Isoäiti suosii toista serkuksista

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt keski-ikäinen ja olin isäni vanhemmille kuin ilmaa. Olin heidän lapsenlapsistaan nuorin ja olivat sitä ikäluokkaa, joille tytöt eivät merkinneet mitään. Muutama vuosi syntymäni jälkeen syntyivät ensimmäiset lapsenlapsenlapset, "onneksi" olivat poikia. 

Olin jo täysi-ikäinen kun isovanhempani kuolivat. Tilanne ei koskaan muuttunut miksikään, vaikka nuorempana vietin heidän kanssa paljon aikaa. Sain mm. rippilahjaksi huomattavasti vähemmän rahaa kuin vuotta vanhempi veljeni oli saanut. Ylioppilasjuhliin eivät tulleet, eivät edes onnitelleet. En heitä kovin lämmöllä muista. Onneksi äidin puolen vanhemmat olivat toista maata.

Tuosta rahasta.

Ennen oli tapa että poika saa perinnöksi enemmän. Tyttö/nainen vain puolet tästä pojan/miehen saamasta perinnöstä.

Heillä on tyttö teillä on poika.

Hän on jo omat poikansa kasvattanut, nyt on tytön vuoro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kai sinäkään ole ihan kehen tahansa rakastunut vaan juuri esim mieheesi? Eli ei se tunneside synny vaikka kuinka oltaisiin sukulaisia.

Voi hyvää päivää.

Tuo suhde on aivan eri.

Rakkaussuhde vs. suhde lapsenlapseen.

Kyse on epäreiluudesta ja siitä että toista kohdellaan eri tavalla.

Te vammaiset ette ymmärrä jos työnantajakin kohtelisi teitä töissä eri tavalla. Eri palkka, eri puhetapa... Niin ette varmasti tykkäisi.

Miksi lapsen pitäisi tykätä.

Onko sun ÄO mikä. Olet kuin vammaisen tasolla vissiin. Sun kaltaiset saa veren kiehumaan.

Stana jos olisi meidän mummo niin kohtelisit kyllä tasan tarkkaan KAIKKIA lapsenlapsia samalla tavalla. Tai itkisit ja kohyelisit tai lentäisit kuin leppäkeihäs KAIKKIEN lastesi perheestä pihalle. Meillä kun pidetään yhtä.

Pitäkää puolenne kaikki te joiden lasta kohdellaan eriarvoisesti!!!!!

Päiväkodissa kiusataan, koulussa kiusataan, harrastuksissa kiustaan, jatko opinnoissa kiustaan, työpaikoilla kiustaan, somessa kiustaan, kaverisuhteiusa kiustaan, jne... miksi sukulaissuhteet olivat jossain erikoisasemassa? Kasvattakaa paksumpi nahka!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kai sinäkään ole ihan kehen tahansa rakastunut vaan juuri esim mieheesi? Eli ei se tunneside synny vaikka kuinka oltaisiin sukulaisia.

Voi hyvää päivää.

Tuo suhde on aivan eri.

Rakkaussuhde vs. suhde lapsenlapseen.

Kyse on epäreiluudesta ja siitä että toista kohdellaan eri tavalla.

Te vammaiset ette ymmärrä jos työnantajakin kohtelisi teitä töissä eri tavalla. Eri palkka, eri puhetapa... Niin ette varmasti tykkäisi.

Miksi lapsen pitäisi tykätä.

Onko sun ÄO mikä. Olet kuin vammaisen tasolla vissiin. Sun kaltaiset saa veren kiehumaan.

Stana jos olisi meidän mummo niin kohtelisit kyllä tasan tarkkaan KAIKKIA lapsenlapsia samalla tavalla. Tai itkisit ja kohyelisit tai lentäisit kuin leppäkeihäs KAIKKIEN lastesi perheestä pihalle. Meillä kun pidetään yhtä.

Pitäkää puolenne kaikki te joiden lasta kohdellaan eriarvoisesti!!!!!

Mitä ihmeen kielenkäyttöä tällainen on? "Vammaisen tasolla" "te vammaiset"???? Voi hyvää päivää. 

Onko tämän kirjoittajalla oikeasti joku vaikeatasoinen ymmärryksen puutostauti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oletko ap kateellinen ja mustasukkaine tuolle miehesi veljen tytölle tuollaisesta asiasta?

Melko kypsymättömälta tuntuu.

Eikö teidän poikanne saa seuraa ja ystävyyttä ja välittämista sen sijaan teidän jomman kumman vanhempine isältä, siis pojan isoisiltä?  Hehän mielellään touhuilevat lasten lasten kanssa esim. kalalla ja muissa hommissa ja käyvät yhdessä erilaisissa paikoissa.

En ole lapselle kateellinen tai mustasukkainen. Olemme iloisia, että tällä lapsella on tämmöinen mukava ja turvallinen suhde muihinkin aikuisiin ihmisiin kuin omiin vanhempiinsa. Meitä vain mieheni kanssa harmittaa, kun oma lapselle ei ole saanut tällaista suhdetta isovanhempiinsa. Vauva-aikana olisimme kaivanneet välillä apua arjen pyöritykseen, silloin myönnän olleeni kateellinen, kun kaikki isovanhempien huomio meni tähän toiseen lapseen.

Mistä tarkalleen lapsenne jää nyt paitsi? Ylistävistä somepostauksista? Yökyläilyistä, että te saatte omaa aikaa?

Yhteisestä ajasta mummon ja papan kanssa. Lapsi on vielä niin pieni, ettei osaa harmistua siitä, että ei pääse paikkaan x tai vaikka yökylään, mutta muutaman vuoden päästä tilanne on varmasti toinen. Ainakin itse omassa lapsuudessani muistan nauttineeni esim. yökyläilyistä isovanhempien luona.

Meidän oma aika ei ole tässä nyt se pointti vaan suhde isovanhempiin. Voimme palkata lastenhoitajan, jos tarvitsemme omaa aikaa.

Millainen suhde edellyttää yökyläilyä?

Omat lapset ei ole koskaan olleet mummolassa yökylässä ja heillä on yt esiteineinä varsin hyvät ja avoimet suhteet kaikkiin isovanhempiin. Siksi tuntuu oudolta kun uudestaan ja uudestaan tällä palstalla nostetaan esille yökyläilyn tarpeellisuus ihmissuhteen kannalta.

Yhteinen aika isovanhempien kanssa on asia, josta on ryhdytty puhumaan vasta 1990-luvulla. Siihen asti isovanhemmat joko hoiti lapsenlapsia (päivähoidon sijaan) tai sitten mummolassa käytiin auttamassa vanhuksia. Joku "yhteinen aika isovanhempien kanssa" oli sitä, että kitkettiin kasvimaata tai tehtiin heinäkuormaa, ei suinkaan yhteistä leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä miehen äiti on tähän sanonut, kun mies on hänen kanssaan tästä keskustellut? Ja millainen oli miehen lapsuus? Veli läheisempi äitinsä kanssa?

Emme ole uskaltaneet ottaa asiaa vielä puheeksi. Aivan normaali lapsuus miehen mukaan ollut.

Kuten ette tuosta vauva-ajan väsymyksestäkään? Ehkä veljesi perhe on ollut avoimempi omasta jaksamisestaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kai sinäkään ole ihan kehen tahansa rakastunut vaan juuri esim mieheesi? Eli ei se tunneside synny vaikka kuinka oltaisiin sukulaisia.

Voi hyvää päivää.

Tuo suhde on aivan eri.

Rakkaussuhde vs. suhde lapsenlapseen.

Kyse on epäreiluudesta ja siitä että toista kohdellaan eri tavalla.

Te vammaiset ette ymmärrä jos työnantajakin kohtelisi teitä töissä eri tavalla. Eri palkka, eri puhetapa... Niin ette varmasti tykkäisi.

Miksi lapsen pitäisi tykätä.

Onko sun ÄO mikä. Olet kuin vammaisen tasolla vissiin. Sun kaltaiset saa veren kiehumaan.

Stana jos olisi meidän mummo niin kohtelisit kyllä tasan tarkkaan KAIKKIA lapsenlapsia samalla tavalla. Tai itkisit ja kohyelisit tai lentäisit kuin leppäkeihäs KAIKKIEN lastesi perheestä pihalle. Meillä kun pidetään yhtä.

Pitäkää puolenne kaikki te joiden lasta kohdellaan eriarvoisesti!!!!!

Jos olisit joskus ollut töissä, niin tietäisit, että työnantaja kohtelee eri tavalla. Palkat on erilaisia, työtehtävät on erilaisia ja ne kivat tyypit saa erioikeuksia, joita muilla ei ole. Sama vaikka koulussa: ei hyväkäytöksiselle huudeta, sille ADHD:lle huudetaan, kun muuta keinoa ei enää ole.

Minusta olisi kamalaa, jos mummon olisi kohdeltava teiniä ja taaperoa samalla tavalla, mutta teidän suvussa se on näköjään pakollista. Mahtaa teiniä ottaa päähän, kun sukuun syntyy uusi vauva ja taas palataan siihen, miten mummi ojentelee tuttia ja kysyy, että pitääkö vaihtaa vaippa kun juuri on edellisen lapsenlapsen kanssa päästy siihen vaiheeseen, jossa ei ole enää tarvetta päiväuniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä miehen äiti on tähän sanonut, kun mies on hänen kanssaan tästä keskustellut? Ja millainen oli miehen lapsuus? Veli läheisempi äitinsä kanssa?

Emme ole uskaltaneet ottaa asiaa vielä puheeksi. Aivan normaali lapsuus miehen mukaan ollut.

Kuten ette tuosta vauva-ajan väsymyksestäkään? Ehkä veljesi perhe on ollut avoimempi omasta jaksamisestaan?

Mummina yritin vauva-ajan väsymyksestä valittavalle pojalle ja miniälle sanoa, että tulkaa vuorotellen meille nukkumaan. Kun saa nukkua 2 vrk yhteen menoon, niin helpottaa. Ei kelvannut. Olisi pitänyt ottaa se vauva meille, jotta olisivat saaneet mennä kahdestaan johonkin kisoihin. Se vauva-ajan väsymyksestä, joka ensin tuli valvomisesta ja sitten syynä olikin elämän tylsyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kai sinäkään ole ihan kehen tahansa rakastunut vaan juuri esim mieheesi? Eli ei se tunneside synny vaikka kuinka oltaisiin sukulaisia.

Voi hyvää päivää.

Tuo suhde on aivan eri.

Rakkaussuhde vs. suhde lapsenlapseen.

Kyse on epäreiluudesta ja siitä että toista kohdellaan eri tavalla.

Te vammaiset ette ymmärrä jos työnantajakin kohtelisi teitä töissä eri tavalla. Eri palkka, eri puhetapa... Niin ette varmasti tykkäisi.

Miksi lapsen pitäisi tykätä.

Onko sun ÄO mikä. Olet kuin vammaisen tasolla vissiin. Sun kaltaiset saa veren kiehumaan.

Stana jos olisi meidän mummo niin kohtelisit kyllä tasan tarkkaan KAIKKIA lapsenlapsia samalla tavalla. Tai itkisit ja kohyelisit tai lentäisit kuin leppäkeihäs KAIKKIEN lastesi perheestä pihalle. Meillä kun pidetään yhtä.

Pitäkää puolenne kaikki te joiden lasta kohdellaan eriarvoisesti!!!!!

Silottakaa se lapsen tie mahdollisemman takaiseksi ja vaikka pakottakaa kaikki palvomaan sitä teidän lasta toisena päivätyönään ettei lapselle vaan tule pahamieli.

Minkä aloittaja itse arvelet syyksi?

Minulla ei ole lapsenlapsia, mutta puolisollani on niitä kuusi, ikähaarukkaa heillä on 10 vuotta. Varmasti ollaan kohdeltu heitä jotenkin eriarvoisesti, mutta paha tarkoitus ei ole kyllä ollut.

Jossain määrin varmaan on näyttänyt siltä, että ollaan tyttären lasten kanssa enemmän kuin pojan lapsien. Tämä johtuu ainakin siitä, että tytär on aika lailla organisoinut ja järjestänyt yhdessäoloa, kysynyt lähettekö lasten kanssa teatteriin, mulla olis tässä edulliset liput, tai kysynyt lapsenvahtia jo hyvissä ajoin etukäteen - ollaan toki kieltäydytty, jos meillä on jo siinä kohdassa sovittua ohjelmaa, mutta aika usein asia on järjesteltävissä, kun ajoissa saadaan tietää. Poika vaimoineen taas on kovin ex-tempore tyyppiä, eli kun apua tarvittaisiin, se olis niinko nyt heti. Ja kuka tahansa ymmärtää, että kun minä käyn vielä töissä ja miehelläni on erilaista järjestötoimintaa, niin ei se nyt heti sitten ihan aina onnistu...

Myös ikä vaikuttaa. Ne lapset jotka syntyivät yli kymmenen vuotta sitten, ovat olleet enemmän pienempinä yökylässä. Syynä ovat meidän terveyshuolemme. Sairastuin kymmen vuotta sitten vakavasti, ja kolme vuotta meni aivan sumussa, enkä koskaan oikeastaan palannut aivan entiselleni, vaikka töihin pystyinkin palaamaan. Samaan aikaan mieskin vanheni ja kremppaa tuli hänellekin. Lapsenlapsista pienin on neljävuotias, eikä ole ollut meillä vielä koskaan yökylässä. Nyt voisi asiaa jo harkita, kun on yökuiva ja nukkuukin melko hyvin.

Yksi ystävättäreni myöskään ei ota yhtä lapsenlapsistaan yökylään syystä, että tämän vanhemmat ovat äärimmäisen tarkkoja siitä mitä heidän lapsi saa ja ei saa syödä, ja muutenkin varsin negatiiviseen tyyliin antavat palautetta melko pikkujutun tuntuisista asioista - siis mikään allergia ei ole syynä, vaan elämänkatsomus paremminkin. Se luo kyllä ikävää oloa lapsen kanssa olemiseen, kun koko ajan saa pelätä munaavansa ja saavansa siitä haukut.

Oma mummoni kertoi kyllä ihan avoimesti, että minä ja veljeni oltiin lemppareita serkuskatraasta. Oltiin eniten tekemisissä ja luotiin siten paljon vahvempi side mummoon

Miksi sitä ei sanota suoraan: epäreilu, pee mummo. Voi valita olla tasapuolinen. Tämä mummo ei halua olla. Ja SAA tuntea kateutta ja surua, kun omaa lasta kohdellaan väärin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä ei sanota suoraan: epäreilu, pee mummo. Voi valita olla tasapuolinen. Tämä mummo ei halua olla. Ja SAA tuntea kateutta ja surua, kun omaa lasta kohdellaan väärin.

Ja nyt heidän pitää ottaa vastaa se vanhemman loputon tehtävä miten tukea sitä lapsen itsetuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä miehen äiti on tähän sanonut, kun mies on hänen kanssaan tästä keskustellut? Ja millainen oli miehen lapsuus? Veli läheisempi äitinsä kanssa?

Emme ole uskaltaneet ottaa asiaa vielä puheeksi. Aivan normaali lapsuus miehen mukaan ollut.

Kuten ette tuosta vauva-ajan väsymyksestäkään? Ehkä veljesi perhe on ollut avoimempi omasta jaksamisestaan?

Kysyttiin kyllä apua. Onpa jotenkin negatiivinen tunnelma tällä palstalla 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä miehen äiti on tähän sanonut, kun mies on hänen kanssaan tästä keskustellut? Ja millainen oli miehen lapsuus? Veli läheisempi äitinsä kanssa?

Emme ole uskaltaneet ottaa asiaa vielä puheeksi. Aivan normaali lapsuus miehen mukaan ollut.

Kuten ette tuosta vauva-ajan väsymyksestäkään? Ehkä veljesi perhe on ollut avoimempi omasta jaksamisestaan?

Kysyttiin kyllä apua. Onpa jotenkin negatiivinen tunnelma tällä palstalla 😁

Hih hih, pelkkä empatia ja sympatia ei säteile tunnelma on negatiivinen? Tiedän pitää nyt vaan oppia elämään asian kanssa ja tukea lasta, jos sen aika tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä miehen äiti on tähän sanonut, kun mies on hänen kanssaan tästä keskustellut? Ja millainen oli miehen lapsuus? Veli läheisempi äitinsä kanssa?

Emme ole uskaltaneet ottaa asiaa vielä puheeksi. Aivan normaali lapsuus miehen mukaan ollut.

Kuten ette tuosta vauva-ajan väsymyksestäkään? Ehkä veljesi perhe on ollut avoimempi omasta jaksamisestaan?

Kysyttiin kyllä apua. Onpa jotenkin negatiivinen tunnelma tällä palstalla 😁

Hih hih, pelkkä empatia ja sympatia ei säteile tunnelma on negatiivinen? Tiedän pitää nyt vaan oppia elämään asian kanssa ja tukea lasta, jos sen aika tulee.

Ja teidän ei todellakaan pidä tehdä numeroa, jos lapsi ei osaa kaivata ”poissaolevia” isovanhempia. Lapsella on kuitenkin tietoisuus heistä ja he ovat kyllä läsnä, mutta ei teidän tahtomalla tavalla, joten kannattaa miettiä millaisen sodan tuosta aloittaa.

Kuulostaa narsistilta hoveineen ja syntipukkineen

Kurja tilanne. Ymmärrän, että tuntuu pahalta lasten puolesta. Valitettavan yleistä se kuitenkin on ja siitä ei oikein saisi puhua. Virallisesti isovanhemmat kun ovat aina tasapuolisia. Meillä hyvin samanlainen tilanne ja suosiminen tosi räikeää. Lähinnä olen pahoillani lasten puolesta, kun heillä jää kunnon suhde syntymättä. Mutta ei toisia voi pakottaa.

Onpa muuten ilkeää kommentointia täällä...

Vierailija kirjoitti:

Kurja tilanne. Ymmärrän, että tuntuu pahalta lasten puolesta. Valitettavan yleistä se kuitenkin on ja siitä ei oikein saisi puhua. Virallisesti isovanhemmat kun ovat aina tasapuolisia. Meillä hyvin samanlainen tilanne ja suosiminen tosi räikeää. Lähinnä olen pahoillani lasten puolesta, kun heillä jää kunnon suhde syntymättä. Mutta ei toisia voi pakottaa.

Onpa muuten ilkeää kommentointia täällä...

Harmi, että teilläkin tällainen tilanne.

On ymmärrettävää, että toisten kanssa voi synkata enemmän kuin toisten. Mutta, aikuisen ihmisen velvollisuus on olla omille lapsilleen tasapuolinen.