Onko sinulla nimi, joka pitää usein/aina tavata?

Nimeni on Aava. Kysytään aina että onko Aava, Aawa, Ava vai Awa. Sama juttu siskollani Eevalla. Eeva, Eewa, Eva vai Ewa?

Onneksi ei ole.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:50"]

Olen venäläinen, ja nimeni Anna lausutaan Anja. Aina pitää sanoa kaikille, ettei sitä kirjoiteta Anja vaan Anna!

[/quote]

Sano Suomessa Anna vaan ja unohda jajjattelut.

Mulla on erikoinen sukunimi ja osoite. Ei mitään erikoiskirjaimia tai väliviivoja, mutta sellaiset, ettei niitä yleensä vastapuoli ole ennen kuullut. Nimi ei pääty -nen tai -la eikä katuosoite -tie, -kuja tms. Olen tottunut yliartikuloimaan tosi hitaasti nimen ja osoitteen. Sillä se saattaa mennä kerralla putkeen. Aina kuitenkin vastapuoli varmistaa, että oliko se nyt näin vai jotenkin muuten.

Mulla on maailman vaikein nimi! Sanni Korhonen.

Sukunimeni on lyhyt, mutta lähes pelkkää konsonanttia. Asioinnin laadusta riippuen sanottuani nimeni usein myös tavaan sen perään - pyytämättä.

Ihan ok, ei haittaa tavailu.

Minulla on norjalainen sukunimi ja AINA tavaan sen. Siitä olen myös kuullut ja lukenut uskomattomia väännöksiä. Tavaamiseen ja toistamiseen olen jo niin tottunut, että se tulee jo täydellä automaatiolla enkä kiinnitä siihen enää huomiota eikä se vaivaa minua.

Nimi on Mia. Äiti oli ajatellut sen olevan helppo nimi. Kirjeitä on tullut nimillä Pia, Tia ja  Ria. 

Etunimeni on hyvin tavallinen ja yleinen, mutta sen kirjoitusasu pitää aina selventää. Puolisolta saatu sukunimi on sinänsä helppo mutta sen verran pitkä, että se ei aina mene perille ensimmäisellä kerrala. Tyttönimeni oli aivan mahdoton - sen pystyy kirjoittamaan väärin melkein yhtä monella tavalla kuin Zyskowiczin, eikä se yleensä mennytkään oikein, vaikka tavasin sen moneen kertaan. Siihen tottui, ja tavallaan minusta oli kivaa, että oli vähän erikoisempi nimi.

Ennen sanoin "Maya Yyllä." Kerran virastossa nainen sitten vastasi että "eli siis Y-M-A-Y-A?"

Eli useimmitten ihan Maija vaan ellei ole kyse jostakin virallisesta paperista.

Mirva. Ja usein kuullaan Mirja tai muistetaan Mirka tai Mervi.. Toiseksi se on itsellenikin vaikea nimi ääntää :)

Minä olen Tatiana i:llä. Tavallisia väärinkirjoitusmuotoja on Tatjana ja vielä yleisempi Tatjaana.

On. Asumme ulkomailla ja sukunimessäni on ä kirjaimia...

Nina. Suomessa asuttaessa kirjoitettiin usein Niina. Nykyään asun ulkomailla ja ongelmia ei ole tuon suhteen. Sukunimeä jouduin taasen tavaamaan täällä.

Sukunimeä joutuu aina tavaamaan, poikkeus, jos joku osaa kirjoittaa oikein, vaikka on ihan vaan ruotsinkielinen.

Sukunimi on hankala Suomessa. Hassua tosin kun vain 7 kirjainta, konsonantit ja vokaalit vuorotellen eikä yhtään vierasperäistä kirjainta. Jos joku näkee sen kirjoitettuna niin lausuu hassusti (lausutaan ihan kuten kirjoitetaan, suomen kielen sääntöjen mukaan) ja jos joku kuulee sen niin ei osaa kirjoittaa. 

Kyllä vain. Etunimeni lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan. Monet ovat kirjoittamassa sitä siten kuin se lausutaan. Myös sukunimi vaatii korjaamisen, että miten se kirjoitetaan. Koen sen välillä rasittavana. Toisaalta rasittavampaa on nähdä oma nimi väärin kirjoitettuna, joten siksikin mieluummin korjaan sen ensi kättelyssä.

Minulla on suomenruotsalainen etunimi ja sukunimi. Etunimi tavallaan muunnelma suomalaisesta nimestä, sukunimessä mm. n, m, d. Aina saa tavata, erityisesti sukunimen. Kaiken lisäksi kotiosoitteenikin on vielä todella hankala ja senkin saa tavata. :-D Kyllä välillä vähän ärsyttää.

Saan päivittäin tavata nimeäni, joka on normaali suomalainen nimi. Asun ulkomailla. Tämän vuoksi halusin helpottaa lapseni elämää ja antaa hänelle kansainvälisemmän etunimen ja sain heti haukut av:lla kun suomalaisena erikoisjudentavoittelijana annan lapselleni epäsuomalaisperäisen nimen, vaikka vanhemmat ovat suomalaisia ja vaikka emme asukaan Suomessa.

Sukumme huvi on keräillä sukunimeämme väärinkirjoitettuna :-). Menee helposti väärin, ja jotkut ovat todella hassuja.

Itse tavaan ihan suosiolla. Onneksi edes etunimeni on sellainen, että se menee aina 100% oikein.