Lue keskustelun säännöt.
Pelkäsin minäkin vammaisia
19.01.2014 |
Kun ei ennen kouluikää tullut oltua tekemisissä. Vanhemmille välähti jutella asiasta kun olin leikkipuistossa riidellyt erityislapsen kanssa-hänen käytöksensä ei mahtunut maailmaani kun ei kerrottu että joku ei välttämättä osaa leikin sääntöjä opetettaessakaan.
Nyt kymmenettä vuotta hoitoalalla, kehitysvammaisten kanssa.
Meitä mahtuu tänne monen, monenlaista.
Lapset ovat avoimia erilaisuudelle kun heille se selitetään. Myöhemmin leikin k.o.erityislapsen kanssa sopuisasti.
Eikä vedetä tähän käytösongelmia-siitä oli jo ketju. Antakaa lapsille ja itsellenne mahdollisuus ymmärtää.
Kommentit (3)
Puhutteko lapsillenne vammmaisuudesta/erilaisuudesta/kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia? (Ei joistain ketjuista nääs uskoisi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas en koskaan pelännyt vammaisia, vaikka en ennen lukion ekan luokan kesää ollut tietääkseni tavannut yhtäkään. Tuona kesänä olin pari viikkoa ammatillisesti musiikkiin suuntautuvien nuorten leirillä ja siellä oli myös yksi cp-vammainen ja yksi näkövammainen muusikko. Molemmat oli ihan hauskoja tyyppejä, vaikka se näkövammainen tyttö ei omaksi kaverikseni koskaan muodostunutkaan. Nämä olivat ensimmäiset kokemukseni vammaisista. Koka mulle oli aina opetettu, että ihmisiä arvioidaan heidän luonteensa, rehellisyytensä ja lahjojensa perusteella, en pitänyt heitä muita kummempina - ja hämmästyin kovasti, kun joku kysyi, miten pystyn, kun halasin heitä niin kuin muitakin.
Myöhemmin tutuistui myös kehitysvammaisiin, enkä pelkää heitäkään. Minä pelkään rikollisia, en rehellisiä ihmisiä.