Isoäiti suosii toista serkuksista

Vierailija kirjoitti:

MIkä ihme näissä suosimiskuvioissa on taustalla? Kehittymättömät tunnetaidot, kultturiset seikat, kyvyttömyys asettua toisen asemaan, omat kokemukset? Ja miksi näistä yleisesti puhutaan niin vähän, vaikka ilmiö on varsin yleinen? Tässä olisi hyvä tutkimusaihe jollekin.

Mun tapauksessa syy on aika selvä, minä esikoinen olin vahinkolapsi ja sitten suosikki pikkusisarus hartaasti toivottu, useamman vuoden yritetty, ja heti vauva-ajasta parempaa kohtelua saanut lapsi.

Lapsena ja nuorena minä olin ns kiltimpi (kympin tyttö, autoin kotona paljon, tein ruuan aina viideksi, hyvin hoisin itse lääkärini ja hammashoidon käynnit yksin itse jo alakouluikäisenä) eli mun käytöksessä ei ollut syytä tälle - varsinkin kun suosikkisisarus oli tiuskiva, kiukutteli, laiska ja ei jaksanut kouluakaan hoitaa.

Täysi-ikäistyessä minut heitettiin ulos, ja jätettiin yksin ilman mitään apu, tukea tai rahaa - 18v täyttämisen jälkeen en ole saanut koskaan pennin latia, en yhtään joulu- tai synttärilahjaa, en edes häälahjaa eikä mun lapset mitään.

Suosikki on saanut valtavasti. Sen opinnot maksettiin, on ostettu kolme asuntoa sille (siis siten toki että entinen myytiin vaihtaessa isompaan), autoja on ostettu jo kolme, suosikin lapsia hoidetaan ja juhlitaan synttärit, joulut vietetään suosikin kanssa (minä en ole saanut mennä jouluksi koskaan kotiin).

Perintö jätetään suosikille, siitä on paperit jo tehty, ja nyt juuri kesän aikaan olivat siirtämässä mökkiä suosikin nimiin.

Tämä v*tuttaa siksi kun mä en ole tehnyt MITÄÄN väärää, vaan päinvastoin kaikkeni tehnyt että olisin helppo lapsi, kiltti ja avulias. Sitten se sisarus äyskii ja kiukkuaa ja saa silti kaiken.

Tällepä vaan ei voi mitään. Kaikki keskusteluyritykset katkeaa siihen että vanhemmat kiistää kaiken (”ei ole mitään suosimista”) tai hyökkää mun kimppuun hirveällä raivolla.

Mun kaltaisia on VALTAVAN PALJON. Asia on vaan tabu, harva uskaltaa puhua tästä. Erittäin moni varsinkin boomeri-ikäisistä pitää yhtä suosikki ja muut sitten ovat se ja sama.

Tuo on totta että erittäin monella tietyn ikäluokan vanhemmista on yksi suosikkilapsi ja se suosikin suosiminen on sitten todella räikeää. Siisei mitään sellaista että hoidan Tiinan lapsia viisi kertaa viikossa ja Elinan vain kerran puolessa vuodessa. Vaan juuri sitä että Tiina saa mökit, perinnöt, autot, rahat, avut, huomion ja Elina ei saa yhtään mitään koskaan.

Usein keksitään sitten omaa mieltä rauhoittava tekosyy sille miksi suosiminen tapahtuu. Esim joku sellainen hatara syy että Elina oli niin vaikea teini-iässä! (Vaikka suosikkilapsi oli paljon vaikeampi). Tai että Elina yhden kerran sanoi pahasti vuonna -89! (Vaikka suosikki sanonut monta kertaa useammin).

Samanlainen Tiina ja Elina-kuvio omassakin lapsuusperheessä ja tietenkin kohdistuu lapsenlapsiin. Ihan suoraan sanoivat että Tiinan lapsenlapset on rakkaammat ja ihanammat!

Kukaan ei ole täydellinen, ei edes isovanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen, ei edes isovanhemmat.

Ei tietenkään, mutta voi VALITA olla tasapuolinen. Se epäreiluus kun ei ole mikään vahinko, vaan ihan tietoinen valinta.

Vierailija kirjoitti:

Usein keksitään sitten omaa mieltä rauhoittava tekosyy sille miksi suosiminen tapahtuu. Esim joku sellainen hatara syy että Elina oli niin vaikea teini-iässä! (Vaikka suosikkilapsi oli paljon vaikeampi). Tai että Elina yhden kerran sanoi pahasti vuonna -89! (Vaikka suosikki sanonut monta kertaa useammin).

Tämä on niin totta! Kyllähän aina joku syy saadaan keksittyä ja sillä perustellaan asia itselle ja ulkopuolisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta, ikävä kyllä. Onko suoraan puhuminen auttanut mitään?

Meillä juuri otettu vanhempieni kanssa tästä aiheesta yhteen. Sisarusteni lapset ovat lähes jatkuvasti isovanhempiensa luona kylässä tai yötä. Kun yritän järjestää jotain tekemistä joskus ihan vaan pienellä porukalla, otetaan nämä muutkin mukaan kun ”ei vaan saa loukata ja jättää ulkopuolelle”. Vaan sitten saankin kuulla, kuinka ollaan sisarusten ja näiden lasten kanssa tehty keskenään vaikka mitä ja meitä ei mukaan ole pyydetty.

Äitini oikein mainostaa olevansa tasapuolinen isovanhempi, jolla on aina aikaa lapsille. Niin on, mulle paitsi omilleni. Enkä nyt puhu yöhoidosta vaan ihan vaan ajanviettämisestä. Ihan vaikka vaan puhelusta tai siihen vastaamisesta. Ja kyllä, olen aktiivisesti pyytänyt myös meille käymään, en vain sinne ole itseäni ja lapsiani kutsunut.

Nyt sitten tilanne kärjistyi, kun toinen lapseni pääsi vihdoin toivomaansa yökylään. Ehti siellä hetken olla, kun muita lapsia taapersi ovesta sisään. Ja syrjään jäi tämä yksi. Oli sitten jossain vaiheessa hermostunut ja tästä saanut sitten huudot. Muille lapsille ei ole koskaan huudettu, komennettu juu, mutta aika vaisusti ainakin kun olen itse näitä tilanteita nähnyt. Huudon lisäksi lapsi kiikutettiin kotiin, risteykseen. Edes ovelle ei tultu meille asiaa kertomaan vaan kaasuteltiin äkkiä pois ja lapsi jätettiin tasan siihen.

Kysyin puhelimitse äidiltäni suoraan asiasta ja hän ensin kielsi kaiken. Oli pikemminkin kovin loukattu ensin, että häntä oli lapseni ”syyttänyt epäreiluksi” ja sanonut suoraan saaneensa siitä pahan mielen. Kun sitten itsekin muistutin, että näinhän se on jo vuosia mennyt, sain vastaukseksi hyökkäyksen ja haukut.

Päätin nyt vihdoin että annan olla. Miksi ihmeessä haluaisin aiheuttaa omille lapsilleni pahan mielen? Jos isovanhemmat haluavat suosia muita lapsenlapsiaan niin suosikoot rauhassa. Omillani on onneksi muita rakkaita ihmisiä ympärillään. Ihmisiä, jotka ovat heistä kiinnostuneita ja kohtelevat tasapuolisesti.

Ja meillä muuten tilanne on se, että minä olen se ainoa tytär. Että ei mene aina niin, että tyttären lapset olisivat niitä ykkösiä ja poikien kakkosluokan lapsenlapsia.

Meilla AIVAN SAMA kuvio paitsi pahemmalla twistillä (suosikkilapsi ja sen lapset saa huomattavia lahjoja ja rahaa, muut ei mitään, viimeksi ostettiin heille mökki).

Ja ne 2-3 krt mitä olen kokeillut puhua vanhempieni kanssa meni just kuten sulla. Hirveä raivpkohtaus, hyökkäys, mut haukuttiin pataluhaksi ja vielä kaupan päälle uhattiin että jätetään perinnöttä.

Se siitä sitten. Laitoin välit poikki. Ei tapaa enää lapsenlapset isovanhempia. Törkeä suosiminen jatkui vuosia ja tosiaan oli erittäin näkyvää eli niin raha, hoitoapu, yhteydenpito, kiinnostus meni vain yhdelle perheelle.

Nyt on RAUHA JA VAPAUS. Oli hyvä päätös. Numerot estetty ettei tule syyllistyssoittoja.

Pakko oli kans estää numerot ja Messenger. Sellaista tekstiä tulee nyt, että morjensta vaan.

Ei olisi saanut sanoa mitään äitinä oman lapsen kohtelusta, ei olisi saanut loukkaantua tyttärenä huutamisesta ja syyllistämisestä. Kiittämätön olen. Näin kauniisti referoituna.

Sillä lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIkä ihme näissä suosimiskuvioissa on taustalla? Kehittymättömät tunnetaidot, kultturiset seikat, kyvyttömyys asettua toisen asemaan, omat kokemukset? Ja miksi näistä yleisesti puhutaan niin vähän, vaikka ilmiö on varsin yleinen? Tässä olisi hyvä tutkimusaihe jollekin.

Mun tapauksessa syy on aika selvä, minä esikoinen olin vahinkolapsi ja sitten suosikki pikkusisarus hartaasti toivottu, useamman vuoden yritetty, ja heti vauva-ajasta parempaa kohtelua saanut lapsi.

Lapsena ja nuorena minä olin ns kiltimpi (kympin tyttö, autoin kotona paljon, tein ruuan aina viideksi, hyvin hoisin itse lääkärini ja hammashoidon käynnit yksin itse jo alakouluikäisenä) eli mun käytöksessä ei ollut syytä tälle - varsinkin kun suosikkisisarus oli tiuskiva, kiukutteli, laiska ja ei jaksanut kouluakaan hoitaa.

Täysi-ikäistyessä minut heitettiin ulos, ja jätettiin yksin ilman mitään apu, tukea tai rahaa - 18v täyttämisen jälkeen en ole saanut koskaan pennin latia, en yhtään joulu- tai synttärilahjaa, en edes häälahjaa eikä mun lapset mitään.

Suosikki on saanut valtavasti. Sen opinnot maksettiin, on ostettu kolme asuntoa sille (siis siten toki että entinen myytiin vaihtaessa isompaan), autoja on ostettu jo kolme, suosikin lapsia hoidetaan ja juhlitaan synttärit, joulut vietetään suosikin kanssa (minä en ole saanut mennä jouluksi koskaan kotiin).

Perintö jätetään suosikille, siitä on paperit jo tehty, ja nyt juuri kesän aikaan olivat siirtämässä mökkiä suosikin nimiin.

Tämä v*tuttaa siksi kun mä en ole tehnyt MITÄÄN väärää, vaan päinvastoin kaikkeni tehnyt että olisin helppo lapsi, kiltti ja avulias. Sitten se sisarus äyskii ja kiukkuaa ja saa silti kaiken.

Tällepä vaan ei voi mitään. Kaikki keskusteluyritykset katkeaa siihen että vanhemmat kiistää kaiken (”ei ole mitään suosimista”) tai hyökkää mun kimppuun hirveällä raivolla.

Mun kaltaisia on VALTAVAN PALJON. Asia on vaan tabu, harva uskaltaa puhua tästä. Erittäin moni varsinkin boomeri-ikäisistä pitää yhtä suosikki ja muut sitten ovat se ja sama.

Tämä ketju vetää aika surulliseksi. Aihe on selvästi tabu ja siitä ei juurikaan puhuta, vaikka suosiminen on yleistä suomalaisissa perheissä. Toisaalta lohduttaa, että on kohtalotovereita.

Meilläkin yksi sisarus saa kaiken. Käytännössä kaikki huomio, aika ja rahat menevät yhdelle ja hänen perheelleen. Meidän muiden olemassaoloa ei oikeastaan juuri muisteta paitsi jos vanhemmat tarvitsevat apua. Minäkin yritin superkilttinä miellyttää aikani, soitella, pyytää kylään yms. Mutta kun aikaa ei ollut ja kaikki yhteydenpito oli täysin yksipuolista. Yritin myös keskustella asiasta, mutta sain vaan hirveät huudot ja haukuttiin kiittämättömäksi. Onhan minut tosiaan kuitenkin ruokittu ja kattokin oli pään päällä. Nyt olen luopunut toivosta.

Kun menin yksiin mieheni kanssa hänellä oli edellisestä liitosta kaksi lasta, joita sukulaiset kohtelivat varsin eriarvoisesti. Huomasin, että myös äitini oli tästä tyrmistynyt, kun sen huomasi juhlissa ym. No, sitten saimme kaksi poikaa, joista isompaa äitini hoiti aika paljon, kun opiskelin. Myös pienemmän kanssa äitini oli kuitenkin ihan jonkin verran. Nyt äitini asuu kaukana ja pojat ovat teini-ikäisiä. Kun vierailemme siellä, äitini haluaa antaa pojille aina vähän rahaa, mutta pointti on aina se, että isompi saa enemmän. Selitykset ovat epämääräisiä lässytyksiä, joihin ei usko itsekään. En käsitä. Ymmärrän, jos hänellä on enemmän yhteistä toisen lapsen kanssa jne., mutta ihan konkreettisissa asioissa pitäisi minusta olla aina tasavertainen ja tätä äitinikin toitotti silloin aikanaan! Minun käy surku nuorempaa poikaani ja onhan hänelle ihan selvää, ettei tuolle eriarvoiselle kohtelulle ole mitään järkiperusteita. Mummo ei vain pidä hänestä niin paljon. Oikeasti v*tuttaa tämä tällainen. Mitähän mummo ajattelee tekevänsä tällä veljesten väleille? Miten ihminen voi muuttua noin paljon? En minäkään pidä kaikista ihmisistä yhtä paljon, mutta oikeudenmukainen kohtelu on minusta kuitenkin jotain ihmisyyden ydintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen, ei edes isovanhemmat.

Ei tietenkään, mutta voi VALITA olla tasapuolinen. Se epäreiluus kun ei ole mikään vahinko, vaan ihan tietoinen valinta.

Juurikin näin! Tässä ei ole kyse täydellisyydestä vaan epäreiluuden välttämisestä. Aikuinen ihminen yleensä pystyy arvioimaan omaa käytöstään ja toimintaansa ja ainahan tästä voi kysyä myös muilta palautetta.

Mulle isoäitini sanoi aina, että ei sinusta mitään tule. Oli aivan lääpällään rikkaisiin serkkuihini, jotka eivät ole elämässään tehneet päivääkään oikeita töitä, mutta joiden varallisuudesta isoäitini oli todella ylpeä. Meidät sisarukset jätettiin isoäidin toimesta aina syrjään esim. lapsina, jos nämä rikkaat serkut olivat samaan aikaan paikalla. Perintöäkin nämä saivat ekstraa, vaikka eivät olisi senttiäkään tarvinneet...

Vierailija kirjoitti:

En minäkään pidä kaikista ihmisistä yhtä paljon, mutta oikeudenmukainen kohtelu on minusta kuitenkin jotain ihmisyyden ydintä.

Hyvin sanoitettu! Itsekin ajattelin näin. Ymmärrän kyllä, että kaikista ei ehkä pidä yhtä paljon, mutta se ei oikeuta epäreiluutta. 

Miehen vanhemmilla on myös lapsenlapsista selkeät suosikit. Meidän lapsista toisesta tykätään myös selvästi toista enemmän. Lapset ovat sen verran isoja, että ovat tämän itsekin huomanneet. Harmittaa toisen puolesta.

Vanha, mutta edelleen ajankohtainen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-7421943

Vierailija kirjoitti:

Kun menin yksiin mieheni kanssa hänellä oli edellisestä liitosta kaksi lasta, joita sukulaiset kohtelivat varsin eriarvoisesti. Huomasin, että myös äitini oli tästä tyrmistynyt, kun sen huomasi juhlissa ym. No, sitten saimme kaksi poikaa, joista isompaa äitini hoiti aika paljon, kun opiskelin. Myös pienemmän kanssa äitini oli kuitenkin ihan jonkin verran. Nyt äitini asuu kaukana ja pojat ovat teini-ikäisiä. Kun vierailemme siellä, äitini haluaa antaa pojille aina vähän rahaa, mutta pointti on aina se, että isompi saa enemmän. Selitykset ovat epämääräisiä lässytyksiä, joihin ei usko itsekään. En käsitä. Ymmärrän, jos hänellä on enemmän yhteistä toisen lapsen kanssa jne., mutta ihan konkreettisissa asioissa pitäisi minusta olla aina tasavertainen ja tätä äitinikin toitotti silloin aikanaan! Minun käy surku nuorempaa poikaani ja onhan hänelle ihan selvää, ettei tuolle eriarvoiselle kohtelulle ole mitään järkiperusteita. Mummo ei vain pidä hänestä niin paljon. Oikeasti v*tuttaa tämä tällainen. Mitähän mummo ajattelee tekevänsä tällä veljesten väleille? Miten ihminen voi muuttua noin paljon? En minäkään pidä kaikista ihmisistä yhtä paljon, mutta oikeudenmukainen kohtelu on minusta kuitenkin jotain ihmisyyden ydintä.

Siskoni anoppi oli aivan äärettömän ihastunut siskoni ja hänen miehensä esikoiseen, joka on poika.  Häntä palvottiin ja hellittiin.  Myöhemmin syntynyttä tytärtä ei noteerannut juurikaan.

Hyvä esimerkki on, kun lähetti pojalle lahjaksi 50 euroa ja kortissa luki, että osta siitä siskolle vaikka tikkari.  Lasten syntymäpäivät siis ovat viikon sisällä toisistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurjaa ja vielä kurjempaa sitten kun lapset kasvavat ja hoksaavat sen että toinen on parempi.

Minä olen serkuksista se joka ei ollut suosittu isovanhempien ja isotätien ja -setien mielestä. Ja meillä tämä meni niin että ne lempilasten lapset olivat niitä suosikkeja eli en olisi itse edes voinut asiaan vaikuttaa, tämän tosin ymmärsin vasta aikuisena.

Et edes teini-ikäisenä, kun olisit voinut mennä esim auttamaan ilman vanhempiasi?

Auttamaan täysin etäisenä ja kylmänä pysytellyttä isovanhempaa? Jo on suuret luulot. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mieheni perheessä eräänä jouluna eräs jo aikuinen sisarus sai enemmän lahjoja isovanhemmilta ja vanhemmilta kuin koko suvun lapset yhteensä. Hän on aina kaikkien suosikki kuulema ja suuttuu jos ei saa paljon lahjoja.

Olin aivan huulipyöreänä eivätkä lapsetkaan oikein ymmärtäneet miksi tämä yksi aikuinen saa 20 joululahjaa ja jotkut lapset jopa jäivät kokonaan ilman. Uskomatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vanha, mutta edelleen ajankohtainen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-7421943

”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää

Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.

Olen täysin samaa mieltä, mutta onko joku siis oikeasti saanut rakentava keskustelun aikaan tälläisessä tilanteesta ja muutosta aikaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha, mutta edelleen ajankohtainen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-7421943

”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää

Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.

Olen täysin samaa mieltä, mutta onko joku siis oikeasti saanut rakentava keskustelun aikaan tälläisessä tilanteesta ja muutosta aikaan?

No ei tietenkään mikään keskustelu auta. Ei nuo vanhukset osaa ottaa mitään palautetta vastaan. Joko kiistetään ja kielletään kaikki inttämällä, eli ei, ei, ei, ei ole totta, ei ole totta. Tai sitten hyökätään raivolla aikuisen lapsen kimppuun ja haukutaan pataluhaksi. Tai sitten suurin elkein teatraalisesti laitetaan välit poikki.

Mulla just tollaset törkeimmän tason suosijavanhemmat ja nuo kaikki vastahyökkäykset on koettu. Nyt viimeisenä välit poikki sitten. Nyt suosivat vieläkin enemmän suosikkiaan kun ei ole mitään sosiaalista painetta tai jarrua siihen että edes muodon vuoksi pitää leikkiä tasavertaista. Nyt ei tartte!

Kiinnostaisi saada meidän katkerien tilittäjien lisäksi jonkun suosikin näkökulma asiaan. Milloin huomasit olevasi suosikki ja miltä se on tuntunut? Oletko kohdannut sisarusten tai serkkujen kateutta? Tuntuuko sinusta ikänä pahalta toisten puolesta jne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha, mutta edelleen ajankohtainen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-7421943

”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää

Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.

Olen täysin samaa mieltä, mutta onko joku siis oikeasti saanut rakentava keskustelun aikaan tälläisessä tilanteesta ja muutosta aikaan?

No ei tietenkään mikään keskustelu auta. Ei nuo vanhukset osaa ottaa mitään palautetta vastaan. Joko kiistetään ja kielletään kaikki inttämällä, eli ei, ei, ei, ei ole totta, ei ole totta. Tai sitten hyökätään raivolla aikuisen lapsen kimppuun ja haukutaan pataluhaksi. Tai sitten suurin elkein teatraalisesti laitetaan välit poikki.

Mulla just tollaset törkeimmän tason suosijavanhemmat ja nuo kaikki vastahyökkäykset on koettu. Nyt viimeisenä välit poikki sitten. Nyt suosivat vieläkin enemmän suosikkiaan kun ei ole mitään sosiaalista painetta tai jarrua siihen että edes muodon vuoksi pitää leikkiä tasavertaista. Nyt ei tartte!

Sama kokemus, valitettavasti. Keskustelu on ihan turhaa, kun asia kielletään totaalisesti ja käännetään se ihan päinvastaiseksi. Löydät itsesi vielä syntipukkina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha, mutta edelleen ajankohtainen juttu: https://yle.fi/uutiset/3-7421943

”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää

Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.

Olen täysin samaa mieltä, mutta onko joku siis oikeasti saanut rakentava keskustelun aikaan tälläisessä tilanteesta ja muutosta aikaan?

Minä jouduin käymään äitini kanssa kunnon keskustelut aiheesta vuosia sitten, ei se tainnut ihan rakentavaa pelkästään olla, sillä omat tunteet olivat niin pinnassa. Mutta kyllä se auttoi. Enää ei ole näkyvää suosimista.

Äitini siis aikanaan hullaantui esikoisestani, hän oli aivan kaikki kaikessa. Kun myöhemmin syntyi toinen, jäi hän hopeelle ihan heittämällä. Oli pakko puuttua asiaan, sillä lapseni ovat ansainneet tasapuolista kohtelua. Todella vaikeita asioita nämä ovat yleensä. Kyllä minäkin ymmärrän, ettei kaikista pidä, ja kuinka vaikeaa on sitä piilotella joskus, mutta kyllä siihen pystyy, jos haluaa, ihmeen moni ei vain halua.