Isoäiti suosii toista serkuksista

Kyllä minä ainakin olen täysin epätasapuolinen. Jos en saa olla mukana lapsenlapsen elämässä, niin en todellakaan ryhdy hoitoautomaatiksi, jolle lapsenlapsen voi tuoda, kun haluaa omaa aikaa. Ja tästä seuraa se, että jos olen saanut olla mukana lapseni elämässä, vaikka hän on muuttanut pois kotoa, niin lapsenlapseenkin luo ihan erilaisen suhteen kuin siihen, jonka vanhempi huusi koko murrosiän, miten kotoalähdettyään ei edes sylje tänne päin.

Että kyllä se suhde lapsenlapseen heijastaa ensisijaisesti sitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa (lapsenlapsen isovanhempaan) ja millaiseksi eri sukupolvien välisen suhteen haluaa rakentaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olen täysin epätasapuolinen. Jos en saa olla mukana lapsenlapsen elämässä, niin en todellakaan ryhdy hoitoautomaatiksi, jolle lapsenlapsen voi tuoda, kun haluaa omaa aikaa. Ja tästä seuraa se, että jos olen saanut olla mukana lapseni elämässä, vaikka hän on muuttanut pois kotoa, niin lapsenlapseenkin luo ihan erilaisen suhteen kuin siihen, jonka vanhempi huusi koko murrosiän, miten kotoalähdettyään ei edes sylje tänne päin.

Että kyllä se suhde lapsenlapseen heijastaa ensisijaisesti sitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa (lapsenlapsen isovanhempaan) ja millaiseksi eri sukupolvien välisen suhteen haluaa rakentaa.

Voi meitä! Näin sitä pahan ketju vaan jatkuu. Eikö jokainen viaton lapsenlapsi ansaitsisi tulla rakastetuksi yhtä paljon? Huolimatta siitä mitä mieltä on heidän vanhemmistaan. Hoitoautomaatiksi ei tarvitse ryhtyä kenellekään, ei edes suosikeille. Mutta miksiköhän välit johonkin lapseen ovat huonot?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olen täysin epätasapuolinen. Jos en saa olla mukana lapsenlapsen elämässä, niin en todellakaan ryhdy hoitoautomaatiksi, jolle lapsenlapsen voi tuoda, kun haluaa omaa aikaa. Ja tästä seuraa se, että jos olen saanut olla mukana lapseni elämässä, vaikka hän on muuttanut pois kotoa, niin lapsenlapseenkin luo ihan erilaisen suhteen kuin siihen, jonka vanhempi huusi koko murrosiän, miten kotoalähdettyään ei edes sylje tänne päin.

Että kyllä se suhde lapsenlapseen heijastaa ensisijaisesti sitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa (lapsenlapsen isovanhempaan) ja millaiseksi eri sukupolvien välisen suhteen haluaa rakentaa.

Kyllä mun lapset on teini-ikäsinä huudelleet mulle vaikka mitä, nyt ovat aikuisia ja molemmat yhtä rakkaita, ja niin tulevat heidän mahdolliset lapsensakin olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapset on teini-ikäsinä huudelleet mulle vaikka mitä, nyt ovat aikuisia ja molemmat yhtä rakkaita, ja niin tulevat heidän mahdolliset lapsensakin olemaan.

Hyvä sinä! Juuri näin minäkin ajattelen ja tulen varmasti rakastamaan kaikki erilaisia ja eri lailla haastavia lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia. Heillä on oikeus siihen.

Kuulostaapa tutulta, ikävä kyllä. Onko suoraan puhuminen auttanut mitään?

Meillä juuri otettu vanhempieni kanssa tästä aiheesta yhteen. Sisarusteni lapset ovat lähes jatkuvasti isovanhempiensa luona kylässä tai yötä. Kun yritän järjestää jotain tekemistä joskus ihan vaan pienellä porukalla, otetaan nämä muutkin mukaan kun ”ei vaan saa loukata ja jättää ulkopuolelle”. Vaan sitten saankin kuulla, kuinka ollaan sisarusten ja näiden lasten kanssa tehty keskenään vaikka mitä ja meitä ei mukaan ole pyydetty.

Äitini oikein mainostaa olevansa tasapuolinen isovanhempi, jolla on aina aikaa lapsille. Niin on, mulle paitsi omilleni. Enkä nyt puhu yöhoidosta vaan ihan vaan ajanviettämisestä. Ihan vaikka vaan puhelusta tai siihen vastaamisesta. Ja kyllä, olen aktiivisesti pyytänyt myös meille käymään, en vain sinne ole itseäni ja lapsiani kutsunut.

Nyt sitten tilanne kärjistyi, kun toinen lapseni pääsi vihdoin toivomaansa yökylään. Ehti siellä hetken olla, kun muita lapsia taapersi ovesta sisään. Ja syrjään jäi tämä yksi. Oli sitten jossain vaiheessa hermostunut ja tästä saanut sitten huudot. Muille lapsille ei ole koskaan huudettu, komennettu juu, mutta aika vaisusti ainakin kun olen itse näitä tilanteita nähnyt. Huudon lisäksi lapsi kiikutettiin kotiin, risteykseen. Edes ovelle ei tultu meille asiaa kertomaan vaan kaasuteltiin äkkiä pois ja lapsi jätettiin tasan siihen.

Kysyin puhelimitse äidiltäni suoraan asiasta ja hän ensin kielsi kaiken. Oli pikemminkin kovin loukattu ensin, että häntä oli lapseni ”syyttänyt epäreiluksi” ja sanonut suoraan saaneensa siitä pahan mielen. Kun sitten itsekin muistutin, että näinhän se on jo vuosia mennyt, sain vastaukseksi hyökkäyksen ja haukut.

Päätin nyt vihdoin että annan olla. Miksi ihmeessä haluaisin aiheuttaa omille lapsilleni pahan mielen? Jos isovanhemmat haluavat suosia muita lapsenlapsiaan niin suosikoot rauhassa. Omillani on onneksi muita rakkaita ihmisiä ympärillään. Ihmisiä, jotka ovat heistä kiinnostuneita ja kohtelevat tasapuolisesti.

Ja meillä muuten tilanne on se, että minä olen se ainoa tytär. Että ei mene aina niin, että tyttären lapset olisivat niitä ykkösiä ja poikien kakkosluokan lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta, ikävä kyllä. Onko suoraan puhuminen

Meillä samantyyppinen kokemus. Asia otettiin muutama vuosi sitten puheeksi ja tuloksena oli melkoinen haloo. Minut haukuttiin, loukkaannuttiin ym.. Mikään ei mennyt perille eikä muuttunut. Seurauksena vaan ollut,, että emme jaksa enää yrittää ja välit viileän etäiset. Isovanhemmat jatkavat suosikkiensa tapaamista ja meistä tehtiin syntipukkeja. Surullista, mutta emme jaksa enää yrittää. Lapsilla onneksi muita välittäviä aikuisia ympärillään. Suhde isovanhempiin jää etäiseksi ja lapset tuskin jaksavat heitä vanhoina käydä juuri katsomassa.

Onkohan anopilla omina lapsina poikia ja nyt tytön tultua lapsenlapseksi sekosi mummohuuruissaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olen täysin epätasapuolinen. Jos en saa olla mukana lapsenlapsen elämässä, niin en todellakaan ryhdy hoitoautomaatiksi, jolle lapsenlapsen voi tuoda, kun haluaa omaa aikaa. Ja tästä seuraa se, että jos olen saanut olla mukana lapseni elämässä, vaikka hän on muuttanut pois kotoa, niin lapsenlapseenkin luo ihan erilaisen suhteen kuin siihen, jonka vanhempi huusi koko murrosiän, miten kotoalähdettyään ei edes sylje tänne päin.

Että kyllä se suhde lapsenlapseen heijastaa ensisijaisesti sitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa (lapsenlapsen isovanhempaan) ja millaiseksi eri sukupolvien välisen suhteen haluaa rakentaa.

Voi meitä! Näin sitä pahan ketju vaan jatkuu. Eikö jokainen viaton lapsenlapsi ansaitsisi tulla rakastetuksi yhtä paljon? Huolimatta siitä mitä mieltä on heidän vanhemmistaan. Hoitoautomaatiksi ei tarvitse ryhtyä kenellekään, ei edes suosikeille. Mutta miksiköhän välit johonkin lapseen ovat huonot?

Kuka tässä rakkauden määrästä puhui? Totta kai rakastan kaikkia lapsenlapsia yhtä paljon, mutta eihän se rakkaus tarkoita, että heitä pitää hoitaa yhtä paljon tai olla tekemisissä kanssaan yhtä paljon.

Vai tosissasiko väität, että reissutöissä oleva ei rakasta puolisoaan, koska ei ole tämän kanssa jatkuvasti?

Ja tietenkin välit yhteen lapseen ovat huonot, koska olen huono vanhempi. Mikä muukaan siihen tällä palstalla voisi olla syynä, lapsella ei ikinä ole vastuuta omasta käytöksestään edes aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapset on teini-ikäsinä huudelleet mulle vaikka mitä, nyt ovat aikuisia ja molemmat yhtä rakkaita, ja niin tulevat heidän mahdolliset lapsensakin olemaan.

Hyvä sinä! Juuri näin minäkin ajattelen ja tulen varmasti rakastamaan kaikki erilaisia ja eri lailla haastavia lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia. Heillä on oikeus siihen.

Hienoa, että jätät omat menosi, peruutat matkasi ja jäät hoitamaan lapsenlasta, kun hänet lauantaina klo 22 sinulle hoitoon tuodaan etukäteen ilmoittamatta. Et sano, että aamulla olisi lento Lappiin, ehei, iloitset siitä, että saat olla lapsenlapsen kanssa. Onhan sinulla loma ja siihen aikaa. Niinhän jokainen oikea äiti tekee!

Olen miettinyt tätä ongelmaa vuosia sitten todella paljonkin. Jouduin samantyyppiseen tilanteeseen kuin aloittaja. Oli kolme sisarusta, kaikkien perheet suunnilleen samassa elämänvaiheessa. Meidän perhe jäi kovin sivuun mummolan kuvioista. Tilanne tuli minulle todella isona yllätyksenä, en kokenut että meillä olisi ollut mitään riitaa.

Tässä keskustelussa ei ole taidettu kateuskorttia vielä ottaa esille. Olen miettinyt, voisiko se olla jokin syy. Minäpä kysyn ap:ltä: voisiko tilanteen aiheuttaa se, että esim

Sinä olet kaunis/älykäs/menestynyt.

Sinun perheesi tulee paremmin toimeen kuin puolisosi perhe.

Sinun ja puolisosi parisuhde vaikuttaa onnelliselta.

Olet uskaltanut tehdä asioita toisin kuin appivanhemmat.

Olet uskaltanut sanoa oman mielipiteesi jostain asiasta.

Isoäiti suosii, mutta entä isoisä? Eikö hänellä ole mitään roolia tässä kuviossa?

Isoäiti sai viimein sen kauan kaipaamansa tytön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapset on teini-ikäsinä huudelleet mulle vaikka mitä, nyt ovat aikuisia ja molemmat yhtä rakkaita, ja niin tulevat heidän mahdolliset lapsensakin olemaan.

Hyvä sinä! Juuri näin minäkin ajattelen ja tulen varmasti rakastamaan kaikki erilaisia ja eri lailla haastavia lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia. Heillä on oikeus siihen.

Hienoa, että jätät omat menosi, peruutat matkasi ja jäät hoitamaan lapsenlasta, kun hänet lauantaina klo 22 sinulle hoitoon tuodaan etukäteen ilmoittamatta. Et sano, että aamulla olisi lento Lappiin, ehei, iloitset siitä, että saat olla lapsenlapsen kanssa. Onhan sinulla loma ja siihen aikaa. Niinhän jokainen oikea äiti tekee!

Ooh mikä uhriutuminen? Oletko sitä tyyppiä, joka ei koskaan hoida, koska kalenteri pitää olla tyhjä omille menoille?

Meillä on vähän sama tilanne ja tiedän, että olen appivanhemmille se mieluisampi miniä ja meidän lapset sit sen takia. Tämä johtuu aika lailla luonteista. Mä en ole todellakaan mikään supertarkka ja luovin asioita. Teen erikoisruuat esikoiselle valmiiksi mukaan, jottei tarvi vaivaantua, mutta lapset saa katsoa siellä telkkaa, valvoa vähän myöhempää jne. Toinen miniä on perfektionisti ja se hiertää meidän kaikkien välejä, joko asiat menee hänen suunnittelemalla tavalla tai sit hän saa kohtauksen. Suuttui esim. mulle kerran, kun toi lapset hoitoon ja menin käymään mun ystävällä kylässä lasten kanssa. Tämä ystävä oli leiponut pitsaa leivinuunissa ja tarjosi siitä kaikille. En olisi saanut antaa lasten syödä sitä pitsaa (Huom ei allergioita). Kun elämä on tämmöistä, että mistään ei jousteta ja kaikki tehdään väärin, niin ei sitä enää jaksa kuunnella.

Meillä tilanne, että miehen suvun puolelta vain meillä lapsia. Meidän poika oli supertärkeä kunnes tyttö syntyi. Ilmeisesti anoppilassa on jonkun verran surtu sitä, että omaa tyttöä ei tullut, poikia useita.

Yrittävät kyllä huomioida poikaa edelleen, mutta kyllähän sen huomaa, kumman lapsen kanssa tulee kaikenlaista kivaa tekemistä mieleen ja kumpi on mieluisampi kylään. Tasapuolisuus ei ole ikinä ollut appivanhempien vahvuuksia. Täytyy toivoa että tilanne rauhoituu ajan kanssa.

Tämä tuntuu olevan arka aihe isovanhemmille ;). Ei varmasti ole helppoa tunnustaa suosivansa joitain lapsia tai lastenlapsia. No ihmisiähän tässä ollaan ja se on inhimillistä. Mutta se on ikävää, että isovanhemmat eivät pysty puhumaan ja selvittämään asioita. Monella tuntuu olleen sama kokemus, että asiasta on yritetty puhua, mutta isovanhemmat ovat vaan loukkaantuneet. Moni ongelma kuitenkin selviäisi puhumalla ja puhumattomuus vaan vaikeuttaa asioita tai aiheuttaa ehkä jopa väärinymmärryksiä.

Meillä asiasta on siis yritetty puhua, mutta tilanne päättyi juurikin isovanhempien loukkaantumiseen. Tilanne painaa silti vieläkin meidän koko perhettä, mutta asiaa ei pystytä selvittämään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olen täysin epätasapuolinen. Jos en saa olla mukana lapsenlapsen elämässä, niin en todellakaan ryhdy hoitoautomaatiksi, jolle lapsenlapsen voi tuoda, kun haluaa omaa aikaa. Ja tästä seuraa se, että jos olen saanut olla mukana lapseni elämässä, vaikka hän on muuttanut pois kotoa, niin lapsenlapseenkin luo ihan erilaisen suhteen kuin siihen, jonka vanhempi huusi koko murrosiän, miten kotoalähdettyään ei edes sylje tänne päin.

Että kyllä se suhde lapsenlapseen heijastaa ensisijaisesti sitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa (lapsenlapsen isovanhempaan) ja millaiseksi eri sukupolvien välisen suhteen haluaa rakentaa.

Meillä meni niin päin, että sen hankalimman sisaruksen lapsia hoidettiin, annettiin rahaa ja autettiin. Kun nyt äitiä pitää hoitaa, eniten autettu lapsi ja lapsenlapsi on pessyt kätensä äidistämme. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oletko ap kateellinen ja mustasukkaine tuolle miehesi veljen tytölle tuollaisesta asiasta?

Melko kypsymättömälta tuntuu.

Eikö teidän poikanne saa seuraa ja ystävyyttä ja välittämista sen sijaan teidän jomman kumman vanhempine isältä, siis pojan isoisiltä?  Hehän mielellään touhuilevat lasten lasten kanssa esim. kalalla ja muissa hommissa ja käyvät yhdessä erilaisissa paikoissa.

En ole lapselle kateellinen tai mustasukkainen. Olemme iloisia, että tällä lapsella on tämmöinen mukava ja turvallinen suhde muihinkin aikuisiin ihmisiin kuin omiin vanhempiinsa. Meitä vain mieheni kanssa harmittaa, kun oma lapselle ei ole saanut tällaista suhdetta isovanhempiinsa. Vauva-aikana olisimme kaivanneet välillä apua arjen pyöritykseen, silloin myönnän olleeni kateellinen, kun kaikki isovanhempien huomio meni tähän toiseen lapseen.

Nyt tulee mieleeni, että olitteko tekin yhtä aktiivisia pitämään yhteyttä isovanhempiin, ehdottelemaan heille kaikenlaista yhteistä sekä  pyytämään tarvitessanne apua  kuin miehesi velikin vaimoineen olivat? Omat vanhempani hoitivat aikoinaan paljon enemmän siskoni lapsia kuin mun lapsiani, mutta se johtui yksinkertaisesti siitä, että siskoni oli heidän kanssaan muutenkin enemmän tekemisissä (siskoni töissä perheyrityksessä ja minä taas ihan eri alalla) eikä mun vaan tullut pyydettyä yhtä paljon kuin siskoni. Lisäksi mä olen tottunut aina liikkumaan julksilla ja siskoni taas autolla. Isovanhemmat kyyditsivät tosi usein isompiakin siskoni lapsia, mun lapseni taas oppivat jo varhain kulkemaan bussilla itsenäisesti. Siskoni perhe oli kaikin tavoin "tarvitsevampi" kuin mun perheeni. En tiedä, olisiko tilanne ollut toinen, jos minäkin olisin ryhtynyt yhtä "tarvitsevaksi" ja tavannut vanhempiani päivittäin kuten siskoni tai edes soitellut päivittäin. Lapsistani tuli silti isovanhemmilleen ihan yhtä rakkaita ja varsinkin sitten, kun osasivat mennä jo ominen nokkineen käymään mummolassa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta, ikävä kyllä. Onko suoraan puhuminen auttanut mitään?

Meillä juuri otettu vanhempieni kanssa tästä aiheesta yhteen. Sisarusteni lapset ovat lähes jatkuvasti isovanhempiensa luona kylässä tai yötä. Kun yritän järjestää jotain tekemistä joskus ihan vaan pienellä porukalla, otetaan nämä muutkin mukaan kun ”ei vaan saa loukata ja jättää ulkopuolelle”. Vaan sitten saankin kuulla, kuinka ollaan sisarusten ja näiden lasten kanssa tehty keskenään vaikka mitä ja meitä ei mukaan ole pyydetty.

Äitini oikein mainostaa olevansa tasapuolinen isovanhempi, jolla on aina aikaa lapsille. Niin on, mulle paitsi omilleni. Enkä nyt puhu yöhoidosta vaan ihan vaan ajanviettämisestä. Ihan vaikka vaan puhelusta tai siihen vastaamisesta. Ja kyllä, olen aktiivisesti pyytänyt myös meille käymään, en vain sinne ole itseäni ja lapsiani kutsunut.

Nyt sitten tilanne kärjistyi, kun toinen lapseni pääsi vihdoin toivomaansa yökylään. Ehti siellä hetken olla, kun muita lapsia taapersi ovesta sisään. Ja syrjään jäi tämä yksi. Oli sitten jossain vaiheessa hermostunut ja tästä saanut sitten huudot. Muille lapsille ei ole koskaan huudettu, komennettu juu, mutta aika vaisusti ainakin kun olen itse näitä tilanteita nähnyt. Huudon lisäksi lapsi kiikutettiin kotiin, risteykseen. Edes ovelle ei tultu meille asiaa kertomaan vaan kaasuteltiin äkkiä pois ja lapsi jätettiin tasan siihen.

Kysyin puhelimitse äidiltäni suoraan asiasta ja hän ensin kielsi kaiken. Oli pikemminkin kovin loukattu ensin, että häntä oli lapseni ”syyttänyt epäreiluksi” ja sanonut suoraan saaneensa siitä pahan mielen. Kun sitten itsekin muistutin, että näinhän se on jo vuosia mennyt, sain vastaukseksi hyökkäyksen ja haukut.

Päätin nyt vihdoin että annan olla. Miksi ihmeessä haluaisin aiheuttaa omille lapsilleni pahan mielen? Jos isovanhemmat haluavat suosia muita lapsenlapsiaan niin suosikoot rauhassa. Omillani on onneksi muita rakkaita ihmisiä ympärillään. Ihmisiä, jotka ovat heistä kiinnostuneita ja kohtelevat tasapuolisesti.

Ja meillä muuten tilanne on se, että minä olen se ainoa tytär. Että ei mene aina niin, että tyttären lapset olisivat niitä ykkösiä ja poikien kakkosluokan lapsenlapsia.

Meilla AIVAN SAMA kuvio paitsi pahemmalla twistillä (suosikkilapsi ja sen lapset saa huomattavia lahjoja ja rahaa, muut ei mitään, viimeksi ostettiin heille mökki).

Ja ne 2-3 krt mitä olen kokeillut puhua vanhempieni kanssa meni just kuten sulla. Hirveä raivpkohtaus, hyökkäys, mut haukuttiin pataluhaksi ja vielä kaupan päälle uhattiin että jätetään perinnöttä.

Se siitä sitten. Laitoin välit poikki. Ei tapaa enää lapsenlapset isovanhempia. Törkeä suosiminen jatkui vuosia ja tosiaan oli erittäin näkyvää eli niin raha, hoitoapu, yhteydenpito, kiinnostus meni vain yhdelle perheelle.

Nyt on RAUHA JA VAPAUS. Oli hyvä päätös. Numerot estetty ettei tule syyllistyssoittoja.

MIkä ihme näissä suosimiskuvioissa on taustalla? Kehittymättömät tunnetaidot, kultturiset seikat, kyvyttömyys asettua toisen asemaan, omat kokemukset? Ja miksi näistä yleisesti puhutaan niin vähän, vaikka ilmiö on varsin yleinen? Tässä olisi hyvä tutkimusaihe jollekin.

[/quote]

Meillä meni niin päin, että sen hankalimman sisaruksen lapsia hoidettiin, annettiin rahaa ja autettiin. Kun nyt äitiä pitää hoitaa, eniten autettu lapsi ja lapsenlapsi on pessyt kätensä äidistämme. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa[/quote]

Meillä vähän samantyyppinen kuvio. Yksi sisaruksista osaa olla kovin vaativainen ja on aina saanut kaiken pyytämänsä. Vaativuus jatkuu nyt aikuisena ja osaa syyllistää vanhempia jos ei saa haluamaansa.