Onko sinulla nimi, joka pitää usein/aina tavata?

Mun sukunimessä on å-kirjain, joten tavaan sen aina, muuten menee väärin.

Mulla on kaksiosainen sukunimi, mutta ongelmana siinä on se, että ensimmäinen osa voisi olla etunimikin. Moni siis ajattelee, että sukunimeni ensimmäinen osa onkin etunimeni jälkimmäinen osa!

Ei ärsytä, olen yrittänyt tosin opetella lausumaan nimeni niin, että sen koostumus tulisi ekalla kerralla mahd. selväksi. Mutta niitä joskus säälin, joiden sukunimi on von Zweygbergk :)

Joo joudun tavaamaan näin: etunimi kahdellä E:llä ja K:lla, sukunimi E:llä, (ei Ä:llä) ja kahdella L:llä. Ja nimi senkus vaan vaikeutuu jos otan miehen sukunimen. Sen kun ihmiset kuulee, on reaktio yleensä:"MIKÄ?!? :DDDD" Ja sen saakin sitten tavata ihan kirjain kirjaimelta.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 18:54"]

Mulla on kaksiosainen sukunimi, mutta ongelmana siinä on se, että ensimmäinen osa voisi olla etunimikin. Moni siis ajattelee, että sukunimeni ensimmäinen osa onkin etunimeni jälkimmäinen osa!

Ei ärsytä, olen yrittänyt tosin opetella lausumaan nimeni niin, että sen koostumus tulisi ekalla kerralla mahd. selväksi. Mutta niitä joskus säälin, joiden sukunimi on von Zweygbergk :)

[/quote] Asun USAssa ja taalla melkein kaikki joutuvat tavaamaan nimensa ellei se ole joku Mike Smith tai sekin pitaa tavata koska voi olla myos Smythe.

Menee nain: Etunimi, tavaan, sukunimi, tavaan ja se tavaus henkea vetamatta.

Minulla on ihan selkeä suomalainen sukunimi, jota ei missään tahdota muistaa. Nimi on tyyliin Järvilampi. Olen vuoroin Lampijärvi, Järvilahti, Järvinen/Järvelä tai Lamminmäki. En käsitä, mikä siinä on niin vaikeaa.

Etunimeni on suomalainen, ei tosin kauhean yleinen (muutama tuhat). Nimeni menee vähän samalla periaatteella kun esimerkiksi Iina, alussa voisi olla myös yksi kirjain enemmän kuten Tiina, Riina ja Liina. Eli tavallaan yksi kirjain puuttuu alusta, tosin Iina on niin yleinen nimi, että tällaisia sekaannuksia tuskin tulee :D. Yritän aina sanoa etunimeni mahdollisimman "terävästi", jotta nimen alkukirjain kävisi selväksi. Yleensä joudun toistamaan joka tapauksessa :D.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201312130152840_uu.shtml

Sukunimeni ei ole pitkä, harvinainen eikä vaikea, mutta niin vain menee väärin 90% tapauksista. Hämmentävää kyllä, tavaaminenkaan ei yleensä auta, vaikka teen sen automaattisesti. Ehkä vikaa on sitten jo minun puheessanikin..

Olen Iida. Omasta mielestäni nimi on hyvinkin yksinkertainen, mutta kas kummaa eipäs olekaan. Se kirjoitetaan aina Ida. Ihan sama montako kertaa olen sanonut että kahdella iillä. Ulkomailla olen "Aida" ja kun toistan Iida, niin kuvitellaan, että en osaa ääntää omaa nimeäni. Toinen vaihtoehto on, että olen Ira (ja lausutaan kuin kahdella iillä). Sitten kun sukunimi on vielä ä-painotteinen (ei Hämäläinen) niin on kivaa asua muualla kuin Suomessa.

Minulla on ihan suomalainen sukunimi, aika harvinainen tosin. Monet haluaisivat lisätä siihen keskelle yhden kirjaimen, eli melko usein on huomautettava kirjoitustavasta. Jostain syystä esim. Keski-Euroopassa ei ollut juuri koskaan hankaluuksia, vaan ihmiset osasivat kirjoittaa sen oikein ihan yhdellä sanomisella.

Mullakin on tosi tavallinen suomalainen nimi, mutta asun ulkomailla, joten ihan joka kerta joutuu tavaamaan. Postiakin on tullut vaikka milla nimella, mut se on oikeestaan hauskaa. Myos erilaiset versiot lausuttuna on ihan mun suurinta hupia. Osotekin on nyt sellainen et siina on "mykka" kirjain lopussa, eli sita ei kuulu lausuttaessa, eli aina pitaa selventaa. 

Mut eipa taa mikaan haittaa. :)

Sukunimeä saa usein tavailla tai vähintään artikuloida hyvin selkeästi. Nimi on periaatteessa ihan suomalainen -la-loppuinen sukunimi, mutta sen alkuosa on kuitenkin sen verran omaleimainen, että siihen kuullaan yleensä jokin tavallisempi samantapainen sana. Osasin kyllä varautua tähän, mutta päätin silti ottaa tämän miehen sukunimen naimisiin mennessä. Tyttönimeni oli hyvinkin helppo, joten ero tavailun tarpeessa on melkoinen.

Joudun aina tavaamaan ruotsinkielisen sukunimeni suomenkielisille. Ei ole kovin yleinen nimi ja siinä on å.

Hyvin helppo lyhyt etu- ja sukunimi, yhteensä vain 9 kirjainta, mutta mukana on kaksoiskonsonantti, ä ja y, jotka ei kyllä mene täällä ulkomailla ollenkaan jakeluun. Eivät kuulu tämän paikalliskielen aakkosiin. Ihan ennen kuulumattomia.

Oma lisänsä on se, että täällä ihmiset tunnistetaan kokonimeltä (mitä ei kyllä Suomessa ole tullut vastaan) ja sitten alkaa keskustelu siitä, voiko ihmisellä ylipäätänsä olla kolme etunimeä.

Sukunimeni joutuu aina tavaamaan ja vaikka siinä olevat kirjaimet ovat ihan suomalaisissa aakkosissa olevia kirjaimia, usein tavaaminenkaan ei auta, kun toinen niin hätääntyy vaikeasta nimestä, poloinen. 

Olen Säde, ja aina saan kertoa sen taivuttamisesta. Se ei taivu Säteen-Säteelle vaan Säden-Sädelle. En ala tästä väittelemään, monella on mielipide nimestäni, mutta Kielitoimistokaan ei ole yksimielinen sen taivuttamisesta, joten pidä mielipiteesi, kiitos. Olen ottanut kiinni säännöstä "nimen haltija päättää sen taivuttamisesta yksittäistapauksissa", ja siinä aion pysyä.

Minulla on kalenterissa oleva etunimi, joka on noussut vasta viime vuosina suurempaan suosioon, ja sitä kyllä on kuultu vaikka miten. Myös ulkomaalaiset kuulevat sen järjestäen väärin. Sukunimeni on helppo nen-päätteinen, jossa alkuosalla on merkitys, mutta yhtä tai kahta kirjainta vaihtamalla saa ihan toisen nimen, ja joskus tätäkin siis kuullaan väärin. Lisäksi etunimen viimeinen tavu alkaa samalla kirjaimella, jolla sukunimikin alkaa, mikä saattaa vaikeuttaa nimen osien hahmottamista. Molemmat nimet siis tosiaan helppoja ja suomenkielisiä, mutta silti niitä saa välillä toistaa monta kertaa.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 16:44"]

Olen Anna-Maija. Ihan aluksi kysytään, onko väliviiva. Uutena työntekijänä ymmärtäisin, jos edes vuoden kuluessa olisin edelleen tuon niminen, mutta Ulla-Maija, Ulla-Riitta, Ann-Maj, Anna-Leena, Riitta-Liisa, Anna-Liisa jne toistuvana, kuin kiusantekona,.......alkaa joo ottaa päähän. Ihmetystä lisää se, että muistetaan kymmenittäin vaikeita puh.numeroita, tai asiakaskoodeja, sun muuta seiskatasoista asiaa, mutta.....

Eräässä tv-visailussa (Thilia Thalia) aikoinaan juontaja Reijo Salminen kutsui koko tuntisen ohjelman ajan Reidar Palmgrenia (Satu Silvon nyxä) Reidaliksi. Kaveri oikein tuohtui, ja ihan aiheestakin. Kuuluuhan tuo jo kohteliaisuuteen muistaa nimi. Jos ei heti tai huomennakaan, niin "ainakin TV:ssa".:D

[/quote]

Varmasti kurjaa tuo, mutta en usko sen olevan kiusantekoa. Minä en tiedä, mikä siinä on, mutta noista yhdysnimistä on aina vähintäänkin muistaa, onko niissä väliviiva vai ei. Sitten taas Ritva-Liisa, Riitta-Liisa, Riitta-Leena, Ritva-Leena... On todella vaikea muistaa, mikä näistä nyt sitten olisi se oikea. Toki sitten, jos on enemmän tekemisissä, nimi pitäisi kyllä muistaa. Varmasti niitäkin, jotka nimen muistavat väärin, ärsyttää itseäänkin.

Etunimi on Maria, aina saa vääntää rautalangasta, että on Maria, ei Marja. Ja siltikin, että Maria ensimmäisenä nimenä on sata kertaa yleisempi kuin Marja jos ei lasketa näitä kaksosaisia Marja-Liisa jne. Toinen nimi on sellainen, että ihmiset tykkäis yleensä laittaa sinne H:n perään jostain kumman syystä. Päättyy oikeasti T:hen. Tyttösukunimikin oli sellainen, joka yleensä kuultiin väärin, vaikka olikin suomalainen. Ja nyt naimisiin menon myötä mulla on venäläinen sukunimi eli aina vaan paranee. Tavaan siis ensimmäisen nimen, toisen nimen ja sukunimenkin.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 16:53"]

Onko nimeni teidän mielestä vaikea: Korneelia Zyskowicz. Tavallisia väärinkirjoituksia ovat Kornelia tai Cornelia, ja sukunimessäni Syskovits, Zyscowich jne.

[/quote]

On vaikea. Kornelia, Cornelia ja Korneelia kuitenkin lausutaan samalla tavalla, ja sukunimen kirjoitusasun kanssa loogisempi vaihtoehto olisi Cornelia tai Kornelia. Zyscowich taas on suomalaiselle vaikea, ei varmaan tarvitse selittää, miksi.