-äidit, jotka kuntoilevat, pitävät itsestään ja ympärillä olevistaan huolta, liikkuvat ja kannustavat lapsiaankin liikkumaan. Jotka tykkäävät syödä terveellisesti ja eivät anna 10-vuotiaan pelata puoleen yöhön asti pleikkaria. Siis ihan "normaalit naiset" kuten sanoisin.

Minäkään en nimittäin pysty tyytymään. Yritetty kyllä on ja monta kertaa.

Täällä on yksi sosiaalityöntekijä. Olen akateemisesti koulutettu ja palkkani on suomalaisen mediaanipalkan yläpuolella. Harrastan aktiivisesti liikuntaa tunnin päivässä, joka päivä. En lähtisi kanssasi treffeille sillä asenteesi naisia kohtaan on ikävä. En lähtisi myöskään ensi treffeillä juoksemaan. Haluaisin mieluummin tutustua treffikumppanini ajatuksiin enkä hänen fysiikkansa kestävyyteen. 

Olisipa kiva tietää, että millä tavalla asenteeni naisia kohtaan on ikävä? Se että minulla saa olla olla jotain toiveita naista kohtaan? Ei saisi olla vai? Ymmärsinkö oikein? En minäkään ekoilla treffeillä ketään ole urheiluun houkutellut. Kuten jo sanoin, on ehdotettu pizzalle menoa ja alkoholin juomista jossain kapakassa. Näihin olen lähtenyt mukaan, on alettu tapailemaan ja olen yrittänyt. Mutta ei se yrittämällä ratkea, jos elämänarvot ovat täysin erilaiset.

Viimeisimmän suhteen tilanne oli seuraava: nainen oli pienituloinen ja hänellä oli 10-vuotias poika. Palkan tullessa hän tuhlasi sen. Ostettiin paljon tarpeetonta, joista vähimmäisenä ei ollut epäterveelliset ruoat mäkkärin hamppareista pizzoihin. Loppukuusta rahat oli loppu ja hän halusi multa "lainaa" sähkömaksuihin, nettilaskuun ja ties mihin. Harrastuksista hän ei pitänyt ja kaikkein vähiten liikunnasta. Ylipainoa oli ja sen myötä pientä terveyskremppaa. Se olikin hyvä tekosyy olla sitten tekemättä yhtään mitään liikunnallista. Vaivat tuntuivat paranevan parhaiten pizzalla. Alussa tyydyin keskusteluihin "kevyistä aiheista". Mutta kun halusin jutella tai mielipidettä johonkin mitä tässä tosielämässä ympärillämme tapahtuu, niin hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Aihe vaihdettiin. Suhdetta rasitti myös käytöshäiriöinen 10-vuotias poika, jonka ongelmat vaikuttivat (keittiöpsykologina) johtuvan välinpitämättömyydestä, laiskuudesta kasvattaa ja yltiöpäisestä sokerin kulutuksesta. Poika pelasi pleikkaria miltei puoleen yöhön ja siihen ei saanut puuttua, koska "hän saa raivarit jos menet siihen väliin".

Pitkillä juoksulenkeilläni viime kevään aurinkoisina aamuina sain jäsenneltyä omia ajatuksiani kasaan. En vain pysty elämään tuollaisessa suhteessa, vaikka kuinka kaipaankin kumppania vierelleni. Monta hyvää ja suloista piirrettä tässä naisessa toki oli, mutta kokonaisuus painui valitettavasti negatiiviseksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa, etenkään jos motivaatiota muutokselle ei ole olemassa. 

Sinä et selkeästikään kykene jäsentelemään naismarkkinoita muuta kuin elopainon perusteella. Mikä on koulutuksesi? Entä tulotasosi? Oletan, että suhteellisen heikko ja sen vuoksi saat samanlaisia naisia, pienituloisia, heikosti koulutettuja. Hyvin koulutetut paremmin toimeentulevat naiset eivät kiinnostu ja kyseessä ei ole liikunnallisuutesi tai elintapasi vaan se, että et vain ole samaa sosioekonomista laatua. 

Keskituloinen humanisti, mutta hyvä rahan käytössä. Tienaan n.45 000€/v ja elän säästeliäästi. En ole varakas, mutta ei mulla ikinä rahat ole kesken loppuneet, kun osaan niitä käyttää järkevästi. Ei paino ole ensisijainen kysymys, mutta se indikoi elintavoista hyvin voimakkaasti. Ei aktiiviliikkujalla ole selvää ylipainoa. Ylipaino on terveysongelma ja jos ei ole sitä vielä, se tulee olemaan. Toki siinä on ulkonäöllinen seikkakin, hölmöä se nyt olisi täysin kiistää. Mutta onhan niitä ulkonäkökriteerejä naisillakin. Ei se ole vain miesten juttu.

Sä et ressukka vaan elä tässä todellisessa maailmassa. Kyllä aktiiviliikkujissa on aivan minkäpainoisia ihmisiä vaan. Tämä on fakta.

Toiseksi, myös miehissä on ylipainoisia.

Lisäksi kaikkien ihmisten paino nousee yleensä iän myötä.

Ja tärkein: oikeassa parisuhteessa painolla ei yleensä ole keskeistä merkitystä. Ei edes seksissä.

No ei aktiiviliikkuja koskaan mikään erityisen ylipainoinen voi olla, sillä liikkuminen pitää kyllä sen ylimmääräisen hyllyvän läskin poissa. Aktiiviliikunta tarkoittaa sitten ihan oikeaa liikuntaa, eikä mitään kilometrin kävelylenkkejä. 

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan saanut naista johon olen ihastunut...ensimmäisen kerran näin tapahtui 19 vuotta sitten kun olin 15-vuotias. Nyt olen siis 34.

Ihastumisia mahtuu tähän matkan varrelle pitkälle toista kymmentä

Epäonnistumisesi johtuu siitä, että et hahmota tasoteoriaa.

Mene sinä ny helevettihin siittä.