<3 Syyskuiset *2014* <3
Heippa!
Ajattelin, että voisin perustaa meille tuleville mammoille oman keskustelun, kun en sellaista löytänyt. Täällä LA 2.9.2014 ja nyt raskausviikot 4+6. Jotenkin todella varma olo tästä pikkuisesta (ja siitä että hän kyydissä pysyy), että uskallan olla jo onnessani :)
Toivottavasti joukkoon liittyy paljon porukkaa :)
Eli, vapaata keskustelua raskaudesta ja muustakin!
Mä odottelen kuumeisesti oireita, mitään muuta ei ole kuin kamala turvotus. Kaiken lisäksi syön koko ajan jotain kun tupakkia ei saa enää polttaa :( Paisun ku pullataikina!
Millamarianna & Pirpana 4+6
Kommentit (285)
Plussasin juuri äsken!
Kamala olo kun ei voi puhua asiasta kenekään kanssa! Mies on reissussa, en halua sanoa asiaa puhelimessa ja ollaan sovittu että kerrotaan muille vasta sitten kun raskaus alkaa näkyä (miten sekin onnistuu???). Onneksi te olette täällä.
Olin varma etten ole nyt raskaana, vaan menkat alkaa. Vatsaa juili ja rinnat turpoili, pientä turhuvuotoa on ollut nyt viisi päivää, ei mitään mainittavaa kuitenkaan. Juuri tämä kummallinen vuoto sai epäilemään lopulta raskautta.
Alavatsaa juilii edelleen ja tuhrua on silloin tällöin, olen lukenut pääni pyörälle asiasta ja todennut että tämä ei ole vakavaa vaan kuuluu asiaan. Hyvä ystäväni sai juuri keskenmenon, yllättävän paljon vaikuttaa omaan päähän tällainen.
Kysymys teille, joilla on jo lapsia; milloin aiotte kertoa heille? Mä tietenkkn haluaisin kotona olla ja iloita asiasta ihan avoimesti, mutta en tiedä onko järkevää kertoa vielä lapsille... Tosin lapset tarvitsevat varmasti aikaa sopeutua ajatukseen, meillä ikäeroa tulee huimasti, omasta edellisestä raskaudesta on 14 vuotta. Miehellä on myös lapsi joka on hieman nuorempi, mutta 10 vuotta tulee täällä pieninkin ikäero olemaan. Ensimmäinen yhteinen on siis tulossa, pitkien ja kummallisten vaiheiden jälkeen.
Miten te 3-vuorotyön tekijät, aiotteko / jaksatteko tehdä yövuoroja miten pitkään? Itsellä se tulee olemaan myös turvallisuus kysymys, joten kai asiasta on puhuttava pomon kanssa mahd pian.
Kunnon aamuinen vuodatus täältä :)
Toivotaan että kaikki pysyy mukana!
Heippa taas kaikille!
Voi ei. Eilen illalla alkoi verensekainen tuhruvuoto, kipuja ei kauheasti ole mutta alavatsaa "pakottaa" ja juilii... Pelottaa kovasti, mutta lääkäriin asti en lähde ellei vuoto ylly runsaaksi. Viikon päästä maanantaina olisi sitten AR-ultra. Toivottavasti päästäisiin edes sinne asti :/ Huoh.
Mukavaa lueskella teidän oireista! Täällä myös pahoinvointi nostanut päätään varsinkin aamulla ellei ymmärrä heti syödä. Myös vatsa on mennyt sekaisin ihan uutena oireena. Tissit ovat kipeät varsinkin "sivuilta", nukkuminen välillä vähän inhottavaa vatsallaan :) Mutta onnellinen olen oireista!
Hieman helpottaa tuo Oonalin tarina, ihanaa että siellä kaikki ok! Tillikka88 tosiaankin on epätodellinen olo, ja oireiden tarkistelu kuuluu päivärutiiniin! Tarrasukkia kaikille, toivottavasti saan jatkossakin kirjoitella tänne syyskuisiin... Voi kun se pieni nyt kuitenkin pysyis matkassa :(
-Appletree
Täällä ei niinkään etovaa oloa ole ollut, mutta jotkut tutut ruoka-aineet maistuu oudolta/pahalta ja tänäaamuna puuro oli jostain syystä ihan älyttömän hyvää vaikka yleensä se on ollut sellanen "ei maistu oikein millekkään"-rutiininomainen aamupala :D Vatsakivut senkun "yltyy", eli kivut/pakotus eivät siis ole pahentuneet, mutta nyt vatsa tuntuu epämukavalta heti aamusta asti eikä enää vain iltaisin. Mikä on siis vain hyvä merkki, tietää että verenkierto kohdussa vilkastuu jne. mutta saa miun olon ehkä vähän ärtyneeks. Oon yrittäny nyt muutaman päivän käyttää kaikki "pirteät hetket" mahdollisimman hyvin hyödyksi, koska väsymys on jotain aivan älytöntä. Ja sit kun väsyttää, tulee päänsärky.
Appletree, hurjasti tsemppiä sinne ja uskotaan ja toivotaan että kaikki on hyvin! Mutta tottakai kaikenlainen vuoto alkaa pelottaa :/ Itse seuraan ihan joka vessakäynnin yhteydessä, että ei kai ole alkanut vuotamaan ja yrittänyt samalla vakuuttaa itselleni, että vaikka olisikin, se ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole mitään vakavaa. Mutta kyllä sitä aina vaan jaksaa pelätä ja toivoo, että aika menisi mahd. nopeasti jotta ei tartteisi enää niin kovin pelätä :(
Jänskätän hurjasti tulevaa viikkoa, koska oottelen postista sellaista paitaa minkä avulla kerrotaan tulevalle mummille (miun äitille) ilouutinen! :D Vasta sitten kun hän tietää, niin kerron lähimmille ystäville. Ensi viikosta/viikonlopusta tulee siis superjännittävä! Voivoi :D
Tajusin juuri, että plussasin tasan viikko sitten.. Onpas aika mennyt jotenkin hurjan hitaasti :o (Johtuu ehkä siitä, että olen ollut lomalla ja on ollut tylsää :D )
Täälläkin tasan viikko plussasta ja tuntuu, että olen ollut raskaana jo iät ajat!
Vielä raskaudesta ei ole kerrottu kenellekään (paitsi miehelle tietysti). Odottelemme rauhassa nt-ultraa ja sitten sen jälkeen onkin ihan julkista tietoa.
Esimies ei tosiaan varmaan uutisesta tule riemastumaan, tälle vuodelle tulossa projekti, joka minun vastuullani ja nyt raskauden ja tulevan äitiysloman myötä joutuu joku hyppäämään projektiin mukaan ihan kylmiltään...
Pikkue: isommille lapsille raskaudesta kerrotaan myöskin nt-ultran jälkeen, jolloin ollaan vähän varmemmilla vesillä.
Muuten tää viikko onkin mennyt valmistautuessa vauvan tuloon, etukäteen on selvitelty mitä tarvitsisi hankkia ja mietitty esim. autonvaihtoa. Meillä isommat lapset edelleen turvaistuimissa, joten tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto olisi vaihtaa tuo meidän farkku tila-autoon, koska nykyiseen farkkuun tekisi tosi tiukkaa saada minkäänsortin turvaistuimia kolmea kappaletta takapenkille.
Tosi iloisesti olen yllättynyt, miten hyvin isäntäkin on ollut mukana touhussa. Yllättäen eniten on kiinnostunut autoasioista...
Toivottavasti Appletreellä menee kaikki hyvin, vuodosta huolimatta!
Itse yrittänyt olla huolehtimatta tästä raskaudesta, vaikka edellinen raskaus päättyikin km:n rv 8+2:lla. Eli raskaana, kunnes toisin todistetaan ja siihen asti tästä yritän täysin rinnoin nauttia kaikkine pahoinvointeineen ja väsymyksineen.
Väsymys ollut ihan suunnatonta, samoin palelu ja vessassa saa juosta ihan jatkuvalla soitolla. :)
pikkue me suunniteltiin, että kerrotaan esikoiselle aikaisintaan nt-ultran jälkeen. On sitten näyttää kuvakin, jos tahtoo nähdä. Sen aikaisemmin ei myöskään kerrota tuleville isovanhemmillekaan. Vuorotyöläinen täällä kans, mun työ on aika nostopainotteista ja yöllä ollaan yksin. Pitäisi varmaan jutella pomon kanssa, mutta en millään vielä näin aikaisessa vaiheessa haluaisi kertoa.
Ai hemmetti että mä säikähdin eilen, vessareissulla aloin vuotaa vaaleeta verta, pöntössä näkyi juova ja paperiin jäi, samoin seuraavalla käynnillä. Ilta oli ruskeeta vuotoa vielä, jäi vaan paperiin, mutta sitten loppui kokonaan. Eikä ole -vielä- alkanut uudelleen. Ehkä selvittiin säikähdyksellä? Huh.. :(
Alkuraskauden ultraan pitäisi varmaan varata se aika, pelottaa taas että jos onkin kohdunulkoinen.. Edellisessä oli oireita, mutta voihan nekin olla erilaisia? Mikään ei siis viiittaa kohdunulkoiseen, paitsi kun eilen vuosin.. Pelko persiissä, kun ei ole enää kuin yksi tuuba jäljellä, toinen leikattiin 10/11, edellisen kohdunulkoisen takia. Ei kuulosta kivalta, että olisin 23 ja mahdollisuus saada luomuna lapsia on mennyt. :/
Viikkoja vaan niin vähän, etteivät vielä mitään ultraa.. (5+1)
Sori kirjoitusvirheet, vähä-älypuhelimella kirjottaminen vähän vaivalloista :D
Kiitos vinkeistä sekä lapsille kertomisen ja työasioiden suhteen.
Mä olin eilen ratsastamassa ja pelotti ihan älyttömästi, pelkäsin että tipun ja sattuu jotain. Olin eileisen ihan tuskissani ja pelkäsin että menetän järkeni tässä touhussa. No, nyt on onneksi jo vähän rauhallisempi fiilis asioiden suhteen.
Varasin just neuvolaan ajan, meinasi terkkari olla vähän hämillään kun kysyi aiempia raskauksia ja sanoin että 14 vuotta sitten :) Tajusin samalla että lasten ikäero on todellakin iso. Olen miettinyt blogin kirjoittamista, tuntuu että on niin paljon asioita, joita haluaisin jakaa tai ainakin kirjoittaa. Kirjoitatteko te blogeja, olisi kiva näydä lukemassa.
Haraigoshi mulla tuli niukkaa haaleaa vuotoa viitisen päivää, vähän samantapaista. Lueskelin että se on ihan normaalia ja mulla tuli just menkkojen aikaan, joten kuuluu varmasti asiaan. Toivotaan niin!
Täällä plussattu tänään kp 27/28 eli nyt rv 5+3. La olisi 24.9.Itkin ensimmäisen vartin yläkerrassa ennen kuin vein testin miehelle ja itkin sen jälkeen vielä toisen vartin :D Yk5 tärppäsi:) Toivottavasti pysyy kyytissä, tuli jo punasta vähän paperiin... Mulla tosi on ektopia että voi johtua ja johtuikin viime raskaudessa siitä.
Eli olen 25-vuotias, mies on 27. Minulla on edellisestä liitosta reilu puolitoistavuotias tyvär, miehelle tämä tuleva ois esikoinen. Ai miten niin nopeaa toimintaa?? No, sanon vaan että sen tietää kun kolahtaa, ja varisnkin jos on vähä paskemmat kokemukset taustalla:) Suunnitelmissa olisi valmistua joulukuussa yliopistosta, mutta saapa nyt sitten nähä...:D
Mie mietin että milloin kerron muille. Miehen vanhemmat hössöttäny jo puoli vuotta. Luultavasti siksi että vaikka miehen äidillä on jo useampi lapsenlapsi, miehen isälle tämä olisi ensimmäinen. Asutaan pienellä paikkakunnalla, joten en kerro paikkakuntaa mutta LKS on synnytyssairaala.
Khalemeon kp27/28 yk5 / rv 3+5 La 24.9
Pikkue, miekin oon miettiny blogin kirjoittamista, mutta sitten iskee epävarmuus omia kirjoitustaitoja kohtaan ja alan miettiä, että oisko miun kirjotukset kuitenkaan niin mielenkiintoisia.. :D Ehkä vielä joku päivä rohkaistun!
Kävin eilen ostamassa apteekista raskausajan vitamiinia, kalaöljykapseleita ja kalsiumtabletteja.. 50 euroa!!! Olin aika puulla päähän lyöty, kun en todellakaan osannut odottaa että tulisi noin kalliiksi moiset napit! :D Mutta mitä vain minin puolesta <3 (Ja saatoin eilen eksyä tilaamaan yhden söpön torkkupeiton.. O-ou..)
Stressitöntä viikonalkua kaikille! :)
Liityn mukaan tähän mielenkiintoiseen keskusteluun. Tein viime perjantaina testin ja plussaa näytti! Laskurin mukaan: Rv 4+6 , laskettuaika on 16.9. Onpa tää jännää ja melko epätodellisen tuntusta. Esikoista ootetaan. Oireina tähän asti ollut rintojen arkuus, jotain kipristelyjä vatsassa ja vilu. Vatsa ollut myös aika löysällä.. kuuluuko sekin raskausoireisiin?
Ei olla kerrottu kellekään, aateltiin odottaa sinne 12. raskausviikolle. Parhaalle ystävälle aattelin kyllä kertoa huomenna, muuten halkean.. tää keskustelupalsta kyllä helpottaa, kun täällä voi vapaasti puhua. Kiva kuulla samassa tilanteessa olevien juttuja.
Hienosti sain viime viikonlopun mökkibileissä peiteltyä asian porukalta, hörppiessäni vedellä täytetyistä kaljatölkeistä koko illan :)
Onnea odotuksiin!
Weka13 16.9/29/ /1.
Eipä hyvältä näytä. Eilen illalla kipuja ja kirkasta verta, kylläkin vähän mutta kuitenkin. Ruskeaa tuhrua taas sen jälkeen ja jatkuu nyt siis jo kolmatta päivää. Raskausoireet tänä aamuna tipotiessään. Toivo on menetetty tämän pikkuisen kohdalla. Olihan tämä odotettavissa, mutta kyllä itku tuli :( Torstaina vielä ultraan varmistamaan, että kaikki poistunut ok. Tarvittaisiin jo suoranainen ihme, että siellä enää mitään elävää näkyisi... :'(
Tulen vielä torstaina infoamaan mikä on lopullinen tuomio, mitä siellä näkyi, joudutaanko johonkin tyhjennyksiin ym.
Weka13 löysä vatsa on aika yleinenkin raskausoire :)
Toivon täydestä sydämestäni Teille kaikille syysvauvoja syliin asti <3
-Appletree
Voi, onpa ikävä uutinen Appletree :( Pidän peukkuja, et oiskin vaan jotain harmitonta vuotoa, vaikka kyllähän nuo oireet aika huonolta kuulostaa :(
Voi Appletree, todella ikävää :( Kovasti voimia sinne suuntaan <3 :(
Ja Weka13 tervetuloa tulevien syysmammojen joukkoon! :) Miekin liityin tänne juuri siksi, että pääsen puhumaan asiasta ja kiva jutella ihmisten kanssa, jotka kokee samanlaisia asioita :)
Aika ovela tuo kaljatölkkikikka! :D Onneks voin ite vedota tipattomaan tammikuuhun ;) Tosin.. Ystävä juuri puhelimessa päivitteli, että sitten kun miun tipaton päättyy ja hän saa lapsenhoitajan, ni lähetään humpalle! Eihän siinä voinu kun myötäillä :D
Täällä olis yks 39 vuotias, viidettään odottava, mielellään tulossa mukaan keskusteluihin. Aiemmat syntyneet -97, -01, -03 ja -08. Eli aika haarukka noissa vuosissa... :). Kaikissa raskauksissa ollut pahoinvointia ensi metreiltä synnytykseen asti, mutta nyt ei . Ainoot oireet ovat kipeet rinnat ja JÄRKYTTÄVÄ vatsan turvotus. Oon ihan noviisi näillä keskustelupalstoilla mutta nyt oon todella ihmeissäni seurannut näitä avauksia ja kommentteja. Välillä en oo tienny pitäiskö itkee vai nauraa. Onneks ainakin tässä ryhmässä tuntuu olevan järkityyppejä ja tarkotus on tukea ja kannustaa mollaamisen ja kettuilun sijaan. Siks uskaltauduinkin mukaan. Itelläni on todettu reilu vuosi sitten kilpirauhasen vajaatoiminta ja yllätys olikin suuri kun testi näytti plussaa nopeesti sen jälkeen kun päätettiin, että antaa tulla jos on tullakseen. La olis heti syyskuun alkupuolella, tarkentuu varmaan eka neuvolan jälkeen 31.1. Oon jo ihan hulluna kattellu kaikkee vauvatavaraa ja äitiysvaatetta, ku kaikki vanha on luovutettu eteenpäin. Toivottavasti kaikki menee hyvin, myös teidän muiden kohdalla! :)
Rohkenen linjoille vaikka vasta haaleat viivat tullut tikkuihin.
Kolmikymppinen pariskunta täälä yrittää esikoista, takana ku rv7+3 (11/2013), jonka vuoksi yhdellä tuuballa täytyy pärjätä. Täälä oli joku kohtalotoveri linjoilla myös? Tuossa ku-raskaudessa sain tikkuun kp 28/28 räikeän ja vahvan viivan ja tissikipukin alkoi aika nopeasti. Tikutin nyt kp28/28 puhtaan negan, kp30/28 vaalean viivan ja taas tänään kp32/28 vaalean viivan. Olen yrittänyt kuvitella että kaikki viivat lasketaan, mutta vähän toki jarruttelen tunteiden kanssa ettei taas tipu niin korkealta. Voiko lyhyellä aikavälillä raskauksissa olla näinkin isot erot vai onkohan tämä vain hipaisu? Oireet puuttuu kokonaan, satunnaisia menkkamaisia tuntemuksia ainoastaan alavatsalla. Sairaalan ohje ku-taustalla oli, että eka ultra pitäisi varata viikolle 6-7, mutta en ole vielä tohtinut varata ennen kun viivoihin tulisi lisää väriä..
Terkkuja tutuille kuumeilijoiden palstalta ja mukava tutustua uusiin!
Liinu 30/20.9/1
Mitähän ensimmäisellä neuvolakäynnillä tehdään? :)
Voi yrjö mikä olo. "Aamupahoinvointi" näyttää iskeneen oikein huolella ja kestää koko perhanan päivän. Närästääkin, mutta kun ei saa syödä kuin Rennieitä ja niistä on ihan yhtä paljon apua kuin kalkkitableteista eli ei yhtään. Paleleekin koko ajan. Mietin jo, että oonko saanut jostain mahataudin, mutta taitaa kuitenkin mennä raskauden piikkiin nämä oireet, koska kuumetta ei ole eikä okseta, vaikka etookin ja pahasti.
Jos nyt ei muisti ihan kamalasti petä, niin ekalla neuvolakäynnillä muistaakseni jutellaan lähinnä elintavoista, raskaudesta ja otetaan pituus, paino ja verenpaine. Varaillaan aikoja lääkäriin, ultraan jne. Viime äitiysneuvolakäynnistä mulla on kyllä tosiaan jo 8 vuotta aikaa, joten muilla on varmasti tuoreempaa tietoa.
Jeppisjee, täällä alkoi sitten tänäaamuna rusehtava ja erittäin niukka vuoto. Kyllähän sitä heti on pelko persiissä vaikka tietää, että se ei varmaankaan oo mitään vakavaa. Nyt on vielä enemmän hinku sinne varhaisultraan.. Huoh.
Koita Meikkupeikko kestää oloja! Itse joka päivä kauhulla ootan, että alkaako pahoinvointi vai ei. Oon sellasessa ammatissa, että työnteko kärsii ja pahasti jos olot iskee.
Eesarja, miekin kattelen vissiin koko ajan erilaisia vauvajuttuja ja oon jo mielessäni sisustanut lastenhuoneen :D Haluisin vaan, et aika menee nopeesti!
Tervetuloa uusille :)
Kyllä se eka neuvolakäynti on juurikin tuota. Pahoinvointi/ närästys vaivaa täälläkin, ruokailuväli max 3 tuntia ja rennie tunti ruokailusta niin helpottaa :) töissä ollessa tuo syöminen on hankalaa, mutta yritettävä on.. Onko muilla kuinka univaikeuksia? Musta tuntuu ettei saa nukuttua enää, tai siis heräilen jatkuvasti..
Joku tuolla aiemmin kysyi vuorotyöstä. Meillä (hoitoala) yövuorot on helpoimpia fyysisesti, mutta en saa enää päivisin sitäkään vähää nukuttua mitä yöllä, joten mun on ainakin piakkoin pakko kertoa pomolle.. Kaksi yötä menee, mutta entinen viisi olisi ihan kuolemaksi :) kirjoittelen nyt puhelimella, eli nimimerkkejä ei ole kovon helppoa selata :)
waahtis rv 6+3
Täältä ilmoittautuisi mukaan 38-vuotias odottaja. Kaksi lasta minulla on entisestä liitosta, syntymävuodet 2003 ja 2005. Ja nyt uuden miehen kanssa ensimmäistä yhteistä odotamme rv5+5. Kovin varovaisin mielin olen, koska takana km rv6 (10/2013). Kun saatiin tämä uusi plussa, niin ei uskaltanut oikein täysillä iloita, kun pelkää että taas käy huonosti :( Mutta tietysti toiveet ovat korkealla. Tuossa keskenmenossa raskausoireet loppuivat, joten nyt oikein iloitsen oireista! Rinnat on isommat ja arat, nukkuminen levotonta, herkästi itkettää, väsyttää, paleltaa ja etoo. Onko kellään, jolla takana km, kokemusta että saisiko neuvolasta lähetettä varhaisultraan? Vai onko aina käytävä yksityisellä, jos haluaa tietää että mahassa kaikki hyvin? Vähän muutenkin jännittää raskaus tällä iällä. Jaksaako sitä kuinka hyvin raskausajan ja varsinkin vauva-ajan...
Iippanäiti
Etovaa oloa on ollu täällä melkein joka päivä mut miulla se on enemmän iltapäivisin. Teen 3-vuorotyötä ja ma oliski eka aamu pos.testin jälkeen, saas nähä miten jaksaa ja mikä olo siihen aikaan aamusta.