Raatorehellinen "treffi-ilmo"
Tuli mieleen muutamastakin keskustelusta, minkälainen olisi sinun täysin kaunistelematon treffi-ilmoitus? Millainen olet ihan aidosti? Ja yläpeukku niille joiden kanssa voisi lähteä treffeille, alapeukku jos ei kiinnostaisi.
Kommentit (2121)
39v, lapseton huomattavasti ikäistään nuoremman näköinen korkeakoulutettu, hoikka ja liikunnallinen nainen etsii seuraa. Omaan laajan yleissivistyksen ja liikun sulavasti kaikenlaisissa sosiaalisissa piireissä. Seuraan ajankohtaisia asioita ja kulttuuri ja taide on lähellä sydäntä. Tykkään laittaa ruokaa miehelle, laittautua nätisti ja seksi on maailman kauneimpia asioita. Unelmani on pieni omakotitalo tai kaunis kerrostaloasunto keskustan kupeessa. Olen myös vakavasti traumatisoitunut ja saan rajujakin flashback-kohtauksia sinulle yllättävissä tilanteissa. Lisäksi luulen koko ajan, että yrität käyttää minua hyväksesi. Mutta odotas kun näet mitä olen päättänyt pukea ylle tänä iltana! Tavataanko?
Moi. Olen yrittänyt kolmesti itsemurhaa, joten on ihme, että olen edes hengissä.
Herkkä taiteilija, mutta kalu on kova.
En välitä seksistä, vaikka annan ehkä niin ymmärtää, mutta halutessasi voin ottaa sinisen pillerin ja hinkuttaa sinua näyttääkseni kuinka paljon minulle merkitset.
Täällä 53-v 161/65 ikinuori Suomineidon vyötäröltä. Sinun pituudellasi ei ole mitään merkitystä, minun itsetuntoni kestää kävellä vaikka 180 senttisen kainalossa. Käyn töissä ja pelaan erilaisia pallopelejä. Ja jos vielä aikaa jää, vietän vapaa-aikaani remontoimalla vanhaa taloa, joten peukalo on siellä missä pitääkin. Jos sinulla pysyy vasara kädessä niin hyvä. Jos ei pysy, niin osaat kai leipoa ja tehdä ruokaa, sillä itse asiassa se sytyttää paljon enemmän. Osaan kyllä pyykätä ja siivoankin joskus, mutta ne hommat ulkoistan mielelläni joten kotityöt saat tehdä parhaasi mukaan. Leffojen katsomiseen ja kapakoiden kiertämiseen minulla ei ole aikaa, eikä kiinnostusta. Käyn talvisin yhden tai kaksi moottorikelkkasafaria kavereiden kanssa ja voit lähteä mukaan jos haluat ja kiinnostaa. Syksyllä teen yleensä jonkin vaellusreissun ja sinne olisi kiva saada seuraa. Seksitön elämä ei parisuhteessa kiinnosta ja sitä olisi kiva saada kerran tai pari viikossa. Taloudellisesti pärjään hyvin, joten sinun tuloillasi ei ole merkitystä, mutta mitään kiertopalkintoa, elämänkoululaista tai MT-potilasta en ole hakemassa.
Vierailija kirjoitti:
Moi. Olen yrittänyt kolmesti itsemurhaa, joten on ihme, että olen edes hengissä.
Herkkä taiteilija, mutta kalu on kova.
En välitä seksistä, vaikka annan ehkä niin ymmärtää, mutta halutessasi voin ottaa sinisen pillerin ja hinkuttaa sinua näyttääkseni kuinka paljon minulle merkitset.
Panisin.
Voidaanko vertailla eri itsemurhametodeja ja puhua Jeesuksesta? Käytkö kaupassa jos mä hoidan kotihommat?
Terveisin vain kahdesti yrittänyt paniikkihäiriöinen vaikeasti masentunut.
Hullu ja rasittava mutta kiva ja kultainen.
ANNA PALAA, UUTTA MATOA KOUKKUUN!
35v kreikkalainen veistos, jolla ei enää seiso. Ennen niin ahkera, monen L:n ylioppilas ja korkeastikoulutettu ahkera työntekijä, on elänyt kohta jo 6 vuotta työttömänä nauttien työmarkkinatuesta ja kroonisista kivuista. Säästöja on onneksi vielä kymmeniä tuhansia, kiitos hyväpalkkaisen insinöörityön. Ainoa elämänlanka on liikunta. Testosteronitasot on tippuneet 80v miehen tasolle ja en oikein edes tiedä miksi naista tarvitsisin rinnalleni. Lähinnä kiinnostaisi kokeilla yhteisteloa, että toisiko se jotain lisäarvoa elämään.
Tottakai.
Miten saisin sinuun yhteyttä?
Jeesusta ajatellessa tulee hyvä mieli.
Paras on kyllä legendaarinen Olavi.
40+ normaalipainoinen mies etsii ihanaa naista elämänkumppaniksi. Pätkätöissä koska alan työtilanne on huono. Suuri osa ystävistä on muuttanut muualle, mikä on aiheuttanut yksinäisyydentunteita. Ystävien luonnehdinta oman tiensä kulkijasta pitää varmasti paikkansa. Kulttuurin suurkuluttaja, pitää enemmän matalasta kuin korkeasta kulttuurista. Eniten pitää kirjallisuudesta, taiteesta, teatterista ja museoista. Ei kirveelläkään suostu menemään oopperaan tai nykytaidenäyttelyyn. Joutuu lataamaan akkujaan useita päiviä jokaisen yleisötapahtuman jälkeen. Ajattelee joskus liian monimutkaisesti. Yrittää katsoa asioita eri näkökulmista, vaikka ei aina onnistu siinä. Matkustaa säännöllisesti vain kilon paloina!
Aloitteiden tekeminen naisia kohtaan ahdistaa, siksi tekee niitä vain harvakseltaan. Lämpenee vieraille ihmisille hitaasti. Sietää jotenkuten ihmisjoukkoja, mutta välttelee niitä ellei kyseessä ole poikkeuksellisen kiinnostava tapahtuma, esim. kirjafestarit. Viihtyy paremmin kotona kuin tapahtumissa, mutta kävisi mielellään kullan kanssa kohtuullisesti kulttuuritapahtumissa, tanssisi tangoa, keskustelisi intohimoisesti kirjallisuudesta, kävelisi järven rannalla auringon laskiessa ja tekisi halauksen maailmanennätyksen. Pitää myös kävelystä, pyöräilystä ja eläimistä luonnossa.
Ikäsi voisi olla n. 30-55 vuotta. Olisi hienoa jos olet jollain tavalla kulttuurinörtti. Toivottavasti muistutat ulkonäöltäsi enemmän Rillit huurussa sarjan Amya kuin missiä. Jos pidät mustasta huumorista, satiirisista komedioista ja huumorintajusi ei ole julma meillä on todennäköisesti hauskaa. Jos halveksit sosiaalista mediaa, inhoat kulutusyhteiskuntaa, haluat nähdä eläimiä vain luonnossa ja perinteinen vasemmisto-oikeisto jaottelu kuuluu mielestäsi roskakoriin, olet arvoiltasi samoilla linjoilla kanssani. Jos harrastat irtosuhteita, sinulla on lapsia tai haluat lapsia emme ole yhteensopivia.
Toivottavasti olet tasapainoinen, et ole minkään aatteen äärikannattaja ja yrität ajatella asioita eri näkökulmista. Jos sinulla on sairauksia, ne ovat hoidossa. Rakastat halauksia, pidät läheisyydestä (fyysinen ja henkinen), hellyys ei ole sinulle vieras sana. Toivottavasti pidät enemmän vanilja seksistä kuin fetissistä. Ethän polta tupakkaa, sillä paiskaan askisi ikkunasta ulos. Jos käytät laittomia päihteitä, käräytän sinut välittömästi kytille. Alkoholinkäyttösi toivottavasti jää pariin saunakaljaan tai viinilasilliseen. Jos muutat mielesi lasten suhteen teen sadan metrin maailmanennätyksen. Jos varaat ajan maistraattiin vihkimistä varten ennen kuin sovit asiasta kanssani kirjallisesti, karkaan takaovesta nopeammin kun ehdit räpäyttää silmiäsi!
Mielellään asut Pirkanmaalla hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Tapauskohtaisesti voin harkita Pirkanmaan naapurimaakunnassa asuvaa naista jos asut radan varressa tai omistat auton jolla ajat luokseni. En jaksa etäsuhdetta pitkään. Raatorehellisen hakemuksen elämänkumppaniksi voi lähettää osoitteeseen ketturomaani(at)protonmail.com
Täällä henkisesti pelottavan terve vanhempi nainen, joka ghostaa ilman tunnontuskia ne, jotka eivät ansaitse kunnioitustani. Koskee myös sukulaisiasi, mutta lapsiasi tuen sataprosenttisesti kuten omianikin ja käytän siihen myös ammattitaitoani. Parempi sinun olisi kuitenkin olla lapseton ja pienestä perheestä.
Sinun täytyy sopeutua tapoihini ja elättää minut, jos rakastun sinuun ja haluan elää kanssasi. Joudut myös auttamaan minua taloudellisesti omaisuuteni kuluissa. Sinun täytyy pitää minun elättämiseeni kuluvaa summaa pikkurahana mitä se faktisesti onkin. Meillä kummallakaan ei ole asuntolainaa tai isompia taloushuolia.
Minulla on pahamaineinen harrastus, joka on periaatteessa tarkoitettu ihmisten vahingoittamiseen. Se toimii karkottimena niiden suhteen, joilla on ennakkoluuloja ja jotka ovat liian konservatiivisia, sillä olen sala-anarkisti.
Olen dominoiva tyyppi makuukammarissa, en pidä dominoivista miehistä. Olen erittäin feminiininen ja sinun täytyy olla hyvin maskuliininen turvallisella ja jämäkällä tavalla.
Moikka!
Viisikymppinen herrasmieheksi naamioituva setämies täällä, 180/80. Jumitan täysin kylmenneessä avioliiitossa mutta luotan siihen että tämän ilmoituksen jälkeen puhelin ja ovikello soi kilpaa.
Huonon itsetunnon johdosta olen kova suorittaja, urheiluharrastuksia on ja kunto on erinomainen. Muuten en ole kilpailuhenkinen mutta kisatilanteessa pystyn vetämään aivan äärirajoille.
Kaljamahaa ei ole mutta tukka harventuu kovaa vauhtia. Todistelen osaamistani myös olemalla erittäin näppärä käsistäni korjaten ja rakentaen kaiken mitä eteen tulee. Asuntosi, mökkisi ja autosi pikkuviat on fiksattu pyytämättä ja yllättäen.
Olen aika työorientoitunut ja stressaantunut akateeminen erikoisasiantuntija. Tulotaso on ylimmässä desiilissä ja rahaa osaan säästää ja sijoittaa. Ihme että olen näin pitkällä kun aina välillä sosiaalisten tilanteiden fobia yrittää ottaa vallan. Viikoittain pitää päästä metsään rauhoittumaan että pää pysyy jotenkin kasassa. Olen kuitenkin sosiaalinen introvertti, hitaasti lämpiävä tosin.
Olen erittäin lojaali ja uskollinen oikeille ystäville ja sinulle. Minä haluan naisellisen ja muodokkaan pitkähiuksisen, voimakkaan hoivavietin omaavan naisen. Olet pienempi kuin minä jotta jaksan kantaa sinut kynnyksen yli ja sänkyyn. Suurimman osan aikaa nyhjään kiinni kainalossasi ja haen läheisyyttä ja turvaa. Mutta välillä haaveissani haluan alistaa sinua sängyssä kovin ottein!
Lapset tulevat kaupan päälle ja menevät aina edelle mutta mihinkään uusperhekuvioihin en ala. Omat asunnot niin pitkään kuin lapsia kotona.
Joko karataan yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Moikka!
Viisikymppinen herrasmieheksi naamioituva setämies täällä, 180/80. Jumitan täysin kylmenneessä avioliiitossa mutta luotan siihen että tämän ilmoituksen jälkeen puhelin ja ovikello soi kilpaa.
Huonon itsetunnon johdosta olen kova suorittaja, urheiluharrastuksia on ja kunto on erinomainen. Muuten en ole kilpailuhenkinen mutta kisatilanteessa pystyn vetämään aivan äärirajoille.
Kaljamahaa ei ole mutta tukka harventuu kovaa vauhtia. Todistelen osaamistani myös olemalla erittäin näppärä käsistäni korjaten ja rakentaen kaiken mitä eteen tulee. Asuntosi, mökkisi ja autosi pikkuviat on fiksattu pyytämättä ja yllättäen.
Olen aika työorientoitunut ja stressaantunut akateeminen erikoisasiantuntija. Tulotaso on ylimmässä desiilissä ja rahaa osaan säästää ja sijoittaa. Ihme että olen näin pitkällä kun aina välillä sosiaalisten tilanteiden fobia yrittää ottaa vallan. Viikoittain pit
Tuossa on paljon hyvää, mutta myös "ehdottomasti ei"-kohtia kuten kotona asuvia lapsia noin vanhalla tai maaninen urheilu. Eipä se helppoa olisi, jos pitäisi etsiä uutta paria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi. Olen yrittänyt kolmesti itsemurhaa, joten on ihme, että olen edes hengissä.
Herkkä taiteilija, mutta kalu on kova.
En välitä seksistä, vaikka annan ehkä niin ymmärtää, mutta halutessasi voin ottaa sinisen pillerin ja hinkuttaa sinua näyttääkseni kuinka paljon minulle merkitset.
Panisin.
Voidaanko vertailla eri itsemurhametodeja ja puhua Jeesuksesta? Käytkö kaupassa jos mä hoidan kotihommat?
Terveisin vain kahdesti yrittänyt paniikkihäiriöinen vaikeasti masentunut.
Hullu ja rasittava mutta kiva ja kultainen.
Ensin kertoo että "kalu on kova" ja sitten kertoo että voi tarvittaessa ottaa sinisen pillerin. Nyt ei joku täsmää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä 53-v 161/65 ikinuori Suomineidon vyötäröltä. Sinun pituudellasi ei ole mitään merkitystä, minun itsetuntoni kestää kävellä vaikka 180 senttisen kainalossa. Käyn töissä ja pelaan erilaisia pallopelejä. Ja jos vielä aikaa jää, vietän vapaa-aikaani remontoimalla vanhaa taloa, joten peukalo on siellä missä pitääkin. Jos sinulla pysyy vasara kädessä niin hyvä. Jos ei pysy, niin osaat kai leipoa ja tehdä ruokaa, sillä itse asiassa se sytyttää paljon enemmän. Osaan kyllä pyykätä ja siivoankin joskus, mutta ne hommat ulkoistan mielelläni joten kotityöt saat tehdä parhaasi mukaan. Leffojen katsomiseen ja kapakoiden kiertämiseen minulla ei ole aikaa, eikä kiinnostusta. Käyn talvisin yhden tai kaksi moottorikelkkasafaria kavereiden kanssa ja voit lähteä mukaan jos haluat ja kiinnostaa. Syksyllä teen yleensä jonkin vaellusreissun ja sinne olisi kiva saada seuraa. Seksitön elämä ei parisuhteessa kiinnosta ja sitä olisi kiva saada kerran t
Tämän ilmoituksen laatija vaikuttaa todella kivalta mieheltä, vaikka ei ollut ihan sisäistänyt sitä mitä ketjussa raatorehellisyydellä haettiin.
Vierailija kirjoitti:
35v kreikkalainen veistos, jolla ei enää seiso. Ennen niin ahkera, monen L:n ylioppilas ja korkeastikoulutettu ahkera työntekijä, on elänyt kohta jo 6 vuotta työttömänä nauttien työmarkkinatuesta ja kroonisista kivuista. Säästöja on onneksi vielä kymmeniä tuhansia, kiitos hyväpalkkaisen insinöörityön. Ainoa elämänlanka on liikunta. Testosteronitasot on tippuneet 80v miehen tasolle ja en oikein edes tiedä miksi naista tarvitsisin rinnalleni. Lähinnä kiinnostaisi kokeilla yhteisteloa, että toisiko se jotain lisäarvoa elämään.
Miten 29v. työttömäksi jäänyt insinööri on voinut säästää palkastaan kymmeniätuhansia? Eihän hän ole montaakaan vuotta työelämässä ollut. Täytyy sanoa, että en usko :) Se on aika paha, jos jo ilmoituksesta tulee fiilis, että kaikki ei täsmää, vaikka tämä huumoriketju onkin.
Vierailija kirjoitti:
40+ normaalipainoinen mies etsii ihanaa naista elämänkumppaniksi. Pätkätöissä koska alan työtilanne on huono. Suuri osa ystävistä on muuttanut muualle, mikä on aiheuttanut yksinäisyydentunteita. Ystävien luonnehdinta oman tiensä kulkijasta pitää varmasti paikkansa. Kulttuurin suurkuluttaja, pitää enemmän matalasta kuin korkeasta kulttuurista. Eniten pitää kirjallisuudesta, taiteesta, teatterista ja museoista. Ei kirveelläkään suostu menemään oopperaan tai nykytaidenäyttelyyn. Joutuu lataamaan akkujaan useita päiviä jokaisen yleisötapahtuman jälkeen. Ajattelee joskus liian monimutkaisesti. Yrittää katsoa asioita eri näkökulmista, vaikka ei aina onnistu siinä. Matkustaa säännöllisesti vain kilon paloina!
Aloitteiden tekeminen naisia kohtaan ahdistaa, siksi tekee niitä vain harvakseltaan. Lämpenee vieraille ihmisille hitaasti. Sietää jotenkuten ihmisjoukkoja, mutta välttelee niitä ellei kyseessä ole poikkeuksellisen kiinno
Tämä oli erittäin taitavasti laadittu ilmoitus, mies on kirjallisesti lahjakas ja älykäs eli iso plussa. Hän on kuitenkin myös hyvin nirso, mikä ei ole huono piirre, mutta vaikeuttaa kuitenkin sopivan löytymistä melkoisesti. Pikanttina yksityiskohtana tuo viimeinen vaatimus siitä, että morsiamen tulisi olla Pirkanmaalta ja tultava paikalle viheltämällä, mutta se menee kyllä myös raatorehellisyyden piikkiin. Toisaalta mies mainitsee oikeastikin inhoavansa matkustamista. Toivotan onnea etsintään.
Viinan menevä, lihavuuteen taipuvainen, kaljuuntuva lähes 80 vuotias peräkammarin ukko etsii nuorta vaimoa. Tällaisella ilmoituksella olen löytänyt kaikki edelliset 6 entistä vaimoani.