tintti98
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tämä ilmoittautuu tärisevin käsin joukkoon mukaan, 5 min sitten plussattu Cb:n digillä... LA laskureiden mukaan arviolta 20.2.2015.
Vähän taustaa:
Olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti, lapsista vanhempi nyt eskari-ikäinen ja kuopus pari vuotta nuorempi. Pikkukolmosesta alettiin haaveilla reilu vuosi kuopuksen syntymän jälkeen, jolloin mentiin asenteella 'tulee jos on tullakseen'. Sitten palasin töihin ja päätettiin, että ei ainakaan nyt ja tarkoitus oli pistää yrittäminen tauolle. Vaan kuinkas sitten kävikään... Tulin juuri silloin raskaaksi ja tunteet menivät todella laidasta laitaan. Kun sitten totuttauduttiin ajatukseen, että meistä tulee kolmilapsinen perhe, päättyikin raskaus pian spontaaniin keskenmenoon.
Uutta raskautta en uskaltanut pariin vuoteen ajatellakaan km:n jälkeen. Pitkään vauvakuume pysyi poissa, kunnes se viime syksynä taas nosti päätään ja ehkäisy jäi pois. Tammikuussa tein uuden plussatestin. Ensimmäisellä neuvolalääkärin käynnillä ei kuitenkaan sykettä löytynyt eikä sikiön koko vastannut viikkoja. Tuomiona keskeytynyt keskenmeno ja viikon jouduin odottamaan tyhjennykseen pääsyä sairaalaan. Sairaalassa keskeytyneen raskauden lisäksi ultrassa todettiin mulla suuri kysta, jonka epäiltiin raskauden aiheuttamaksi ja jäätiin seuraamaan josko kysta itsellään häviäisi raskaushormonipitoisuuden laskiessa.
Nyt siis kahden km:n jälkeen uudelleen raskaana ja viimeistä kertaa elämässäni myöskin - kävi miten kävi. Tästä raskaudesta aion nauttia niin kauan kun tätä kestää ja yritän pitää pelot taka-alalla: koskaanhan ei voi tietää miten käy, siihen kun ei omilla tekemisillään juurikaan vaikuttaa! Kystan toivon pienentyneen, yksityispuolella kävin km:n jälkeen ns. jälkitarkastuksessa 3 viikkoa km:sta, silloin kysta ei juurikaan ollut pienentynyt. Sairaalaan sovittu kontrolliaika kuukauden päähän kystan suhteen, joten silloin viimeistään saadaan myöskin varmistus siihen onko pikkuinen oikeassa paikassa.
Kahlailen teidän keskustelut läpi tarkemmin kohtapuoliin!
- Tintti 4+2-
Appletreelle osanotot myös täältä, voimia!
Ihania ultrauutisia täällä monella! Itse aion varhaisultran ihan taloudellisista syistä skipata, mutta onneksi meidän neuvolaan on vihdoin saatu ultralaitteet ja ensi viikon lääkärikäynnillä pitäisi tarkistella, että pikkuinen on oikeassa paikassa ja sydän sykkii!
ON: Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja aika paljon on muuttunut sitten edellisen raskauden v.2009-2010... Neuvolantäti vaan naureskeli kun päivittelin, että miten olenkaan voinut unohtaa melkein kaiken. Paljon tuli matskua ja lähetettä verikokeisiin + ohjetta nt-ultran varaamiseen, ihan kiva kun pääsi jonkun kanssa kasvotustenkin raskaudesta juttelemaan. Vähän tosin huolestutti kun hb oli jo tässä vaiheessa niinkin alhainen kun 117. Johtunee siitä, että mulla raudansaanti huonoa kun en juuri lihaa tai palkokasveja pysty syömään vatsaoireiden vuoksi. Joten hb:ta jatkossa seuraillaan tarkemmin ja ensi viikolla sitten lääkärinkin kanssa mietitään miten saataisiin hb nousuun kun rautalääkitystäkään ei ensimmäisellä kolmanneksella suositella.
Matalaa hb:ta ja sen oireita vähän googlettelin (juu, minäkin olen "kotilääkäri"). Huimaus, heikotus ja palelu kyllä upposi, huimausta tosiaan ollut reippaanlaisesti varsinkin viime päivinä. Joten iltapalaksi pieni pala ruisleipää maksamakkaralla ja aamuksi hainkin jo kaupasta reippaasti enemmän rautaa sisältävää puuroa.
Näillä eteenpäin,
- Tintti + Pikku-I 7+2-
Hei, ja tervetuloa uusille!
Ja heti kättelyssä voimia Tyydelille ja Appletreelle! ♥
Täälläkin 7. viikko lähti käyntiin, tänään siis 6+0. Ihmetellyt olen oireiden vähäisyyttä, noita kahta aiempaa odottaessa muistan että alkuun oli jatkuvasti etovaa oloa. Tiedä sitten vaikuttaako se, etten ihan joka oiretta ole nyt tarkkaillut vai sitten se, että iltaisin olen proteiinipitoisen iltapalan syönyt joka ilta. Jostain luin, että se auttaisi aamun pahoinvointiin.
Oireina tällä hetkellä jatkuva jano ja pissahätä sekä ajoittainen huimaus. Aiemmissakin raskauksissa ollut tuota huimausta, silloin johtunut verenpaineen laskusta, joten sitä lienee nytkin. Nopeasti ei esim. sängystä/kyykystä kyllä tarvitse nousta!
Koko viikonlopun laskeskellut raha-asioita vauvan tulo huomioiden, miten sitten esim. vanhempainvapaalla pärjäisi. Tuli jo sitten katseltua netistä kaikenmoisia vauvatarvikkeitakin mitä sitten pitää jossain vaiheessa hankkia. Löysin paikkakunnan nettikirppariltakin jo sellaisen pinnasängyn mitä olen katsellut jo aiemmin, mutta vielä maltoin mieleni... Olisi kyllä tehnyt mieli jo ostaa varastoon tulokasta odottelemaan, mutta jos nyt kuitenkin saisi jonkun muunkin varmistuksen tulokkaan tulosta kun viivan tikkuun ennen kun ryhtyy hankintoja tekemään! ;)
Nipa: meilläkin neuvolassa aiemmin ollut antiikin aikaiset laitteet (doppler), jolla sydänääniä kuunneltu mulla molemmissa raskauksissa rv 10-11, yleisimmin kyllä vasta tosiaan sen ultran jälkeen. Nyt kun soitin neuvolaan, niin ilmeisesti sinne on saatu ultralaitteet, kun neuvolantäti sanoi, että lääkäri sitten katsoo ensimmäisellä käynnillä, että raskaus on oikeassa paikassa ja tarkistaa kystan tilanteen. Eli ensimmäisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajalla tuskin mitään kuunnellaan, mutta ensimmäisellä lääkärikäynnillä voi olla että kokeillaan.
Tajusin just, että enää reilu viikko ensimmäiseen neuvolakäyntiin ja pari viikkoa lääkärikäyntiin. Etenee se aika kumminkin, vaikka hitaasti tuntuu menevän. ;)
Iippananäiti: Soittelin eilen neuvolaan ja varasin aikaa sinne, kerroin neuvolantätille että edellinen raskaus päättyi km:n 8+2 (v.2011) ja tässä oli epäilys mahdollisesta kohdunulkoisesta raskaudesta. Lisäksi mulla todettiin nyt joulukuussa n.4cm kysta oikeassa munasarjassa, jota täytyisi raskauden aikana seurata. Ainakaan mulle ei lähetettä näillä tiedoilla neuvolan kautta alkuraskauden ultraan tullut, täti sanoi, että lääkäri sitten neuvolassa ultraa ja ensimmäinen lääkärikäynti varattiin rv 9:lle (tais olla 8+1).
Eli tuskin kovin helposti neuvolasta alkuraskauden ultraan lähettävät.
Itsellä menossa nyt 5+2 ovulaatioplussan mukaan laskettuna ja oireet väsymystä ja palelua lukuunottamatta vähäiset. Tästä kuitenkin nautin täysin rinnoin niin kauan kun tätä riemua kestää! Sitähän ei koskaan tiedä koska pahoinvointi päätään nostaa...
Täälläkin ensimmäinen neuvola varattuna, heinäkuun alkupuolella meen terkkarin pakeille ja lääkäriin reilua viikkoa myöhemmin. Onneksi heti neuvolakäyntiä seuraavana päivänä on lääkärikontrolli sen kystani takia ja silloin ultraillaan, niin nähdään onko tuolla masussa elämää.
Oireiden perusteella kyllä sanoisin että on. Oireita on, ja reilusti. Viime viikolla jo ennen plussaa huomasin herkistyneen hajuaistin ja ihan järkyttävän väsymyksen. Tällä viikolla onkin sitten kuvaan tullut myös pahoinvointi, muutamana aamuna junaan juostessa on hyvä ettei aamupuurot ole tulleet ylös... :(
Vauvaunelmia: Minä kans meinasin CB:n digeillä testailla, josko viikot etenisivät ennen ensimmäistä ultraa.
Varhaisultraa mietin myös, en koskaan aikaisemmin ole sellaisessa ollut. Päädyin nyt (toistaiseksi ainakin) siihen, että koitan odotella sinne heinäkuulle saakka ihan rauhallisesti ultraa. Jotenkin tuntuu hassulta pistää n.150e siihen, että näkee onko raskaus oikeassa paikassa kun kuitenkaan esim. 6+ viikolla ei välttämättä sitä sydämen sykettäkään vielä näy. Onko joku menossa/käynyt varhaisultrassa yksityisellä?