Kateus lapsettomia kohtaan

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:08"]

Minä olen vuoroviikkoäiti ja rakastan tätä. Tässä on molempien, lapsellisen ja lapsettoman, hyvät puolet. Kamalaa tunnustaa ääneen, mutta en haluaisi lapsia luokseni koko ajaksi....en jaksa niitä vaatimuksia ja koko ajan läsnäolemista jollekulle, tai viihdyttäjän tai pelinkieltäjän roolia. 

[/quote]

Niinpä. Eronneenä elämänlaatu parani heti. Ja ex-miehenkin oli pakko osallistua lastenhoitoon ja viettää aikaa lastensa kanssa, kerrankin.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:44"][quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:42"]

Täytyy olla jotenkin tunnevammainen, jos ei koe saavansa lapsilta mitään...

[/quote]

Kaikki eivät vain arvosta sitä, mitä lapsilta saa. Vähän niin kuin kaikki eivät koe saavansa mitään lemmikeiltä, uskonnosta tai haastavasta työstä.

[/quote]

Sittenhän puhumme samasta asiasta. Jos ei arvosta lapselta saatua rakkautta ja suuria tunteita, niin mielestäni tunne-elämässä on silloin jotain rajoituksia tai hankaluuksia.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:35"]

Mitä lapset antavat teille, kun niin tykkäätte niistä? Toki omialapsia rakastaa, mutta minä tunnen, että antaminen on yksipuolista. Totta kai annan, olenhan äiti, mutta en saa lapsilta mitään. No, rakkautta saan, mutta ei se minua eteenpäin vie. Sellaista, että haluaisin lapsia monta. 

Mitä sellaista saatte lapsilta, että jaksatte niiden kanssa?

[/quote] Kyllä mua se lasten pyyteetön rakkaus kannattelee ja kaveruus kun ovat isompia. Musta on ihan mahtava seurata miten upeita ihmisiä olen saanut aikaiseksi.

[/quote]

Siis miten niin sinä olet saanut aikaiseksi?

Eiks lapset ole vähän niin kuin omia yksilöitään...

[/quote] Luulenpa, että juuri tuon sinun ajattelutapasi vuoksi niin moni menee siinä lapsenkasvatuksessaan niin metsään. Vähän kuten ap:n aloituksessa nuo kitisevät teinit. Ei meillä kukaan mitään kitise ja ikäskaala on 3-19v. Niin metsä vastaa kun sinne on huudettu.

[/quote]

Juuri näin. t. se äiti, kenellä on hauskaa omien lasten kanssa. Esim. syksyllä kävimme shoppailureissulla tytön kanssa Berliinissä ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä.

Niin metsä vastaa jne..

Eli jos odottaa, että lapset putkahtaa ja tuo onnen yms. ei elämästä ole ymmärtänyt mitään. Onni lähtee omasta itsestä ja lapset on omia erillisiä yksilöitä, joihin kannattaa tutustua.

Minulla on jopa oman äitinikin kanssa hauskaa ja mukavaa ja viihdymme yhdessä. En tiedä, olemmeko niin saaneet toisiltamme mitään, mutta äitini kanssa olimme viime kesänä viikon ihan vain makaamassa aurinkorannalla ja kikattelemassa ja lepäämässä. Mitä ihmeellisempää se vanhempien ja lasten välinen antaminen pitäisi olla. En tiedä, onko äiti saanut minusta mitään erikoista irti, mutta viihtyy kanssani, kuten minä viihdyn murkkujemme kanssa.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:09"]

Sittenhän puhumme samasta asiasta. Jos ei arvosta lapselta saatua rakkautta ja suuria tunteita, niin mielestäni tunne-elämässä on silloin jotain rajoituksia tai hankaluuksia.

[/quote]

Eli myös ihminen, joka ei arvosta snautserilta tai Allahilta saatavaa rakkautta, on tunne-elämältään jotenkin vajavainen?

Aika jännä juttu, kun minä koen saavani toisten lapsiltakin mukavaa vuorovaikutusta. Ei niiden tarvitse edes olla omia. Lapsen kanssa laskettelemassa on ihan hieno ja mukava juttu. Joskus niin erilainen kuin toisen aikuisen kanssa. Kumpikaan ei sulje toiaan pois eikä voi sanoa, että toinen olisi parempi kuin toinen. En tiedä mikä minussa on vikana, kun tunnen vuorovaikutuksen lapsen kanssa mukavaksi. Ei tosiaan tarvitse olla edes oma lapsi. 

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:58"]

On se janna juttu kuinka on edelleen valtava tabu sanoa aaneen etta valilla vasyttaa ja on kateellinen jostain. En mina ole kateellinen koko aikaa ja 90% olen ihan tyyvyvainen lapsiperhe elamaani. Mutta on mielestani ihan tervetta todeta ettei se lapsiperhearki ole aina mitaan ihanaa rakkauskertomusta ja loputonta rakkausfiilista. Mulla ainakin on paivia joilloin tuntuu etten riita mihinkaan ja se joka paikassa ja kaikille oleminen tuntuu ahdistavalta. Samoin se rutiineihin jaaminen ja junnaaminen joskus ahdistaa. Koska jos mita niin sita se lapsiperhe arki on, rutiineja. Toiset pitaa niista ja suorastaan rakastaa rutiineja, toiset taas inhoavat jatkuvaa samojen kaavojen toistoa. Ma kuulun jalkimmaisiin ja siksi valilla on olo kuin loukussa olisi.

[/quote]

Mikä ihmeen tabu. Lähinnä kai täällä jotkut ihmettelee, miten ihminen viitsii oman elämänsä tuhlata kadehtimiseen. Itse voi vaikuttaa valintoihinsa ja tunteisiinsa.

Toki voi elää kadehtien koko elämänsä naapurin parempaa autoa ja toisen naapurin lapsetonta elämää ja kolmannen kaverinsa hyvännäköistä miestä. Mutta tällaisilla kadehtijoilla ei ole ikinä elämä tarpeeksi hyvää. Aina löytyy joku, jolla on paremmin ja jos on kadehtijaluonne, tuhlaa elämänsä siihen negatiiviseen tunteeseen.

Joten en ymmärrä, miksi se olisi tabu. kadehtijat on minusta lähinnä säälittäviä ja en kaipaa itse ainakaan ystäväpiiriini yhtään naista, joka kadehtii hoikkuuttani, kotiani, miestäni, tulojani, hiuksiani, lapsiani, koiraani, velkojani, pihanurmeani, autotalliani, käsilaukkuani, kihtivarvastani jne...

Kadehtiminen minusta on jollain tavalla psyykkinen sairaus ja todella negatiivinen luonteenpiirre. 

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:58"]

En pitä itseäni tunnevanmaisena, ja johan sanoin, että saan rakkautta lapsilta - ja se on tunne. ymmärrän kaikkien vastaukset, mutta minusta silti tämä vanhemmuus on vain antamista, eikä vastavuoroista.

Saan vastavuoroista kaveruutta kavereilta, en lapsilta. En koe lasten kanssa tehtyjä asioita ainutlaatuisiksi, voinhan lähteä pulkkamäkeen yksinkin, en siihen lapsia tarvitse. Laskettelemassa toisen aikuisen kanssa on helpompaa, kun ei tarvitse vahtia ketään toisella silmällä. Keskusteluissa aikuisen kanssa ei tarvitse miettiä hiffaako toinen kaiken. 

Tai ehkä olenkin tunnevammainen... Avioliittonikin oli pelkkää uhrautumista ja miehen elämän elämistä.... Ehkä uhraudun samalla tavalla lapsilleni, etten vain näe, että heiltä voi jotain saadakin...?

29

[/quote]

Elämä on valintoja. Lähde pois ja jätä lapset miehelle. 

Miksi leikkiä marttyyria koko elämänsä ja valittaa, kuinka elämä on kauheaa.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:35"]

Mitä lapset antavat teille, kun niin tykkäätte niistä? Toki omialapsia rakastaa, mutta minä tunnen, että antaminen on yksipuolista. Totta kai annan, olenhan äiti, mutta en saa lapsilta mitään. No, rakkautta saan, mutta ei se minua eteenpäin vie. Sellaista, että haluaisin lapsia monta. 

Mitä sellaista saatte lapsilta, että jaksatte niiden kanssa?

[/quote] Kyllä mua se lasten pyyteetön rakkaus kannattelee ja kaveruus kun ovat isompia. Musta on ihan mahtava seurata miten upeita ihmisiä olen saanut aikaiseksi.

[/quote]

Siis miten niin sinä olet saanut aikaiseksi?

Eiks lapset ole vähän niin kuin omia yksilöitään...

[/quote] Luulenpa, että juuri tuon sinun ajattelutapasi vuoksi niin moni menee siinä lapsenkasvatuksessaan niin metsään. Vähän kuten ap:n aloituksessa nuo kitisevät teinit. Ei meillä kukaan mitään kitise ja ikäskaala on 3-19v. Niin metsä vastaa kun sinne on huudettu.

[/quote]

Juuri näin. t. se äiti, kenellä on hauskaa omien lasten kanssa. Esim. syksyllä kävimme shoppailureissulla tytön kanssa Berliinissä ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä.

Niin metsä vastaa jne..

Eli jos odottaa, että lapset putkahtaa ja tuo onnen yms. ei elämästä ole ymmärtänyt mitään. Onni lähtee omasta itsestä ja lapset on omia erillisiä yksilöitä, joihin kannattaa tutustua.

Minulla on jopa oman äitinikin kanssa hauskaa ja mukavaa ja viihdymme yhdessä. En tiedä, olemmeko niin saaneet toisiltamme mitään, mutta äitini kanssa olimme viime kesänä viikon ihan vain makaamassa aurinkorannalla ja kikattelemassa ja lepäämässä. Mitä ihmeellisempää se vanhempien ja lasten välinen antaminen pitäisi olla. En tiedä, onko äiti saanut minusta mitään erikoista irti, mutta viihtyy kanssani, kuten minä viihdyn murkkujemme kanssa.

[/quote]

en minä ole koskaan odottanut, että lapset toisivat onnen. Kyllä myös näen, että lapsen kanssa on mukava matkustaa all inclusivessa ja kaikki tykkäävät. Oli myös tosi kiva käydä lasten kanssa levillä. Mutta kun nämä hauskat yhdessäolon hetket ovat harviaisempaa,,,ainakin minun elämässäni. 

29

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:58"]

En pitä itseäni tunnevanmaisena, ja johan sanoin, että saan rakkautta lapsilta - ja se on tunne. ymmärrän kaikkien vastaukset, mutta minusta silti tämä vanhemmuus on vain antamista, eikä vastavuoroista.

Saan vastavuoroista kaveruutta kavereilta, en lapsilta. En koe lasten kanssa tehtyjä asioita ainutlaatuisiksi, voinhan lähteä pulkkamäkeen yksinkin, en siihen lapsia tarvitse. Laskettelemassa toisen aikuisen kanssa on helpompaa, kun ei tarvitse vahtia ketään toisella silmällä. Keskusteluissa aikuisen kanssa ei tarvitse miettiä hiffaako toinen kaiken. 

Tai ehkä olenkin tunnevammainen... Avioliittonikin oli pelkkää uhrautumista ja miehen elämän elämistä.... Ehkä uhraudun samalla tavalla lapsilleni, etten vain näe, että heiltä voi jotain saadakin...?

29

[/quote]

Elämä on valintoja. Lähde pois ja jätä lapset miehelle. 

Miksi leikkiä marttyyria koko elämänsä ja valittaa, kuinka elämä on kauheaa.

[/quote]

olen jo lähtenyt pois, enkä tosiaan valita mistään. Kunhan kyselen teidän muiden mielipiteitä. En valita.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:09"]

Sittenhän puhumme samasta asiasta. Jos ei arvosta lapselta saatua rakkautta ja suuria tunteita, niin mielestäni tunne-elämässä on silloin jotain rajoituksia tai hankaluuksia.

[/quote]

Eli myös ihminen, joka ei arvosta snautserilta tai Allahilta saatavaa rakkautta, on tunne-elämältään jotenkin vajavainen?

[/quote]varsinkin jos vertaa keskenään noita asioita.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:04"][quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:08"]

Minä olen vuoroviikkoäiti ja rakastan tätä. Tässä on molempien, lapsellisen ja lapsettoman, hyvät puolet. Kamalaa tunnustaa ääneen, mutta en haluaisi lapsia luokseni koko ajaksi....en jaksa niitä vaatimuksia ja koko ajan läsnäolemista jollekulle, tai viihdyttäjän tai pelinkieltäjän roolia. 

[/quote]

Niinpä. Eronneenä elämänlaatu parani heti. Ja ex-miehenkin oli pakko osallistua lastenhoitoon ja viettää aikaa lastensa kanssa, kerrankin.

[/quote]

Tässä tää kiteytyy. Te, jotka koette lapsiperhearjen rasittavana, ette taida olla tyytyväisiä parisuhteeseenne. En minäkään luultavasti yh:na olisi kovin onnellinen, saati sitten huonossa parisuhteessa. Itsekin olen elänyt huonoa aikaa parisuhteessa, kun lapset olivat pieniä. Ja silloin OLI rankkaa! Ja vapaa-aikaa ei ollut, kaikesta yksin vastuussa ja pinna jatkuvasti kireänä. Tuli minustakin hyvin nopeasti huono äiti. MUTTA syy ei ollut lapsissa, vaan miehessä! Ongelmat ratkottiin, helppoa se ei ollut, mutta kannatti! Nyt elämä on tuhat kertaa helpompaa ja parempaa! Lapset iloisia ja onnellisia ja vanhemmat myös! Ja energiaa paljon enemmän. Kodin ilmapiiri oikeasti vaikuttaa kaikkiin, lapsiin ja aikuisiin ja kaverisuhteisiinkin. Ja on mullakin joskus päivä, jolloin väsyttää, mutta en syytä siitä lapsia. Se myös menee nopeasti ohi, eikä vähennä sitä iloa, mitä koen lapsista saavani. Annan lapsilleni paljon ja ne myös antavat takaisin! Ja koen olevani myös vastuussa heidän kasvatuksesta, yksilöitä toki ovat, mutta kyllä koti ja kasvatus paljon heitä myös muokkaavat. On äärimmäisen hienoa seurata oman lapsen kehitystä - miksi siitä ei saisi iloita tai kokea ylpeyttä?

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:15"]

Aika jännä juttu, kun minä koen saavani toisten lapsiltakin mukavaa vuorovaikutusta. Ei niiden tarvitse edes olla omia. Lapsen kanssa laskettelemassa on ihan hieno ja mukava juttu. Joskus niin erilainen kuin toisen aikuisen kanssa. Kumpikaan ei sulje toiaan pois eikä voi sanoa, että toinen olisi parempi kuin toinen. En tiedä mikä minussa on vikana, kun tunnen vuorovaikutuksen lapsen kanssa mukavaksi. Ei tosiaan tarvitse olla edes oma lapsi. 

[/quote]

juuri sinunlaista ihmistä etsin tähän keskusteluun, valoitatko ajatuksiasi vähän enemmän!

Mikä niissä lapsissa on sellaista, että saat niiltä niin paljon? 

29

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:18"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:35"]

Mitä lapset antavat teille, kun niin tykkäätte niistä? Toki omialapsia rakastaa, mutta minä tunnen, että antaminen on yksipuolista. Totta kai annan, olenhan äiti, mutta en saa lapsilta mitään. No, rakkautta saan, mutta ei se minua eteenpäin vie. Sellaista, että haluaisin lapsia monta. 

Mitä sellaista saatte lapsilta, että jaksatte niiden kanssa?

[/quote] Kyllä mua se lasten pyyteetön rakkaus kannattelee ja kaveruus kun ovat isompia. Musta on ihan mahtava seurata miten upeita ihmisiä olen saanut aikaiseksi.

[/quote]

Siis miten niin sinä olet saanut aikaiseksi?

Eiks lapset ole vähän niin kuin omia yksilöitään...

[/quote] Luulenpa, että juuri tuon sinun ajattelutapasi vuoksi niin moni menee siinä lapsenkasvatuksessaan niin metsään. Vähän kuten ap:n aloituksessa nuo kitisevät teinit. Ei meillä kukaan mitään kitise ja ikäskaala on 3-19v. Niin metsä vastaa kun sinne on huudettu.

[/quote]

Juuri näin. t. se äiti, kenellä on hauskaa omien lasten kanssa. Esim. syksyllä kävimme shoppailureissulla tytön kanssa Berliinissä ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä.

Niin metsä vastaa jne..

Eli jos odottaa, että lapset putkahtaa ja tuo onnen yms. ei elämästä ole ymmärtänyt mitään. Onni lähtee omasta itsestä ja lapset on omia erillisiä yksilöitä, joihin kannattaa tutustua.

Minulla on jopa oman äitinikin kanssa hauskaa ja mukavaa ja viihdymme yhdessä. En tiedä, olemmeko niin saaneet toisiltamme mitään, mutta äitini kanssa olimme viime kesänä viikon ihan vain makaamassa aurinkorannalla ja kikattelemassa ja lepäämässä. Mitä ihmeellisempää se vanhempien ja lasten välinen antaminen pitäisi olla. En tiedä, onko äiti saanut minusta mitään erikoista irti, mutta viihtyy kanssani, kuten minä viihdyn murkkujemme kanssa.

[/quote]

en minä ole koskaan odottanut, että lapset toisivat onnen. Kyllä myös näen, että lapsen kanssa on mukava matkustaa all inclusivessa ja kaikki tykkäävät. Oli myös tosi kiva käydä lasten kanssa levillä. Mutta kun nämä hauskat yhdessäolon hetket ovat harviaisempaa,,,ainakin minun elämässäni. 

29

[/quote]

Varmaan sitten riippuu ihmisen luonteesta. Toiset näkevät elämän muutenkin masentavampana ja mustempana. Toiset näkevät sen valoisana ja ovat onnellisia.

Jotkut eivät ole onnellisia, vaikka olisi kaikki kunnossa ja rahaa ja vaikka mitä. Toiset on onnellisia, vaikka on köyhyyttä ja sairautta ja huoltakin.

En usko, että sinä eläisit onnellista ja tyytyväistä elämää, vaikka puitteet olisi sinulla mitkä tahansa ja vaikka et olisi yhtään lasta tehnyt. Uskon, että ihan samalla tavalla kaikki olisi sinulle vaikeaa.

Tyytymättömiä ruttunaamoja näkee tosi paljon. Aina valitetaan ja ollaan naama norsunvitulla. Siksi sitä ajatteleekin, että kellä onni on, se onnen kätkekööt, ettei kadehtijat pääse niitä kadehtimaan.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 10:51"]

Tähän alkuun pakollinen "rakastan lapsiani yli kaiken" mutta..

Kadehdin lapsettomia ystäviäni jotka matkustavat Thaimaahan/Losiin/New Yorkiin/Vietnamiin yms.ja viipyvät matkoillaan viikkoja,sumplivat töitään siten että lomat voidaan olla kaikki matkoilla .

[/quote]

Okei. Mä tavallaan kadehdin ihan ketä vaan, jolla on enemmän rahaa kuin mulla (palkka alle tonnin. Siis bruttopalkka).

Lainaan tähän kuitenkin nr. 8:n kommenttia:

"Elämä on valintoja. Sen mukaan mennään."

Sellaisia ihmisiä en kadehdi, jotka kuvittelevat, että kaikki yksineläjät tai kaikki perheelliset elävät tietyllä tavalla. Sinä, ap, kuulostat hieman sellaiselta stereotyypittelijältä.

Ja suomalaisille on aika tyypillistä kyräilevä suhtautuminen toisiin ihmisiin. Jopa omiin lapsiin. Ei suhtauduta positiivisesti, eikä osata katsoa niin, että toiset ihmiset on rikkaus. Halutaan jököttää kotona yksin ja verhon raosta katsotaan ulos ja katkerina mutistaan, että mitä ne nuokin näkee nyt iloa tuossa, kun kakaroiden kanssa laskevat mäkeä. Minä ainakaan en näe tommoisessa mitään ja ei niiltä lapsilta saa mitään ja nuo vain muka tuossa nauravat ja ovat onnellisen näköisiä, minä en ainakaan.

Tämä on niin tyypillistä suomalaisuutta- Erakkoja, jotka ei näe edes omissa lapsissaan mitään, vaan kokevat ne negatiivisina asioina, joilta ei saa palautteena sitä jotain ihmeen hyötyä ja onnea.

Monissa muissa maissa suhtautuminen lapsiin ja yleensäkin muihin ihmisiin on positiivisempi.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:24"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:18"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 11:35"]

Mitä lapset antavat teille, kun niin tykkäätte niistä? Toki omialapsia rakastaa, mutta minä tunnen, että antaminen on yksipuolista. Totta kai annan, olenhan äiti, mutta en saa lapsilta mitään. No, rakkautta saan, mutta ei se minua eteenpäin vie. Sellaista, että haluaisin lapsia monta. 

Mitä sellaista saatte lapsilta, että jaksatte niiden kanssa?

[/quote] Kyllä mua se lasten pyyteetön rakkaus kannattelee ja kaveruus kun ovat isompia. Musta on ihan mahtava seurata miten upeita ihmisiä olen saanut aikaiseksi.

[/quote]

Siis miten niin sinä olet saanut aikaiseksi?

Eiks lapset ole vähän niin kuin omia yksilöitään...

[/quote] Luulenpa, että juuri tuon sinun ajattelutapasi vuoksi niin moni menee siinä lapsenkasvatuksessaan niin metsään. Vähän kuten ap:n aloituksessa nuo kitisevät teinit. Ei meillä kukaan mitään kitise ja ikäskaala on 3-19v. Niin metsä vastaa kun sinne on huudettu.

[/quote]

Juuri näin. t. se äiti, kenellä on hauskaa omien lasten kanssa. Esim. syksyllä kävimme shoppailureissulla tytön kanssa Berliinissä ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä.

Niin metsä vastaa jne..

Eli jos odottaa, että lapset putkahtaa ja tuo onnen yms. ei elämästä ole ymmärtänyt mitään. Onni lähtee omasta itsestä ja lapset on omia erillisiä yksilöitä, joihin kannattaa tutustua.

Minulla on jopa oman äitinikin kanssa hauskaa ja mukavaa ja viihdymme yhdessä. En tiedä, olemmeko niin saaneet toisiltamme mitään, mutta äitini kanssa olimme viime kesänä viikon ihan vain makaamassa aurinkorannalla ja kikattelemassa ja lepäämässä. Mitä ihmeellisempää se vanhempien ja lasten välinen antaminen pitäisi olla. En tiedä, onko äiti saanut minusta mitään erikoista irti, mutta viihtyy kanssani, kuten minä viihdyn murkkujemme kanssa.

[/quote]

en minä ole koskaan odottanut, että lapset toisivat onnen. Kyllä myös näen, että lapsen kanssa on mukava matkustaa all inclusivessa ja kaikki tykkäävät. Oli myös tosi kiva käydä lasten kanssa levillä. Mutta kun nämä hauskat yhdessäolon hetket ovat harviaisempaa,,,ainakin minun elämässäni. 

29

[/quote]

Varmaan sitten riippuu ihmisen luonteesta. Toiset näkevät elämän muutenkin masentavampana ja mustempana. Toiset näkevät sen valoisana ja ovat onnellisia.

Jotkut eivät ole onnellisia, vaikka olisi kaikki kunnossa ja rahaa ja vaikka mitä. Toiset on onnellisia, vaikka on köyhyyttä ja sairautta ja huoltakin.

En usko, että sinä eläisit onnellista ja tyytyväistä elämää, vaikka puitteet olisi sinulla mitkä tahansa ja vaikka et olisi yhtään lasta tehnyt. Uskon, että ihan samalla tavalla kaikki olisi sinulle vaikeaa.

Tyytymättömiä ruttunaamoja näkee tosi paljon. Aina valitetaan ja ollaan naama norsunvitulla. Siksi sitä ajatteleekin, että kellä onni on, se onnen kätkekööt, ettei kadehtijat pääse niitä kadehtimaan.

[/quote]

kah, mikä saa sinut luulemaan, etten ole onnellinen???? (Kun kirjoiti, että all inclusive on harvinaista, niin viittaan lomaan) Olen onnellinen, enkä rasitu lapsista kuin ehkä kerran viikossa. Minä tässä vain kyselen, mitä te saatte lapsiltanne, kun minä en saa paljoakaan vastavuotoisuutta. Lapsille minä annan. Mieheltä minä saan.

 On se kumma, jos ei saa tällaista asiaa kysellä av:lla...

Olen lapseton 38-vuotias. En pysty koskaan hankkimaan lapsia mutta itselleni se ei ole ollut trauma, koska en ole niitä kaivannutkaan/halunnutkaan. Itse olen lapsuuteni viettänyt suuressa perheessä ja muistan nauttineeni niistä hetkistä kun oli mahdollisuus vetäytyä omiin leikkeihin tai hiljaisuuteen, sillä niitä ei usein ollut. En myöskään arvosta avioliittoa enkä muutoinkaan ole kiinni normeissa vain sen vuoksi, että tietyllä kaavalla pitäisi tämä elämä kahlata läpi - niinkuin muutkin, "normaalilla" tavalla. Olen seurustellut saman miehen kanssa pian 8 vuotta, joista 2 vuotta asuimme yhteistä taloutta. Se ei toiminut. Meillä molemmilla omat kodit, enkä voisi kuvitella enää koskaan muuttavani yhteiseen kotiin. Kuulostaako tunteettomalta ja kylmältä? Ei, sitä se ei ole. Vietämme aikaa paljon yhdessä mutta molemmilla on aina mahdollisuus hengähtää ja tehdä omassa kodissaan mitä ikinä haluaa, milloin ikinä haluaa. Uhrautuminen ei ole rakkautta. Sanomattakin selvää, että tämä tapani elää on piikki muiden lihassa ja saan kuulla kommentteja siitä ihan jatkuvasti.

Lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin. Heillä on persoona ja nautin ihan vaan heistä itsestään. Nautin siitä vuorovaikutuksesta. En ymmärrä miksi siinä ei olisi vuorovaikutusta? Kaksi ihmistä. Jopa vauvan kanssa.

Minulle tulee tuntemuksia vauvan olemuksesta ja katseesta. Ihminen se on pienikin, vaikka ydinfysiikasta ei puhuttaisikaan.

Mennäänköhän vikaan juuri siinä, että lähdetään uhrautumaan?

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:21"]

varsinkin jos vertaa keskenään noita asioita.

[/quote]

Ei se lapselta saatava rakkaus vain riitä. Ei parisuhteesakaan riitä, että rakastaa toista ja toinen rakastaa takaisin. Suhteen täytyy olla myös muuten antoisa ja sopia yhteen omien elämäntavoitteiden kanssa. Sama juttu lasten kanssa: onhan se kivaa, kun lapsi sanoo tykkäävänsä, mutta jos ei koe vanhemmuutta mielekkääksi, ei voi mitään.