Onko sinulla nimi, joka pitää usein/aina tavata?

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 16:48"]

Aika tavallinen nimi mulla, mutta viimeinen kirjain usein kirjoitetaan väärin. Joten aika usein sanon saman tien, että "xxx, viimeinen kirjain on e". Joskus ärsyttää, mutta näin oon elänyt aina, ja kaikkeen tottuu. :)

[/quote]

Sama juttu mulla :D Moni ihmettelee että niin mikä. Joko ensimmäinen kirjain jää pois, toinen kirjain on väärin tai viimeinen. Jos ei oo virallinen esittely, niin esittelen itseni lempinimellä. Kerran jopa yhdelle känniselle sanoinkin että xxx vaan kun et kumminkaan oikeeta nimeeni muista. Vaikka se onkin aika tavallinen ja tunnen samannimisiä useankin. Siltikin se on vaikea monelle ja moni kuullutkaan tälläistä nimeä.

En joudu tavaamaan koko nimeä, mutta sanon aina "Mattsson kahdella teellä ja kahdella ässällä", välillä tuntuu että se koko litania voisi olla sukunimeni =)

Yksi erikoisimmista sukunimistä, johon olen työni kautta törmännyt on Ng. En tiedä miten lausutaan, tämä ihminen sanoo aina suoraan, että sukunimi on kirjaimet N ja G. Oisko joku itämainen nimi?

Mun sukunimi alkaa neljällä konsonantilla peräkkäin, niistä vain kaksi kuuluu lausuttaessa. Saa aina tavata kokonaan. Etunimi on yksi vai kaksi oota, väliviivalla, yhteen vai erikseen- tyyliä,joten tavaamalla menee koko nimi. Ei ärsytä

Etunimeni ei ole erikoinen, mutta se voidaan kirjoittaa hyvin monella tavalla eli aika usein kysellään kirjainten perään. Mieheltä saatu sukunimi taas on hyvin erikoinen, vaikka ei kirjoitusasultaan kylläkään yhtään vaikea. Täällä kotipaikkakunnalla se tunnetaan, mutta oikeastaan jo vastapuolen tauosta tiedän, että ei tunne nimeä ja alan tavata. Tavaan molemmat. 

En koe sitä mitenkään ongelmalliseksi, mutta päätettiin kuitenkin antaa lapsille sellaiset etunimet, että kuulija heti tietää kirjoitusasun. Onneksi mun molemmat nimet ovat lyhyitä.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 21:14"]

Etunimi on Maria, aina saa vääntää rautalangasta, että on Maria, ei Marja. Ja siltikin, että Maria ensimmäisenä nimenä on sata kertaa yleisempi kuin Marja jos ei lasketa näitä kaksosaisia Marja-Liisa jne. Toinen nimi on sellainen, että ihmiset tykkäis yleensä laittaa sinne H:n perään jostain kumman syystä. Päättyy oikeasti T:hen. Tyttösukunimikin oli sellainen, joka yleensä kuultiin väärin, vaikka olikin suomalainen. Ja nyt naimisiin menon myötä mulla on venäläinen sukunimi eli aina vaan paranee. Tavaan siis ensimmäisen nimen, toisen nimen ja sukunimenkin.

[/quote]

Maria Elisabet? Tunnen monia kaimojasi.

Mulla on kaksiosainen etunimi ja molemmissa nimissä on useampi kirjoitusasu ääntämisen perusteella. Saan aina selventää että yhdellä iillä, väliviivalla ja ceellä. Sukunimenikin on hieman harvinainen ja pitkä, että senkin saa monesti toistaa vaikka onkin suomalainen. Naimisiin mennessä otan ehdottomasti mieheni sukunimen ja samassa muutoksessa todennäköisesti jätän yhdistelmänimestä vain etunimen viralliseen käyttöön, loppuu pelleily :D

Itseäni ei siis haittaa selventää nimeni kirjoitusasua, mutta musta tuntuu että moni pitää nirppanokkana kun alkaa sitä tavaamaan..

Ruotsalainen sukunimi ja aina saan tavata kirjain kirjaimelta.

Minulla on ihan suomalainen sukunimi, sen verran harvinainen kuitenkin, että sama sukunimi on alle viidellä suomalaisella. Se muistuttaa  kovasti erästä hyvin tavallista nimeä ja yleensä sellaisena kuullaankin. Nyt yksi tie on nimetty tämän nimen mukaan, ja luultavasti asukkaat sen tien varrella manailevat hankalaa nimeä, joka varmasti kuullaan usein väärin.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 21:14"]

Etunimi on Maria, aina saa vääntää rautalangasta, että on Maria, ei Marja. Ja siltikin, että Maria ensimmäisenä nimenä on sata kertaa yleisempi kuin Marja jos ei lasketa näitä kaksosaisia Marja-Liisa jne. Toinen nimi on sellainen, että ihmiset tykkäis yleensä laittaa sinne H:n perään jostain kumman syystä. Päättyy oikeasti T:hen. Tyttösukunimikin oli sellainen, joka yleensä kuultiin väärin, vaikka olikin suomalainen. Ja nyt naimisiin menon myötä mulla on venäläinen sukunimi eli aina vaan paranee. Tavaan siis ensimmäisen nimen, toisen nimen ja sukunimenkin.

[/quote]

Maria Elisabet? Tunnen monia kaimojasi.

[/quote]

Sehän se :)

60: Olisihan mukava juttu, ettei olisi kiusantekoa, mutta tarkkavaistoisena (huom: ei vainoharhaisena) :), kyllä joskus  on sitä ollut. Kaikkien muiden yhdysnimi muistetaan ilman nikottelua, mutta meikäläisen kohdalla se on vähän, että "Mitäs se meidän ULLA-Maija, tai ANNA-Liisa? Eipä nämä nyt mua heilauta, mutta koska olen itse kaikkia kohtaan tasapuolinen ja asiallisen kohtelias, odottaisin samanmoisesti myös itseäni kohtaan käyttäydyttävän. Huumorintajuinenkin olen, mutta ei tuota samaa jaksa jatkuvasti. t: Anna-Maija

Sukunimessäni on keskellä yksi S-kirjain, mutta jostain syystä tämä on etenkin terveydenhoitohenkilökunnalle mahdoton ymmärtää. Joka ikinen kerta, oltiin sitten neuvolassa, hammaslääkärissä tai terkkarilla, huhuillaan tupla-S:n kanssa. Hohhoijaa. Sitten kun korjaan, ihmettelevät ja pällistelevät kun on muka niiiiin "erikoinen" nimi!

Unohdin aivan: Eräälle sanoin, että jos et muista Anna-Maijaa, niin kutsu vaan Maijaksi. No, mitäs sitten kuulinkaan? Tämä henkilö alkoi pysyvästi kutsua Marjaksi!!!  -73-

Minulla on lyhyt etunimi ja lyhyt sukunimi, molemmat suomalaisia. Etunimestäni tulee usein yleisempi eri vokaaliin päättyvä muoto. Sukunimeen lisätään usein ylimääräinen konsonantti keskelle. Yleensä tavaan nimeni etenkin jos joku haluaa lähetää minulle sähköpostia. Viime vuosien aikana olen voinut käskeä tarkistamaan sukunimeni kirjoitusasun päivän lööpistä :-)

Sukunimen alkuosa tuottaa vaikeuksia. 

On, mulla on sekä etunimi aina erikseen tavattava että kaksiosainen sukunimi väliviivalla, jonka tyttönimiosassa on 'normista' poikkeava kirjoitusasu ja jälkiosa on muuten erikoinen ja siksi aina 'tankattava'.

Toisaalta nimi on sellainen että kun sen kerran oppii, niin 'aina taitaa'. Eipä ole kenelläkään muulla :-D

Aina kaikissa virastoissa ja kouluissa ollut vaikeeta vaikka nimi on Maria. Aina kysytään "olikos se marja?"   "ei, vaan i:llä, maria."    "siis marja"   EI kun M-A-R-I-A. sinne tulee i niinkun ilmo."

kyllähän tuo vituttelee:D

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 21:23"]

Yksi erikoisimmista sukunimistä, johon olen työni kautta törmännyt on Ng. En tiedä miten lausutaan, tämä ihminen sanoo aina suoraan, että sukunimi on kirjaimet N ja G. Oisko joku itämainen nimi?

[/quote]

Hyvinkin yleinen Kiinassa. Lausutaan aikalailla, niin kuin se kai luontaisesti tulee sanottua (kyseessä on kuitenkin translitterointi), eli sellainen e:n sävyinen alkuäänne ja samanalainen äng-äänne kuin vaikka "kengät" -sanassa.

Itse olen ulkomaalainen mutta aika harvoin nimeä tarvitsee ainakaan tavallisessa keskustelussa selventää. Joskus kyllä joku laittaa etunimessä ylimääräisen vokaalin kirjoituksessa.

Juuh, sain mieheltäni englanninkielisen sukunimen, ja kyllä menee yleensä väärin, jos en tavaa, koska sen lausuminen kuulostaa erilaiselta kuin kirjottaminen. En viitsi sanoa, mikä se on, koska meitä ei ole Suomessa muita :)

Etunimeni on myös kaksiosainen, mutta käytän yleensä vain etuosaa, juuri siksi, että en halua niin hankalaa nimeä. Virallisiin papereihin vain se viivallinen.

Asun ulkomailla. Ensimmainen etunimeni on M'arie (kyllä, ':n kanssa) ja toinen McKenzie. Suomessa ollessani olen usein joutunut tavaamaan sen. Mieheni on suomalainen, hanen sukunimensa (nykyaan minunkin sukunimi) tyylia Korhonen, aina olen joutunut sitten etunimeni vuoksi tavaamaan Suomessa tavallisen sukunimeni! Aina "Onko Corhonen, Korhoné yms".